IS: Joonaksella on seksiä puolisonsa kanssa kaksi kertaa kuukaudessa – ”hyvällä tuurilla”.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voihan sitä hellyyttä osoittaa muillakin tavoin kuin yhdynnällä. Meidän suhteessamme ainakin on paljon hellyyttä vaikka yhdyntää ehkä 1 krt/kk. Yhdyntä tekee kipeää vaimolle eikä sen takia sitä niin paljon harrasteta. Sen sijaan paljon kaikkea muuta hellimistä ja paijaamista sitten senkin edestä.

Uskon että lähes kaikki voisivat löytää sellaisen kompromissin jossa molemmat voisivat olla ihan tyytyväisiä jos vain sitä ymmärtämystä ja pientä joustoa löytyy molemmin puolin. Pahinta on jos kumpikin lukkiutuu vain omaan kulmaansa eikä halua liikahtaa sieltä mihinkään. Monia näitä juttuja lukiessa tulee mieleen että rakastavatko nuo ihmiset ihan oikeasti toisiaan kun puhuvat toisistaan niin rumasti?

Ei parisuhde voi rakentua kompromissien varaan. Joo, jos itse haluan seksiä joka päivä ja kumppani pari kertaa kuussa, varmaankin löytäisimme ratkaisun, jota molemmat pystyisivät sietämään. Mutta miksi ihmeessä tekisimme niin, kun voisimme kumpikin etsiä kumppanit, jotka ovat kanssamme paremmin yhteensopivia?

Tietenkin sekä voi että välttämättä aina rakentuukin. Sellaista pariskuntaa ei vielä olekaan joka haluaisi aina samoja asioita samaan aikaan.

Ja käytännössä ihminen valitsee sellaisen kumppannin joka on kokonaisuutena hänelle sopivin. Se voi taas tarkoittaa sitä että he eivät ole seksuaalisesti ihan sataprosenttisen yhteensopivia vaikka kaikin muin osin ovatkin. Ja silloij todellakin kannattaa etsiä niitä toimivia kompromisseja eikä heittää sitä kaikkea muuta hyvää pois ja erota.

Et ilmeisesti ole ollut koskaan parisuhteessa todella yhteensopivan kumppanin kanssa? Sellaisessa suhteessa kummankaan ei tarvitse tinkiä omista parisuhdetarpeistaan, vaan toinen pystyy vastaamaan niihin säännönmukaisesti ja kokonaan.

Jos haluaa tehdä kompromisseja, joustaa voi vaikkapa siinä, syödäänkö pitsaa vai sushia, mutta omista tarpeista en suosittele kenenkään joustamaan. Mieluummin etsii sen yhteensopivan kumppanin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kummallinen keskustelu. Kyllähän lähtökohta parisuhteessa varmasti jokin kohtuullinen määrä seksiä on, ellei erikseen sovita täysin seksittömästä liitosta. Mutta mikä sitten on kohtuullinen määrä ja onko sen pakko olla vakio läpi elämän, mitä ikinä tapahtuukin? Ei tietenkään, eikä myöskään ole mitään oikeita määriä. Kaksi kertaa kuussa haluaminen on ihan yhtä oikein kuin kaksi kertaa viikossa tai päivässä haluaminen, eikä kumpikaan ole sen enempää viallinen.

Ja todellakin - jos seksin määrä ei sovi siinä määrin, missä kumppani siihen hyvällä halulla kykenee, on vaan parasta lähteä menemään tai hyväksyä tilanne. Mitään hyviä kompromisseja tässä asiassa kun ei yksinkertaisesti ole. Seksi haluttomana on kamalaa, ja nostattaa inhon tunnetta sitä koko parisuhdetta kohtaan. Kaikki tällaiset "tyydytän tottakai toisen"-puheet taas ovat sellaisilta henkilöiltä, jotka eivät syvää haluttomuutta koe.

Tai sitten kokevat sen eri tavalla. Minä en näin naisena tunne valmiiksi halua tai himoa juuri koskaan mutta ei seksin harrastaminen silti ole minulle vastenmielistä. Useimmiten se halu löytyy kun vain pääsee vauhtiin ja lopuissakin tapauksessa se on silti ihan ok eikä millään tavalla vastenmielistä.

Mutta jos siis kuuntelisin oman haluni "ääntä" juuri heti silloin kun mies minua lähestyy, meillä olisi seksiä äärimmäisen harvoin. Onneksi olen oppinut että kroppani ei  toimi näin vaan se halu on mahdollista herättää.

 

Ymmärrän, olen itsekin hitaasti lämpeävä, mutta monesti silti pääsen tunnelmaan mukaan, kun annetaan vähän aikaa ja herätellään intohimoa vaikkapa puheilla jne.

Mutta sekin on eri asia kuin se syvä haluttomuus, mikä välillä tulee (syystä tai toisesta). Silloin en yksinkertaisesti pysty ja kaikki lähestyminen tuntuu enemmän loukkaavalta kuin mukavalta (ja saa siis aloitteen tehdä, mutta pitää kerrasta ymmärtää lopettaa, ei väkisin "lämmitellä".) Ja tuossa mielentilassa ajatus toisen tyydyttämisestä olisi jäätävää kyytiä koko parisuhteelle.

Itse olen pitkässä parisuhteessa (kantapään kautta) oppinut että minun oma tunteeni asiasta ei ole koko totuus. Joskus niitä omia tuntemuksia pitää "järkeistää" vähän eli tajuta että nyt ylireagoi tavalla joka ei ole parisuhteelle hyväksi. Tämä ei tarkoita että ne omat tunteet pitäisi kieltää tai lakaista maton alle. Vaan ennemminkin sen tajuamista että minä reagoin näin mutta voi kenties vähitellen ohjata niitä ajatuksiani toisillekin urille ja katsoa asioita vähän muustakin näkökulmasta enkä vain omasta kapeasta näkövinkkelistäni. Kun lukittuu vain siihen omaan tunteeseen niin ei pysty näkemään sen toisen tunteita tai reagoimaan niihin kypsästi.

Ei omia tuntemuksia tässä mielessä valitettavasti voi tukahduttaakaan. Silloin kun ei halua, ei halua. Kaiken muun itselle uskotteleminen on pohjimmiltaan vain itselle valehtelua. Tietenkin tässä on nyanssieroja, joskus ei huvita, mutta aktiivisesti ajattelemalla positiivisia asioita kumppanista (tms) voi joskus haluttomuus väistyäkin. Mutta sellaisesta aidosti syvästä haluttomuuden tilasta ei kyllä millään mindfullness-tekniikoilla mennä yli. Yleensä siihen liittyy itsellä jotain muutakin, on paha mieli jostain, fyysisesti kurja olo, väsyttää, stressaa, jokin asia mietityttää, parisuhteessa on ollut jotain isompaa tai pienempää, mikä on vielä ilmoilla vaivaamassa tms. Yhtä kaikki, silloin on vaan parempi antaa olla.

En ole ihan samaa mieltä vaikka ymmärränkin pointtisi. Esim. me olemme luonteeltamme sillä tavalla erilaisia että mies haluaisi aina selvittää riidat heti mutta minulle on hyvin luontaista vetäytyä päiviksikin miettimään itsekseni asiaa ja sitten vasta vähitellen olen valmis käsittelemään riidan aihetta. Aikaisemmin koin hyvin vaikeaksi sen että mies vaati että riidat pitäisi heti puhua selviksi. Mutta jossain vaiheessa tajusin miten vahingoittavaa oli se että mökötin päiviä ja mies sai arvailla että mitä oikein ajattelen. Varsinkin perhe-elämän paineissa se tapa ei vain oikein toimi vaikka se kuinka oli minun tapani reagoida.

Vähitellen sitten aloin miettiä että miten saisimme tämän ratkaistua. Päädyimme monien yritysten jälkeen siihen että annan miehelle selkeän ajan milloin asia käsitellään, mutta se ei saa olla kovin kaukana. Eli vaikka että "puhutaan tästä huomenna illalla kun lapset ovat treeneissä". Silloin pääsimme molemmat siitä piinasta että koskaan ei tiennyt milloin asiaa puidaan. Toisaalta sain kuitenkin itselleni edes vähän sitä aikaa työstää asiaa jota tarvitsen.

Tämä nyt ei ihan suoraan vertaudu seksiin mutta pointti on se että kyllä niitä kompromisseja voi löytää myös asioissa jotka ovat jotain aika syvällistä omassa persoonassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voihan sitä hellyyttä osoittaa muillakin tavoin kuin yhdynnällä. Meidän suhteessamme ainakin on paljon hellyyttä vaikka yhdyntää ehkä 1 krt/kk. Yhdyntä tekee kipeää vaimolle eikä sen takia sitä niin paljon harrasteta. Sen sijaan paljon kaikkea muuta hellimistä ja paijaamista sitten senkin edestä.

Uskon että lähes kaikki voisivat löytää sellaisen kompromissin jossa molemmat voisivat olla ihan tyytyväisiä jos vain sitä ymmärtämystä ja pientä joustoa löytyy molemmin puolin. Pahinta on jos kumpikin lukkiutuu vain omaan kulmaansa eikä halua liikahtaa sieltä mihinkään. Monia näitä juttuja lukiessa tulee mieleen että rakastavatko nuo ihmiset ihan oikeasti toisiaan kun puhuvat toisistaan niin rumasti?

Ei parisuhde voi rakentua kompromissien varaan. Joo, jos itse haluan seksiä joka päivä ja kumppani pari kertaa kuussa, varmaankin löytäisimme ratkaisun, jota molemmat pystyisivät sietämään. Mutta miksi ihmeessä tekisimme niin, kun voisimme kumpikin etsiä kumppanit, jotka ovat kanssamme paremmin yhteensopivia?

Tietenkin sekä voi että välttämättä aina rakentuukin. Sellaista pariskuntaa ei vielä olekaan joka haluaisi aina samoja asioita samaan aikaan.

Ja käytännössä ihminen valitsee sellaisen kumppannin joka on kokonaisuutena hänelle sopivin. Se voi taas tarkoittaa sitä että he eivät ole seksuaalisesti ihan sataprosenttisen yhteensopivia vaikka kaikin muin osin ovatkin. Ja silloij todellakin kannattaa etsiä niitä toimivia kompromisseja eikä heittää sitä kaikkea muuta hyvää pois ja erota.

Et ilmeisesti ole ollut koskaan parisuhteessa todella yhteensopivan kumppanin kanssa? Sellaisessa suhteessa kummankaan ei tarvitse tinkiä omista parisuhdetarpeistaan, vaan toinen pystyy vastaamaan niihin säännönmukaisesti ja kokonaan.

Jos haluaa tehdä kompromisseja, joustaa voi vaikkapa siinä, syödäänkö pitsaa vai sushia, mutta omista tarpeista en suosittele kenenkään joustamaan. Mieluummin etsii sen yhteensopivan kumppanin.

Juuri näin.

