IS: Joonaksella on seksiä puolisonsa kanssa kaksi kertaa kuukaudessa – ”hyvällä tuurilla”.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta kuulostaa kamalalta nämä "jos en itse halua, niin tyydytän toisen"-kommentit. Ehkä en osaa peilata sitä nyt oikeassa mittakaavassa, mutta en ikinä voisi ajatella noin. Jos en halua, en todellakaan halua. En halua koskea (ehkä jotain halaamista enempää ainakaan), en pysty virittämään ajatuksia seksimoodiin, enkä todellakaan ikinä voisi rinnasta seksuaalisia tekoja lempiruuan tekemiseen tai johonkin muuhun älyttömään, mihin täällä verrataan. Tällainen olisi vain mekaaninen, ja ainakin jossain määrin vastentahtoinen teko ja olen aika varma, että mies kyllä itse osaa itsensä mekaanisesti tyydyttää. Ainakin itse osaan itseni.

Seksi on kahden ihmisen vuorovaikutusta ja yhteyttä. Se voi olla tottakai pikaista tai rauhallista tai mitä vaan, ja välillä ollaan enemmän saavana tai antavana osapuolena, mutta kyllä siinä tunnetasolla pitää molempien olla mukana ja haluta sitä yhteyttä toiseen ihmiseen. Itselleni se on myös intensiivinen kokemus, en syty ihan helpolla, mutta kun saan ajatukset ns oikeinpäin, nautin kyllä kovasti ja haluan kumppaninkin nauttivan. 

Onneksi meidän parisuhteessamme seksin määrä on kummankin mielestä oikein kohtuullinen, eli ainakaan toistaiseksi ei tästä ole tullut mitään ristiriitoja. Halusin vain kirjoittaa tämän, sillä se ajatus, että tekisi toiselle seksuaalisia tekoja silloin kun itseä ei tippaakaan huvita, on niin absurdi. Vaikka pääsääntöisesti kyllä pyrin päivittäin kumppania jotenkin ilahduttamaan, pienillä tai isoilla asioilla.

Toivottavasti kuitenkin pystyt myös ymmärtämään että on paljon ihmisiä joista ei ole lainkaan vastenmielistä helliä sitä kumppania vaikka itsellä ei niin tekisi juuri silloin mieli? Ja että meillä se todellakin vertautuu vaikka lempiruoan tekoon, kipeiden hartioiden hieromiseen tai muuhun toisen huomioimiseen. On meistä mukava nähdä kun toinen ilahtuu ja arvostaa sitä huomioimista.

Ihmiset ovat niin kovin erilaisia ja kokevat asiat eri tavoin. Joillekin seksi on selvästikin paljon syvällisemmin henkinen asia jossa pitää olla koko ajan itsekin täysillä tunteella mukana. Ja toisille enemmän fyysinen asia.

Selvää on että jos pariskunnan halut ovat kovin erilaiset, on helpompaa niillä pareilla joissa on mahdollista huomioida toisen tarpeita myös silloin kun toinen ei halua.

Miksi mielestäsi enemmän haluavalla onaina määräämisoikeus? Miksi enemmän haluava ei voi vaan runkata itsekseen? Mies ksi pitää saada se toinen alistettua seksuaaliseen tekoon, jota se toinen ei halua tehdä?

Koska jos seksuaallisia haluja ei saa tyydytetyksi suhteessa, ei suhteessa ole mitään järkeä

Niinpä. Välillä tuntuu että monet nykyajan ihmiset ajattelevat että parisuhde solmitaan vain itseä varten eikä puolisoilla ole mitään vastuuta sen toisen hyvinvoinnista. Ja edelleen tämä ei tarkoita että pitäisi hampaat irvessä antaa jos ei yhtään nappaa vaan sitä että parisuhtessa pitäisi olla se kantava ajatus että toisen hyvinvointi on tärkeää. Ja jos sen ajatuksen ottaa ja sisäistää niin moni asia jota tekee sen toisen olon hyväksi alkaa tuntua itsestäkin mukavalta ja mielekkäältä.

Sanomattakin selvää on että tämän pitää olla aina molemminpuolista niin että kumpikin on samalla ajattelutavalla suhteessa.

No minä itse asiassa ajattelen, että jokainen aikuinen on tosiaan vastuussa omasta hyvinvoinnistaan. Se ei ole koskaan toisen vastuulla.

Toki, suhteessa rakastavaa ja arvostavaa kohtelua saat todennäköisimmin tekemällä mukavia asioita kumppanille. Sekin on osa vastuunottamista nimenomaan omasta hyvinvoinnista. Mutta siinä on se pieni ajattelun ero, mikä on hyvin olennainen: jokainen vastaa omasta hyvästä olostaan, eikä yhdelläkään ihmisellä tasavertaisissa ihmissuhteissa ole minkäänlaisia velvollisuuksia toista kohtaan.

Tästä olen kyllä toista mieltä. Minusta (hyvässä) parisuhteessa on paljonkin velvollisuuksia. Jos vaikka kumppani sairastuu, masentuu tms. niin kyllä minulla on velvollisuus olla tukena ja turvana niin kauan kuin tarve jatkuu. Ja jos puolison jalka on kipsissä niin velvollisuuteni on auttaa häntä selviämään niistä toimista joihin hän ei itse pysty. Ja jos puoliso on työttömänä niin minun on velvollisuus huolehtia siitä että myös hänellä on ruokaa edessään. Tai jos toinen uupuu lastenhoidon paineissa niin se toinen ottaa vastuun ja antaa toisen levätä.

Ei parisuhteessa voi mennä niin että siinä ei muka olisi mitään vastuusta tai velvollisuutta toista kohtaan. Ei se ole silloin mikään PARIsuhde jos näin ei ole. Kyllä toisen perustavaa laatua olevista tarpeista on pystyttävä huolehtimaan edes jollain tasolla. Miten se milloinkin tapahtuu on sitten sen pariskunnan itse ratkaistava.

Ei, velvollisuus se ei ole.

Useimmat haluavat olla tukena ja apuna noissa tilanteissa, ja hyvä niin, koska se on sen parisuhteen kokonaisuuden kannalta hyvä asia. Mutta velvollisuutta ei ole, vain oma tahto ja valinta.

No jos tuolle linjalle lähdetään niin ei ole mitään velvollisuutta mihinkään. Ei kunnioittaa ketään, ei huolehtia lapsistaan, ei suojella luontoa, ei ajatella kertakaikkiaan mitään muuta kuin omaa napaa.

Mutta tiedät itsekin että ei maailma noin toimi. Yhteisö ja yhteiskunta odottaa meiltä tietyn tasoista käytöstä jotta hyväksyy meidät joukkoomme. Jos rikot jatkuvasti yhteisiä sääntöjä niin sinut suljetaan sen ulkopuolelle, jos ei muuten niin henkisesti.

Ja sama on parisuhteen kanssa. Ei siinä ole mitään varsinaista velvollisuutta mihinkään mutta siinä on paljonkin odotuksia siitä miten pitää toimia jotta se parisuhde toimii edes jollain tasolla. Jos näitä odotuksia ei täytä niin se parisuhde päättyy aika nopeasti ja niiden odotusten pettäjää pidetään yleisesti sen parisuhteen rikkojana. Sitä toista taas uhrina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta kuulostaa kamalalta nämä "jos en itse halua, niin tyydytän toisen"-kommentit. Ehkä en osaa peilata sitä nyt oikeassa mittakaavassa, mutta en ikinä voisi ajatella noin. Jos en halua, en todellakaan halua. En halua koskea (ehkä jotain halaamista enempää ainakaan), en pysty virittämään ajatuksia seksimoodiin, enkä todellakaan ikinä voisi rinnasta seksuaalisia tekoja lempiruuan tekemiseen tai johonkin muuhun älyttömään, mihin täällä verrataan. Tällainen olisi vain mekaaninen, ja ainakin jossain määrin vastentahtoinen teko ja olen aika varma, että mies kyllä itse osaa itsensä mekaanisesti tyydyttää. Ainakin itse osaan itseni.

Seksi on kahden ihmisen vuorovaikutusta ja yhteyttä. Se voi olla tottakai pikaista tai rauhallista tai mitä vaan, ja välillä ollaan enemmän saavana tai antavana osapuolena, mutta kyllä siinä tunnetasolla pitää molempien olla mukana ja haluta sitä yhteyttä toiseen ihmiseen. Itselleni se on myös intensiivinen kokemus, en syty ihan helpolla, mutta kun saan ajatukset ns oikeinpäin, nautin kyllä kovasti ja haluan kumppaninkin nauttivan. 

Onneksi meidän parisuhteessamme seksin määrä on kummankin mielestä oikein kohtuullinen, eli ainakaan toistaiseksi ei tästä ole tullut mitään ristiriitoja. Halusin vain kirjoittaa tämän, sillä se ajatus, että tekisi toiselle seksuaalisia tekoja silloin kun itseä ei tippaakaan huvita, on niin absurdi. Vaikka pääsääntöisesti kyllä pyrin päivittäin kumppania jotenkin ilahduttamaan, pienillä tai isoilla asioilla.

Toivottavasti kuitenkin pystyt myös ymmärtämään että on paljon ihmisiä joista ei ole lainkaan vastenmielistä helliä sitä kumppania vaikka itsellä ei niin tekisi juuri silloin mieli? Ja että meillä se todellakin vertautuu vaikka lempiruoan tekoon, kipeiden hartioiden hieromiseen tai muuhun toisen huomioimiseen. On meistä mukava nähdä kun toinen ilahtuu ja arvostaa sitä huomioimista.

Ihmiset ovat niin kovin erilaisia ja kokevat asiat eri tavoin. Joillekin seksi on selvästikin paljon syvällisemmin henkinen asia jossa pitää olla koko ajan itsekin täysillä tunteella mukana. Ja toisille enemmän fyysinen asia.

Selvää on että jos pariskunnan halut ovat kovin erilaiset, on helpompaa niillä pareilla joissa on mahdollista huomioida toisen tarpeita myös silloin kun toinen ei halua.

Miksi mielestäsi enemmän haluavalla onaina määräämisoikeus? Miksi enemmän haluava ei voi vaan runkata itsekseen? Mies ksi pitää saada se toinen alistettua seksuaaliseen tekoon, jota se toinen ei halua tehdä?

Koska jos seksuaallisia haluja ei saa tyydytetyksi suhteessa, ei suhteessa ole mitään järkeä

Niinpä. Välillä tuntuu että monet nykyajan ihmiset ajattelevat että parisuhde solmitaan vain itseä varten eikä puolisoilla ole mitään vastuuta sen toisen hyvinvoinnista. Ja edelleen tämä ei tarkoita että pitäisi hampaat irvessä antaa jos ei yhtään nappaa vaan sitä että parisuhtessa pitäisi olla se kantava ajatus että toisen hyvinvointi on tärkeää. Ja jos sen ajatuksen ottaa ja sisäistää niin moni asia jota tekee sen toisen olon hyväksi alkaa tuntua itsestäkin mukavalta ja mielekkäältä.

Sanomattakin selvää on että tämän pitää olla aina molemminpuolista niin että kumpikin on samalla ajattelutavalla suhteessa.

No minä itse asiassa ajattelen, että jokainen aikuinen on tosiaan vastuussa omasta hyvinvoinnistaan. Se ei ole koskaan toisen vastuulla.

Toki, suhteessa rakastavaa ja arvostavaa kohtelua saat todennäköisimmin tekemällä mukavia asioita kumppanille. Sekin on osa vastuunottamista nimenomaan omasta hyvinvoinnista. Mutta siinä on se pieni ajattelun ero, mikä on hyvin olennainen: jokainen vastaa omasta hyvästä olostaan, eikä yhdelläkään ihmisellä tasavertaisissa ihmissuhteissa ole minkäänlaisia velvollisuuksia toista kohtaan.

Tästä olen kyllä toista mieltä. Minusta (hyvässä) parisuhteessa on paljonkin velvollisuuksia. Jos vaikka kumppani sairastuu, masentuu tms. niin kyllä minulla on velvollisuus olla tukena ja turvana niin kauan kuin tarve jatkuu. Ja jos puolison jalka on kipsissä niin velvollisuuteni on auttaa häntä selviämään niistä toimista joihin hän ei itse pysty. Ja jos puoliso on työttömänä niin minun on velvollisuus huolehtia siitä että myös hänellä on ruokaa edessään. Tai jos toinen uupuu lastenhoidon paineissa niin se toinen ottaa vastuun ja antaa toisen levätä.

Ei parisuhteessa voi mennä niin että siinä ei muka olisi mitään vastuusta tai velvollisuutta toista kohtaan. Ei se ole silloin mikään PARIsuhde jos näin ei ole. Kyllä toisen perustavaa laatua olevista tarpeista on pystyttävä huolehtimaan edes jollain tasolla. Miten se milloinkin tapahtuu on sitten sen pariskunnan itse ratkaistava.

Ei, velvollisuus se ei ole.

Useimmat haluavat olla tukena ja apuna noissa tilanteissa, ja hyvä niin, koska se on sen parisuhteen kokonaisuuden kannalta hyvä asia. Mutta velvollisuutta ei ole, vain oma tahto ja valinta.

Ei ole velvollisuuksia jos sinua ei haittaa että sinua pidetään itserakkaana ääliönä. Moraalisten velvollisuuksien noudattaminen on se joka pitää ihmiskunnan, perheet ja parisuhteet jollain tavalla koossa ja raiteillaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta kuulostaa kamalalta nämä "jos en itse halua, niin tyydytän toisen"-kommentit. Ehkä en osaa peilata sitä nyt oikeassa mittakaavassa, mutta en ikinä voisi ajatella noin. Jos en halua, en todellakaan halua. En halua koskea (ehkä jotain halaamista enempää ainakaan), en pysty virittämään ajatuksia seksimoodiin, enkä todellakaan ikinä voisi rinnasta seksuaalisia tekoja lempiruuan tekemiseen tai johonkin muuhun älyttömään, mihin täällä verrataan. Tällainen olisi vain mekaaninen, ja ainakin jossain määrin vastentahtoinen teko ja olen aika varma, että mies kyllä itse osaa itsensä mekaanisesti tyydyttää. Ainakin itse osaan itseni.

Seksi on kahden ihmisen vuorovaikutusta ja yhteyttä. Se voi olla tottakai pikaista tai rauhallista tai mitä vaan, ja välillä ollaan enemmän saavana tai antavana osapuolena, mutta kyllä siinä tunnetasolla pitää molempien olla mukana ja haluta sitä yhteyttä toiseen ihmiseen. Itselleni se on myös intensiivinen kokemus, en syty ihan helpolla, mutta kun saan ajatukset ns oikeinpäin, nautin kyllä kovasti ja haluan kumppaninkin nauttivan. 

Onneksi meidän parisuhteessamme seksin määrä on kummankin mielestä oikein kohtuullinen, eli ainakaan toistaiseksi ei tästä ole tullut mitään ristiriitoja. Halusin vain kirjoittaa tämän, sillä se ajatus, että tekisi toiselle seksuaalisia tekoja silloin kun itseä ei tippaakaan huvita, on niin absurdi. Vaikka pääsääntöisesti kyllä pyrin päivittäin kumppania jotenkin ilahduttamaan, pienillä tai isoilla asioilla.

Toivottavasti kuitenkin pystyt myös ymmärtämään että on paljon ihmisiä joista ei ole lainkaan vastenmielistä helliä sitä kumppania vaikka itsellä ei niin tekisi juuri silloin mieli? Ja että meillä se todellakin vertautuu vaikka lempiruoan tekoon, kipeiden hartioiden hieromiseen tai muuhun toisen huomioimiseen. On meistä mukava nähdä kun toinen ilahtuu ja arvostaa sitä huomioimista.

Ihmiset ovat niin kovin erilaisia ja kokevat asiat eri tavoin. Joillekin seksi on selvästikin paljon syvällisemmin henkinen asia jossa pitää olla koko ajan itsekin täysillä tunteella mukana. Ja toisille enemmän fyysinen asia.

Selvää on että jos pariskunnan halut ovat kovin erilaiset, on helpompaa niillä pareilla joissa on mahdollista huomioida toisen tarpeita myös silloin kun toinen ei halua.

Miksi mielestäsi enemmän haluavalla onaina määräämisoikeus? Miksi enemmän haluava ei voi vaan runkata itsekseen? Mies ksi pitää saada se toinen alistettua seksuaaliseen tekoon, jota se toinen ei halua tehdä?

Koska jos seksuaallisia haluja ei saa tyydytetyksi suhteessa, ei suhteessa ole mitään järkeä

Niinpä. Välillä tuntuu että monet nykyajan ihmiset ajattelevat että parisuhde solmitaan vain itseä varten eikä puolisoilla ole mitään vastuuta sen toisen hyvinvoinnista. Ja edelleen tämä ei tarkoita että pitäisi hampaat irvessä antaa jos ei yhtään nappaa vaan sitä että parisuhtessa pitäisi olla se kantava ajatus että toisen hyvinvointi on tärkeää. Ja jos sen ajatuksen ottaa ja sisäistää niin moni asia jota tekee sen toisen olon hyväksi alkaa tuntua itsestäkin mukavalta ja mielekkäältä.

Sanomattakin selvää on että tämän pitää olla aina molemminpuolista niin että kumpikin on samalla ajattelutavalla suhteessa.

No minä itse asiassa ajattelen, että jokainen aikuinen on tosiaan vastuussa omasta hyvinvoinnistaan. Se ei ole koskaan toisen vastuulla.

Toki, suhteessa rakastavaa ja arvostavaa kohtelua saat todennäköisimmin tekemällä mukavia asioita kumppanille. Sekin on osa vastuunottamista nimenomaan omasta hyvinvoinnista. Mutta siinä on se pieni ajattelun ero, mikä on hyvin olennainen: jokainen vastaa omasta hyvästä olostaan, eikä yhdelläkään ihmisellä tasavertaisissa ihmissuhteissa ole minkäänlaisia velvollisuuksia toista kohtaan.

Tästä olen kyllä toista mieltä. Minusta (hyvässä) parisuhteessa on paljonkin velvollisuuksia. Jos vaikka kumppani sairastuu, masentuu tms. niin kyllä minulla on velvollisuus olla tukena ja turvana niin kauan kuin tarve jatkuu. Ja jos puolison jalka on kipsissä niin velvollisuuteni on auttaa häntä selviämään niistä toimista joihin hän ei itse pysty. Ja jos puoliso on työttömänä niin minun on velvollisuus huolehtia siitä että myös hänellä on ruokaa edessään. Tai jos toinen uupuu lastenhoidon paineissa niin se toinen ottaa vastuun ja antaa toisen levätä.

Ei parisuhteessa voi mennä niin että siinä ei muka olisi mitään vastuusta tai velvollisuutta toista kohtaan. Ei se ole silloin mikään PARIsuhde jos näin ei ole. Kyllä toisen perustavaa laatua olevista tarpeista on pystyttävä huolehtimaan edes jollain tasolla. Miten se milloinkin tapahtuu on sitten sen pariskunnan itse ratkaistava.

Ei, velvollisuus se ei ole.

Useimmat haluavat olla tukena ja apuna noissa tilanteissa, ja hyvä niin, koska se on sen parisuhteen kokonaisuuden kannalta hyvä asia. Mutta velvollisuutta ei ole, vain oma tahto ja valinta.

No jos tuolle linjalle lähdetään niin ei ole mitään velvollisuutta mihinkään. Ei kunnioittaa ketään, ei huolehtia lapsistaan, ei suojella luontoa, ei ajatella kertakaikkiaan mitään muuta kuin omaa napaa.

Mutta tiedät itsekin että ei maailma noin toimi. Yhteisö ja yhteiskunta odottaa meiltä tietyn tasoista käytöstä jotta hyväksyy meidät joukkoomme. Jos rikot jatkuvasti yhteisiä sääntöjä niin sinut suljetaan sen ulkopuolelle, jos ei muuten niin henkisesti.

Ja sama on parisuhteen kanssa. Ei siinä ole mitään varsinaista velvollisuutta mihinkään mutta siinä on paljonkin odotuksia siitä miten pitää toimia jotta se parisuhde toimii edes jollain tasolla. Jos näitä odotuksia ei täytä niin se parisuhde päättyy aika nopeasti ja niiden odotusten pettäjää pidetään yleisesti sen parisuhteen rikkojana. Sitä toista taas uhrina.

