IS: Joonaksella on seksiä puolisonsa kanssa kaksi kertaa kuukaudessa – ”hyvällä tuurilla”.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta kuulostaa kamalalta nämä "jos en itse halua, niin tyydytän toisen"-kommentit. Ehkä en osaa peilata sitä nyt oikeassa mittakaavassa, mutta en ikinä voisi ajatella noin. Jos en halua, en todellakaan halua. En halua koskea (ehkä jotain halaamista enempää ainakaan), en pysty virittämään ajatuksia seksimoodiin, enkä todellakaan ikinä voisi rinnasta seksuaalisia tekoja lempiruuan tekemiseen tai johonkin muuhun älyttömään, mihin täällä verrataan. Tällainen olisi vain mekaaninen, ja ainakin jossain määrin vastentahtoinen teko ja olen aika varma, että mies kyllä itse osaa itsensä mekaanisesti tyydyttää. Ainakin itse osaan itseni.

Seksi on kahden ihmisen vuorovaikutusta ja yhteyttä. Se voi olla tottakai pikaista tai rauhallista tai mitä vaan, ja välillä ollaan enemmän saavana tai antavana osapuolena, mutta kyllä siinä tunnetasolla pitää molempien olla mukana ja haluta sitä yhteyttä toiseen ihmiseen. Itselleni se on myös intensiivinen kokemus, en syty ihan helpolla, mutta kun saan ajatukset ns oikeinpäin, nautin kyllä kovasti ja haluan kumppaninkin nauttivan. 

Onneksi meidän parisuhteessamme seksin määrä on kummankin mielestä oikein kohtuullinen, eli ainakaan toistaiseksi ei tästä ole tullut mitään ristiriitoja. Halusin vain kirjoittaa tämän, sillä se ajatus, että tekisi toiselle seksuaalisia tekoja silloin kun itseä ei tippaakaan huvita, on niin absurdi. Vaikka pääsääntöisesti kyllä pyrin päivittäin kumppania jotenkin ilahduttamaan, pienillä tai isoilla asioilla.

Toivottavasti kuitenkin pystyt myös ymmärtämään että on paljon ihmisiä joista ei ole lainkaan vastenmielistä helliä sitä kumppania vaikka itsellä ei niin tekisi juuri silloin mieli? Ja että meillä se todellakin vertautuu vaikka lempiruoan tekoon, kipeiden hartioiden hieromiseen tai muuhun toisen huomioimiseen. On meistä mukava nähdä kun toinen ilahtuu ja arvostaa sitä huomioimista.

Ihmiset ovat niin kovin erilaisia ja kokevat asiat eri tavoin. Joillekin seksi on selvästikin paljon syvällisemmin henkinen asia jossa pitää olla koko ajan itsekin täysillä tunteella mukana. Ja toisille enemmän fyysinen asia.

Selvää on että jos pariskunnan halut ovat kovin erilaiset, on helpompaa niillä pareilla joissa on mahdollista huomioida toisen tarpeita myös silloin kun toinen ei halua.

Miksi mielestäsi enemmän haluavalla onaina määräämisoikeus? Miksi enemmän haluava ei voi vaan runkata itsekseen? Mies ksi pitää saada se toinen alistettua seksuaaliseen tekoon, jota se toinen ei halua tehdä?

Koska jos seksuaallisia haluja ei saa tyydytetyksi suhteessa, ei suhteessa ole mitään järkeä

Niinpä. Välillä tuntuu että monet nykyajan ihmiset ajattelevat että parisuhde solmitaan vain itseä varten eikä puolisoilla ole mitään vastuuta sen toisen hyvinvoinnista. Ja edelleen tämä ei tarkoita että pitäisi hampaat irvessä antaa jos ei yhtään nappaa vaan sitä että parisuhtessa pitäisi olla se kantava ajatus että toisen hyvinvointi on tärkeää. Ja jos sen ajatuksen ottaa ja sisäistää niin moni asia jota tekee sen toisen olon hyväksi alkaa tuntua itsestäkin mukavalta ja mielekkäältä.

Sanomattakin selvää on että tämän pitää olla aina molemminpuolista niin että kumpikin on samalla ajattelutavalla suhteessa.

Jos rakkautta on, eikä olla yhdessä vain tottumuksesta, kyllä se seksittömyys on silloin kahden kauppa. Siihen on joku henkinen tai fyysinen syy, ja parisuhteessa tätä tulisi rakentavasti ratkoa yhdessä. Syy voi olla hetkellinen (stressiä, huolia, kipuja, väsymystä whatever) tai pidempi (suhteessa kipeitä ratkomista vaativia asioita ihan muualla, esim) mutta yhtä kaikki siihen ei auta sen haluttoman syyllistäminen koskaan. Se on ykköstapa lopettaa vähäisetkin halut.

Siksi suosittelen kyllä pariterapiaa aika matalalla kynnyksellä, jos syy ei ole aivan ilmiselvä ja ohimenevä.

Enkä nyt tarkoita, etteikö haluissa voisi olla eriparisuutta, toinen haluaa päivittäin, toinen kerran viikossa, mutta näissä tapauksissa taas yleensä peiliin katselu (molemmilla) auttaa.

Ei se enemmän haluavankaan syyllistäminen mitään auta. Se on yksi varmimmista tavoista lopettaa myötätunto vähemmän haluavaa kohtaan.

Kenenkään syyllistäminen ei auta. 

Mutta en koe siinä mitään syyllistämistä, jos sanoo kumppanilleen, ettei halua seksiä. Vasta sitten, jos siitä alkaa kehitellä jotain draamaa, se voi muuttua syyllistämiseksi.

Ei siinäkään ole mitään syyllistämistä, että tekee aloitteen seksiin. Sen vaan moni haluton tulkitsee painostavaksi vonkaamiseksi. Samalla tavalla se enmmän haluava voi tulkita ne pakit hänen halujen mitätöinniksi/paheksumiseksi. Siksi olisikin tärkeää keskustella aiheesta eikä vain todeta, haluan / en halua.

Ihme vänkäämistä. Koko tämä keskustelu on niiden syyllistämistä, joilla on syystä tai toisesta pienemmät halut kuin kumppanillaan.

Minusta tämä ketju on yhtä hyvin niiden vänkäämistä joiden mielestä seksi on lopulta vain aika ikävä ja turha asia jota ei pidemmässä suhteessa juuri tarvitse olla. Paitsi niinä muutaminan harvoina hetkinä kun juuri heitä sattuu haluttamaan. Silloin toisen pitää ottaa kiitollisena vastaan se mitä annetaan ja olla taas loppuvuosi hiljaa.

Miksi tämä enemmän haluava sitten roikkuu suhteessa, joka ei tyydytä? Miksi enemmin yritetään pakottaa ja korjata vähemmän haluavaa kuin lähtee läpyttelemään? Kuitenkin sekä seksinharrastaminen että suhteessa pysyminen on vapaaehtoista. Kenenkään ei tarvitse tehdä mitä ei halua-paitsi vähemmän haluava pitää pakottaa näiden mielestä seksiin.

Koska ne haluttomat syyllistävät toista niistä turhina pitämistään haluista. Kuinka monta kertaa tälläkin palstalla on keskusteltu siitä voiko jättää vain seksin takia ja kuinka nopeasti?

Sitä ei vain pidetä yleisesti hyväksyttynä syynä lopettaa suhde ja rikkoa lapsilta koti. Sitä pidetään asiana, jonka eteen voi (ja tulee) tehdä töitä ja jossa pitää joustaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen aina pitänyt seksistä ja avioliitossamme sitä on keskiarvojen mukaan paljon ollut.

Nyt kun ikää on kuitenkin se 45v, on hormonitoiminta selvästi alkanut muuttua. En syty seksiin kuten ennen, orgasmin saaminen on vaikeaa, hyvin harvoin tunnen spontaanisti halua. Eikä tasan tarkkaan ole kyse siitä, ettenkö rakastaisi miestäni.

Kieltämättä tämä latistaa kovasti seksielämää, ja se mikä ennen oli ihanaa, on alkanut tuntua puuduttavalta ja turhalta. 

Onneksi me kykenemme tästä avoimesta puhumaan, ja ymmärrystä ja kunnioitusta on. Mutta mietin kyllä, että monella varmasti on tätä seksuaalisuuden muutosta iän myötä ja sen mukana tuleekin sitä eriparisuutta haluamisen suhteen.

Se avoimuus onkin aika avainsana. Omaankin liittoon on mahtunut vilkkaampaa ja kuivempaa kautta, ja kummallakin on ollut sekä halutonta että halukasta aikaa. Minusta aivan luonnollista. On stressaavaa elämänvaihetta, pikkulapsiaika voi olla hyvin väsynyttä, voi olla rahahuolia, terveysmurheita, parisuhdekin kokee ylä- ja alamäkiä...

Se että oletetaan seksielämän olevan jokin muuttumaton peruspilari kaiken muun keskellä, on yksinkertaisesti absurdia. Mutta siitä pitää pystyä kumppanin kanssa puhumaan, ja selittämään sitä miksi käyttäytyy kuten käyttäytyy.

Nämä itsekkäät jyystäjät eivät ymmärrä , että seksi on vain yksi pala kokonaisuutta ,jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Toinen asia jota ne ei ymmärrä on se, ettei halu synny napista painamalla. Siihen vaikuttaa se muu kokonaisuus ja kuormittavuus. Kaikilla ihmisillä on erilaisia kausia ja tämä nyt vaan on hyväksyttävä tai sitten ero on se paras ratkaisu.

Amen ja kiitos. Jos ei tosiaan pysty näkemään sitä, että ihmisellä on oikeus olla välillä enemmän, välillä vähemmän innostunut seksistä, ihan niinkuin muistakin asioista elämässä, niin ei kyllä kuulu parisuhteeseen. 

Miksi aina jankataan siitä miten on oikeus siihen tai tähän? Toki on oikeus mutta se ei poista sitä että ihmisen käytöksellä on aina vaikutusta siihen millainen se suhde on ja miten se kumppanin suhteen kokee.

Se haluttomuus ei muutu positiiviseksi asiaksi suhteelle vaikka kuinka olisi oikeus olla haluton.

Täytyy myös aina erottaa se mitä haluttomuus aiheuttaa ja miten toinen siihen suhtautuu. Tietenkin suhdetta rikkoo jos toinen mököttää seksin puuttesssa tai vaatii toista suostumaan haluttomana. Mutta vaikka hän olisi hiljaa ja pitäisi kaiken sisällää niin ei se seksin puute mihinkään poistu. Silloin se vain padotaan sisään ja se vaikutta sieltä negatiivisesti. Ainoa toimiva ratkaisu on että asiasta puhutaan avoimesti ja kumpikin yrittää asettautua sen toisen asemaan hetkeksi. Ja sitten mietitään että miten juuri me tästä päästäisiin eteenpäin mahdollisimman vähin vaurioin.

No anteeksi, jos tuo sana oikeus nyt niin tökkii. Se on luonnollista, että välillä seksi kiinnostaa enemmän ja välillä vähemmän. Luultavasti pitkässä suhteessa molemmilla näitä kausia tulee ja aina ne eivät kumppanin kanssa kohtaa. On myös aivan ymmärrettävää, että se stressaa sitä toista osapuolta.

Kuitenkin näen sen vähän niin, että jos elämässä on jokin selkeä vaihe, miksi seksi kiinnostaa vähemmän (esim synnytyksen jälkeinen aika, kova työstressi, omat tai läheisen terveyshuolet...) niin parempi on silloin tinkiä siitä seksin määrästä ja panostaa parisuhteen muihin puoliin, kuten vaikkapa sen kumppanin tukemiseen. Seksi on asia, jonka aikuinen pystyy kyllä väliaikaisesti hoitamaan ihan yksinkin ja luultavasti tukemalla ja kannustamalla se seksielämäkin palaa nopeammin.

Tietenkään mikään vaihe ei saa jatkua loputtomiin ja jossain vaiheessa pitää yrittää palata sellaiseen tahtiin, millä huomioi sitä toistakin. Silti mikään kompromissi, missä haluttomana antaa vastentahtoisesti ei vahvista sitä parisuhdetta mistään kohtaa, ikinä.

Edelleenkaiken a ja o on se miten asiasta toisella viestii. Onko se viesti positiivinen ja empaattinen vai tuomitseva ja tyly. Jos se haluton kertoo asiasta niin että hänestäkin on kurjaa kun nyt ei juuri ole niitä haluja ja että ymmärtää toisen turhautumisen asiasta niin vastaanotto on varmasti erilainen kuin että toteaa vain että "mitäs siinä vonkaat".

Liian usein on täälläkin tullut esiin se että se haluttomuus ilmastaan toiselle lähinnä vonkaamiseen turhautumisen ja toisen halujen tuomitsemisen kautta. Se on sinällään ymmärrettävää mutta ei auta asiaa millään tavalla vaan vain pahentaa sitä. Siitä tulee se kuva että se haluton ei edes oikeastaan haluaisi haluta vaan vika on vain siinä osapuolessa joka haluaa. Se on aika pahasti satuttava asenne. Kenenkään haluja ei ikinä pitäisi leimata huonoiksi tai epätoivottaviksi koska seksuaalisuus on niin olennainen osa ihmisen omaa persoonaa.

Tottakai olisi olennaista osata olla rakentava ja kunnioittava ihan kaikissa tilanteissa.

On myös hyvin inhimillistä, että monissa olosuhteissa se on vaikeaa. Kun ollaan väsyneitä, ehkä vähän pettyneitä joihinkin asioihin parisuhteessa, hirveän huolissaan jostain asiasta... silloin tulee niitä isoja reaktioita, kun esimerkiksi seksi tuntuu siinä hetkessä mitättömältä asialta omien murheiden rinnalla.

Kun se ihan perusarki voi välillä olla todella raskasta, syystä jos toisestakin. Ja seksi ehkä viimeinen asia, mitä pystyy edes kuvittelemaan ja itsestä tuntua oudolta ja epäkunnioittavalta, että vaikkapa jonkun parisuhdeongelman tai ikävien uutisten keskellä toinen haluaa seksiä. 

Eivät nämä ole mitään helppoja asioita tai yksioikoisia. Siksi joskus on hyvä vaan sen, jolla on enemmän voimia tilanteessa, vaan astua taaksepäin ja antaa tilaa.

