IS: Joonaksella on seksiä puolisonsa kanssa kaksi kertaa kuukaudessa – ”hyvällä tuurilla”.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen aina pitänyt seksistä ja avioliitossamme sitä on keskiarvojen mukaan paljon ollut.

Nyt kun ikää on kuitenkin se 45v, on hormonitoiminta selvästi alkanut muuttua. En syty seksiin kuten ennen, orgasmin saaminen on vaikeaa, hyvin harvoin tunnen spontaanisti halua. Eikä tasan tarkkaan ole kyse siitä, ettenkö rakastaisi miestäni.

Kieltämättä tämä latistaa kovasti seksielämää, ja se mikä ennen oli ihanaa, on alkanut tuntua puuduttavalta ja turhalta. 

Onneksi me kykenemme tästä avoimesta puhumaan, ja ymmärrystä ja kunnioitusta on. Mutta mietin kyllä, että monella varmasti on tätä seksuaalisuuden muutosta iän myötä ja sen mukana tuleekin sitä eriparisuutta haluamisen suhteen.

Se avoimuus onkin aika avainsana. Omaankin liittoon on mahtunut vilkkaampaa ja kuivempaa kautta, ja kummallakin on ollut sekä halutonta että halukasta aikaa. Minusta aivan luonnollista. On stressaavaa elämänvaihetta, pikkulapsiaika voi olla hyvin väsynyttä, voi olla rahahuolia, terveysmurheita, parisuhdekin kokee ylä- ja alamäkiä...

Se että oletetaan seksielämän olevan jokin muuttumaton peruspilari kaiken muun keskellä, on yksinkertaisesti absurdia. Mutta siitä pitää pystyä kumppanin kanssa puhumaan, ja selittämään sitä miksi käyttäytyy kuten käyttäytyy.

Nämä itsekkäät jyystäjät eivät ymmärrä , että seksi on vain yksi pala kokonaisuutta ,jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Toinen asia jota ne ei ymmärrä on se, ettei halu synny napista painamalla. Siihen vaikuttaa se muu kokonaisuus ja kuormittavuus. Kaikilla ihmisillä on erilaisia kausia ja tämä nyt vaan on hyväksyttävä tai sitten ero on se paras ratkaisu.

Amen ja kiitos. Jos ei tosiaan pysty näkemään sitä, että ihmisellä on oikeus olla välillä enemmän, välillä vähemmän innostunut seksistä, ihan niinkuin muistakin asioista elämässä, niin ei kyllä kuulu parisuhteeseen. 

Miksi aina jankataan siitä miten on oikeus siihen tai tähän? Toki on oikeus mutta se ei poista sitä että ihmisen käytöksellä on aina vaikutusta siihen millainen se suhde on ja miten se kumppanin suhteen kokee.

Se haluttomuus ei muutu positiiviseksi asiaksi suhteelle vaikka kuinka olisi oikeus olla haluton.

Täytyy myös aina erottaa se mitä haluttomuus aiheuttaa ja miten toinen siihen suhtautuu. Tietenkin suhdetta rikkoo jos toinen mököttää seksin puuttesssa tai vaatii toista suostumaan haluttomana. Mutta vaikka hän olisi hiljaa ja pitäisi kaiken sisällää niin ei se seksin puute mihinkään poistu. Silloin se vain padotaan sisään ja se vaikutta sieltä negatiivisesti. Ainoa toimiva ratkaisu on että asiasta puhutaan avoimesti ja kumpikin yrittää asettautua sen toisen asemaan hetkeksi. Ja sitten mietitään että miten juuri me tästä päästäisiin eteenpäin mahdollisimman vähin vaurioin.

No anteeksi, jos tuo sana oikeus nyt niin tökkii. Se on luonnollista, että välillä seksi kiinnostaa enemmän ja välillä vähemmän. Luultavasti pitkässä suhteessa molemmilla näitä kausia tulee ja aina ne eivät kumppanin kanssa kohtaa. On myös aivan ymmärrettävää, että se stressaa sitä toista osapuolta.

Kuitenkin näen sen vähän niin, että jos elämässä on jokin selkeä vaihe, miksi seksi kiinnostaa vähemmän (esim synnytyksen jälkeinen aika, kova työstressi, omat tai läheisen terveyshuolet...) niin parempi on silloin tinkiä siitä seksin määrästä ja panostaa parisuhteen muihin puoliin, kuten vaikkapa sen kumppanin tukemiseen. Seksi on asia, jonka aikuinen pystyy kyllä väliaikaisesti hoitamaan ihan yksinkin ja luultavasti tukemalla ja kannustamalla se seksielämäkin palaa nopeammin.

Tietenkään mikään vaihe ei saa jatkua loputtomiin ja jossain vaiheessa pitää yrittää palata sellaiseen tahtiin, millä huomioi sitä toistakin. Silti mikään kompromissi, missä haluttomana antaa vastentahtoisesti ei vahvista sitä parisuhdetta mistään kohtaa, ikinä.

Edelleenkaiken a ja o on se miten asiasta toisella viestii. Onko se viesti positiivinen ja empaattinen vai tuomitseva ja tyly. Jos se haluton kertoo asiasta niin että hänestäkin on kurjaa kun nyt ei juuri ole niitä haluja ja että ymmärtää toisen turhautumisen asiasta niin vastaanotto on varmasti erilainen kuin että toteaa vain että "mitäs siinä vonkaat".

Liian usein on täälläkin tullut esiin se että se haluttomuus ilmastaan toiselle lähinnä vonkaamiseen turhautumisen ja toisen halujen tuomitsemisen kautta. Se on sinällään ymmärrettävää mutta ei auta asiaa millään tavalla vaan vain pahentaa sitä. Siitä tulee se kuva että se haluton ei edes oikeastaan haluaisi haluta vaan vika on vain siinä osapuolessa joka haluaa. Se on aika pahasti satuttava asenne. Kenenkään haluja ei ikinä pitäisi leimata huonoiksi tai epätoivottaviksi koska seksuaalisuus on niin olennainen osa ihmisen omaa persoonaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos on parisuhteessa niin ei voi yksipuolisesti ja keskustelematta sanoutua irti seksistä. Tai voi, mutta se on itsekästä ja ajattelematonta. Ja myös täytyy hyväksyä ja ottaa huomioon sen yksipuolisen päätöksen vaikutukset jatkossa suhteeseen.

Kyllä, parisuhteessa on paljon muutakin kuin seksi. Mutta jos seksi lopetetaan kokonaan tai edes osittain sen on oltava molempien päätös ja silloin molemmat ovat päätöksen jälkeen tyytyväisiä suhteeseen. Se sopii kummallekin.

Ei niin, että toinen haluaa kerran vuodessa ja toinen kerran viikossa ja kerran vuodessa haluava on se joka määrää yksin tahdin.

Kyllä mielestäni vähemmän seksiä haluavan on velvollisuus ottaa myös se toinen huomioon.

Joko erota tai saada joku tyydyttävä ratkaisu asiaan.

Ei ole velvollisuutta harrastaa seksiä toisen pakottamana. Jokainen päättää itse.. jokaisella on oikeus kieltäytyä seksistä myös parisuhteessa. Tällä vonkaajalla on omasta puolestaan oikeus päättää pysyykö tällaisessa suhteessa vai ei. Hän voi päättää jäädä ja tyytyä olemaan ilman seksiä, ,hän voi jäödä ja etsiä seksin muualta tai hän voi lähteä. Jos seksi haetaan muualta niin on sitten haluttoman asia päättää haluaako hän suhteeseen jäädä. En ymmärrä miksi ihmiset roikkuu kynsin hampain sihteissa joihin eivät ole tyytyväisiä.

Koska siinä suhteessa pitää silti usein esim. se rakkaus, lapset, asuntolaina jne. 

Ei pitkästä suhteesta ole helppo lähteä varsinkin jos on vielä lapsia. Siksi moni ihminen kärsii pahastikin vuosia eikä eroa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen aina pitänyt seksistä ja avioliitossamme sitä on keskiarvojen mukaan paljon ollut.

Nyt kun ikää on kuitenkin se 45v, on hormonitoiminta selvästi alkanut muuttua. En syty seksiin kuten ennen, orgasmin saaminen on vaikeaa, hyvin harvoin tunnen spontaanisti halua. Eikä tasan tarkkaan ole kyse siitä, ettenkö rakastaisi miestäni.

Kieltämättä tämä latistaa kovasti seksielämää, ja se mikä ennen oli ihanaa, on alkanut tuntua puuduttavalta ja turhalta. 

Onneksi me kykenemme tästä avoimesta puhumaan, ja ymmärrystä ja kunnioitusta on. Mutta mietin kyllä, että monella varmasti on tätä seksuaalisuuden muutosta iän myötä ja sen mukana tuleekin sitä eriparisuutta haluamisen suhteen.

Aika heikosti menee, jos ei ole mitään tietoa miksi haluaa tai ei halua eikä edes halua yrittää selvittää sitä yhdessä kumppanin kanssa.

Se avoimuus onkin aika avainsana. Omaankin liittoon on mahtunut vilkkaampaa ja kuivempaa kautta, ja kummallakin on ollut sekä halutonta että halukasta aikaa. Minusta aivan luonnollista. On stressaavaa elämänvaihetta, pikkulapsiaika voi olla hyvin väsynyttä, voi olla rahahuolia, terveysmurheita, parisuhdekin kokee ylä- ja alamäkiä...

Se että oletetaan seksielämän olevan jokin muuttumaton peruspilari kaiken muun keskellä, on yksinkertaisesti absurdia. Mutta siitä pitää pystyä kumppanin kanssa puhumaan, ja selittämään sitä miksi käyttäytyy kuten käyttäytyy.

Nämä itsekkäät jyystäjät eivät ymmärrä , että seksi on vain yksi pala kokonaisuutta ,jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Toinen asia jota ne ei ymmärrä on se, ettei halu synny napista painamalla. Siihen vaikuttaa se muu kokonaisuus ja kuormittavuus. Kaikilla ihmisillä on erilaisia kausia ja tämä nyt vaan on hyväksyttävä tai sitten ero on se paras ratkaisu.

On kuitenkin peljon helpompi ymmärtää näitä vaihteluita jos niistä puhutaan avoimesti. Ja ymmärretään myös sen toisen näkökulmaa ja tarpeita. Se että todetaan "mitäs siinä vonkaat", ei paranna tilannetta mitenkään. Jos sen sijaan sanotaan että "kurjaa että meillä on nyt tällainen vaihe jossa on vähemmän seksiä kun tiedän että sinä sitä kaipaat", tunnelma on taatusti aika toinen.

Entäpä toisinpäin? Voisiko se enemmän haluava yrittää ymmärtää, että sillä kumppanilla voi olla vaikkapa työstressiä tai jotain, mikä kerta kaikkiaan estää sitä pääsyä seksimoodiin. Ei vonkaisi ja olisi surkea ja odottaisi lohduttelua, vaan voisi itse olla myötätuntoinen ja antaa sen toisen olla tässä suhteessa rauhassa.

Jos on hankalaa elämässä, ei välttämättä jaksa surkutella sitä, että aikuinen ihminen joutuu olemaan vähemmällä seksillä. Kun itse kaipaisi sitä myötätuntoa ja keinoja päästä eteenpäin.

On paljon helpompi ymmärtää ja osoittaa myötätuntoa jos toinen kertoo näistä asioista. Jos vain tylysti torjuu, niin ei se syy oikein aukene. Ja se syykin voisi olla helpommin poistettavissa, jos asiasta voisi yhdessä puhua.

Miten asia puhumalla paranee. Toinen vonkaa ja toinen sanoo, että olet rasittava vonkaaja ja minä en nyt jaksa ja halua nyt seksiä. Yleensä ei ole listaa syistä miksi ei halua. Ei vaan tee mieli.

Aika heikosti menee, jos ei ole mitään tietoa miksi haluaa tai ei halua eikä edes halua yrittää selvittää sitä yhdessä kumppanin kanssa.

Miksi tämä ei-haluaminen nähdään koko ajan ongelmana? Miksi ei voi vaan hyväksyä ettei haluta. Miten suhdetta parantaa se, että sanoo kumpoanilleen, että koska sinulla on liuan pieni ja olet surkea seksissä en nyt halua sinua. En saa siitä mitään.

Miten suhdetta parantaa se että et kerro toiselle että haluttomuuteesi on selkeä syy? Ja vieläpä syy joka ei luultavasti muutu mihinkään joten olisi parasta molemmille että eroatte.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen aina pitänyt seksistä ja avioliitossamme sitä on keskiarvojen mukaan paljon ollut.

Nyt kun ikää on kuitenkin se 45v, on hormonitoiminta selvästi alkanut muuttua. En syty seksiin kuten ennen, orgasmin saaminen on vaikeaa, hyvin harvoin tunnen spontaanisti halua. Eikä tasan tarkkaan ole kyse siitä, ettenkö rakastaisi miestäni.

Kieltämättä tämä latistaa kovasti seksielämää, ja se mikä ennen oli ihanaa, on alkanut tuntua puuduttavalta ja turhalta. 

Onneksi me kykenemme tästä avoimesta puhumaan, ja ymmärrystä ja kunnioitusta on. Mutta mietin kyllä, että monella varmasti on tätä seksuaalisuuden muutosta iän myötä ja sen mukana tuleekin sitä eriparisuutta haluamisen suhteen.

Se avoimuus onkin aika avainsana. Omaankin liittoon on mahtunut vilkkaampaa ja kuivempaa kautta, ja kummallakin on ollut sekä halutonta että halukasta aikaa. Minusta aivan luonnollista. On stressaavaa elämänvaihetta, pikkulapsiaika voi olla hyvin väsynyttä, voi olla rahahuolia, terveysmurheita, parisuhdekin kokee ylä- ja alamäkiä...

Se että oletetaan seksielämän olevan jokin muuttumaton peruspilari kaiken muun keskellä, on yksinkertaisesti absurdia. Mutta siitä pitää pystyä kumppanin kanssa puhumaan, ja selittämään sitä miksi käyttäytyy kuten käyttäytyy.

Nämä itsekkäät jyystäjät eivät ymmärrä , että seksi on vain yksi pala kokonaisuutta ,jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Toinen asia jota ne ei ymmärrä on se, ettei halu synny napista painamalla. Siihen vaikuttaa se muu kokonaisuus ja kuormittavuus. Kaikilla ihmisillä on erilaisia kausia ja tämä nyt vaan on hyväksyttävä tai sitten ero on se paras ratkaisu.

Amen ja kiitos. Jos ei tosiaan pysty näkemään sitä, että ihmisellä on oikeus olla välillä enemmän, välillä vähemmän innostunut seksistä, ihan niinkuin muistakin asioista elämässä, niin ei kyllä kuulu parisuhteeseen. 

Miksi aina jankataan siitä miten on oikeus siihen tai tähän? Toki on oikeus mutta se ei poista sitä että ihmisen käytöksellä on aina vaikutusta siihen millainen se suhde on ja miten se kumppanin suhteen kokee.

