Näköalaton tilanne parisuhteessa ja elämässä - pakko purkautua

[2/2]

Tämä on taas johtanut kolmeen asiaan:

1. Minulla ei ole mitään, mitä odottaa. En voi suunnitella mitään kivaa, joten tuntuu siltä, kuin mitään tulevaisuutta ei olisi olemassakaan. Tulen kulkemaan ikävää koti-työ-kauppa -kolmiota loppuelämäni samalla vanheten ja katkeroituen. Ja jos jotain on suunniteltukin, se menee todennäköisesti kuitenkin pilalle puolisoni mielenterveysongelmien takia.

2. Olen katkera puolisolleni. Hänellä on varmasti ikävää, mutta kuitenkin on alkujaan hänen syytään, että minä kärsin hänen ongelmistaan (henkiset ja meille aiheutetut taloudelliset ongelmat). En näe, että hän työllistyisi pian tai ehkä koskaan tai että hän selättää mt-ongelmansa, jotta voisi elää normaalisti ja esim. edes tehdä puolet kotitöistä. ”Rakkaus” ei aina hirveästi lämmitä, kun koen olevani teini-ikäisen yksinhuoltaja… (Asioista on puhuttu monet kerrat ja puoliso kyllä yrittää, mutta eihän mistään lopulta näytä mitään tulevan. Olen jo luovuttanut ja hyväksynyt sen, ettei hänestä ole yhteiskunnassa mihinkään.)

3. Koen eläväni vale-elämää. Muista näyttää, että minulla menee hyvin. Töissä kysellään ulkomaanmatkoista ja kaverit odottavat grillibileitä nyt kun meillä on pieni puutarhakin. Totuus on, että en voi edes haaveilla moisista menoista – ei ole varaa eikä sitä haluakaan. Nämä keskustelut ovat niin piinallisia, että mieluummin välttelen kenellekään puhumista. En halua valehdella (ei sovi luontooni), mutta en halua levitellä kaikille tietoa, että kyllä, olen niin p-a velkainen ja niin katkeroitunut ja elämänpiirini supistunut etten voi enää koskaan tehdä mitään kivaa!

4. Tunnen tästä syystä yksinäisyyttä. Ylipäätään olen vältellyt ihmisille puhumista, koska en oikein pysty avautumaan puolisoni ja myös omasta kamalasta tilanteestani totuudenmukaisesti. Ja ensimmäisenähän ihmiset aina kysyvät, että joko on töitä löytynyt / mitä teet nykyään tms. Ei kai tuohon voi puolisoni vastata, että no masentuneena en jaksa herätä enkä tehdä juuri mitään, tulevaisuuden uskoa ei ole.

5. Olen siinä iässä, että esim. perheen perustamista olisi aika miettiä ja talousasioiden tulisi olla hallussa. En kai voi kuitenkaan perustaa perhettä tämän puolison kanssa? Sitten vasta katkeroituisinkin ja tulisi burn-out, kun hoitelisin omat, puolison ja lasten asiat ihan yksin... No, ehkä tässä on tekosyyni olla synnyttämättä lapsia (synnytyspelko, enkä ole edes varma, haluanko perhettä... kolmenkympinkriisi siis samaan aikaan päällä).

Nykyisin minua ei siis vaivaa enää järkyttävän tukahduttava masennus kuten joskus aiemmin (ei diagnosoitu), koska olen päättänyt olevani välittämättä mistään. Tämä on kuitenkin johtanut tyhjyyden tunteeseen: millään ei ole mitään merkitystä. Toisaalta olen alkanut pohtimaan yhä vankemmin eron mahdollisuutta. Mitä minä saan tältä parisuhteelta? (En hirveästi positiivisia asioita, mutta useita kuitenkin.) Lopulta törmään aina ajatukseen, että eihän elämässäni ole mitään muuta, kun tämä kirottu parisuhde!! No okei, on söpöt lemmikit ja työ, mutta jos lopetan tämän parisuhteen, tuntuisi, että kaikki kärsimykseni tähän asti on ollut ihan turhaa ja olisinko lopultakaan onnellisempi yksinäni? (Velatkin pitäisi maksaa yksin.) Olen koti-ihminen ja pidän yksinolosta, mutta en sentään haluaisi olla koko aikaa yksin. En myöskään ole sellaista tyyppiä, että alkaisin yht'äkkiä käymään seuroissa, pubissa tai kirjakerhoissa - todennäköisesti en vaan puhuisi enää sitäkään vähää mitä nykyisin kenellekään...