Kyllä. Meillä esimerkiksi nuorempi tyttäremme sairastui vakavasti aikoinaan ja joutui käymään läpi useamman vuoden rankat hoitojaksot. Se meinasi rikkoa parisuhteemme juuri seksin vuoksi.

Minä olin aivan loppu kaikesta huolesta, arjen pyörittämisestä, unettomista öistä... mies taas olisi halunnut elää kuten ennenkin (hän osallistui kyllä arkeen ihan tasavertaisena, ei jättänyt sitä minun harteilleni, siitä kaikki kunnia). Minä olin loukkaantunut, kun mies ei ymmärtänyt, etten minä pysty virittämään itseäni seksiä haluamaan, kun pelkäsin niin paljon tyttären sairauden vuoksi ja oman jaksamiseni myös. Ja mies taas otti tämän niin kovasti itseensä. Mikä taas loukkasi minua, koska tuntui, että maailman piti pyöriä aikuisen miehen seksitarpeiden ympärillä.

Molemmilla oli tietenkin asenteessa korjattavaa, näin jälkikäteen katsottuna, ja sitkeästi tuokin aika rämmittiin ja parisuhdekin taas voi hyvin. Mutta tuossa itse tilanteessa kumpikin oli vain totaalisen loppu, eikä rakentavaa asennetta yksinkertaisesti ollut, elämä oli silkkaa selviämistä.

Et tainnut sinäkään ymmärtää että se seksi kanssasi olisi ollut miehesi tapa jakaa ja tuntea rakkautta sekä yhteenkuuluvuutta. Siis purkaa stressiä ja hakea voimaa jatkaa taas eteenpäin. Melko suurella todennäköisyydellä häntä loukkasi se, että yhteen hakeutumisen sijaan sinä haluat vaikeina aikoina olla yksin.

Melko paljonhan tuo

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen aina pitänyt seksistä ja avioliitossamme sitä on keskiarvojen mukaan paljon ollut.

Nyt kun ikää on kuitenkin se 45v, on hormonitoiminta selvästi alkanut muuttua. En syty seksiin kuten ennen, orgasmin saaminen on vaikeaa, hyvin harvoin tunnen spontaanisti halua. Eikä tasan tarkkaan ole kyse siitä, ettenkö rakastaisi miestäni.

Kieltämättä tämä latistaa kovasti seksielämää, ja se mikä ennen oli ihanaa, on alkanut tuntua puuduttavalta ja turhalta. 

Onneksi me kykenemme tästä avoimesta puhumaan, ja ymmärrystä ja kunnioitusta on. Mutta mietin kyllä, että monella varmasti on tätä seksuaalisuuden muutosta iän myötä ja sen mukana tuleekin sitä eriparisuutta haluamisen suhteen.

Aika heikosti menee, jos ei ole mitään tietoa miksi haluaa tai ei halua eikä edes halua yrittää selvittää sitä yhdessä kumppanin kanssa.

Se avoimuus onkin aika avainsana. Omaankin liittoon on mahtunut vilkkaampaa ja kuivempaa kautta, ja kummallakin on ollut sekä halutonta että halukasta aikaa. Minusta aivan luonnollista. On stressaavaa elämänvaihetta, pikkulapsiaika voi olla hyvin väsynyttä, voi olla rahahuolia, terveysmurheita, parisuhdekin kokee ylä- ja alamäkiä...

Se että oletetaan seksielämän olevan jokin muuttumaton peruspilari kaiken muun keskellä, on yksinkertaisesti absurdia. Mutta siitä pitää pystyä kumppanin kanssa puhumaan, ja selittämään sitä miksi käyttäytyy kuten käyttäytyy.

Nämä itsekkäät jyystäjät eivät ymmärrä , että seksi on vain yksi pala kokonaisuutta ,jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Toinen asia jota ne ei ymmärrä on se, ettei halu synny napista painamalla. Siihen vaikuttaa se muu kokonaisuus ja kuormittavuus. Kaikilla ihmisillä on erilaisia kausia ja tämä nyt vaan on hyväksyttävä tai sitten ero on se paras ratkaisu.

On kuitenkin peljon helpompi ymmärtää näitä vaihteluita jos niistä puhutaan avoimesti. Ja ymmärretään myös sen toisen näkökulmaa ja tarpeita. Se että todetaan "mitäs siinä vonkaat", ei paranna tilannetta mitenkään. Jos sen sijaan sanotaan että "kurjaa että meillä on nyt tällainen vaihe jossa on vähemmän seksiä kun tiedän että sinä sitä kaipaat", tunnelma on taatusti aika toinen.

Entäpä toisinpäin? Voisiko se enemmän haluava yrittää ymmärtää, että sillä kumppanilla voi olla vaikkapa työstressiä tai jotain, mikä kerta kaikkiaan estää sitä pääsyä seksimoodiin. Ei vonkaisi ja olisi surkea ja odottaisi lohduttelua, vaan voisi itse olla myötätuntoinen ja antaa sen toisen olla tässä suhteessa rauhassa.

Jos on hankalaa elämässä, ei välttämättä jaksa surkutella sitä, että aikuinen ihminen joutuu olemaan vähemmällä seksillä. Kun itse kaipaisi sitä myötätuntoa ja keinoja päästä eteenpäin.

On paljon helpompi ymmärtää ja osoittaa myötätuntoa jos toinen kertoo näistä asioista. Jos vain tylysti torjuu, niin ei se syy oikein aukene. Ja se syykin voisi olla helpommin poistettavissa, jos asiasta voisi yhdessä puhua.

Miten asia puhumalla paranee. Toinen vonkaa ja toinen sanoo, että olet rasittava vonkaaja ja minä en nyt jaksa ja halua nyt seksiä. Yleensä ei ole listaa syistä miksi ei halua. Ei vaan tee mieli.

Aika heikosti menee, jos ei ole mitään tietoa miksi haluaa tai ei halua eikä edes halua yrittää selvittää sitä yhdessä kumppanin kanssa.

Miksi tämä ei-haluaminen nähdään koko ajan ongelmana? Miksi ei voi vaan hyväksyä ettei haluta. Miten suhdetta parantaa se, että sanoo kumpoanilleen, että koska sinulla on liuan pieni ja olet surkea seksissä en nyt halua sinua. En saa siitä mitään.

Miten suhdetta parantaa se että et kerro toiselle että haluttomuuteesi on selkeä syy? Ja vieläpä syy joka ei luultavasti muutu mihinkään joten olisi parasta molemmille että eroatte.

Entäs ne, joilla ei ole mitään nimettävää syytä? Seksi vaan ei kiinnosta? Ei vaan tunne halua?

Usein taustalta löytyy jokin syy jos aiheesta aletaan keskustelemaan. Se voi olla esimerkiksi se, että toinen onkin halultaan reaktiivinen eli ei tunne spontaania halua kuin korkeintaan suhteen alkuhuumassa. Silloin se halu todennäköisesti syttyy jos lähtee leikkiin mukaan ja toinenkin osaa edetä sopivan hitaasti. Monesti näitä ei itse hoksata vaan saattavat vaatia käyntiä terapeutin luona. Se itsensä tutkiminen on monelle ikävää, mutta jos sillä pelastaa parisuhteen (tai jopa löytää tavan haluta ja nauttia seksistä), niin kannattaa rohkeasti kokeilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kaikille parisuhteessa ja muutenkin henk koht seksi ole ensimmäisellä sijalla.

Mutta jos seksi on toisen prioriteettilistalla sijalla kaksi ja toisen listalla sijalle kaksikymmentä, ongelmia seuraa aivan varmasti. Useimpien elämässä tulee niin paljon kaikenlaisia häiriötekijöitä eteen, että seksin täytyy olla tärkeää molemmille, tai se jää sivuun.

No niin, esimerkiksi itsetyydytys on keksitty jne mutta eihän ne halut seksiin tosiaan voi täysin ääripäistä ollakaan, vaan jollain tasolla samoilla linjoilla.

Muuten pitää parin keksiä yhdessä miten asia ratkaistaan, mutta edelleenkään se jolla seksi tärkeämmällä sijalla ei missään tapauksessa saisi toista painostaa siihen, että mennään hänen tahtiin.

Henkilökohtaisesti tosiaan ennemmin tämä rauhassa oleminen ja jokunen kerta viikossa nautiskellen seksiä kuin entisen kanssa painostettuna monta kertaa per päivä.

Jekunen kerta viikossa, mikäs siinä. Katsotaan kun se on kahdesti vuodessa ja vastaus puolisolta on "runkkaa"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta kuulostaa kamalalta nämä "jos en itse halua, niin tyydytän toisen"-kommentit. Ehkä en osaa peilata sitä nyt oikeassa mittakaavassa, mutta en ikinä voisi ajatella noin. Jos en halua, en todellakaan halua. En halua koskea (ehkä jotain halaamista enempää ainakaan), en pysty virittämään ajatuksia seksimoodiin, enkä todellakaan ikinä voisi rinnasta seksuaalisia tekoja lempiruuan tekemiseen tai johonkin muuhun älyttömään, mihin täällä verrataan. Tällainen olisi vain mekaaninen, ja ainakin jossain määrin vastentahtoinen teko ja olen aika varma, että mies kyllä itse osaa itsensä mekaanisesti tyydyttää. Ainakin itse osaan itseni.

Seksi on kahden ihmisen vuorovaikutusta ja yhteyttä. Se voi olla tottakai pikaista tai rauhallista tai mitä vaan, ja välillä ollaan enemmän saavana tai antavana osapuolena, mutta kyllä siinä tunnetasolla pitää molempien olla mukana ja haluta sitä yhteyttä toiseen ihmiseen. Itselleni se on myös intensiivinen kokemus, en syty ihan helpolla, mutta kun saan ajatukset ns oikeinpäin, nautin kyllä kovasti ja haluan kumppaninkin nauttivan. 

Onneksi meidän parisuhteessamme seksin määrä on kummankin mielestä oikein kohtuullinen, eli ainakaan toistaiseksi ei tästä ole tullut mitään ristiriitoja. Halusin vain kirjoittaa tämän, sillä se ajatus, että tekisi toiselle seksuaalisia tekoja silloin kun itseä ei tippaakaan huvita, on niin absurdi. Vaikka pääsääntöisesti kyllä pyrin päivittäin kumppania jotenkin ilahduttamaan, pienillä tai isoilla asioilla.

Toivottavasti kuitenkin pystyt myös ymmärtämään että on paljon ihmisiä joista ei ole lainkaan vastenmielistä helliä sitä kumppania vaikka itsellä ei niin tekisi juuri silloin mieli? Ja että meillä se todellakin vertautuu vaikka lempiruoan tekoon, kipeiden hartioiden hieromiseen tai muuhun toisen huomioimiseen. On meistä mukava nähdä kun toinen ilahtuu ja arvostaa sitä huomioimista.

Ihmiset ovat niin kovin erilaisia ja kokevat asiat eri tavoin. Joillekin seksi on selvästikin paljon syvällisemmin henkinen asia jossa pitää olla koko ajan itsekin täysillä tunteella mukana. Ja toisille enemmän fyysinen asia.

Selvää on että jos pariskunnan halut ovat kovin erilaiset, on helpompaa niillä pareilla joissa on mahdollista huomioida toisen tarpeita myös silloin kun toinen ei halua.

Miksi mielestäsi enemmän haluavalla onaina määräämisoikeus? Miksi enemmän haluava ei voi vaan runkata itsekseen? Mies ksi pitää saada se toinen alistettua seksuaaliseen tekoon, jota se toinen ei halua tehdä?

Koska jos seksuaallisia haluja ei saa tyydytetyksi suhteessa, ei suhteessa ole mitään järkeä

Niinpä. Välillä tuntuu että monet nykyajan ihmiset ajattelevat että parisuhde solmitaan vain itseä varten eikä puolisoilla ole mitään vastuuta sen toisen hyvinvoinnista. Ja edelleen tämä ei tarkoita että pitäisi hampaat irvessä antaa jos ei yhtään nappaa vaan sitä että parisuhtessa pitäisi olla se kantava ajatus että toisen hyvinvointi on tärkeää. Ja jos sen ajatuksen ottaa ja sisäistää niin moni asia jota tekee sen toisen olon hyväksi alkaa tuntua itsestäkin mukavalta ja mielekkäältä.

Sanomattakin selvää on että tämän pitää olla aina molemminpuolista niin että kumpikin on samalla ajattelutavalla suhteessa.

Jos rakkautta on, eikä olla yhdessä vain tottumuksesta, kyllä se seksittömyys on silloin kahden kauppa. Siihen on joku henkinen tai fyysinen syy, ja parisuhteessa tätä tulisi rakentavasti ratkoa yhdessä. Syy voi olla hetkellinen (stressiä, huolia, kipuja, väsymystä whatever) tai pidempi (suhteessa kipeitä ratkomista vaativia asioita ihan muualla, esim) mutta yhtä kaikki siihen ei auta sen haluttoman syyllistäminen koskaan. Se on ykköstapa lopettaa vähäisetkin halut.

Siksi suosittelen kyllä pariterapiaa aika matalalla kynnyksellä, jos syy ei ole aivan ilmiselvä ja ohimenevä.

Enkä nyt tarkoita, etteikö haluissa voisi olla eriparisuutta, toinen haluaa päivittäin, toinen kerran viikossa, mutta näissä tapauksissa taas yleensä peiliin katselu (molemmilla) auttaa.

Ei se enemmän haluavankaan syyllistäminen mitään auta. Se on yksi varmimmista tavoista lopettaa myötätunto vähemmän haluavaa kohtaan.

Kenenkään syyllistäminen ei auta. 

Mutta en koe siinä mitään syyllistämistä, jos sanoo kumppanilleen, ettei halua seksiä. Vasta sitten, jos siitä alkaa kehitellä jotain draamaa, se voi muuttua syyllistämiseksi.

Ei siinäkään ole mitään syyllistämistä, että tekee aloitteen seksiin. Sen vaan moni haluton tulkitsee painostavaksi vonkaamiseksi. Samalla tavalla se enmmän haluava voi tulkita ne pakit hänen halujen mitätöinniksi/paheksumiseksi. Siksi olisikin tärkeää keskustella aiheesta eikä vain todeta, haluan / en halua.

Ihme vänkäämistä. Koko tämä keskustelu on niiden syyllistämistä, joilla on syystä tai toisesta pienemmät halut kuin kumppanillaan.