Omasta halusta se lähtee, asioita tulee tehdä, koska haluaa tehdä. 

Vierailija kirjoitti:

Kaksi kertaa kuukaudessa on oikein hyvä tahti. Sillon on molemmin puolin aitoa halua.

Seksiä kerran kahdessa viikossa on hyvä tahti? Näin me ihmiset olemme erilaisia. Minulla ei ole ollut kahden viikon taukoa seksistä yhdessäkään parisuhteessani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voihan sitä hellyyttä osoittaa muillakin tavoin kuin yhdynnällä. Meidän suhteessamme ainakin on paljon hellyyttä vaikka yhdyntää ehkä 1 krt/kk. Yhdyntä tekee kipeää vaimolle eikä sen takia sitä niin paljon harrasteta. Sen sijaan paljon kaikkea muuta hellimistä ja paijaamista sitten senkin edestä.

Uskon että lähes kaikki voisivat löytää sellaisen kompromissin jossa molemmat voisivat olla ihan tyytyväisiä jos vain sitä ymmärtämystä ja pientä joustoa löytyy molemmin puolin. Pahinta on jos kumpikin lukkiutuu vain omaan kulmaansa eikä halua liikahtaa sieltä mihinkään. Monia näitä juttuja lukiessa tulee mieleen että rakastavatko nuo ihmiset ihan oikeasti toisiaan kun puhuvat toisistaan niin rumasti?

Ei parisuhde voi rakentua kompromissien varaan. Joo, jos itse haluan seksiä joka päivä ja kumppani pari kertaa kuussa, varmaankin löytäisimme ratkaisun, jota molemmat pystyisivät sietämään. Mutta miksi ihmeessä tekisimme niin, kun voisimme kumpikin etsiä kumppanit, jotka ovat kanssamme paremmin yhteensopivia?

Tietenkin sekä voi että välttämättä aina rakentuukin. Sellaista pariskuntaa ei vielä olekaan joka haluaisi aina samoja asioita samaan aikaan.

Ja käytännössä ihminen valitsee sellaisen kumppannin joka on kokonaisuutena hänelle sopivin. Se voi taas tarkoittaa sitä että he eivät ole seksuaalisesti ihan sataprosenttisen yhteensopivia vaikka kaikin muin osin ovatkin. Ja silloij todellakin kannattaa etsiä niitä toimivia kompromisseja eikä heittää sitä kaikkea muuta hyvää pois ja erota.

Et ilmeisesti ole ollut koskaan parisuhteessa todella yhteensopivan kumppanin kanssa? Sellaisessa suhteessa kummankaan ei tarvitse tinkiä omista parisuhdetarpeistaan, vaan toinen pystyy vastaamaan niihin säännönmukaisesti ja kokonaan.

Jos haluaa tehdä kompromisseja, joustaa voi vaikkapa siinä, syödäänkö pitsaa vai sushia, mutta omista tarpeista en suosittele kenenkään joustamaan. Mieluummin etsii sen yhteensopivan kumppanin.

Puhut nyt itse asissa suhteesta jossa molemmat tekevät jo luonnostaan ja omasta halustaan kompromisseja, et suhteesta jossa kompromisseja ei tehtäisi lainkaan.

Ei kompromissi tarkoita että toinen suostuu pitkin hampain johonkin. Vaan hyvä kompromissi on sellainen jonka kumpikin voi tuntea mielekkääksi ja hyväksi niin itsensä kuin kokonaisuudenkin kannalta. Ja suurin osa kompromisseista tapahtuu ihan huomaamatta ja itsestään ilman sen kummempaa pohdintaa. Mutta kompromisseja ne ovat silti aina silloin kun ei tehdä sataprosenttisesti sitä mitä sinä haluaisit tehdä silloin jos sinun ei tarvitsisi ottaa ketään muuta mitenkään huomioon asiassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kummallinen keskustelu. Kyllähän lähtökohta parisuhteessa varmasti jokin kohtuullinen määrä seksiä on, ellei erikseen sovita täysin seksittömästä liitosta. Mutta mikä sitten on kohtuullinen määrä ja onko sen pakko olla vakio läpi elämän, mitä ikinä tapahtuukin? Ei tietenkään, eikä myöskään ole mitään oikeita määriä. Kaksi kertaa kuussa haluaminen on ihan yhtä oikein kuin kaksi kertaa viikossa tai päivässä haluaminen, eikä kumpikaan ole sen enempää viallinen.

Ja todellakin - jos seksin määrä ei sovi siinä määrin, missä kumppani siihen hyvällä halulla kykenee, on vaan parasta lähteä menemään tai hyväksyä tilanne. Mitään hyviä kompromisseja tässä asiassa kun ei yksinkertaisesti ole. Seksi haluttomana on kamalaa, ja nostattaa inhon tunnetta sitä koko parisuhdetta kohtaan. Kaikki tällaiset "tyydytän tottakai toisen"-puheet taas ovat sellaisilta henkilöiltä, jotka eivät syvää haluttomuutta koe.

Tai sitten kokevat sen eri tavalla. Minä en näin naisena tunne valmiiksi halua tai himoa juuri koskaan mutta ei seksin harrastaminen silti ole minulle vastenmielistä. Useimmiten se halu löytyy kun vain pääsee vauhtiin ja lopuissakin tapauksessa se on silti ihan ok eikä millään tavalla vastenmielistä.

Mutta jos siis kuuntelisin oman haluni "ääntä" juuri heti silloin kun mies minua lähestyy, meillä olisi seksiä äärimmäisen harvoin. Onneksi olen oppinut että kroppani ei  toimi näin vaan se halu on mahdollista herättää.

 

Ymmärrän, olen itsekin hitaasti lämpeävä, mutta monesti silti pääsen tunnelmaan mukaan, kun annetaan vähän aikaa ja herätellään intohimoa vaikkapa puheilla jne.

Mutta sekin on eri asia kuin se syvä haluttomuus, mikä välillä tulee (syystä tai toisesta). Silloin en yksinkertaisesti pysty ja kaikki lähestyminen tuntuu enemmän loukkaavalta kuin mukavalta (ja saa siis aloitteen tehdä, mutta pitää kerrasta ymmärtää lopettaa, ei väkisin "lämmitellä".) Ja tuossa mielentilassa ajatus toisen tyydyttämisestä olisi jäätävää kyytiä koko parisuhteelle.

Itse olen pitkässä parisuhteessa (kantapään kautta) oppinut että minun oma tunteeni asiasta ei ole koko totuus. Joskus niitä omia tuntemuksia pitää "järkeistää" vähän eli tajuta että nyt ylireagoi tavalla joka ei ole parisuhteelle hyväksi. Tämä ei tarkoita että ne omat tunteet pitäisi kieltää tai lakaista maton alle. Vaan ennemminkin sen tajuamista että minä reagoin näin mutta voi kenties vähitellen ohjata niitä ajatuksiani toisillekin urille ja katsoa asioita vähän muustakin näkökulmasta enkä vain omasta kapeasta näkövinkkelistäni. Kun lukittuu vain siihen omaan tunteeseen niin ei pysty näkemään sen toisen tunteita tai reagoimaan niihin kypsästi.

Ei omia tuntemuksia tässä mielessä valitettavasti voi tukahduttaakaan. Silloin kun ei halua, ei halua. Kaiken muun itselle uskotteleminen on pohjimmiltaan vain itselle valehtelua. Tietenkin tässä on nyanssieroja, joskus ei huvita, mutta aktiivisesti ajattelemalla positiivisia asioita kumppanista (tms) voi joskus haluttomuus väistyäkin. Mutta sellaisesta aidosti syvästä haluttomuuden tilasta ei kyllä millään mindfullness-tekniikoilla mennä yli. Yleensä siihen liittyy itsellä jotain muutakin, on paha mieli jostain, fyysisesti kurja olo, väsyttää, stressaa, jokin asia mietityttää, parisuhteessa on ollut jotain isompaa tai pienempää, mikä on vielä ilmoilla vaivaamassa tms. Yhtä kaikki, silloin on vaan parempi antaa olla.

En ole ihan samaa mieltä vaikka ymmärränkin pointtisi. Esim. me olemme luonteeltamme sillä tavalla erilaisia että mies haluaisi aina selvittää riidat heti mutta minulle on hyvin luontaista vetäytyä päiviksikin miettimään itsekseni asiaa ja sitten vasta vähitellen olen valmis käsittelemään riidan aihetta. Aikaisemmin koin hyvin vaikeaksi sen että mies vaati että riidat pitäisi heti puhua selviksi. Mutta jossain vaiheessa tajusin miten vahingoittavaa oli se että mökötin päiviä ja mies sai arvailla että mitä oikein ajattelen. Varsinkin perhe-elämän paineissa se tapa ei vain oikein toimi vaikka se kuinka oli minun tapani reagoida.

Vähitellen sitten aloin miettiä että miten saisimme tämän ratkaistua. Päädyimme monien yritysten jälkeen siihen että annan miehelle selkeän ajan milloin asia käsitellään, mutta se ei saa olla kovin kaukana. Eli vaikka että "puhutaan tästä huomenna illalla kun lapset ovat treeneissä". Silloin pääsimme molemmat siitä piinasta että koskaan ei tiennyt milloin asiaa puidaan. Toisaalta sain kuitenkin itselleni edes vähän sitä aikaa työstää asiaa jota tarvitsen.

Tämä nyt ei ihan suoraan vertaudu seksiin mutta pointti on se että kyllä niitä kompromisseja voi löytää myös asioissa jotka ovat jotain aika syvällistä omassa persoonassa.

No ei vertaudu ei.

Silloin jos on mieli muualla, ja ajatuskin toisen ihmisen koskettamisesta lähinnä inhottaa, on todellakin ainoa keino varjella sitä parisuhdetta vain antaa olla rauhassa. Kun sitä se syvä haluttomuus on. Itsellä sitä ei onneksi ole usein, mutta tuon tunteen kokeneena sinänsä ymmärrän, että moni parisuhde voi ihan aidosti ajautua kriisiin seksin suhteen, kun siihen on ihan mahdotonta alkaa niitä kompromisseja rakentamaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voihan sitä hellyyttä osoittaa muillakin tavoin kuin yhdynnällä. Meidän suhteessamme ainakin on paljon hellyyttä vaikka yhdyntää ehkä 1 krt/kk. Yhdyntä tekee kipeää vaimolle eikä sen takia sitä niin paljon harrasteta. Sen sijaan paljon kaikkea muuta hellimistä ja paijaamista sitten senkin edestä.

Uskon että lähes kaikki voisivat löytää sellaisen kompromissin jossa molemmat voisivat olla ihan tyytyväisiä jos vain sitä ymmärtämystä ja pientä joustoa löytyy molemmin puolin. Pahinta on jos kumpikin lukkiutuu vain omaan kulmaansa eikä halua liikahtaa sieltä mihinkään. Monia näitä juttuja lukiessa tulee mieleen että rakastavatko nuo ihmiset ihan oikeasti toisiaan kun puhuvat toisistaan niin rumasti?

