IS: Joonaksella on seksiä puolisonsa kanssa kaksi kertaa kuukaudessa – ”hyvällä tuurilla”.

Vierailija kirjoitti:

Jos on parisuhteessa niin ei voi yksipuolisesti ja keskustelematta sanoutua irti seksistä. Tai voi, mutta se on itsekästä ja ajattelematonta. Ja myös täytyy hyväksyä ja ottaa huomioon sen yksipuolisen päätöksen vaikutukset jatkossa suhteeseen.

Kyllä, parisuhteessa on paljon muutakin kuin seksi. Mutta jos seksi lopetetaan kokonaan tai edes osittain sen on oltava molempien päätös ja silloin molemmat ovat päätöksen jälkeen tyytyväisiä suhteeseen. Se sopii kummallekin.

Ei niin, että toinen haluaa kerran vuodessa ja toinen kerran viikossa ja kerran vuodessa haluava on se joka määrää yksin tahdin.

Kyllä mielestäni vähemmän seksiä haluavan on velvollisuus ottaa myös se toinen huomioon.

Joko erota tai saada joku tyydyttävä ratkaisu asiaan.

Mitä on osittainen seksin lopettaminen? Eikö halukkuus saa muuttua parisuhteessa, iän myötä ja elämäntilanteita mukaillen?

Joonaksen puoliso ratsastaa parhaillaan hikisenä ja voimakkaasti äännellen paksulla ja suonikkaalla, kuten niin monena muunakin päivänä. Joonaksella sitten sen pari kertaa kuussa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen aina pitänyt seksistä ja avioliitossamme sitä on keskiarvojen mukaan paljon ollut.

Nyt kun ikää on kuitenkin se 45v, on hormonitoiminta selvästi alkanut muuttua. En syty seksiin kuten ennen, orgasmin saaminen on vaikeaa, hyvin harvoin tunnen spontaanisti halua. Eikä tasan tarkkaan ole kyse siitä, ettenkö rakastaisi miestäni.

Kieltämättä tämä latistaa kovasti seksielämää, ja se mikä ennen oli ihanaa, on alkanut tuntua puuduttavalta ja turhalta. 

Onneksi me kykenemme tästä avoimesta puhumaan, ja ymmärrystä ja kunnioitusta on. Mutta mietin kyllä, että monella varmasti on tätä seksuaalisuuden muutosta iän myötä ja sen mukana tuleekin sitä eriparisuutta haluamisen suhteen.

Se avoimuus onkin aika avainsana. Omaankin liittoon on mahtunut vilkkaampaa ja kuivempaa kautta, ja kummallakin on ollut sekä halutonta että halukasta aikaa. Minusta aivan luonnollista. On stressaavaa elämänvaihetta, pikkulapsiaika voi olla hyvin väsynyttä, voi olla rahahuolia, terveysmurheita, parisuhdekin kokee ylä- ja alamäkiä...

Se että oletetaan seksielämän olevan jokin muuttumaton peruspilari kaiken muun keskellä, on yksinkertaisesti absurdia. Mutta siitä pitää pystyä kumppanin kanssa puhumaan, ja selittämään sitä miksi käyttäytyy kuten käyttäytyy.

Nämä itsekkäät jyystäjät eivät ymmärrä , että seksi on vain yksi pala kokonaisuutta ,jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Toinen asia jota ne ei ymmärrä on se, ettei halu synny napista painamalla. Siihen vaikuttaa se muu kokonaisuus ja kuormittavuus. Kaikilla ihmisillä on erilaisia kausia ja tämä nyt vaan on hyväksyttävä tai sitten ero on se paras ratkaisu.

Amen ja kiitos. Jos ei tosiaan pysty näkemään sitä, että ihmisellä on oikeus olla välillä enemmän, välillä vähemmän innostunut seksistä, ihan niinkuin muistakin asioista elämässä, niin ei kyllä kuulu parisuhteeseen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mietin tässä, että kyllä se seksin jatkuva haluaminen tuntuu omasta näkökulmasta oudolta. Itseä haluttaa lähinnä ovulaation aikaan, silloin haluttaa sitten oikein kunnolla. Kaikkina muina aikoina seksi on yhdentekevää - joskus miehen mieliksi suostun, mutta itselle tulee vain tyhjä ja kurja olo silloin. Läheisyydestä pidän kyllä.

Ikä tuo myös hormonaalisia muutoksia. Naisella ne ovat selvempiä varmasti kuin miehellä, mutta miehilläkin alkaa kyllä keski-iässä hormonitoiminta muuttua. Muutokset ovat yksilöllisiä, mutta turha niitä on kiistääkään. Jos sitten jollakulla katoaa halukkuus näiden myötä, mitäpä se syyllistäminen auttaa?

Loppujen lopuksi halukkuus tai haluttomuus on hyvin pitkälle hormonitoimintaa. Psyykkeessä voi olla seikkoja, jotka edistävät tai vähentävät halukkuutta, mutta valtaosan selittää hormonitoiminta.

Hormonitoiminta selittää paljon siitä että miten paljon tulee spontaanisti niitä tunteita että haluaa. Mutta hormonitoiminta ei ole ollenkaan niin suuressa roolissa siitä, voiko sitä nauttia seksistä jos siihen ryhtyy. Siinä se henkinen puoli on avainasemassa. Kauhean monesti tilanne on se että kun (yleensä nainen) ei ole jo valmiiksi halukas, hän ei edes anna mahdollisuutta sille että voisi kuitenkin nauttia. Eli ei edes lähdetä mukaan avoimin mielin ja katsota että mitä tästä tulisi jos vain kokeiltaisiin. On vain päätetty että ei haluta ja silloin ei tietenkään myöskään haluta eikä nautita. Seksistä nauttiminen vaatii rentoutumista ja heittäytymistä ja niitä voi kyllä jokainen myös vähän opetella ja ihan tietoisesti lisätä positiivisella ajattelulla.

Höps. Ei haluaminen tai haluamattomuus ole mikään päätös. Kyllä se kumpuaa sieltä biologiasta. 

Suhtautuminen on jossain määrin valinta, ja tietysti rentoutumisella ja mahdollisuuden antamisella pääsee suurella todennäköisyydellä parempaan lopputulemaan kuin jännittämällä ja vetäytymällä, mutta siltikin se lopulta nousee sieltä hormoneista. Esimerkiksi itse kykenen kyllä jossain määrin nauttimaan seksistä muulloinkin kuin ovulaation aikaan, mutta pohjimmiltaan kokemus jää ontoksi, vaikka kuinka on mahdollisuutta antamassa ja yrittämässä ja heittäytymässä. Se vaan on eri tunne. Orgasmi on laimeampi, mieltä on vaikea pitää mukana, kun ei aidosti halua... ja lopulta täytyy vain myöntää itselleen, että tämä on nyt vain seksiä toisen mieliksi (ja sitten taas oikeastaan se seksin pohjimmainen idea henkisestä yhteydestä ja yhteisestä hyvästä olosta vesittyy).

Enkä hetkeäkään epäile, etteikö yksilöllisiä eroja olisi, mutta on melkoista vähättelyä väittää "On vain päätetty että ei haluta ja silloin ei tietenkään myöskään haluta eikä nautita."

No ehkäpä tässä on myös se ero mitä kukin siltä seksiltä aina haluaa. Itse koen kyllä seksin monesti samalla tavalla kuin sinä eli että se on laimeampaa kuin silloin kun oikein kovasti tekee mieli. Mutta en minä osaa sitä pitää pahana. Minusta seksi on kuitenkin aina ihan mukavaa ja antaa mukavan rentoutumisen tunteen vaikka se ei niin maailmaan räjäyttävää olisikaan. Ja minusta on vielä 20 avioliittovuoden jälkeenkin mukava nähdä kuinka puolisoni nauttii ja antaa hänelle nautintoa. Meillä seksiin sisältyy myös lähes aina paljon hellimistä sekä ennen että jälkeen joten koen saavani paljon sellaista läheisyyttä seksin yhteydessä jota en muuten niin intensiivisesti saisi. Ja kun olemme rentotuneet niin juttelukin luistaa seksin jälkeen hyvin ja tuntuu että se henkinenkin yhteys on läheisempi.