Se haluttomuus ei muutu positiiviseksi asiaksi suhteelle vaikka kuinka olisi oikeus olla haluton.

Täytyy myös aina erottaa se mitä haluttomuus aiheuttaa ja miten toinen siihen suhtautuu. Tietenkin suhdetta rikkoo jos toinen mököttää seksin puuttesssa tai vaatii toista suostumaan haluttomana. Mutta vaikka hän olisi hiljaa ja pitäisi kaiken sisällää niin ei se seksin puute mihinkään poistu. Silloin se vain padotaan sisään ja se vaikutta sieltä negatiivisesti. Ainoa toimiva ratkaisu on että asiasta puhutaan avoimesti ja kumpikin yrittää asettautua sen toisen asemaan hetkeksi. Ja sitten mietitään että miten juuri me tästä päästäisiin eteenpäin mahdollisimman vähin vaurioin.

No anteeksi, jos tuo sana oikeus nyt niin tökkii. Se on luonnollista, että välillä seksi kiinnostaa enemmän ja välillä vähemmän. Luultavasti pitkässä suhteessa molemmilla näitä kausia tulee ja aina ne eivät kumppanin kanssa kohtaa. On myös aivan ymmärrettävää, että se stressaa sitä toista osapuolta.

Kuitenkin näen sen vähän niin, että jos elämässä on jokin selkeä vaihe, miksi seksi kiinnostaa vähemmän (esim synnytyksen jälkeinen aika, kova työstressi, omat tai läheisen terveyshuolet...) niin parempi on silloin tinkiä siitä seksin määrästä ja panostaa parisuhteen muihin puoliin, kuten vaikkapa sen kumppanin tukemiseen. Seksi on asia, jonka aikuinen pystyy kyllä väliaikaisesti hoitamaan ihan yksinkin ja luultavasti tukemalla ja kannustamalla se seksielämäkin palaa nopeammin.

Tietenkään mikään vaihe ei saa jatkua loputtomiin ja jossain vaiheessa pitää yrittää palata sellaiseen tahtiin, millä huomioi sitä toistakin. Silti mikään kompromissi, missä haluttomana antaa vastentahtoisesti ei vahvista sitä parisuhdetta mistään kohtaa, ikinä.

Edelleenkaiken a ja o on se miten asiasta toisella viestii. Onko se viesti positiivinen ja empaattinen vai tuomitseva ja tyly. Jos se haluton kertoo asiasta niin että hänestäkin on kurjaa kun nyt ei juuri ole niitä haluja ja että ymmärtää toisen turhautumisen asiasta niin vastaanotto on varmasti erilainen kuin että toteaa vain että "mitäs siinä vonkaat".

Liian usein on täälläkin tullut esiin se että se haluttomuus ilmastaan toiselle lähinnä vonkaamiseen turhautumisen ja toisen halujen tuomitsemisen kautta. Se on sinällään ymmärrettävää mutta ei auta asiaa millään tavalla vaan vain pahentaa sitä. Siitä tulee se kuva että se haluton ei edes oikeastaan haluaisi haluta vaan vika on vain siinä osapuolessa joka haluaa. Se on aika pahasti satuttava asenne. Kenenkään haluja ei ikinä pitäisi leimata huonoiksi tai epätoivottaviksi koska seksuaalisuus on niin olennainen osa ihmisen omaa persoonaa.

Tottakai olisi olennaista osata olla rakentava ja kunnioittava ihan kaikissa tilanteissa.

On myös hyvin inhimillistä, että monissa olosuhteissa se on vaikeaa. Kun ollaan väsyneitä, ehkä vähän pettyneitä joihinkin asioihin parisuhteessa, hirveän huolissaan jostain asiasta... silloin tulee niitä isoja reaktioita, kun esimerkiksi seksi tuntuu siinä hetkessä mitättömältä asialta omien murheiden rinnalla.

Kun se ihan perusarki voi välillä olla todella raskasta, syystä jos toisestakin. Ja seksi ehkä viimeinen asia, mitä pystyy edes kuvittelemaan ja itsestä tuntua oudolta ja epäkunnioittavalta, että vaikkapa jonkun parisuhdeongelman tai ikävien uutisten keskellä toinen haluaa seksiä. 

Eivät nämä ole mitään helppoja asioita tai yksioikoisia. Siksi joskus on hyvä vaan sen, jolla on enemmän voimia tilanteessa, vaan astua taaksepäin ja antaa tilaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kylmä fakta: suurin osa ihmisistä haluaa että parisuhteeseen sisältyy kohtuullinen määrä seksiä ja että omat tarpeet saa täytettyä sen kumppanin kanssa. Jos tätä ei ymmärrä niin on parempi pysyä sinkkuna. Ei siitä parisuhteesta voi ottaa vain niitä puolia jotka sattuvat itselle sopimaan. 

No toisaalta biologisessa mielessä parisuhde on lasten hankkimista varten. Silti moni pariskunta päättää olla hankkimatta lapsia, joko yhteisymmärryksessä tai yksipuolisella päätöksellä. Ihan yhtä validi argumentti kuin että parisuhde on seksiä varten. Kun koko seksi itse asiassa on lasten hankkimista varten, jos tarkkoja ollaan.

Ei, seksi on biologisessa mielessä lasten hankkimista verten. Parisuhde on taas sitä varten että halutaan olla yhdessä juuri tämän tietyn ihmisen kanssa eikä vain harrastella seksiä milloin kenenkin kanssa. Ja jotta haluaisi olla pitkään saman ihmisen kanssa, siitä suhteestä pitää myös saada riittävästi. Ja säännöllinen ja tyydyttävä seksi on yksi asia jota iso osa ihmisistä parisuhteeltaan haluaa (monien muiden asioiden ohella).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta kuulostaa kamalalta nämä "jos en itse halua, niin tyydytän toisen"-kommentit. Ehkä en osaa peilata sitä nyt oikeassa mittakaavassa, mutta en ikinä voisi ajatella noin. Jos en halua, en todellakaan halua. En halua koskea (ehkä jotain halaamista enempää ainakaan), en pysty virittämään ajatuksia seksimoodiin, enkä todellakaan ikinä voisi rinnasta seksuaalisia tekoja lempiruuan tekemiseen tai johonkin muuhun älyttömään, mihin täällä verrataan. Tällainen olisi vain mekaaninen, ja ainakin jossain määrin vastentahtoinen teko ja olen aika varma, että mies kyllä itse osaa itsensä mekaanisesti tyydyttää. Ainakin itse osaan itseni.

Seksi on kahden ihmisen vuorovaikutusta ja yhteyttä. Se voi olla tottakai pikaista tai rauhallista tai mitä vaan, ja välillä ollaan enemmän saavana tai antavana osapuolena, mutta kyllä siinä tunnetasolla pitää molempien olla mukana ja haluta sitä yhteyttä toiseen ihmiseen. Itselleni se on myös intensiivinen kokemus, en syty ihan helpolla, mutta kun saan ajatukset ns oikeinpäin, nautin kyllä kovasti ja haluan kumppaninkin nauttivan. 

Onneksi meidän parisuhteessamme seksin määrä on kummankin mielestä oikein kohtuullinen, eli ainakaan toistaiseksi ei tästä ole tullut mitään ristiriitoja. Halusin vain kirjoittaa tämän, sillä se ajatus, että tekisi toiselle seksuaalisia tekoja silloin kun itseä ei tippaakaan huvita, on niin absurdi. Vaikka pääsääntöisesti kyllä pyrin päivittäin kumppania jotenkin ilahduttamaan, pienillä tai isoilla asioilla.

Toivottavasti kuitenkin pystyt myös ymmärtämään että on paljon ihmisiä joista ei ole lainkaan vastenmielistä helliä sitä kumppania vaikka itsellä ei niin tekisi juuri silloin mieli? Ja että meillä se todellakin vertautuu vaikka lempiruoan tekoon, kipeiden hartioiden hieromiseen tai muuhun toisen huomioimiseen. On meistä mukava nähdä kun toinen ilahtuu ja arvostaa sitä huomioimista.

Ihmiset ovat niin kovin erilaisia ja kokevat asiat eri tavoin. Joillekin seksi on selvästikin paljon syvällisemmin henkinen asia jossa pitää olla koko ajan itsekin täysillä tunteella mukana. Ja toisille enemmän fyysinen asia.

Selvää on että jos pariskunnan halut ovat kovin erilaiset, on helpompaa niillä pareilla joissa on mahdollista huomioida toisen tarpeita myös silloin kun toinen ei halua.

Miksi mielestäsi enemmän haluavalla onaina määräämisoikeus? Miksi enemmän haluava ei voi vaan runkata itsekseen? Mies ksi pitää saada se toinen alistettua seksuaaliseen tekoon, jota se toinen ei halua tehdä?

Koska jos seksuaallisia haluja ei saa tyydytetyksi suhteessa, ei suhteessa ole mitään järkeä

Niinpä. Välillä tuntuu että monet nykyajan ihmiset ajattelevat että parisuhde solmitaan vain itseä varten eikä puolisoilla ole mitään vastuuta sen toisen hyvinvoinnista. Ja edelleen tämä ei tarkoita että pitäisi hampaat irvessä antaa jos ei yhtään nappaa vaan sitä että parisuhtessa pitäisi olla se kantava ajatus että toisen hyvinvointi on tärkeää. Ja jos sen ajatuksen ottaa ja sisäistää niin moni asia jota tekee sen toisen olon hyväksi alkaa tuntua itsestäkin mukavalta ja mielekkäältä.

Sanomattakin selvää on että tämän pitää olla aina molemminpuolista niin että kumpikin on samalla ajattelutavalla suhteessa.

Jos rakkautta on, eikä olla yhdessä vain tottumuksesta, kyllä se seksittömyys on silloin kahden kauppa. Siihen on joku henkinen tai fyysinen syy, ja parisuhteessa tätä tulisi rakentavasti ratkoa yhdessä. Syy voi olla hetkellinen (stressiä, huolia, kipuja, väsymystä whatever) tai pidempi (suhteessa kipeitä ratkomista vaativia asioita ihan muualla, esim) mutta yhtä kaikki siihen ei auta sen haluttoman syyllistäminen koskaan. Se on ykköstapa lopettaa vähäisetkin halut.

Siksi suosittelen kyllä pariterapiaa aika matalalla kynnyksellä, jos syy ei ole aivan ilmiselvä ja ohimenevä.

Enkä nyt tarkoita, etteikö haluissa voisi olla eriparisuutta, toinen haluaa päivittäin, toinen kerran viikossa, mutta näissä tapauksissa taas yleensä peiliin katselu (molemmilla) auttaa.

Ei se enemmän haluavankaan syyllistäminen mitään auta. Se on yksi varmimmista tavoista lopettaa myötätunto vähemmän haluavaa kohtaan.

Kenenkään syyllistäminen ei auta. 

Mutta en koe siinä mitään syyllistämistä, jos sanoo kumppanilleen, ettei halua seksiä. Vasta sitten, jos siitä alkaa kehitellä jotain draamaa, se voi muuttua syyllistämiseksi.

Ei siinäkään ole mitään syyllistämistä, että tekee aloitteen seksiin. Sen vaan moni haluton tulkitsee painostavaksi vonkaamiseksi. Samalla tavalla se enmmän haluava voi tulkita ne pakit hänen halujen mitätöinniksi/paheksumiseksi. Siksi olisikin tärkeää keskustella aiheesta eikä vain todeta, haluan / en halua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen aina pitänyt seksistä ja avioliitossamme sitä on keskiarvojen mukaan paljon ollut.

Nyt kun ikää on kuitenkin se 45v, on hormonitoiminta selvästi alkanut muuttua. En syty seksiin kuten ennen, orgasmin saaminen on vaikeaa, hyvin harvoin tunnen spontaanisti halua. Eikä tasan tarkkaan ole kyse siitä, ettenkö rakastaisi miestäni.

Kieltämättä tämä latistaa kovasti seksielämää, ja se mikä ennen oli ihanaa, on alkanut tuntua puuduttavalta ja turhalta. 

Onneksi me kykenemme tästä avoimesta puhumaan, ja ymmärrystä ja kunnioitusta on. Mutta mietin kyllä, että monella varmasti on tätä seksuaalisuuden muutosta iän myötä ja sen mukana tuleekin sitä eriparisuutta haluamisen suhteen.

Se avoimuus onkin aika avainsana. Omaankin liittoon on mahtunut vilkkaampaa ja kuivempaa kautta, ja kummallakin on ollut sekä halutonta että halukasta aikaa. Minusta aivan luonnollista. On stressaavaa elämänvaihetta, pikkulapsiaika voi olla hyvin väsynyttä, voi olla rahahuolia, terveysmurheita, parisuhdekin kokee ylä- ja alamäkiä...

Se että oletetaan seksielämän olevan jokin muuttumaton peruspilari kaiken muun keskellä, on yksinkertaisesti absurdia. Mutta siitä pitää pystyä kumppanin kanssa puhumaan, ja selittämään sitä miksi käyttäytyy kuten käyttäytyy.

Nämä itsekkäät jyystäjät eivät ymmärrä , että seksi on vain yksi pala kokonaisuutta ,jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Toinen asia jota ne ei ymmärrä on se, ettei halu synny napista painamalla. Siihen vaikuttaa se muu kokonaisuus ja kuormittavuus. Kaikilla ihmisillä on erilaisia kausia ja tämä nyt vaan on hyväksyttävä tai sitten ero on se paras ratkaisu.

Amen ja kiitos. Jos ei tosiaan pysty näkemään sitä, että ihmisellä on oikeus olla välillä enemmän, välillä vähemmän innostunut seksistä, ihan niinkuin muistakin asioista elämässä, niin ei kyllä kuulu parisuhteeseen. 

Miksi aina jankataan siitä miten on oikeus siihen tai tähän? Toki on oikeus mutta se ei poista sitä että ihmisen käytöksellä on aina vaikutusta siihen millainen se suhde on ja miten se kumppanin suhteen kokee.

Se haluttomuus ei muutu positiiviseksi asiaksi suhteelle vaikka kuinka olisi oikeus olla haluton.

Täytyy myös aina erottaa se mitä haluttomuus aiheuttaa ja miten toinen siihen suhtautuu. Tietenkin suhdetta rikkoo jos toinen mököttää seksin puuttesssa tai vaatii toista suostumaan haluttomana. Mutta vaikka hän olisi hiljaa ja pitäisi kaiken sisällää niin ei se seksin puute mihinkään poistu. Silloin se vain padotaan sisään ja se vaikutta sieltä negatiivisesti. Ainoa toimiva ratkaisu on että asiasta puhutaan avoimesti ja kumpikin yrittää asettautua sen toisen asemaan hetkeksi. Ja sitten mietitään että miten juuri me tästä päästäisiin eteenpäin mahdollisimman vähin vaurioin.