No, sanotaan nyt näin, että lakien noudattamiseen on velvollisuus, ja toki maailmassa on paljon moraalisääntöjä ja oikeita tapoja toimia. Mutta itse lähden kuitenkin siitä, että niiden noudattaminen on vapaaehtoista ja teen niin, koska haluan toimia kuten on oikein ja se hyödyttää kokonaisuutta.

On ikävää ajatella, että auttaa puolisoa, koska siihen on velvollisuus. Minä autan, koska tahdon. Olen uskollinen koska haluan ja niin edelleen. Jos en jotain halua tehdä, en tee. Sillä voi, tottakai, olla seurauksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta kuulostaa kamalalta nämä "jos en itse halua, niin tyydytän toisen"-kommentit. Ehkä en osaa peilata sitä nyt oikeassa mittakaavassa, mutta en ikinä voisi ajatella noin. Jos en halua, en todellakaan halua. En halua koskea (ehkä jotain halaamista enempää ainakaan), en pysty virittämään ajatuksia seksimoodiin, enkä todellakaan ikinä voisi rinnasta seksuaalisia tekoja lempiruuan tekemiseen tai johonkin muuhun älyttömään, mihin täällä verrataan. Tällainen olisi vain mekaaninen, ja ainakin jossain määrin vastentahtoinen teko ja olen aika varma, että mies kyllä itse osaa itsensä mekaanisesti tyydyttää. Ainakin itse osaan itseni.

Seksi on kahden ihmisen vuorovaikutusta ja yhteyttä. Se voi olla tottakai pikaista tai rauhallista tai mitä vaan, ja välillä ollaan enemmän saavana tai antavana osapuolena, mutta kyllä siinä tunnetasolla pitää molempien olla mukana ja haluta sitä yhteyttä toiseen ihmiseen. Itselleni se on myös intensiivinen kokemus, en syty ihan helpolla, mutta kun saan ajatukset ns oikeinpäin, nautin kyllä kovasti ja haluan kumppaninkin nauttivan. 

Onneksi meidän parisuhteessamme seksin määrä on kummankin mielestä oikein kohtuullinen, eli ainakaan toistaiseksi ei tästä ole tullut mitään ristiriitoja. Halusin vain kirjoittaa tämän, sillä se ajatus, että tekisi toiselle seksuaalisia tekoja silloin kun itseä ei tippaakaan huvita, on niin absurdi. Vaikka pääsääntöisesti kyllä pyrin päivittäin kumppania jotenkin ilahduttamaan, pienillä tai isoilla asioilla.

Toivottavasti kuitenkin pystyt myös ymmärtämään että on paljon ihmisiä joista ei ole lainkaan vastenmielistä helliä sitä kumppania vaikka itsellä ei niin tekisi juuri silloin mieli? Ja että meillä se todellakin vertautuu vaikka lempiruoan tekoon, kipeiden hartioiden hieromiseen tai muuhun toisen huomioimiseen. On meistä mukava nähdä kun toinen ilahtuu ja arvostaa sitä huomioimista.

Ihmiset ovat niin kovin erilaisia ja kokevat asiat eri tavoin. Joillekin seksi on selvästikin paljon syvällisemmin henkinen asia jossa pitää olla koko ajan itsekin täysillä tunteella mukana. Ja toisille enemmän fyysinen asia.

Selvää on että jos pariskunnan halut ovat kovin erilaiset, on helpompaa niillä pareilla joissa on mahdollista huomioida toisen tarpeita myös silloin kun toinen ei halua.

Miksi mielestäsi enemmän haluavalla onaina määräämisoikeus? Miksi enemmän haluava ei voi vaan runkata itsekseen? Mies ksi pitää saada se toinen alistettua seksuaaliseen tekoon, jota se toinen ei halua tehdä?

Koska jos seksuaallisia haluja ei saa tyydytetyksi suhteessa, ei suhteessa ole mitään järkeä

Niinpä. Välillä tuntuu että monet nykyajan ihmiset ajattelevat että parisuhde solmitaan vain itseä varten eikä puolisoilla ole mitään vastuuta sen toisen hyvinvoinnista. Ja edelleen tämä ei tarkoita että pitäisi hampaat irvessä antaa jos ei yhtään nappaa vaan sitä että parisuhtessa pitäisi olla se kantava ajatus että toisen hyvinvointi on tärkeää. Ja jos sen ajatuksen ottaa ja sisäistää niin moni asia jota tekee sen toisen olon hyväksi alkaa tuntua itsestäkin mukavalta ja mielekkäältä.

Sanomattakin selvää on että tämän pitää olla aina molemminpuolista niin että kumpikin on samalla ajattelutavalla suhteessa.

No minä itse asiassa ajattelen, että jokainen aikuinen on tosiaan vastuussa omasta hyvinvoinnistaan. Se ei ole koskaan toisen vastuulla.

Toki, suhteessa rakastavaa ja arvostavaa kohtelua saat todennäköisimmin tekemällä mukavia asioita kumppanille. Sekin on osa vastuunottamista nimenomaan omasta hyvinvoinnista. Mutta siinä on se pieni ajattelun ero, mikä on hyvin olennainen: jokainen vastaa omasta hyvästä olostaan, eikä yhdelläkään ihmisellä tasavertaisissa ihmissuhteissa ole minkäänlaisia velvollisuuksia toista kohtaan.

Tästä olen kyllä toista mieltä. Minusta (hyvässä) parisuhteessa on paljonkin velvollisuuksia. Jos vaikka kumppani sairastuu, masentuu tms. niin kyllä minulla on velvollisuus olla tukena ja turvana niin kauan kuin tarve jatkuu. Ja jos puolison jalka on kipsissä niin velvollisuuteni on auttaa häntä selviämään niistä toimista joihin hän ei itse pysty. Ja jos puoliso on työttömänä niin minun on velvollisuus huolehtia siitä että myös hänellä on ruokaa edessään. Tai jos toinen uupuu lastenhoidon paineissa niin se toinen ottaa vastuun ja antaa toisen levätä.

Ei parisuhteessa voi mennä niin että siinä ei muka olisi mitään vastuusta tai velvollisuutta toista kohtaan. Ei se ole silloin mikään PARIsuhde jos näin ei ole. Kyllä toisen perustavaa laatua olevista tarpeista on pystyttävä huolehtimaan edes jollain tasolla. Miten se milloinkin tapahtuu on sitten sen pariskunnan itse ratkaistava.

Ei, velvollisuus se ei ole.

Useimmat haluavat olla tukena ja apuna noissa tilanteissa, ja hyvä niin, koska se on sen parisuhteen kokonaisuuden kannalta hyvä asia. Mutta velvollisuutta ei ole, vain oma tahto ja valinta.

No jos tuolle linjalle lähdetään niin ei ole mitään velvollisuutta mihinkään. Ei kunnioittaa ketään, ei huolehtia lapsistaan, ei suojella luontoa, ei ajatella kertakaikkiaan mitään muuta kuin omaa napaa.

Mutta tiedät itsekin että ei maailma noin toimi. Yhteisö ja yhteiskunta odottaa meiltä tietyn tasoista käytöstä jotta hyväksyy meidät joukkoomme. Jos rikot jatkuvasti yhteisiä sääntöjä niin sinut suljetaan sen ulkopuolelle, jos ei muuten niin henkisesti.

Ja sama on parisuhteen kanssa. Ei siinä ole mitään varsinaista velvollisuutta mihinkään mutta siinä on paljonkin odotuksia siitä miten pitää toimia jotta se parisuhde toimii edes jollain tasolla. Jos näitä odotuksia ei täytä niin se parisuhde päättyy aika nopeasti ja niiden odotusten pettäjää pidetään yleisesti sen parisuhteen rikkojana. Sitä toista taas uhrina.

No, sanotaan nyt näin, että lakien noudattamiseen on velvollisuus, ja toki maailmassa on paljon moraalisääntöjä ja oikeita tapoja toimia. Mutta itse lähden kuitenkin siitä, että niiden noudattaminen on vapaaehtoista ja teen niin, koska haluan toimia kuten on oikein ja se hyödyttää kokonaisuutta.

On ikävää ajatella, että auttaa puolisoa, koska siihen on velvollisuus. Minä autan, koska tahdon. Olen uskollinen koska haluan ja niin edelleen. Jos en jotain halua tehdä, en tee. Sillä voi, tottakai, olla seurauksia.

Saat toki toimia omassa suhteessasi kuten haluat. Toivottavasti olet kuitenkin keskustellut kumppanisi kanssa nämä asiat läpi ja hän ei turhaan odota sinun tekevän mitään vain velvollisuudesta jos sinua ei satu silloin juuri huvittamaan.

Ainakin meillä on tehty molemmin puolin selväksi että yhdessä ollaan myötä- ja vastamäessä eikä toista jätetä pulaan niin kauan kun itsellä voimat jotenkin riittävät. Tuntuu ihanan turvalliselta kun on moneen kertaa nähnyt miten se puoliso tulee "remmiin" kun omat voimat ovat uupuneet ja näkee miten hän tekee sen ihan itsestäänselvyytenä eikä sitä tarvitse sen kummemmin pyytää. Ei ole tarvinnut kysellä että huvittaako se tai haluaako sitä. Mutta ihmisiä on toki monelaisilla moraaleilla varustettuina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta kuulostaa kamalalta nämä "jos en itse halua, niin tyydytän toisen"-kommentit. Ehkä en osaa peilata sitä nyt oikeassa mittakaavassa, mutta en ikinä voisi ajatella noin. Jos en halua, en todellakaan halua. En halua koskea (ehkä jotain halaamista enempää ainakaan), en pysty virittämään ajatuksia seksimoodiin, enkä todellakaan ikinä voisi rinnasta seksuaalisia tekoja lempiruuan tekemiseen tai johonkin muuhun älyttömään, mihin täällä verrataan. Tällainen olisi vain mekaaninen, ja ainakin jossain määrin vastentahtoinen teko ja olen aika varma, että mies kyllä itse osaa itsensä mekaanisesti tyydyttää. Ainakin itse osaan itseni.

Seksi on kahden ihmisen vuorovaikutusta ja yhteyttä. Se voi olla tottakai pikaista tai rauhallista tai mitä vaan, ja välillä ollaan enemmän saavana tai antavana osapuolena, mutta kyllä siinä tunnetasolla pitää molempien olla mukana ja haluta sitä yhteyttä toiseen ihmiseen. Itselleni se on myös intensiivinen kokemus, en syty ihan helpolla, mutta kun saan ajatukset ns oikeinpäin, nautin kyllä kovasti ja haluan kumppaninkin nauttivan. 

Onneksi meidän parisuhteessamme seksin määrä on kummankin mielestä oikein kohtuullinen, eli ainakaan toistaiseksi ei tästä ole tullut mitään ristiriitoja. Halusin vain kirjoittaa tämän, sillä se ajatus, että tekisi toiselle seksuaalisia tekoja silloin kun itseä ei tippaakaan huvita, on niin absurdi. Vaikka pääsääntöisesti kyllä pyrin päivittäin kumppania jotenkin ilahduttamaan, pienillä tai isoilla asioilla.

Toivottavasti kuitenkin pystyt myös ymmärtämään että on paljon ihmisiä joista ei ole lainkaan vastenmielistä helliä sitä kumppania vaikka itsellä ei niin tekisi juuri silloin mieli? Ja että meillä se todellakin vertautuu vaikka lempiruoan tekoon, kipeiden hartioiden hieromiseen tai muuhun toisen huomioimiseen. On meistä mukava nähdä kun toinen ilahtuu ja arvostaa sitä huomioimista.

Ihmiset ovat niin kovin erilaisia ja kokevat asiat eri tavoin. Joillekin seksi on selvästikin paljon syvällisemmin henkinen asia jossa pitää olla koko ajan itsekin täysillä tunteella mukana. Ja toisille enemmän fyysinen asia.

Selvää on että jos pariskunnan halut ovat kovin erilaiset, on helpompaa niillä pareilla joissa on mahdollista huomioida toisen tarpeita myös silloin kun toinen ei halua.

Miksi mielestäsi enemmän haluavalla onaina määräämisoikeus? Miksi enemmän haluava ei voi vaan runkata itsekseen? Mies ksi pitää saada se toinen alistettua seksuaaliseen tekoon, jota se toinen ei halua tehdä?

Koska jos seksuaallisia haluja ei saa tyydytetyksi suhteessa, ei suhteessa ole mitään järkeä

Niinpä. Välillä tuntuu että monet nykyajan ihmiset ajattelevat että parisuhde solmitaan vain itseä varten eikä puolisoilla ole mitään vastuuta sen toisen hyvinvoinnista. Ja edelleen tämä ei tarkoita että pitäisi hampaat irvessä antaa jos ei yhtään nappaa vaan sitä että parisuhtessa pitäisi olla se kantava ajatus että toisen hyvinvointi on tärkeää. Ja jos sen ajatuksen ottaa ja sisäistää niin moni asia jota tekee sen toisen olon hyväksi alkaa tuntua itsestäkin mukavalta ja mielekkäältä.

Sanomattakin selvää on että tämän pitää olla aina molemminpuolista niin että kumpikin on samalla ajattelutavalla suhteessa.

No minä itse asiassa ajattelen, että jokainen aikuinen on tosiaan vastuussa omasta hyvinvoinnistaan. Se ei ole koskaan toisen vastuulla.

Toki, suhteessa rakastavaa ja arvostavaa kohtelua saat todennäköisimmin tekemällä mukavia asioita kumppanille. Sekin on osa vastuunottamista nimenomaan omasta hyvinvoinnista. Mutta siinä on se pieni ajattelun ero, mikä on hyvin olennainen: jokainen vastaa omasta hyvästä olostaan, eikä yhdelläkään ihmisellä tasavertaisissa ihmissuhteissa ole minkäänlaisia velvollisuuksia toista kohtaan.

Tästä olen kyllä toista mieltä. Minusta (hyvässä) parisuhteessa on paljonkin velvollisuuksia. Jos vaikka kumppani sairastuu, masentuu tms. niin kyllä minulla on velvollisuus olla tukena ja turvana niin kauan kuin tarve jatkuu. Ja jos puolison jalka on kipsissä niin velvollisuuteni on auttaa häntä selviämään niistä toimista joihin hän ei itse pysty. Ja jos puoliso on työttömänä niin minun on velvollisuus huolehtia siitä että myös hänellä on ruokaa edessään. Tai jos toinen uupuu lastenhoidon paineissa niin se toinen ottaa vastuun ja antaa toisen levätä.

Ei parisuhteessa voi mennä niin että siinä ei muka olisi mitään vastuusta tai velvollisuutta toista kohtaan. Ei se ole silloin mikään PARIsuhde jos näin ei ole. Kyllä toisen perustavaa laatua olevista tarpeista on pystyttävä huolehtimaan edes jollain tasolla. Miten se milloinkin tapahtuu on sitten sen pariskunnan itse ratkaistava.

Ei, velvollisuus se ei ole.

Useimmat haluavat olla tukena ja apuna noissa tilanteissa, ja hyvä niin, koska se on sen parisuhteen kokonaisuuden kannalta hyvä asia. Mutta velvollisuutta ei ole, vain oma tahto ja valinta.

No jos tuolle linjalle lähdetään niin ei ole mitään velvollisuutta mihinkään. Ei kunnioittaa ketään, ei huolehtia lapsistaan, ei suojella luontoa, ei ajatella kertakaikkiaan mitään muuta kuin omaa napaa.

Mutta tiedät itsekin että ei maailma noin toimi. Yhteisö ja yhteiskunta odottaa meiltä tietyn tasoista käytöstä jotta hyväksyy meidät joukkoomme. Jos rikot jatkuvasti yhteisiä sääntöjä niin sinut suljetaan sen ulkopuolelle, jos ei muuten niin henkisesti.

Ja sama on parisuhteen kanssa. Ei siinä ole mitään varsinaista velvollisuutta mihinkään mutta siinä on paljonkin odotuksia siitä miten pitää toimia jotta se parisuhde toimii edes jollain tasolla. Jos näitä odotuksia ei täytä niin se parisuhde päättyy aika nopeasti ja niiden odotusten pettäjää pidetään yleisesti sen parisuhteen rikkojana. Sitä toista taas uhrina.

No, sanotaan nyt näin, että lakien noudattamiseen on velvollisuus, ja toki maailmassa on paljon moraalisääntöjä ja oikeita tapoja toimia. Mutta itse lähden kuitenkin siitä, että niiden noudattaminen on vapaaehtoista ja teen niin, koska haluan toimia kuten on oikein ja se hyödyttää kokonaisuutta.

On ikävää ajatella, että auttaa puolisoa, koska siihen on velvollisuus. Minä autan, koska tahdon. Olen uskollinen koska haluan ja niin edelleen. Jos en jotain halua tehdä, en tee. Sillä voi, tottakai, olla seurauksia.

Ei ole varsinaista moraalia jos tekee asioita jotka itsestä tuntuvat kivalta tai joita haluaa tehdä. Varsinainen moraali alkaa siitä kun se oma epämukavuus alkaa. Silloin nähdään että kenellä on ns. selkärankaa ja kenellä ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta kuulostaa kamalalta nämä "jos en itse halua, niin tyydytän toisen"-kommentit. Ehkä en osaa peilata sitä nyt oikeassa mittakaavassa, mutta en ikinä voisi ajatella noin. Jos en halua, en todellakaan halua. En halua koskea (ehkä jotain halaamista enempää ainakaan), en pysty virittämään ajatuksia seksimoodiin, enkä todellakaan ikinä voisi rinnasta seksuaalisia tekoja lempiruuan tekemiseen tai johonkin muuhun älyttömään, mihin täällä verrataan. Tällainen olisi vain mekaaninen, ja ainakin jossain määrin vastentahtoinen teko ja olen aika varma, että mies kyllä itse osaa itsensä mekaanisesti tyydyttää. Ainakin itse osaan itseni.

Seksi on kahden ihmisen vuorovaikutusta ja yhteyttä. Se voi olla tottakai pikaista tai rauhallista tai mitä vaan, ja välillä ollaan enemmän saavana tai antavana osapuolena, mutta kyllä siinä tunnetasolla pitää molempien olla mukana ja haluta sitä yhteyttä toiseen ihmiseen. Itselleni se on myös intensiivinen kokemus, en syty ihan helpolla, mutta kun saan ajatukset ns oikeinpäin, nautin kyllä kovasti ja haluan kumppaninkin nauttivan. 

Onneksi meidän parisuhteessamme seksin määrä on kummankin mielestä oikein kohtuullinen, eli ainakaan toistaiseksi ei tästä ole tullut mitään ristiriitoja. Halusin vain kirjoittaa tämän, sillä se ajatus, että tekisi toiselle seksuaalisia tekoja silloin kun itseä ei tippaakaan huvita, on niin absurdi. Vaikka pääsääntöisesti kyllä pyrin päivittäin kumppania jotenkin ilahduttamaan, pienillä tai isoilla asioilla.

Toivottavasti kuitenkin pystyt myös ymmärtämään että on paljon ihmisiä joista ei ole lainkaan vastenmielistä helliä sitä kumppania vaikka itsellä ei niin tekisi juuri silloin mieli? Ja että meillä se todellakin vertautuu vaikka lempiruoan tekoon, kipeiden hartioiden hieromiseen tai muuhun toisen huomioimiseen. On meistä mukava nähdä kun toinen ilahtuu ja arvostaa sitä huomioimista.

Ihmiset ovat niin kovin erilaisia ja kokevat asiat eri tavoin. Joillekin seksi on selvästikin paljon syvällisemmin henkinen asia jossa pitää olla koko ajan itsekin täysillä tunteella mukana. Ja toisille enemmän fyysinen asia.

Selvää on että jos pariskunnan halut ovat kovin erilaiset, on helpompaa niillä pareilla joissa on mahdollista huomioida toisen tarpeita myös silloin kun toinen ei halua.

Miksi mielestäsi enemmän haluavalla onaina määräämisoikeus? Miksi enemmän haluava ei voi vaan runkata itsekseen? Mies ksi pitää saada se toinen alistettua seksuaaliseen tekoon, jota se toinen ei halua tehdä?