Eli kyllä sillä seksillä on paljon erilaisia funktioita ja positiivisia vaikutuksia pelkän orgasmin tai suuren nautinnon lisäksi ja se voi olla hyvää vaikka niin suurta halua ei aina olisikaan mukana.

Voi olla, voi olla olematta.

Meitä on moneksi ja suhtautumisia on erilaisia. Minäkin nautin siitä, että kumppanille tulee hyvä olo, mutta samalla itselleni tulee tyhjä ja ärtynyt olo ja haluan vetäytyä kauemmas, eli lopulta se "yksipuolinen" seksi vie minua kauemmas puolisostani. Olen miettinyt kovasti miksi näin käy, mutta mitään selitystä en asialle keksi muuta kuin hormonitoiminnan - mielihyvähormonit jäävät puutteellisiksi tai jotain.

Ehkäpä voisitte jotenkin lisätä seksihetkiinne sellaisia asioita joista myös sinä saat paljon? Nautit kuitenkin toivottavasti hellyydestä, hellistä sanoista, hyvästä juttelusta toisen kainalossa tms.? 

Sehän se on hyvän seksielämän resepti että siinä on molemmille riittävästi hyviä asioita eikä ole mitään sääntöjä että mitä niiden asioiden pitäisi olla.

Nautin ja saankin näitä. Mutta se ei auta, kun pohjimmiltaan silloin kun ei tosissaan haluta, seksi on yhdentekevää, vaikka kuinka yrittäisi ja yrittäisi ja heittäytyisi. Lisäksi mielestäni hellät sanat jne eivät saisi olla sidottuja seksiin (eivätkä ne meillä olekaan, mutta tiedä, että monilla on).

Jos miehelleni riittäisi se, että ovulaation aikaan hän saa hyvää seksiä monena päivänä putkeen, ja muina aikoina läheisyys, minä olisi onnellisimmillani ja pystyisin antamaan eniten tälle parisuhteelle. Mutta tämä ei ole hänelle mieluisa malli, mikä aiheuttaa taas omalla kohdallani sitä erilleen vetäytymistä - se ajatus että hän haluaa haluttoman kanssa seksiä.

Mieti miltä itsestäsi tuntuisi jos sillä viikolla kun sinä ovuloit, ette harrastaisi ollenkaan seksiä. Tuo sinun toiveesi tarkoittaisi, että miehesi tuntisi niin kolme viikkoa kuukaudesta.

Mietin. Ja varmasti pidemmän päälle se söisi naista. 

Ei tätä asiaa voi kuitenkaan noin kääntää. Tai voi, mutta ei se auta mitään. En minä muutu haluavaksi sillä, että mietin miten kurjaa miehellä potentiaalisesti on tai ei. Halu ei ole mikään kytkin, jonka voi nappaista päälle ja pois.

Asiathan useimmiten ratkeaakin juuri sillä että pitäytyy tiukasti omassa näkökulmassaan :)

Etkö todella näe miten yksipuolisesti tätä ajattelet? Valitat ettei halu ole kytkin, josta ne noin vain nappastaan päälle. Silti oletat että miehesi noin vain nappasee, ne pois päältä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen aina pitänyt seksistä ja avioliitossamme sitä on keskiarvojen mukaan paljon ollut.

Nyt kun ikää on kuitenkin se 45v, on hormonitoiminta selvästi alkanut muuttua. En syty seksiin kuten ennen, orgasmin saaminen on vaikeaa, hyvin harvoin tunnen spontaanisti halua. Eikä tasan tarkkaan ole kyse siitä, ettenkö rakastaisi miestäni.

Kieltämättä tämä latistaa kovasti seksielämää, ja se mikä ennen oli ihanaa, on alkanut tuntua puuduttavalta ja turhalta. 

Onneksi me kykenemme tästä avoimesta puhumaan, ja ymmärrystä ja kunnioitusta on. Mutta mietin kyllä, että monella varmasti on tätä seksuaalisuuden muutosta iän myötä ja sen mukana tuleekin sitä eriparisuutta haluamisen suhteen.

Se avoimuus onkin aika avainsana. Omaankin liittoon on mahtunut vilkkaampaa ja kuivempaa kautta, ja kummallakin on ollut sekä halutonta että halukasta aikaa. Minusta aivan luonnollista. On stressaavaa elämänvaihetta, pikkulapsiaika voi olla hyvin väsynyttä, voi olla rahahuolia, terveysmurheita, parisuhdekin kokee ylä- ja alamäkiä...

Se että oletetaan seksielämän olevan jokin muuttumaton peruspilari kaiken muun keskellä, on yksinkertaisesti absurdia. Mutta siitä pitää pystyä kumppanin kanssa puhumaan, ja selittämään sitä miksi käyttäytyy kuten käyttäytyy.

Nämä itsekkäät jyystäjät eivät ymmärrä , että seksi on vain yksi pala kokonaisuutta ,jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Toinen asia jota ne ei ymmärrä on se, ettei halu synny napista painamalla. Siihen vaikuttaa se muu kokonaisuus ja kuormittavuus. Kaikilla ihmisillä on erilaisia kausia ja tämä nyt vaan on hyväksyttävä tai sitten ero on se paras ratkaisu.

Amen ja kiitos. Jos ei tosiaan pysty näkemään sitä, että ihmisellä on oikeus olla välillä enemmän, välillä vähemmän innostunut seksistä, ihan niinkuin muistakin asioista elämässä, niin ei kyllä kuulu parisuhteeseen. 

Miksi aina jankataan siitä miten on oikeus siihen tai tähän? Toki on oikeus mutta se ei poista sitä että ihmisen käytöksellä on aina vaikutusta siihen millainen se suhde on ja miten se kumppanin suhteen kokee.

Se haluttomuus ei muutu positiiviseksi asiaksi suhteelle vaikka kuinka olisi oikeus olla haluton.

Täytyy myös aina erottaa se mitä haluttomuus aiheuttaa ja miten toinen siihen suhtautuu. Tietenkin suhdetta rikkoo jos toinen mököttää seksin puuttesssa tai vaatii toista suostumaan haluttomana. Mutta vaikka hän olisi hiljaa ja pitäisi kaiken sisällää niin ei se seksin puute mihinkään poistu. Silloin se vain padotaan sisään ja se vaikutta sieltä negatiivisesti. Ainoa toimiva ratkaisu on että asiasta puhutaan avoimesti ja kumpikin yrittää asettautua sen toisen asemaan hetkeksi. Ja sitten mietitään että miten juuri me tästä päästäisiin eteenpäin mahdollisimman vähin vaurioin.

Kylmä fakta: suurin osa ihmisistä haluaa että parisuhteeseen sisältyy kohtuullinen määrä seksiä ja että omat tarpeet saa täytettyä sen kumppanin kanssa. Jos tätä ei ymmärrä niin on parempi pysyä sinkkuna. Ei siitä parisuhteesta voi ottaa vain niitä puolia jotka sattuvat itselle sopimaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen aina pitänyt seksistä ja avioliitossamme sitä on keskiarvojen mukaan paljon ollut.

Nyt kun ikää on kuitenkin se 45v, on hormonitoiminta selvästi alkanut muuttua. En syty seksiin kuten ennen, orgasmin saaminen on vaikeaa, hyvin harvoin tunnen spontaanisti halua. Eikä tasan tarkkaan ole kyse siitä, ettenkö rakastaisi miestäni.