No anteeksi, jos tuo sana oikeus nyt niin tökkii. Se on luonnollista, että välillä seksi kiinnostaa enemmän ja välillä vähemmän. Luultavasti pitkässä suhteessa molemmilla näitä kausia tulee ja aina ne eivät kumppanin kanssa kohtaa. On myös aivan ymmärrettävää, että se stressaa sitä toista osapuolta.

Kuitenkin näen sen vähän niin, että jos elämässä on jokin selkeä vaihe, miksi seksi kiinnostaa vähemmän (esim synnytyksen jälkeinen aika, kova työstressi, omat tai läheisen terveyshuolet...) niin parempi on silloin tinkiä siitä seksin määrästä ja panostaa parisuhteen muihin puoliin, kuten vaikkapa sen kumppanin tukemiseen. Seksi on asia, jonka aikuinen pystyy kyllä väliaikaisesti hoitamaan ihan yksinkin ja luultavasti tukemalla ja kannustamalla se seksielämäkin palaa nopeammin.

Tietenkään mikään vaihe ei saa jatkua loputtomiin ja jossain vaiheessa pitää yrittää palata sellaiseen tahtiin, millä huomioi sitä toistakin. Silti mikään kompromissi, missä haluttomana antaa vastentahtoisesti ei vahvista sitä parisuhdetta mistään kohtaa, ikinä.

Edelleenkaiken a ja o on se miten asiasta toisella viestii. Onko se viesti positiivinen ja empaattinen vai tuomitseva ja tyly. Jos se haluton kertoo asiasta niin että hänestäkin on kurjaa kun nyt ei juuri ole niitä haluja ja että ymmärtää toisen turhautumisen asiasta niin vastaanotto on varmasti erilainen kuin että toteaa vain että "mitäs siinä vonkaat".

Liian usein on täälläkin tullut esiin se että se haluttomuus ilmastaan toiselle lähinnä vonkaamiseen turhautumisen ja toisen halujen tuomitsemisen kautta. Se on sinällään ymmärrettävää mutta ei auta asiaa millään tavalla vaan vain pahentaa sitä. Siitä tulee se kuva että se haluton ei edes oikeastaan haluaisi haluta vaan vika on vain siinä osapuolessa joka haluaa. Se on aika pahasti satuttava asenne. Kenenkään haluja ei ikinä pitäisi leimata huonoiksi tai epätoivottaviksi koska seksuaalisuus on niin olennainen osa ihmisen omaa persoonaa.

Tottakai olisi olennaista osata olla rakentava ja kunnioittava ihan kaikissa tilanteissa.

On myös hyvin inhimillistä, että monissa olosuhteissa se on vaikeaa. Kun ollaan väsyneitä, ehkä vähän pettyneitä joihinkin asioihin parisuhteessa, hirveän huolissaan jostain asiasta... silloin tulee niitä isoja reaktioita, kun esimerkiksi seksi tuntuu siinä hetkessä mitättömältä asialta omien murheiden rinnalla.

Kun se ihan perusarki voi välillä olla todella raskasta, syystä jos toisestakin. Ja seksi ehkä viimeinen asia, mitä pystyy edes kuvittelemaan ja itsestä tuntua oudolta ja epäkunnioittavalta, että vaikkapa jonkun parisuhdeongelman tai ikävien uutisten keskellä toinen haluaa seksiä. 

Eivät nämä ole mitään helppoja asioita tai yksioikoisia. Siksi joskus on hyvä vaan sen, jolla on enemmän voimia tilanteessa, vaan astua taaksepäin ja antaa tilaa.

Kyllä. Meillä esimerkiksi nuorempi tyttäremme sairastui vakavasti aikoinaan ja joutui käymään läpi useamman vuoden rankat hoitojaksot. Se meinasi rikkoa parisuhteemme juuri seksin vuoksi.

Minä olin aivan loppu kaikesta huolesta, arjen pyörittämisestä, unettomista öistä... mies taas olisi halunnut elää kuten ennenkin (hän osallistui kyllä arkeen ihan tasavertaisena, ei jättänyt sitä minun harteilleni, siitä kaikki kunnia). Minä olin loukkaantunut, kun mies ei ymmärtänyt, etten minä pysty virittämään itseäni seksiä haluamaan, kun pelkäsin niin paljon tyttären sairauden vuoksi ja oman jaksamiseni myös. Ja mies taas otti tämän niin kovasti itseensä. Mikä taas loukkasi minua, koska tuntui, että maailman piti pyöriä aikuisen miehen seksitarpeiden ympärillä.

Molemmilla oli tietenkin asenteessa korjattavaa, näin jälkikäteen katsottuna, ja sitkeästi tuokin aika rämmittiin ja parisuhdekin taas voi hyvin. Mutta tuossa itse tilanteessa kumpikin oli vain totaalisen loppu, eikä rakentavaa asennetta yksinkertaisesti ollut, elämä oli silkkaa selviämistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta kuulostaa kamalalta nämä "jos en itse halua, niin tyydytän toisen"-kommentit. Ehkä en osaa peilata sitä nyt oikeassa mittakaavassa, mutta en ikinä voisi ajatella noin. Jos en halua, en todellakaan halua. En halua koskea (ehkä jotain halaamista enempää ainakaan), en pysty virittämään ajatuksia seksimoodiin, enkä todellakaan ikinä voisi rinnasta seksuaalisia tekoja lempiruuan tekemiseen tai johonkin muuhun älyttömään, mihin täällä verrataan. Tällainen olisi vain mekaaninen, ja ainakin jossain määrin vastentahtoinen teko ja olen aika varma, että mies kyllä itse osaa itsensä mekaanisesti tyydyttää. Ainakin itse osaan itseni.

Seksi on kahden ihmisen vuorovaikutusta ja yhteyttä. Se voi olla tottakai pikaista tai rauhallista tai mitä vaan, ja välillä ollaan enemmän saavana tai antavana osapuolena, mutta kyllä siinä tunnetasolla pitää molempien olla mukana ja haluta sitä yhteyttä toiseen ihmiseen. Itselleni se on myös intensiivinen kokemus, en syty ihan helpolla, mutta kun saan ajatukset ns oikeinpäin, nautin kyllä kovasti ja haluan kumppaninkin nauttivan. 

Onneksi meidän parisuhteessamme seksin määrä on kummankin mielestä oikein kohtuullinen, eli ainakaan toistaiseksi ei tästä ole tullut mitään ristiriitoja. Halusin vain kirjoittaa tämän, sillä se ajatus, että tekisi toiselle seksuaalisia tekoja silloin kun itseä ei tippaakaan huvita, on niin absurdi. Vaikka pääsääntöisesti kyllä pyrin päivittäin kumppania jotenkin ilahduttamaan, pienillä tai isoilla asioilla.

Toivottavasti kuitenkin pystyt myös ymmärtämään että on paljon ihmisiä joista ei ole lainkaan vastenmielistä helliä sitä kumppania vaikka itsellä ei niin tekisi juuri silloin mieli? Ja että meillä se todellakin vertautuu vaikka lempiruoan tekoon, kipeiden hartioiden hieromiseen tai muuhun toisen huomioimiseen. On meistä mukava nähdä kun toinen ilahtuu ja arvostaa sitä huomioimista.

Ihmiset ovat niin kovin erilaisia ja kokevat asiat eri tavoin. Joillekin seksi on selvästikin paljon syvällisemmin henkinen asia jossa pitää olla koko ajan itsekin täysillä tunteella mukana. Ja toisille enemmän fyysinen asia.

Selvää on että jos pariskunnan halut ovat kovin erilaiset, on helpompaa niillä pareilla joissa on mahdollista huomioida toisen tarpeita myös silloin kun toinen ei halua.

Miksi mielestäsi enemmän haluavalla onaina määräämisoikeus? Miksi enemmän haluava ei voi vaan runkata itsekseen? Mies ksi pitää saada se toinen alistettua seksuaaliseen tekoon, jota se toinen ei halua tehdä?

Koska jos seksuaallisia haluja ei saa tyydytetyksi suhteessa, ei suhteessa ole mitään järkeä

Niinpä. Välillä tuntuu että monet nykyajan ihmiset ajattelevat että parisuhde solmitaan vain itseä varten eikä puolisoilla ole mitään vastuuta sen toisen hyvinvoinnista. Ja edelleen tämä ei tarkoita että pitäisi hampaat irvessä antaa jos ei yhtään nappaa vaan sitä että parisuhtessa pitäisi olla se kantava ajatus että toisen hyvinvointi on tärkeää. Ja jos sen ajatuksen ottaa ja sisäistää niin moni asia jota tekee sen toisen olon hyväksi alkaa tuntua itsestäkin mukavalta ja mielekkäältä.

Sanomattakin selvää on että tämän pitää olla aina molemminpuolista niin että kumpikin on samalla ajattelutavalla suhteessa.

Jos rakkautta on, eikä olla yhdessä vain tottumuksesta, kyllä se seksittömyys on silloin kahden kauppa. Siihen on joku henkinen tai fyysinen syy, ja parisuhteessa tätä tulisi rakentavasti ratkoa yhdessä. Syy voi olla hetkellinen (stressiä, huolia, kipuja, väsymystä whatever) tai pidempi (suhteessa kipeitä ratkomista vaativia asioita ihan muualla, esim) mutta yhtä kaikki siihen ei auta sen haluttoman syyllistäminen koskaan. Se on ykköstapa lopettaa vähäisetkin halut.

Siksi suosittelen kyllä pariterapiaa aika matalalla kynnyksellä, jos syy ei ole aivan ilmiselvä ja ohimenevä.

Enkä nyt tarkoita, etteikö haluissa voisi olla eriparisuutta, toinen haluaa päivittäin, toinen kerran viikossa, mutta näissä tapauksissa taas yleensä peiliin katselu (molemmilla) auttaa.

Ei se enemmän haluavankaan syyllistäminen mitään auta. Se on yksi varmimmista tavoista lopettaa myötätunto vähemmän haluavaa kohtaan.

Kenenkään syyllistäminen ei auta. 

Mutta en koe siinä mitään syyllistämistä, jos sanoo kumppanilleen, ettei halua seksiä. Vasta sitten, jos siitä alkaa kehitellä jotain draamaa, se voi muuttua syyllistämiseksi.

Ei siinäkään ole mitään syyllistämistä, että tekee aloitteen seksiin. Sen vaan moni haluton tulkitsee painostavaksi vonkaamiseksi. Samalla tavalla se enmmän haluava voi tulkita ne pakit hänen halujen mitätöinniksi/paheksumiseksi. Siksi olisikin tärkeää keskustella aiheesta eikä vain todeta, haluan / en halua.

Ihme vänkäämistä. Koko tämä keskustelu on niiden syyllistämistä, joilla on syystä tai toisesta pienemmät halut kuin kumppanillaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta kuulostaa kamalalta nämä "jos en itse halua, niin tyydytän toisen"-kommentit. Ehkä en osaa peilata sitä nyt oikeassa mittakaavassa, mutta en ikinä voisi ajatella noin. Jos en halua, en todellakaan halua. En halua koskea (ehkä jotain halaamista enempää ainakaan), en pysty virittämään ajatuksia seksimoodiin, enkä todellakaan ikinä voisi rinnasta seksuaalisia tekoja lempiruuan tekemiseen tai johonkin muuhun älyttömään, mihin täällä verrataan. Tällainen olisi vain mekaaninen, ja ainakin jossain määrin vastentahtoinen teko ja olen aika varma, että mies kyllä itse osaa itsensä mekaanisesti tyydyttää. Ainakin itse osaan itseni.

Seksi on kahden ihmisen vuorovaikutusta ja yhteyttä. Se voi olla tottakai pikaista tai rauhallista tai mitä vaan, ja välillä ollaan enemmän saavana tai antavana osapuolena, mutta kyllä siinä tunnetasolla pitää molempien olla mukana ja haluta sitä yhteyttä toiseen ihmiseen. Itselleni se on myös intensiivinen kokemus, en syty ihan helpolla, mutta kun saan ajatukset ns oikeinpäin, nautin kyllä kovasti ja haluan kumppaninkin nauttivan. 

Onneksi meidän parisuhteessamme seksin määrä on kummankin mielestä oikein kohtuullinen, eli ainakaan toistaiseksi ei tästä ole tullut mitään ristiriitoja. Halusin vain kirjoittaa tämän, sillä se ajatus, että tekisi toiselle seksuaalisia tekoja silloin kun itseä ei tippaakaan huvita, on niin absurdi. Vaikka pääsääntöisesti kyllä pyrin päivittäin kumppania jotenkin ilahduttamaan, pienillä tai isoilla asioilla.

Toivottavasti kuitenkin pystyt myös ymmärtämään että on paljon ihmisiä joista ei ole lainkaan vastenmielistä helliä sitä kumppania vaikka itsellä ei niin tekisi juuri silloin mieli? Ja että meillä se todellakin vertautuu vaikka lempiruoan tekoon, kipeiden hartioiden hieromiseen tai muuhun toisen huomioimiseen. On meistä mukava nähdä kun toinen ilahtuu ja arvostaa sitä huomioimista.

Ihmiset ovat niin kovin erilaisia ja kokevat asiat eri tavoin. Joillekin seksi on selvästikin paljon syvällisemmin henkinen asia jossa pitää olla koko ajan itsekin täysillä tunteella mukana. Ja toisille enemmän fyysinen asia.

Selvää on että jos pariskunnan halut ovat kovin erilaiset, on helpompaa niillä pareilla joissa on mahdollista huomioida toisen tarpeita myös silloin kun toinen ei halua.

Miksi mielestäsi enemmän haluavalla onaina määräämisoikeus? Miksi enemmän haluava ei voi vaan runkata itsekseen? Mies ksi pitää saada se toinen alistettua seksuaaliseen tekoon, jota se toinen ei halua tehdä?

Koska jos seksuaallisia haluja ei saa tyydytetyksi suhteessa, ei suhteessa ole mitään järkeä

Niinpä. Välillä tuntuu että monet nykyajan ihmiset ajattelevat että parisuhde solmitaan vain itseä varten eikä puolisoilla ole mitään vastuuta sen toisen hyvinvoinnista. Ja edelleen tämä ei tarkoita että pitäisi hampaat irvessä antaa jos ei yhtään nappaa vaan sitä että parisuhtessa pitäisi olla se kantava ajatus että toisen hyvinvointi on tärkeää. Ja jos sen ajatuksen ottaa ja sisäistää niin moni asia jota tekee sen toisen olon hyväksi alkaa tuntua itsestäkin mukavalta ja mielekkäältä.

Sanomattakin selvää on että tämän pitää olla aina molemminpuolista niin että kumpikin on samalla ajattelutavalla suhteessa.

Jos rakkautta on, eikä olla yhdessä vain tottumuksesta, kyllä se seksittömyys on silloin kahden kauppa. Siihen on joku henkinen tai fyysinen syy, ja parisuhteessa tätä tulisi rakentavasti ratkoa yhdessä. Syy voi olla hetkellinen (stressiä, huolia, kipuja, väsymystä whatever) tai pidempi (suhteessa kipeitä ratkomista vaativia asioita ihan muualla, esim) mutta yhtä kaikki siihen ei auta sen haluttoman syyllistäminen koskaan. Se on ykköstapa lopettaa vähäisetkin halut.