Minusta tämä ketju on yhtä hyvin niiden vänkäämistä joiden mielestä seksi on lopulta vain aika ikävä ja turha asia jota ei pidemmässä suhteessa juuri tarvitse olla. Paitsi niinä muutaminan harvoina hetkinä kun juuri heitä sattuu haluttamaan. Silloin toisen pitää ottaa kiitollisena vastaan se mitä annetaan ja olla taas loppuvuosi hiljaa.

Nytkin syyllistit.

Niin syyllistin ja ihan tarkoituksella. Kyllä jonkun pitää vähän herätellä teitä nykynaisia jotka eivät tajua että seksi on normaali osa jokapäiväistä elämää eikä mikään naistenlehtien hehkuttama ylimaallinen tapahtuma jossa torvet ja viulut soivat ja ruusun terälehtiä sataa sängylle. Eli siis joka voi sellaisena toteutua normaalissa elämässä korkeintaan kerran vuodessa.

Kyllä jonkun pitää sanoa teille suoraan että suurin osa miehistä tarvitsee sitä seksiä säännöllisesti ollakseen tyytyväisiä. Se on ihan yhtä lailla fakta kuin se että teitä ei aina haluta.

Se mies voi sitten ihan omin pikkukätösin hoitaa ongelmansa, tai pyrkiä toimimaan siten, että on aidosti haluttava. Jos oma maailmankatsomus pyrkii omien seksitarpeiden ympärillä, ei ole ihmekään, ettei seksiä tipu.

No ensinnäkin tiedät varmaan itsekin että se "omin käsin" ei juuriakan vastaa sitä että vierellä on oikea toinen ihminen. Toisekseen se "aidosti haluttavaksi" ryhtyminen on kovin vaikeaa jos se toinen ei edes osaa sanoa että miksi ei haluta. Jos olisikin ihan konkreettisiä asioita joita muuttamalla ne halut löytyisivät niin haluttomuutta olisi paljon vähemmän.

Näköjään on naisille hankala samaistua siihen että monille miehille se haluttavana olo on aika lailla synonyymi sille että rakastaako se nainen vielä. Jos vaadit toista muuttumaan "rakastettavammaksi" että rakastat häntä niin se ei kuulosta enää miltään oikealta rakkaudelta. Aivan samoin se että vaatii miestä muuttumaan haluttavammaksi on melko tylyä.

Kun nyt saisi teidät naiset ymmärtämään että kyse ei ole tässä "vain" seksistä vaan siitä miten rakastetuksi ja hyväksytyksi mies tuntee itsensä suhteessa.

Huvittavaa miten samanlainen tavallaan on keskustelu kotitöistä ja niiden epätasaisesta jakautumisesta. Roolit vain on toisin päin. Naiset valittavat kun miehet ovat haluttomia kotitöiden suhteen eivätkä yhtään ymmärrä miten vaikeaa se on väkisin vasten tahtoaan niihin ryhtyä. Suorastaan vonkaavat miehiä niitä tekemään.

Miehet taas ei ymmärrä miten se on monelle naiselle osoitus arvostuksesta ja rakkaudesta kun oma-aloitteisesti tekee kotitöitä. Miehet eivät osaa (tai halua) naiselleen selittää miksi eivät nyt pysty olemaan aloitteellisia. Tai jos selittävätkin, niin naiset tuomisevat ne tekosyiksi. Miehet eivät myöskään ole valmiita näkemään vaivaa, että saisivat kaivettua jostain sen halun kotitöihin. Eivät koe sille mitään tarvetta, koska ei se haluttomuus heille mikään ongelma ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kummallinen keskustelu. Kyllähän lähtökohta parisuhteessa varmasti jokin kohtuullinen määrä seksiä on, ellei erikseen sovita täysin seksittömästä liitosta. Mutta mikä sitten on kohtuullinen määrä ja onko sen pakko olla vakio läpi elämän, mitä ikinä tapahtuukin? Ei tietenkään, eikä myöskään ole mitään oikeita määriä. Kaksi kertaa kuussa haluaminen on ihan yhtä oikein kuin kaksi kertaa viikossa tai päivässä haluaminen, eikä kumpikaan ole sen enempää viallinen.

Ja todellakin - jos seksin määrä ei sovi siinä määrin, missä kumppani siihen hyvällä halulla kykenee, on vaan parasta lähteä menemään tai hyväksyä tilanne. Mitään hyviä kompromisseja tässä asiassa kun ei yksinkertaisesti ole. Seksi haluttomana on kamalaa, ja nostattaa inhon tunnetta sitä koko parisuhdetta kohtaan. Kaikki tällaiset "tyydytän tottakai toisen"-puheet taas ovat sellaisilta henkilöiltä, jotka eivät syvää haluttomuutta koe.

Tai sitten kokevat sen eri tavalla. Minä en näin naisena tunne valmiiksi halua tai himoa juuri koskaan mutta ei seksin harrastaminen silti ole minulle vastenmielistä. Useimmiten se halu löytyy kun vain pääsee vauhtiin ja lopuissakin tapauksessa se on silti ihan ok eikä millään tavalla vastenmielistä.

Mutta jos siis kuuntelisin oman haluni "ääntä" juuri heti silloin kun mies minua lähestyy, meillä olisi seksiä äärimmäisen harvoin. Onneksi olen oppinut että kroppani ei  toimi näin vaan se halu on mahdollista herättää.

 

Ymmärrän, olen itsekin hitaasti lämpeävä, mutta monesti silti pääsen tunnelmaan mukaan, kun annetaan vähän aikaa ja herätellään intohimoa vaikkapa puheilla jne.

Mutta sekin on eri asia kuin se syvä haluttomuus, mikä välillä tulee (syystä tai toisesta). Silloin en yksinkertaisesti pysty ja kaikki lähestyminen tuntuu enemmän loukkaavalta kuin mukavalta (ja saa siis aloitteen tehdä, mutta pitää kerrasta ymmärtää lopettaa, ei väkisin "lämmitellä".) Ja tuossa mielentilassa ajatus toisen tyydyttämisestä olisi jäätävää kyytiä koko parisuhteelle.

Itse olen pitkässä parisuhteessa (kantapään kautta) oppinut että minun oma tunteeni asiasta ei ole koko totuus. Joskus niitä omia tuntemuksia pitää "järkeistää" vähän eli tajuta että nyt ylireagoi tavalla joka ei ole parisuhteelle hyväksi. Tämä ei tarkoita että ne omat tunteet pitäisi kieltää tai lakaista maton alle. Vaan ennemminkin sen tajuamista että minä reagoin näin mutta voi kenties vähitellen ohjata niitä ajatuksiani toisillekin urille ja katsoa asioita vähän muustakin näkökulmasta enkä vain omasta kapeasta näkövinkkelistäni. Kun lukittuu vain siihen omaan tunteeseen niin ei pysty näkemään sen toisen tunteita tai reagoimaan niihin kypsästi.

Ei omia tuntemuksia tässä mielessä valitettavasti voi tukahduttaakaan. Silloin kun ei halua, ei halua. Kaiken muun itselle uskotteleminen on pohjimmiltaan vain itselle valehtelua. Tietenkin tässä on nyanssieroja, joskus ei huvita, mutta aktiivisesti ajattelemalla positiivisia asioita kumppanista (tms) voi joskus haluttomuus väistyäkin. Mutta sellaisesta aidosti syvästä haluttomuuden tilasta ei kyllä millään mindfullness-tekniikoilla mennä yli. Yleensä siihen liittyy itsellä jotain muutakin, on paha mieli jostain, fyysisesti kurja olo, väsyttää, stressaa, jokin asia mietityttää, parisuhteessa on ollut jotain isompaa tai pienempää, mikä on vielä ilmoilla vaivaamassa tms. Yhtä kaikki, silloin on vaan parempi antaa olla.

No EI!

Juuri silloin niitä asioita tulisi käsitellä, eikä vaan lakaista maton ja odottaa että joku kaunis aamu herätessä kaikki on toisin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta kuulostaa kamalalta nämä "jos en itse halua, niin tyydytän toisen"-kommentit. Ehkä en osaa peilata sitä nyt oikeassa mittakaavassa, mutta en ikinä voisi ajatella noin. Jos en halua, en todellakaan halua. En halua koskea (ehkä jotain halaamista enempää ainakaan), en pysty virittämään ajatuksia seksimoodiin, enkä todellakaan ikinä voisi rinnasta seksuaalisia tekoja lempiruuan tekemiseen tai johonkin muuhun älyttömään, mihin täällä verrataan. Tällainen olisi vain mekaaninen, ja ainakin jossain määrin vastentahtoinen teko ja olen aika varma, että mies kyllä itse osaa itsensä mekaanisesti tyydyttää. Ainakin itse osaan itseni.

Seksi on kahden ihmisen vuorovaikutusta ja yhteyttä. Se voi olla tottakai pikaista tai rauhallista tai mitä vaan, ja välillä ollaan enemmän saavana tai antavana osapuolena, mutta kyllä siinä tunnetasolla pitää molempien olla mukana ja haluta sitä yhteyttä toiseen ihmiseen. Itselleni se on myös intensiivinen kokemus, en syty ihan helpolla, mutta kun saan ajatukset ns oikeinpäin, nautin kyllä kovasti ja haluan kumppaninkin nauttivan. 

Onneksi meidän parisuhteessamme seksin määrä on kummankin mielestä oikein kohtuullinen, eli ainakaan toistaiseksi ei tästä ole tullut mitään ristiriitoja. Halusin vain kirjoittaa tämän, sillä se ajatus, että tekisi toiselle seksuaalisia tekoja silloin kun itseä ei tippaakaan huvita, on niin absurdi. Vaikka pääsääntöisesti kyllä pyrin päivittäin kumppania jotenkin ilahduttamaan, pienillä tai isoilla asioilla.

Toivottavasti kuitenkin pystyt myös ymmärtämään että on paljon ihmisiä joista ei ole lainkaan vastenmielistä helliä sitä kumppania vaikka itsellä ei niin tekisi juuri silloin mieli? Ja että meillä se todellakin vertautuu vaikka lempiruoan tekoon, kipeiden hartioiden hieromiseen tai muuhun toisen huomioimiseen. On meistä mukava nähdä kun toinen ilahtuu ja arvostaa sitä huomioimista.

Ihmiset ovat niin kovin erilaisia ja kokevat asiat eri tavoin. Joillekin seksi on selvästikin paljon syvällisemmin henkinen asia jossa pitää olla koko ajan itsekin täysillä tunteella mukana. Ja toisille enemmän fyysinen asia.

Selvää on että jos pariskunnan halut ovat kovin erilaiset, on helpompaa niillä pareilla joissa on mahdollista huomioida toisen tarpeita myös silloin kun toinen ei halua.

Miksi mielestäsi enemmän haluavalla onaina määräämisoikeus? Miksi enemmän haluava ei voi vaan runkata itsekseen? Mies ksi pitää saada se toinen alistettua seksuaaliseen tekoon, jota se toinen ei halua tehdä?

Koska jos seksuaallisia haluja ei saa tyydytetyksi suhteessa, ei suhteessa ole mitään järkeä

Niinpä. Välillä tuntuu että monet nykyajan ihmiset ajattelevat että parisuhde solmitaan vain itseä varten eikä puolisoilla ole mitään vastuuta sen toisen hyvinvoinnista. Ja edelleen tämä ei tarkoita että pitäisi hampaat irvessä antaa jos ei yhtään nappaa vaan sitä että parisuhtessa pitäisi olla se kantava ajatus että toisen hyvinvointi on tärkeää. Ja jos sen ajatuksen ottaa ja sisäistää niin moni asia jota tekee sen toisen olon hyväksi alkaa tuntua itsestäkin mukavalta ja mielekkäältä.

Sanomattakin selvää on että tämän pitää olla aina molemminpuolista niin että kumpikin on samalla ajattelutavalla suhteessa.

Jos rakkautta on, eikä olla yhdessä vain tottumuksesta, kyllä se seksittömyys on silloin kahden kauppa. Siihen on joku henkinen tai fyysinen syy, ja parisuhteessa tätä tulisi rakentavasti ratkoa yhdessä. Syy voi olla hetkellinen (stressiä, huolia, kipuja, väsymystä whatever) tai pidempi (suhteessa kipeitä ratkomista vaativia asioita ihan muualla, esim) mutta yhtä kaikki siihen ei auta sen haluttoman syyllistäminen koskaan. Se on ykköstapa lopettaa vähäisetkin halut.

Siksi suosittelen kyllä pariterapiaa aika matalalla kynnyksellä, jos syy ei ole aivan ilmiselvä ja ohimenevä.

Enkä nyt tarkoita, etteikö haluissa voisi olla eriparisuutta, toinen haluaa päivittäin, toinen kerran viikossa, mutta näissä tapauksissa taas yleensä peiliin katselu (molemmilla) auttaa.

Ei se enemmän haluavankaan syyllistäminen mitään auta. Se on yksi varmimmista tavoista lopettaa myötätunto vähemmän haluavaa kohtaan.

Kenenkään syyllistäminen ei auta. 

Mutta en koe siinä mitään syyllistämistä, jos sanoo kumppanilleen, ettei halua seksiä. Vasta sitten, jos siitä alkaa kehitellä jotain draamaa, se voi muuttua syyllistämiseksi.

Ei siinäkään ole mitään syyllistämistä, että tekee aloitteen seksiin. Sen vaan moni haluton tulkitsee painostavaksi vonkaamiseksi. Samalla tavalla se enmmän haluava voi tulkita ne pakit hänen halujen mitätöinniksi/paheksumiseksi. Siksi olisikin tärkeää keskustella aiheesta eikä vain todeta, haluan / en halua.

Ihme vänkäämistä. Koko tämä keskustelu on niiden syyllistämistä, joilla on syystä tai toisesta pienemmät halut kuin kumppanillaan.

Minusta tämä ketju on yhtä hyvin niiden vänkäämistä joiden mielestä seksi on lopulta vain aika ikävä ja turha asia jota ei pidemmässä suhteessa juuri tarvitse olla. Paitsi niinä muutaminan harvoina hetkinä kun juuri heitä sattuu haluttamaan. Silloin toisen pitää ottaa kiitollisena vastaan se mitä annetaan ja olla taas loppuvuosi hiljaa.

Nytkin syyllistit.