Ei parisuhde voi rakentua kompromissien varaan. Joo, jos itse haluan seksiä joka päivä ja kumppani pari kertaa kuussa, varmaankin löytäisimme ratkaisun, jota molemmat pystyisivät sietämään. Mutta miksi ihmeessä tekisimme niin, kun voisimme kumpikin etsiä kumppanit, jotka ovat kanssamme paremmin yhteensopivia?

Tietenkin sekä voi että välttämättä aina rakentuukin. Sellaista pariskuntaa ei vielä olekaan joka haluaisi aina samoja asioita samaan aikaan.

Ja käytännössä ihminen valitsee sellaisen kumppannin joka on kokonaisuutena hänelle sopivin. Se voi taas tarkoittaa sitä että he eivät ole seksuaalisesti ihan sataprosenttisen yhteensopivia vaikka kaikin muin osin ovatkin. Ja silloij todellakin kannattaa etsiä niitä toimivia kompromisseja eikä heittää sitä kaikkea muuta hyvää pois ja erota.

Et ilmeisesti ole ollut koskaan parisuhteessa todella yhteensopivan kumppanin kanssa? Sellaisessa suhteessa kummankaan ei tarvitse tinkiä omista parisuhdetarpeistaan, vaan toinen pystyy vastaamaan niihin säännönmukaisesti ja kokonaan.

Jos haluaa tehdä kompromisseja, joustaa voi vaikkapa siinä, syödäänkö pitsaa vai sushia, mutta omista tarpeista en suosittele kenenkään joustamaan. Mieluummin etsii sen yhteensopivan kumppanin.

Juuri näin.

Omasta halusta se lähtee, asioita tulee tehdä, koska haluaa tehdä. 

Tästä vain päästään siihen että miksi osa ihmisistä nimenomaan haluaa tehdä toiselle hyviä ja nautinollisia asioita ja osa ei sitten millään jos ei itsekin juuri silloin halua?

On selvää että on helpompi olla parisuhteessa sellaisen henkilön kanssa jolle se rakkaus toiseen ilmenee juuri haluna olla sille toiselle hyvä kaikin tavoin kuin sellaisen joka rajaa kovin tarkasti sen miten sitä toista huomioi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voihan sitä hellyyttä osoittaa muillakin tavoin kuin yhdynnällä. Meidän suhteessamme ainakin on paljon hellyyttä vaikka yhdyntää ehkä 1 krt/kk. Yhdyntä tekee kipeää vaimolle eikä sen takia sitä niin paljon harrasteta. Sen sijaan paljon kaikkea muuta hellimistä ja paijaamista sitten senkin edestä.

Uskon että lähes kaikki voisivat löytää sellaisen kompromissin jossa molemmat voisivat olla ihan tyytyväisiä jos vain sitä ymmärtämystä ja pientä joustoa löytyy molemmin puolin. Pahinta on jos kumpikin lukkiutuu vain omaan kulmaansa eikä halua liikahtaa sieltä mihinkään. Monia näitä juttuja lukiessa tulee mieleen että rakastavatko nuo ihmiset ihan oikeasti toisiaan kun puhuvat toisistaan niin rumasti?

Ei parisuhde voi rakentua kompromissien varaan. Joo, jos itse haluan seksiä joka päivä ja kumppani pari kertaa kuussa, varmaankin löytäisimme ratkaisun, jota molemmat pystyisivät sietämään. Mutta miksi ihmeessä tekisimme niin, kun voisimme kumpikin etsiä kumppanit, jotka ovat kanssamme paremmin yhteensopivia?

Tietenkin sekä voi että välttämättä aina rakentuukin. Sellaista pariskuntaa ei vielä olekaan joka haluaisi aina samoja asioita samaan aikaan.

Ja käytännössä ihminen valitsee sellaisen kumppannin joka on kokonaisuutena hänelle sopivin. Se voi taas tarkoittaa sitä että he eivät ole seksuaalisesti ihan sataprosenttisen yhteensopivia vaikka kaikin muin osin ovatkin. Ja silloij todellakin kannattaa etsiä niitä toimivia kompromisseja eikä heittää sitä kaikkea muuta hyvää pois ja erota.

Et ilmeisesti ole ollut koskaan parisuhteessa todella yhteensopivan kumppanin kanssa? Sellaisessa suhteessa kummankaan ei tarvitse tinkiä omista parisuhdetarpeistaan, vaan toinen pystyy vastaamaan niihin säännönmukaisesti ja kokonaan.

Jos haluaa tehdä kompromisseja, joustaa voi vaikkapa siinä, syödäänkö pitsaa vai sushia, mutta omista tarpeista en suosittele kenenkään joustamaan. Mieluummin etsii sen yhteensopivan kumppanin.

Puhut nyt itse asissa suhteesta jossa molemmat tekevät jo luonnostaan ja omasta halustaan kompromisseja, et suhteesta jossa kompromisseja ei tehtäisi lainkaan.

Ei kompromissi tarkoita että toinen suostuu pitkin hampain johonkin. Vaan hyvä kompromissi on sellainen jonka kumpikin voi tuntea mielekkääksi ja hyväksi niin itsensä kuin kokonaisuudenkin kannalta. Ja suurin osa kompromisseista tapahtuu ihan huomaamatta ja itsestään ilman sen kummempaa pohdintaa. Mutta kompromisseja ne ovat silti aina silloin kun ei tehdä sataprosenttisesti sitä mitä sinä haluaisit tehdä silloin jos sinun ei tarvitsisi ottaa ketään muuta mitenkään huomioon asiassa.

Kun sanoin, ettei parisuhdetta voi rakentaa kompromissien varaan, tarkoitin siis sitä, ettei kenenkään kannata tyytyä parisuhteeseen, jossa joutuu etsimään kompromisseja saadakseen omat parisuhdetarpeensa tyydytetyiksi.

Kompromissi tarkoittaa sovintoratkaisua eli ratkaisua, jossa kumpikaan ei saa sitä, mitä haluaa, mutta kumpikin tekee sen verran myönnytyksiä, että diili toteutuu. Sen vastakohta olisi win-win -tilanne, jossa kumpikin kokee saavansa juuri sitä, mitä olikin hakemassa. Hyvässä parisuhteessa on paljon tätä jälkimmäistä mutta ei juuri lainkaan ensin mainittua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kummallinen keskustelu. Kyllähän lähtökohta parisuhteessa varmasti jokin kohtuullinen määrä seksiä on, ellei erikseen sovita täysin seksittömästä liitosta. Mutta mikä sitten on kohtuullinen määrä ja onko sen pakko olla vakio läpi elämän, mitä ikinä tapahtuukin? Ei tietenkään, eikä myöskään ole mitään oikeita määriä. Kaksi kertaa kuussa haluaminen on ihan yhtä oikein kuin kaksi kertaa viikossa tai päivässä haluaminen, eikä kumpikaan ole sen enempää viallinen.

Ja todellakin - jos seksin määrä ei sovi siinä määrin, missä kumppani siihen hyvällä halulla kykenee, on vaan parasta lähteä menemään tai hyväksyä tilanne. Mitään hyviä kompromisseja tässä asiassa kun ei yksinkertaisesti ole. Seksi haluttomana on kamalaa, ja nostattaa inhon tunnetta sitä koko parisuhdetta kohtaan. Kaikki tällaiset "tyydytän tottakai toisen"-puheet taas ovat sellaisilta henkilöiltä, jotka eivät syvää haluttomuutta koe.

Tai sitten kokevat sen eri tavalla. Minä en näin naisena tunne valmiiksi halua tai himoa juuri koskaan mutta ei seksin harrastaminen silti ole minulle vastenmielistä. Useimmiten se halu löytyy kun vain pääsee vauhtiin ja lopuissakin tapauksessa se on silti ihan ok eikä millään tavalla vastenmielistä.

Mutta jos siis kuuntelisin oman haluni "ääntä" juuri heti silloin kun mies minua lähestyy, meillä olisi seksiä äärimmäisen harvoin. Onneksi olen oppinut että kroppani ei  toimi näin vaan se halu on mahdollista herättää.

 

Ymmärrän, olen itsekin hitaasti lämpeävä, mutta monesti silti pääsen tunnelmaan mukaan, kun annetaan vähän aikaa ja herätellään intohimoa vaikkapa puheilla jne.

Mutta sekin on eri asia kuin se syvä haluttomuus, mikä välillä tulee (syystä tai toisesta). Silloin en yksinkertaisesti pysty ja kaikki lähestyminen tuntuu enemmän loukkaavalta kuin mukavalta (ja saa siis aloitteen tehdä, mutta pitää kerrasta ymmärtää lopettaa, ei väkisin "lämmitellä".) Ja tuossa mielentilassa ajatus toisen tyydyttämisestä olisi jäätävää kyytiä koko parisuhteelle.

Itse olen pitkässä parisuhteessa (kantapään kautta) oppinut että minun oma tunteeni asiasta ei ole koko totuus. Joskus niitä omia tuntemuksia pitää "järkeistää" vähän eli tajuta että nyt ylireagoi tavalla joka ei ole parisuhteelle hyväksi. Tämä ei tarkoita että ne omat tunteet pitäisi kieltää tai lakaista maton alle. Vaan ennemminkin sen tajuamista että minä reagoin näin mutta voi kenties vähitellen ohjata niitä ajatuksiani toisillekin urille ja katsoa asioita vähän muustakin näkökulmasta enkä vain omasta kapeasta näkövinkkelistäni. Kun lukittuu vain siihen omaan tunteeseen niin ei pysty näkemään sen toisen tunteita tai reagoimaan niihin kypsästi.

Ei omia tuntemuksia tässä mielessä valitettavasti voi tukahduttaakaan. Silloin kun ei halua, ei halua. Kaiken muun itselle uskotteleminen on pohjimmiltaan vain itselle valehtelua. Tietenkin tässä on nyanssieroja, joskus ei huvita, mutta aktiivisesti ajattelemalla positiivisia asioita kumppanista (tms) voi joskus haluttomuus väistyäkin. Mutta sellaisesta aidosti syvästä haluttomuuden tilasta ei kyllä millään mindfullness-tekniikoilla mennä yli. Yleensä siihen liittyy itsellä jotain muutakin, on paha mieli jostain, fyysisesti kurja olo, väsyttää, stressaa, jokin asia mietityttää, parisuhteessa on ollut jotain isompaa tai pienempää, mikä on vielä ilmoilla vaivaamassa tms. Yhtä kaikki, silloin on vaan parempi antaa olla.

En ole ihan samaa mieltä vaikka ymmärränkin pointtisi. Esim. me olemme luonteeltamme sillä tavalla erilaisia että mies haluaisi aina selvittää riidat heti mutta minulle on hyvin luontaista vetäytyä päiviksikin miettimään itsekseni asiaa ja sitten vasta vähitellen olen valmis käsittelemään riidan aihetta. Aikaisemmin koin hyvin vaikeaksi sen että mies vaati että riidat pitäisi heti puhua selviksi. Mutta jossain vaiheessa tajusin miten vahingoittavaa oli se että mökötin päiviä ja mies sai arvailla että mitä oikein ajattelen. Varsinkin perhe-elämän paineissa se tapa ei vain oikein toimi vaikka se kuinka oli minun tapani reagoida.