Siksi suosittelen kyllä pariterapiaa aika matalalla kynnyksellä, jos syy ei ole aivan ilmiselvä ja ohimenevä.

Enkä nyt tarkoita, etteikö haluissa voisi olla eriparisuutta, toinen haluaa päivittäin, toinen kerran viikossa, mutta näissä tapauksissa taas yleensä peiliin katselu (molemmilla) auttaa.

Ei se enemmän haluavankaan syyllistäminen mitään auta. Se on yksi varmimmista tavoista lopettaa myötätunto vähemmän haluavaa kohtaan.

Kenenkään syyllistäminen ei auta. 

Mutta en koe siinä mitään syyllistämistä, jos sanoo kumppanilleen, ettei halua seksiä. Vasta sitten, jos siitä alkaa kehitellä jotain draamaa, se voi muuttua syyllistämiseksi.

Ei siinäkään ole mitään syyllistämistä, että tekee aloitteen seksiin. Sen vaan moni haluton tulkitsee painostavaksi vonkaamiseksi. Samalla tavalla se enmmän haluava voi tulkita ne pakit hänen halujen mitätöinniksi/paheksumiseksi. Siksi olisikin tärkeää keskustella aiheesta eikä vain todeta, haluan / en halua.

Ihme vänkäämistä. Koko tämä keskustelu on niiden syyllistämistä, joilla on syystä tai toisesta pienemmät halut kuin kumppanillaan.

Minusta tämä ketju on yhtä hyvin niiden vänkäämistä joiden mielestä seksi on lopulta vain aika ikävä ja turha asia jota ei pidemmässä suhteessa juuri tarvitse olla. Paitsi niinä muutaminan harvoina hetkinä kun juuri heitä sattuu haluttamaan. Silloin toisen pitää ottaa kiitollisena vastaan se mitä annetaan ja olla taas loppuvuosi hiljaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta kuulostaa kamalalta nämä "jos en itse halua, niin tyydytän toisen"-kommentit. Ehkä en osaa peilata sitä nyt oikeassa mittakaavassa, mutta en ikinä voisi ajatella noin. Jos en halua, en todellakaan halua. En halua koskea (ehkä jotain halaamista enempää ainakaan), en pysty virittämään ajatuksia seksimoodiin, enkä todellakaan ikinä voisi rinnasta seksuaalisia tekoja lempiruuan tekemiseen tai johonkin muuhun älyttömään, mihin täällä verrataan. Tällainen olisi vain mekaaninen, ja ainakin jossain määrin vastentahtoinen teko ja olen aika varma, että mies kyllä itse osaa itsensä mekaanisesti tyydyttää. Ainakin itse osaan itseni.

Seksi on kahden ihmisen vuorovaikutusta ja yhteyttä. Se voi olla tottakai pikaista tai rauhallista tai mitä vaan, ja välillä ollaan enemmän saavana tai antavana osapuolena, mutta kyllä siinä tunnetasolla pitää molempien olla mukana ja haluta sitä yhteyttä toiseen ihmiseen. Itselleni se on myös intensiivinen kokemus, en syty ihan helpolla, mutta kun saan ajatukset ns oikeinpäin, nautin kyllä kovasti ja haluan kumppaninkin nauttivan. 

Onneksi meidän parisuhteessamme seksin määrä on kummankin mielestä oikein kohtuullinen, eli ainakaan toistaiseksi ei tästä ole tullut mitään ristiriitoja. Halusin vain kirjoittaa tämän, sillä se ajatus, että tekisi toiselle seksuaalisia tekoja silloin kun itseä ei tippaakaan huvita, on niin absurdi. Vaikka pääsääntöisesti kyllä pyrin päivittäin kumppania jotenkin ilahduttamaan, pienillä tai isoilla asioilla.

Toivottavasti kuitenkin pystyt myös ymmärtämään että on paljon ihmisiä joista ei ole lainkaan vastenmielistä helliä sitä kumppania vaikka itsellä ei niin tekisi juuri silloin mieli? Ja että meillä se todellakin vertautuu vaikka lempiruoan tekoon, kipeiden hartioiden hieromiseen tai muuhun toisen huomioimiseen. On meistä mukava nähdä kun toinen ilahtuu ja arvostaa sitä huomioimista.

Ihmiset ovat niin kovin erilaisia ja kokevat asiat eri tavoin. Joillekin seksi on selvästikin paljon syvällisemmin henkinen asia jossa pitää olla koko ajan itsekin täysillä tunteella mukana. Ja toisille enemmän fyysinen asia.

Selvää on että jos pariskunnan halut ovat kovin erilaiset, on helpompaa niillä pareilla joissa on mahdollista huomioida toisen tarpeita myös silloin kun toinen ei halua.

Miksi mielestäsi enemmän haluavalla onaina määräämisoikeus? Miksi enemmän haluava ei voi vaan runkata itsekseen? Mies ksi pitää saada se toinen alistettua seksuaaliseen tekoon, jota se toinen ei halua tehdä?

Koska jos seksuaallisia haluja ei saa tyydytetyksi suhteessa, ei suhteessa ole mitään järkeä

Niinpä. Välillä tuntuu että monet nykyajan ihmiset ajattelevat että parisuhde solmitaan vain itseä varten eikä puolisoilla ole mitään vastuuta sen toisen hyvinvoinnista. Ja edelleen tämä ei tarkoita että pitäisi hampaat irvessä antaa jos ei yhtään nappaa vaan sitä että parisuhtessa pitäisi olla se kantava ajatus että toisen hyvinvointi on tärkeää. Ja jos sen ajatuksen ottaa ja sisäistää niin moni asia jota tekee sen toisen olon hyväksi alkaa tuntua itsestäkin mukavalta ja mielekkäältä.

Sanomattakin selvää on että tämän pitää olla aina molemminpuolista niin että kumpikin on samalla ajattelutavalla suhteessa.

Jos rakkautta on, eikä olla yhdessä vain tottumuksesta, kyllä se seksittömyys on silloin kahden kauppa. Siihen on joku henkinen tai fyysinen syy, ja parisuhteessa tätä tulisi rakentavasti ratkoa yhdessä. Syy voi olla hetkellinen (stressiä, huolia, kipuja, väsymystä whatever) tai pidempi (suhteessa kipeitä ratkomista vaativia asioita ihan muualla, esim) mutta yhtä kaikki siihen ei auta sen haluttoman syyllistäminen koskaan. Se on ykköstapa lopettaa vähäisetkin halut.

Siksi suosittelen kyllä pariterapiaa aika matalalla kynnyksellä, jos syy ei ole aivan ilmiselvä ja ohimenevä.

Enkä nyt tarkoita, etteikö haluissa voisi olla eriparisuutta, toinen haluaa päivittäin, toinen kerran viikossa, mutta näissä tapauksissa taas yleensä peiliin katselu (molemmilla) auttaa.

Ei se enemmän haluavankaan syyllistäminen mitään auta. Se on yksi varmimmista tavoista lopettaa myötätunto vähemmän haluavaa kohtaan.

Kenenkään syyllistäminen ei auta. 

Mutta en koe siinä mitään syyllistämistä, jos sanoo kumppanilleen, ettei halua seksiä. Vasta sitten, jos siitä alkaa kehitellä jotain draamaa, se voi muuttua syyllistämiseksi.

Ei siinäkään ole mitään syyllistämistä, että tekee aloitteen seksiin. Sen vaan moni haluton tulkitsee painostavaksi vonkaamiseksi. Samalla tavalla se enmmän haluava voi tulkita ne pakit hänen halujen mitätöinniksi/paheksumiseksi. Siksi olisikin tärkeää keskustella aiheesta eikä vain todeta, haluan / en halua.

Ihme vänkäämistä. Koko tämä keskustelu on niiden syyllistämistä, joilla on syystä tai toisesta pienemmät halut kuin kumppanillaan.

Minusta tämä ketju on yhtä hyvin niiden vänkäämistä joiden mielestä seksi on lopulta vain aika ikävä ja turha asia jota ei pidemmässä suhteessa juuri tarvitse olla. Paitsi niinä muutaminan harvoina hetkinä kun juuri heitä sattuu haluttamaan. Silloin toisen pitää ottaa kiitollisena vastaan se mitä annetaan ja olla taas loppuvuosi hiljaa.

Nytkin syyllistit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta kuulostaa kamalalta nämä "jos en itse halua, niin tyydytän toisen"-kommentit. Ehkä en osaa peilata sitä nyt oikeassa mittakaavassa, mutta en ikinä voisi ajatella noin. Jos en halua, en todellakaan halua. En halua koskea (ehkä jotain halaamista enempää ainakaan), en pysty virittämään ajatuksia seksimoodiin, enkä todellakaan ikinä voisi rinnasta seksuaalisia tekoja lempiruuan tekemiseen tai johonkin muuhun älyttömään, mihin täällä verrataan. Tällainen olisi vain mekaaninen, ja ainakin jossain määrin vastentahtoinen teko ja olen aika varma, että mies kyllä itse osaa itsensä mekaanisesti tyydyttää. Ainakin itse osaan itseni.

Seksi on kahden ihmisen vuorovaikutusta ja yhteyttä. Se voi olla tottakai pikaista tai rauhallista tai mitä vaan, ja välillä ollaan enemmän saavana tai antavana osapuolena, mutta kyllä siinä tunnetasolla pitää molempien olla mukana ja haluta sitä yhteyttä toiseen ihmiseen. Itselleni se on myös intensiivinen kokemus, en syty ihan helpolla, mutta kun saan ajatukset ns oikeinpäin, nautin kyllä kovasti ja haluan kumppaninkin nauttivan. 

Onneksi meidän parisuhteessamme seksin määrä on kummankin mielestä oikein kohtuullinen, eli ainakaan toistaiseksi ei tästä ole tullut mitään ristiriitoja. Halusin vain kirjoittaa tämän, sillä se ajatus, että tekisi toiselle seksuaalisia tekoja silloin kun itseä ei tippaakaan huvita, on niin absurdi. Vaikka pääsääntöisesti kyllä pyrin päivittäin kumppania jotenkin ilahduttamaan, pienillä tai isoilla asioilla.

Toivottavasti kuitenkin pystyt myös ymmärtämään että on paljon ihmisiä joista ei ole lainkaan vastenmielistä helliä sitä kumppania vaikka itsellä ei niin tekisi juuri silloin mieli? Ja että meillä se todellakin vertautuu vaikka lempiruoan tekoon, kipeiden hartioiden hieromiseen tai muuhun toisen huomioimiseen. On meistä mukava nähdä kun toinen ilahtuu ja arvostaa sitä huomioimista.

Ihmiset ovat niin kovin erilaisia ja kokevat asiat eri tavoin. Joillekin seksi on selvästikin paljon syvällisemmin henkinen asia jossa pitää olla koko ajan itsekin täysillä tunteella mukana. Ja toisille enemmän fyysinen asia.

Selvää on että jos pariskunnan halut ovat kovin erilaiset, on helpompaa niillä pareilla joissa on mahdollista huomioida toisen tarpeita myös silloin kun toinen ei halua.

Miksi mielestäsi enemmän haluavalla onaina määräämisoikeus? Miksi enemmän haluava ei voi vaan runkata itsekseen? Mies ksi pitää saada se toinen alistettua seksuaaliseen tekoon, jota se toinen ei halua tehdä?

Koska jos seksuaallisia haluja ei saa tyydytetyksi suhteessa, ei suhteessa ole mitään järkeä

Niinpä. Välillä tuntuu että monet nykyajan ihmiset ajattelevat että parisuhde solmitaan vain itseä varten eikä puolisoilla ole mitään vastuuta sen toisen hyvinvoinnista. Ja edelleen tämä ei tarkoita että pitäisi hampaat irvessä antaa jos ei yhtään nappaa vaan sitä että parisuhtessa pitäisi olla se kantava ajatus että toisen hyvinvointi on tärkeää. Ja jos sen ajatuksen ottaa ja sisäistää niin moni asia jota tekee sen toisen olon hyväksi alkaa tuntua itsestäkin mukavalta ja mielekkäältä.

Sanomattakin selvää on että tämän pitää olla aina molemminpuolista niin että kumpikin on samalla ajattelutavalla suhteessa.

Jos rakkautta on, eikä olla yhdessä vain tottumuksesta, kyllä se seksittömyys on silloin kahden kauppa. Siihen on joku henkinen tai fyysinen syy, ja parisuhteessa tätä tulisi rakentavasti ratkoa yhdessä. Syy voi olla hetkellinen (stressiä, huolia, kipuja, väsymystä whatever) tai pidempi (suhteessa kipeitä ratkomista vaativia asioita ihan muualla, esim) mutta yhtä kaikki siihen ei auta sen haluttoman syyllistäminen koskaan. Se on ykköstapa lopettaa vähäisetkin halut.

Siksi suosittelen kyllä pariterapiaa aika matalalla kynnyksellä, jos syy ei ole aivan ilmiselvä ja ohimenevä.

Enkä nyt tarkoita, etteikö haluissa voisi olla eriparisuutta, toinen haluaa päivittäin, toinen kerran viikossa, mutta näissä tapauksissa taas yleensä peiliin katselu (molemmilla) auttaa.

Ei se enemmän haluavankaan syyllistäminen mitään auta. Se on yksi varmimmista tavoista lopettaa myötätunto vähemmän haluavaa kohtaan.

Kenenkään syyllistäminen ei auta. 

Mutta en koe siinä mitään syyllistämistä, jos sanoo kumppanilleen, ettei halua seksiä. Vasta sitten, jos siitä alkaa kehitellä jotain draamaa, se voi muuttua syyllistämiseksi.

Ei siinäkään ole mitään syyllistämistä, että tekee aloitteen seksiin. Sen vaan moni haluton tulkitsee painostavaksi vonkaamiseksi. Samalla tavalla se enmmän haluava voi tulkita ne pakit hänen halujen mitätöinniksi/paheksumiseksi. Siksi olisikin tärkeää keskustella aiheesta eikä vain todeta, haluan / en halua.

Ihme vänkäämistä. Koko tämä keskustelu on niiden syyllistämistä, joilla on syystä tai toisesta pienemmät halut kuin kumppanillaan.

Minusta tämä ketju on yhtä hyvin niiden vänkäämistä joiden mielestä seksi on lopulta vain aika ikävä ja turha asia jota ei pidemmässä suhteessa juuri tarvitse olla. Paitsi niinä muutaminan harvoina hetkinä kun juuri heitä sattuu haluttamaan. Silloin toisen pitää ottaa kiitollisena vastaan se mitä annetaan ja olla taas loppuvuosi hiljaa.