Niin syyllistin ja ihan tarkoituksella. Kyllä jonkun pitää vähän herätellä teitä nykynaisia jotka eivät tajua että seksi on normaali osa jokapäiväistä elämää eikä mikään naistenlehtien hehkuttama ylimaallinen tapahtuma jossa torvet ja viulut soivat ja ruusun terälehtiä sataa sängylle. Eli siis joka voi sellaisena toteutua normaalissa elämässä korkeintaan kerran vuodessa.

Kyllä jonkun pitää sanoa teille suoraan että suurin osa miehistä tarvitsee sitä seksiä säännöllisesti ollakseen tyytyväisiä. Se on ihan yhtä lailla fakta kuin se että teitä ei aina haluta.

Se mies voi sitten ihan omin pikkukätösin hoitaa ongelmansa, tai pyrkiä toimimaan siten, että on aidosti haluttava. Jos oma maailmankatsomus pyrkii omien seksitarpeiden ympärillä, ei ole ihmekään, ettei seksiä tipu.

No ensinnäkin tiedät varmaan itsekin että se "omin käsin" ei juuriakan vastaa sitä että vierellä on oikea toinen ihminen. Toisekseen se "aidosti haluttavaksi" ryhtyminen on kovin vaikeaa jos se toinen ei edes osaa sanoa että miksi ei haluta. Jos olisikin ihan konkreettisiä asioita joita muuttamalla ne halut löytyisivät niin haluttomuutta olisi paljon vähemmän.

Näköjään on naisille hankala samaistua siihen että monille miehille se haluttavana olo on aika lailla synonyymi sille että rakastaako se nainen vielä. Jos vaadit toista muuttumaan "rakastettavammaksi" että rakastat häntä niin se ei kuulosta enää miltään oikealta rakkaudelta. Aivan samoin se että vaatii miestä muuttumaan haluttavammaksi on melko tylyä.

Kun nyt saisi teidät naiset ymmärtämään että kyse ei ole tässä "vain" seksistä vaan siitä miten rakastetuksi ja hyväksytyksi mies tuntee itsensä suhteessa.

No se mies voisi myös hieman pohtia, kuinka rakastetuksi nainen tuntee olonsa, jos oikea tapa osoittaa rakkautta on erityisesti se seksi. Itselle rakkautta kuvastaa kumppanin halu keskustella, pitää hyvänä ilman ajatuksia seksistä ja toki kaikenlainen järkevä tasapuolisuus siinä suhteessa. Siitä ne seksihalut heräävät, kun huomaa olevansa ihmisenä toiselle merkityksellinen.

No mutta entä jos toista ei haluta keskustella? Ei sitä väkisin pysty.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta kuulostaa kamalalta nämä "jos en itse halua, niin tyydytän toisen"-kommentit. Ehkä en osaa peilata sitä nyt oikeassa mittakaavassa, mutta en ikinä voisi ajatella noin. Jos en halua, en todellakaan halua. En halua koskea (ehkä jotain halaamista enempää ainakaan), en pysty virittämään ajatuksia seksimoodiin, enkä todellakaan ikinä voisi rinnasta seksuaalisia tekoja lempiruuan tekemiseen tai johonkin muuhun älyttömään, mihin täällä verrataan. Tällainen olisi vain mekaaninen, ja ainakin jossain määrin vastentahtoinen teko ja olen aika varma, että mies kyllä itse osaa itsensä mekaanisesti tyydyttää. Ainakin itse osaan itseni.

Seksi on kahden ihmisen vuorovaikutusta ja yhteyttä. Se voi olla tottakai pikaista tai rauhallista tai mitä vaan, ja välillä ollaan enemmän saavana tai antavana osapuolena, mutta kyllä siinä tunnetasolla pitää molempien olla mukana ja haluta sitä yhteyttä toiseen ihmiseen. Itselleni se on myös intensiivinen kokemus, en syty ihan helpolla, mutta kun saan ajatukset ns oikeinpäin, nautin kyllä kovasti ja haluan kumppaninkin nauttivan. 

Onneksi meidän parisuhteessamme seksin määrä on kummankin mielestä oikein kohtuullinen, eli ainakaan toistaiseksi ei tästä ole tullut mitään ristiriitoja. Halusin vain kirjoittaa tämän, sillä se ajatus, että tekisi toiselle seksuaalisia tekoja silloin kun itseä ei tippaakaan huvita, on niin absurdi. Vaikka pääsääntöisesti kyllä pyrin päivittäin kumppania jotenkin ilahduttamaan, pienillä tai isoilla asioilla.

Toivottavasti kuitenkin pystyt myös ymmärtämään että on paljon ihmisiä joista ei ole lainkaan vastenmielistä helliä sitä kumppania vaikka itsellä ei niin tekisi juuri silloin mieli? Ja että meillä se todellakin vertautuu vaikka lempiruoan tekoon, kipeiden hartioiden hieromiseen tai muuhun toisen huomioimiseen. On meistä mukava nähdä kun toinen ilahtuu ja arvostaa sitä huomioimista.

Ihmiset ovat niin kovin erilaisia ja kokevat asiat eri tavoin. Joillekin seksi on selvästikin paljon syvällisemmin henkinen asia jossa pitää olla koko ajan itsekin täysillä tunteella mukana. Ja toisille enemmän fyysinen asia.

Selvää on että jos pariskunnan halut ovat kovin erilaiset, on helpompaa niillä pareilla joissa on mahdollista huomioida toisen tarpeita myös silloin kun toinen ei halua.

Miksi mielestäsi enemmän haluavalla onaina määräämisoikeus? Miksi enemmän haluava ei voi vaan runkata itsekseen? Mies ksi pitää saada se toinen alistettua seksuaaliseen tekoon, jota se toinen ei halua tehdä?

Koska jos seksuaallisia haluja ei saa tyydytetyksi suhteessa, ei suhteessa ole mitään järkeä

Niinpä. Välillä tuntuu että monet nykyajan ihmiset ajattelevat että parisuhde solmitaan vain itseä varten eikä puolisoilla ole mitään vastuuta sen toisen hyvinvoinnista. Ja edelleen tämä ei tarkoita että pitäisi hampaat irvessä antaa jos ei yhtään nappaa vaan sitä että parisuhtessa pitäisi olla se kantava ajatus että toisen hyvinvointi on tärkeää. Ja jos sen ajatuksen ottaa ja sisäistää niin moni asia jota tekee sen toisen olon hyväksi alkaa tuntua itsestäkin mukavalta ja mielekkäältä.

Sanomattakin selvää on että tämän pitää olla aina molemminpuolista niin että kumpikin on samalla ajattelutavalla suhteessa.

Jos rakkautta on, eikä olla yhdessä vain tottumuksesta, kyllä se seksittömyys on silloin kahden kauppa. Siihen on joku henkinen tai fyysinen syy, ja parisuhteessa tätä tulisi rakentavasti ratkoa yhdessä. Syy voi olla hetkellinen (stressiä, huolia, kipuja, väsymystä whatever) tai pidempi (suhteessa kipeitä ratkomista vaativia asioita ihan muualla, esim) mutta yhtä kaikki siihen ei auta sen haluttoman syyllistäminen koskaan. Se on ykköstapa lopettaa vähäisetkin halut.

Siksi suosittelen kyllä pariterapiaa aika matalalla kynnyksellä, jos syy ei ole aivan ilmiselvä ja ohimenevä.

Enkä nyt tarkoita, etteikö haluissa voisi olla eriparisuutta, toinen haluaa päivittäin, toinen kerran viikossa, mutta näissä tapauksissa taas yleensä peiliin katselu (molemmilla) auttaa.

Ei se enemmän haluavankaan syyllistäminen mitään auta. Se on yksi varmimmista tavoista lopettaa myötätunto vähemmän haluavaa kohtaan.

Kenenkään syyllistäminen ei auta. 

Mutta en koe siinä mitään syyllistämistä, jos sanoo kumppanilleen, ettei halua seksiä. Vasta sitten, jos siitä alkaa kehitellä jotain draamaa, se voi muuttua syyllistämiseksi.

Ei siinäkään ole mitään syyllistämistä, että tekee aloitteen seksiin. Sen vaan moni haluton tulkitsee painostavaksi vonkaamiseksi. Samalla tavalla se enmmän haluava voi tulkita ne pakit hänen halujen mitätöinniksi/paheksumiseksi. Siksi olisikin tärkeää keskustella aiheesta eikä vain todeta, haluan / en halua.

Ihme vänkäämistä. Koko tämä keskustelu on niiden syyllistämistä, joilla on syystä tai toisesta pienemmät halut kuin kumppanillaan.

Minusta tämä ketju on yhtä hyvin niiden vänkäämistä joiden mielestä seksi on lopulta vain aika ikävä ja turha asia jota ei pidemmässä suhteessa juuri tarvitse olla. Paitsi niinä muutaminan harvoina hetkinä kun juuri heitä sattuu haluttamaan. Silloin toisen pitää ottaa kiitollisena vastaan se mitä annetaan ja olla taas loppuvuosi hiljaa.

Nytkin syyllistit.

Niin syyllistin ja ihan tarkoituksella. Kyllä jonkun pitää vähän herätellä teitä nykynaisia jotka eivät tajua että seksi on normaali osa jokapäiväistä elämää eikä mikään naistenlehtien hehkuttama ylimaallinen tapahtuma jossa torvet ja viulut soivat ja ruusun terälehtiä sataa sängylle. Eli siis joka voi sellaisena toteutua normaalissa elämässä korkeintaan kerran vuodessa.

Kyllä jonkun pitää sanoa teille suoraan että suurin osa miehistä tarvitsee sitä seksiä säännöllisesti ollakseen tyytyväisiä. Se on ihan yhtä lailla fakta kuin se että teitä ei aina haluta.

Se mies voi sitten ihan omin pikkukätösin hoitaa ongelmansa, tai pyrkiä toimimaan siten, että on aidosti haluttava. Jos oma maailmankatsomus pyrkii omien seksitarpeiden ympärillä, ei ole ihmekään, ettei seksiä tipu.

No ensinnäkin tiedät varmaan itsekin että se "omin käsin" ei juuriakan vastaa sitä että vierellä on oikea toinen ihminen. Toisekseen se "aidosti haluttavaksi" ryhtyminen on kovin vaikeaa jos se toinen ei edes osaa sanoa että miksi ei haluta. Jos olisikin ihan konkreettisiä asioita joita muuttamalla ne halut löytyisivät niin haluttomuutta olisi paljon vähemmän.

Näköjään on naisille hankala samaistua siihen että monille miehille se haluttavana olo on aika lailla synonyymi sille että rakastaako se nainen vielä. Jos vaadit toista muuttumaan "rakastettavammaksi" että rakastat häntä niin se ei kuulosta enää miltään oikealta rakkaudelta. Aivan samoin se että vaatii miestä muuttumaan haluttavammaksi on melko tylyä.

Kun nyt saisi teidät naiset ymmärtämään että kyse ei ole tässä "vain" seksistä vaan siitä miten rakastetuksi ja hyväksytyksi mies tuntee itsensä suhteessa.

No se mies voisi myös hieman pohtia, kuinka rakastetuksi nainen tuntee olonsa, jos oikea tapa osoittaa rakkautta on erityisesti se seksi. Itselle rakkautta kuvastaa kumppanin halu keskustella, pitää hyvänä ilman ajatuksia seksistä ja toki kaikenlainen järkevä tasapuolisuus siinä suhteessa. Siitä ne seksihalut heräävät, kun huomaa olevansa ihmisenä toiselle merkityksellinen.

Mutta kun se on se miten miehet on keskimäärin biologisesti rakennettu. Ei sitä voi muuttaa noin vain vaikka miten haluaisi. Miehet nyt vain kokevat seksin yleensä todella merkitkselliseksi sen kannalta miten rakastetuksi he kokevat itsensä suhteessa. Näin se vain menee eikä sitä vastaan kannata potkia.

Siinä olet tietenkin ihan oikeassa että kaiken pitää olla molemminpuolista ja miehen pitää tietenkin tehdä kaikkensa jotta mysö nainen tuntisi olonsa suhteessa hyväksi ja tärkeäksi. Mutta ne jotka tuon tunteen aiheuttavat ovat naisille yleensä erilaisia kuin miehelle.

Jos mies ei pysty hyväksymään sitä, että keskivertonainen ei välttämättä ihan allekirjoita tuollaista, kannattaa ehkä ryhtyä parisuhteeseen miehen kanssa sitten.

Tästä voi nyt saada kuvan, että jotenkin väheksyn seksiä. Ei se niin mene, pidän siitä useimmiten itsekin, mutta tuollainen kapeakatseisuus vaan parisuhteessa ahdistaisi. Jokainen voi olla omalla käytöksellään ruokkia sitä halua ja intohimoa siinä suhteessa, eikä lukittautua sen vangiksi, että seksi on se oikea tapa osoittaa rakkautta, kun se parisuhde on joka päivä täynnä erilaisia tapoja (seksi vain yhtenä niistä) osoittaa tunteitaan, sitoutumistaan ja rakkauttaan kumppania kohtaan. Oli biologialtaan mies tai apina tai vaikka vaaleanpunainen lohikäärme.

On yleinen ongelma parisuhteissa, että puolisot osoittavat rakkautta toiselle ja haluavat itselleen osoitettavan rakkautta eri tavoin. Näistä pitäisi pystyä keskustelemaan ja opetella itse tekemään myös niitä toisen haluamia tapoja sekä opetella tunnistamaan se toisen tavalla osoitettu rakkaus.

Ei pidä myöskään lukkiutua siihen, että vain se keskustelu on se oikea tapa osoittaa rakkautta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta kuulostaa kamalalta nämä "jos en itse halua, niin tyydytän toisen"-kommentit. Ehkä en osaa peilata sitä nyt oikeassa mittakaavassa, mutta en ikinä voisi ajatella noin. Jos en halua, en todellakaan halua. En halua koskea (ehkä jotain halaamista enempää ainakaan), en pysty virittämään ajatuksia seksimoodiin, enkä todellakaan ikinä voisi rinnasta seksuaalisia tekoja lempiruuan tekemiseen tai johonkin muuhun älyttömään, mihin täällä verrataan. Tällainen olisi vain mekaaninen, ja ainakin jossain määrin vastentahtoinen teko ja olen aika varma, että mies kyllä itse osaa itsensä mekaanisesti tyydyttää. Ainakin itse osaan itseni.