Koska jos seksuaallisia haluja ei saa tyydytetyksi suhteessa, ei suhteessa ole mitään järkeä

Niinpä. Välillä tuntuu että monet nykyajan ihmiset ajattelevat että parisuhde solmitaan vain itseä varten eikä puolisoilla ole mitään vastuuta sen toisen hyvinvoinnista. Ja edelleen tämä ei tarkoita että pitäisi hampaat irvessä antaa jos ei yhtään nappaa vaan sitä että parisuhtessa pitäisi olla se kantava ajatus että toisen hyvinvointi on tärkeää. Ja jos sen ajatuksen ottaa ja sisäistää niin moni asia jota tekee sen toisen olon hyväksi alkaa tuntua itsestäkin mukavalta ja mielekkäältä.

Sanomattakin selvää on että tämän pitää olla aina molemminpuolista niin että kumpikin on samalla ajattelutavalla suhteessa.

No minä itse asiassa ajattelen, että jokainen aikuinen on tosiaan vastuussa omasta hyvinvoinnistaan. Se ei ole koskaan toisen vastuulla.

Toki, suhteessa rakastavaa ja arvostavaa kohtelua saat todennäköisimmin tekemällä mukavia asioita kumppanille. Sekin on osa vastuunottamista nimenomaan omasta hyvinvoinnista. Mutta siinä on se pieni ajattelun ero, mikä on hyvin olennainen: jokainen vastaa omasta hyvästä olostaan, eikä yhdelläkään ihmisellä tasavertaisissa ihmissuhteissa ole minkäänlaisia velvollisuuksia toista kohtaan.

Tästä olen kyllä toista mieltä. Minusta (hyvässä) parisuhteessa on paljonkin velvollisuuksia. Jos vaikka kumppani sairastuu, masentuu tms. niin kyllä minulla on velvollisuus olla tukena ja turvana niin kauan kuin tarve jatkuu. Ja jos puolison jalka on kipsissä niin velvollisuuteni on auttaa häntä selviämään niistä toimista joihin hän ei itse pysty. Ja jos puoliso on työttömänä niin minun on velvollisuus huolehtia siitä että myös hänellä on ruokaa edessään. Tai jos toinen uupuu lastenhoidon paineissa niin se toinen ottaa vastuun ja antaa toisen levätä.

Ei parisuhteessa voi mennä niin että siinä ei muka olisi mitään vastuusta tai velvollisuutta toista kohtaan. Ei se ole silloin mikään PARIsuhde jos näin ei ole. Kyllä toisen perustavaa laatua olevista tarpeista on pystyttävä huolehtimaan edes jollain tasolla. Miten se milloinkin tapahtuu on sitten sen pariskunnan itse ratkaistava.

Ei, velvollisuus se ei ole.

Useimmat haluavat olla tukena ja apuna noissa tilanteissa, ja hyvä niin, koska se on sen parisuhteen kokonaisuuden kannalta hyvä asia. Mutta velvollisuutta ei ole, vain oma tahto ja valinta.

No jos tuolle linjalle lähdetään niin ei ole mitään velvollisuutta mihinkään. Ei kunnioittaa ketään, ei huolehtia lapsistaan, ei suojella luontoa, ei ajatella kertakaikkiaan mitään muuta kuin omaa napaa.

Mutta tiedät itsekin että ei maailma noin toimi. Yhteisö ja yhteiskunta odottaa meiltä tietyn tasoista käytöstä jotta hyväksyy meidät joukkoomme. Jos rikot jatkuvasti yhteisiä sääntöjä niin sinut suljetaan sen ulkopuolelle, jos ei muuten niin henkisesti.

Ja sama on parisuhteen kanssa. Ei siinä ole mitään varsinaista velvollisuutta mihinkään mutta siinä on paljonkin odotuksia siitä miten pitää toimia jotta se parisuhde toimii edes jollain tasolla. Jos näitä odotuksia ei täytä niin se parisuhde päättyy aika nopeasti ja niiden odotusten pettäjää pidetään yleisesti sen parisuhteen rikkojana. Sitä toista taas uhrina.

No, sanotaan nyt näin, että lakien noudattamiseen on velvollisuus, ja toki maailmassa on paljon moraalisääntöjä ja oikeita tapoja toimia. Mutta itse lähden kuitenkin siitä, että niiden noudattaminen on vapaaehtoista ja teen niin, koska haluan toimia kuten on oikein ja se hyödyttää kokonaisuutta.

On ikävää ajatella, että auttaa puolisoa, koska siihen on velvollisuus. Minä autan, koska tahdon. Olen uskollinen koska haluan ja niin edelleen. Jos en jotain halua tehdä, en tee. Sillä voi, tottakai, olla seurauksia.

Saat toki toimia omassa suhteessasi kuten haluat. Toivottavasti olet kuitenkin keskustellut kumppanisi kanssa nämä asiat läpi ja hän ei turhaan odota sinun tekevän mitään vain velvollisuudesta jos sinua ei satu silloin juuri huvittamaan.

Ainakin meillä on tehty molemmin puolin selväksi että yhdessä ollaan myötä- ja vastamäessä eikä toista jätetä pulaan niin kauan kun itsellä voimat jotenkin riittävät. Tuntuu ihanan turvalliselta kun on moneen kertaa nähnyt miten se puoliso tulee "remmiin" kun omat voimat ovat uupuneet ja näkee miten hän tekee sen ihan itsestäänselvyytenä eikä sitä tarvitse sen kummemmin pyytää. Ei ole tarvinnut kysellä että huvittaako se tai haluaako sitä. Mutta ihmisiä on toki monelaisilla moraaleilla varustettuina.

No voi luoja kanssasi.

Se auttaminen kun on aika paljon turvatumpaa, jos siinä vierellä on ihminen joka haluaa auttaa, ei ihminen joka vain tekee sen velvollsiiden tunnosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta kuulostaa kamalalta nämä "jos en itse halua, niin tyydytän toisen"-kommentit. Ehkä en osaa peilata sitä nyt oikeassa mittakaavassa, mutta en ikinä voisi ajatella noin. Jos en halua, en todellakaan halua. En halua koskea (ehkä jotain halaamista enempää ainakaan), en pysty virittämään ajatuksia seksimoodiin, enkä todellakaan ikinä voisi rinnasta seksuaalisia tekoja lempiruuan tekemiseen tai johonkin muuhun älyttömään, mihin täällä verrataan. Tällainen olisi vain mekaaninen, ja ainakin jossain määrin vastentahtoinen teko ja olen aika varma, että mies kyllä itse osaa itsensä mekaanisesti tyydyttää. Ainakin itse osaan itseni.

Seksi on kahden ihmisen vuorovaikutusta ja yhteyttä. Se voi olla tottakai pikaista tai rauhallista tai mitä vaan, ja välillä ollaan enemmän saavana tai antavana osapuolena, mutta kyllä siinä tunnetasolla pitää molempien olla mukana ja haluta sitä yhteyttä toiseen ihmiseen. Itselleni se on myös intensiivinen kokemus, en syty ihan helpolla, mutta kun saan ajatukset ns oikeinpäin, nautin kyllä kovasti ja haluan kumppaninkin nauttivan. 

Onneksi meidän parisuhteessamme seksin määrä on kummankin mielestä oikein kohtuullinen, eli ainakaan toistaiseksi ei tästä ole tullut mitään ristiriitoja. Halusin vain kirjoittaa tämän, sillä se ajatus, että tekisi toiselle seksuaalisia tekoja silloin kun itseä ei tippaakaan huvita, on niin absurdi. Vaikka pääsääntöisesti kyllä pyrin päivittäin kumppania jotenkin ilahduttamaan, pienillä tai isoilla asioilla.

Toivottavasti kuitenkin pystyt myös ymmärtämään että on paljon ihmisiä joista ei ole lainkaan vastenmielistä helliä sitä kumppania vaikka itsellä ei niin tekisi juuri silloin mieli? Ja että meillä se todellakin vertautuu vaikka lempiruoan tekoon, kipeiden hartioiden hieromiseen tai muuhun toisen huomioimiseen. On meistä mukava nähdä kun toinen ilahtuu ja arvostaa sitä huomioimista.

Ihmiset ovat niin kovin erilaisia ja kokevat asiat eri tavoin. Joillekin seksi on selvästikin paljon syvällisemmin henkinen asia jossa pitää olla koko ajan itsekin täysillä tunteella mukana. Ja toisille enemmän fyysinen asia.

Selvää on että jos pariskunnan halut ovat kovin erilaiset, on helpompaa niillä pareilla joissa on mahdollista huomioida toisen tarpeita myös silloin kun toinen ei halua.

Miksi mielestäsi enemmän haluavalla onaina määräämisoikeus? Miksi enemmän haluava ei voi vaan runkata itsekseen? Mies ksi pitää saada se toinen alistettua seksuaaliseen tekoon, jota se toinen ei halua tehdä?

Koska jos seksuaallisia haluja ei saa tyydytetyksi suhteessa, ei suhteessa ole mitään järkeä

Niinpä. Välillä tuntuu että monet nykyajan ihmiset ajattelevat että parisuhde solmitaan vain itseä varten eikä puolisoilla ole mitään vastuuta sen toisen hyvinvoinnista. Ja edelleen tämä ei tarkoita että pitäisi hampaat irvessä antaa jos ei yhtään nappaa vaan sitä että parisuhtessa pitäisi olla se kantava ajatus että toisen hyvinvointi on tärkeää. Ja jos sen ajatuksen ottaa ja sisäistää niin moni asia jota tekee sen toisen olon hyväksi alkaa tuntua itsestäkin mukavalta ja mielekkäältä.

Sanomattakin selvää on että tämän pitää olla aina molemminpuolista niin että kumpikin on samalla ajattelutavalla suhteessa.

No minä itse asiassa ajattelen, että jokainen aikuinen on tosiaan vastuussa omasta hyvinvoinnistaan. Se ei ole koskaan toisen vastuulla.

Toki, suhteessa rakastavaa ja arvostavaa kohtelua saat todennäköisimmin tekemällä mukavia asioita kumppanille. Sekin on osa vastuunottamista nimenomaan omasta hyvinvoinnista. Mutta siinä on se pieni ajattelun ero, mikä on hyvin olennainen: jokainen vastaa omasta hyvästä olostaan, eikä yhdelläkään ihmisellä tasavertaisissa ihmissuhteissa ole minkäänlaisia velvollisuuksia toista kohtaan.

Tästä olen kyllä toista mieltä. Minusta (hyvässä) parisuhteessa on paljonkin velvollisuuksia. Jos vaikka kumppani sairastuu, masentuu tms. niin kyllä minulla on velvollisuus olla tukena ja turvana niin kauan kuin tarve jatkuu. Ja jos puolison jalka on kipsissä niin velvollisuuteni on auttaa häntä selviämään niistä toimista joihin hän ei itse pysty. Ja jos puoliso on työttömänä niin minun on velvollisuus huolehtia siitä että myös hänellä on ruokaa edessään. Tai jos toinen uupuu lastenhoidon paineissa niin se toinen ottaa vastuun ja antaa toisen levätä.

Ei parisuhteessa voi mennä niin että siinä ei muka olisi mitään vastuusta tai velvollisuutta toista kohtaan. Ei se ole silloin mikään PARIsuhde jos näin ei ole. Kyllä toisen perustavaa laatua olevista tarpeista on pystyttävä huolehtimaan edes jollain tasolla. Miten se milloinkin tapahtuu on sitten sen pariskunnan itse ratkaistava.

Ei, velvollisuus se ei ole.

Useimmat haluavat olla tukena ja apuna noissa tilanteissa, ja hyvä niin, koska se on sen parisuhteen kokonaisuuden kannalta hyvä asia. Mutta velvollisuutta ei ole, vain oma tahto ja valinta.

No jos tuolle linjalle lähdetään niin ei ole mitään velvollisuutta mihinkään. Ei kunnioittaa ketään, ei huolehtia lapsistaan, ei suojella luontoa, ei ajatella kertakaikkiaan mitään muuta kuin omaa napaa.

Mutta tiedät itsekin että ei maailma noin toimi. Yhteisö ja yhteiskunta odottaa meiltä tietyn tasoista käytöstä jotta hyväksyy meidät joukkoomme. Jos rikot jatkuvasti yhteisiä sääntöjä niin sinut suljetaan sen ulkopuolelle, jos ei muuten niin henkisesti.

Ja sama on parisuhteen kanssa. Ei siinä ole mitään varsinaista velvollisuutta mihinkään mutta siinä on paljonkin odotuksia siitä miten pitää toimia jotta se parisuhde toimii edes jollain tasolla. Jos näitä odotuksia ei täytä niin se parisuhde päättyy aika nopeasti ja niiden odotusten pettäjää pidetään yleisesti sen parisuhteen rikkojana. Sitä toista taas uhrina.

No, sanotaan nyt näin, että lakien noudattamiseen on velvollisuus, ja toki maailmassa on paljon moraalisääntöjä ja oikeita tapoja toimia. Mutta itse lähden kuitenkin siitä, että niiden noudattaminen on vapaaehtoista ja teen niin, koska haluan toimia kuten on oikein ja se hyödyttää kokonaisuutta.

On ikävää ajatella, että auttaa puolisoa, koska siihen on velvollisuus. Minä autan, koska tahdon. Olen uskollinen koska haluan ja niin edelleen. Jos en jotain halua tehdä, en tee. Sillä voi, tottakai, olla seurauksia.

Saat toki toimia omassa suhteessasi kuten haluat. Toivottavasti olet kuitenkin keskustellut kumppanisi kanssa nämä asiat läpi ja hän ei turhaan odota sinun tekevän mitään vain velvollisuudesta jos sinua ei satu silloin juuri huvittamaan.

Ainakin meillä on tehty molemmin puolin selväksi että yhdessä ollaan myötä- ja vastamäessä eikä toista jätetä pulaan niin kauan kun itsellä voimat jotenkin riittävät. Tuntuu ihanan turvalliselta kun on moneen kertaa nähnyt miten se puoliso tulee "remmiin" kun omat voimat ovat uupuneet ja näkee miten hän tekee sen ihan itsestäänselvyytenä eikä sitä tarvitse sen kummemmin pyytää. Ei ole tarvinnut kysellä että huvittaako se tai haluaako sitä. Mutta ihmisiä on toki monelaisilla moraaleilla varustettuina.

No voi luoja kanssasi.

Se auttaminen kun on aika paljon turvatumpaa, jos siinä vierellä on ihminen joka haluaa auttaa, ei ihminen joka vain tekee sen velvollsiiden tunnosta.

Ne eivät ole toisiaan poissulkevia. Minä toki odotan että se toinen tekee asiat pääasiallisesti nimenomaan omasta halusta ja ilosta mutta odotan myöskin että hän ei lyö hanskoja tiskiin silloin kun ei enää ollenkaan jaksaisi tai huvittaisi. Silloin se rinnalla pysyminen punnitaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta kuulostaa kamalalta nämä "jos en itse halua, niin tyydytän toisen"-kommentit. Ehkä en osaa peilata sitä nyt oikeassa mittakaavassa, mutta en ikinä voisi ajatella noin. Jos en halua, en todellakaan halua. En halua koskea (ehkä jotain halaamista enempää ainakaan), en pysty virittämään ajatuksia seksimoodiin, enkä todellakaan ikinä voisi rinnasta seksuaalisia tekoja lempiruuan tekemiseen tai johonkin muuhun älyttömään, mihin täällä verrataan. Tällainen olisi vain mekaaninen, ja ainakin jossain määrin vastentahtoinen teko ja olen aika varma, että mies kyllä itse osaa itsensä mekaanisesti tyydyttää. Ainakin itse osaan itseni.

Seksi on kahden ihmisen vuorovaikutusta ja yhteyttä. Se voi olla tottakai pikaista tai rauhallista tai mitä vaan, ja välillä ollaan enemmän saavana tai antavana osapuolena, mutta kyllä siinä tunnetasolla pitää molempien olla mukana ja haluta sitä yhteyttä toiseen ihmiseen. Itselleni se on myös intensiivinen kokemus, en syty ihan helpolla, mutta kun saan ajatukset ns oikeinpäin, nautin kyllä kovasti ja haluan kumppaninkin nauttivan. 

Onneksi meidän parisuhteessamme seksin määrä on kummankin mielestä oikein kohtuullinen, eli ainakaan toistaiseksi ei tästä ole tullut mitään ristiriitoja. Halusin vain kirjoittaa tämän, sillä se ajatus, että tekisi toiselle seksuaalisia tekoja silloin kun itseä ei tippaakaan huvita, on niin absurdi. Vaikka pääsääntöisesti kyllä pyrin päivittäin kumppania jotenkin ilahduttamaan, pienillä tai isoilla asioilla.

Toivottavasti kuitenkin pystyt myös ymmärtämään että on paljon ihmisiä joista ei ole lainkaan vastenmielistä helliä sitä kumppania vaikka itsellä ei niin tekisi juuri silloin mieli? Ja että meillä se todellakin vertautuu vaikka lempiruoan tekoon, kipeiden hartioiden hieromiseen tai muuhun toisen huomioimiseen. On meistä mukava nähdä kun toinen ilahtuu ja arvostaa sitä huomioimista.

Ihmiset ovat niin kovin erilaisia ja kokevat asiat eri tavoin. Joillekin seksi on selvästikin paljon syvällisemmin henkinen asia jossa pitää olla koko ajan itsekin täysillä tunteella mukana. Ja toisille enemmän fyysinen asia.

Selvää on että jos pariskunnan halut ovat kovin erilaiset, on helpompaa niillä pareilla joissa on mahdollista huomioida toisen tarpeita myös silloin kun toinen ei halua.

Miksi mielestäsi enemmän haluavalla onaina määräämisoikeus? Miksi enemmän haluava ei voi vaan runkata itsekseen? Mies ksi pitää saada se toinen alistettua seksuaaliseen tekoon, jota se toinen ei halua tehdä?

Koska jos seksuaallisia haluja ei saa tyydytetyksi suhteessa, ei suhteessa ole mitään järkeä

Niinpä. Välillä tuntuu että monet nykyajan ihmiset ajattelevat että parisuhde solmitaan vain itseä varten eikä puolisoilla ole mitään vastuuta sen toisen hyvinvoinnista. Ja edelleen tämä ei tarkoita että pitäisi hampaat irvessä antaa jos ei yhtään nappaa vaan sitä että parisuhtessa pitäisi olla se kantava ajatus että toisen hyvinvointi on tärkeää. Ja jos sen ajatuksen ottaa ja sisäistää niin moni asia jota tekee sen toisen olon hyväksi alkaa tuntua itsestäkin mukavalta ja mielekkäältä.

Sanomattakin selvää on että tämän pitää olla aina molemminpuolista niin että kumpikin on samalla ajattelutavalla suhteessa.

No minä itse asiassa ajattelen, että jokainen aikuinen on tosiaan vastuussa omasta hyvinvoinnistaan. Se ei ole koskaan toisen vastuulla.

Toki, suhteessa rakastavaa ja arvostavaa kohtelua saat todennäköisimmin tekemällä mukavia asioita kumppanille. Sekin on osa vastuunottamista nimenomaan omasta hyvinvoinnista. Mutta siinä on se pieni ajattelun ero, mikä on hyvin olennainen: jokainen vastaa omasta hyvästä olostaan, eikä yhdelläkään ihmisellä tasavertaisissa ihmissuhteissa ole minkäänlaisia velvollisuuksia toista kohtaan.

Tästä olen kyllä toista mieltä. Minusta (hyvässä) parisuhteessa on paljonkin velvollisuuksia. Jos vaikka kumppani sairastuu, masentuu tms. niin kyllä minulla on velvollisuus olla tukena ja turvana niin kauan kuin tarve jatkuu. Ja jos puolison jalka on kipsissä niin velvollisuuteni on auttaa häntä selviämään niistä toimista joihin hän ei itse pysty. Ja jos puoliso on työttömänä niin minun on velvollisuus huolehtia siitä että myös hänellä on ruokaa edessään. Tai jos toinen uupuu lastenhoidon paineissa niin se toinen ottaa vastuun ja antaa toisen levätä.