Vähitellen sitten aloin miettiä että miten saisimme tämän ratkaistua. Päädyimme monien yritysten jälkeen siihen että annan miehelle selkeän ajan milloin asia käsitellään, mutta se ei saa olla kovin kaukana. Eli vaikka että "puhutaan tästä huomenna illalla kun lapset ovat treeneissä". Silloin pääsimme molemmat siitä piinasta että koskaan ei tiennyt milloin asiaa puidaan. Toisaalta sain kuitenkin itselleni edes vähän sitä aikaa työstää asiaa jota tarvitsen.

Tämä nyt ei ihan suoraan vertaudu seksiin mutta pointti on se että kyllä niitä kompromisseja voi löytää myös asioissa jotka ovat jotain aika syvällistä omassa persoonassa.

No ei vertaudu ei.

Silloin jos on mieli muualla, ja ajatuskin toisen ihmisen koskettamisesta lähinnä inhottaa, on todellakin ainoa keino varjella sitä parisuhdetta vain antaa olla rauhassa. Kun sitä se syvä haluttomuus on. Itsellä sitä ei onneksi ole usein, mutta tuon tunteen kokeneena sinänsä ymmärrän, että moni parisuhde voi ihan aidosti ajautua kriisiin seksin suhteen, kun siihen on ihan mahdotonta alkaa niitä kompromisseja rakentamaan.

Toivottavasti tajuat miltä tuntuu kumppanista jos toinen kokee jopa koskettamisen inhottavaksi? Enkä tarkoita että se muuttaisi sitä mitä tunnet mutta onhan se nyt todella järisyttävää suhteen kannalta jos se toinen ihan fyysisesti inhottaa. Ei siihen voi suhtautua vain niin että "en nyt vain halua" ja jatketaan muuten kuin mitään ei olisi muuttunut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voihan sitä hellyyttä osoittaa muillakin tavoin kuin yhdynnällä. Meidän suhteessamme ainakin on paljon hellyyttä vaikka yhdyntää ehkä 1 krt/kk. Yhdyntä tekee kipeää vaimolle eikä sen takia sitä niin paljon harrasteta. Sen sijaan paljon kaikkea muuta hellimistä ja paijaamista sitten senkin edestä.

Totta kai hellyyttä voi osoittaa monella tavalla. Mutta ei seksi ainakaan minulle ole ensisijaisesti hellyyden osoittamista. Sen vuoksi sitä ei myöskään voi korvata millään määrällä "paijaamista".

Sitten olemme ihan erilaisia ihmisiä. Olet enemmän seksiä tarvitseva, eikä siinä ole mitään väärää. Toivottavasti et päädy suhteeseen kaltaiseni ihmisen kanssa, turhautuisit varmasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta kuulostaa kamalalta nämä "jos en itse halua, niin tyydytän toisen"-kommentit. Ehkä en osaa peilata sitä nyt oikeassa mittakaavassa, mutta en ikinä voisi ajatella noin. Jos en halua, en todellakaan halua. En halua koskea (ehkä jotain halaamista enempää ainakaan), en pysty virittämään ajatuksia seksimoodiin, enkä todellakaan ikinä voisi rinnasta seksuaalisia tekoja lempiruuan tekemiseen tai johonkin muuhun älyttömään, mihin täällä verrataan. Tällainen olisi vain mekaaninen, ja ainakin jossain määrin vastentahtoinen teko ja olen aika varma, että mies kyllä itse osaa itsensä mekaanisesti tyydyttää. Ainakin itse osaan itseni.

Seksi on kahden ihmisen vuorovaikutusta ja yhteyttä. Se voi olla tottakai pikaista tai rauhallista tai mitä vaan, ja välillä ollaan enemmän saavana tai antavana osapuolena, mutta kyllä siinä tunnetasolla pitää molempien olla mukana ja haluta sitä yhteyttä toiseen ihmiseen. Itselleni se on myös intensiivinen kokemus, en syty ihan helpolla, mutta kun saan ajatukset ns oikeinpäin, nautin kyllä kovasti ja haluan kumppaninkin nauttivan. 

Onneksi meidän parisuhteessamme seksin määrä on kummankin mielestä oikein kohtuullinen, eli ainakaan toistaiseksi ei tästä ole tullut mitään ristiriitoja. Halusin vain kirjoittaa tämän, sillä se ajatus, että tekisi toiselle seksuaalisia tekoja silloin kun itseä ei tippaakaan huvita, on niin absurdi. Vaikka pääsääntöisesti kyllä pyrin päivittäin kumppania jotenkin ilahduttamaan, pienillä tai isoilla asioilla.

Toivottavasti kuitenkin pystyt myös ymmärtämään että on paljon ihmisiä joista ei ole lainkaan vastenmielistä helliä sitä kumppania vaikka itsellä ei niin tekisi juuri silloin mieli? Ja että meillä se todellakin vertautuu vaikka lempiruoan tekoon, kipeiden hartioiden hieromiseen tai muuhun toisen huomioimiseen. On meistä mukava nähdä kun toinen ilahtuu ja arvostaa sitä huomioimista.

Ihmiset ovat niin kovin erilaisia ja kokevat asiat eri tavoin. Joillekin seksi on selvästikin paljon syvällisemmin henkinen asia jossa pitää olla koko ajan itsekin täysillä tunteella mukana. Ja toisille enemmän fyysinen asia.

Selvää on että jos pariskunnan halut ovat kovin erilaiset, on helpompaa niillä pareilla joissa on mahdollista huomioida toisen tarpeita myös silloin kun toinen ei halua.

Miksi mielestäsi enemmän haluavalla onaina määräämisoikeus? Miksi enemmän haluava ei voi vaan runkata itsekseen? Mies ksi pitää saada se toinen alistettua seksuaaliseen tekoon, jota se toinen ei halua tehdä?

Koska jos seksuaallisia haluja ei saa tyydytetyksi suhteessa, ei suhteessa ole mitään järkeä

Niinpä. Välillä tuntuu että monet nykyajan ihmiset ajattelevat että parisuhde solmitaan vain itseä varten eikä puolisoilla ole mitään vastuuta sen toisen hyvinvoinnista. Ja edelleen tämä ei tarkoita että pitäisi hampaat irvessä antaa jos ei yhtään nappaa vaan sitä että parisuhtessa pitäisi olla se kantava ajatus että toisen hyvinvointi on tärkeää. Ja jos sen ajatuksen ottaa ja sisäistää niin moni asia jota tekee sen toisen olon hyväksi alkaa tuntua itsestäkin mukavalta ja mielekkäältä.

Sanomattakin selvää on että tämän pitää olla aina molemminpuolista niin että kumpikin on samalla ajattelutavalla suhteessa.

Jos rakkautta on, eikä olla yhdessä vain tottumuksesta, kyllä se seksittömyys on silloin kahden kauppa. Siihen on joku henkinen tai fyysinen syy, ja parisuhteessa tätä tulisi rakentavasti ratkoa yhdessä. Syy voi olla hetkellinen (stressiä, huolia, kipuja, väsymystä whatever) tai pidempi (suhteessa kipeitä ratkomista vaativia asioita ihan muualla, esim) mutta yhtä kaikki siihen ei auta sen haluttoman syyllistäminen koskaan. Se on ykköstapa lopettaa vähäisetkin halut.

Siksi suosittelen kyllä pariterapiaa aika matalalla kynnyksellä, jos syy ei ole aivan ilmiselvä ja ohimenevä.

Enkä nyt tarkoita, etteikö haluissa voisi olla eriparisuutta, toinen haluaa päivittäin, toinen kerran viikossa, mutta näissä tapauksissa taas yleensä peiliin katselu (molemmilla) auttaa.

Ei se enemmän haluavankaan syyllistäminen mitään auta. Se on yksi varmimmista tavoista lopettaa myötätunto vähemmän haluavaa kohtaan.

Kenenkään syyllistäminen ei auta. 

Mutta en koe siinä mitään syyllistämistä, jos sanoo kumppanilleen, ettei halua seksiä. Vasta sitten, jos siitä alkaa kehitellä jotain draamaa, se voi muuttua syyllistämiseksi.

Ei siinäkään ole mitään syyllistämistä, että tekee aloitteen seksiin. Sen vaan moni haluton tulkitsee painostavaksi vonkaamiseksi. Samalla tavalla se enmmän haluava voi tulkita ne pakit hänen halujen mitätöinniksi/paheksumiseksi. Siksi olisikin tärkeää keskustella aiheesta eikä vain todeta, haluan / en halua.

Ihme vänkäämistä. Koko tämä keskustelu on niiden syyllistämistä, joilla on syystä tai toisesta pienemmät halut kuin kumppanillaan.

Minusta tämä ketju on yhtä hyvin niiden vänkäämistä joiden mielestä seksi on lopulta vain aika ikävä ja turha asia jota ei pidemmässä suhteessa juuri tarvitse olla. Paitsi niinä muutaminan harvoina hetkinä kun juuri heitä sattuu haluttamaan. Silloin toisen pitää ottaa kiitollisena vastaan se mitä annetaan ja olla taas loppuvuosi hiljaa.

Nytkin syyllistit.

Niin syyllistin ja ihan tarkoituksella. Kyllä jonkun pitää vähän herätellä teitä nykynaisia jotka eivät tajua että seksi on normaali osa jokapäiväistä elämää eikä mikään naistenlehtien hehkuttama ylimaallinen tapahtuma jossa torvet ja viulut soivat ja ruusun terälehtiä sataa sängylle. Eli siis joka voi sellaisena toteutua normaalissa elämässä korkeintaan kerran vuodessa.

Kyllä jonkun pitää sanoa teille suoraan että suurin osa miehistä tarvitsee sitä seksiä säännöllisesti ollakseen tyytyväisiä. Se on ihan yhtä lailla fakta kuin se että teitä ei aina haluta.

Se mies voi sitten ihan omin pikkukätösin hoitaa ongelmansa, tai pyrkiä toimimaan siten, että on aidosti haluttava. Jos oma maailmankatsomus pyrkii omien seksitarpeiden ympärillä, ei ole ihmekään, ettei seksiä tipu.

No ensinnäkin tiedät varmaan itsekin että se "omin käsin" ei juuriakan vastaa sitä että vierellä on oikea toinen ihminen. Toisekseen se "aidosti haluttavaksi" ryhtyminen on kovin vaikeaa jos se toinen ei edes osaa sanoa että miksi ei haluta. Jos olisikin ihan konkreettisiä asioita joita muuttamalla ne halut löytyisivät niin haluttomuutta olisi paljon vähemmän.