Seksi on kahden ihmisen vuorovaikutusta ja yhteyttä. Se voi olla tottakai pikaista tai rauhallista tai mitä vaan, ja välillä ollaan enemmän saavana tai antavana osapuolena, mutta kyllä siinä tunnetasolla pitää molempien olla mukana ja haluta sitä yhteyttä toiseen ihmiseen. Itselleni se on myös intensiivinen kokemus, en syty ihan helpolla, mutta kun saan ajatukset ns oikeinpäin, nautin kyllä kovasti ja haluan kumppaninkin nauttivan. 

Onneksi meidän parisuhteessamme seksin määrä on kummankin mielestä oikein kohtuullinen, eli ainakaan toistaiseksi ei tästä ole tullut mitään ristiriitoja. Halusin vain kirjoittaa tämän, sillä se ajatus, että tekisi toiselle seksuaalisia tekoja silloin kun itseä ei tippaakaan huvita, on niin absurdi. Vaikka pääsääntöisesti kyllä pyrin päivittäin kumppania jotenkin ilahduttamaan, pienillä tai isoilla asioilla.

Toivottavasti kuitenkin pystyt myös ymmärtämään että on paljon ihmisiä joista ei ole lainkaan vastenmielistä helliä sitä kumppania vaikka itsellä ei niin tekisi juuri silloin mieli? Ja että meillä se todellakin vertautuu vaikka lempiruoan tekoon, kipeiden hartioiden hieromiseen tai muuhun toisen huomioimiseen. On meistä mukava nähdä kun toinen ilahtuu ja arvostaa sitä huomioimista.

Ihmiset ovat niin kovin erilaisia ja kokevat asiat eri tavoin. Joillekin seksi on selvästikin paljon syvällisemmin henkinen asia jossa pitää olla koko ajan itsekin täysillä tunteella mukana. Ja toisille enemmän fyysinen asia.

Selvää on että jos pariskunnan halut ovat kovin erilaiset, on helpompaa niillä pareilla joissa on mahdollista huomioida toisen tarpeita myös silloin kun toinen ei halua.

Miksi mielestäsi enemmän haluavalla onaina määräämisoikeus? Miksi enemmän haluava ei voi vaan runkata itsekseen? Mies ksi pitää saada se toinen alistettua seksuaaliseen tekoon, jota se toinen ei halua tehdä?

Koska jos seksuaallisia haluja ei saa tyydytetyksi suhteessa, ei suhteessa ole mitään järkeä

Niinpä. Välillä tuntuu että monet nykyajan ihmiset ajattelevat että parisuhde solmitaan vain itseä varten eikä puolisoilla ole mitään vastuuta sen toisen hyvinvoinnista. Ja edelleen tämä ei tarkoita että pitäisi hampaat irvessä antaa jos ei yhtään nappaa vaan sitä että parisuhtessa pitäisi olla se kantava ajatus että toisen hyvinvointi on tärkeää. Ja jos sen ajatuksen ottaa ja sisäistää niin moni asia jota tekee sen toisen olon hyväksi alkaa tuntua itsestäkin mukavalta ja mielekkäältä.

Sanomattakin selvää on että tämän pitää olla aina molemminpuolista niin että kumpikin on samalla ajattelutavalla suhteessa.

Jos rakkautta on, eikä olla yhdessä vain tottumuksesta, kyllä se seksittömyys on silloin kahden kauppa. Siihen on joku henkinen tai fyysinen syy, ja parisuhteessa tätä tulisi rakentavasti ratkoa yhdessä. Syy voi olla hetkellinen (stressiä, huolia, kipuja, väsymystä whatever) tai pidempi (suhteessa kipeitä ratkomista vaativia asioita ihan muualla, esim) mutta yhtä kaikki siihen ei auta sen haluttoman syyllistäminen koskaan. Se on ykköstapa lopettaa vähäisetkin halut.

Siksi suosittelen kyllä pariterapiaa aika matalalla kynnyksellä, jos syy ei ole aivan ilmiselvä ja ohimenevä.

Enkä nyt tarkoita, etteikö haluissa voisi olla eriparisuutta, toinen haluaa päivittäin, toinen kerran viikossa, mutta näissä tapauksissa taas yleensä peiliin katselu (molemmilla) auttaa.

Ei se enemmän haluavankaan syyllistäminen mitään auta. Se on yksi varmimmista tavoista lopettaa myötätunto vähemmän haluavaa kohtaan.

Kenenkään syyllistäminen ei auta. 

Mutta en koe siinä mitään syyllistämistä, jos sanoo kumppanilleen, ettei halua seksiä. Vasta sitten, jos siitä alkaa kehitellä jotain draamaa, se voi muuttua syyllistämiseksi.

Ei siinäkään ole mitään syyllistämistä, että tekee aloitteen seksiin. Sen vaan moni haluton tulkitsee painostavaksi vonkaamiseksi. Samalla tavalla se enmmän haluava voi tulkita ne pakit hänen halujen mitätöinniksi/paheksumiseksi. Siksi olisikin tärkeää keskustella aiheesta eikä vain todeta, haluan / en halua.

Ihme vänkäämistä. Koko tämä keskustelu on niiden syyllistämistä, joilla on syystä tai toisesta pienemmät halut kuin kumppanillaan.

Minusta tämä ketju on yhtä hyvin niiden vänkäämistä joiden mielestä seksi on lopulta vain aika ikävä ja turha asia jota ei pidemmässä suhteessa juuri tarvitse olla. Paitsi niinä muutaminan harvoina hetkinä kun juuri heitä sattuu haluttamaan. Silloin toisen pitää ottaa kiitollisena vastaan se mitä annetaan ja olla taas loppuvuosi hiljaa.

Nytkin syyllistit.

Niin syyllistin ja ihan tarkoituksella. Kyllä jonkun pitää vähän herätellä teitä nykynaisia jotka eivät tajua että seksi on normaali osa jokapäiväistä elämää eikä mikään naistenlehtien hehkuttama ylimaallinen tapahtuma jossa torvet ja viulut soivat ja ruusun terälehtiä sataa sängylle. Eli siis joka voi sellaisena toteutua normaalissa elämässä korkeintaan kerran vuodessa.

Kyllä jonkun pitää sanoa teille suoraan että suurin osa miehistä tarvitsee sitä seksiä säännöllisesti ollakseen tyytyväisiä. Se on ihan yhtä lailla fakta kuin se että teitä ei aina haluta.

Se mies voi sitten ihan omin pikkukätösin hoitaa ongelmansa, tai pyrkiä toimimaan siten, että on aidosti haluttava. Jos oma maailmankatsomus pyrkii omien seksitarpeiden ympärillä, ei ole ihmekään, ettei seksiä tipu.

No ensinnäkin tiedät varmaan itsekin että se "omin käsin" ei juuriakan vastaa sitä että vierellä on oikea toinen ihminen. Toisekseen se "aidosti haluttavaksi" ryhtyminen on kovin vaikeaa jos se toinen ei edes osaa sanoa että miksi ei haluta. Jos olisikin ihan konkreettisiä asioita joita muuttamalla ne halut löytyisivät niin haluttomuutta olisi paljon vähemmän.

Näköjään on naisille hankala samaistua siihen että monille miehille se haluttavana olo on aika lailla synonyymi sille että rakastaako se nainen vielä. Jos vaadit toista muuttumaan "rakastettavammaksi" että rakastat häntä niin se ei kuulosta enää miltään oikealta rakkaudelta. Aivan samoin se että vaatii miestä muuttumaan haluttavammaksi on melko tylyä.

Kun nyt saisi teidät naiset ymmärtämään että kyse ei ole tässä "vain" seksistä vaan siitä miten rakastetuksi ja hyväksytyksi mies tuntee itsensä suhteessa.

No se mies voisi myös hieman pohtia, kuinka rakastetuksi nainen tuntee olonsa, jos oikea tapa osoittaa rakkautta on erityisesti se seksi. Itselle rakkautta kuvastaa kumppanin halu keskustella, pitää hyvänä ilman ajatuksia seksistä ja toki kaikenlainen järkevä tasapuolisuus siinä suhteessa. Siitä ne seksihalut heräävät, kun huomaa olevansa ihmisenä toiselle merkityksellinen.

Mutta kun se on se miten miehet on keskimäärin biologisesti rakennettu. Ei sitä voi muuttaa noin vain vaikka miten haluaisi. Miehet nyt vain kokevat seksin yleensä todella merkitkselliseksi sen kannalta miten rakastetuksi he kokevat itsensä suhteessa. Näin se vain menee eikä sitä vastaan kannata potkia.

Siinä olet tietenkin ihan oikeassa että kaiken pitää olla molemminpuolista ja miehen pitää tietenkin tehdä kaikkensa jotta mysö nainen tuntisi olonsa suhteessa hyväksi ja tärkeäksi. Mutta ne jotka tuon tunteen aiheuttavat ovat naisille yleensä erilaisia kuin miehelle.

Jos mies ei pysty hyväksymään sitä, että keskivertonainen ei välttämättä ihan allekirjoita tuollaista, kannattaa ehkä ryhtyä parisuhteeseen miehen kanssa sitten.

Tästä voi nyt saada kuvan, että jotenkin väheksyn seksiä. Ei se niin mene, pidän siitä useimmiten itsekin, mutta tuollainen kapeakatseisuus vaan parisuhteessa ahdistaisi. Jokainen voi olla omalla käytöksellään ruokkia sitä halua ja intohimoa siinä suhteessa, eikä lukittautua sen vangiksi, että seksi on se oikea tapa osoittaa rakkautta, kun se parisuhde on joka päivä täynnä erilaisia tapoja (seksi vain yhtenä niistä) osoittaa tunteitaan, sitoutumistaan ja rakkauttaan kumppania kohtaan. Oli biologialtaan mies tai apina tai vaikka vaaleanpunainen lohikäärme.

Tämä. Todellakin kannattaa katsella peiliin, jos itselle seksi on ainoa merkityksellinen asia, minkä kokee rakkauden osoitukseksi. On varmasti ihan totta, että biologia pitkälle ohjaa, ja seksi voi tuntua tärkeimmältä ja parhaalta tavalta rakkautta osoittaa, mutta silti on melkoista kumppanin väheksymistä dissata niitä muita asioita, mitä parisuhteessa ihan päivittäin useimmat toisen eteen tekevät. Kannattaa pyrkiä hieman irti sieltä luolamiesmoodista, ja alkaa arvostaa vaikkapa sitä, että ruoka on valmiina pöydässä, kun tulee kotiin, yhtenä rakkauden tekona (ja kaikkia niitä kymmeniä ja satoja muita arkisia asioita).

Tässä nyt mennään kaksilla standardeilla miesten ja naisten suhteen. Miestä on ihan oikein vaatia unohtamaan se biologinen "luolamiesmoodi" ja löytää ne rakkauden osoitukset niistä asioista joilla nainen niitä haluaa osoittaa. Mutta naista ei saa kehottaa unohtamaan haluttomuuttansa koska se on sisäänrakennettu tunne jolle ei voi mitään? Ei kai se nyt voi koskea vain toista osapuolta että unohdetaan ne tunteet joita tuntee ja toimitaankin äkkiä toisin?

Aivan. Pitäisi molempien opetelle tuntemaan toisensa tavat osoittaa rakkautta ja tuntea olevansa rakastettu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kummallinen keskustelu. Kyllähän lähtökohta parisuhteessa varmasti jokin kohtuullinen määrä seksiä on, ellei erikseen sovita täysin seksittömästä liitosta. Mutta mikä sitten on kohtuullinen määrä ja onko sen pakko olla vakio läpi elämän, mitä ikinä tapahtuukin? Ei tietenkään, eikä myöskään ole mitään oikeita määriä. Kaksi kertaa kuussa haluaminen on ihan yhtä oikein kuin kaksi kertaa viikossa tai päivässä haluaminen, eikä kumpikaan ole sen enempää viallinen.

Ja todellakin - jos seksin määrä ei sovi siinä määrin, missä kumppani siihen hyvällä halulla kykenee, on vaan parasta lähteä menemään tai hyväksyä tilanne. Mitään hyviä kompromisseja tässä asiassa kun ei yksinkertaisesti ole. Seksi haluttomana on kamalaa, ja nostattaa inhon tunnetta sitä koko parisuhdetta kohtaan. Kaikki tällaiset "tyydytän tottakai toisen"-puheet taas ovat sellaisilta henkilöiltä, jotka eivät syvää haluttomuutta koe.

Tai sitten kokevat sen eri tavalla. Minä en näin naisena tunne valmiiksi halua tai himoa juuri koskaan mutta ei seksin harrastaminen silti ole minulle vastenmielistä. Useimmiten se halu löytyy kun vain pääsee vauhtiin ja lopuissakin tapauksessa se on silti ihan ok eikä millään tavalla vastenmielistä.

Mutta jos siis kuuntelisin oman haluni "ääntä" juuri heti silloin kun mies minua lähestyy, meillä olisi seksiä äärimmäisen harvoin. Onneksi olen oppinut että kroppani ei  toimi näin vaan se halu on mahdollista herättää.

 

Ymmärrän, olen itsekin hitaasti lämpeävä, mutta monesti silti pääsen tunnelmaan mukaan, kun annetaan vähän aikaa ja herätellään intohimoa vaikkapa puheilla jne.

Mutta sekin on eri asia kuin se syvä haluttomuus, mikä välillä tulee (syystä tai toisesta). Silloin en yksinkertaisesti pysty ja kaikki lähestyminen tuntuu enemmän loukkaavalta kuin mukavalta (ja saa siis aloitteen tehdä, mutta pitää kerrasta ymmärtää lopettaa, ei väkisin "lämmitellä".) Ja tuossa mielentilassa ajatus toisen tyydyttämisestä olisi jäätävää kyytiä koko parisuhteelle.

Itse olen pitkässä parisuhteessa (kantapään kautta) oppinut että minun oma tunteeni asiasta ei ole koko totuus. Joskus niitä omia tuntemuksia pitää "järkeistää" vähän eli tajuta että nyt ylireagoi tavalla joka ei ole parisuhteelle hyväksi. Tämä ei tarkoita että ne omat tunteet pitäisi kieltää tai lakaista maton alle. Vaan ennemminkin sen tajuamista että minä reagoin näin mutta voi kenties vähitellen ohjata niitä ajatuksiani toisillekin urille ja katsoa asioita vähän muustakin näkökulmasta enkä vain omasta kapeasta näkövinkkelistäni. Kun lukittuu vain siihen omaan tunteeseen niin ei pysty näkemään sen toisen tunteita tai reagoimaan niihin kypsästi.