Miksi tämä enemmän haluava sitten roikkuu suhteessa, joka ei tyydytä? Miksi enemmin yritetään pakottaa ja korjata vähemmän haluavaa kuin lähtee läpyttelemään? Kuitenkin sekä seksinharrastaminen että suhteessa pysyminen on vapaaehtoista. Kenenkään ei tarvitse tehdä mitä ei halua-paitsi vähemmän haluava pitää pakottaa näiden mielestä seksiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta kuulostaa kamalalta nämä "jos en itse halua, niin tyydytän toisen"-kommentit. Ehkä en osaa peilata sitä nyt oikeassa mittakaavassa, mutta en ikinä voisi ajatella noin. Jos en halua, en todellakaan halua. En halua koskea (ehkä jotain halaamista enempää ainakaan), en pysty virittämään ajatuksia seksimoodiin, enkä todellakaan ikinä voisi rinnasta seksuaalisia tekoja lempiruuan tekemiseen tai johonkin muuhun älyttömään, mihin täällä verrataan. Tällainen olisi vain mekaaninen, ja ainakin jossain määrin vastentahtoinen teko ja olen aika varma, että mies kyllä itse osaa itsensä mekaanisesti tyydyttää. Ainakin itse osaan itseni.

Seksi on kahden ihmisen vuorovaikutusta ja yhteyttä. Se voi olla tottakai pikaista tai rauhallista tai mitä vaan, ja välillä ollaan enemmän saavana tai antavana osapuolena, mutta kyllä siinä tunnetasolla pitää molempien olla mukana ja haluta sitä yhteyttä toiseen ihmiseen. Itselleni se on myös intensiivinen kokemus, en syty ihan helpolla, mutta kun saan ajatukset ns oikeinpäin, nautin kyllä kovasti ja haluan kumppaninkin nauttivan. 

Onneksi meidän parisuhteessamme seksin määrä on kummankin mielestä oikein kohtuullinen, eli ainakaan toistaiseksi ei tästä ole tullut mitään ristiriitoja. Halusin vain kirjoittaa tämän, sillä se ajatus, että tekisi toiselle seksuaalisia tekoja silloin kun itseä ei tippaakaan huvita, on niin absurdi. Vaikka pääsääntöisesti kyllä pyrin päivittäin kumppania jotenkin ilahduttamaan, pienillä tai isoilla asioilla.

Toivottavasti kuitenkin pystyt myös ymmärtämään että on paljon ihmisiä joista ei ole lainkaan vastenmielistä helliä sitä kumppania vaikka itsellä ei niin tekisi juuri silloin mieli? Ja että meillä se todellakin vertautuu vaikka lempiruoan tekoon, kipeiden hartioiden hieromiseen tai muuhun toisen huomioimiseen. On meistä mukava nähdä kun toinen ilahtuu ja arvostaa sitä huomioimista.

Ihmiset ovat niin kovin erilaisia ja kokevat asiat eri tavoin. Joillekin seksi on selvästikin paljon syvällisemmin henkinen asia jossa pitää olla koko ajan itsekin täysillä tunteella mukana. Ja toisille enemmän fyysinen asia.

Selvää on että jos pariskunnan halut ovat kovin erilaiset, on helpompaa niillä pareilla joissa on mahdollista huomioida toisen tarpeita myös silloin kun toinen ei halua.

Miksi mielestäsi enemmän haluavalla onaina määräämisoikeus? Miksi enemmän haluava ei voi vaan runkata itsekseen? Mies ksi pitää saada se toinen alistettua seksuaaliseen tekoon, jota se toinen ei halua tehdä?

Koska jos seksuaallisia haluja ei saa tyydytetyksi suhteessa, ei suhteessa ole mitään järkeä

Niinpä. Välillä tuntuu että monet nykyajan ihmiset ajattelevat että parisuhde solmitaan vain itseä varten eikä puolisoilla ole mitään vastuuta sen toisen hyvinvoinnista. Ja edelleen tämä ei tarkoita että pitäisi hampaat irvessä antaa jos ei yhtään nappaa vaan sitä että parisuhtessa pitäisi olla se kantava ajatus että toisen hyvinvointi on tärkeää. Ja jos sen ajatuksen ottaa ja sisäistää niin moni asia jota tekee sen toisen olon hyväksi alkaa tuntua itsestäkin mukavalta ja mielekkäältä.

Sanomattakin selvää on että tämän pitää olla aina molemminpuolista niin että kumpikin on samalla ajattelutavalla suhteessa.

Jos rakkautta on, eikä olla yhdessä vain tottumuksesta, kyllä se seksittömyys on silloin kahden kauppa. Siihen on joku henkinen tai fyysinen syy, ja parisuhteessa tätä tulisi rakentavasti ratkoa yhdessä. Syy voi olla hetkellinen (stressiä, huolia, kipuja, väsymystä whatever) tai pidempi (suhteessa kipeitä ratkomista vaativia asioita ihan muualla, esim) mutta yhtä kaikki siihen ei auta sen haluttoman syyllistäminen koskaan. Se on ykköstapa lopettaa vähäisetkin halut.

Siksi suosittelen kyllä pariterapiaa aika matalalla kynnyksellä, jos syy ei ole aivan ilmiselvä ja ohimenevä.

Enkä nyt tarkoita, etteikö haluissa voisi olla eriparisuutta, toinen haluaa päivittäin, toinen kerran viikossa, mutta näissä tapauksissa taas yleensä peiliin katselu (molemmilla) auttaa.

Ei se enemmän haluavankaan syyllistäminen mitään auta. Se on yksi varmimmista tavoista lopettaa myötätunto vähemmän haluavaa kohtaan.

Kenenkään syyllistäminen ei auta. 

Mutta en koe siinä mitään syyllistämistä, jos sanoo kumppanilleen, ettei halua seksiä. Vasta sitten, jos siitä alkaa kehitellä jotain draamaa, se voi muuttua syyllistämiseksi.

Ei siinäkään ole mitään syyllistämistä, että tekee aloitteen seksiin. Sen vaan moni haluton tulkitsee painostavaksi vonkaamiseksi. Samalla tavalla se enmmän haluava voi tulkita ne pakit hänen halujen mitätöinniksi/paheksumiseksi. Siksi olisikin tärkeää keskustella aiheesta eikä vain todeta, haluan / en halua.

Ihme vänkäämistä. Koko tämä keskustelu on niiden syyllistämistä, joilla on syystä tai toisesta pienemmät halut kuin kumppanillaan.

Minusta tämä ketju on yhtä hyvin niiden vänkäämistä joiden mielestä seksi on lopulta vain aika ikävä ja turha asia jota ei pidemmässä suhteessa juuri tarvitse olla. Paitsi niinä muutaminan harvoina hetkinä kun juuri heitä sattuu haluttamaan. Silloin toisen pitää ottaa kiitollisena vastaan se mitä annetaan ja olla taas loppuvuosi hiljaa.

Nytkin syyllistit.

Niin syyllistin ja ihan tarkoituksella. Kyllä jonkun pitää vähän herätellä teitä nykynaisia jotka eivät tajua että seksi on normaali osa jokapäiväistä elämää eikä mikään naistenlehtien hehkuttama ylimaallinen tapahtuma jossa torvet ja viulut soivat ja ruusun terälehtiä sataa sängylle. Eli siis joka voi sellaisena toteutua normaalissa elämässä korkeintaan kerran vuodessa.

Kyllä jonkun pitää sanoa teille suoraan että suurin osa miehistä tarvitsee sitä seksiä säännöllisesti ollakseen tyytyväisiä. Se on ihan yhtä lailla fakta kuin se että teitä ei aina haluta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta kuulostaa kamalalta nämä "jos en itse halua, niin tyydytän toisen"-kommentit. Ehkä en osaa peilata sitä nyt oikeassa mittakaavassa, mutta en ikinä voisi ajatella noin. Jos en halua, en todellakaan halua. En halua koskea (ehkä jotain halaamista enempää ainakaan), en pysty virittämään ajatuksia seksimoodiin, enkä todellakaan ikinä voisi rinnasta seksuaalisia tekoja lempiruuan tekemiseen tai johonkin muuhun älyttömään, mihin täällä verrataan. Tällainen olisi vain mekaaninen, ja ainakin jossain määrin vastentahtoinen teko ja olen aika varma, että mies kyllä itse osaa itsensä mekaanisesti tyydyttää. Ainakin itse osaan itseni.

Seksi on kahden ihmisen vuorovaikutusta ja yhteyttä. Se voi olla tottakai pikaista tai rauhallista tai mitä vaan, ja välillä ollaan enemmän saavana tai antavana osapuolena, mutta kyllä siinä tunnetasolla pitää molempien olla mukana ja haluta sitä yhteyttä toiseen ihmiseen. Itselleni se on myös intensiivinen kokemus, en syty ihan helpolla, mutta kun saan ajatukset ns oikeinpäin, nautin kyllä kovasti ja haluan kumppaninkin nauttivan. 

Onneksi meidän parisuhteessamme seksin määrä on kummankin mielestä oikein kohtuullinen, eli ainakaan toistaiseksi ei tästä ole tullut mitään ristiriitoja. Halusin vain kirjoittaa tämän, sillä se ajatus, että tekisi toiselle seksuaalisia tekoja silloin kun itseä ei tippaakaan huvita, on niin absurdi. Vaikka pääsääntöisesti kyllä pyrin päivittäin kumppania jotenkin ilahduttamaan, pienillä tai isoilla asioilla.

Toivottavasti kuitenkin pystyt myös ymmärtämään että on paljon ihmisiä joista ei ole lainkaan vastenmielistä helliä sitä kumppania vaikka itsellä ei niin tekisi juuri silloin mieli? Ja että meillä se todellakin vertautuu vaikka lempiruoan tekoon, kipeiden hartioiden hieromiseen tai muuhun toisen huomioimiseen. On meistä mukava nähdä kun toinen ilahtuu ja arvostaa sitä huomioimista.

Ihmiset ovat niin kovin erilaisia ja kokevat asiat eri tavoin. Joillekin seksi on selvästikin paljon syvällisemmin henkinen asia jossa pitää olla koko ajan itsekin täysillä tunteella mukana. Ja toisille enemmän fyysinen asia.

Selvää on että jos pariskunnan halut ovat kovin erilaiset, on helpompaa niillä pareilla joissa on mahdollista huomioida toisen tarpeita myös silloin kun toinen ei halua.

Miksi mielestäsi enemmän haluavalla onaina määräämisoikeus? Miksi enemmän haluava ei voi vaan runkata itsekseen? Mies ksi pitää saada se toinen alistettua seksuaaliseen tekoon, jota se toinen ei halua tehdä?

Koska jos seksuaallisia haluja ei saa tyydytetyksi suhteessa, ei suhteessa ole mitään järkeä

Niinpä. Välillä tuntuu että monet nykyajan ihmiset ajattelevat että parisuhde solmitaan vain itseä varten eikä puolisoilla ole mitään vastuuta sen toisen hyvinvoinnista. Ja edelleen tämä ei tarkoita että pitäisi hampaat irvessä antaa jos ei yhtään nappaa vaan sitä että parisuhtessa pitäisi olla se kantava ajatus että toisen hyvinvointi on tärkeää. Ja jos sen ajatuksen ottaa ja sisäistää niin moni asia jota tekee sen toisen olon hyväksi alkaa tuntua itsestäkin mukavalta ja mielekkäältä.

Sanomattakin selvää on että tämän pitää olla aina molemminpuolista niin että kumpikin on samalla ajattelutavalla suhteessa.

Jos rakkautta on, eikä olla yhdessä vain tottumuksesta, kyllä se seksittömyys on silloin kahden kauppa. Siihen on joku henkinen tai fyysinen syy, ja parisuhteessa tätä tulisi rakentavasti ratkoa yhdessä. Syy voi olla hetkellinen (stressiä, huolia, kipuja, väsymystä whatever) tai pidempi (suhteessa kipeitä ratkomista vaativia asioita ihan muualla, esim) mutta yhtä kaikki siihen ei auta sen haluttoman syyllistäminen koskaan. Se on ykköstapa lopettaa vähäisetkin halut.

Siksi suosittelen kyllä pariterapiaa aika matalalla kynnyksellä, jos syy ei ole aivan ilmiselvä ja ohimenevä.

Enkä nyt tarkoita, etteikö haluissa voisi olla eriparisuutta, toinen haluaa päivittäin, toinen kerran viikossa, mutta näissä tapauksissa taas yleensä peiliin katselu (molemmilla) auttaa.

Ei se enemmän haluavankaan syyllistäminen mitään auta. Se on yksi varmimmista tavoista lopettaa myötätunto vähemmän haluavaa kohtaan.

Kenenkään syyllistäminen ei auta. 

Mutta en koe siinä mitään syyllistämistä, jos sanoo kumppanilleen, ettei halua seksiä. Vasta sitten, jos siitä alkaa kehitellä jotain draamaa, se voi muuttua syyllistämiseksi.

Ei siinäkään ole mitään syyllistämistä, että tekee aloitteen seksiin. Sen vaan moni haluton tulkitsee painostavaksi vonkaamiseksi. Samalla tavalla se enmmän haluava voi tulkita ne pakit hänen halujen mitätöinniksi/paheksumiseksi. Siksi olisikin tärkeää keskustella aiheesta eikä vain todeta, haluan / en halua.

Ihme vänkäämistä. Koko tämä keskustelu on niiden syyllistämistä, joilla on syystä tai toisesta pienemmät halut kuin kumppanillaan.

Minusta tämä ketju on yhtä hyvin niiden vänkäämistä joiden mielestä seksi on lopulta vain aika ikävä ja turha asia jota ei pidemmässä suhteessa juuri tarvitse olla. Paitsi niinä muutaminan harvoina hetkinä kun juuri heitä sattuu haluttamaan. Silloin toisen pitää ottaa kiitollisena vastaan se mitä annetaan ja olla taas loppuvuosi hiljaa.

Miksi tämä enemmän haluava sitten roikkuu suhteessa, joka ei tyydytä? Miksi enemmin yritetään pakottaa ja korjata vähemmän haluavaa kuin lähtee läpyttelemään? Kuitenkin sekä seksinharrastaminen että suhteessa pysyminen on vapaaehtoista. Kenenkään ei tarvitse tehdä mitä ei halua-paitsi vähemmän haluava pitää pakottaa näiden mielestä seksiin.

Miksi niin monet naiset roikkuvat väkivaltaisissa suhteissa vaikka heidän pitäisi lähteä heti ensimmäisen lyönnin jälkeen?

No siksi että se lähteminen ei ole niin helppoa vaikka suhde olisi miten huono tahansa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen aina pitänyt seksistä ja avioliitossamme sitä on keskiarvojen mukaan paljon ollut.

Nyt kun ikää on kuitenkin se 45v, on hormonitoiminta selvästi alkanut muuttua. En syty seksiin kuten ennen, orgasmin saaminen on vaikeaa, hyvin harvoin tunnen spontaanisti halua. Eikä tasan tarkkaan ole kyse siitä, ettenkö rakastaisi miestäni.

Kieltämättä tämä latistaa kovasti seksielämää, ja se mikä ennen oli ihanaa, on alkanut tuntua puuduttavalta ja turhalta. 