Kieltämättä tämä latistaa kovasti seksielämää, ja se mikä ennen oli ihanaa, on alkanut tuntua puuduttavalta ja turhalta. 

Onneksi me kykenemme tästä avoimesta puhumaan, ja ymmärrystä ja kunnioitusta on. Mutta mietin kyllä, että monella varmasti on tätä seksuaalisuuden muutosta iän myötä ja sen mukana tuleekin sitä eriparisuutta haluamisen suhteen.

Se avoimuus onkin aika avainsana. Omaankin liittoon on mahtunut vilkkaampaa ja kuivempaa kautta, ja kummallakin on ollut sekä halutonta että halukasta aikaa. Minusta aivan luonnollista. On stressaavaa elämänvaihetta, pikkulapsiaika voi olla hyvin väsynyttä, voi olla rahahuolia, terveysmurheita, parisuhdekin kokee ylä- ja alamäkiä...

Se että oletetaan seksielämän olevan jokin muuttumaton peruspilari kaiken muun keskellä, on yksinkertaisesti absurdia. Mutta siitä pitää pystyä kumppanin kanssa puhumaan, ja selittämään sitä miksi käyttäytyy kuten käyttäytyy.

Nämä itsekkäät jyystäjät eivät ymmärrä , että seksi on vain yksi pala kokonaisuutta ,jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Toinen asia jota ne ei ymmärrä on se, ettei halu synny napista painamalla. Siihen vaikuttaa se muu kokonaisuus ja kuormittavuus. Kaikilla ihmisillä on erilaisia kausia ja tämä nyt vaan on hyväksyttävä tai sitten ero on se paras ratkaisu.

On kuitenkin peljon helpompi ymmärtää näitä vaihteluita jos niistä puhutaan avoimesti. Ja ymmärretään myös sen toisen näkökulmaa ja tarpeita. Se että todetaan "mitäs siinä vonkaat", ei paranna tilannetta mitenkään. Jos sen sijaan sanotaan että "kurjaa että meillä on nyt tällainen vaihe jossa on vähemmän seksiä kun tiedän että sinä sitä kaipaat", tunnelma on taatusti aika toinen.

Entäpä toisinpäin? Voisiko se enemmän haluava yrittää ymmärtää, että sillä kumppanilla voi olla vaikkapa työstressiä tai jotain, mikä kerta kaikkiaan estää sitä pääsyä seksimoodiin. Ei vonkaisi ja olisi surkea ja odottaisi lohduttelua, vaan voisi itse olla myötätuntoinen ja antaa sen toisen olla tässä suhteessa rauhassa.

Jos on hankalaa elämässä, ei välttämättä jaksa surkutella sitä, että aikuinen ihminen joutuu olemaan vähemmällä seksillä. Kun itse kaipaisi sitä myötätuntoa ja keinoja päästä eteenpäin.

On paljon helpompi ymmärtää ja osoittaa myötätuntoa jos toinen kertoo näistä asioista. Jos vain tylysti torjuu, niin ei se syy oikein aukene. Ja se syykin voisi olla helpommin poistettavissa, jos asiasta voisi yhdessä puhua.

Vierailija kirjoitti:

Kylmä fakta: suurin osa ihmisistä haluaa että parisuhteeseen sisältyy kohtuullinen määrä seksiä ja että omat tarpeet saa täytettyä sen kumppanin kanssa. Jos tätä ei ymmärrä niin on parempi pysyä sinkkuna. Ei siitä parisuhteesta voi ottaa vain niitä puolia jotka sattuvat itselle sopimaan. 

Kaikkien tosiaan kannattaa pysyä sinkkuna. Ja nykyään niin juuri tapahtuukin. Ihmiset haluavat säilyttää vapautensa ja esim. Harrastaa seksiä vain silloin kun itse haluaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen aina pitänyt seksistä ja avioliitossamme sitä on keskiarvojen mukaan paljon ollut.

Nyt kun ikää on kuitenkin se 45v, on hormonitoiminta selvästi alkanut muuttua. En syty seksiin kuten ennen, orgasmin saaminen on vaikeaa, hyvin harvoin tunnen spontaanisti halua. Eikä tasan tarkkaan ole kyse siitä, ettenkö rakastaisi miestäni.

Kieltämättä tämä latistaa kovasti seksielämää, ja se mikä ennen oli ihanaa, on alkanut tuntua puuduttavalta ja turhalta. 

Onneksi me kykenemme tästä avoimesta puhumaan, ja ymmärrystä ja kunnioitusta on. Mutta mietin kyllä, että monella varmasti on tätä seksuaalisuuden muutosta iän myötä ja sen mukana tuleekin sitä eriparisuutta haluamisen suhteen.

Se avoimuus onkin aika avainsana. Omaankin liittoon on mahtunut vilkkaampaa ja kuivempaa kautta, ja kummallakin on ollut sekä halutonta että halukasta aikaa. Minusta aivan luonnollista. On stressaavaa elämänvaihetta, pikkulapsiaika voi olla hyvin väsynyttä, voi olla rahahuolia, terveysmurheita, parisuhdekin kokee ylä- ja alamäkiä...

Se että oletetaan seksielämän olevan jokin muuttumaton peruspilari kaiken muun keskellä, on yksinkertaisesti absurdia. Mutta siitä pitää pystyä kumppanin kanssa puhumaan, ja selittämään sitä miksi käyttäytyy kuten käyttäytyy.

Nämä itsekkäät jyystäjät eivät ymmärrä , että seksi on vain yksi pala kokonaisuutta ,jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Toinen asia jota ne ei ymmärrä on se, ettei halu synny napista painamalla. Siihen vaikuttaa se muu kokonaisuus ja kuormittavuus. Kaikilla ihmisillä on erilaisia kausia ja tämä nyt vaan on hyväksyttävä tai sitten ero on se paras ratkaisu.

On kuitenkin peljon helpompi ymmärtää näitä vaihteluita jos niistä puhutaan avoimesti. Ja ymmärretään myös sen toisen näkökulmaa ja tarpeita. Se että todetaan "mitäs siinä vonkaat", ei paranna tilannetta mitenkään. Jos sen sijaan sanotaan että "kurjaa että meillä on nyt tällainen vaihe jossa on vähemmän seksiä kun tiedän että sinä sitä kaipaat", tunnelma on taatusti aika toinen.

Entäpä toisinpäin? Voisiko se enemmän haluava yrittää ymmärtää, että sillä kumppanilla voi olla vaikkapa työstressiä tai jotain, mikä kerta kaikkiaan estää sitä pääsyä seksimoodiin. Ei vonkaisi ja olisi surkea ja odottaisi lohduttelua, vaan voisi itse olla myötätuntoinen ja antaa sen toisen olla tässä suhteessa rauhassa.

Jos on hankalaa elämässä, ei välttämättä jaksa surkutella sitä, että aikuinen ihminen joutuu olemaan vähemmällä seksillä. Kun itse kaipaisi sitä myötätuntoa ja keinoja päästä eteenpäin.

On paljon helpompi ymmärtää ja osoittaa myötätuntoa jos toinen kertoo näistä asioista. Jos vain tylysti torjuu, niin ei se syy oikein aukene. Ja se syykin voisi olla helpommin poistettavissa, jos asiasta voisi yhdessä puhua.

Miten asia puhumalla paranee. Toinen vonkaa ja toinen sanoo, että olet rasittava vonkaaja ja minä en nyt jaksa ja halua nyt seksiä. Yleensä ei ole listaa syistä miksi ei halua. Ei vaan tee mieli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta kuulostaa kamalalta nämä "jos en itse halua, niin tyydytän toisen"-kommentit. Ehkä en osaa peilata sitä nyt oikeassa mittakaavassa, mutta en ikinä voisi ajatella noin. Jos en halua, en todellakaan halua. En halua koskea (ehkä jotain halaamista enempää ainakaan), en pysty virittämään ajatuksia seksimoodiin, enkä todellakaan ikinä voisi rinnasta seksuaalisia tekoja lempiruuan tekemiseen tai johonkin muuhun älyttömään, mihin täällä verrataan. Tällainen olisi vain mekaaninen, ja ainakin jossain määrin vastentahtoinen teko ja olen aika varma, että mies kyllä itse osaa itsensä mekaanisesti tyydyttää. Ainakin itse osaan itseni.