Näköjään on naisille hankala samaistua siihen että monille miehille se haluttavana olo on aika lailla synonyymi sille että rakastaako se nainen vielä. Jos vaadit toista muuttumaan "rakastettavammaksi" että rakastat häntä niin se ei kuulosta enää miltään oikealta rakkaudelta. Aivan samoin se että vaatii miestä muuttumaan haluttavammaksi on melko tylyä.

Kun nyt saisi teidät naiset ymmärtämään että kyse ei ole tässä "vain" seksistä vaan siitä miten rakastetuksi ja hyväksytyksi mies tuntee itsensä suhteessa.

No se mies voisi myös hieman pohtia, kuinka rakastetuksi nainen tuntee olonsa, jos oikea tapa osoittaa rakkautta on erityisesti se seksi. Itselle rakkautta kuvastaa kumppanin halu keskustella, pitää hyvänä ilman ajatuksia seksistä ja toki kaikenlainen järkevä tasapuolisuus siinä suhteessa. Siitä ne seksihalut heräävät, kun huomaa olevansa ihmisenä toiselle merkityksellinen.

Mutta kun se on se miten miehet on keskimäärin biologisesti rakennettu. Ei sitä voi muuttaa noin vain vaikka miten haluaisi. Miehet nyt vain kokevat seksin yleensä todella merkitkselliseksi sen kannalta miten rakastetuksi he kokevat itsensä suhteessa. Näin se vain menee eikä sitä vastaan kannata potkia.

Siinä olet tietenkin ihan oikeassa että kaiken pitää olla molemminpuolista ja miehen pitää tietenkin tehdä kaikkensa jotta mysö nainen tuntisi olonsa suhteessa hyväksi ja tärkeäksi. Mutta ne jotka tuon tunteen aiheuttavat ovat naisille yleensä erilaisia kuin miehelle.

Jos mies ei pysty hyväksymään sitä, että keskivertonainen ei välttämättä ihan allekirjoita tuollaista, kannattaa ehkä ryhtyä parisuhteeseen miehen kanssa sitten.

Tästä voi nyt saada kuvan, että jotenkin väheksyn seksiä. Ei se niin mene, pidän siitä useimmiten itsekin, mutta tuollainen kapeakatseisuus vaan parisuhteessa ahdistaisi. Jokainen voi olla omalla käytöksellään ruokkia sitä halua ja intohimoa siinä suhteessa, eikä lukittautua sen vangiksi, että seksi on se oikea tapa osoittaa rakkautta, kun se parisuhde on joka päivä täynnä erilaisia tapoja (seksi vain yhtenä niistä) osoittaa tunteitaan, sitoutumistaan ja rakkauttaan kumppania kohtaan. Oli biologialtaan mies tai apina tai vaikka vaaleanpunainen lohikäärme.

Tämä. Todellakin kannattaa katsella peiliin, jos itselle seksi on ainoa merkityksellinen asia, minkä kokee rakkauden osoitukseksi. On varmasti ihan totta, että biologia pitkälle ohjaa, ja seksi voi tuntua tärkeimmältä ja parhaalta tavalta rakkautta osoittaa, mutta silti on melkoista kumppanin väheksymistä dissata niitä muita asioita, mitä parisuhteessa ihan päivittäin useimmat toisen eteen tekevät. Kannattaa pyrkiä hieman irti sieltä luolamiesmoodista, ja alkaa arvostaa vaikkapa sitä, että ruoka on valmiina pöydässä, kun tulee kotiin, yhtenä rakkauden tekona (ja kaikkia niitä kymmeniä ja satoja muita arkisia asioita).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voihan sitä hellyyttä osoittaa muillakin tavoin kuin yhdynnällä. Meidän suhteessamme ainakin on paljon hellyyttä vaikka yhdyntää ehkä 1 krt/kk. Yhdyntä tekee kipeää vaimolle eikä sen takia sitä niin paljon harrasteta. Sen sijaan paljon kaikkea muuta hellimistä ja paijaamista sitten senkin edestä.

Uskon että lähes kaikki voisivat löytää sellaisen kompromissin jossa molemmat voisivat olla ihan tyytyväisiä jos vain sitä ymmärtämystä ja pientä joustoa löytyy molemmin puolin. Pahinta on jos kumpikin lukkiutuu vain omaan kulmaansa eikä halua liikahtaa sieltä mihinkään. Monia näitä juttuja lukiessa tulee mieleen että rakastavatko nuo ihmiset ihan oikeasti toisiaan kun puhuvat toisistaan niin rumasti?

Ei parisuhde voi rakentua kompromissien varaan. Joo, jos itse haluan seksiä joka päivä ja kumppani pari kertaa kuussa, varmaankin löytäisimme ratkaisun, jota molemmat pystyisivät sietämään. Mutta miksi ihmeessä tekisimme niin, kun voisimme kumpikin etsiä kumppanit, jotka ovat kanssamme paremmin yhteensopivia?

Tietenkin sekä voi että välttämättä aina rakentuukin. Sellaista pariskuntaa ei vielä olekaan joka haluaisi aina samoja asioita samaan aikaan.

Ja käytännössä ihminen valitsee sellaisen kumppannin joka on kokonaisuutena hänelle sopivin. Se voi taas tarkoittaa sitä että he eivät ole seksuaalisesti ihan sataprosenttisen yhteensopivia vaikka kaikin muin osin ovatkin. Ja silloij todellakin kannattaa etsiä niitä toimivia kompromisseja eikä heittää sitä kaikkea muuta hyvää pois ja erota.

Et ilmeisesti ole ollut koskaan parisuhteessa todella yhteensopivan kumppanin kanssa? Sellaisessa suhteessa kummankaan ei tarvitse tinkiä omista parisuhdetarpeistaan, vaan toinen pystyy vastaamaan niihin säännönmukaisesti ja kokonaan.

Jos haluaa tehdä kompromisseja, joustaa voi vaikkapa siinä, syödäänkö pitsaa vai sushia, mutta omista tarpeista en suosittele kenenkään joustamaan. Mieluummin etsii sen yhteensopivan kumppanin.

Puhut nyt itse asissa suhteesta jossa molemmat tekevät jo luonnostaan ja omasta halustaan kompromisseja, et suhteesta jossa kompromisseja ei tehtäisi lainkaan.

Ei kompromissi tarkoita että toinen suostuu pitkin hampain johonkin. Vaan hyvä kompromissi on sellainen jonka kumpikin voi tuntea mielekkääksi ja hyväksi niin itsensä kuin kokonaisuudenkin kannalta. Ja suurin osa kompromisseista tapahtuu ihan huomaamatta ja itsestään ilman sen kummempaa pohdintaa. Mutta kompromisseja ne ovat silti aina silloin kun ei tehdä sataprosenttisesti sitä mitä sinä haluaisit tehdä silloin jos sinun ei tarvitsisi ottaa ketään muuta mitenkään huomioon asiassa.

Kun sanoin, ettei parisuhdetta voi rakentaa kompromissien varaan, tarkoitin siis sitä, ettei kenenkään kannata tyytyä parisuhteeseen, jossa joutuu etsimään kompromisseja saadakseen omat parisuhdetarpeensa tyydytetyiksi.

Kompromissi tarkoittaa sovintoratkaisua eli ratkaisua, jossa kumpikaan ei saa sitä, mitä haluaa, mutta kumpikin tekee sen verran myönnytyksiä, että diili toteutuu. Sen vastakohta olisi win-win -tilanne, jossa kumpikin kokee saavansa juuri sitä, mitä olikin hakemassa. Hyvässä parisuhteessa on paljon tätä jälkimmäistä mutta ei juuri lainkaan ensin mainittua.

Sinällään samaa mieltä mutta on ihan selvää että pitkässä parisuhteessa, joka jatkuu läpi hyvin erilaisten elämäntilanteiden, myös niitä myönnytyksiin perustuvia kompromisseja on pakko tehdä enemmän tai vähemmän. Ei kannata sentään rakentaa parisuhteista mitään epärealistista ideaalia. Kyllä erittäin hyvissä ja onnellisissakin parisuhteissa on aina välillä ihan aitoja ristiriitoja toiveiden ja halujen kesken.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voihan sitä hellyyttä osoittaa muillakin tavoin kuin yhdynnällä. Meidän suhteessamme ainakin on paljon hellyyttä vaikka yhdyntää ehkä 1 krt/kk. Yhdyntä tekee kipeää vaimolle eikä sen takia sitä niin paljon harrasteta. Sen sijaan paljon kaikkea muuta hellimistä ja paijaamista sitten senkin edestä.

Totta kai hellyyttä voi osoittaa monella tavalla. Mutta ei seksi ainakaan minulle ole ensisijaisesti hellyyden osoittamista. Sen vuoksi sitä ei myöskään voi korvata millään määrällä "paijaamista".

Sitten olemme ihan erilaisia ihmisiä. Olet enemmän seksiä tarvitseva, eikä siinä ole mitään väärää. Toivottavasti et päädy suhteeseen kaltaiseni ihmisen kanssa, turhautuisit varmasti.

Suhteista pääsee onneksi aina pois. :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voihan sitä hellyyttä osoittaa muillakin tavoin kuin yhdynnällä. Meidän suhteessamme ainakin on paljon hellyyttä vaikka yhdyntää ehkä 1 krt/kk. Yhdyntä tekee kipeää vaimolle eikä sen takia sitä niin paljon harrasteta. Sen sijaan paljon kaikkea muuta hellimistä ja paijaamista sitten senkin edestä.

Uskon että lähes kaikki voisivat löytää sellaisen kompromissin jossa molemmat voisivat olla ihan tyytyväisiä jos vain sitä ymmärtämystä ja pientä joustoa löytyy molemmin puolin. Pahinta on jos kumpikin lukkiutuu vain omaan kulmaansa eikä halua liikahtaa sieltä mihinkään. Monia näitä juttuja lukiessa tulee mieleen että rakastavatko nuo ihmiset ihan oikeasti toisiaan kun puhuvat toisistaan niin rumasti?

Luuletko täällä kaikkien omasta elämästään kirjoittavan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta kuulostaa kamalalta nämä "jos en itse halua, niin tyydytän toisen"-kommentit. Ehkä en osaa peilata sitä nyt oikeassa mittakaavassa, mutta en ikinä voisi ajatella noin. Jos en halua, en todellakaan halua. En halua koskea (ehkä jotain halaamista enempää ainakaan), en pysty virittämään ajatuksia seksimoodiin, enkä todellakaan ikinä voisi rinnasta seksuaalisia tekoja lempiruuan tekemiseen tai johonkin muuhun älyttömään, mihin täällä verrataan. Tällainen olisi vain mekaaninen, ja ainakin jossain määrin vastentahtoinen teko ja olen aika varma, että mies kyllä itse osaa itsensä mekaanisesti tyydyttää. Ainakin itse osaan itseni.