Onneksi me kykenemme tästä avoimesta puhumaan, ja ymmärrystä ja kunnioitusta on. Mutta mietin kyllä, että monella varmasti on tätä seksuaalisuuden muutosta iän myötä ja sen mukana tuleekin sitä eriparisuutta haluamisen suhteen.

Aika heikosti menee, jos ei ole mitään tietoa miksi haluaa tai ei halua eikä edes halua yrittää selvittää sitä yhdessä kumppanin kanssa.

Se avoimuus onkin aika avainsana. Omaankin liittoon on mahtunut vilkkaampaa ja kuivempaa kautta, ja kummallakin on ollut sekä halutonta että halukasta aikaa. Minusta aivan luonnollista. On stressaavaa elämänvaihetta, pikkulapsiaika voi olla hyvin väsynyttä, voi olla rahahuolia, terveysmurheita, parisuhdekin kokee ylä- ja alamäkiä...

Se että oletetaan seksielämän olevan jokin muuttumaton peruspilari kaiken muun keskellä, on yksinkertaisesti absurdia. Mutta siitä pitää pystyä kumppanin kanssa puhumaan, ja selittämään sitä miksi käyttäytyy kuten käyttäytyy.

Nämä itsekkäät jyystäjät eivät ymmärrä , että seksi on vain yksi pala kokonaisuutta ,jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Toinen asia jota ne ei ymmärrä on se, ettei halu synny napista painamalla. Siihen vaikuttaa se muu kokonaisuus ja kuormittavuus. Kaikilla ihmisillä on erilaisia kausia ja tämä nyt vaan on hyväksyttävä tai sitten ero on se paras ratkaisu.

On kuitenkin peljon helpompi ymmärtää näitä vaihteluita jos niistä puhutaan avoimesti. Ja ymmärretään myös sen toisen näkökulmaa ja tarpeita. Se että todetaan "mitäs siinä vonkaat", ei paranna tilannetta mitenkään. Jos sen sijaan sanotaan että "kurjaa että meillä on nyt tällainen vaihe jossa on vähemmän seksiä kun tiedän että sinä sitä kaipaat", tunnelma on taatusti aika toinen.

Entäpä toisinpäin? Voisiko se enemmän haluava yrittää ymmärtää, että sillä kumppanilla voi olla vaikkapa työstressiä tai jotain, mikä kerta kaikkiaan estää sitä pääsyä seksimoodiin. Ei vonkaisi ja olisi surkea ja odottaisi lohduttelua, vaan voisi itse olla myötätuntoinen ja antaa sen toisen olla tässä suhteessa rauhassa.

Jos on hankalaa elämässä, ei välttämättä jaksa surkutella sitä, että aikuinen ihminen joutuu olemaan vähemmällä seksillä. Kun itse kaipaisi sitä myötätuntoa ja keinoja päästä eteenpäin.

On paljon helpompi ymmärtää ja osoittaa myötätuntoa jos toinen kertoo näistä asioista. Jos vain tylysti torjuu, niin ei se syy oikein aukene. Ja se syykin voisi olla helpommin poistettavissa, jos asiasta voisi yhdessä puhua.

Miten asia puhumalla paranee. Toinen vonkaa ja toinen sanoo, että olet rasittava vonkaaja ja minä en nyt jaksa ja halua nyt seksiä. Yleensä ei ole listaa syistä miksi ei halua. Ei vaan tee mieli.

Aika heikosti menee, jos ei ole mitään tietoa miksi haluaa tai ei halua eikä edes halua yrittää selvittää sitä yhdessä kumppanin kanssa.

Miksi tämä ei-haluaminen nähdään koko ajan ongelmana? Miksi ei voi vaan hyväksyä ettei haluta. Miten suhdetta parantaa se, että sanoo kumpoanilleen, että koska sinulla on liuan pieni ja olet surkea seksissä en nyt halua sinua. En saa siitä mitään.

Miten suhdetta parantaa se että et kerro toiselle että haluttomuuteesi on selkeä syy? Ja vieläpä syy joka ei luultavasti muutu mihinkään joten olisi parasta molemmille että eroatte.

Entäs ne, joilla ei ole mitään nimettävää syytä? Seksi vaan ei kiinnosta? Ei vaan tunne halua?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta kuulostaa kamalalta nämä "jos en itse halua, niin tyydytän toisen"-kommentit. Ehkä en osaa peilata sitä nyt oikeassa mittakaavassa, mutta en ikinä voisi ajatella noin. Jos en halua, en todellakaan halua. En halua koskea (ehkä jotain halaamista enempää ainakaan), en pysty virittämään ajatuksia seksimoodiin, enkä todellakaan ikinä voisi rinnasta seksuaalisia tekoja lempiruuan tekemiseen tai johonkin muuhun älyttömään, mihin täällä verrataan. Tällainen olisi vain mekaaninen, ja ainakin jossain määrin vastentahtoinen teko ja olen aika varma, että mies kyllä itse osaa itsensä mekaanisesti tyydyttää. Ainakin itse osaan itseni.

Seksi on kahden ihmisen vuorovaikutusta ja yhteyttä. Se voi olla tottakai pikaista tai rauhallista tai mitä vaan, ja välillä ollaan enemmän saavana tai antavana osapuolena, mutta kyllä siinä tunnetasolla pitää molempien olla mukana ja haluta sitä yhteyttä toiseen ihmiseen. Itselleni se on myös intensiivinen kokemus, en syty ihan helpolla, mutta kun saan ajatukset ns oikeinpäin, nautin kyllä kovasti ja haluan kumppaninkin nauttivan. 

Onneksi meidän parisuhteessamme seksin määrä on kummankin mielestä oikein kohtuullinen, eli ainakaan toistaiseksi ei tästä ole tullut mitään ristiriitoja. Halusin vain kirjoittaa tämän, sillä se ajatus, että tekisi toiselle seksuaalisia tekoja silloin kun itseä ei tippaakaan huvita, on niin absurdi. Vaikka pääsääntöisesti kyllä pyrin päivittäin kumppania jotenkin ilahduttamaan, pienillä tai isoilla asioilla.

Toivottavasti kuitenkin pystyt myös ymmärtämään että on paljon ihmisiä joista ei ole lainkaan vastenmielistä helliä sitä kumppania vaikka itsellä ei niin tekisi juuri silloin mieli? Ja että meillä se todellakin vertautuu vaikka lempiruoan tekoon, kipeiden hartioiden hieromiseen tai muuhun toisen huomioimiseen. On meistä mukava nähdä kun toinen ilahtuu ja arvostaa sitä huomioimista.

Ihmiset ovat niin kovin erilaisia ja kokevat asiat eri tavoin. Joillekin seksi on selvästikin paljon syvällisemmin henkinen asia jossa pitää olla koko ajan itsekin täysillä tunteella mukana. Ja toisille enemmän fyysinen asia.

Selvää on että jos pariskunnan halut ovat kovin erilaiset, on helpompaa niillä pareilla joissa on mahdollista huomioida toisen tarpeita myös silloin kun toinen ei halua.

Miksi mielestäsi enemmän haluavalla onaina määräämisoikeus? Miksi enemmän haluava ei voi vaan runkata itsekseen? Mies ksi pitää saada se toinen alistettua seksuaaliseen tekoon, jota se toinen ei halua tehdä?

Koska jos seksuaallisia haluja ei saa tyydytetyksi suhteessa, ei suhteessa ole mitään järkeä

Niinpä. Välillä tuntuu että monet nykyajan ihmiset ajattelevat että parisuhde solmitaan vain itseä varten eikä puolisoilla ole mitään vastuuta sen toisen hyvinvoinnista. Ja edelleen tämä ei tarkoita että pitäisi hampaat irvessä antaa jos ei yhtään nappaa vaan sitä että parisuhtessa pitäisi olla se kantava ajatus että toisen hyvinvointi on tärkeää. Ja jos sen ajatuksen ottaa ja sisäistää niin moni asia jota tekee sen toisen olon hyväksi alkaa tuntua itsestäkin mukavalta ja mielekkäältä.

Sanomattakin selvää on että tämän pitää olla aina molemminpuolista niin että kumpikin on samalla ajattelutavalla suhteessa.

Jos rakkautta on, eikä olla yhdessä vain tottumuksesta, kyllä se seksittömyys on silloin kahden kauppa. Siihen on joku henkinen tai fyysinen syy, ja parisuhteessa tätä tulisi rakentavasti ratkoa yhdessä. Syy voi olla hetkellinen (stressiä, huolia, kipuja, väsymystä whatever) tai pidempi (suhteessa kipeitä ratkomista vaativia asioita ihan muualla, esim) mutta yhtä kaikki siihen ei auta sen haluttoman syyllistäminen koskaan. Se on ykköstapa lopettaa vähäisetkin halut.

Siksi suosittelen kyllä pariterapiaa aika matalalla kynnyksellä, jos syy ei ole aivan ilmiselvä ja ohimenevä.

Enkä nyt tarkoita, etteikö haluissa voisi olla eriparisuutta, toinen haluaa päivittäin, toinen kerran viikossa, mutta näissä tapauksissa taas yleensä peiliin katselu (molemmilla) auttaa.

Ei se enemmän haluavankaan syyllistäminen mitään auta. Se on yksi varmimmista tavoista lopettaa myötätunto vähemmän haluavaa kohtaan.

Kenenkään syyllistäminen ei auta. 

Mutta en koe siinä mitään syyllistämistä, jos sanoo kumppanilleen, ettei halua seksiä. Vasta sitten, jos siitä alkaa kehitellä jotain draamaa, se voi muuttua syyllistämiseksi.

Ei siinäkään ole mitään syyllistämistä, että tekee aloitteen seksiin. Sen vaan moni haluton tulkitsee painostavaksi vonkaamiseksi. Samalla tavalla se enmmän haluava voi tulkita ne pakit hänen halujen mitätöinniksi/paheksumiseksi. Siksi olisikin tärkeää keskustella aiheesta eikä vain todeta, haluan / en halua.

Ihme vänkäämistä. Koko tämä keskustelu on niiden syyllistämistä, joilla on syystä tai toisesta pienemmät halut kuin kumppanillaan.

Minusta tämä ketju on yhtä hyvin niiden vänkäämistä joiden mielestä seksi on lopulta vain aika ikävä ja turha asia jota ei pidemmässä suhteessa juuri tarvitse olla. Paitsi niinä muutaminan harvoina hetkinä kun juuri heitä sattuu haluttamaan. Silloin toisen pitää ottaa kiitollisena vastaan se mitä annetaan ja olla taas loppuvuosi hiljaa.

Nytkin syyllistit.

Niin syyllistin ja ihan tarkoituksella. Kyllä jonkun pitää vähän herätellä teitä nykynaisia jotka eivät tajua että seksi on normaali osa jokapäiväistä elämää eikä mikään naistenlehtien hehkuttama ylimaallinen tapahtuma jossa torvet ja viulut soivat ja ruusun terälehtiä sataa sängylle. Eli siis joka voi sellaisena toteutua normaalissa elämässä korkeintaan kerran vuodessa.

Kyllä jonkun pitää sanoa teille suoraan että suurin osa miehistä tarvitsee sitä seksiä säännöllisesti ollakseen tyytyväisiä. Se on ihan yhtä lailla fakta kuin se että teitä ei aina haluta.

Fakta on myös se, että naiset haluavat yhä harvemmin sitoutua jonkun miehen runkkupatjaksi. Siinähän itkette. Tai itkette ja runkkaatte itse. En ymmärrä miksei kelpaa eroaminen jos suhde ei ole omasta mielestä riittävä. Enkä sitä, että jos ei halua erota niin miksei runkkaa itse. Ei vaan väillä väkisin pitää yrittää se toinen pakottaa tekemään asioita jouta ei halua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen aina pitänyt seksistä ja avioliitossamme sitä on keskiarvojen mukaan paljon ollut.

Nyt kun ikää on kuitenkin se 45v, on hormonitoiminta selvästi alkanut muuttua. En syty seksiin kuten ennen, orgasmin saaminen on vaikeaa, hyvin harvoin tunnen spontaanisti halua. Eikä tasan tarkkaan ole kyse siitä, ettenkö rakastaisi miestäni.

Kieltämättä tämä latistaa kovasti seksielämää, ja se mikä ennen oli ihanaa, on alkanut tuntua puuduttavalta ja turhalta. 

Onneksi me kykenemme tästä avoimesta puhumaan, ja ymmärrystä ja kunnioitusta on. Mutta mietin kyllä, että monella varmasti on tätä seksuaalisuuden muutosta iän myötä ja sen mukana tuleekin sitä eriparisuutta haluamisen suhteen.

Se avoimuus onkin aika avainsana. Omaankin liittoon on mahtunut vilkkaampaa ja kuivempaa kautta, ja kummallakin on ollut sekä halutonta että halukasta aikaa. Minusta aivan luonnollista. On stressaavaa elämänvaihetta, pikkulapsiaika voi olla hyvin väsynyttä, voi olla rahahuolia, terveysmurheita, parisuhdekin kokee ylä- ja alamäkiä...

Se että oletetaan seksielämän olevan jokin muuttumaton peruspilari kaiken muun keskellä, on yksinkertaisesti absurdia. Mutta siitä pitää pystyä kumppanin kanssa puhumaan, ja selittämään sitä miksi käyttäytyy kuten käyttäytyy.

Nämä itsekkäät jyystäjät eivät ymmärrä , että seksi on vain yksi pala kokonaisuutta ,jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Toinen asia jota ne ei ymmärrä on se, ettei halu synny napista painamalla. Siihen vaikuttaa se muu kokonaisuus ja kuormittavuus. Kaikilla ihmisillä on erilaisia kausia ja tämä nyt vaan on hyväksyttävä tai sitten ero on se paras ratkaisu.

Amen ja kiitos. Jos ei tosiaan pysty näkemään sitä, että ihmisellä on oikeus olla välillä enemmän, välillä vähemmän innostunut seksistä, ihan niinkuin muistakin asioista elämässä, niin ei kyllä kuulu parisuhteeseen. 

Miksi aina jankataan siitä miten on oikeus siihen tai tähän? Toki on oikeus mutta se ei poista sitä että ihmisen käytöksellä on aina vaikutusta siihen millainen se suhde on ja miten se kumppanin suhteen kokee.

Se haluttomuus ei muutu positiiviseksi asiaksi suhteelle vaikka kuinka olisi oikeus olla haluton.

Täytyy myös aina erottaa se mitä haluttomuus aiheuttaa ja miten toinen siihen suhtautuu. Tietenkin suhdetta rikkoo jos toinen mököttää seksin puuttesssa tai vaatii toista suostumaan haluttomana. Mutta vaikka hän olisi hiljaa ja pitäisi kaiken sisällää niin ei se seksin puute mihinkään poistu. Silloin se vain padotaan sisään ja se vaikutta sieltä negatiivisesti. Ainoa toimiva ratkaisu on että asiasta puhutaan avoimesti ja kumpikin yrittää asettautua sen toisen asemaan hetkeksi. Ja sitten mietitään että miten juuri me tästä päästäisiin eteenpäin mahdollisimman vähin vaurioin.