Ei parisuhteessa voi mennä niin että siinä ei muka olisi mitään vastuusta tai velvollisuutta toista kohtaan. Ei se ole silloin mikään PARIsuhde jos näin ei ole. Kyllä toisen perustavaa laatua olevista tarpeista on pystyttävä huolehtimaan edes jollain tasolla. Miten se milloinkin tapahtuu on sitten sen pariskunnan itse ratkaistava.

Ei, velvollisuus se ei ole.

Useimmat haluavat olla tukena ja apuna noissa tilanteissa, ja hyvä niin, koska se on sen parisuhteen kokonaisuuden kannalta hyvä asia. Mutta velvollisuutta ei ole, vain oma tahto ja valinta.

No jos tuolle linjalle lähdetään niin ei ole mitään velvollisuutta mihinkään. Ei kunnioittaa ketään, ei huolehtia lapsistaan, ei suojella luontoa, ei ajatella kertakaikkiaan mitään muuta kuin omaa napaa.

Mutta tiedät itsekin että ei maailma noin toimi. Yhteisö ja yhteiskunta odottaa meiltä tietyn tasoista käytöstä jotta hyväksyy meidät joukkoomme. Jos rikot jatkuvasti yhteisiä sääntöjä niin sinut suljetaan sen ulkopuolelle, jos ei muuten niin henkisesti.

Ja sama on parisuhteen kanssa. Ei siinä ole mitään varsinaista velvollisuutta mihinkään mutta siinä on paljonkin odotuksia siitä miten pitää toimia jotta se parisuhde toimii edes jollain tasolla. Jos näitä odotuksia ei täytä niin se parisuhde päättyy aika nopeasti ja niiden odotusten pettäjää pidetään yleisesti sen parisuhteen rikkojana. Sitä toista taas uhrina.

No, sanotaan nyt näin, että lakien noudattamiseen on velvollisuus, ja toki maailmassa on paljon moraalisääntöjä ja oikeita tapoja toimia. Mutta itse lähden kuitenkin siitä, että niiden noudattaminen on vapaaehtoista ja teen niin, koska haluan toimia kuten on oikein ja se hyödyttää kokonaisuutta.

On ikävää ajatella, että auttaa puolisoa, koska siihen on velvollisuus. Minä autan, koska tahdon. Olen uskollinen koska haluan ja niin edelleen. Jos en jotain halua tehdä, en tee. Sillä voi, tottakai, olla seurauksia.

Saat toki toimia omassa suhteessasi kuten haluat. Toivottavasti olet kuitenkin keskustellut kumppanisi kanssa nämä asiat läpi ja hän ei turhaan odota sinun tekevän mitään vain velvollisuudesta jos sinua ei satu silloin juuri huvittamaan.

Ainakin meillä on tehty molemmin puolin selväksi että yhdessä ollaan myötä- ja vastamäessä eikä toista jätetä pulaan niin kauan kun itsellä voimat jotenkin riittävät. Tuntuu ihanan turvalliselta kun on moneen kertaa nähnyt miten se puoliso tulee "remmiin" kun omat voimat ovat uupuneet ja näkee miten hän tekee sen ihan itsestäänselvyytenä eikä sitä tarvitse sen kummemmin pyytää. Ei ole tarvinnut kysellä että huvittaako se tai haluaako sitä. Mutta ihmisiä on toki monelaisilla moraaleilla varustettuina.

No voi luoja kanssasi.

Se auttaminen kun on aika paljon turvatumpaa, jos siinä vierellä on ihminen joka haluaa auttaa, ei ihminen joka vain tekee sen velvollsiiden tunnosta.

Ne eivät ole toisiaan poissulkevia. Minä toki odotan että se toinen tekee asiat pääasiallisesti nimenomaan omasta halusta ja ilosta mutta odotan myöskin että hän ei lyö hanskoja tiskiin silloin kun ei enää ollenkaan jaksaisi tai huvittaisi. Silloin se rinnalla pysyminen punnitaan.

Olen eri, mutten koskaan haluaisi, että kumppani olisi rinnallani velvollisuudesta. 

Ei aina tarvitse jaksaa tai huvittaa, mutta rinnalla pysymistä tulee ohjata halu olla rinnalla. Se halu sitten määrittelee, kuinka paljon on valmis sietämään vaikeampiakin aikoja. Kun tahtotila on suuri, myös sietää epämukavuutta, mutta jos kyseessä on vain velvollisuus, lopulta mikä tahansa epämiellyttävä asia siinä suhteessa voi olla se viimeinen, mitä jaksaa velvollisuudesta sietää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta kuulostaa kamalalta nämä "jos en itse halua, niin tyydytän toisen"-kommentit. Ehkä en osaa peilata sitä nyt oikeassa mittakaavassa, mutta en ikinä voisi ajatella noin. Jos en halua, en todellakaan halua. En halua koskea (ehkä jotain halaamista enempää ainakaan), en pysty virittämään ajatuksia seksimoodiin, enkä todellakaan ikinä voisi rinnasta seksuaalisia tekoja lempiruuan tekemiseen tai johonkin muuhun älyttömään, mihin täällä verrataan. Tällainen olisi vain mekaaninen, ja ainakin jossain määrin vastentahtoinen teko ja olen aika varma, että mies kyllä itse osaa itsensä mekaanisesti tyydyttää. Ainakin itse osaan itseni.

Seksi on kahden ihmisen vuorovaikutusta ja yhteyttä. Se voi olla tottakai pikaista tai rauhallista tai mitä vaan, ja välillä ollaan enemmän saavana tai antavana osapuolena, mutta kyllä siinä tunnetasolla pitää molempien olla mukana ja haluta sitä yhteyttä toiseen ihmiseen. Itselleni se on myös intensiivinen kokemus, en syty ihan helpolla, mutta kun saan ajatukset ns oikeinpäin, nautin kyllä kovasti ja haluan kumppaninkin nauttivan. 

Onneksi meidän parisuhteessamme seksin määrä on kummankin mielestä oikein kohtuullinen, eli ainakaan toistaiseksi ei tästä ole tullut mitään ristiriitoja. Halusin vain kirjoittaa tämän, sillä se ajatus, että tekisi toiselle seksuaalisia tekoja silloin kun itseä ei tippaakaan huvita, on niin absurdi. Vaikka pääsääntöisesti kyllä pyrin päivittäin kumppania jotenkin ilahduttamaan, pienillä tai isoilla asioilla.

Toivottavasti kuitenkin pystyt myös ymmärtämään että on paljon ihmisiä joista ei ole lainkaan vastenmielistä helliä sitä kumppania vaikka itsellä ei niin tekisi juuri silloin mieli? Ja että meillä se todellakin vertautuu vaikka lempiruoan tekoon, kipeiden hartioiden hieromiseen tai muuhun toisen huomioimiseen. On meistä mukava nähdä kun toinen ilahtuu ja arvostaa sitä huomioimista.

Ihmiset ovat niin kovin erilaisia ja kokevat asiat eri tavoin. Joillekin seksi on selvästikin paljon syvällisemmin henkinen asia jossa pitää olla koko ajan itsekin täysillä tunteella mukana. Ja toisille enemmän fyysinen asia.

Selvää on että jos pariskunnan halut ovat kovin erilaiset, on helpompaa niillä pareilla joissa on mahdollista huomioida toisen tarpeita myös silloin kun toinen ei halua.

Miksi mielestäsi enemmän haluavalla onaina määräämisoikeus? Miksi enemmän haluava ei voi vaan runkata itsekseen? Mies ksi pitää saada se toinen alistettua seksuaaliseen tekoon, jota se toinen ei halua tehdä?

Koska jos seksuaallisia haluja ei saa tyydytetyksi suhteessa, ei suhteessa ole mitään järkeä

Niinpä. Välillä tuntuu että monet nykyajan ihmiset ajattelevat että parisuhde solmitaan vain itseä varten eikä puolisoilla ole mitään vastuuta sen toisen hyvinvoinnista. Ja edelleen tämä ei tarkoita että pitäisi hampaat irvessä antaa jos ei yhtään nappaa vaan sitä että parisuhtessa pitäisi olla se kantava ajatus että toisen hyvinvointi on tärkeää. Ja jos sen ajatuksen ottaa ja sisäistää niin moni asia jota tekee sen toisen olon hyväksi alkaa tuntua itsestäkin mukavalta ja mielekkäältä.

Sanomattakin selvää on että tämän pitää olla aina molemminpuolista niin että kumpikin on samalla ajattelutavalla suhteessa.

No minä itse asiassa ajattelen, että jokainen aikuinen on tosiaan vastuussa omasta hyvinvoinnistaan. Se ei ole koskaan toisen vastuulla.

Toki, suhteessa rakastavaa ja arvostavaa kohtelua saat todennäköisimmin tekemällä mukavia asioita kumppanille. Sekin on osa vastuunottamista nimenomaan omasta hyvinvoinnista. Mutta siinä on se pieni ajattelun ero, mikä on hyvin olennainen: jokainen vastaa omasta hyvästä olostaan, eikä yhdelläkään ihmisellä tasavertaisissa ihmissuhteissa ole minkäänlaisia velvollisuuksia toista kohtaan.

Tästä olen kyllä toista mieltä. Minusta (hyvässä) parisuhteessa on paljonkin velvollisuuksia. Jos vaikka kumppani sairastuu, masentuu tms. niin kyllä minulla on velvollisuus olla tukena ja turvana niin kauan kuin tarve jatkuu. Ja jos puolison jalka on kipsissä niin velvollisuuteni on auttaa häntä selviämään niistä toimista joihin hän ei itse pysty. Ja jos puoliso on työttömänä niin minun on velvollisuus huolehtia siitä että myös hänellä on ruokaa edessään. Tai jos toinen uupuu lastenhoidon paineissa niin se toinen ottaa vastuun ja antaa toisen levätä.

Ei parisuhteessa voi mennä niin että siinä ei muka olisi mitään vastuusta tai velvollisuutta toista kohtaan. Ei se ole silloin mikään PARIsuhde jos näin ei ole. Kyllä toisen perustavaa laatua olevista tarpeista on pystyttävä huolehtimaan edes jollain tasolla. Miten se milloinkin tapahtuu on sitten sen pariskunnan itse ratkaistava.

Ei, velvollisuus se ei ole.

Useimmat haluavat olla tukena ja apuna noissa tilanteissa, ja hyvä niin, koska se on sen parisuhteen kokonaisuuden kannalta hyvä asia. Mutta velvollisuutta ei ole, vain oma tahto ja valinta.

No jos tuolle linjalle lähdetään niin ei ole mitään velvollisuutta mihinkään. Ei kunnioittaa ketään, ei huolehtia lapsistaan, ei suojella luontoa, ei ajatella kertakaikkiaan mitään muuta kuin omaa napaa.

Mutta tiedät itsekin että ei maailma noin toimi. Yhteisö ja yhteiskunta odottaa meiltä tietyn tasoista käytöstä jotta hyväksyy meidät joukkoomme. Jos rikot jatkuvasti yhteisiä sääntöjä niin sinut suljetaan sen ulkopuolelle, jos ei muuten niin henkisesti.

Ja sama on parisuhteen kanssa. Ei siinä ole mitään varsinaista velvollisuutta mihinkään mutta siinä on paljonkin odotuksia siitä miten pitää toimia jotta se parisuhde toimii edes jollain tasolla. Jos näitä odotuksia ei täytä niin se parisuhde päättyy aika nopeasti ja niiden odotusten pettäjää pidetään yleisesti sen parisuhteen rikkojana. Sitä toista taas uhrina.

No, sanotaan nyt näin, että lakien noudattamiseen on velvollisuus, ja toki maailmassa on paljon moraalisääntöjä ja oikeita tapoja toimia. Mutta itse lähden kuitenkin siitä, että niiden noudattaminen on vapaaehtoista ja teen niin, koska haluan toimia kuten on oikein ja se hyödyttää kokonaisuutta.

On ikävää ajatella, että auttaa puolisoa, koska siihen on velvollisuus. Minä autan, koska tahdon. Olen uskollinen koska haluan ja niin edelleen. Jos en jotain halua tehdä, en tee. Sillä voi, tottakai, olla seurauksia.

Saat toki toimia omassa suhteessasi kuten haluat. Toivottavasti olet kuitenkin keskustellut kumppanisi kanssa nämä asiat läpi ja hän ei turhaan odota sinun tekevän mitään vain velvollisuudesta jos sinua ei satu silloin juuri huvittamaan.

Ainakin meillä on tehty molemmin puolin selväksi että yhdessä ollaan myötä- ja vastamäessä eikä toista jätetä pulaan niin kauan kun itsellä voimat jotenkin riittävät. Tuntuu ihanan turvalliselta kun on moneen kertaa nähnyt miten se puoliso tulee "remmiin" kun omat voimat ovat uupuneet ja näkee miten hän tekee sen ihan itsestäänselvyytenä eikä sitä tarvitse sen kummemmin pyytää. Ei ole tarvinnut kysellä että huvittaako se tai haluaako sitä. Mutta ihmisiä on toki monelaisilla moraaleilla varustettuina.

No voi luoja kanssasi.

Se auttaminen kun on aika paljon turvatumpaa, jos siinä vierellä on ihminen joka haluaa auttaa, ei ihminen joka vain tekee sen velvollsiiden tunnosta.

Ne eivät ole toisiaan poissulkevia. Minä toki odotan että se toinen tekee asiat pääasiallisesti nimenomaan omasta halusta ja ilosta mutta odotan myöskin että hän ei lyö hanskoja tiskiin silloin kun ei enää ollenkaan jaksaisi tai huvittaisi. Silloin se rinnalla pysyminen punnitaan.

Olen eri, mutten koskaan haluaisi, että kumppani olisi rinnallani velvollisuudesta. 

Ei aina tarvitse jaksaa tai huvittaa, mutta rinnalla pysymistä tulee ohjata halu olla rinnalla. Se halu sitten määrittelee, kuinka paljon on valmis sietämään vaikeampiakin aikoja. Kun tahtotila on suuri, myös sietää epämukavuutta, mutta jos kyseessä on vain velvollisuus, lopulta mikä tahansa epämiellyttävä asia siinä suhteessa voi olla se viimeinen, mitä jaksaa velvollisuudesta sietää.

Ihmiset kutsuvat näitä eri nimillä. Toisen velvollisuus on toisella tahtoa olla yhdessä. Ja tuskin juuri kukaan on toisen rinnalla ihan pelkästä velvollisuudesta (siis vaikka ei haluaisi olla), ainakaan kovin pitkään. Ja kyllä se vastentahtoisuus silloin näkyy lähes aina myös muilla tavoilla. Jos toinen tekee asiat hammasta purren niin sen huomaa kyllä.

Se mitä ajoin takaa on se että sen yhdessä olemisen halun takana on usein se oma moraalinen käsitys siitä että on oikein auttaa toista ja olla vaikka uskollinen. Tämä moraalinen käsitys asioista antaa sen halun toteuttaa niitä ihanteita ja auttaa kestämään ne vaikeat ajat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta kuulostaa kamalalta nämä "jos en itse halua, niin tyydytän toisen"-kommentit. Ehkä en osaa peilata sitä nyt oikeassa mittakaavassa, mutta en ikinä voisi ajatella noin. Jos en halua, en todellakaan halua. En halua koskea (ehkä jotain halaamista enempää ainakaan), en pysty virittämään ajatuksia seksimoodiin, enkä todellakaan ikinä voisi rinnasta seksuaalisia tekoja lempiruuan tekemiseen tai johonkin muuhun älyttömään, mihin täällä verrataan. Tällainen olisi vain mekaaninen, ja ainakin jossain määrin vastentahtoinen teko ja olen aika varma, että mies kyllä itse osaa itsensä mekaanisesti tyydyttää. Ainakin itse osaan itseni.

Seksi on kahden ihmisen vuorovaikutusta ja yhteyttä. Se voi olla tottakai pikaista tai rauhallista tai mitä vaan, ja välillä ollaan enemmän saavana tai antavana osapuolena, mutta kyllä siinä tunnetasolla pitää molempien olla mukana ja haluta sitä yhteyttä toiseen ihmiseen. Itselleni se on myös intensiivinen kokemus, en syty ihan helpolla, mutta kun saan ajatukset ns oikeinpäin, nautin kyllä kovasti ja haluan kumppaninkin nauttivan. 

Onneksi meidän parisuhteessamme seksin määrä on kummankin mielestä oikein kohtuullinen, eli ainakaan toistaiseksi ei tästä ole tullut mitään ristiriitoja. Halusin vain kirjoittaa tämän, sillä se ajatus, että tekisi toiselle seksuaalisia tekoja silloin kun itseä ei tippaakaan huvita, on niin absurdi. Vaikka pääsääntöisesti kyllä pyrin päivittäin kumppania jotenkin ilahduttamaan, pienillä tai isoilla asioilla.

Toivottavasti kuitenkin pystyt myös ymmärtämään että on paljon ihmisiä joista ei ole lainkaan vastenmielistä helliä sitä kumppania vaikka itsellä ei niin tekisi juuri silloin mieli? Ja että meillä se todellakin vertautuu vaikka lempiruoan tekoon, kipeiden hartioiden hieromiseen tai muuhun toisen huomioimiseen. On meistä mukava nähdä kun toinen ilahtuu ja arvostaa sitä huomioimista.

Ihmiset ovat niin kovin erilaisia ja kokevat asiat eri tavoin. Joillekin seksi on selvästikin paljon syvällisemmin henkinen asia jossa pitää olla koko ajan itsekin täysillä tunteella mukana. Ja toisille enemmän fyysinen asia.

Selvää on että jos pariskunnan halut ovat kovin erilaiset, on helpompaa niillä pareilla joissa on mahdollista huomioida toisen tarpeita myös silloin kun toinen ei halua.

Miksi mielestäsi enemmän haluavalla onaina määräämisoikeus? Miksi enemmän haluava ei voi vaan runkata itsekseen? Mies ksi pitää saada se toinen alistettua seksuaaliseen tekoon, jota se toinen ei halua tehdä?

Koska jos seksuaallisia haluja ei saa tyydytetyksi suhteessa, ei suhteessa ole mitään järkeä

Niinpä. Välillä tuntuu että monet nykyajan ihmiset ajattelevat että parisuhde solmitaan vain itseä varten eikä puolisoilla ole mitään vastuuta sen toisen hyvinvoinnista. Ja edelleen tämä ei tarkoita että pitäisi hampaat irvessä antaa jos ei yhtään nappaa vaan sitä että parisuhtessa pitäisi olla se kantava ajatus että toisen hyvinvointi on tärkeää. Ja jos sen ajatuksen ottaa ja sisäistää niin moni asia jota tekee sen toisen olon hyväksi alkaa tuntua itsestäkin mukavalta ja mielekkäältä.

Sanomattakin selvää on että tämän pitää olla aina molemminpuolista niin että kumpikin on samalla ajattelutavalla suhteessa.

No minä itse asiassa ajattelen, että jokainen aikuinen on tosiaan vastuussa omasta hyvinvoinnistaan. Se ei ole koskaan toisen vastuulla.

Toki, suhteessa rakastavaa ja arvostavaa kohtelua saat todennäköisimmin tekemällä mukavia asioita kumppanille. Sekin on osa vastuunottamista nimenomaan omasta hyvinvoinnista. Mutta siinä on se pieni ajattelun ero, mikä on hyvin olennainen: jokainen vastaa omasta hyvästä olostaan, eikä yhdelläkään ihmisellä tasavertaisissa ihmissuhteissa ole minkäänlaisia velvollisuuksia toista kohtaan.

Tästä olen kyllä toista mieltä. Minusta (hyvässä) parisuhteessa on paljonkin velvollisuuksia. Jos vaikka kumppani sairastuu, masentuu tms. niin kyllä minulla on velvollisuus olla tukena ja turvana niin kauan kuin tarve jatkuu. Ja jos puolison jalka on kipsissä niin velvollisuuteni on auttaa häntä selviämään niistä toimista joihin hän ei itse pysty. Ja jos puoliso on työttömänä niin minun on velvollisuus huolehtia siitä että myös hänellä on ruokaa edessään. Tai jos toinen uupuu lastenhoidon paineissa niin se toinen ottaa vastuun ja antaa toisen levätä.