Seksi on kahden ihmisen vuorovaikutusta ja yhteyttä. Se voi olla tottakai pikaista tai rauhallista tai mitä vaan, ja välillä ollaan enemmän saavana tai antavana osapuolena, mutta kyllä siinä tunnetasolla pitää molempien olla mukana ja haluta sitä yhteyttä toiseen ihmiseen. Itselleni se on myös intensiivinen kokemus, en syty ihan helpolla, mutta kun saan ajatukset ns oikeinpäin, nautin kyllä kovasti ja haluan kumppaninkin nauttivan. 

Onneksi meidän parisuhteessamme seksin määrä on kummankin mielestä oikein kohtuullinen, eli ainakaan toistaiseksi ei tästä ole tullut mitään ristiriitoja. Halusin vain kirjoittaa tämän, sillä se ajatus, että tekisi toiselle seksuaalisia tekoja silloin kun itseä ei tippaakaan huvita, on niin absurdi. Vaikka pääsääntöisesti kyllä pyrin päivittäin kumppania jotenkin ilahduttamaan, pienillä tai isoilla asioilla.

Toivottavasti kuitenkin pystyt myös ymmärtämään että on paljon ihmisiä joista ei ole lainkaan vastenmielistä helliä sitä kumppania vaikka itsellä ei niin tekisi juuri silloin mieli? Ja että meillä se todellakin vertautuu vaikka lempiruoan tekoon, kipeiden hartioiden hieromiseen tai muuhun toisen huomioimiseen. On meistä mukava nähdä kun toinen ilahtuu ja arvostaa sitä huomioimista.

Ihmiset ovat niin kovin erilaisia ja kokevat asiat eri tavoin. Joillekin seksi on selvästikin paljon syvällisemmin henkinen asia jossa pitää olla koko ajan itsekin täysillä tunteella mukana. Ja toisille enemmän fyysinen asia.

Selvää on että jos pariskunnan halut ovat kovin erilaiset, on helpompaa niillä pareilla joissa on mahdollista huomioida toisen tarpeita myös silloin kun toinen ei halua.

Miksi mielestäsi enemmän haluavalla onaina määräämisoikeus? Miksi enemmän haluava ei voi vaan runkata itsekseen? Mies ksi pitää saada se toinen alistettua seksuaaliseen tekoon, jota se toinen ei halua tehdä?

Koska jos seksuaallisia haluja ei saa tyydytetyksi suhteessa, ei suhteessa ole mitään järkeä

Niinpä. Välillä tuntuu että monet nykyajan ihmiset ajattelevat että parisuhde solmitaan vain itseä varten eikä puolisoilla ole mitään vastuuta sen toisen hyvinvoinnista. Ja edelleen tämä ei tarkoita että pitäisi hampaat irvessä antaa jos ei yhtään nappaa vaan sitä että parisuhtessa pitäisi olla se kantava ajatus että toisen hyvinvointi on tärkeää. Ja jos sen ajatuksen ottaa ja sisäistää niin moni asia jota tekee sen toisen olon hyväksi alkaa tuntua itsestäkin mukavalta ja mielekkäältä.

Sanomattakin selvää on että tämän pitää olla aina molemminpuolista niin että kumpikin on samalla ajattelutavalla suhteessa.

Jos rakkautta on, eikä olla yhdessä vain tottumuksesta, kyllä se seksittömyys on silloin kahden kauppa. Siihen on joku henkinen tai fyysinen syy, ja parisuhteessa tätä tulisi rakentavasti ratkoa yhdessä. Syy voi olla hetkellinen (stressiä, huolia, kipuja, väsymystä whatever) tai pidempi (suhteessa kipeitä ratkomista vaativia asioita ihan muualla, esim) mutta yhtä kaikki siihen ei auta sen haluttoman syyllistäminen koskaan. Se on ykköstapa lopettaa vähäisetkin halut.

Siksi suosittelen kyllä pariterapiaa aika matalalla kynnyksellä, jos syy ei ole aivan ilmiselvä ja ohimenevä.

Enkä nyt tarkoita, etteikö haluissa voisi olla eriparisuutta, toinen haluaa päivittäin, toinen kerran viikossa, mutta näissä tapauksissa taas yleensä peiliin katselu (molemmilla) auttaa.

Ei se enemmän haluavankaan syyllistäminen mitään auta. Se on yksi varmimmista tavoista lopettaa myötätunto vähemmän haluavaa kohtaan.

Kenenkään syyllistäminen ei auta. 

Mutta en koe siinä mitään syyllistämistä, jos sanoo kumppanilleen, ettei halua seksiä. Vasta sitten, jos siitä alkaa kehitellä jotain draamaa, se voi muuttua syyllistämiseksi.

Ei siinäkään ole mitään syyllistämistä, että tekee aloitteen seksiin. Sen vaan moni haluton tulkitsee painostavaksi vonkaamiseksi. Samalla tavalla se enmmän haluava voi tulkita ne pakit hänen halujen mitätöinniksi/paheksumiseksi. Siksi olisikin tärkeää keskustella aiheesta eikä vain todeta, haluan / en halua.

Ihme vänkäämistä. Koko tämä keskustelu on niiden syyllistämistä, joilla on syystä tai toisesta pienemmät halut kuin kumppanillaan.

Minusta tämä ketju on yhtä hyvin niiden vänkäämistä joiden mielestä seksi on lopulta vain aika ikävä ja turha asia jota ei pidemmässä suhteessa juuri tarvitse olla. Paitsi niinä muutaminan harvoina hetkinä kun juuri heitä sattuu haluttamaan. Silloin toisen pitää ottaa kiitollisena vastaan se mitä annetaan ja olla taas loppuvuosi hiljaa.

Nytkin syyllistit.

Niin syyllistin ja ihan tarkoituksella. Kyllä jonkun pitää vähän herätellä teitä nykynaisia jotka eivät tajua että seksi on normaali osa jokapäiväistä elämää eikä mikään naistenlehtien hehkuttama ylimaallinen tapahtuma jossa torvet ja viulut soivat ja ruusun terälehtiä sataa sängylle. Eli siis joka voi sellaisena toteutua normaalissa elämässä korkeintaan kerran vuodessa.

Kyllä jonkun pitää sanoa teille suoraan että suurin osa miehistä tarvitsee sitä seksiä säännöllisesti ollakseen tyytyväisiä. Se on ihan yhtä lailla fakta kuin se että teitä ei aina haluta.

Se mies voi sitten ihan omin pikkukätösin hoitaa ongelmansa, tai pyrkiä toimimaan siten, että on aidosti haluttava. Jos oma maailmankatsomus pyrkii omien seksitarpeiden ympärillä, ei ole ihmekään, ettei seksiä tipu.

No ensinnäkin tiedät varmaan itsekin että se "omin käsin" ei juuriakan vastaa sitä että vierellä on oikea toinen ihminen. Toisekseen se "aidosti haluttavaksi" ryhtyminen on kovin vaikeaa jos se toinen ei edes osaa sanoa että miksi ei haluta. Jos olisikin ihan konkreettisiä asioita joita muuttamalla ne halut löytyisivät niin haluttomuutta olisi paljon vähemmän.

Näköjään on naisille hankala samaistua siihen että monille miehille se haluttavana olo on aika lailla synonyymi sille että rakastaako se nainen vielä. Jos vaadit toista muuttumaan "rakastettavammaksi" että rakastat häntä niin se ei kuulosta enää miltään oikealta rakkaudelta. Aivan samoin se että vaatii miestä muuttumaan haluttavammaksi on melko tylyä.

Kun nyt saisi teidät naiset ymmärtämään että kyse ei ole tässä "vain" seksistä vaan siitä miten rakastetuksi ja hyväksytyksi mies tuntee itsensä suhteessa.

No se mies voisi myös hieman pohtia, kuinka rakastetuksi nainen tuntee olonsa, jos oikea tapa osoittaa rakkautta on erityisesti se seksi. Itselle rakkautta kuvastaa kumppanin halu keskustella, pitää hyvänä ilman ajatuksia seksistä ja toki kaikenlainen järkevä tasapuolisuus siinä suhteessa. Siitä ne seksihalut heräävät, kun huomaa olevansa ihmisenä toiselle merkityksellinen.

Mutta kun se on se miten miehet on keskimäärin biologisesti rakennettu. Ei sitä voi muuttaa noin vain vaikka miten haluaisi. Miehet nyt vain kokevat seksin yleensä todella merkitkselliseksi sen kannalta miten rakastetuksi he kokevat itsensä suhteessa. Näin se vain menee eikä sitä vastaan kannata potkia.

Siinä olet tietenkin ihan oikeassa että kaiken pitää olla molemminpuolista ja miehen pitää tietenkin tehdä kaikkensa jotta mysö nainen tuntisi olonsa suhteessa hyväksi ja tärkeäksi. Mutta ne jotka tuon tunteen aiheuttavat ovat naisille yleensä erilaisia kuin miehelle.

Jos mies ei pysty hyväksymään sitä, että keskivertonainen ei välttämättä ihan allekirjoita tuollaista, kannattaa ehkä ryhtyä parisuhteeseen miehen kanssa sitten.

Tästä voi nyt saada kuvan, että jotenkin väheksyn seksiä. Ei se niin mene, pidän siitä useimmiten itsekin, mutta tuollainen kapeakatseisuus vaan parisuhteessa ahdistaisi. Jokainen voi olla omalla käytöksellään ruokkia sitä halua ja intohimoa siinä suhteessa, eikä lukittautua sen vangiksi, että seksi on se oikea tapa osoittaa rakkautta, kun se parisuhde on joka päivä täynnä erilaisia tapoja (seksi vain yhtenä niistä) osoittaa tunteitaan, sitoutumistaan ja rakkauttaan kumppania kohtaan. Oli biologialtaan mies tai apina tai vaikka vaaleanpunainen lohikäärme.

Tämä. Todellakin kannattaa katsella peiliin, jos itselle seksi on ainoa merkityksellinen asia, minkä kokee rakkauden osoitukseksi. On varmasti ihan totta, että biologia pitkälle ohjaa, ja seksi voi tuntua tärkeimmältä ja parhaalta tavalta rakkautta osoittaa, mutta silti on melkoista kumppanin väheksymistä dissata niitä muita asioita, mitä parisuhteessa ihan päivittäin useimmat toisen eteen tekevät. Kannattaa pyrkiä hieman irti sieltä luolamiesmoodista, ja alkaa arvostaa vaikkapa sitä, että ruoka on valmiina pöydässä, kun tulee kotiin, yhtenä rakkauden tekona (ja kaikkia niitä kymmeniä ja satoja muita arkisia asioita).