Seksi on kahden ihmisen vuorovaikutusta ja yhteyttä. Se voi olla tottakai pikaista tai rauhallista tai mitä vaan, ja välillä ollaan enemmän saavana tai antavana osapuolena, mutta kyllä siinä tunnetasolla pitää molempien olla mukana ja haluta sitä yhteyttä toiseen ihmiseen. Itselleni se on myös intensiivinen kokemus, en syty ihan helpolla, mutta kun saan ajatukset ns oikeinpäin, nautin kyllä kovasti ja haluan kumppaninkin nauttivan. 

Onneksi meidän parisuhteessamme seksin määrä on kummankin mielestä oikein kohtuullinen, eli ainakaan toistaiseksi ei tästä ole tullut mitään ristiriitoja. Halusin vain kirjoittaa tämän, sillä se ajatus, että tekisi toiselle seksuaalisia tekoja silloin kun itseä ei tippaakaan huvita, on niin absurdi. Vaikka pääsääntöisesti kyllä pyrin päivittäin kumppania jotenkin ilahduttamaan, pienillä tai isoilla asioilla.

Toivottavasti kuitenkin pystyt myös ymmärtämään että on paljon ihmisiä joista ei ole lainkaan vastenmielistä helliä sitä kumppania vaikka itsellä ei niin tekisi juuri silloin mieli? Ja että meillä se todellakin vertautuu vaikka lempiruoan tekoon, kipeiden hartioiden hieromiseen tai muuhun toisen huomioimiseen. On meistä mukava nähdä kun toinen ilahtuu ja arvostaa sitä huomioimista.

Ihmiset ovat niin kovin erilaisia ja kokevat asiat eri tavoin. Joillekin seksi on selvästikin paljon syvällisemmin henkinen asia jossa pitää olla koko ajan itsekin täysillä tunteella mukana. Ja toisille enemmän fyysinen asia.

Selvää on että jos pariskunnan halut ovat kovin erilaiset, on helpompaa niillä pareilla joissa on mahdollista huomioida toisen tarpeita myös silloin kun toinen ei halua.

Miksi mielestäsi enemmän haluavalla onaina määräämisoikeus? Miksi enemmän haluava ei voi vaan runkata itsekseen? Mies ksi pitää saada se toinen alistettua seksuaaliseen tekoon, jota se toinen ei halua tehdä?

Koska jos seksuaallisia haluja ei saa tyydytetyksi suhteessa, ei suhteessa ole mitään järkeä

Niinpä. Välillä tuntuu että monet nykyajan ihmiset ajattelevat että parisuhde solmitaan vain itseä varten eikä puolisoilla ole mitään vastuuta sen toisen hyvinvoinnista. Ja edelleen tämä ei tarkoita että pitäisi hampaat irvessä antaa jos ei yhtään nappaa vaan sitä että parisuhtessa pitäisi olla se kantava ajatus että toisen hyvinvointi on tärkeää. Ja jos sen ajatuksen ottaa ja sisäistää niin moni asia jota tekee sen toisen olon hyväksi alkaa tuntua itsestäkin mukavalta ja mielekkäältä.

Sanomattakin selvää on että tämän pitää olla aina molemminpuolista niin että kumpikin on samalla ajattelutavalla suhteessa.

Jos rakkautta on, eikä olla yhdessä vain tottumuksesta, kyllä se seksittömyys on silloin kahden kauppa. Siihen on joku henkinen tai fyysinen syy, ja parisuhteessa tätä tulisi rakentavasti ratkoa yhdessä. Syy voi olla hetkellinen (stressiä, huolia, kipuja, väsymystä whatever) tai pidempi (suhteessa kipeitä ratkomista vaativia asioita ihan muualla, esim) mutta yhtä kaikki siihen ei auta sen haluttoman syyllistäminen koskaan. Se on ykköstapa lopettaa vähäisetkin halut.

Siksi suosittelen kyllä pariterapiaa aika matalalla kynnyksellä, jos syy ei ole aivan ilmiselvä ja ohimenevä.

Enkä nyt tarkoita, etteikö haluissa voisi olla eriparisuutta, toinen haluaa päivittäin, toinen kerran viikossa, mutta näissä tapauksissa taas yleensä peiliin katselu (molemmilla) auttaa.

Ei se enemmän haluavankaan syyllistäminen mitään auta. Se on yksi varmimmista tavoista lopettaa myötätunto vähemmän haluavaa kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen aina pitänyt seksistä ja avioliitossamme sitä on keskiarvojen mukaan paljon ollut.

Nyt kun ikää on kuitenkin se 45v, on hormonitoiminta selvästi alkanut muuttua. En syty seksiin kuten ennen, orgasmin saaminen on vaikeaa, hyvin harvoin tunnen spontaanisti halua. Eikä tasan tarkkaan ole kyse siitä, ettenkö rakastaisi miestäni.

Kieltämättä tämä latistaa kovasti seksielämää, ja se mikä ennen oli ihanaa, on alkanut tuntua puuduttavalta ja turhalta. 

Onneksi me kykenemme tästä avoimesta puhumaan, ja ymmärrystä ja kunnioitusta on. Mutta mietin kyllä, että monella varmasti on tätä seksuaalisuuden muutosta iän myötä ja sen mukana tuleekin sitä eriparisuutta haluamisen suhteen.

Se avoimuus onkin aika avainsana. Omaankin liittoon on mahtunut vilkkaampaa ja kuivempaa kautta, ja kummallakin on ollut sekä halutonta että halukasta aikaa. Minusta aivan luonnollista. On stressaavaa elämänvaihetta, pikkulapsiaika voi olla hyvin väsynyttä, voi olla rahahuolia, terveysmurheita, parisuhdekin kokee ylä- ja alamäkiä...

Se että oletetaan seksielämän olevan jokin muuttumaton peruspilari kaiken muun keskellä, on yksinkertaisesti absurdia. Mutta siitä pitää pystyä kumppanin kanssa puhumaan, ja selittämään sitä miksi käyttäytyy kuten käyttäytyy.

Nämä itsekkäät jyystäjät eivät ymmärrä , että seksi on vain yksi pala kokonaisuutta ,jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Toinen asia jota ne ei ymmärrä on se, ettei halu synny napista painamalla. Siihen vaikuttaa se muu kokonaisuus ja kuormittavuus. Kaikilla ihmisillä on erilaisia kausia ja tämä nyt vaan on hyväksyttävä tai sitten ero on se paras ratkaisu.

Amen ja kiitos. Jos ei tosiaan pysty näkemään sitä, että ihmisellä on oikeus olla välillä enemmän, välillä vähemmän innostunut seksistä, ihan niinkuin muistakin asioista elämässä, niin ei kyllä kuulu parisuhteeseen. 

Miksi aina jankataan siitä miten on oikeus siihen tai tähän? Toki on oikeus mutta se ei poista sitä että ihmisen käytöksellä on aina vaikutusta siihen millainen se suhde on ja miten se kumppanin suhteen kokee.

Se haluttomuus ei muutu positiiviseksi asiaksi suhteelle vaikka kuinka olisi oikeus olla haluton.