Ei parisuhteessa voi mennä niin että siinä ei muka olisi mitään vastuusta tai velvollisuutta toista kohtaan. Ei se ole silloin mikään PARIsuhde jos näin ei ole. Kyllä toisen perustavaa laatua olevista tarpeista on pystyttävä huolehtimaan edes jollain tasolla. Miten se milloinkin tapahtuu on sitten sen pariskunnan itse ratkaistava.

Ei, velvollisuus se ei ole.

Useimmat haluavat olla tukena ja apuna noissa tilanteissa, ja hyvä niin, koska se on sen parisuhteen kokonaisuuden kannalta hyvä asia. Mutta velvollisuutta ei ole, vain oma tahto ja valinta.

No jos tuolle linjalle lähdetään niin ei ole mitään velvollisuutta mihinkään. Ei kunnioittaa ketään, ei huolehtia lapsistaan, ei suojella luontoa, ei ajatella kertakaikkiaan mitään muuta kuin omaa napaa.

Mutta tiedät itsekin että ei maailma noin toimi. Yhteisö ja yhteiskunta odottaa meiltä tietyn tasoista käytöstä jotta hyväksyy meidät joukkoomme. Jos rikot jatkuvasti yhteisiä sääntöjä niin sinut suljetaan sen ulkopuolelle, jos ei muuten niin henkisesti.

Ja sama on parisuhteen kanssa. Ei siinä ole mitään varsinaista velvollisuutta mihinkään mutta siinä on paljonkin odotuksia siitä miten pitää toimia jotta se parisuhde toimii edes jollain tasolla. Jos näitä odotuksia ei täytä niin se parisuhde päättyy aika nopeasti ja niiden odotusten pettäjää pidetään yleisesti sen parisuhteen rikkojana. Sitä toista taas uhrina.

No, sanotaan nyt näin, että lakien noudattamiseen on velvollisuus, ja toki maailmassa on paljon moraalisääntöjä ja oikeita tapoja toimia. Mutta itse lähden kuitenkin siitä, että niiden noudattaminen on vapaaehtoista ja teen niin, koska haluan toimia kuten on oikein ja se hyödyttää kokonaisuutta.

On ikävää ajatella, että auttaa puolisoa, koska siihen on velvollisuus. Minä autan, koska tahdon. Olen uskollinen koska haluan ja niin edelleen. Jos en jotain halua tehdä, en tee. Sillä voi, tottakai, olla seurauksia.

Saat toki toimia omassa suhteessasi kuten haluat. Toivottavasti olet kuitenkin keskustellut kumppanisi kanssa nämä asiat läpi ja hän ei turhaan odota sinun tekevän mitään vain velvollisuudesta jos sinua ei satu silloin juuri huvittamaan.

Ainakin meillä on tehty molemmin puolin selväksi että yhdessä ollaan myötä- ja vastamäessä eikä toista jätetä pulaan niin kauan kun itsellä voimat jotenkin riittävät. Tuntuu ihanan turvalliselta kun on moneen kertaa nähnyt miten se puoliso tulee "remmiin" kun omat voimat ovat uupuneet ja näkee miten hän tekee sen ihan itsestäänselvyytenä eikä sitä tarvitse sen kummemmin pyytää. Ei ole tarvinnut kysellä että huvittaako se tai haluaako sitä. Mutta ihmisiä on toki monelaisilla moraaleilla varustettuina.

No voi luoja kanssasi.

Se auttaminen kun on aika paljon turvatumpaa, jos siinä vierellä on ihminen joka haluaa auttaa, ei ihminen joka vain tekee sen velvollsiiden tunnosta.

Ne eivät ole toisiaan poissulkevia. Minä toki odotan että se toinen tekee asiat pääasiallisesti nimenomaan omasta halusta ja ilosta mutta odotan myöskin että hän ei lyö hanskoja tiskiin silloin kun ei enää ollenkaan jaksaisi tai huvittaisi. Silloin se rinnalla pysyminen punnitaan.

Olen eri, mutten koskaan haluaisi, että kumppani olisi rinnallani velvollisuudesta. 

Ei aina tarvitse jaksaa tai huvittaa, mutta rinnalla pysymistä tulee ohjata halu olla rinnalla. Se halu sitten määrittelee, kuinka paljon on valmis sietämään vaikeampiakin aikoja. Kun tahtotila on suuri, myös sietää epämukavuutta, mutta jos kyseessä on vain velvollisuus, lopulta mikä tahansa epämiellyttävä asia siinä suhteessa voi olla se viimeinen, mitä jaksaa velvollisuudesta sietää.

Tästä päästään sujuvasti ketjun aiheeseen, eli seksiin.

Seksikään ei voi olla velvollisuus, sen on lähdettävä molempien omasta tahdosta. Tahto voi luonnollisesti olla myös halu miellyttää kumppania, vaikkei aina suoraa seksihalua olisikaan, mutta mitään velvollisuutta ei ole erityisesti seksuaalisilla teoilla ketään alkaa miellyttää. Jokainen pariskunta määrittelee lopulta ne omat raaminsa, miten siinä parisuhteessa halutaan olla, ja jos sellaisia ei pystytä määrittelemään, pitää ratkaista lähdetäänkö eri teille vai löydetäänkö joku tapa olla yhdessä tästä huolimatta (koska yllätys, yllätys, siinä parisuhteessa on normaalisti todella paljon muitakin ulottuvuuksia kuin se seksi).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta kuulostaa kamalalta nämä "jos en itse halua, niin tyydytän toisen"-kommentit. Ehkä en osaa peilata sitä nyt oikeassa mittakaavassa, mutta en ikinä voisi ajatella noin. Jos en halua, en todellakaan halua. En halua koskea (ehkä jotain halaamista enempää ainakaan), en pysty virittämään ajatuksia seksimoodiin, enkä todellakaan ikinä voisi rinnasta seksuaalisia tekoja lempiruuan tekemiseen tai johonkin muuhun älyttömään, mihin täällä verrataan. Tällainen olisi vain mekaaninen, ja ainakin jossain määrin vastentahtoinen teko ja olen aika varma, että mies kyllä itse osaa itsensä mekaanisesti tyydyttää. Ainakin itse osaan itseni.

Seksi on kahden ihmisen vuorovaikutusta ja yhteyttä. Se voi olla tottakai pikaista tai rauhallista tai mitä vaan, ja välillä ollaan enemmän saavana tai antavana osapuolena, mutta kyllä siinä tunnetasolla pitää molempien olla mukana ja haluta sitä yhteyttä toiseen ihmiseen. Itselleni se on myös intensiivinen kokemus, en syty ihan helpolla, mutta kun saan ajatukset ns oikeinpäin, nautin kyllä kovasti ja haluan kumppaninkin nauttivan. 

Onneksi meidän parisuhteessamme seksin määrä on kummankin mielestä oikein kohtuullinen, eli ainakaan toistaiseksi ei tästä ole tullut mitään ristiriitoja. Halusin vain kirjoittaa tämän, sillä se ajatus, että tekisi toiselle seksuaalisia tekoja silloin kun itseä ei tippaakaan huvita, on niin absurdi. Vaikka pääsääntöisesti kyllä pyrin päivittäin kumppania jotenkin ilahduttamaan, pienillä tai isoilla asioilla.

Toivottavasti kuitenkin pystyt myös ymmärtämään että on paljon ihmisiä joista ei ole lainkaan vastenmielistä helliä sitä kumppania vaikka itsellä ei niin tekisi juuri silloin mieli? Ja että meillä se todellakin vertautuu vaikka lempiruoan tekoon, kipeiden hartioiden hieromiseen tai muuhun toisen huomioimiseen. On meistä mukava nähdä kun toinen ilahtuu ja arvostaa sitä huomioimista.

Ihmiset ovat niin kovin erilaisia ja kokevat asiat eri tavoin. Joillekin seksi on selvästikin paljon syvällisemmin henkinen asia jossa pitää olla koko ajan itsekin täysillä tunteella mukana. Ja toisille enemmän fyysinen asia.

Selvää on että jos pariskunnan halut ovat kovin erilaiset, on helpompaa niillä pareilla joissa on mahdollista huomioida toisen tarpeita myös silloin kun toinen ei halua.

Miksi mielestäsi enemmän haluavalla onaina määräämisoikeus? Miksi enemmän haluava ei voi vaan runkata itsekseen? Mies ksi pitää saada se toinen alistettua seksuaaliseen tekoon, jota se toinen ei halua tehdä?

Koska jos seksuaallisia haluja ei saa tyydytetyksi suhteessa, ei suhteessa ole mitään järkeä

Niinpä. Välillä tuntuu että monet nykyajan ihmiset ajattelevat että parisuhde solmitaan vain itseä varten eikä puolisoilla ole mitään vastuuta sen toisen hyvinvoinnista. Ja edelleen tämä ei tarkoita että pitäisi hampaat irvessä antaa jos ei yhtään nappaa vaan sitä että parisuhtessa pitäisi olla se kantava ajatus että toisen hyvinvointi on tärkeää. Ja jos sen ajatuksen ottaa ja sisäistää niin moni asia jota tekee sen toisen olon hyväksi alkaa tuntua itsestäkin mukavalta ja mielekkäältä.

Sanomattakin selvää on että tämän pitää olla aina molemminpuolista niin että kumpikin on samalla ajattelutavalla suhteessa.

No minä itse asiassa ajattelen, että jokainen aikuinen on tosiaan vastuussa omasta hyvinvoinnistaan. Se ei ole koskaan toisen vastuulla.

Toki, suhteessa rakastavaa ja arvostavaa kohtelua saat todennäköisimmin tekemällä mukavia asioita kumppanille. Sekin on osa vastuunottamista nimenomaan omasta hyvinvoinnista. Mutta siinä on se pieni ajattelun ero, mikä on hyvin olennainen: jokainen vastaa omasta hyvästä olostaan, eikä yhdelläkään ihmisellä tasavertaisissa ihmissuhteissa ole minkäänlaisia velvollisuuksia toista kohtaan.

Tästä olen kyllä toista mieltä. Minusta (hyvässä) parisuhteessa on paljonkin velvollisuuksia. Jos vaikka kumppani sairastuu, masentuu tms. niin kyllä minulla on velvollisuus olla tukena ja turvana niin kauan kuin tarve jatkuu. Ja jos puolison jalka on kipsissä niin velvollisuuteni on auttaa häntä selviämään niistä toimista joihin hän ei itse pysty. Ja jos puoliso on työttömänä niin minun on velvollisuus huolehtia siitä että myös hänellä on ruokaa edessään. Tai jos toinen uupuu lastenhoidon paineissa niin se toinen ottaa vastuun ja antaa toisen levätä.

Ei parisuhteessa voi mennä niin että siinä ei muka olisi mitään vastuusta tai velvollisuutta toista kohtaan. Ei se ole silloin mikään PARIsuhde jos näin ei ole. Kyllä toisen perustavaa laatua olevista tarpeista on pystyttävä huolehtimaan edes jollain tasolla. Miten se milloinkin tapahtuu on sitten sen pariskunnan itse ratkaistava.

Ei, velvollisuus se ei ole.

Useimmat haluavat olla tukena ja apuna noissa tilanteissa, ja hyvä niin, koska se on sen parisuhteen kokonaisuuden kannalta hyvä asia. Mutta velvollisuutta ei ole, vain oma tahto ja valinta.

No jos tuolle linjalle lähdetään niin ei ole mitään velvollisuutta mihinkään. Ei kunnioittaa ketään, ei huolehtia lapsistaan, ei suojella luontoa, ei ajatella kertakaikkiaan mitään muuta kuin omaa napaa.

Mutta tiedät itsekin että ei maailma noin toimi. Yhteisö ja yhteiskunta odottaa meiltä tietyn tasoista käytöstä jotta hyväksyy meidät joukkoomme. Jos rikot jatkuvasti yhteisiä sääntöjä niin sinut suljetaan sen ulkopuolelle, jos ei muuten niin henkisesti.

Ja sama on parisuhteen kanssa. Ei siinä ole mitään varsinaista velvollisuutta mihinkään mutta siinä on paljonkin odotuksia siitä miten pitää toimia jotta se parisuhde toimii edes jollain tasolla. Jos näitä odotuksia ei täytä niin se parisuhde päättyy aika nopeasti ja niiden odotusten pettäjää pidetään yleisesti sen parisuhteen rikkojana. Sitä toista taas uhrina.

No, sanotaan nyt näin, että lakien noudattamiseen on velvollisuus, ja toki maailmassa on paljon moraalisääntöjä ja oikeita tapoja toimia. Mutta itse lähden kuitenkin siitä, että niiden noudattaminen on vapaaehtoista ja teen niin, koska haluan toimia kuten on oikein ja se hyödyttää kokonaisuutta.

On ikävää ajatella, että auttaa puolisoa, koska siihen on velvollisuus. Minä autan, koska tahdon. Olen uskollinen koska haluan ja niin edelleen. Jos en jotain halua tehdä, en tee. Sillä voi, tottakai, olla seurauksia.

Saat toki toimia omassa suhteessasi kuten haluat. Toivottavasti olet kuitenkin keskustellut kumppanisi kanssa nämä asiat läpi ja hän ei turhaan odota sinun tekevän mitään vain velvollisuudesta jos sinua ei satu silloin juuri huvittamaan.

Ainakin meillä on tehty molemmin puolin selväksi että yhdessä ollaan myötä- ja vastamäessä eikä toista jätetä pulaan niin kauan kun itsellä voimat jotenkin riittävät. Tuntuu ihanan turvalliselta kun on moneen kertaa nähnyt miten se puoliso tulee "remmiin" kun omat voimat ovat uupuneet ja näkee miten hän tekee sen ihan itsestäänselvyytenä eikä sitä tarvitse sen kummemmin pyytää. Ei ole tarvinnut kysellä että huvittaako se tai haluaako sitä. Mutta ihmisiä on toki monelaisilla moraaleilla varustettuina.

No voi luoja kanssasi.

Se auttaminen kun on aika paljon turvatumpaa, jos siinä vierellä on ihminen joka haluaa auttaa, ei ihminen joka vain tekee sen velvollsiiden tunnosta.

Ne eivät ole toisiaan poissulkevia. Minä toki odotan että se toinen tekee asiat pääasiallisesti nimenomaan omasta halusta ja ilosta mutta odotan myöskin että hän ei lyö hanskoja tiskiin silloin kun ei enää ollenkaan jaksaisi tai huvittaisi. Silloin se rinnalla pysyminen punnitaan.

Olen eri, mutten koskaan haluaisi, että kumppani olisi rinnallani velvollisuudesta. 

Ei aina tarvitse jaksaa tai huvittaa, mutta rinnalla pysymistä tulee ohjata halu olla rinnalla. Se halu sitten määrittelee, kuinka paljon on valmis sietämään vaikeampiakin aikoja. Kun tahtotila on suuri, myös sietää epämukavuutta, mutta jos kyseessä on vain velvollisuus, lopulta mikä tahansa epämiellyttävä asia siinä suhteessa voi olla se viimeinen, mitä jaksaa velvollisuudesta sietää.

Ihmiset kutsuvat näitä eri nimillä. Toisen velvollisuus on toisella tahtoa olla yhdessä. Ja tuskin juuri kukaan on toisen rinnalla ihan pelkästä velvollisuudesta (siis vaikka ei haluaisi olla), ainakaan kovin pitkään. Ja kyllä se vastentahtoisuus silloin näkyy lähes aina myös muilla tavoilla. Jos toinen tekee asiat hammasta purren niin sen huomaa kyllä.

Se mitä ajoin takaa on se että sen yhdessä olemisen halun takana on usein se oma moraalinen käsitys siitä että on oikein auttaa toista ja olla vaikka uskollinen. Tämä moraalinen käsitys asioista antaa sen halun toteuttaa niitä ihanteita ja auttaa kestämään ne vaikeat ajat.

Pohjimmiltaan sen takana on se, että itse kokee riittävän hyväksi diiliksi itselleen olla siinä parisuhteessa ja haluaa sen jatkuvan enemmän kuin hajoavan. Ja siksi haluaa tehdä tekoja, jotka pitävät parisuhdetta kasassa mieluummin kuin jättää tekemättä hajoamisen pelossa.

99,999999% ihmisistä on itsekkäitä ja itsekkäin motiivein liikkeellä. Geneerisiä moraalikäsityksiä noudatetaan koska niistä on itselle hyötyä, vähintäänkin siksi, että saattaisi joutua erotetuksi yhteisöstä, jos niitä ei noudata.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta kuulostaa kamalalta nämä "jos en itse halua, niin tyydytän toisen"-kommentit. Ehkä en osaa peilata sitä nyt oikeassa mittakaavassa, mutta en ikinä voisi ajatella noin. Jos en halua, en todellakaan halua. En halua koskea (ehkä jotain halaamista enempää ainakaan), en pysty virittämään ajatuksia seksimoodiin, enkä todellakaan ikinä voisi rinnasta seksuaalisia tekoja lempiruuan tekemiseen tai johonkin muuhun älyttömään, mihin täällä verrataan. Tällainen olisi vain mekaaninen, ja ainakin jossain määrin vastentahtoinen teko ja olen aika varma, että mies kyllä itse osaa itsensä mekaanisesti tyydyttää. Ainakin itse osaan itseni.

Seksi on kahden ihmisen vuorovaikutusta ja yhteyttä. Se voi olla tottakai pikaista tai rauhallista tai mitä vaan, ja välillä ollaan enemmän saavana tai antavana osapuolena, mutta kyllä siinä tunnetasolla pitää molempien olla mukana ja haluta sitä yhteyttä toiseen ihmiseen. Itselleni se on myös intensiivinen kokemus, en syty ihan helpolla, mutta kun saan ajatukset ns oikeinpäin, nautin kyllä kovasti ja haluan kumppaninkin nauttivan. 

Onneksi meidän parisuhteessamme seksin määrä on kummankin mielestä oikein kohtuullinen, eli ainakaan toistaiseksi ei tästä ole tullut mitään ristiriitoja. Halusin vain kirjoittaa tämän, sillä se ajatus, että tekisi toiselle seksuaalisia tekoja silloin kun itseä ei tippaakaan huvita, on niin absurdi. Vaikka pääsääntöisesti kyllä pyrin päivittäin kumppania jotenkin ilahduttamaan, pienillä tai isoilla asioilla.

Toivottavasti kuitenkin pystyt myös ymmärtämään että on paljon ihmisiä joista ei ole lainkaan vastenmielistä helliä sitä kumppania vaikka itsellä ei niin tekisi juuri silloin mieli? Ja että meillä se todellakin vertautuu vaikka lempiruoan tekoon, kipeiden hartioiden hieromiseen tai muuhun toisen huomioimiseen. On meistä mukava nähdä kun toinen ilahtuu ja arvostaa sitä huomioimista.

Ihmiset ovat niin kovin erilaisia ja kokevat asiat eri tavoin. Joillekin seksi on selvästikin paljon syvällisemmin henkinen asia jossa pitää olla koko ajan itsekin täysillä tunteella mukana. Ja toisille enemmän fyysinen asia.

Selvää on että jos pariskunnan halut ovat kovin erilaiset, on helpompaa niillä pareilla joissa on mahdollista huomioida toisen tarpeita myös silloin kun toinen ei halua.

Miksi mielestäsi enemmän haluavalla onaina määräämisoikeus? Miksi enemmän haluava ei voi vaan runkata itsekseen? Mies ksi pitää saada se toinen alistettua seksuaaliseen tekoon, jota se toinen ei halua tehdä?

Koska jos seksuaallisia haluja ei saa tyydytetyksi suhteessa, ei suhteessa ole mitään järkeä

Niinpä. Välillä tuntuu että monet nykyajan ihmiset ajattelevat että parisuhde solmitaan vain itseä varten eikä puolisoilla ole mitään vastuuta sen toisen hyvinvoinnista. Ja edelleen tämä ei tarkoita että pitäisi hampaat irvessä antaa jos ei yhtään nappaa vaan sitä että parisuhtessa pitäisi olla se kantava ajatus että toisen hyvinvointi on tärkeää. Ja jos sen ajatuksen ottaa ja sisäistää niin moni asia jota tekee sen toisen olon hyväksi alkaa tuntua itsestäkin mukavalta ja mielekkäältä.