Tässä nyt mennään kaksilla standardeilla miesten ja naisten suhteen. Miestä on ihan oikein vaatia unohtamaan se biologinen "luolamiesmoodi" ja löytää ne rakkauden osoitukset niistä asioista joilla nainen niitä haluaa osoittaa. Mutta naista ei saa kehottaa unohtamaan haluttomuuttansa koska se on sisäänrakennettu tunne jolle ei voi mitään? Ei kai se nyt voi koskea vain toista osapuolta että unohdetaan ne tunteet joita tuntee ja toimitaankin äkkiä toisin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kummallinen keskustelu. Kyllähän lähtökohta parisuhteessa varmasti jokin kohtuullinen määrä seksiä on, ellei erikseen sovita täysin seksittömästä liitosta. Mutta mikä sitten on kohtuullinen määrä ja onko sen pakko olla vakio läpi elämän, mitä ikinä tapahtuukin? Ei tietenkään, eikä myöskään ole mitään oikeita määriä. Kaksi kertaa kuussa haluaminen on ihan yhtä oikein kuin kaksi kertaa viikossa tai päivässä haluaminen, eikä kumpikaan ole sen enempää viallinen.

Ja todellakin - jos seksin määrä ei sovi siinä määrin, missä kumppani siihen hyvällä halulla kykenee, on vaan parasta lähteä menemään tai hyväksyä tilanne. Mitään hyviä kompromisseja tässä asiassa kun ei yksinkertaisesti ole. Seksi haluttomana on kamalaa, ja nostattaa inhon tunnetta sitä koko parisuhdetta kohtaan. Kaikki tällaiset "tyydytän tottakai toisen"-puheet taas ovat sellaisilta henkilöiltä, jotka eivät syvää haluttomuutta koe.

Tai sitten kokevat sen eri tavalla. Minä en näin naisena tunne valmiiksi halua tai himoa juuri koskaan mutta ei seksin harrastaminen silti ole minulle vastenmielistä. Useimmiten se halu löytyy kun vain pääsee vauhtiin ja lopuissakin tapauksessa se on silti ihan ok eikä millään tavalla vastenmielistä.

Mutta jos siis kuuntelisin oman haluni "ääntä" juuri heti silloin kun mies minua lähestyy, meillä olisi seksiä äärimmäisen harvoin. Onneksi olen oppinut että kroppani ei  toimi näin vaan se halu on mahdollista herättää.

 

Ymmärrän, olen itsekin hitaasti lämpeävä, mutta monesti silti pääsen tunnelmaan mukaan, kun annetaan vähän aikaa ja herätellään intohimoa vaikkapa puheilla jne.

Mutta sekin on eri asia kuin se syvä haluttomuus, mikä välillä tulee (syystä tai toisesta). Silloin en yksinkertaisesti pysty ja kaikki lähestyminen tuntuu enemmän loukkaavalta kuin mukavalta (ja saa siis aloitteen tehdä, mutta pitää kerrasta ymmärtää lopettaa, ei väkisin "lämmitellä".) Ja tuossa mielentilassa ajatus toisen tyydyttämisestä olisi jäätävää kyytiä koko parisuhteelle.

Itse olen pitkässä parisuhteessa (kantapään kautta) oppinut että minun oma tunteeni asiasta ei ole koko totuus. Joskus niitä omia tuntemuksia pitää "järkeistää" vähän eli tajuta että nyt ylireagoi tavalla joka ei ole parisuhteelle hyväksi. Tämä ei tarkoita että ne omat tunteet pitäisi kieltää tai lakaista maton alle. Vaan ennemminkin sen tajuamista että minä reagoin näin mutta voi kenties vähitellen ohjata niitä ajatuksiani toisillekin urille ja katsoa asioita vähän muustakin näkökulmasta enkä vain omasta kapeasta näkövinkkelistäni. Kun lukittuu vain siihen omaan tunteeseen niin ei pysty näkemään sen toisen tunteita tai reagoimaan niihin kypsästi.

Ei omia tuntemuksia tässä mielessä valitettavasti voi tukahduttaakaan. Silloin kun ei halua, ei halua. Kaiken muun itselle uskotteleminen on pohjimmiltaan vain itselle valehtelua. Tietenkin tässä on nyanssieroja, joskus ei huvita, mutta aktiivisesti ajattelemalla positiivisia asioita kumppanista (tms) voi joskus haluttomuus väistyäkin. Mutta sellaisesta aidosti syvästä haluttomuuden tilasta ei kyllä millään mindfullness-tekniikoilla mennä yli. Yleensä siihen liittyy itsellä jotain muutakin, on paha mieli jostain, fyysisesti kurja olo, väsyttää, stressaa, jokin asia mietityttää, parisuhteessa on ollut jotain isompaa tai pienempää, mikä on vielä ilmoilla vaivaamassa tms. Yhtä kaikki, silloin on vaan parempi antaa olla.

En ole ihan samaa mieltä vaikka ymmärränkin pointtisi. Esim. me olemme luonteeltamme sillä tavalla erilaisia että mies haluaisi aina selvittää riidat heti mutta minulle on hyvin luontaista vetäytyä päiviksikin miettimään itsekseni asiaa ja sitten vasta vähitellen olen valmis käsittelemään riidan aihetta. Aikaisemmin koin hyvin vaikeaksi sen että mies vaati että riidat pitäisi heti puhua selviksi. Mutta jossain vaiheessa tajusin miten vahingoittavaa oli se että mökötin päiviä ja mies sai arvailla että mitä oikein ajattelen. Varsinkin perhe-elämän paineissa se tapa ei vain oikein toimi vaikka se kuinka oli minun tapani reagoida.

Vähitellen sitten aloin miettiä että miten saisimme tämän ratkaistua. Päädyimme monien yritysten jälkeen siihen että annan miehelle selkeän ajan milloin asia käsitellään, mutta se ei saa olla kovin kaukana. Eli vaikka että "puhutaan tästä huomenna illalla kun lapset ovat treeneissä". Silloin pääsimme molemmat siitä piinasta että koskaan ei tiennyt milloin asiaa puidaan. Toisaalta sain kuitenkin itselleni edes vähän sitä aikaa työstää asiaa jota tarvitsen.

Tämä nyt ei ihan suoraan vertaudu seksiin mutta pointti on se että kyllä niitä kompromisseja voi löytää myös asioissa jotka ovat jotain aika syvällistä omassa persoonassa.

No ei vertaudu ei.

Silloin jos on mieli muualla, ja ajatuskin toisen ihmisen koskettamisesta lähinnä inhottaa, on todellakin ainoa keino varjella sitä parisuhdetta vain antaa olla rauhassa. Kun sitä se syvä haluttomuus on. Itsellä sitä ei onneksi ole usein, mutta tuon tunteen kokeneena sinänsä ymmärrän, että moni parisuhde voi ihan aidosti ajautua kriisiin seksin suhteen, kun siihen on ihan mahdotonta alkaa niitä kompromisseja rakentamaan.

Toivottavasti tajuat miltä tuntuu kumppanista jos toinen kokee jopa koskettamisen inhottavaksi? Enkä tarkoita että se muuttaisi sitä mitä tunnet mutta onhan se nyt todella järisyttävää suhteen kannalta jos se toinen ihan fyysisesti inhottaa. Ei siihen voi suhtautua vain niin että "en nyt vain halua" ja jatketaan muuten kuin mitään ei olisi muuttunut.

Älä yritä nyt kääntää tätä siihen, että minun tuntemukseni olisi jotenkin virheellinen ja sitä pitäisi anteeksi pyydellä tai tuntea siitä tuskaa jonkun toisen puolesta. Siinä missä kumppani joskus nyppii henkisellä tasolla, niin sama voi välillä olla fyysisellä tasolla. Ei se ole mikään vallitseva olotila, vaan kerroin tuon siksi, että halusin alleviivata asiaa, että on olemassa aitoa ja syvää haluttomuutta, mistä ei mennä ohi eikä yli muulla kuin antamalla tilaa ja olla. Jos kumppani ei siedä ajatusta, että koko ajan ei halua olla iholla kiinni, on itsetunnossa kyllä kehittämisen paikka. Ja aina ne himot eivät iske samanaikaisesti. Itse siedän oikein hyvin sitä, ettei koko ajan tarvitse olla lääppimässä, enkä myöskään ota nokkiini, vaikka välillä tehdessäni seksialoitetta toinen toteaa, ettei nyt halua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voihan sitä hellyyttä osoittaa muillakin tavoin kuin yhdynnällä. Meidän suhteessamme ainakin on paljon hellyyttä vaikka yhdyntää ehkä 1 krt/kk. Yhdyntä tekee kipeää vaimolle eikä sen takia sitä niin paljon harrasteta. Sen sijaan paljon kaikkea muuta hellimistä ja paijaamista sitten senkin edestä.

Uskon että lähes kaikki voisivat löytää sellaisen kompromissin jossa molemmat voisivat olla ihan tyytyväisiä jos vain sitä ymmärtämystä ja pientä joustoa löytyy molemmin puolin. Pahinta on jos kumpikin lukkiutuu vain omaan kulmaansa eikä halua liikahtaa sieltä mihinkään. Monia näitä juttuja lukiessa tulee mieleen että rakastavatko nuo ihmiset ihan oikeasti toisiaan kun puhuvat toisistaan niin rumasti?

Ei parisuhde voi rakentua kompromissien varaan. Joo, jos itse haluan seksiä joka päivä ja kumppani pari kertaa kuussa, varmaankin löytäisimme ratkaisun, jota molemmat pystyisivät sietämään. Mutta miksi ihmeessä tekisimme niin, kun voisimme kumpikin etsiä kumppanit, jotka ovat kanssamme paremmin yhteensopivia?

Tietenkin sekä voi että välttämättä aina rakentuukin. Sellaista pariskuntaa ei vielä olekaan joka haluaisi aina samoja asioita samaan aikaan.

Ja käytännössä ihminen valitsee sellaisen kumppannin joka on kokonaisuutena hänelle sopivin. Se voi taas tarkoittaa sitä että he eivät ole seksuaalisesti ihan sataprosenttisen yhteensopivia vaikka kaikin muin osin ovatkin. Ja silloij todellakin kannattaa etsiä niitä toimivia kompromisseja eikä heittää sitä kaikkea muuta hyvää pois ja erota.

Et ilmeisesti ole ollut koskaan parisuhteessa todella yhteensopivan kumppanin kanssa? Sellaisessa suhteessa kummankaan ei tarvitse tinkiä omista parisuhdetarpeistaan, vaan toinen pystyy vastaamaan niihin säännönmukaisesti ja kokonaan.

Jos haluaa tehdä kompromisseja, joustaa voi vaikkapa siinä, syödäänkö pitsaa vai sushia, mutta omista tarpeista en suosittele kenenkään joustamaan. Mieluummin etsii sen yhteensopivan kumppanin.

Puhut nyt itse asissa suhteesta jossa molemmat tekevät jo luonnostaan ja omasta halustaan kompromisseja, et suhteesta jossa kompromisseja ei tehtäisi lainkaan.

Ei kompromissi tarkoita että toinen suostuu pitkin hampain johonkin. Vaan hyvä kompromissi on sellainen jonka kumpikin voi tuntea mielekkääksi ja hyväksi niin itsensä kuin kokonaisuudenkin kannalta. Ja suurin osa kompromisseista tapahtuu ihan huomaamatta ja itsestään ilman sen kummempaa pohdintaa. Mutta kompromisseja ne ovat silti aina silloin kun ei tehdä sataprosenttisesti sitä mitä sinä haluaisit tehdä silloin jos sinun ei tarvitsisi ottaa ketään muuta mitenkään huomioon asiassa.