Täytyy myös aina erottaa se mitä haluttomuus aiheuttaa ja miten toinen siihen suhtautuu. Tietenkin suhdetta rikkoo jos toinen mököttää seksin puuttesssa tai vaatii toista suostumaan haluttomana. Mutta vaikka hän olisi hiljaa ja pitäisi kaiken sisällää niin ei se seksin puute mihinkään poistu. Silloin se vain padotaan sisään ja se vaikutta sieltä negatiivisesti. Ainoa toimiva ratkaisu on että asiasta puhutaan avoimesti ja kumpikin yrittää asettautua sen toisen asemaan hetkeksi. Ja sitten mietitään että miten juuri me tästä päästäisiin eteenpäin mahdollisimman vähin vaurioin.

No anteeksi, jos tuo sana oikeus nyt niin tökkii. Se on luonnollista, että välillä seksi kiinnostaa enemmän ja välillä vähemmän. Luultavasti pitkässä suhteessa molemmilla näitä kausia tulee ja aina ne eivät kumppanin kanssa kohtaa. On myös aivan ymmärrettävää, että se stressaa sitä toista osapuolta.

Kuitenkin näen sen vähän niin, että jos elämässä on jokin selkeä vaihe, miksi seksi kiinnostaa vähemmän (esim synnytyksen jälkeinen aika, kova työstressi, omat tai läheisen terveyshuolet...) niin parempi on silloin tinkiä siitä seksin määrästä ja panostaa parisuhteen muihin puoliin, kuten vaikkapa sen kumppanin tukemiseen. Seksi on asia, jonka aikuinen pystyy kyllä väliaikaisesti hoitamaan ihan yksinkin ja luultavasti tukemalla ja kannustamalla se seksielämäkin palaa nopeammin.

Tietenkään mikään vaihe ei saa jatkua loputtomiin ja jossain vaiheessa pitää yrittää palata sellaiseen tahtiin, millä huomioi sitä toistakin. Silti mikään kompromissi, missä haluttomana antaa vastentahtoisesti ei vahvista sitä parisuhdetta mistään kohtaa, ikinä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen aina pitänyt seksistä ja avioliitossamme sitä on keskiarvojen mukaan paljon ollut.

Nyt kun ikää on kuitenkin se 45v, on hormonitoiminta selvästi alkanut muuttua. En syty seksiin kuten ennen, orgasmin saaminen on vaikeaa, hyvin harvoin tunnen spontaanisti halua. Eikä tasan tarkkaan ole kyse siitä, ettenkö rakastaisi miestäni.

Kieltämättä tämä latistaa kovasti seksielämää, ja se mikä ennen oli ihanaa, on alkanut tuntua puuduttavalta ja turhalta. 

Onneksi me kykenemme tästä avoimesta puhumaan, ja ymmärrystä ja kunnioitusta on. Mutta mietin kyllä, että monella varmasti on tätä seksuaalisuuden muutosta iän myötä ja sen mukana tuleekin sitä eriparisuutta haluamisen suhteen.

Aika heikosti menee, jos ei ole mitään tietoa miksi haluaa tai ei halua eikä edes halua yrittää selvittää sitä yhdessä kumppanin kanssa.

Se avoimuus onkin aika avainsana. Omaankin liittoon on mahtunut vilkkaampaa ja kuivempaa kautta, ja kummallakin on ollut sekä halutonta että halukasta aikaa. Minusta aivan luonnollista. On stressaavaa elämänvaihetta, pikkulapsiaika voi olla hyvin väsynyttä, voi olla rahahuolia, terveysmurheita, parisuhdekin kokee ylä- ja alamäkiä...

Se että oletetaan seksielämän olevan jokin muuttumaton peruspilari kaiken muun keskellä, on yksinkertaisesti absurdia. Mutta siitä pitää pystyä kumppanin kanssa puhumaan, ja selittämään sitä miksi käyttäytyy kuten käyttäytyy.

Nämä itsekkäät jyystäjät eivät ymmärrä , että seksi on vain yksi pala kokonaisuutta ,jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Toinen asia jota ne ei ymmärrä on se, ettei halu synny napista painamalla. Siihen vaikuttaa se muu kokonaisuus ja kuormittavuus. Kaikilla ihmisillä on erilaisia kausia ja tämä nyt vaan on hyväksyttävä tai sitten ero on se paras ratkaisu.

On kuitenkin peljon helpompi ymmärtää näitä vaihteluita jos niistä puhutaan avoimesti. Ja ymmärretään myös sen toisen näkökulmaa ja tarpeita. Se että todetaan "mitäs siinä vonkaat", ei paranna tilannetta mitenkään. Jos sen sijaan sanotaan että "kurjaa että meillä on nyt tällainen vaihe jossa on vähemmän seksiä kun tiedän että sinä sitä kaipaat", tunnelma on taatusti aika toinen.

Entäpä toisinpäin? Voisiko se enemmän haluava yrittää ymmärtää, että sillä kumppanilla voi olla vaikkapa työstressiä tai jotain, mikä kerta kaikkiaan estää sitä pääsyä seksimoodiin. Ei vonkaisi ja olisi surkea ja odottaisi lohduttelua, vaan voisi itse olla myötätuntoinen ja antaa sen toisen olla tässä suhteessa rauhassa.

Jos on hankalaa elämässä, ei välttämättä jaksa surkutella sitä, että aikuinen ihminen joutuu olemaan vähemmällä seksillä. Kun itse kaipaisi sitä myötätuntoa ja keinoja päästä eteenpäin.

On paljon helpompi ymmärtää ja osoittaa myötätuntoa jos toinen kertoo näistä asioista. Jos vain tylysti torjuu, niin ei se syy oikein aukene. Ja se syykin voisi olla helpommin poistettavissa, jos asiasta voisi yhdessä puhua.

Miten asia puhumalla paranee. Toinen vonkaa ja toinen sanoo, että olet rasittava vonkaaja ja minä en nyt jaksa ja halua nyt seksiä. Yleensä ei ole listaa syistä miksi ei halua. Ei vaan tee mieli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen aina pitänyt seksistä ja avioliitossamme sitä on keskiarvojen mukaan paljon ollut.

Nyt kun ikää on kuitenkin se 45v, on hormonitoiminta selvästi alkanut muuttua. En syty seksiin kuten ennen, orgasmin saaminen on vaikeaa, hyvin harvoin tunnen spontaanisti halua. Eikä tasan tarkkaan ole kyse siitä, ettenkö rakastaisi miestäni.

Kieltämättä tämä latistaa kovasti seksielämää, ja se mikä ennen oli ihanaa, on alkanut tuntua puuduttavalta ja turhalta. 

Onneksi me kykenemme tästä avoimesta puhumaan, ja ymmärrystä ja kunnioitusta on. Mutta mietin kyllä, että monella varmasti on tätä seksuaalisuuden muutosta iän myötä ja sen mukana tuleekin sitä eriparisuutta haluamisen suhteen.

Aika heikosti menee, jos ei ole mitään tietoa miksi haluaa tai ei halua eikä edes halua yrittää selvittää sitä yhdessä kumppanin kanssa.

Se avoimuus onkin aika avainsana. Omaankin liittoon on mahtunut vilkkaampaa ja kuivempaa kautta, ja kummallakin on ollut sekä halutonta että halukasta aikaa. Minusta aivan luonnollista. On stressaavaa elämänvaihetta, pikkulapsiaika voi olla hyvin väsynyttä, voi olla rahahuolia, terveysmurheita, parisuhdekin kokee ylä- ja alamäkiä...

Se että oletetaan seksielämän olevan jokin muuttumaton peruspilari kaiken muun keskellä, on yksinkertaisesti absurdia. Mutta siitä pitää pystyä kumppanin kanssa puhumaan, ja selittämään sitä miksi käyttäytyy kuten käyttäytyy.

Nämä itsekkäät jyystäjät eivät ymmärrä , että seksi on vain yksi pala kokonaisuutta ,jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Toinen asia jota ne ei ymmärrä on se, ettei halu synny napista painamalla. Siihen vaikuttaa se muu kokonaisuus ja kuormittavuus. Kaikilla ihmisillä on erilaisia kausia ja tämä nyt vaan on hyväksyttävä tai sitten ero on se paras ratkaisu.