Sanomattakin selvää on että tämän pitää olla aina molemminpuolista niin että kumpikin on samalla ajattelutavalla suhteessa.

No minä itse asiassa ajattelen, että jokainen aikuinen on tosiaan vastuussa omasta hyvinvoinnistaan. Se ei ole koskaan toisen vastuulla.

Toki, suhteessa rakastavaa ja arvostavaa kohtelua saat todennäköisimmin tekemällä mukavia asioita kumppanille. Sekin on osa vastuunottamista nimenomaan omasta hyvinvoinnista. Mutta siinä on se pieni ajattelun ero, mikä on hyvin olennainen: jokainen vastaa omasta hyvästä olostaan, eikä yhdelläkään ihmisellä tasavertaisissa ihmissuhteissa ole minkäänlaisia velvollisuuksia toista kohtaan.

Tästä olen kyllä toista mieltä. Minusta (hyvässä) parisuhteessa on paljonkin velvollisuuksia. Jos vaikka kumppani sairastuu, masentuu tms. niin kyllä minulla on velvollisuus olla tukena ja turvana niin kauan kuin tarve jatkuu. Ja jos puolison jalka on kipsissä niin velvollisuuteni on auttaa häntä selviämään niistä toimista joihin hän ei itse pysty. Ja jos puoliso on työttömänä niin minun on velvollisuus huolehtia siitä että myös hänellä on ruokaa edessään. Tai jos toinen uupuu lastenhoidon paineissa niin se toinen ottaa vastuun ja antaa toisen levätä.

Ei parisuhteessa voi mennä niin että siinä ei muka olisi mitään vastuusta tai velvollisuutta toista kohtaan. Ei se ole silloin mikään PARIsuhde jos näin ei ole. Kyllä toisen perustavaa laatua olevista tarpeista on pystyttävä huolehtimaan edes jollain tasolla. Miten se milloinkin tapahtuu on sitten sen pariskunnan itse ratkaistava.

Ei, velvollisuus se ei ole.

Useimmat haluavat olla tukena ja apuna noissa tilanteissa, ja hyvä niin, koska se on sen parisuhteen kokonaisuuden kannalta hyvä asia. Mutta velvollisuutta ei ole, vain oma tahto ja valinta.

No jos tuolle linjalle lähdetään niin ei ole mitään velvollisuutta mihinkään. Ei kunnioittaa ketään, ei huolehtia lapsistaan, ei suojella luontoa, ei ajatella kertakaikkiaan mitään muuta kuin omaa napaa.

Mutta tiedät itsekin että ei maailma noin toimi. Yhteisö ja yhteiskunta odottaa meiltä tietyn tasoista käytöstä jotta hyväksyy meidät joukkoomme. Jos rikot jatkuvasti yhteisiä sääntöjä niin sinut suljetaan sen ulkopuolelle, jos ei muuten niin henkisesti.

Ja sama on parisuhteen kanssa. Ei siinä ole mitään varsinaista velvollisuutta mihinkään mutta siinä on paljonkin odotuksia siitä miten pitää toimia jotta se parisuhde toimii edes jollain tasolla. Jos näitä odotuksia ei täytä niin se parisuhde päättyy aika nopeasti ja niiden odotusten pettäjää pidetään yleisesti sen parisuhteen rikkojana. Sitä toista taas uhrina.

No, sanotaan nyt näin, että lakien noudattamiseen on velvollisuus, ja toki maailmassa on paljon moraalisääntöjä ja oikeita tapoja toimia. Mutta itse lähden kuitenkin siitä, että niiden noudattaminen on vapaaehtoista ja teen niin, koska haluan toimia kuten on oikein ja se hyödyttää kokonaisuutta.

On ikävää ajatella, että auttaa puolisoa, koska siihen on velvollisuus. Minä autan, koska tahdon. Olen uskollinen koska haluan ja niin edelleen. Jos en jotain halua tehdä, en tee. Sillä voi, tottakai, olla seurauksia.

Saat toki toimia omassa suhteessasi kuten haluat. Toivottavasti olet kuitenkin keskustellut kumppanisi kanssa nämä asiat läpi ja hän ei turhaan odota sinun tekevän mitään vain velvollisuudesta jos sinua ei satu silloin juuri huvittamaan.

Ainakin meillä on tehty molemmin puolin selväksi että yhdessä ollaan myötä- ja vastamäessä eikä toista jätetä pulaan niin kauan kun itsellä voimat jotenkin riittävät. Tuntuu ihanan turvalliselta kun on moneen kertaa nähnyt miten se puoliso tulee "remmiin" kun omat voimat ovat uupuneet ja näkee miten hän tekee sen ihan itsestäänselvyytenä eikä sitä tarvitse sen kummemmin pyytää. Ei ole tarvinnut kysellä että huvittaako se tai haluaako sitä. Mutta ihmisiä on toki monelaisilla moraaleilla varustettuina.

No voi luoja kanssasi.

Se auttaminen kun on aika paljon turvatumpaa, jos siinä vierellä on ihminen joka haluaa auttaa, ei ihminen joka vain tekee sen velvollsiiden tunnosta.

Ne eivät ole toisiaan poissulkevia. Minä toki odotan että se toinen tekee asiat pääasiallisesti nimenomaan omasta halusta ja ilosta mutta odotan myöskin että hän ei lyö hanskoja tiskiin silloin kun ei enää ollenkaan jaksaisi tai huvittaisi. Silloin se rinnalla pysyminen punnitaan.

Olen eri, mutten koskaan haluaisi, että kumppani olisi rinnallani velvollisuudesta. 

Ei aina tarvitse jaksaa tai huvittaa, mutta rinnalla pysymistä tulee ohjata halu olla rinnalla. Se halu sitten määrittelee, kuinka paljon on valmis sietämään vaikeampiakin aikoja. Kun tahtotila on suuri, myös sietää epämukavuutta, mutta jos kyseessä on vain velvollisuus, lopulta mikä tahansa epämiellyttävä asia siinä suhteessa voi olla se viimeinen, mitä jaksaa velvollisuudesta sietää.

Ihmiset kutsuvat näitä eri nimillä. Toisen velvollisuus on toisella tahtoa olla yhdessä. Ja tuskin juuri kukaan on toisen rinnalla ihan pelkästä velvollisuudesta (siis vaikka ei haluaisi olla), ainakaan kovin pitkään. Ja kyllä se vastentahtoisuus silloin näkyy lähes aina myös muilla tavoilla. Jos toinen tekee asiat hammasta purren niin sen huomaa kyllä.

Se mitä ajoin takaa on se että sen yhdessä olemisen halun takana on usein se oma moraalinen käsitys siitä että on oikein auttaa toista ja olla vaikka uskollinen. Tämä moraalinen käsitys asioista antaa sen halun toteuttaa niitä ihanteita ja auttaa kestämään ne vaikeat ajat.

Pohjimmiltaan sen takana on se, että itse kokee riittävän hyväksi diiliksi itselleen olla siinä parisuhteessa ja haluaa sen jatkuvan enemmän kuin hajoavan. Ja siksi haluaa tehdä tekoja, jotka pitävät parisuhdetta kasassa mieluummin kuin jättää tekemättä hajoamisen pelossa.

99,999999% ihmisistä on itsekkäitä ja itsekkäin motiivein liikkeellä. Geneerisiä moraalikäsityksiä noudatetaan koska niistä on itselle hyötyä, vähintäänkin siksi, että saattaisi joutua erotetuksi yhteisöstä, jos niitä ei noudata.

Ihminen on biologisesti myös laumaeläin. Ja siksi meillä on biologinen taipumus saada iloa myös muiden palvelemisesta ja auttamisesta. Kun toinen on tyytyväinen ja ilmaisee sen meille, me tunnemme myös mielihyvää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta kuulostaa kamalalta nämä "jos en itse halua, niin tyydytän toisen"-kommentit. Ehkä en osaa peilata sitä nyt oikeassa mittakaavassa, mutta en ikinä voisi ajatella noin. Jos en halua, en todellakaan halua. En halua koskea (ehkä jotain halaamista enempää ainakaan), en pysty virittämään ajatuksia seksimoodiin, enkä todellakaan ikinä voisi rinnasta seksuaalisia tekoja lempiruuan tekemiseen tai johonkin muuhun älyttömään, mihin täällä verrataan. Tällainen olisi vain mekaaninen, ja ainakin jossain määrin vastentahtoinen teko ja olen aika varma, että mies kyllä itse osaa itsensä mekaanisesti tyydyttää. Ainakin itse osaan itseni.

Seksi on kahden ihmisen vuorovaikutusta ja yhteyttä. Se voi olla tottakai pikaista tai rauhallista tai mitä vaan, ja välillä ollaan enemmän saavana tai antavana osapuolena, mutta kyllä siinä tunnetasolla pitää molempien olla mukana ja haluta sitä yhteyttä toiseen ihmiseen. Itselleni se on myös intensiivinen kokemus, en syty ihan helpolla, mutta kun saan ajatukset ns oikeinpäin, nautin kyllä kovasti ja haluan kumppaninkin nauttivan. 

Onneksi meidän parisuhteessamme seksin määrä on kummankin mielestä oikein kohtuullinen, eli ainakaan toistaiseksi ei tästä ole tullut mitään ristiriitoja. Halusin vain kirjoittaa tämän, sillä se ajatus, että tekisi toiselle seksuaalisia tekoja silloin kun itseä ei tippaakaan huvita, on niin absurdi. Vaikka pääsääntöisesti kyllä pyrin päivittäin kumppania jotenkin ilahduttamaan, pienillä tai isoilla asioilla.

Toivottavasti kuitenkin pystyt myös ymmärtämään että on paljon ihmisiä joista ei ole lainkaan vastenmielistä helliä sitä kumppania vaikka itsellä ei niin tekisi juuri silloin mieli? Ja että meillä se todellakin vertautuu vaikka lempiruoan tekoon, kipeiden hartioiden hieromiseen tai muuhun toisen huomioimiseen. On meistä mukava nähdä kun toinen ilahtuu ja arvostaa sitä huomioimista.

Ihmiset ovat niin kovin erilaisia ja kokevat asiat eri tavoin. Joillekin seksi on selvästikin paljon syvällisemmin henkinen asia jossa pitää olla koko ajan itsekin täysillä tunteella mukana. Ja toisille enemmän fyysinen asia.

Selvää on että jos pariskunnan halut ovat kovin erilaiset, on helpompaa niillä pareilla joissa on mahdollista huomioida toisen tarpeita myös silloin kun toinen ei halua.

Miksi mielestäsi enemmän haluavalla onaina määräämisoikeus? Miksi enemmän haluava ei voi vaan runkata itsekseen? Mies ksi pitää saada se toinen alistettua seksuaaliseen tekoon, jota se toinen ei halua tehdä?

Koska jos seksuaallisia haluja ei saa tyydytetyksi suhteessa, ei suhteessa ole mitään järkeä

Niinpä. Välillä tuntuu että monet nykyajan ihmiset ajattelevat että parisuhde solmitaan vain itseä varten eikä puolisoilla ole mitään vastuuta sen toisen hyvinvoinnista. Ja edelleen tämä ei tarkoita että pitäisi hampaat irvessä antaa jos ei yhtään nappaa vaan sitä että parisuhtessa pitäisi olla se kantava ajatus että toisen hyvinvointi on tärkeää. Ja jos sen ajatuksen ottaa ja sisäistää niin moni asia jota tekee sen toisen olon hyväksi alkaa tuntua itsestäkin mukavalta ja mielekkäältä.

Sanomattakin selvää on että tämän pitää olla aina molemminpuolista niin että kumpikin on samalla ajattelutavalla suhteessa.

No minä itse asiassa ajattelen, että jokainen aikuinen on tosiaan vastuussa omasta hyvinvoinnistaan. Se ei ole koskaan toisen vastuulla.

Toki, suhteessa rakastavaa ja arvostavaa kohtelua saat todennäköisimmin tekemällä mukavia asioita kumppanille. Sekin on osa vastuunottamista nimenomaan omasta hyvinvoinnista. Mutta siinä on se pieni ajattelun ero, mikä on hyvin olennainen: jokainen vastaa omasta hyvästä olostaan, eikä yhdelläkään ihmisellä tasavertaisissa ihmissuhteissa ole minkäänlaisia velvollisuuksia toista kohtaan.

Tästä olen kyllä toista mieltä. Minusta (hyvässä) parisuhteessa on paljonkin velvollisuuksia. Jos vaikka kumppani sairastuu, masentuu tms. niin kyllä minulla on velvollisuus olla tukena ja turvana niin kauan kuin tarve jatkuu. Ja jos puolison jalka on kipsissä niin velvollisuuteni on auttaa häntä selviämään niistä toimista joihin hän ei itse pysty. Ja jos puoliso on työttömänä niin minun on velvollisuus huolehtia siitä että myös hänellä on ruokaa edessään. Tai jos toinen uupuu lastenhoidon paineissa niin se toinen ottaa vastuun ja antaa toisen levätä.

Ei parisuhteessa voi mennä niin että siinä ei muka olisi mitään vastuusta tai velvollisuutta toista kohtaan. Ei se ole silloin mikään PARIsuhde jos näin ei ole. Kyllä toisen perustavaa laatua olevista tarpeista on pystyttävä huolehtimaan edes jollain tasolla. Miten se milloinkin tapahtuu on sitten sen pariskunnan itse ratkaistava.

Ei, velvollisuus se ei ole.

Useimmat haluavat olla tukena ja apuna noissa tilanteissa, ja hyvä niin, koska se on sen parisuhteen kokonaisuuden kannalta hyvä asia. Mutta velvollisuutta ei ole, vain oma tahto ja valinta.

No jos tuolle linjalle lähdetään niin ei ole mitään velvollisuutta mihinkään. Ei kunnioittaa ketään, ei huolehtia lapsistaan, ei suojella luontoa, ei ajatella kertakaikkiaan mitään muuta kuin omaa napaa.

Mutta tiedät itsekin että ei maailma noin toimi. Yhteisö ja yhteiskunta odottaa meiltä tietyn tasoista käytöstä jotta hyväksyy meidät joukkoomme. Jos rikot jatkuvasti yhteisiä sääntöjä niin sinut suljetaan sen ulkopuolelle, jos ei muuten niin henkisesti.

Ja sama on parisuhteen kanssa. Ei siinä ole mitään varsinaista velvollisuutta mihinkään mutta siinä on paljonkin odotuksia siitä miten pitää toimia jotta se parisuhde toimii edes jollain tasolla. Jos näitä odotuksia ei täytä niin se parisuhde päättyy aika nopeasti ja niiden odotusten pettäjää pidetään yleisesti sen parisuhteen rikkojana. Sitä toista taas uhrina.

No, sanotaan nyt näin, että lakien noudattamiseen on velvollisuus, ja toki maailmassa on paljon moraalisääntöjä ja oikeita tapoja toimia. Mutta itse lähden kuitenkin siitä, että niiden noudattaminen on vapaaehtoista ja teen niin, koska haluan toimia kuten on oikein ja se hyödyttää kokonaisuutta.

On ikävää ajatella, että auttaa puolisoa, koska siihen on velvollisuus. Minä autan, koska tahdon. Olen uskollinen koska haluan ja niin edelleen. Jos en jotain halua tehdä, en tee. Sillä voi, tottakai, olla seurauksia.

Saat toki toimia omassa suhteessasi kuten haluat. Toivottavasti olet kuitenkin keskustellut kumppanisi kanssa nämä asiat läpi ja hän ei turhaan odota sinun tekevän mitään vain velvollisuudesta jos sinua ei satu silloin juuri huvittamaan.

Ainakin meillä on tehty molemmin puolin selväksi että yhdessä ollaan myötä- ja vastamäessä eikä toista jätetä pulaan niin kauan kun itsellä voimat jotenkin riittävät. Tuntuu ihanan turvalliselta kun on moneen kertaa nähnyt miten se puoliso tulee "remmiin" kun omat voimat ovat uupuneet ja näkee miten hän tekee sen ihan itsestäänselvyytenä eikä sitä tarvitse sen kummemmin pyytää. Ei ole tarvinnut kysellä että huvittaako se tai haluaako sitä. Mutta ihmisiä on toki monelaisilla moraaleilla varustettuina.

No voi luoja kanssasi.

Se auttaminen kun on aika paljon turvatumpaa, jos siinä vierellä on ihminen joka haluaa auttaa, ei ihminen joka vain tekee sen velvollsiiden tunnosta.

Ne eivät ole toisiaan poissulkevia. Minä toki odotan että se toinen tekee asiat pääasiallisesti nimenomaan omasta halusta ja ilosta mutta odotan myöskin että hän ei lyö hanskoja tiskiin silloin kun ei enää ollenkaan jaksaisi tai huvittaisi. Silloin se rinnalla pysyminen punnitaan.

Olen eri, mutten koskaan haluaisi, että kumppani olisi rinnallani velvollisuudesta. 

Ei aina tarvitse jaksaa tai huvittaa, mutta rinnalla pysymistä tulee ohjata halu olla rinnalla. Se halu sitten määrittelee, kuinka paljon on valmis sietämään vaikeampiakin aikoja. Kun tahtotila on suuri, myös sietää epämukavuutta, mutta jos kyseessä on vain velvollisuus, lopulta mikä tahansa epämiellyttävä asia siinä suhteessa voi olla se viimeinen, mitä jaksaa velvollisuudesta sietää.

Ihmiset kutsuvat näitä eri nimillä. Toisen velvollisuus on toisella tahtoa olla yhdessä. Ja tuskin juuri kukaan on toisen rinnalla ihan pelkästä velvollisuudesta (siis vaikka ei haluaisi olla), ainakaan kovin pitkään. Ja kyllä se vastentahtoisuus silloin näkyy lähes aina myös muilla tavoilla. Jos toinen tekee asiat hammasta purren niin sen huomaa kyllä.

Se mitä ajoin takaa on se että sen yhdessä olemisen halun takana on usein se oma moraalinen käsitys siitä että on oikein auttaa toista ja olla vaikka uskollinen. Tämä moraalinen käsitys asioista antaa sen halun toteuttaa niitä ihanteita ja auttaa kestämään ne vaikeat ajat.

Pohjimmiltaan sen takana on se, että itse kokee riittävän hyväksi diiliksi itselleen olla siinä parisuhteessa ja haluaa sen jatkuvan enemmän kuin hajoavan. Ja siksi haluaa tehdä tekoja, jotka pitävät parisuhdetta kasassa mieluummin kuin jättää tekemättä hajoamisen pelossa.

99,999999% ihmisistä on itsekkäitä ja itsekkäin motiivein liikkeellä. Geneerisiä moraalikäsityksiä noudatetaan koska niistä on itselle hyötyä, vähintäänkin siksi, että saattaisi joutua erotetuksi yhteisöstä, jos niitä ei noudata.

Ihminen on biologisesti myös laumaeläin. Ja siksi meillä on biologinen taipumus saada iloa myös muiden palvelemisesta ja auttamisesta. Kun toinen on tyytyväinen ja ilmaisee sen meille, me tunnemme myös mielihyvää.

Pohjimmiltaan siis itsekäs motiivi sekin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta kuulostaa kamalalta nämä "jos en itse halua, niin tyydytän toisen"-kommentit. Ehkä en osaa peilata sitä nyt oikeassa mittakaavassa, mutta en ikinä voisi ajatella noin. Jos en halua, en todellakaan halua. En halua koskea (ehkä jotain halaamista enempää ainakaan), en pysty virittämään ajatuksia seksimoodiin, enkä todellakaan ikinä voisi rinnasta seksuaalisia tekoja lempiruuan tekemiseen tai johonkin muuhun älyttömään, mihin täällä verrataan. Tällainen olisi vain mekaaninen, ja ainakin jossain määrin vastentahtoinen teko ja olen aika varma, että mies kyllä itse osaa itsensä mekaanisesti tyydyttää. Ainakin itse osaan itseni.