Kun sanoin, ettei parisuhdetta voi rakentaa kompromissien varaan, tarkoitin siis sitä, ettei kenenkään kannata tyytyä parisuhteeseen, jossa joutuu etsimään kompromisseja saadakseen omat parisuhdetarpeensa tyydytetyiksi.

Kompromissi tarkoittaa sovintoratkaisua eli ratkaisua, jossa kumpikaan ei saa sitä, mitä haluaa, mutta kumpikin tekee sen verran myönnytyksiä, että diili toteutuu. Sen vastakohta olisi win-win -tilanne, jossa kumpikin kokee saavansa juuri sitä, mitä olikin hakemassa. Hyvässä parisuhteessa on paljon tätä jälkimmäistä mutta ei juuri lainkaan ensin mainittua.

Sinällään samaa mieltä mutta on ihan selvää että pitkässä parisuhteessa, joka jatkuu läpi hyvin erilaisten elämäntilanteiden, myös niitä myönnytyksiin perustuvia kompromisseja on pakko tehdä enemmän tai vähemmän. Ei kannata sentään rakentaa parisuhteista mitään epärealistista ideaalia. Kyllä erittäin hyvissä ja onnellisissakin parisuhteissa on aina välillä ihan aitoja ristiriitoja toiveiden ja halujen kesken.

Todistettavasti sellaiset 15 vuotta ainakin pystyy ihan hyvin menemään niin, että kokee omien tarpeidensa tulevan suhteessa jatkuvasti erittäin hyvin kohdatuksi ja täytetyksi. Täysin mahdoton olisi tällaisen jälkeen hyväksyä suhdetta, jossa näin ei olisi. En suosittele sellaista kenellekään. Niin iso ero on kahden tarpeiltaan ja toiveiltaan hyvin yhteensopivan ihmisen suhteen ja kompromissisuhteen välillä.

Vierailija kirjoitti:

Sinkkuna ei saa edes tuota vähää. Ihmettelen aina kun ihmiset valittavat ettei saa tarpeeksi kun vaan kerean viikkoon irtoaa tms. Joo minuakin himottaa useammin, mutta olisin enemmän kuin tyytyväinen tuohon tahtiin. Nyt voi mennä kuukausia ilman, mutta satisfyer toimii. Luulisi aikuisten ymmärtävän ettei se kanivaihe kestä ikuisesti.

Ero on siinä, että sinkkuna säilyvät paruisuhteettoman elämän vapaudet. Lisäksi ei tarvitse maksaa sitä kauheaa vaihtoehtoiskustannusta, joka seksittömään parisuhteeseen liittyy. Jokainen kuukausi ja vuosi jonka olet seksuaalisesti epätyydyttävässä monogaamisessa suhteessa on sellainen kuukausi ja vuosi, jolloin et ole nauttimassa aidosti hyvästä suhteesta, tai pyrkimässä siihen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kummallinen keskustelu. Kyllähän lähtökohta parisuhteessa varmasti jokin kohtuullinen määrä seksiä on, ellei erikseen sovita täysin seksittömästä liitosta. Mutta mikä sitten on kohtuullinen määrä ja onko sen pakko olla vakio läpi elämän, mitä ikinä tapahtuukin? Ei tietenkään, eikä myöskään ole mitään oikeita määriä. Kaksi kertaa kuussa haluaminen on ihan yhtä oikein kuin kaksi kertaa viikossa tai päivässä haluaminen, eikä kumpikaan ole sen enempää viallinen.

Ja todellakin - jos seksin määrä ei sovi siinä määrin, missä kumppani siihen hyvällä halulla kykenee, on vaan parasta lähteä menemään tai hyväksyä tilanne. Mitään hyviä kompromisseja tässä asiassa kun ei yksinkertaisesti ole. Seksi haluttomana on kamalaa, ja nostattaa inhon tunnetta sitä koko parisuhdetta kohtaan. Kaikki tällaiset "tyydytän tottakai toisen"-puheet taas ovat sellaisilta henkilöiltä, jotka eivät syvää haluttomuutta koe.

Tai sitten kokevat sen eri tavalla. Minä en näin naisena tunne valmiiksi halua tai himoa juuri koskaan mutta ei seksin harrastaminen silti ole minulle vastenmielistä. Useimmiten se halu löytyy kun vain pääsee vauhtiin ja lopuissakin tapauksessa se on silti ihan ok eikä millään tavalla vastenmielistä.

Mutta jos siis kuuntelisin oman haluni "ääntä" juuri heti silloin kun mies minua lähestyy, meillä olisi seksiä äärimmäisen harvoin. Onneksi olen oppinut että kroppani ei  toimi näin vaan se halu on mahdollista herättää.

 

Ymmärrän, olen itsekin hitaasti lämpeävä, mutta monesti silti pääsen tunnelmaan mukaan, kun annetaan vähän aikaa ja herätellään intohimoa vaikkapa puheilla jne.

Mutta sekin on eri asia kuin se syvä haluttomuus, mikä välillä tulee (syystä tai toisesta). Silloin en yksinkertaisesti pysty ja kaikki lähestyminen tuntuu enemmän loukkaavalta kuin mukavalta (ja saa siis aloitteen tehdä, mutta pitää kerrasta ymmärtää lopettaa, ei väkisin "lämmitellä".) Ja tuossa mielentilassa ajatus toisen tyydyttämisestä olisi jäätävää kyytiä koko parisuhteelle.

Itse olen pitkässä parisuhteessa (kantapään kautta) oppinut että minun oma tunteeni asiasta ei ole koko totuus. Joskus niitä omia tuntemuksia pitää "järkeistää" vähän eli tajuta että nyt ylireagoi tavalla joka ei ole parisuhteelle hyväksi. Tämä ei tarkoita että ne omat tunteet pitäisi kieltää tai lakaista maton alle. Vaan ennemminkin sen tajuamista että minä reagoin näin mutta voi kenties vähitellen ohjata niitä ajatuksiani toisillekin urille ja katsoa asioita vähän muustakin näkökulmasta enkä vain omasta kapeasta näkövinkkelistäni. Kun lukittuu vain siihen omaan tunteeseen niin ei pysty näkemään sen toisen tunteita tai reagoimaan niihin kypsästi.

Ei omia tuntemuksia tässä mielessä valitettavasti voi tukahduttaakaan. Silloin kun ei halua, ei halua. Kaiken muun itselle uskotteleminen on pohjimmiltaan vain itselle valehtelua. Tietenkin tässä on nyanssieroja, joskus ei huvita, mutta aktiivisesti ajattelemalla positiivisia asioita kumppanista (tms) voi joskus haluttomuus väistyäkin. Mutta sellaisesta aidosti syvästä haluttomuuden tilasta ei kyllä millään mindfullness-tekniikoilla mennä yli. Yleensä siihen liittyy itsellä jotain muutakin, on paha mieli jostain, fyysisesti kurja olo, väsyttää, stressaa, jokin asia mietityttää, parisuhteessa on ollut jotain isompaa tai pienempää, mikä on vielä ilmoilla vaivaamassa tms. Yhtä kaikki, silloin on vaan parempi antaa olla.

En ole ihan samaa mieltä vaikka ymmärränkin pointtisi. Esim. me olemme luonteeltamme sillä tavalla erilaisia että mies haluaisi aina selvittää riidat heti mutta minulle on hyvin luontaista vetäytyä päiviksikin miettimään itsekseni asiaa ja sitten vasta vähitellen olen valmis käsittelemään riidan aihetta. Aikaisemmin koin hyvin vaikeaksi sen että mies vaati että riidat pitäisi heti puhua selviksi. Mutta jossain vaiheessa tajusin miten vahingoittavaa oli se että mökötin päiviä ja mies sai arvailla että mitä oikein ajattelen. Varsinkin perhe-elämän paineissa se tapa ei vain oikein toimi vaikka se kuinka oli minun tapani reagoida.

Vähitellen sitten aloin miettiä että miten saisimme tämän ratkaistua. Päädyimme monien yritysten jälkeen siihen että annan miehelle selkeän ajan milloin asia käsitellään, mutta se ei saa olla kovin kaukana. Eli vaikka että "puhutaan tästä huomenna illalla kun lapset ovat treeneissä". Silloin pääsimme molemmat siitä piinasta että koskaan ei tiennyt milloin asiaa puidaan. Toisaalta sain kuitenkin itselleni edes vähän sitä aikaa työstää asiaa jota tarvitsen.

Tämä nyt ei ihan suoraan vertaudu seksiin mutta pointti on se että kyllä niitä kompromisseja voi löytää myös asioissa jotka ovat jotain aika syvällistä omassa persoonassa.

No ei vertaudu ei.

Silloin jos on mieli muualla, ja ajatuskin toisen ihmisen koskettamisesta lähinnä inhottaa, on todellakin ainoa keino varjella sitä parisuhdetta vain antaa olla rauhassa. Kun sitä se syvä haluttomuus on. Itsellä sitä ei onneksi ole usein, mutta tuon tunteen kokeneena sinänsä ymmärrän, että moni parisuhde voi ihan aidosti ajautua kriisiin seksin suhteen, kun siihen on ihan mahdotonta alkaa niitä kompromisseja rakentamaan.

Toivottavasti tajuat miltä tuntuu kumppanista jos toinen kokee jopa koskettamisen inhottavaksi? Enkä tarkoita että se muuttaisi sitä mitä tunnet mutta onhan se nyt todella järisyttävää suhteen kannalta jos se toinen ihan fyysisesti inhottaa. Ei siihen voi suhtautua vain niin että "en nyt vain halua" ja jatketaan muuten kuin mitään ei olisi muuttunut.

Voi olla, että se kosketus inhottaa koska kokee toisen painostavan seksiin. Herää myös kysymys eikö kumppani arvosta ihmisenä ollenkaan kun itsekkäästi ajattelee vain omien tarpeidensa tyydyttämistä. Itsekkyys ei herätä kenenkään haluja. Päinvastoin. Se lyö suhteeseen syvempää railoa.

Tässä unohtuu nyt lähes koko ajan se että niiden rakkaudenosoitusten pitää olla sellaisia joita se toinen oikeasti haluaa ja kaipaa. Jos mies osoittaa aina rakkautensa naiseen tuomalla naiselle Lada 1200:n varaosia (joita suurella vaivalla haalii eri paikoista), se ei riitä loputtomiin jos nainen haluaisi ennemmin kosketuksia ja kauniita sanoja. Ja samoin naisen osoittama rakkaus tavalla jota se mies ei niin kauheasti lopulta edes kaipaa, ei korvaa sitä rakkauden osoittamisen tapaa (=seksiä) jota se mies pohjimmiltaan kaipaisi.