On kuitenkin peljon helpompi ymmärtää näitä vaihteluita jos niistä puhutaan avoimesti. Ja ymmärretään myös sen toisen näkökulmaa ja tarpeita. Se että todetaan "mitäs siinä vonkaat", ei paranna tilannetta mitenkään. Jos sen sijaan sanotaan että "kurjaa että meillä on nyt tällainen vaihe jossa on vähemmän seksiä kun tiedän että sinä sitä kaipaat", tunnelma on taatusti aika toinen.

Entäpä toisinpäin? Voisiko se enemmän haluava yrittää ymmärtää, että sillä kumppanilla voi olla vaikkapa työstressiä tai jotain, mikä kerta kaikkiaan estää sitä pääsyä seksimoodiin. Ei vonkaisi ja olisi surkea ja odottaisi lohduttelua, vaan voisi itse olla myötätuntoinen ja antaa sen toisen olla tässä suhteessa rauhassa.

Jos on hankalaa elämässä, ei välttämättä jaksa surkutella sitä, että aikuinen ihminen joutuu olemaan vähemmällä seksillä. Kun itse kaipaisi sitä myötätuntoa ja keinoja päästä eteenpäin.

On paljon helpompi ymmärtää ja osoittaa myötätuntoa jos toinen kertoo näistä asioista. Jos vain tylysti torjuu, niin ei se syy oikein aukene. Ja se syykin voisi olla helpommin poistettavissa, jos asiasta voisi yhdessä puhua.

Miten asia puhumalla paranee. Toinen vonkaa ja toinen sanoo, että olet rasittava vonkaaja ja minä en nyt jaksa ja halua nyt seksiä. Yleensä ei ole listaa syistä miksi ei halua. Ei vaan tee mieli.

Aika heikosti menee, jos ei ole mitään tietoa miksi haluaa tai ei halua eikä edes halua yrittää selvittää sitä yhdessä kumppanin kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen aina pitänyt seksistä ja avioliitossamme sitä on keskiarvojen mukaan paljon ollut.

Nyt kun ikää on kuitenkin se 45v, on hormonitoiminta selvästi alkanut muuttua. En syty seksiin kuten ennen, orgasmin saaminen on vaikeaa, hyvin harvoin tunnen spontaanisti halua. Eikä tasan tarkkaan ole kyse siitä, ettenkö rakastaisi miestäni.

Kieltämättä tämä latistaa kovasti seksielämää, ja se mikä ennen oli ihanaa, on alkanut tuntua puuduttavalta ja turhalta. 

Onneksi me kykenemme tästä avoimesta puhumaan, ja ymmärrystä ja kunnioitusta on. Mutta mietin kyllä, että monella varmasti on tätä seksuaalisuuden muutosta iän myötä ja sen mukana tuleekin sitä eriparisuutta haluamisen suhteen.

Se avoimuus onkin aika avainsana. Omaankin liittoon on mahtunut vilkkaampaa ja kuivempaa kautta, ja kummallakin on ollut sekä halutonta että halukasta aikaa. Minusta aivan luonnollista. On stressaavaa elämänvaihetta, pikkulapsiaika voi olla hyvin väsynyttä, voi olla rahahuolia, terveysmurheita, parisuhdekin kokee ylä- ja alamäkiä...

Se että oletetaan seksielämän olevan jokin muuttumaton peruspilari kaiken muun keskellä, on yksinkertaisesti absurdia. Mutta siitä pitää pystyä kumppanin kanssa puhumaan, ja selittämään sitä miksi käyttäytyy kuten käyttäytyy.

Nämä itsekkäät jyystäjät eivät ymmärrä , että seksi on vain yksi pala kokonaisuutta ,jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Toinen asia jota ne ei ymmärrä on se, ettei halu synny napista painamalla. Siihen vaikuttaa se muu kokonaisuus ja kuormittavuus. Kaikilla ihmisillä on erilaisia kausia ja tämä nyt vaan on hyväksyttävä tai sitten ero on se paras ratkaisu.

On kuitenkin peljon helpompi ymmärtää näitä vaihteluita jos niistä puhutaan avoimesti. Ja ymmärretään myös sen toisen näkökulmaa ja tarpeita. Se että todetaan "mitäs siinä vonkaat", ei paranna tilannetta mitenkään. Jos sen sijaan sanotaan että "kurjaa että meillä on nyt tällainen vaihe jossa on vähemmän seksiä kun tiedän että sinä sitä kaipaat", tunnelma on taatusti aika toinen.

Entäpä toisinpäin? Voisiko se enemmän haluava yrittää ymmärtää, että sillä kumppanilla voi olla vaikkapa työstressiä tai jotain, mikä kerta kaikkiaan estää sitä pääsyä seksimoodiin. Ei vonkaisi ja olisi surkea ja odottaisi lohduttelua, vaan voisi itse olla myötätuntoinen ja antaa sen toisen olla tässä suhteessa rauhassa.

Jos on hankalaa elämässä, ei välttämättä jaksa surkutella sitä, että aikuinen ihminen joutuu olemaan vähemmällä seksillä. Kun itse kaipaisi sitä myötätuntoa ja keinoja päästä eteenpäin.

On paljon helpompi ymmärtää ja osoittaa myötätuntoa jos toinen kertoo näistä asioista. Jos vain tylysti torjuu, niin ei se syy oikein aukene. Ja se syykin voisi olla helpommin poistettavissa, jos asiasta voisi yhdessä puhua.

Miten asia puhumalla paranee. Toinen vonkaa ja toinen sanoo, että olet rasittava vonkaaja ja minä en nyt jaksa ja halua nyt seksiä. Yleensä ei ole listaa syistä miksi ei halua. Ei vaan tee mieli.

No miten ne asiat nyt yleensä paranevat puhumalla? No niin että ihmiset ymmärtävät toisiaan paremmin kun kerrotaan että miltä tuntuu.

Toki jos kommunikaatio on teillä tuota luokkaa että toinen vonkaa ja toinen vastaa tylysti niin ymmärrän että ette ole tottunut puhumaan asioista. Mutta onneksi jotkut muut ovat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta kuulostaa kamalalta nämä "jos en itse halua, niin tyydytän toisen"-kommentit. Ehkä en osaa peilata sitä nyt oikeassa mittakaavassa, mutta en ikinä voisi ajatella noin. Jos en halua, en todellakaan halua. En halua koskea (ehkä jotain halaamista enempää ainakaan), en pysty virittämään ajatuksia seksimoodiin, enkä todellakaan ikinä voisi rinnasta seksuaalisia tekoja lempiruuan tekemiseen tai johonkin muuhun älyttömään, mihin täällä verrataan. Tällainen olisi vain mekaaninen, ja ainakin jossain määrin vastentahtoinen teko ja olen aika varma, että mies kyllä itse osaa itsensä mekaanisesti tyydyttää. Ainakin itse osaan itseni.

Seksi on kahden ihmisen vuorovaikutusta ja yhteyttä. Se voi olla tottakai pikaista tai rauhallista tai mitä vaan, ja välillä ollaan enemmän saavana tai antavana osapuolena, mutta kyllä siinä tunnetasolla pitää molempien olla mukana ja haluta sitä yhteyttä toiseen ihmiseen. Itselleni se on myös intensiivinen kokemus, en syty ihan helpolla, mutta kun saan ajatukset ns oikeinpäin, nautin kyllä kovasti ja haluan kumppaninkin nauttivan. 

Onneksi meidän parisuhteessamme seksin määrä on kummankin mielestä oikein kohtuullinen, eli ainakaan toistaiseksi ei tästä ole tullut mitään ristiriitoja. Halusin vain kirjoittaa tämän, sillä se ajatus, että tekisi toiselle seksuaalisia tekoja silloin kun itseä ei tippaakaan huvita, on niin absurdi. Vaikka pääsääntöisesti kyllä pyrin päivittäin kumppania jotenkin ilahduttamaan, pienillä tai isoilla asioilla.