Ei omia tuntemuksia tässä mielessä valitettavasti voi tukahduttaakaan. Silloin kun ei halua, ei halua. Kaiken muun itselle uskotteleminen on pohjimmiltaan vain itselle valehtelua. Tietenkin tässä on nyanssieroja, joskus ei huvita, mutta aktiivisesti ajattelemalla positiivisia asioita kumppanista (tms) voi joskus haluttomuus väistyäkin. Mutta sellaisesta aidosti syvästä haluttomuuden tilasta ei kyllä millään mindfullness-tekniikoilla mennä yli. Yleensä siihen liittyy itsellä jotain muutakin, on paha mieli jostain, fyysisesti kurja olo, väsyttää, stressaa, jokin asia mietityttää, parisuhteessa on ollut jotain isompaa tai pienempää, mikä on vielä ilmoilla vaivaamassa tms. Yhtä kaikki, silloin on vaan parempi antaa olla.

En ole ihan samaa mieltä vaikka ymmärränkin pointtisi. Esim. me olemme luonteeltamme sillä tavalla erilaisia että mies haluaisi aina selvittää riidat heti mutta minulle on hyvin luontaista vetäytyä päiviksikin miettimään itsekseni asiaa ja sitten vasta vähitellen olen valmis käsittelemään riidan aihetta. Aikaisemmin koin hyvin vaikeaksi sen että mies vaati että riidat pitäisi heti puhua selviksi. Mutta jossain vaiheessa tajusin miten vahingoittavaa oli se että mökötin päiviä ja mies sai arvailla että mitä oikein ajattelen. Varsinkin perhe-elämän paineissa se tapa ei vain oikein toimi vaikka se kuinka oli minun tapani reagoida.

Vähitellen sitten aloin miettiä että miten saisimme tämän ratkaistua. Päädyimme monien yritysten jälkeen siihen että annan miehelle selkeän ajan milloin asia käsitellään, mutta se ei saa olla kovin kaukana. Eli vaikka että "puhutaan tästä huomenna illalla kun lapset ovat treeneissä". Silloin pääsimme molemmat siitä piinasta että koskaan ei tiennyt milloin asiaa puidaan. Toisaalta sain kuitenkin itselleni edes vähän sitä aikaa työstää asiaa jota tarvitsen.

Tämä nyt ei ihan suoraan vertaudu seksiin mutta pointti on se että kyllä niitä kompromisseja voi löytää myös asioissa jotka ovat jotain aika syvällistä omassa persoonassa.

No ei vertaudu ei.

Silloin jos on mieli muualla, ja ajatuskin toisen ihmisen koskettamisesta lähinnä inhottaa, on todellakin ainoa keino varjella sitä parisuhdetta vain antaa olla rauhassa. Kun sitä se syvä haluttomuus on. Itsellä sitä ei onneksi ole usein, mutta tuon tunteen kokeneena sinänsä ymmärrän, että moni parisuhde voi ihan aidosti ajautua kriisiin seksin suhteen, kun siihen on ihan mahdotonta alkaa niitä kompromisseja rakentamaan.

Toivottavasti tajuat miltä tuntuu kumppanista jos toinen kokee jopa koskettamisen inhottavaksi? Enkä tarkoita että se muuttaisi sitä mitä tunnet mutta onhan se nyt todella järisyttävää suhteen kannalta jos se toinen ihan fyysisesti inhottaa. Ei siihen voi suhtautua vain niin että "en nyt vain halua" ja jatketaan muuten kuin mitään ei olisi muuttunut.

Älä yritä nyt kääntää tätä siihen, että minun tuntemukseni olisi jotenkin virheellinen ja sitä pitäisi anteeksi pyydellä tai tuntea siitä tuskaa jonkun toisen puolesta. Siinä missä kumppani joskus nyppii henkisellä tasolla, niin sama voi välillä olla fyysisellä tasolla. Ei se ole mikään vallitseva olotila, vaan kerroin tuon siksi, että halusin alleviivata asiaa, että on olemassa aitoa ja syvää haluttomuutta, mistä ei mennä ohi eikä yli muulla kuin antamalla tilaa ja olla. Jos kumppani ei siedä ajatusta, että koko ajan ei halua olla iholla kiinni, on itsetunnossa kyllä kehittämisen paikka. Ja aina ne himot eivät iske samanaikaisesti. Itse siedän oikein hyvin sitä, ettei koko ajan tarvitse olla lääppimässä, enkä myöskään ota nokkiini, vaikka välillä tehdessäni seksialoitetta toinen toteaa, ettei nyt halua.

Se, että toteaa ettei nyt halua on aika eri asia kuin kertoa että koskettamisen ajatteleminenkin inhottaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kummallinen keskustelu. Kyllähän lähtökohta parisuhteessa varmasti jokin kohtuullinen määrä seksiä on, ellei erikseen sovita täysin seksittömästä liitosta. Mutta mikä sitten on kohtuullinen määrä ja onko sen pakko olla vakio läpi elämän, mitä ikinä tapahtuukin? Ei tietenkään, eikä myöskään ole mitään oikeita määriä. Kaksi kertaa kuussa haluaminen on ihan yhtä oikein kuin kaksi kertaa viikossa tai päivässä haluaminen, eikä kumpikaan ole sen enempää viallinen.

Ja todellakin - jos seksin määrä ei sovi siinä määrin, missä kumppani siihen hyvällä halulla kykenee, on vaan parasta lähteä menemään tai hyväksyä tilanne. Mitään hyviä kompromisseja tässä asiassa kun ei yksinkertaisesti ole. Seksi haluttomana on kamalaa, ja nostattaa inhon tunnetta sitä koko parisuhdetta kohtaan. Kaikki tällaiset "tyydytän tottakai toisen"-puheet taas ovat sellaisilta henkilöiltä, jotka eivät syvää haluttomuutta koe.

Tai sitten kokevat sen eri tavalla. Minä en näin naisena tunne valmiiksi halua tai himoa juuri koskaan mutta ei seksin harrastaminen silti ole minulle vastenmielistä. Useimmiten se halu löytyy kun vain pääsee vauhtiin ja lopuissakin tapauksessa se on silti ihan ok eikä millään tavalla vastenmielistä.

Mutta jos siis kuuntelisin oman haluni "ääntä" juuri heti silloin kun mies minua lähestyy, meillä olisi seksiä äärimmäisen harvoin. Onneksi olen oppinut että kroppani ei  toimi näin vaan se halu on mahdollista herättää.

 

Ymmärrän, olen itsekin hitaasti lämpeävä, mutta monesti silti pääsen tunnelmaan mukaan, kun annetaan vähän aikaa ja herätellään intohimoa vaikkapa puheilla jne.

Mutta sekin on eri asia kuin se syvä haluttomuus, mikä välillä tulee (syystä tai toisesta). Silloin en yksinkertaisesti pysty ja kaikki lähestyminen tuntuu enemmän loukkaavalta kuin mukavalta (ja saa siis aloitteen tehdä, mutta pitää kerrasta ymmärtää lopettaa, ei väkisin "lämmitellä".) Ja tuossa mielentilassa ajatus toisen tyydyttämisestä olisi jäätävää kyytiä koko parisuhteelle.

Itse olen pitkässä parisuhteessa (kantapään kautta) oppinut että minun oma tunteeni asiasta ei ole koko totuus. Joskus niitä omia tuntemuksia pitää "järkeistää" vähän eli tajuta että nyt ylireagoi tavalla joka ei ole parisuhteelle hyväksi. Tämä ei tarkoita että ne omat tunteet pitäisi kieltää tai lakaista maton alle. Vaan ennemminkin sen tajuamista että minä reagoin näin mutta voi kenties vähitellen ohjata niitä ajatuksiani toisillekin urille ja katsoa asioita vähän muustakin näkökulmasta enkä vain omasta kapeasta näkövinkkelistäni. Kun lukittuu vain siihen omaan tunteeseen niin ei pysty näkemään sen toisen tunteita tai reagoimaan niihin kypsästi.

Ei omia tuntemuksia tässä mielessä valitettavasti voi tukahduttaakaan. Silloin kun ei halua, ei halua. Kaiken muun itselle uskotteleminen on pohjimmiltaan vain itselle valehtelua. Tietenkin tässä on nyanssieroja, joskus ei huvita, mutta aktiivisesti ajattelemalla positiivisia asioita kumppanista (tms) voi joskus haluttomuus väistyäkin. Mutta sellaisesta aidosti syvästä haluttomuuden tilasta ei kyllä millään mindfullness-tekniikoilla mennä yli. Yleensä siihen liittyy itsellä jotain muutakin, on paha mieli jostain, fyysisesti kurja olo, väsyttää, stressaa, jokin asia mietityttää, parisuhteessa on ollut jotain isompaa tai pienempää, mikä on vielä ilmoilla vaivaamassa tms. Yhtä kaikki, silloin on vaan parempi antaa olla.

En ole ihan samaa mieltä vaikka ymmärränkin pointtisi. Esim. me olemme luonteeltamme sillä tavalla erilaisia että mies haluaisi aina selvittää riidat heti mutta minulle on hyvin luontaista vetäytyä päiviksikin miettimään itsekseni asiaa ja sitten vasta vähitellen olen valmis käsittelemään riidan aihetta. Aikaisemmin koin hyvin vaikeaksi sen että mies vaati että riidat pitäisi heti puhua selviksi. Mutta jossain vaiheessa tajusin miten vahingoittavaa oli se että mökötin päiviä ja mies sai arvailla että mitä oikein ajattelen. Varsinkin perhe-elämän paineissa se tapa ei vain oikein toimi vaikka se kuinka oli minun tapani reagoida.

Vähitellen sitten aloin miettiä että miten saisimme tämän ratkaistua. Päädyimme monien yritysten jälkeen siihen että annan miehelle selkeän ajan milloin asia käsitellään, mutta se ei saa olla kovin kaukana. Eli vaikka että "puhutaan tästä huomenna illalla kun lapset ovat treeneissä". Silloin pääsimme molemmat siitä piinasta että koskaan ei tiennyt milloin asiaa puidaan. Toisaalta sain kuitenkin itselleni edes vähän sitä aikaa työstää asiaa jota tarvitsen.

Tämä nyt ei ihan suoraan vertaudu seksiin mutta pointti on se että kyllä niitä kompromisseja voi löytää myös asioissa jotka ovat jotain aika syvällistä omassa persoonassa.

No ei vertaudu ei.

Silloin jos on mieli muualla, ja ajatuskin toisen ihmisen koskettamisesta lähinnä inhottaa, on todellakin ainoa keino varjella sitä parisuhdetta vain antaa olla rauhassa. Kun sitä se syvä haluttomuus on. Itsellä sitä ei onneksi ole usein, mutta tuon tunteen kokeneena sinänsä ymmärrän, että moni parisuhde voi ihan aidosti ajautua kriisiin seksin suhteen, kun siihen on ihan mahdotonta alkaa niitä kompromisseja rakentamaan.

Toivottavasti tajuat miltä tuntuu kumppanista jos toinen kokee jopa koskettamisen inhottavaksi? Enkä tarkoita että se muuttaisi sitä mitä tunnet mutta onhan se nyt todella järisyttävää suhteen kannalta jos se toinen ihan fyysisesti inhottaa. Ei siihen voi suhtautua vain niin että "en nyt vain halua" ja jatketaan muuten kuin mitään ei olisi muuttunut.

Voi olla, että se kosketus inhottaa koska kokee toisen painostavan seksiin. Herää myös kysymys eikö kumppani arvosta ihmisenä ollenkaan kun itsekkäästi ajattelee vain omien tarpeidensa tyydyttämistä. Itsekkyys ei herätä kenenkään haluja. Päinvastoin. Se lyö suhteeseen syvempää railoa.

Voi myös olla se että se todella on vain toisen kokemus vaikka toinen ei näillä kerroilla ole edes yrittänyt saada seksiää vaan pelkkää läheisyyttä. Ja kun siinäkin tulee torjutuksi ja syyllistetyksi niin se sattuu syvälle.

Vierailija kirjoitti:

Tässä unohtuu nyt lähes koko ajan se että niiden rakkaudenosoitusten pitää olla sellaisia joita se toinen oikeasti haluaa ja kaipaa. Jos mies osoittaa aina rakkautensa naiseen tuomalla naiselle Lada 1200:n varaosia (joita suurella vaivalla haalii eri paikoista), se ei riitä loputtomiin jos nainen haluaisi ennemmin kosketuksia ja kauniita sanoja. Ja samoin naisen osoittama rakkaus tavalla jota se mies ei niin kauheasti lopulta edes kaipaa, ei korvaa sitä rakkauden osoittamisen tapaa (=seksiä) jota se mies pohjimmiltaan kaipaisi.

Nyt ollaan asian ytimessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta kuulostaa kamalalta nämä "jos en itse halua, niin tyydytän toisen"-kommentit. Ehkä en osaa peilata sitä nyt oikeassa mittakaavassa, mutta en ikinä voisi ajatella noin. Jos en halua, en todellakaan halua. En halua koskea (ehkä jotain halaamista enempää ainakaan), en pysty virittämään ajatuksia seksimoodiin, enkä todellakaan ikinä voisi rinnasta seksuaalisia tekoja lempiruuan tekemiseen tai johonkin muuhun älyttömään, mihin täällä verrataan. Tällainen olisi vain mekaaninen, ja ainakin jossain määrin vastentahtoinen teko ja olen aika varma, että mies kyllä itse osaa itsensä mekaanisesti tyydyttää. Ainakin itse osaan itseni.

Seksi on kahden ihmisen vuorovaikutusta ja yhteyttä. Se voi olla tottakai pikaista tai rauhallista tai mitä vaan, ja välillä ollaan enemmän saavana tai antavana osapuolena, mutta kyllä siinä tunnetasolla pitää molempien olla mukana ja haluta sitä yhteyttä toiseen ihmiseen. Itselleni se on myös intensiivinen kokemus, en syty ihan helpolla, mutta kun saan ajatukset ns oikeinpäin, nautin kyllä kovasti ja haluan kumppaninkin nauttivan. 

Onneksi meidän parisuhteessamme seksin määrä on kummankin mielestä oikein kohtuullinen, eli ainakaan toistaiseksi ei tästä ole tullut mitään ristiriitoja. Halusin vain kirjoittaa tämän, sillä se ajatus, että tekisi toiselle seksuaalisia tekoja silloin kun itseä ei tippaakaan huvita, on niin absurdi. Vaikka pääsääntöisesti kyllä pyrin päivittäin kumppania jotenkin ilahduttamaan, pienillä tai isoilla asioilla.