Seksi on kahden ihmisen vuorovaikutusta ja yhteyttä. Se voi olla tottakai pikaista tai rauhallista tai mitä vaan, ja välillä ollaan enemmän saavana tai antavana osapuolena, mutta kyllä siinä tunnetasolla pitää molempien olla mukana ja haluta sitä yhteyttä toiseen ihmiseen. Itselleni se on myös intensiivinen kokemus, en syty ihan helpolla, mutta kun saan ajatukset ns oikeinpäin, nautin kyllä kovasti ja haluan kumppaninkin nauttivan. 

Onneksi meidän parisuhteessamme seksin määrä on kummankin mielestä oikein kohtuullinen, eli ainakaan toistaiseksi ei tästä ole tullut mitään ristiriitoja. Halusin vain kirjoittaa tämän, sillä se ajatus, että tekisi toiselle seksuaalisia tekoja silloin kun itseä ei tippaakaan huvita, on niin absurdi. Vaikka pääsääntöisesti kyllä pyrin päivittäin kumppania jotenkin ilahduttamaan, pienillä tai isoilla asioilla.

Toivottavasti kuitenkin pystyt myös ymmärtämään että on paljon ihmisiä joista ei ole lainkaan vastenmielistä helliä sitä kumppania vaikka itsellä ei niin tekisi juuri silloin mieli? Ja että meillä se todellakin vertautuu vaikka lempiruoan tekoon, kipeiden hartioiden hieromiseen tai muuhun toisen huomioimiseen. On meistä mukava nähdä kun toinen ilahtuu ja arvostaa sitä huomioimista.

Ihmiset ovat niin kovin erilaisia ja kokevat asiat eri tavoin. Joillekin seksi on selvästikin paljon syvällisemmin henkinen asia jossa pitää olla koko ajan itsekin täysillä tunteella mukana. Ja toisille enemmän fyysinen asia.

Selvää on että jos pariskunnan halut ovat kovin erilaiset, on helpompaa niillä pareilla joissa on mahdollista huomioida toisen tarpeita myös silloin kun toinen ei halua.

Miksi mielestäsi enemmän haluavalla onaina määräämisoikeus? Miksi enemmän haluava ei voi vaan runkata itsekseen? Mies ksi pitää saada se toinen alistettua seksuaaliseen tekoon, jota se toinen ei halua tehdä?

Koska jos seksuaallisia haluja ei saa tyydytetyksi suhteessa, ei suhteessa ole mitään järkeä

Niinpä. Välillä tuntuu että monet nykyajan ihmiset ajattelevat että parisuhde solmitaan vain itseä varten eikä puolisoilla ole mitään vastuuta sen toisen hyvinvoinnista. Ja edelleen tämä ei tarkoita että pitäisi hampaat irvessä antaa jos ei yhtään nappaa vaan sitä että parisuhtessa pitäisi olla se kantava ajatus että toisen hyvinvointi on tärkeää. Ja jos sen ajatuksen ottaa ja sisäistää niin moni asia jota tekee sen toisen olon hyväksi alkaa tuntua itsestäkin mukavalta ja mielekkäältä.

Sanomattakin selvää on että tämän pitää olla aina molemminpuolista niin että kumpikin on samalla ajattelutavalla suhteessa.

No minä itse asiassa ajattelen, että jokainen aikuinen on tosiaan vastuussa omasta hyvinvoinnistaan. Se ei ole koskaan toisen vastuulla.

Toki, suhteessa rakastavaa ja arvostavaa kohtelua saat todennäköisimmin tekemällä mukavia asioita kumppanille. Sekin on osa vastuunottamista nimenomaan omasta hyvinvoinnista. Mutta siinä on se pieni ajattelun ero, mikä on hyvin olennainen: jokainen vastaa omasta hyvästä olostaan, eikä yhdelläkään ihmisellä tasavertaisissa ihmissuhteissa ole minkäänlaisia velvollisuuksia toista kohtaan.

Tästä olen kyllä toista mieltä. Minusta (hyvässä) parisuhteessa on paljonkin velvollisuuksia. Jos vaikka kumppani sairastuu, masentuu tms. niin kyllä minulla on velvollisuus olla tukena ja turvana niin kauan kuin tarve jatkuu. Ja jos puolison jalka on kipsissä niin velvollisuuteni on auttaa häntä selviämään niistä toimista joihin hän ei itse pysty. Ja jos puoliso on työttömänä niin minun on velvollisuus huolehtia siitä että myös hänellä on ruokaa edessään. Tai jos toinen uupuu lastenhoidon paineissa niin se toinen ottaa vastuun ja antaa toisen levätä.

Ei parisuhteessa voi mennä niin että siinä ei muka olisi mitään vastuusta tai velvollisuutta toista kohtaan. Ei se ole silloin mikään PARIsuhde jos näin ei ole. Kyllä toisen perustavaa laatua olevista tarpeista on pystyttävä huolehtimaan edes jollain tasolla. Miten se milloinkin tapahtuu on sitten sen pariskunnan itse ratkaistava.

Ei, velvollisuus se ei ole.

Useimmat haluavat olla tukena ja apuna noissa tilanteissa, ja hyvä niin, koska se on sen parisuhteen kokonaisuuden kannalta hyvä asia. Mutta velvollisuutta ei ole, vain oma tahto ja valinta.

No jos tuolle linjalle lähdetään niin ei ole mitään velvollisuutta mihinkään. Ei kunnioittaa ketään, ei huolehtia lapsistaan, ei suojella luontoa, ei ajatella kertakaikkiaan mitään muuta kuin omaa napaa.

Mutta tiedät itsekin että ei maailma noin toimi. Yhteisö ja yhteiskunta odottaa meiltä tietyn tasoista käytöstä jotta hyväksyy meidät joukkoomme. Jos rikot jatkuvasti yhteisiä sääntöjä niin sinut suljetaan sen ulkopuolelle, jos ei muuten niin henkisesti.

Ja sama on parisuhteen kanssa. Ei siinä ole mitään varsinaista velvollisuutta mihinkään mutta siinä on paljonkin odotuksia siitä miten pitää toimia jotta se parisuhde toimii edes jollain tasolla. Jos näitä odotuksia ei täytä niin se parisuhde päättyy aika nopeasti ja niiden odotusten pettäjää pidetään yleisesti sen parisuhteen rikkojana. Sitä toista taas uhrina.

No, sanotaan nyt näin, että lakien noudattamiseen on velvollisuus, ja toki maailmassa on paljon moraalisääntöjä ja oikeita tapoja toimia. Mutta itse lähden kuitenkin siitä, että niiden noudattaminen on vapaaehtoista ja teen niin, koska haluan toimia kuten on oikein ja se hyödyttää kokonaisuutta.

On ikävää ajatella, että auttaa puolisoa, koska siihen on velvollisuus. Minä autan, koska tahdon. Olen uskollinen koska haluan ja niin edelleen. Jos en jotain halua tehdä, en tee. Sillä voi, tottakai, olla seurauksia.

Saat toki toimia omassa suhteessasi kuten haluat. Toivottavasti olet kuitenkin keskustellut kumppanisi kanssa nämä asiat läpi ja hän ei turhaan odota sinun tekevän mitään vain velvollisuudesta jos sinua ei satu silloin juuri huvittamaan.

Ainakin meillä on tehty molemmin puolin selväksi että yhdessä ollaan myötä- ja vastamäessä eikä toista jätetä pulaan niin kauan kun itsellä voimat jotenkin riittävät. Tuntuu ihanan turvalliselta kun on moneen kertaa nähnyt miten se puoliso tulee "remmiin" kun omat voimat ovat uupuneet ja näkee miten hän tekee sen ihan itsestäänselvyytenä eikä sitä tarvitse sen kummemmin pyytää. Ei ole tarvinnut kysellä että huvittaako se tai haluaako sitä. Mutta ihmisiä on toki monelaisilla moraaleilla varustettuina.

No voi luoja kanssasi.

Se auttaminen kun on aika paljon turvatumpaa, jos siinä vierellä on ihminen joka haluaa auttaa, ei ihminen joka vain tekee sen velvollsiiden tunnosta.

Ne eivät ole toisiaan poissulkevia. Minä toki odotan että se toinen tekee asiat pääasiallisesti nimenomaan omasta halusta ja ilosta mutta odotan myöskin että hän ei lyö hanskoja tiskiin silloin kun ei enää ollenkaan jaksaisi tai huvittaisi. Silloin se rinnalla pysyminen punnitaan.

Olen eri, mutten koskaan haluaisi, että kumppani olisi rinnallani velvollisuudesta. 

Ei aina tarvitse jaksaa tai huvittaa, mutta rinnalla pysymistä tulee ohjata halu olla rinnalla. Se halu sitten määrittelee, kuinka paljon on valmis sietämään vaikeampiakin aikoja. Kun tahtotila on suuri, myös sietää epämukavuutta, mutta jos kyseessä on vain velvollisuus, lopulta mikä tahansa epämiellyttävä asia siinä suhteessa voi olla se viimeinen, mitä jaksaa velvollisuudesta sietää.

Tästä päästään sujuvasti ketjun aiheeseen, eli seksiin.

Seksikään ei voi olla velvollisuus, sen on lähdettävä molempien omasta tahdosta. Tahto voi luonnollisesti olla myös halu miellyttää kumppania, vaikkei aina suoraa seksihalua olisikaan, mutta mitään velvollisuutta ei ole erityisesti seksuaalisilla teoilla ketään alkaa miellyttää. Jokainen pariskunta määrittelee lopulta ne omat raaminsa, miten siinä parisuhteessa halutaan olla, ja jos sellaisia ei pystytä määrittelemään, pitää ratkaista lähdetäänkö eri teille vai löydetäänkö joku tapa olla yhdessä tästä huolimatta (koska yllätys, yllätys, siinä parisuhteessa on normaalisti todella paljon muitakin ulottuvuuksia kuin se seksi).

Tästä taas päästään siihen että eri tavalla tästä "velvollisuudesta" ajattelevat tai tuntevat ihmiset saavat myös keskimäärin hieman erilaisen suhteen. Eikä tämä tarkoita että joku tapa olisi oikein tai väärin tai pitäisi tehdä jotain väkisin. Mutta niin se on aina että tavat ajatella ja reagoida vaikuttavat siihen millaisen suhteen luot muihin ihmisiin.

Tämän sanon siksi että tuntuu kuin jotkut ajattelisivat ettei mistään saisi koskaan seurata mitään. Eli vaikka olisi miten haluton tahansa, se saisi vaikuttaa suhteeseen mitenkään. Mutta eihän elämä niin mene. Se miten olet sen kumppanisi kanssa vaikuttaa kaikkein eniten siihen millainen suhteenne on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta kuulostaa kamalalta nämä "jos en itse halua, niin tyydytän toisen"-kommentit. Ehkä en osaa peilata sitä nyt oikeassa mittakaavassa, mutta en ikinä voisi ajatella noin. Jos en halua, en todellakaan halua. En halua koskea (ehkä jotain halaamista enempää ainakaan), en pysty virittämään ajatuksia seksimoodiin, enkä todellakaan ikinä voisi rinnasta seksuaalisia tekoja lempiruuan tekemiseen tai johonkin muuhun älyttömään, mihin täällä verrataan. Tällainen olisi vain mekaaninen, ja ainakin jossain määrin vastentahtoinen teko ja olen aika varma, että mies kyllä itse osaa itsensä mekaanisesti tyydyttää. Ainakin itse osaan itseni.

Seksi on kahden ihmisen vuorovaikutusta ja yhteyttä. Se voi olla tottakai pikaista tai rauhallista tai mitä vaan, ja välillä ollaan enemmän saavana tai antavana osapuolena, mutta kyllä siinä tunnetasolla pitää molempien olla mukana ja haluta sitä yhteyttä toiseen ihmiseen. Itselleni se on myös intensiivinen kokemus, en syty ihan helpolla, mutta kun saan ajatukset ns oikeinpäin, nautin kyllä kovasti ja haluan kumppaninkin nauttivan. 

Onneksi meidän parisuhteessamme seksin määrä on kummankin mielestä oikein kohtuullinen, eli ainakaan toistaiseksi ei tästä ole tullut mitään ristiriitoja. Halusin vain kirjoittaa tämän, sillä se ajatus, että tekisi toiselle seksuaalisia tekoja silloin kun itseä ei tippaakaan huvita, on niin absurdi. Vaikka pääsääntöisesti kyllä pyrin päivittäin kumppania jotenkin ilahduttamaan, pienillä tai isoilla asioilla.

Toivottavasti kuitenkin pystyt myös ymmärtämään että on paljon ihmisiä joista ei ole lainkaan vastenmielistä helliä sitä kumppania vaikka itsellä ei niin tekisi juuri silloin mieli? Ja että meillä se todellakin vertautuu vaikka lempiruoan tekoon, kipeiden hartioiden hieromiseen tai muuhun toisen huomioimiseen. On meistä mukava nähdä kun toinen ilahtuu ja arvostaa sitä huomioimista.

Ihmiset ovat niin kovin erilaisia ja kokevat asiat eri tavoin. Joillekin seksi on selvästikin paljon syvällisemmin henkinen asia jossa pitää olla koko ajan itsekin täysillä tunteella mukana. Ja toisille enemmän fyysinen asia.

Selvää on että jos pariskunnan halut ovat kovin erilaiset, on helpompaa niillä pareilla joissa on mahdollista huomioida toisen tarpeita myös silloin kun toinen ei halua.

Miksi mielestäsi enemmän haluavalla onaina määräämisoikeus? Miksi enemmän haluava ei voi vaan runkata itsekseen? Mies ksi pitää saada se toinen alistettua seksuaaliseen tekoon, jota se toinen ei halua tehdä?

Koska jos seksuaallisia haluja ei saa tyydytetyksi suhteessa, ei suhteessa ole mitään järkeä

Niinpä. Välillä tuntuu että monet nykyajan ihmiset ajattelevat että parisuhde solmitaan vain itseä varten eikä puolisoilla ole mitään vastuuta sen toisen hyvinvoinnista. Ja edelleen tämä ei tarkoita että pitäisi hampaat irvessä antaa jos ei yhtään nappaa vaan sitä että parisuhtessa pitäisi olla se kantava ajatus että toisen hyvinvointi on tärkeää. Ja jos sen ajatuksen ottaa ja sisäistää niin moni asia jota tekee sen toisen olon hyväksi alkaa tuntua itsestäkin mukavalta ja mielekkäältä.

Sanomattakin selvää on että tämän pitää olla aina molemminpuolista niin että kumpikin on samalla ajattelutavalla suhteessa.

No minä itse asiassa ajattelen, että jokainen aikuinen on tosiaan vastuussa omasta hyvinvoinnistaan. Se ei ole koskaan toisen vastuulla.

Toki, suhteessa rakastavaa ja arvostavaa kohtelua saat todennäköisimmin tekemällä mukavia asioita kumppanille. Sekin on osa vastuunottamista nimenomaan omasta hyvinvoinnista. Mutta siinä on se pieni ajattelun ero, mikä on hyvin olennainen: jokainen vastaa omasta hyvästä olostaan, eikä yhdelläkään ihmisellä tasavertaisissa ihmissuhteissa ole minkäänlaisia velvollisuuksia toista kohtaan.

Tästä olen kyllä toista mieltä. Minusta (hyvässä) parisuhteessa on paljonkin velvollisuuksia. Jos vaikka kumppani sairastuu, masentuu tms. niin kyllä minulla on velvollisuus olla tukena ja turvana niin kauan kuin tarve jatkuu. Ja jos puolison jalka on kipsissä niin velvollisuuteni on auttaa häntä selviämään niistä toimista joihin hän ei itse pysty. Ja jos puoliso on työttömänä niin minun on velvollisuus huolehtia siitä että myös hänellä on ruokaa edessään. Tai jos toinen uupuu lastenhoidon paineissa niin se toinen ottaa vastuun ja antaa toisen levätä.

Ei parisuhteessa voi mennä niin että siinä ei muka olisi mitään vastuusta tai velvollisuutta toista kohtaan. Ei se ole silloin mikään PARIsuhde jos näin ei ole. Kyllä toisen perustavaa laatua olevista tarpeista on pystyttävä huolehtimaan edes jollain tasolla. Miten se milloinkin tapahtuu on sitten sen pariskunnan itse ratkaistava.

Ei, velvollisuus se ei ole.

Useimmat haluavat olla tukena ja apuna noissa tilanteissa, ja hyvä niin, koska se on sen parisuhteen kokonaisuuden kannalta hyvä asia. Mutta velvollisuutta ei ole, vain oma tahto ja valinta.

No jos tuolle linjalle lähdetään niin ei ole mitään velvollisuutta mihinkään. Ei kunnioittaa ketään, ei huolehtia lapsistaan, ei suojella luontoa, ei ajatella kertakaikkiaan mitään muuta kuin omaa napaa.

Mutta tiedät itsekin että ei maailma noin toimi. Yhteisö ja yhteiskunta odottaa meiltä tietyn tasoista käytöstä jotta hyväksyy meidät joukkoomme. Jos rikot jatkuvasti yhteisiä sääntöjä niin sinut suljetaan sen ulkopuolelle, jos ei muuten niin henkisesti.

Ja sama on parisuhteen kanssa. Ei siinä ole mitään varsinaista velvollisuutta mihinkään mutta siinä on paljonkin odotuksia siitä miten pitää toimia jotta se parisuhde toimii edes jollain tasolla. Jos näitä odotuksia ei täytä niin se parisuhde päättyy aika nopeasti ja niiden odotusten pettäjää pidetään yleisesti sen parisuhteen rikkojana. Sitä toista taas uhrina.

No, sanotaan nyt näin, että lakien noudattamiseen on velvollisuus, ja toki maailmassa on paljon moraalisääntöjä ja oikeita tapoja toimia. Mutta itse lähden kuitenkin siitä, että niiden noudattaminen on vapaaehtoista ja teen niin, koska haluan toimia kuten on oikein ja se hyödyttää kokonaisuutta.

On ikävää ajatella, että auttaa puolisoa, koska siihen on velvollisuus. Minä autan, koska tahdon. Olen uskollinen koska haluan ja niin edelleen. Jos en jotain halua tehdä, en tee. Sillä voi, tottakai, olla seurauksia.

Saat toki toimia omassa suhteessasi kuten haluat. Toivottavasti olet kuitenkin keskustellut kumppanisi kanssa nämä asiat läpi ja hän ei turhaan odota sinun tekevän mitään vain velvollisuudesta jos sinua ei satu silloin juuri huvittamaan.

Ainakin meillä on tehty molemmin puolin selväksi että yhdessä ollaan myötä- ja vastamäessä eikä toista jätetä pulaan niin kauan kun itsellä voimat jotenkin riittävät. Tuntuu ihanan turvalliselta kun on moneen kertaa nähnyt miten se puoliso tulee "remmiin" kun omat voimat ovat uupuneet ja näkee miten hän tekee sen ihan itsestäänselvyytenä eikä sitä tarvitse sen kummemmin pyytää. Ei ole tarvinnut kysellä että huvittaako se tai haluaako sitä. Mutta ihmisiä on toki monelaisilla moraaleilla varustettuina.

No voi luoja kanssasi.

Se auttaminen kun on aika paljon turvatumpaa, jos siinä vierellä on ihminen joka haluaa auttaa, ei ihminen joka vain tekee sen velvollsiiden tunnosta.

Ne eivät ole toisiaan poissulkevia. Minä toki odotan että se toinen tekee asiat pääasiallisesti nimenomaan omasta halusta ja ilosta mutta odotan myöskin että hän ei lyö hanskoja tiskiin silloin kun ei enää ollenkaan jaksaisi tai huvittaisi. Silloin se rinnalla pysyminen punnitaan.

Olen eri, mutten koskaan haluaisi, että kumppani olisi rinnallani velvollisuudesta. 

Ei aina tarvitse jaksaa tai huvittaa, mutta rinnalla pysymistä tulee ohjata halu olla rinnalla. Se halu sitten määrittelee, kuinka paljon on valmis sietämään vaikeampiakin aikoja. Kun tahtotila on suuri, myös sietää epämukavuutta, mutta jos kyseessä on vain velvollisuus, lopulta mikä tahansa epämiellyttävä asia siinä suhteessa voi olla se viimeinen, mitä jaksaa velvollisuudesta sietää.