No anteeksi, jos tuo sana oikeus nyt niin tökkii. Se on luonnollista, että välillä seksi kiinnostaa enemmän ja välillä vähemmän. Luultavasti pitkässä suhteessa molemmilla näitä kausia tulee ja aina ne eivät kumppanin kanssa kohtaa. On myös aivan ymmärrettävää, että se stressaa sitä toista osapuolta.

Kuitenkin näen sen vähän niin, että jos elämässä on jokin selkeä vaihe, miksi seksi kiinnostaa vähemmän (esim synnytyksen jälkeinen aika, kova työstressi, omat tai läheisen terveyshuolet...) niin parempi on silloin tinkiä siitä seksin määrästä ja panostaa parisuhteen muihin puoliin, kuten vaikkapa sen kumppanin tukemiseen. Seksi on asia, jonka aikuinen pystyy kyllä väliaikaisesti hoitamaan ihan yksinkin ja luultavasti tukemalla ja kannustamalla se seksielämäkin palaa nopeammin.

Tietenkään mikään vaihe ei saa jatkua loputtomiin ja jossain vaiheessa pitää yrittää palata sellaiseen tahtiin, millä huomioi sitä toistakin. Silti mikään kompromissi, missä haluttomana antaa vastentahtoisesti ei vahvista sitä parisuhdetta mistään kohtaa, ikinä.

Edelleenkaiken a ja o on se miten asiasta toisella viestii. Onko se viesti positiivinen ja empaattinen vai tuomitseva ja tyly. Jos se haluton kertoo asiasta niin että hänestäkin on kurjaa kun nyt ei juuri ole niitä haluja ja että ymmärtää toisen turhautumisen asiasta niin vastaanotto on varmasti erilainen kuin että toteaa vain että "mitäs siinä vonkaat".

Liian usein on täälläkin tullut esiin se että se haluttomuus ilmastaan toiselle lähinnä vonkaamiseen turhautumisen ja toisen halujen tuomitsemisen kautta. Se on sinällään ymmärrettävää mutta ei auta asiaa millään tavalla vaan vain pahentaa sitä. Siitä tulee se kuva että se haluton ei edes oikeastaan haluaisi haluta vaan vika on vain siinä osapuolessa joka haluaa. Se on aika pahasti satuttava asenne. Kenenkään haluja ei ikinä pitäisi leimata huonoiksi tai epätoivottaviksi koska seksuaalisuus on niin olennainen osa ihmisen omaa persoonaa.

Miksi vähemmän haluavaa saa syyllistää ja leimata ja velvoittaa ? Entä kun hän ei ole mitenkään pahoillaan muusta kuin siutä, että kumppani koko ajan vonkaa ja syyttäö ja ei abba ikinä olla rauhassa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen aina pitänyt seksistä ja avioliitossamme sitä on keskiarvojen mukaan paljon ollut.

Nyt kun ikää on kuitenkin se 45v, on hormonitoiminta selvästi alkanut muuttua. En syty seksiin kuten ennen, orgasmin saaminen on vaikeaa, hyvin harvoin tunnen spontaanisti halua. Eikä tasan tarkkaan ole kyse siitä, ettenkö rakastaisi miestäni.

Kieltämättä tämä latistaa kovasti seksielämää, ja se mikä ennen oli ihanaa, on alkanut tuntua puuduttavalta ja turhalta. 

Onneksi me kykenemme tästä avoimesta puhumaan, ja ymmärrystä ja kunnioitusta on. Mutta mietin kyllä, että monella varmasti on tätä seksuaalisuuden muutosta iän myötä ja sen mukana tuleekin sitä eriparisuutta haluamisen suhteen.

Aika heikosti menee, jos ei ole mitään tietoa miksi haluaa tai ei halua eikä edes halua yrittää selvittää sitä yhdessä kumppanin kanssa.

Se avoimuus onkin aika avainsana. Omaankin liittoon on mahtunut vilkkaampaa ja kuivempaa kautta, ja kummallakin on ollut sekä halutonta että halukasta aikaa. Minusta aivan luonnollista. On stressaavaa elämänvaihetta, pikkulapsiaika voi olla hyvin väsynyttä, voi olla rahahuolia, terveysmurheita, parisuhdekin kokee ylä- ja alamäkiä...

Se että oletetaan seksielämän olevan jokin muuttumaton peruspilari kaiken muun keskellä, on yksinkertaisesti absurdia. Mutta siitä pitää pystyä kumppanin kanssa puhumaan, ja selittämään sitä miksi käyttäytyy kuten käyttäytyy.

Nämä itsekkäät jyystäjät eivät ymmärrä , että seksi on vain yksi pala kokonaisuutta ,jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Toinen asia jota ne ei ymmärrä on se, ettei halu synny napista painamalla. Siihen vaikuttaa se muu kokonaisuus ja kuormittavuus. Kaikilla ihmisillä on erilaisia kausia ja tämä nyt vaan on hyväksyttävä tai sitten ero on se paras ratkaisu.

On kuitenkin peljon helpompi ymmärtää näitä vaihteluita jos niistä puhutaan avoimesti. Ja ymmärretään myös sen toisen näkökulmaa ja tarpeita. Se että todetaan "mitäs siinä vonkaat", ei paranna tilannetta mitenkään. Jos sen sijaan sanotaan että "kurjaa että meillä on nyt tällainen vaihe jossa on vähemmän seksiä kun tiedän että sinä sitä kaipaat", tunnelma on taatusti aika toinen.

Entäpä toisinpäin? Voisiko se enemmän haluava yrittää ymmärtää, että sillä kumppanilla voi olla vaikkapa työstressiä tai jotain, mikä kerta kaikkiaan estää sitä pääsyä seksimoodiin. Ei vonkaisi ja olisi surkea ja odottaisi lohduttelua, vaan voisi itse olla myötätuntoinen ja antaa sen toisen olla tässä suhteessa rauhassa.

Jos on hankalaa elämässä, ei välttämättä jaksa surkutella sitä, että aikuinen ihminen joutuu olemaan vähemmällä seksillä. Kun itse kaipaisi sitä myötätuntoa ja keinoja päästä eteenpäin.

On paljon helpompi ymmärtää ja osoittaa myötätuntoa jos toinen kertoo näistä asioista. Jos vain tylysti torjuu, niin ei se syy oikein aukene. Ja se syykin voisi olla helpommin poistettavissa, jos asiasta voisi yhdessä puhua.

Miten asia puhumalla paranee. Toinen vonkaa ja toinen sanoo, että olet rasittava vonkaaja ja minä en nyt jaksa ja halua nyt seksiä. Yleensä ei ole listaa syistä miksi ei halua. Ei vaan tee mieli.

Aika heikosti menee, jos ei ole mitään tietoa miksi haluaa tai ei halua eikä edes halua yrittää selvittää sitä yhdessä kumppanin kanssa.

Miksi tämä ei-haluaminen nähdään koko ajan ongelmana? Miksi ei voi vaan hyväksyä ettei haluta. Miten suhdetta parantaa se, että sanoo kumpoanilleen, että koska sinulla on liuan pieni ja olet surkea seksissä en nyt halua sinua. En saa siitä mitään.

Miten suhdetta parantaa se että et kerro toiselle että haluttomuuteesi on selkeä syy? Ja vieläpä syy joka ei luultavasti muutu mihinkään joten olisi parasta molemmille että eroatte.

Entäs ne, joilla ei ole mitään nimettävää syytä? Seksi vaan ei kiinnosta? Ei vaan tunne halua?

No sitten pitää avoimesti puhua niistä asioista ja tunteista mitä se aiheuttaa. Se halukkaampi osapuoli kokee yleensä sen aika raskaana että toinen ei halua häntä enää. Ei auta vaikka siihen ei olisi mitään selkää syytä. Itse asiassa se on melkein pahempaa niin. Silloin syyn ajattele olevan siinä että ei kelpaa miehenä/naisena sille toiselle eikä ole haluttava.

Nämä tunteet pitää pystyä jotenkin käsittelemään eikä vain haudata jonnekin maton alle. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta kuulostaa kamalalta nämä "jos en itse halua, niin tyydytän toisen"-kommentit. Ehkä en osaa peilata sitä nyt oikeassa mittakaavassa, mutta en ikinä voisi ajatella noin. Jos en halua, en todellakaan halua. En halua koskea (ehkä jotain halaamista enempää ainakaan), en pysty virittämään ajatuksia seksimoodiin, enkä todellakaan ikinä voisi rinnasta seksuaalisia tekoja lempiruuan tekemiseen tai johonkin muuhun älyttömään, mihin täällä verrataan. Tällainen olisi vain mekaaninen, ja ainakin jossain määrin vastentahtoinen teko ja olen aika varma, että mies kyllä itse osaa itsensä mekaanisesti tyydyttää. Ainakin itse osaan itseni.

Seksi on kahden ihmisen vuorovaikutusta ja yhteyttä. Se voi olla tottakai pikaista tai rauhallista tai mitä vaan, ja välillä ollaan enemmän saavana tai antavana osapuolena, mutta kyllä siinä tunnetasolla pitää molempien olla mukana ja haluta sitä yhteyttä toiseen ihmiseen. Itselleni se on myös intensiivinen kokemus, en syty ihan helpolla, mutta kun saan ajatukset ns oikeinpäin, nautin kyllä kovasti ja haluan kumppaninkin nauttivan. 

Onneksi meidän parisuhteessamme seksin määrä on kummankin mielestä oikein kohtuullinen, eli ainakaan toistaiseksi ei tästä ole tullut mitään ristiriitoja. Halusin vain kirjoittaa tämän, sillä se ajatus, että tekisi toiselle seksuaalisia tekoja silloin kun itseä ei tippaakaan huvita, on niin absurdi. Vaikka pääsääntöisesti kyllä pyrin päivittäin kumppania jotenkin ilahduttamaan, pienillä tai isoilla asioilla.

Toivottavasti kuitenkin pystyt myös ymmärtämään että on paljon ihmisiä joista ei ole lainkaan vastenmielistä helliä sitä kumppania vaikka itsellä ei niin tekisi juuri silloin mieli? Ja että meillä se todellakin vertautuu vaikka lempiruoan tekoon, kipeiden hartioiden hieromiseen tai muuhun toisen huomioimiseen. On meistä mukava nähdä kun toinen ilahtuu ja arvostaa sitä huomioimista.

Ihmiset ovat niin kovin erilaisia ja kokevat asiat eri tavoin. Joillekin seksi on selvästikin paljon syvällisemmin henkinen asia jossa pitää olla koko ajan itsekin täysillä tunteella mukana. Ja toisille enemmän fyysinen asia.

Selvää on että jos pariskunnan halut ovat kovin erilaiset, on helpompaa niillä pareilla joissa on mahdollista huomioida toisen tarpeita myös silloin kun toinen ei halua.

Miksi mielestäsi enemmän haluavalla onaina määräämisoikeus? Miksi enemmän haluava ei voi vaan runkata itsekseen? Mies ksi pitää saada se toinen alistettua seksuaaliseen tekoon, jota se toinen ei halua tehdä?

Koska jos seksuaallisia haluja ei saa tyydytetyksi suhteessa, ei suhteessa ole mitään järkeä

Niinpä. Välillä tuntuu että monet nykyajan ihmiset ajattelevat että parisuhde solmitaan vain itseä varten eikä puolisoilla ole mitään vastuuta sen toisen hyvinvoinnista. Ja edelleen tämä ei tarkoita että pitäisi hampaat irvessä antaa jos ei yhtään nappaa vaan sitä että parisuhtessa pitäisi olla se kantava ajatus että toisen hyvinvointi on tärkeää. Ja jos sen ajatuksen ottaa ja sisäistää niin moni asia jota tekee sen toisen olon hyväksi alkaa tuntua itsestäkin mukavalta ja mielekkäältä.

Sanomattakin selvää on että tämän pitää olla aina molemminpuolista niin että kumpikin on samalla ajattelutavalla suhteessa.

Jos rakkautta on, eikä olla yhdessä vain tottumuksesta, kyllä se seksittömyys on silloin kahden kauppa. Siihen on joku henkinen tai fyysinen syy, ja parisuhteessa tätä tulisi rakentavasti ratkoa yhdessä. Syy voi olla hetkellinen (stressiä, huolia, kipuja, väsymystä whatever) tai pidempi (suhteessa kipeitä ratkomista vaativia asioita ihan muualla, esim) mutta yhtä kaikki siihen ei auta sen haluttoman syyllistäminen koskaan. Se on ykköstapa lopettaa vähäisetkin halut.

Siksi suosittelen kyllä pariterapiaa aika matalalla kynnyksellä, jos syy ei ole aivan ilmiselvä ja ohimenevä.

Enkä nyt tarkoita, etteikö haluissa voisi olla eriparisuutta, toinen haluaa päivittäin, toinen kerran viikossa, mutta näissä tapauksissa taas yleensä peiliin katselu (molemmilla) auttaa.

Ei se enemmän haluavankaan syyllistäminen mitään auta. Se on yksi varmimmista tavoista lopettaa myötätunto vähemmän haluavaa kohtaan.

Kenenkään syyllistäminen ei auta. 

Mutta en koe siinä mitään syyllistämistä, jos sanoo kumppanilleen, ettei halua seksiä. Vasta sitten, jos siitä alkaa kehitellä jotain draamaa, se voi muuttua syyllistämiseksi.

Ei siinäkään ole mitään syyllistämistä, että tekee aloitteen seksiin. Sen vaan moni haluton tulkitsee painostavaksi vonkaamiseksi. Samalla tavalla se enmmän haluava voi tulkita ne pakit hänen halujen mitätöinniksi/paheksumiseksi. Siksi olisikin tärkeää keskustella aiheesta eikä vain todeta, haluan / en halua.

Ihme vänkäämistä. Koko tämä keskustelu on niiden syyllistämistä, joilla on syystä tai toisesta pienemmät halut kuin kumppanillaan.

Minusta tämä ketju on yhtä hyvin niiden vänkäämistä joiden mielestä seksi on lopulta vain aika ikävä ja turha asia jota ei pidemmässä suhteessa juuri tarvitse olla. Paitsi niinä muutaminan harvoina hetkinä kun juuri heitä sattuu haluttamaan. Silloin toisen pitää ottaa kiitollisena vastaan se mitä annetaan ja olla taas loppuvuosi hiljaa.

Nytkin syyllistit.

Niin syyllistin ja ihan tarkoituksella. Kyllä jonkun pitää vähän herätellä teitä nykynaisia jotka eivät tajua että seksi on normaali osa jokapäiväistä elämää eikä mikään naistenlehtien hehkuttama ylimaallinen tapahtuma jossa torvet ja viulut soivat ja ruusun terälehtiä sataa sängylle. Eli siis joka voi sellaisena toteutua normaalissa elämässä korkeintaan kerran vuodessa.