Toivottavasti kuitenkin pystyt myös ymmärtämään että on paljon ihmisiä joista ei ole lainkaan vastenmielistä helliä sitä kumppania vaikka itsellä ei niin tekisi juuri silloin mieli? Ja että meillä se todellakin vertautuu vaikka lempiruoan tekoon, kipeiden hartioiden hieromiseen tai muuhun toisen huomioimiseen. On meistä mukava nähdä kun toinen ilahtuu ja arvostaa sitä huomioimista.

Ihmiset ovat niin kovin erilaisia ja kokevat asiat eri tavoin. Joillekin seksi on selvästikin paljon syvällisemmin henkinen asia jossa pitää olla koko ajan itsekin täysillä tunteella mukana. Ja toisille enemmän fyysinen asia.

Selvää on että jos pariskunnan halut ovat kovin erilaiset, on helpompaa niillä pareilla joissa on mahdollista huomioida toisen tarpeita myös silloin kun toinen ei halua.

Miksi mielestäsi enemmän haluavalla onaina määräämisoikeus? Miksi enemmän haluava ei voi vaan runkata itsekseen? Mies ksi pitää saada se toinen alistettua seksuaaliseen tekoon, jota se toinen ei halua tehdä?

Koska jos seksuaallisia haluja ei saa tyydytetyksi suhteessa, ei suhteessa ole mitään järkeä

Niinpä. Välillä tuntuu että monet nykyajan ihmiset ajattelevat että parisuhde solmitaan vain itseä varten eikä puolisoilla ole mitään vastuuta sen toisen hyvinvoinnista. Ja edelleen tämä ei tarkoita että pitäisi hampaat irvessä antaa jos ei yhtään nappaa vaan sitä että parisuhtessa pitäisi olla se kantava ajatus että toisen hyvinvointi on tärkeää. Ja jos sen ajatuksen ottaa ja sisäistää niin moni asia jota tekee sen toisen olon hyväksi alkaa tuntua itsestäkin mukavalta ja mielekkäältä.

Sanomattakin selvää on että tämän pitää olla aina molemminpuolista niin että kumpikin on samalla ajattelutavalla suhteessa.

Jos rakkautta on, eikä olla yhdessä vain tottumuksesta, kyllä se seksittömyys on silloin kahden kauppa. Siihen on joku henkinen tai fyysinen syy, ja parisuhteessa tätä tulisi rakentavasti ratkoa yhdessä. Syy voi olla hetkellinen (stressiä, huolia, kipuja, väsymystä whatever) tai pidempi (suhteessa kipeitä ratkomista vaativia asioita ihan muualla, esim) mutta yhtä kaikki siihen ei auta sen haluttoman syyllistäminen koskaan. Se on ykköstapa lopettaa vähäisetkin halut.

Siksi suosittelen kyllä pariterapiaa aika matalalla kynnyksellä, jos syy ei ole aivan ilmiselvä ja ohimenevä.

Enkä nyt tarkoita, etteikö haluissa voisi olla eriparisuutta, toinen haluaa päivittäin, toinen kerran viikossa, mutta näissä tapauksissa taas yleensä peiliin katselu (molemmilla) auttaa.

Ei se enemmän haluavankaan syyllistäminen mitään auta. Se on yksi varmimmista tavoista lopettaa myötätunto vähemmän haluavaa kohtaan.

Kenenkään syyllistäminen ei auta. 

Mutta en koe siinä mitään syyllistämistä, jos sanoo kumppanilleen, ettei halua seksiä. Vasta sitten, jos siitä alkaa kehitellä jotain draamaa, se voi muuttua syyllistämiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Jos on parisuhteessa niin ei voi yksipuolisesti ja keskustelematta sanoutua irti seksistä. Tai voi, mutta se on itsekästä ja ajattelematonta. Ja myös täytyy hyväksyä ja ottaa huomioon sen yksipuolisen päätöksen vaikutukset jatkossa suhteeseen.

Kyllä, parisuhteessa on paljon muutakin kuin seksi. Mutta jos seksi lopetetaan kokonaan tai edes osittain sen on oltava molempien päätös ja silloin molemmat ovat päätöksen jälkeen tyytyväisiä suhteeseen. Se sopii kummallekin.

Ei niin, että toinen haluaa kerran vuodessa ja toinen kerran viikossa ja kerran vuodessa haluava on se joka määrää yksin tahdin.

Kyllä mielestäni vähemmän seksiä haluavan on velvollisuus ottaa myös se toinen huomioon.

Joko erota tai saada joku tyydyttävä ratkaisu asiaan.

Ei ole velvollisuutta harrastaa seksiä toisen pakottamana. Jokainen päättää itse.. jokaisella on oikeus kieltäytyä seksistä myös parisuhteessa. Tällä vonkaajalla on omasta puolestaan oikeus päättää pysyykö tällaisessa suhteessa vai ei. Hän voi päättää jäädä ja tyytyä olemaan ilman seksiä, ,hän voi jäödä ja etsiä seksin muualta tai hän voi lähteä. Jos seksi haetaan muualta niin on sitten haluttoman asia päättää haluaako hän suhteeseen jäädä. En ymmärrä miksi ihmiset roikkuu kynsin hampain sihteissa joihin eivät ole tyytyväisiä.

Vierailija kirjoitti:

Kylmä fakta: suurin osa ihmisistä haluaa että parisuhteeseen sisältyy kohtuullinen määrä seksiä ja että omat tarpeet saa täytettyä sen kumppanin kanssa. Jos tätä ei ymmärrä niin on parempi pysyä sinkkuna. Ei siitä parisuhteesta voi ottaa vain niitä puolia jotka sattuvat itselle sopimaan. 

No toisaalta biologisessa mielessä parisuhde on lasten hankkimista varten. Silti moni pariskunta päättää olla hankkimatta lapsia, joko yhteisymmärryksessä tai yksipuolisella päätöksellä. Ihan yhtä validi argumentti kuin että parisuhde on seksiä varten. Kun koko seksi itse asiassa on lasten hankkimista varten, jos tarkkoja ollaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vähän taas yksinkertaistaen asioita, aika monella naisella seksi ei ole vain fyysinen tapahtuma ja paineiden purkamista. Mielen täytyy olla mukana, jotta ylipäätään kiihottuminen on mahdollista.

Sitä voi sitten pohtia, saako mielen mukaan sillä, että ollaan vaatimassa väsyneeltä vaimolta seksiä koko ajan. Vai olisiko kuitenkin todennäköisempää onnistua seksissäkin, jos nyt esimerkiksi lapsiperheessä hoidetaan iltapuuhat yhdessä, välissä vähän halaillen tai silitellen ohimennen, sitten kun hiljaisuus kotiin laskeutuu, jutellaan nätisti, kysellään, kuunnellaan, ollaan kiinnostuneita siitä toisesta ihmisestä jne. Ehkä otetaan jotain pientä iltapalaa, ollaan kainalokkain ja siitä pikku hiljaa.

Tämä nyt vain esimerkki, jokaisella toimii yksilöllisesti tuo mieli, mutta sen mukaan saaminen ja irrottaminen siitä arkimoodista on ainakin itsellä ihan avainjuttu siihen, että alkaa tulla himokas olo.

Tässä onkin juuri yksi kohta joissa monissa perheissä mennään metsään. Ei siis aktiivisesti oteta sitä aikaa jolloin tulee sitä läheisyyttää ja hellyyttä ja joka sitten taas voi parhaassa tapauksessa johtaa seksiin. On niin helppo vain väsyneenä päivän töistä ja lapsiperheen arjesta hautautua kumpikin sen oman läppärin tai kännykän ruudun ääreen ja sitten mennä nukkkumaan kumpikin omaan tahtiinsa.