Ihmiset kutsuvat näitä eri nimillä. Toisen velvollisuus on toisella tahtoa olla yhdessä. Ja tuskin juuri kukaan on toisen rinnalla ihan pelkästä velvollisuudesta (siis vaikka ei haluaisi olla), ainakaan kovin pitkään. Ja kyllä se vastentahtoisuus silloin näkyy lähes aina myös muilla tavoilla. Jos toinen tekee asiat hammasta purren niin sen huomaa kyllä.

Se mitä ajoin takaa on se että sen yhdessä olemisen halun takana on usein se oma moraalinen käsitys siitä että on oikein auttaa toista ja olla vaikka uskollinen. Tämä moraalinen käsitys asioista antaa sen halun toteuttaa niitä ihanteita ja auttaa kestämään ne vaikeat ajat.

Pohjimmiltaan sen takana on se, että itse kokee riittävän hyväksi diiliksi itselleen olla siinä parisuhteessa ja haluaa sen jatkuvan enemmän kuin hajoavan. Ja siksi haluaa tehdä tekoja, jotka pitävät parisuhdetta kasassa mieluummin kuin jättää tekemättä hajoamisen pelossa.

99,999999% ihmisistä on itsekkäitä ja itsekkäin motiivein liikkeellä. Geneerisiä moraalikäsityksiä noudatetaan koska niistä on itselle hyötyä, vähintäänkin siksi, että saattaisi joutua erotetuksi yhteisöstä, jos niitä ei noudata.

Ihminen on biologisesti myös laumaeläin. Ja siksi meillä on biologinen taipumus saada iloa myös muiden palvelemisesta ja auttamisesta. Kun toinen on tyytyväinen ja ilmaisee sen meille, me tunnemme myös mielihyvää.

Pohjimmiltaan siis itsekäs motiivi sekin.

No noilla kriteereillä yhtään mikään ei ole muuta kuin itsekästä. Vaikkapa rakkaus lapseenkin olisi vain itsekkyyttä koska biologisesti olemme leimautuneet rakastamaan jälkeläisiämme ja saamme siitä siksi myös positiivisia tunteita.

Jos on parisuhteessa niin ei voi yksipuolisesti ja keskustelematta sanoutua irti seksistä. Tai voi, mutta se on itsekästä ja ajattelematonta. Ja myös täytyy hyväksyä ja ottaa huomioon sen yksipuolisen päätöksen vaikutukset jatkossa suhteeseen.

Kyllä, parisuhteessa on paljon muutakin kuin seksi. Mutta jos seksi lopetetaan kokonaan tai edes osittain sen on oltava molempien päätös ja silloin molemmat ovat päätöksen jälkeen tyytyväisiä suhteeseen. Se sopii kummallekin.

Ei niin, että toinen haluaa kerran vuodessa ja toinen kerran viikossa ja kerran vuodessa haluava on se joka määrää yksin tahdin.

Kyllä mielestäni vähemmän seksiä haluavan on velvollisuus ottaa myös se toinen huomioon.

Joko erota tai saada joku tyydyttävä ratkaisu asiaan.

Vierailija kirjoitti:

Jos on parisuhteessa niin ei voi yksipuolisesti ja keskustelematta sanoutua irti seksistä. Tai voi, mutta se on itsekästä ja ajattelematonta. Ja myös täytyy hyväksyä ja ottaa huomioon sen yksipuolisen päätöksen vaikutukset jatkossa suhteeseen.

Kyllä, parisuhteessa on paljon muutakin kuin seksi. Mutta jos seksi lopetetaan kokonaan tai edes osittain sen on oltava molempien päätös ja silloin molemmat ovat päätöksen jälkeen tyytyväisiä suhteeseen. Se sopii kummallekin.

Ei niin, että toinen haluaa kerran vuodessa ja toinen kerran viikossa ja kerran vuodessa haluava on se joka määrää yksin tahdin.
Kyllä mielestäni vähemmän seksiä haluavan on velvollisuus ottaa myös se toinen huomioon.

Joko erota tai saada joku tyydyttävä ratkaisu asiaan.

Kyllä. En ymmärrä ajatusta jonka mukaan seksi olisi ainoa parisuhteen osa-alue jossa ei tarvitsisi päästä johonkin toimivaan kompromissiin vaan siinä vain toinen voisi määrätä miten mennään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta kuulostaa kamalalta nämä "jos en itse halua, niin tyydytän toisen"-kommentit. Ehkä en osaa peilata sitä nyt oikeassa mittakaavassa, mutta en ikinä voisi ajatella noin. Jos en halua, en todellakaan halua. En halua koskea (ehkä jotain halaamista enempää ainakaan), en pysty virittämään ajatuksia seksimoodiin, enkä todellakaan ikinä voisi rinnasta seksuaalisia tekoja lempiruuan tekemiseen tai johonkin muuhun älyttömään, mihin täällä verrataan. Tällainen olisi vain mekaaninen, ja ainakin jossain määrin vastentahtoinen teko ja olen aika varma, että mies kyllä itse osaa itsensä mekaanisesti tyydyttää. Ainakin itse osaan itseni.

Seksi on kahden ihmisen vuorovaikutusta ja yhteyttä. Se voi olla tottakai pikaista tai rauhallista tai mitä vaan, ja välillä ollaan enemmän saavana tai antavana osapuolena, mutta kyllä siinä tunnetasolla pitää molempien olla mukana ja haluta sitä yhteyttä toiseen ihmiseen. Itselleni se on myös intensiivinen kokemus, en syty ihan helpolla, mutta kun saan ajatukset ns oikeinpäin, nautin kyllä kovasti ja haluan kumppaninkin nauttivan. 

Onneksi meidän parisuhteessamme seksin määrä on kummankin mielestä oikein kohtuullinen, eli ainakaan toistaiseksi ei tästä ole tullut mitään ristiriitoja. Halusin vain kirjoittaa tämän, sillä se ajatus, että tekisi toiselle seksuaalisia tekoja silloin kun itseä ei tippaakaan huvita, on niin absurdi. Vaikka pääsääntöisesti kyllä pyrin päivittäin kumppania jotenkin ilahduttamaan, pienillä tai isoilla asioilla.

Toivottavasti kuitenkin pystyt myös ymmärtämään että on paljon ihmisiä joista ei ole lainkaan vastenmielistä helliä sitä kumppania vaikka itsellä ei niin tekisi juuri silloin mieli? Ja että meillä se todellakin vertautuu vaikka lempiruoan tekoon, kipeiden hartioiden hieromiseen tai muuhun toisen huomioimiseen. On meistä mukava nähdä kun toinen ilahtuu ja arvostaa sitä huomioimista.

Ihmiset ovat niin kovin erilaisia ja kokevat asiat eri tavoin. Joillekin seksi on selvästikin paljon syvällisemmin henkinen asia jossa pitää olla koko ajan itsekin täysillä tunteella mukana. Ja toisille enemmän fyysinen asia.

Selvää on että jos pariskunnan halut ovat kovin erilaiset, on helpompaa niillä pareilla joissa on mahdollista huomioida toisen tarpeita myös silloin kun toinen ei halua.

Miksi mielestäsi enemmän haluavalla onaina määräämisoikeus? Miksi enemmän haluava ei voi vaan runkata itsekseen? Mies ksi pitää saada se toinen alistettua seksuaaliseen tekoon, jota se toinen ei halua tehdä?

Koska jos seksuaallisia haluja ei saa tyydytetyksi suhteessa, ei suhteessa ole mitään järkeä

Niinpä. Välillä tuntuu että monet nykyajan ihmiset ajattelevat että parisuhde solmitaan vain itseä varten eikä puolisoilla ole mitään vastuuta sen toisen hyvinvoinnista. Ja edelleen tämä ei tarkoita että pitäisi hampaat irvessä antaa jos ei yhtään nappaa vaan sitä että parisuhtessa pitäisi olla se kantava ajatus että toisen hyvinvointi on tärkeää. Ja jos sen ajatuksen ottaa ja sisäistää niin moni asia jota tekee sen toisen olon hyväksi alkaa tuntua itsestäkin mukavalta ja mielekkäältä.

Sanomattakin selvää on että tämän pitää olla aina molemminpuolista niin että kumpikin on samalla ajattelutavalla suhteessa.

No minä itse asiassa ajattelen, että jokainen aikuinen on tosiaan vastuussa omasta hyvinvoinnistaan. Se ei ole koskaan toisen vastuulla.

Toki, suhteessa rakastavaa ja arvostavaa kohtelua saat todennäköisimmin tekemällä mukavia asioita kumppanille. Sekin on osa vastuunottamista nimenomaan omasta hyvinvoinnista. Mutta siinä on se pieni ajattelun ero, mikä on hyvin olennainen: jokainen vastaa omasta hyvästä olostaan, eikä yhdelläkään ihmisellä tasavertaisissa ihmissuhteissa ole minkäänlaisia velvollisuuksia toista kohtaan.

Tästä olen kyllä toista mieltä. Minusta (hyvässä) parisuhteessa on paljonkin velvollisuuksia. Jos vaikka kumppani sairastuu, masentuu tms. niin kyllä minulla on velvollisuus olla tukena ja turvana niin kauan kuin tarve jatkuu. Ja jos puolison jalka on kipsissä niin velvollisuuteni on auttaa häntä selviämään niistä toimista joihin hän ei itse pysty. Ja jos puoliso on työttömänä niin minun on velvollisuus huolehtia siitä että myös hänellä on ruokaa edessään. Tai jos toinen uupuu lastenhoidon paineissa niin se toinen ottaa vastuun ja antaa toisen levätä.

Ei parisuhteessa voi mennä niin että siinä ei muka olisi mitään vastuusta tai velvollisuutta toista kohtaan. Ei se ole silloin mikään PARIsuhde jos näin ei ole. Kyllä toisen perustavaa laatua olevista tarpeista on pystyttävä huolehtimaan edes jollain tasolla. Miten se milloinkin tapahtuu on sitten sen pariskunnan itse ratkaistava.

Ei, velvollisuus se ei ole.

Useimmat haluavat olla tukena ja apuna noissa tilanteissa, ja hyvä niin, koska se on sen parisuhteen kokonaisuuden kannalta hyvä asia. Mutta velvollisuutta ei ole, vain oma tahto ja valinta.

No jos tuolle linjalle lähdetään niin ei ole mitään velvollisuutta mihinkään. Ei kunnioittaa ketään, ei huolehtia lapsistaan, ei suojella luontoa, ei ajatella kertakaikkiaan mitään muuta kuin omaa napaa.

Mutta tiedät itsekin että ei maailma noin toimi. Yhteisö ja yhteiskunta odottaa meiltä tietyn tasoista käytöstä jotta hyväksyy meidät joukkoomme. Jos rikot jatkuvasti yhteisiä sääntöjä niin sinut suljetaan sen ulkopuolelle, jos ei muuten niin henkisesti.

Ja sama on parisuhteen kanssa. Ei siinä ole mitään varsinaista velvollisuutta mihinkään mutta siinä on paljonkin odotuksia siitä miten pitää toimia jotta se parisuhde toimii edes jollain tasolla. Jos näitä odotuksia ei täytä niin se parisuhde päättyy aika nopeasti ja niiden odotusten pettäjää pidetään yleisesti sen parisuhteen rikkojana. Sitä toista taas uhrina.

No, sanotaan nyt näin, että lakien noudattamiseen on velvollisuus, ja toki maailmassa on paljon moraalisääntöjä ja oikeita tapoja toimia. Mutta itse lähden kuitenkin siitä, että niiden noudattaminen on vapaaehtoista ja teen niin, koska haluan toimia kuten on oikein ja se hyödyttää kokonaisuutta.

On ikävää ajatella, että auttaa puolisoa, koska siihen on velvollisuus. Minä autan, koska tahdon. Olen uskollinen koska haluan ja niin edelleen. Jos en jotain halua tehdä, en tee. Sillä voi, tottakai, olla seurauksia.

Saat toki toimia omassa suhteessasi kuten haluat. Toivottavasti olet kuitenkin keskustellut kumppanisi kanssa nämä asiat läpi ja hän ei turhaan odota sinun tekevän mitään vain velvollisuudesta jos sinua ei satu silloin juuri huvittamaan.

Ainakin meillä on tehty molemmin puolin selväksi että yhdessä ollaan myötä- ja vastamäessä eikä toista jätetä pulaan niin kauan kun itsellä voimat jotenkin riittävät. Tuntuu ihanan turvalliselta kun on moneen kertaa nähnyt miten se puoliso tulee "remmiin" kun omat voimat ovat uupuneet ja näkee miten hän tekee sen ihan itsestäänselvyytenä eikä sitä tarvitse sen kummemmin pyytää. Ei ole tarvinnut kysellä että huvittaako se tai haluaako sitä. Mutta ihmisiä on toki monelaisilla moraaleilla varustettuina.

No voi luoja kanssasi.

Se auttaminen kun on aika paljon turvatumpaa, jos siinä vierellä on ihminen joka haluaa auttaa, ei ihminen joka vain tekee sen velvollsiiden tunnosta.

Ne eivät ole toisiaan poissulkevia. Minä toki odotan että se toinen tekee asiat pääasiallisesti nimenomaan omasta halusta ja ilosta mutta odotan myöskin että hän ei lyö hanskoja tiskiin silloin kun ei enää ollenkaan jaksaisi tai huvittaisi. Silloin se rinnalla pysyminen punnitaan.

Olen eri, mutten koskaan haluaisi, että kumppani olisi rinnallani velvollisuudesta. 

Ei aina tarvitse jaksaa tai huvittaa, mutta rinnalla pysymistä tulee ohjata halu olla rinnalla. Se halu sitten määrittelee, kuinka paljon on valmis sietämään vaikeampiakin aikoja. Kun tahtotila on suuri, myös sietää epämukavuutta, mutta jos kyseessä on vain velvollisuus, lopulta mikä tahansa epämiellyttävä asia siinä suhteessa voi olla se viimeinen, mitä jaksaa velvollisuudesta sietää.

Tästä päästään sujuvasti ketjun aiheeseen, eli seksiin.

Seksikään ei voi olla velvollisuus, sen on lähdettävä molempien omasta tahdosta. Tahto voi luonnollisesti olla myös halu miellyttää kumppania, vaikkei aina suoraa seksihalua olisikaan, mutta mitään velvollisuutta ei ole erityisesti seksuaalisilla teoilla ketään alkaa miellyttää. Jokainen pariskunta määrittelee lopulta ne omat raaminsa, miten siinä parisuhteessa halutaan olla, ja jos sellaisia ei pystytä määrittelemään, pitää ratkaista lähdetäänkö eri teille vai löydetäänkö joku tapa olla yhdessä tästä huolimatta (koska yllätys, yllätys, siinä parisuhteessa on normaalisti todella paljon muitakin ulottuvuuksia kuin se seksi).

Tästä taas päästään siihen että eri tavalla tästä "velvollisuudesta" ajattelevat tai tuntevat ihmiset saavat myös keskimäärin hieman erilaisen suhteen. Eikä tämä tarkoita että joku tapa olisi oikein tai väärin tai pitäisi tehdä jotain väkisin. Mutta niin se on aina että tavat ajatella ja reagoida vaikuttavat siihen millaisen suhteen luot muihin ihmisiin.

Tämän sanon siksi että tuntuu kuin jotkut ajattelisivat ettei mistään saisi koskaan seurata mitään. Eli vaikka olisi miten haluton tahansa, se saisi vaikuttaa suhteeseen mitenkään. Mutta eihän elämä niin mene. Se miten olet sen kumppanisi kanssa vaikuttaa kaikkein eniten siihen millainen suhteenne on.

Se on itsestäänselvyys, että jokainen valinta, minkä elämässä tekee, vaikuttaa väistämättä johonkin. Haluttomuus, tai myös liika haluaminen vaikuttaa.

Ei kai kukaan ole niin tyhmä, että ajattelisi jotenkin muuten?

Vierailija kirjoitti:

Jos on parisuhteessa niin ei voi yksipuolisesti ja keskustelematta sanoutua irti seksistä. Tai voi, mutta se on itsekästä ja ajattelematonta. Ja myös täytyy hyväksyä ja ottaa huomioon sen yksipuolisen päätöksen vaikutukset jatkossa suhteeseen.

Kyllä, parisuhteessa on paljon muutakin kuin seksi. Mutta jos seksi lopetetaan kokonaan tai edes osittain sen on oltava molempien päätös ja silloin molemmat ovat päätöksen jälkeen tyytyväisiä suhteeseen. Se sopii kummallekin.

Ei niin, että toinen haluaa kerran vuodessa ja toinen kerran viikossa ja kerran vuodessa haluava on se joka määrää yksin tahdin.

Kyllä mielestäni vähemmän seksiä haluavan on velvollisuus ottaa myös se toinen huomioon.

Joko erota tai saada joku tyydyttävä ratkaisu asiaan.

No joo, mutta mikä on lopulta oikea määrä, jos toinen haluaa kolme kertaa kuussa ja toinen kolme kertaa viikossa? Ei ole mitään oikeaa määrää, niin se vain on. Ja sanotaan nyt niin, että jos on kumppani, jonka kanssa seksiä kuitenkin on joku kohtuulliseksi katsottava määrä (ei tyyliin kerran vuodessa jos silloinkaan) niin kyllä silloin on vähän pakko mennä sen vähemmän haluavan ehdoilla, koska seksin harrastaminen ilman todellista halua rikkoo parisuhdetta enemmän kuin se, että enemmän haluava itse itsensä tyydyttää.

Tietenkin optimitilanteessa halu on suunnilleen samantahtista, mutta pitkään suhteeseen mahtuu kyllä jos jonkinlaista vaihetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos on parisuhteessa niin ei voi yksipuolisesti ja keskustelematta sanoutua irti seksistä. Tai voi, mutta se on itsekästä ja ajattelematonta. Ja myös täytyy hyväksyä ja ottaa huomioon sen yksipuolisen päätöksen vaikutukset jatkossa suhteeseen.

Kyllä, parisuhteessa on paljon muutakin kuin seksi. Mutta jos seksi lopetetaan kokonaan tai edes osittain sen on oltava molempien päätös ja silloin molemmat ovat päätöksen jälkeen tyytyväisiä suhteeseen. Se sopii kummallekin.

Ei niin, että toinen haluaa kerran vuodessa ja toinen kerran viikossa ja kerran vuodessa haluava on se joka määrää yksin tahdin.

Kyllä mielestäni vähemmän seksiä haluavan on velvollisuus ottaa myös se toinen huomioon.

Joko erota tai saada joku tyydyttävä ratkaisu asiaan.

No joo, mutta mikä on lopulta oikea määrä, jos toinen haluaa kolme kertaa kuussa ja toinen kolme kertaa viikossa? Ei ole mitään oikeaa määrää, niin se vain on. Ja sanotaan nyt niin, että jos on kumppani, jonka kanssa seksiä kuitenkin on joku kohtuulliseksi katsottava määrä (ei tyyliin kerran vuodessa jos silloinkaan) niin kyllä silloin on vähän pakko mennä sen vähemmän haluavan ehdoilla, koska seksin harrastaminen ilman todellista halua rikkoo parisuhdetta enemmän kuin se, että enemmän haluava itse itsensä tyydyttää.

Tietenkin optimitilanteessa halu on suunnilleen samantahtista, mutta pitkään suhteeseen mahtuu kyllä jos jonkinlaista vaihetta.

Tämäpä hyvinkin. Olen itse ollut suhteessa, jossa sinänsä kaikki palikat olivat kohdillaan, mutta miehellä oli todella paljon kovemmat seksihalut kuin itselläni. Ja itsekin mielestäni olen ihan keskivertoaktiivinen vähintään, haluan seksiä useita kertoja viikossa.

Kyllä se vaan vähensi ja vähensi haluja, kun koko ajan (melkein joka päivä) olisi pitänyt olla valmiina ja mikään väsymys, sairaus tms ei ollut miehestä kelvollinen syy kieltäytyä (ei hän tokikaan väkisin mitään tehnyt, mutta murjotti ja syyllisti). Lopulta tuntui, ettei itseä oikeastaan haluttanut koskaan.

Erohan siitä tuli, vaikka muuten kaikin puolin oli hyvä suhde, ja rakkautta olisi ilman tätä ongelmaa kyllä ollut.