Toivottavasti kuitenkin pystyt myös ymmärtämään että on paljon ihmisiä joista ei ole lainkaan vastenmielistä helliä sitä kumppania vaikka itsellä ei niin tekisi juuri silloin mieli? Ja että meillä se todellakin vertautuu vaikka lempiruoan tekoon, kipeiden hartioiden hieromiseen tai muuhun toisen huomioimiseen. On meistä mukava nähdä kun toinen ilahtuu ja arvostaa sitä huomioimista.

Ihmiset ovat niin kovin erilaisia ja kokevat asiat eri tavoin. Joillekin seksi on selvästikin paljon syvällisemmin henkinen asia jossa pitää olla koko ajan itsekin täysillä tunteella mukana. Ja toisille enemmän fyysinen asia.

Selvää on että jos pariskunnan halut ovat kovin erilaiset, on helpompaa niillä pareilla joissa on mahdollista huomioida toisen tarpeita myös silloin kun toinen ei halua.

Miksi mielestäsi enemmän haluavalla onaina määräämisoikeus? Miksi enemmän haluava ei voi vaan runkata itsekseen? Mies ksi pitää saada se toinen alistettua seksuaaliseen tekoon, jota se toinen ei halua tehdä?

Koska jos seksuaallisia haluja ei saa tyydytetyksi suhteessa, ei suhteessa ole mitään järkeä

Niinpä. Välillä tuntuu että monet nykyajan ihmiset ajattelevat että parisuhde solmitaan vain itseä varten eikä puolisoilla ole mitään vastuuta sen toisen hyvinvoinnista. Ja edelleen tämä ei tarkoita että pitäisi hampaat irvessä antaa jos ei yhtään nappaa vaan sitä että parisuhtessa pitäisi olla se kantava ajatus että toisen hyvinvointi on tärkeää. Ja jos sen ajatuksen ottaa ja sisäistää niin moni asia jota tekee sen toisen olon hyväksi alkaa tuntua itsestäkin mukavalta ja mielekkäältä.

Sanomattakin selvää on että tämän pitää olla aina molemminpuolista niin että kumpikin on samalla ajattelutavalla suhteessa.

Jos rakkautta on, eikä olla yhdessä vain tottumuksesta, kyllä se seksittömyys on silloin kahden kauppa. Siihen on joku henkinen tai fyysinen syy, ja parisuhteessa tätä tulisi rakentavasti ratkoa yhdessä. Syy voi olla hetkellinen (stressiä, huolia, kipuja, väsymystä whatever) tai pidempi (suhteessa kipeitä ratkomista vaativia asioita ihan muualla, esim) mutta yhtä kaikki siihen ei auta sen haluttoman syyllistäminen koskaan. Se on ykköstapa lopettaa vähäisetkin halut.

Siksi suosittelen kyllä pariterapiaa aika matalalla kynnyksellä, jos syy ei ole aivan ilmiselvä ja ohimenevä.

Enkä nyt tarkoita, etteikö haluissa voisi olla eriparisuutta, toinen haluaa päivittäin, toinen kerran viikossa, mutta näissä tapauksissa taas yleensä peiliin katselu (molemmilla) auttaa.

Ei se enemmän haluavankaan syyllistäminen mitään auta. Se on yksi varmimmista tavoista lopettaa myötätunto vähemmän haluavaa kohtaan.

Kenenkään syyllistäminen ei auta. 

Mutta en koe siinä mitään syyllistämistä, jos sanoo kumppanilleen, ettei halua seksiä. Vasta sitten, jos siitä alkaa kehitellä jotain draamaa, se voi muuttua syyllistämiseksi.

Ei siinäkään ole mitään syyllistämistä, että tekee aloitteen seksiin. Sen vaan moni haluton tulkitsee painostavaksi vonkaamiseksi. Samalla tavalla se enmmän haluava voi tulkita ne pakit hänen halujen mitätöinniksi/paheksumiseksi. Siksi olisikin tärkeää keskustella aiheesta eikä vain todeta, haluan / en halua.

Ihme vänkäämistä. Koko tämä keskustelu on niiden syyllistämistä, joilla on syystä tai toisesta pienemmät halut kuin kumppanillaan.

Minusta tämä ketju on yhtä hyvin niiden vänkäämistä joiden mielestä seksi on lopulta vain aika ikävä ja turha asia jota ei pidemmässä suhteessa juuri tarvitse olla. Paitsi niinä muutaminan harvoina hetkinä kun juuri heitä sattuu haluttamaan. Silloin toisen pitää ottaa kiitollisena vastaan se mitä annetaan ja olla taas loppuvuosi hiljaa.

Nytkin syyllistit.

Niin syyllistin ja ihan tarkoituksella. Kyllä jonkun pitää vähän herätellä teitä nykynaisia jotka eivät tajua että seksi on normaali osa jokapäiväistä elämää eikä mikään naistenlehtien hehkuttama ylimaallinen tapahtuma jossa torvet ja viulut soivat ja ruusun terälehtiä sataa sängylle. Eli siis joka voi sellaisena toteutua normaalissa elämässä korkeintaan kerran vuodessa.

Kyllä jonkun pitää sanoa teille suoraan että suurin osa miehistä tarvitsee sitä seksiä säännöllisesti ollakseen tyytyväisiä. Se on ihan yhtä lailla fakta kuin se että teitä ei aina haluta.

Se mies voi sitten ihan omin pikkukätösin hoitaa ongelmansa, tai pyrkiä toimimaan siten, että on aidosti haluttava. Jos oma maailmankatsomus pyrkii omien seksitarpeiden ympärillä, ei ole ihmekään, ettei seksiä tipu.

No ensinnäkin tiedät varmaan itsekin että se "omin käsin" ei juuriakan vastaa sitä että vierellä on oikea toinen ihminen. Toisekseen se "aidosti haluttavaksi" ryhtyminen on kovin vaikeaa jos se toinen ei edes osaa sanoa että miksi ei haluta. Jos olisikin ihan konkreettisiä asioita joita muuttamalla ne halut löytyisivät niin haluttomuutta olisi paljon vähemmän.

Näköjään on naisille hankala samaistua siihen että monille miehille se haluttavana olo on aika lailla synonyymi sille että rakastaako se nainen vielä. Jos vaadit toista muuttumaan "rakastettavammaksi" että rakastat häntä niin se ei kuulosta enää miltään oikealta rakkaudelta. Aivan samoin se että vaatii miestä muuttumaan haluttavammaksi on melko tylyä.

Kun nyt saisi teidät naiset ymmärtämään että kyse ei ole tässä "vain" seksistä vaan siitä miten rakastetuksi ja hyväksytyksi mies tuntee itsensä suhteessa.

No se mies voisi myös hieman pohtia, kuinka rakastetuksi nainen tuntee olonsa, jos oikea tapa osoittaa rakkautta on erityisesti se seksi. Itselle rakkautta kuvastaa kumppanin halu keskustella, pitää hyvänä ilman ajatuksia seksistä ja toki kaikenlainen järkevä tasapuolisuus siinä suhteessa. Siitä ne seksihalut heräävät, kun huomaa olevansa ihmisenä toiselle merkityksellinen.

Mutta kun se on se miten miehet on keskimäärin biologisesti rakennettu. Ei sitä voi muuttaa noin vain vaikka miten haluaisi. Miehet nyt vain kokevat seksin yleensä todella merkitkselliseksi sen kannalta miten rakastetuksi he kokevat itsensä suhteessa. Näin se vain menee eikä sitä vastaan kannata potkia.

Siinä olet tietenkin ihan oikeassa että kaiken pitää olla molemminpuolista ja miehen pitää tietenkin tehdä kaikkensa jotta mysö nainen tuntisi olonsa suhteessa hyväksi ja tärkeäksi. Mutta ne jotka tuon tunteen aiheuttavat ovat naisille yleensä erilaisia kuin miehelle.

Jos mies ei pysty hyväksymään sitä, että keskivertonainen ei välttämättä ihan allekirjoita tuollaista, kannattaa ehkä ryhtyä parisuhteeseen miehen kanssa sitten.

Tästä voi nyt saada kuvan, että jotenkin väheksyn seksiä. Ei se niin mene, pidän siitä useimmiten itsekin, mutta tuollainen kapeakatseisuus vaan parisuhteessa ahdistaisi. Jokainen voi olla omalla käytöksellään ruokkia sitä halua ja intohimoa siinä suhteessa, eikä lukittautua sen vangiksi, että seksi on se oikea tapa osoittaa rakkautta, kun se parisuhde on joka päivä täynnä erilaisia tapoja (seksi vain yhtenä niistä) osoittaa tunteitaan, sitoutumistaan ja rakkauttaan kumppania kohtaan. Oli biologialtaan mies tai apina tai vaikka vaaleanpunainen lohikäärme.

Tämä. Todellakin kannattaa katsella peiliin, jos itselle seksi on ainoa merkityksellinen asia, minkä kokee rakkauden osoitukseksi. On varmasti ihan totta, että biologia pitkälle ohjaa, ja seksi voi tuntua tärkeimmältä ja parhaalta tavalta rakkautta osoittaa, mutta silti on melkoista kumppanin väheksymistä dissata niitä muita asioita, mitä parisuhteessa ihan päivittäin useimmat toisen eteen tekevät. Kannattaa pyrkiä hieman irti sieltä luolamiesmoodista, ja alkaa arvostaa vaikkapa sitä, että ruoka on valmiina pöydässä, kun tulee kotiin, yhtenä rakkauden tekona (ja kaikkia niitä kymmeniä ja satoja muita arkisia asioita).

Tässä nyt mennään kaksilla standardeilla miesten ja naisten suhteen. Miestä on ihan oikein vaatia unohtamaan se biologinen "luolamiesmoodi" ja löytää ne rakkauden osoitukset niistä asioista joilla nainen niitä haluaa osoittaa. Mutta naista ei saa kehottaa unohtamaan haluttomuuttansa koska se on sisäänrakennettu tunne jolle ei voi mitään? Ei kai se nyt voi koskea vain toista osapuolta että unohdetaan ne tunteet joita tuntee ja toimitaankin äkkiä toisin?

Ei vaan täytyy tiedostaa, että seksi on YKSI tapa osoittaa rakkautta, mutta ei ainoa, ja sille toiselle se ei välttämättä edes ole se tärkein. Jos dissaa ne kaikki muut tavat, koska on vain ja ainoastaan se seksi (vaikka biologia sanoisi mitä), tulee samalla kyllä aika tehokkaasti dissanneeksi sen toisen ihmisenä.

Fyysinen haluaminen on asia, minkä tosiaan voi edelleenkin hoitaa pikkukätösillään. Se mitä henkisesti sitten kokee on taas asia, jota voi kehittää ymmärtämällä parisuhde on monitahoinen asia. Jos seksiä kuitenkin on joku ns järkeväksi katsottava määrä, voi yrittää ymmärtää sen, että niillä muillakin rakkaudenosoituksilla kenties voisi olla merkitystä sille henkiselle hyvinvoinnille. 

Ei myöskään pidä dissata sitä seksiä tapana osoittaa rakkautta.

Sitten toinen pointti on se, että kuinka hieno rakkauden osoitus on miehelle on se, että seksiä on silloin tällöin ja silloinkin miehen aloitteesta. Ja niiden välillä mies tulee usein torjutuksi.

Joku maintisi sen ruoan laittamisen toiselle yhdeksi tavaksi osoittaa rakkautta arjessa. Ihan hieno tapa. Mutta kuinka rakastetuksi itsensä tuntee nainen, jonka mies silloin tällöin suostuu laittamaan ruokaa kunhan nainen sitä pyytää? Ei kai se haittaa ettei mies sitä ruokaa koskaan tee oma-aloitteisesti tai että useimmiten mies kieltäytyy naisen pyynnöstä tehdä tälle ruokaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä unohtuu nyt lähes koko ajan se että niiden rakkaudenosoitusten pitää olla sellaisia joita se toinen oikeasti haluaa ja kaipaa. Jos mies osoittaa aina rakkautensa naiseen tuomalla naiselle Lada 1200:n varaosia (joita suurella vaivalla haalii eri paikoista), se ei riitä loputtomiin jos nainen haluaisi ennemmin kosketuksia ja kauniita sanoja. Ja samoin naisen osoittama rakkaus tavalla jota se mies ei niin kauheasti lopulta edes kaipaa, ei korvaa sitä rakkauden osoittamisen tapaa (=seksiä) jota se mies pohjimmiltaan kaipaisi.

No, jos mies ei pidä naisen tavoista osoittaa rakkauttaan, kai hän saa suunsa auki. On kai aika itsestäänselvää, että auton varaosien haaliminen naiselle (jos hän ei harrasta intohimolla autoja) ei ole mikään rakkaudenosoitus tai sellaiseksi kelpaa. Sen sijaan normaalit arkiset asiat yhdessä yhteisten tavoitteiden eteen hyvinkin sitä ovat. 

Nyt silmät auki! Se, että jotkut tavat on sinulle normaaleja ja arkisia, niin se ei tarkoita, että ne olisi sitä kaikille. On paljon ihmisiä joille se, että toinen on siivonnut kotona tai laittanut ruoan valmiiksi on vain arkista kohteliaisuutta, jolla ei ole mitään tekemistä rakkauden osoittamisen kanssa. On myös ihmisiä, joille lahjan antaminen toiselle on vain turhamaisuutta ja krääsää. Jos ne jonkun mielestä on tapoja osoittaa rakkautta, niin siitä kannattaa puhua. Yleensä ongelmat alkavat juuri siitä, että oletetaan eikä puhuta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä unohtuu nyt lähes koko ajan se että niiden rakkaudenosoitusten pitää olla sellaisia joita se toinen oikeasti haluaa ja kaipaa. Jos mies osoittaa aina rakkautensa naiseen tuomalla naiselle Lada 1200:n varaosia (joita suurella vaivalla haalii eri paikoista), se ei riitä loputtomiin jos nainen haluaisi ennemmin kosketuksia ja kauniita sanoja. Ja samoin naisen osoittama rakkaus tavalla jota se mies ei niin kauheasti lopulta edes kaipaa, ei korvaa sitä rakkauden osoittamisen tapaa (=seksiä) jota se mies pohjimmiltaan kaipaisi.