Minusta tämä on ihan samaa mitä monissa viesteissä on puhuttu eli että kunnioitetaan sitä toista ja sitä yhteistä suhdetta sillä että annetaan aikaa ja huomiota toiselle. Liian usein vain sanotaan että ei huvita eikä jaksa mutta ei olla valmiita uhraamaan yhtään aikaa sille että ehkä huvittaisikin kun vain annetaan sille mahdollisuus.

Muistan kun omat lapset olivat pieniä ja usein olisi tehnyt mieli mennä vain nukkumaan. Mutta tajuttiin silloin jo miehen kanssa että jos se on aina se mitä tehdään niin aika äkkiä ollaan vain kämppiksiä. Siksi otettiin ihan säännöllisestä aina vähintäänkin kerran viikossa se yhteinen hetki jossa halailtiin sylikkäin, hellittiin ja juteltiin ne kaikki mielen päällä olevat asiat. Ja aika usein se johti paljon muuhunkin eikä enää äkkiä väsyttänytkään niin paljon. Ainakin itse ajattelen että tuo pelasti meidän liittomme monelta murheelta. Siinä tuli hoideltua henkiset ja fyysiset parisuhdetarpeet kerralla ja jaksoi taas permmin eteenpäin tässä hektisessä maailmassa..

Tämä on todella tärkeä pointti!

Niin monesti puhutaan vain siitä, että pikkulapsiaikana pitää ymmärtää, että se parisuhdeaika jää vähemmälle. Vähemmälle se toki jääkin, mutta ei sen silti saisi antaa loppua kokonaan. Silloin on suuri riski, ettei sitä enää osata/haluta uudelleen aloittaakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen aina pitänyt seksistä ja avioliitossamme sitä on keskiarvojen mukaan paljon ollut.

Nyt kun ikää on kuitenkin se 45v, on hormonitoiminta selvästi alkanut muuttua. En syty seksiin kuten ennen, orgasmin saaminen on vaikeaa, hyvin harvoin tunnen spontaanisti halua. Eikä tasan tarkkaan ole kyse siitä, ettenkö rakastaisi miestäni.

Kieltämättä tämä latistaa kovasti seksielämää, ja se mikä ennen oli ihanaa, on alkanut tuntua puuduttavalta ja turhalta. 

Onneksi me kykenemme tästä avoimesta puhumaan, ja ymmärrystä ja kunnioitusta on. Mutta mietin kyllä, että monella varmasti on tätä seksuaalisuuden muutosta iän myötä ja sen mukana tuleekin sitä eriparisuutta haluamisen suhteen.

Aika heikosti menee, jos ei ole mitään tietoa miksi haluaa tai ei halua eikä edes halua yrittää selvittää sitä yhdessä kumppanin kanssa.

Se avoimuus onkin aika avainsana. Omaankin liittoon on mahtunut vilkkaampaa ja kuivempaa kautta, ja kummallakin on ollut sekä halutonta että halukasta aikaa. Minusta aivan luonnollista. On stressaavaa elämänvaihetta, pikkulapsiaika voi olla hyvin väsynyttä, voi olla rahahuolia, terveysmurheita, parisuhdekin kokee ylä- ja alamäkiä...

Se että oletetaan seksielämän olevan jokin muuttumaton peruspilari kaiken muun keskellä, on yksinkertaisesti absurdia. Mutta siitä pitää pystyä kumppanin kanssa puhumaan, ja selittämään sitä miksi käyttäytyy kuten käyttäytyy.

Nämä itsekkäät jyystäjät eivät ymmärrä , että seksi on vain yksi pala kokonaisuutta ,jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Toinen asia jota ne ei ymmärrä on se, ettei halu synny napista painamalla. Siihen vaikuttaa se muu kokonaisuus ja kuormittavuus. Kaikilla ihmisillä on erilaisia kausia ja tämä nyt vaan on hyväksyttävä tai sitten ero on se paras ratkaisu.

On kuitenkin peljon helpompi ymmärtää näitä vaihteluita jos niistä puhutaan avoimesti. Ja ymmärretään myös sen toisen näkökulmaa ja tarpeita. Se että todetaan "mitäs siinä vonkaat", ei paranna tilannetta mitenkään. Jos sen sijaan sanotaan että "kurjaa että meillä on nyt tällainen vaihe jossa on vähemmän seksiä kun tiedän että sinä sitä kaipaat", tunnelma on taatusti aika toinen.

Entäpä toisinpäin? Voisiko se enemmän haluava yrittää ymmärtää, että sillä kumppanilla voi olla vaikkapa työstressiä tai jotain, mikä kerta kaikkiaan estää sitä pääsyä seksimoodiin. Ei vonkaisi ja olisi surkea ja odottaisi lohduttelua, vaan voisi itse olla myötätuntoinen ja antaa sen toisen olla tässä suhteessa rauhassa.

Jos on hankalaa elämässä, ei välttämättä jaksa surkutella sitä, että aikuinen ihminen joutuu olemaan vähemmällä seksillä. Kun itse kaipaisi sitä myötätuntoa ja keinoja päästä eteenpäin.

On paljon helpompi ymmärtää ja osoittaa myötätuntoa jos toinen kertoo näistä asioista. Jos vain tylysti torjuu, niin ei se syy oikein aukene. Ja se syykin voisi olla helpommin poistettavissa, jos asiasta voisi yhdessä puhua.

Miten asia puhumalla paranee. Toinen vonkaa ja toinen sanoo, että olet rasittava vonkaaja ja minä en nyt jaksa ja halua nyt seksiä. Yleensä ei ole listaa syistä miksi ei halua. Ei vaan tee mieli.

Aika heikosti menee, jos ei ole mitään tietoa miksi haluaa tai ei halua eikä edes halua yrittää selvittää sitä yhdessä kumppanin kanssa.

Miksi tämä ei-haluaminen nähdään koko ajan ongelmana? Miksi ei voi vaan hyväksyä ettei haluta. Miten suhdetta parantaa se, että sanoo kumpoanilleen, että koska sinulla on liuan pieni ja olet surkea seksissä en nyt halua sinua. En saa siitä mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos on parisuhteessa niin ei voi yksipuolisesti ja keskustelematta sanoutua irti seksistä. Tai voi, mutta se on itsekästä ja ajattelematonta. Ja myös täytyy hyväksyä ja ottaa huomioon sen yksipuolisen päätöksen vaikutukset jatkossa suhteeseen.

Kyllä, parisuhteessa on paljon muutakin kuin seksi. Mutta jos seksi lopetetaan kokonaan tai edes osittain sen on oltava molempien päätös ja silloin molemmat ovat päätöksen jälkeen tyytyväisiä suhteeseen. Se sopii kummallekin.

Ei niin, että toinen haluaa kerran vuodessa ja toinen kerran viikossa ja kerran vuodessa haluava on se joka määrää yksin tahdin.

Kyllä mielestäni vähemmän seksiä haluavan on velvollisuus ottaa myös se toinen huomioon.

Joko erota tai saada joku tyydyttävä ratkaisu asiaan.

Ei ole velvollisuutta harrastaa seksiä toisen pakottamana. Jokainen päättää itse.. jokaisella on oikeus kieltäytyä seksistä myös parisuhteessa. Tällä vonkaajalla on omasta puolestaan oikeus päättää pysyykö tällaisessa suhteessa vai ei. Hän voi päättää jäädä ja tyytyä olemaan ilman seksiä, ,hän voi jäödä ja etsiä seksin muualta tai hän voi lähteä. Jos seksi haetaan muualta niin on sitten haluttoman asia päättää haluaako hän suhteeseen jäädä. En ymmärrä miksi ihmiset roikkuu kynsin hampain sihteissa joihin eivät ole tyytyväisiä.

Koska siinä suhteessa on todella paljon muitakin asioita.