Kyllä jonkun pitää sanoa teille suoraan että suurin osa miehistä tarvitsee sitä seksiä säännöllisesti ollakseen tyytyväisiä. Se on ihan yhtä lailla fakta kuin se että teitä ei aina haluta.

Tässä taas näkee miten itsekkäitä miehet ovat. Muulla ei väliä kuhan mies ja muna ovat tyytyväisiä. Ei ihme että Suomessa sinkkutaloudet lisääntyvät elämäntapana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta kuulostaa kamalalta nämä "jos en itse halua, niin tyydytän toisen"-kommentit. Ehkä en osaa peilata sitä nyt oikeassa mittakaavassa, mutta en ikinä voisi ajatella noin. Jos en halua, en todellakaan halua. En halua koskea (ehkä jotain halaamista enempää ainakaan), en pysty virittämään ajatuksia seksimoodiin, enkä todellakaan ikinä voisi rinnasta seksuaalisia tekoja lempiruuan tekemiseen tai johonkin muuhun älyttömään, mihin täällä verrataan. Tällainen olisi vain mekaaninen, ja ainakin jossain määrin vastentahtoinen teko ja olen aika varma, että mies kyllä itse osaa itsensä mekaanisesti tyydyttää. Ainakin itse osaan itseni.

Seksi on kahden ihmisen vuorovaikutusta ja yhteyttä. Se voi olla tottakai pikaista tai rauhallista tai mitä vaan, ja välillä ollaan enemmän saavana tai antavana osapuolena, mutta kyllä siinä tunnetasolla pitää molempien olla mukana ja haluta sitä yhteyttä toiseen ihmiseen. Itselleni se on myös intensiivinen kokemus, en syty ihan helpolla, mutta kun saan ajatukset ns oikeinpäin, nautin kyllä kovasti ja haluan kumppaninkin nauttivan. 

Onneksi meidän parisuhteessamme seksin määrä on kummankin mielestä oikein kohtuullinen, eli ainakaan toistaiseksi ei tästä ole tullut mitään ristiriitoja. Halusin vain kirjoittaa tämän, sillä se ajatus, että tekisi toiselle seksuaalisia tekoja silloin kun itseä ei tippaakaan huvita, on niin absurdi. Vaikka pääsääntöisesti kyllä pyrin päivittäin kumppania jotenkin ilahduttamaan, pienillä tai isoilla asioilla.

Toivottavasti kuitenkin pystyt myös ymmärtämään että on paljon ihmisiä joista ei ole lainkaan vastenmielistä helliä sitä kumppania vaikka itsellä ei niin tekisi juuri silloin mieli? Ja että meillä se todellakin vertautuu vaikka lempiruoan tekoon, kipeiden hartioiden hieromiseen tai muuhun toisen huomioimiseen. On meistä mukava nähdä kun toinen ilahtuu ja arvostaa sitä huomioimista.

Ihmiset ovat niin kovin erilaisia ja kokevat asiat eri tavoin. Joillekin seksi on selvästikin paljon syvällisemmin henkinen asia jossa pitää olla koko ajan itsekin täysillä tunteella mukana. Ja toisille enemmän fyysinen asia.

Selvää on että jos pariskunnan halut ovat kovin erilaiset, on helpompaa niillä pareilla joissa on mahdollista huomioida toisen tarpeita myös silloin kun toinen ei halua.

Miksi mielestäsi enemmän haluavalla onaina määräämisoikeus? Miksi enemmän haluava ei voi vaan runkata itsekseen? Mies ksi pitää saada se toinen alistettua seksuaaliseen tekoon, jota se toinen ei halua tehdä?

Koska jos seksuaallisia haluja ei saa tyydytetyksi suhteessa, ei suhteessa ole mitään järkeä

Niinpä. Välillä tuntuu että monet nykyajan ihmiset ajattelevat että parisuhde solmitaan vain itseä varten eikä puolisoilla ole mitään vastuuta sen toisen hyvinvoinnista. Ja edelleen tämä ei tarkoita että pitäisi hampaat irvessä antaa jos ei yhtään nappaa vaan sitä että parisuhtessa pitäisi olla se kantava ajatus että toisen hyvinvointi on tärkeää. Ja jos sen ajatuksen ottaa ja sisäistää niin moni asia jota tekee sen toisen olon hyväksi alkaa tuntua itsestäkin mukavalta ja mielekkäältä.

Sanomattakin selvää on että tämän pitää olla aina molemminpuolista niin että kumpikin on samalla ajattelutavalla suhteessa.

Jos rakkautta on, eikä olla yhdessä vain tottumuksesta, kyllä se seksittömyys on silloin kahden kauppa. Siihen on joku henkinen tai fyysinen syy, ja parisuhteessa tätä tulisi rakentavasti ratkoa yhdessä. Syy voi olla hetkellinen (stressiä, huolia, kipuja, väsymystä whatever) tai pidempi (suhteessa kipeitä ratkomista vaativia asioita ihan muualla, esim) mutta yhtä kaikki siihen ei auta sen haluttoman syyllistäminen koskaan. Se on ykköstapa lopettaa vähäisetkin halut.

Siksi suosittelen kyllä pariterapiaa aika matalalla kynnyksellä, jos syy ei ole aivan ilmiselvä ja ohimenevä.

Enkä nyt tarkoita, etteikö haluissa voisi olla eriparisuutta, toinen haluaa päivittäin, toinen kerran viikossa, mutta näissä tapauksissa taas yleensä peiliin katselu (molemmilla) auttaa.

Ei se enemmän haluavankaan syyllistäminen mitään auta. Se on yksi varmimmista tavoista lopettaa myötätunto vähemmän haluavaa kohtaan.

Kenenkään syyllistäminen ei auta. 

Mutta en koe siinä mitään syyllistämistä, jos sanoo kumppanilleen, ettei halua seksiä. Vasta sitten, jos siitä alkaa kehitellä jotain draamaa, se voi muuttua syyllistämiseksi.

Ei siinäkään ole mitään syyllistämistä, että tekee aloitteen seksiin. Sen vaan moni haluton tulkitsee painostavaksi vonkaamiseksi. Samalla tavalla se enmmän haluava voi tulkita ne pakit hänen halujen mitätöinniksi/paheksumiseksi. Siksi olisikin tärkeää keskustella aiheesta eikä vain todeta, haluan / en halua.

Ihme vänkäämistä. Koko tämä keskustelu on niiden syyllistämistä, joilla on syystä tai toisesta pienemmät halut kuin kumppanillaan.

Minusta tämä ketju on yhtä hyvin niiden vänkäämistä joiden mielestä seksi on lopulta vain aika ikävä ja turha asia jota ei pidemmässä suhteessa juuri tarvitse olla. Paitsi niinä muutaminan harvoina hetkinä kun juuri heitä sattuu haluttamaan. Silloin toisen pitää ottaa kiitollisena vastaan se mitä annetaan ja olla taas loppuvuosi hiljaa.

Nytkin syyllistit.

Niin syyllistin ja ihan tarkoituksella. Kyllä jonkun pitää vähän herätellä teitä nykynaisia jotka eivät tajua että seksi on normaali osa jokapäiväistä elämää eikä mikään naistenlehtien hehkuttama ylimaallinen tapahtuma jossa torvet ja viulut soivat ja ruusun terälehtiä sataa sängylle. Eli siis joka voi sellaisena toteutua normaalissa elämässä korkeintaan kerran vuodessa.

Kyllä jonkun pitää sanoa teille suoraan että suurin osa miehistä tarvitsee sitä seksiä säännöllisesti ollakseen tyytyväisiä. Se on ihan yhtä lailla fakta kuin se että teitä ei aina haluta.

Fakta on myös se, että naiset haluavat yhä harvemmin sitoutua jonkun miehen runkkupatjaksi. Siinähän itkette. Tai itkette ja runkkaatte itse. En ymmärrä miksei kelpaa eroaminen jos suhde ei ole omasta mielestä riittävä. Enkä sitä, että jos ei halua erota niin miksei runkkaa itse. Ei vaan väillä väkisin pitää yrittää se toinen pakottaa tekemään asioita jouta ei halua.

No aika harva nainen vain olankohautuksella tyytyy miehen päätöksen erota ja rikkoa perhe, yhteinen koti jne. vain siksi että mies haluaa enemmän seksiä. Kyllä siinä vaihessa yleensä huudella vastuunkannon perään ja vedotaan siihen että on luvattu rakastaa niin myötä kuin vastamäessäkin.

Ja jos mies löytää uuden naisen joka halukkaasti tyydyttää miehen tarpeet niin se vasta pahana ja halveksittavana naisena nähdään.

Eli todellisuudessa naiset eivät juuri halua nähdä miestään tyytyväisenä vaan saavat jotain outoa tyydytystä siitä että heillä on se suhteen seksuaalinen valta käsissään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen aina pitänyt seksistä ja avioliitossamme sitä on keskiarvojen mukaan paljon ollut.

Nyt kun ikää on kuitenkin se 45v, on hormonitoiminta selvästi alkanut muuttua. En syty seksiin kuten ennen, orgasmin saaminen on vaikeaa, hyvin harvoin tunnen spontaanisti halua. Eikä tasan tarkkaan ole kyse siitä, ettenkö rakastaisi miestäni.

Kieltämättä tämä latistaa kovasti seksielämää, ja se mikä ennen oli ihanaa, on alkanut tuntua puuduttavalta ja turhalta. 

Onneksi me kykenemme tästä avoimesta puhumaan, ja ymmärrystä ja kunnioitusta on. Mutta mietin kyllä, että monella varmasti on tätä seksuaalisuuden muutosta iän myötä ja sen mukana tuleekin sitä eriparisuutta haluamisen suhteen.

Se avoimuus onkin aika avainsana. Omaankin liittoon on mahtunut vilkkaampaa ja kuivempaa kautta, ja kummallakin on ollut sekä halutonta että halukasta aikaa. Minusta aivan luonnollista. On stressaavaa elämänvaihetta, pikkulapsiaika voi olla hyvin väsynyttä, voi olla rahahuolia, terveysmurheita, parisuhdekin kokee ylä- ja alamäkiä...

Se että oletetaan seksielämän olevan jokin muuttumaton peruspilari kaiken muun keskellä, on yksinkertaisesti absurdia. Mutta siitä pitää pystyä kumppanin kanssa puhumaan, ja selittämään sitä miksi käyttäytyy kuten käyttäytyy.

Nämä itsekkäät jyystäjät eivät ymmärrä , että seksi on vain yksi pala kokonaisuutta ,jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Toinen asia jota ne ei ymmärrä on se, ettei halu synny napista painamalla. Siihen vaikuttaa se muu kokonaisuus ja kuormittavuus. Kaikilla ihmisillä on erilaisia kausia ja tämä nyt vaan on hyväksyttävä tai sitten ero on se paras ratkaisu.

Amen ja kiitos. Jos ei tosiaan pysty näkemään sitä, että ihmisellä on oikeus olla välillä enemmän, välillä vähemmän innostunut seksistä, ihan niinkuin muistakin asioista elämässä, niin ei kyllä kuulu parisuhteeseen. 

Miksi aina jankataan siitä miten on oikeus siihen tai tähän? Toki on oikeus mutta se ei poista sitä että ihmisen käytöksellä on aina vaikutusta siihen millainen se suhde on ja miten se kumppanin suhteen kokee.

Se haluttomuus ei muutu positiiviseksi asiaksi suhteelle vaikka kuinka olisi oikeus olla haluton.

Täytyy myös aina erottaa se mitä haluttomuus aiheuttaa ja miten toinen siihen suhtautuu. Tietenkin suhdetta rikkoo jos toinen mököttää seksin puuttesssa tai vaatii toista suostumaan haluttomana. Mutta vaikka hän olisi hiljaa ja pitäisi kaiken sisällää niin ei se seksin puute mihinkään poistu. Silloin se vain padotaan sisään ja se vaikutta sieltä negatiivisesti. Ainoa toimiva ratkaisu on että asiasta puhutaan avoimesti ja kumpikin yrittää asettautua sen toisen asemaan hetkeksi. Ja sitten mietitään että miten juuri me tästä päästäisiin eteenpäin mahdollisimman vähin vaurioin.

No anteeksi, jos tuo sana oikeus nyt niin tökkii. Se on luonnollista, että välillä seksi kiinnostaa enemmän ja välillä vähemmän. Luultavasti pitkässä suhteessa molemmilla näitä kausia tulee ja aina ne eivät kumppanin kanssa kohtaa. On myös aivan ymmärrettävää, että se stressaa sitä toista osapuolta.

Kuitenkin näen sen vähän niin, että jos elämässä on jokin selkeä vaihe, miksi seksi kiinnostaa vähemmän (esim synnytyksen jälkeinen aika, kova työstressi, omat tai läheisen terveyshuolet...) niin parempi on silloin tinkiä siitä seksin määrästä ja panostaa parisuhteen muihin puoliin, kuten vaikkapa sen kumppanin tukemiseen. Seksi on asia, jonka aikuinen pystyy kyllä väliaikaisesti hoitamaan ihan yksinkin ja luultavasti tukemalla ja kannustamalla se seksielämäkin palaa nopeammin.

Tietenkään mikään vaihe ei saa jatkua loputtomiin ja jossain vaiheessa pitää yrittää palata sellaiseen tahtiin, millä huomioi sitä toistakin. Silti mikään kompromissi, missä haluttomana antaa vastentahtoisesti ei vahvista sitä parisuhdetta mistään kohtaa, ikinä.

Edelleenkaiken a ja o on se miten asiasta toisella viestii. Onko se viesti positiivinen ja empaattinen vai tuomitseva ja tyly. Jos se haluton kertoo asiasta niin että hänestäkin on kurjaa kun nyt ei juuri ole niitä haluja ja että ymmärtää toisen turhautumisen asiasta niin vastaanotto on varmasti erilainen kuin että toteaa vain että "mitäs siinä vonkaat".

Liian usein on täälläkin tullut esiin se että se haluttomuus ilmastaan toiselle lähinnä vonkaamiseen turhautumisen ja toisen halujen tuomitsemisen kautta. Se on sinällään ymmärrettävää mutta ei auta asiaa millään tavalla vaan vain pahentaa sitä. Siitä tulee se kuva että se haluton ei edes oikeastaan haluaisi haluta vaan vika on vain siinä osapuolessa joka haluaa. Se on aika pahasti satuttava asenne. Kenenkään haluja ei ikinä pitäisi leimata huonoiksi tai epätoivottaviksi koska seksuaalisuus on niin olennainen osa ihmisen omaa persoonaa.

Miksi vähemmän haluavaa saa syyllistää ja leimata ja velvoittaa ? Entä kun hän ei ole mitenkään pahoillaan muusta kuin siutä, että kumppani koko ajan vonkaa ja syyttäö ja ei abba ikinä olla rauhassa?

Jos se vähemmän haluava ei pysty edes siihen että suhtautuisi siihen enemmän haluavaan empaattisesti ja ymmärtäväksi niin voi olla että on ihan syytäkin vähän syyllistää.