No, jos mies ei pidä naisen tavoista osoittaa rakkauttaan, kai hän saa suunsa auki. On kai aika itsestäänselvää, että auton varaosien haaliminen naiselle (jos hän ei harrasta intohimolla autoja) ei ole mikään rakkaudenosoitus tai sellaiseksi kelpaa. Sen sijaan normaalit arkiset asiat yhdessä yhteisten tavoitteiden eteen hyvinkin sitä ovat. 

Olet hieman ristiriitainen. Ensin sanot että sen toisen on kerrottava että mitä rakkautta haluaa ja sitten kuitenkin luettelet että mitkä ovat niitä hyviä ja sallittuja asioita joita sopii haluta.

Entäs jos se mies avaa suunsa ja haluaa seksiä sinä rakkaudenosoituksena?

No voihan mies sen sanoa, mutta jos se olisi ainoa asia, mikä häntä miellyttää, niin voisihan sen kokea aikamoisena vähättelynä. Itse pystyn nimeämään kymmeniä tai satoja asioita, millaisia asioita toivon mieheltäni ja mitkä saavat minut tuntemaan oloni rakastetuksi. Seksi toki yksi niistä.

Mutta jos mies ei tee mitään niistä vaan hän toteuttaa sataa muuta tapaa osoittaa rakkauttaan, niin osaatko niitä arvostaa? Joillekin miehille se lämmin terveellinen kotiruoka ei ole mikään rakkaudenosoitus. Hän voisi jopa mieluummin lämmittää itselleen mikropitsan, jos vain vaimo ei olisi kieltäynyt niitä ostamasta. Silloin se kotiruoka voiki olla vain muistutus siitä epäterveelliset einekset saarnasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta kuulostaa kamalalta nämä "jos en itse halua, niin tyydytän toisen"-kommentit. Ehkä en osaa peilata sitä nyt oikeassa mittakaavassa, mutta en ikinä voisi ajatella noin. Jos en halua, en todellakaan halua. En halua koskea (ehkä jotain halaamista enempää ainakaan), en pysty virittämään ajatuksia seksimoodiin, enkä todellakaan ikinä voisi rinnasta seksuaalisia tekoja lempiruuan tekemiseen tai johonkin muuhun älyttömään, mihin täällä verrataan. Tällainen olisi vain mekaaninen, ja ainakin jossain määrin vastentahtoinen teko ja olen aika varma, että mies kyllä itse osaa itsensä mekaanisesti tyydyttää. Ainakin itse osaan itseni.

Seksi on kahden ihmisen vuorovaikutusta ja yhteyttä. Se voi olla tottakai pikaista tai rauhallista tai mitä vaan, ja välillä ollaan enemmän saavana tai antavana osapuolena, mutta kyllä siinä tunnetasolla pitää molempien olla mukana ja haluta sitä yhteyttä toiseen ihmiseen. Itselleni se on myös intensiivinen kokemus, en syty ihan helpolla, mutta kun saan ajatukset ns oikeinpäin, nautin kyllä kovasti ja haluan kumppaninkin nauttivan. 

Onneksi meidän parisuhteessamme seksin määrä on kummankin mielestä oikein kohtuullinen, eli ainakaan toistaiseksi ei tästä ole tullut mitään ristiriitoja. Halusin vain kirjoittaa tämän, sillä se ajatus, että tekisi toiselle seksuaalisia tekoja silloin kun itseä ei tippaakaan huvita, on niin absurdi. Vaikka pääsääntöisesti kyllä pyrin päivittäin kumppania jotenkin ilahduttamaan, pienillä tai isoilla asioilla.

Toivottavasti kuitenkin pystyt myös ymmärtämään että on paljon ihmisiä joista ei ole lainkaan vastenmielistä helliä sitä kumppania vaikka itsellä ei niin tekisi juuri silloin mieli? Ja että meillä se todellakin vertautuu vaikka lempiruoan tekoon, kipeiden hartioiden hieromiseen tai muuhun toisen huomioimiseen. On meistä mukava nähdä kun toinen ilahtuu ja arvostaa sitä huomioimista.

Ihmiset ovat niin kovin erilaisia ja kokevat asiat eri tavoin. Joillekin seksi on selvästikin paljon syvällisemmin henkinen asia jossa pitää olla koko ajan itsekin täysillä tunteella mukana. Ja toisille enemmän fyysinen asia.

Selvää on että jos pariskunnan halut ovat kovin erilaiset, on helpompaa niillä pareilla joissa on mahdollista huomioida toisen tarpeita myös silloin kun toinen ei halua.

Miksi mielestäsi enemmän haluavalla onaina määräämisoikeus? Miksi enemmän haluava ei voi vaan runkata itsekseen? Mies ksi pitää saada se toinen alistettua seksuaaliseen tekoon, jota se toinen ei halua tehdä?

Koska jos seksuaallisia haluja ei saa tyydytetyksi suhteessa, ei suhteessa ole mitään järkeä

Niinpä. Välillä tuntuu että monet nykyajan ihmiset ajattelevat että parisuhde solmitaan vain itseä varten eikä puolisoilla ole mitään vastuuta sen toisen hyvinvoinnista. Ja edelleen tämä ei tarkoita että pitäisi hampaat irvessä antaa jos ei yhtään nappaa vaan sitä että parisuhtessa pitäisi olla se kantava ajatus että toisen hyvinvointi on tärkeää. Ja jos sen ajatuksen ottaa ja sisäistää niin moni asia jota tekee sen toisen olon hyväksi alkaa tuntua itsestäkin mukavalta ja mielekkäältä.

Sanomattakin selvää on että tämän pitää olla aina molemminpuolista niin että kumpikin on samalla ajattelutavalla suhteessa.

Jos rakkautta on, eikä olla yhdessä vain tottumuksesta, kyllä se seksittömyys on silloin kahden kauppa. Siihen on joku henkinen tai fyysinen syy, ja parisuhteessa tätä tulisi rakentavasti ratkoa yhdessä. Syy voi olla hetkellinen (stressiä, huolia, kipuja, väsymystä whatever) tai pidempi (suhteessa kipeitä ratkomista vaativia asioita ihan muualla, esim) mutta yhtä kaikki siihen ei auta sen haluttoman syyllistäminen koskaan. Se on ykköstapa lopettaa vähäisetkin halut.

Siksi suosittelen kyllä pariterapiaa aika matalalla kynnyksellä, jos syy ei ole aivan ilmiselvä ja ohimenevä.

Enkä nyt tarkoita, etteikö haluissa voisi olla eriparisuutta, toinen haluaa päivittäin, toinen kerran viikossa, mutta näissä tapauksissa taas yleensä peiliin katselu (molemmilla) auttaa.

Ei se enemmän haluavankaan syyllistäminen mitään auta. Se on yksi varmimmista tavoista lopettaa myötätunto vähemmän haluavaa kohtaan.

Kenenkään syyllistäminen ei auta. 

Mutta en koe siinä mitään syyllistämistä, jos sanoo kumppanilleen, ettei halua seksiä. Vasta sitten, jos siitä alkaa kehitellä jotain draamaa, se voi muuttua syyllistämiseksi.

Ei siinäkään ole mitään syyllistämistä, että tekee aloitteen seksiin. Sen vaan moni haluton tulkitsee painostavaksi vonkaamiseksi. Samalla tavalla se enmmän haluava voi tulkita ne pakit hänen halujen mitätöinniksi/paheksumiseksi. Siksi olisikin tärkeää keskustella aiheesta eikä vain todeta, haluan / en halua.

Ihme vänkäämistä. Koko tämä keskustelu on niiden syyllistämistä, joilla on syystä tai toisesta pienemmät halut kuin kumppanillaan.

Minusta tämä ketju on yhtä hyvin niiden vänkäämistä joiden mielestä seksi on lopulta vain aika ikävä ja turha asia jota ei pidemmässä suhteessa juuri tarvitse olla. Paitsi niinä muutaminan harvoina hetkinä kun juuri heitä sattuu haluttamaan. Silloin toisen pitää ottaa kiitollisena vastaan se mitä annetaan ja olla taas loppuvuosi hiljaa.

Nytkin syyllistit.

Niin syyllistin ja ihan tarkoituksella. Kyllä jonkun pitää vähän herätellä teitä nykynaisia jotka eivät tajua että seksi on normaali osa jokapäiväistä elämää eikä mikään naistenlehtien hehkuttama ylimaallinen tapahtuma jossa torvet ja viulut soivat ja ruusun terälehtiä sataa sängylle. Eli siis joka voi sellaisena toteutua normaalissa elämässä korkeintaan kerran vuodessa.

Kyllä jonkun pitää sanoa teille suoraan että suurin osa miehistä tarvitsee sitä seksiä säännöllisesti ollakseen tyytyväisiä. Se on ihan yhtä lailla fakta kuin se että teitä ei aina haluta.

Se mies voi sitten ihan omin pikkukätösin hoitaa ongelmansa, tai pyrkiä toimimaan siten, että on aidosti haluttava. Jos oma maailmankatsomus pyrkii omien seksitarpeiden ympärillä, ei ole ihmekään, ettei seksiä tipu.

No ensinnäkin tiedät varmaan itsekin että se "omin käsin" ei juuriakan vastaa sitä että vierellä on oikea toinen ihminen. Toisekseen se "aidosti haluttavaksi" ryhtyminen on kovin vaikeaa jos se toinen ei edes osaa sanoa että miksi ei haluta. Jos olisikin ihan konkreettisiä asioita joita muuttamalla ne halut löytyisivät niin haluttomuutta olisi paljon vähemmän.

Näköjään on naisille hankala samaistua siihen että monille miehille se haluttavana olo on aika lailla synonyymi sille että rakastaako se nainen vielä. Jos vaadit toista muuttumaan "rakastettavammaksi" että rakastat häntä niin se ei kuulosta enää miltään oikealta rakkaudelta. Aivan samoin se että vaatii miestä muuttumaan haluttavammaksi on melko tylyä.

Kun nyt saisi teidät naiset ymmärtämään että kyse ei ole tässä "vain" seksistä vaan siitä miten rakastetuksi ja hyväksytyksi mies tuntee itsensä suhteessa.

No se mies voisi myös hieman pohtia, kuinka rakastetuksi nainen tuntee olonsa, jos oikea tapa osoittaa rakkautta on erityisesti se seksi. Itselle rakkautta kuvastaa kumppanin halu keskustella, pitää hyvänä ilman ajatuksia seksistä ja toki kaikenlainen järkevä tasapuolisuus siinä suhteessa. Siitä ne seksihalut heräävät, kun huomaa olevansa ihmisenä toiselle merkityksellinen.

Mutta kun se on se miten miehet on keskimäärin biologisesti rakennettu. Ei sitä voi muuttaa noin vain vaikka miten haluaisi. Miehet nyt vain kokevat seksin yleensä todella merkitkselliseksi sen kannalta miten rakastetuksi he kokevat itsensä suhteessa. Näin se vain menee eikä sitä vastaan kannata potkia.

Siinä olet tietenkin ihan oikeassa että kaiken pitää olla molemminpuolista ja miehen pitää tietenkin tehdä kaikkensa jotta mysö nainen tuntisi olonsa suhteessa hyväksi ja tärkeäksi. Mutta ne jotka tuon tunteen aiheuttavat ovat naisille yleensä erilaisia kuin miehelle.

Jos mies ei pysty hyväksymään sitä, että keskivertonainen ei välttämättä ihan allekirjoita tuollaista, kannattaa ehkä ryhtyä parisuhteeseen miehen kanssa sitten.

Tästä voi nyt saada kuvan, että jotenkin väheksyn seksiä. Ei se niin mene, pidän siitä useimmiten itsekin, mutta tuollainen kapeakatseisuus vaan parisuhteessa ahdistaisi. Jokainen voi olla omalla käytöksellään ruokkia sitä halua ja intohimoa siinä suhteessa, eikä lukittautua sen vangiksi, että seksi on se oikea tapa osoittaa rakkautta, kun se parisuhde on joka päivä täynnä erilaisia tapoja (seksi vain yhtenä niistä) osoittaa tunteitaan, sitoutumistaan ja rakkauttaan kumppania kohtaan. Oli biologialtaan mies tai apina tai vaikka vaaleanpunainen lohikäärme.

Tämä. Todellakin kannattaa katsella peiliin, jos itselle seksi on ainoa merkityksellinen asia, minkä kokee rakkauden osoitukseksi. On varmasti ihan totta, että biologia pitkälle ohjaa, ja seksi voi tuntua tärkeimmältä ja parhaalta tavalta rakkautta osoittaa, mutta silti on melkoista kumppanin väheksymistä dissata niitä muita asioita, mitä parisuhteessa ihan päivittäin useimmat toisen eteen tekevät. Kannattaa pyrkiä hieman irti sieltä luolamiesmoodista, ja alkaa arvostaa vaikkapa sitä, että ruoka on valmiina pöydässä, kun tulee kotiin, yhtenä rakkauden tekona (ja kaikkia niitä kymmeniä ja satoja muita arkisia asioita).

Tässä nyt mennään kaksilla standardeilla miesten ja naisten suhteen. Miestä on ihan oikein vaatia unohtamaan se biologinen "luolamiesmoodi" ja löytää ne rakkauden osoitukset niistä asioista joilla nainen niitä haluaa osoittaa. Mutta naista ei saa kehottaa unohtamaan haluttomuuttansa koska se on sisäänrakennettu tunne jolle ei voi mitään? Ei kai se nyt voi koskea vain toista osapuolta että unohdetaan ne tunteet joita tuntee ja toimitaankin äkkiä toisin?

Haluamisessa on se ero haluttomuuteen verrattuna, että siinä toivotaan/oletetaan kumppanilta jotain tekoa, mitä hän ei juuri sillä hetkellä halua tehdä.

Haluton ei vaadi/oleta/toivo toisen tekevän mitään mitä hän ei itse halua tehdä.

Se ero näissä kahdessa asiassa on.

Väärin. Haluton vaatii/toivoo toisen aktiivisesti tukahduttavan sisällään olevan halun. Ainakin siinä määrin ettei se näy mitenkään ulospäin. Koska kaikki sen halun ilmentymät ovat merkkejä vonkaamisesta.

Ei voi toimia, ellei molemmilla yhtä vähän haluja.

N27

Voi Joonas parka :( *sarkasmi*

Miksi ei vain voi sitten hyväillä itse itseään, jos kerran niin paljon haluttaa.