Kiitos, jos jaksoit lukea. Ratkaisua en odota ongelmiini vauva-palstalta, mutta ehkä jonkinlaista myötätuntoa edes.

Kuulostaa siltå, että puolisosi vetää sinut mukanansa mustaan kuiluun. Oletko hänen kanssaan velvollisuudentunnosta, unohtaen itsesi? Parisuhteen tulisi antaa jotain myös sinulle.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa siltå, että puolisosi vetää sinut mukanansa mustaan kuiluun. Oletko hänen kanssaan velvollisuudentunnosta, unohtaen itsesi? Parisuhteen tulisi antaa jotain myös sinulle.

Aikaisemmin olin, jossakin vaiheessa sentään aloin huolehtia enemmän itsestäni. Totuus kuitenkin on, ettei puolisollani ole ketään muuta (vähän kontaktia pitävä perhe ulkomailla) eikä minulla mitään muuta. :(

Lue nyt ihmeessä ajatuksella tuo oma tekstisi. Miksi heität elämäsi hukkaan tuollaisen puolison kanssa?

Voi hyvä ystävä. Parisuhteesta on lupa lähteä. Yhdessä te molemmat syrjäydytte, jos lähdet, niin edes sinulla on mahdollisuus parempaan elämään, ja ehkä se sysää puolisosikin parempaan suuntaan.

Jos ei parisuhteen lopettaminen onnistu (syystä tai toisesta), niin muuttakaa edes erillenne. Puolisosi joutuisi opettelemaan itsenäistä elämää ja mt-ongelmat väistyvät, kun elämään tulisi ihan oikeitakin ongelmia. Sinun ei tarvitsisi koko ajan toimia toisen hoitajana.

Kiitos kommenteista. Vaan mitäpä nuo auttaisivat - tiedän itsekin, että olen samanaikaisesti sekä parasta että pahinta mitä hänelle on sattunut ja päin vastoin.

Erilleen muuttaminen taas ei ole taloudellisesti oikein mahdollista... Jos rahaa ja tukea olisi, olisin varmaankin järjestänyt itselleni uuden elämän toisaalle jo aikoja sitten.

Usko itseesi, pääset jaloillasi helpommin ilman huumeongelmaista pitkäaikaistyötöntä. Suosittelen lämpimästi eroamista, ja tervettä itsesi kunnioittamista. Olet arvokkaampi, ansaitset parempaa. Nykyinen parisuhde näivettää sinut. Et ole ainoa asian kanssa kamppaileva/kamppaillut, meitä on monta, ja pelottavimmalla muutoksen hetkellä voit ajatella meidät siskoina, jotka ymmärtävät ja tukevat sinua. Sääli ei anna hyvää kasvualustaa parisuhteelle.

Voisitko ajatella, että kenties sinä ja puolisosi saisitte uuden alun elämälleen jos lähtisitte molemmat omiin suuntiinne?

Itse olen ollut samassa tilassa kuin puolisosi, masentunut ja riippana toisen elämässä. Ilman huumetaustaa tosin.

Ex halusi eron, ja sen jälkeen olen vähitellen saanut omasta elämästäni kiinni ja olen nykyään tyytyväinen elämääni. Ex on tahollaan onnellisessa parisuhteessa.

Jokainen on vastuussa omasta onnestaan, muista se❤

Lähde kun vielä voit. Jos nyt oikein osasin poimia antamistasi tiedoista, niin sinulla on työpaikka, luottotiedot ja selkeä käsitys kokonaistilanteesta. Olet nuori, sinulla ei ole lapsia ja olet toivottavasti itse pysynyt irti huumeista.

Ajattele miten paljon maailmassa on naisia, jotka ovat ottaneet elämän omiin käsiinsä ja rakentaneet sen uudelleen. Moni joutuu tekemään sen ilman kunnollista koulutusta, työpaikkaa ja samalla lapsikatraasta huolehtien. Ei sitä kukaan muu tee sinun puolestasi eikä tuolla suhteella ole tulevaisuutta.

Lähde kun vielä voit.

Uhraat itsesi ja elämäsi, ja silti et voi pelastaa puolisoasi ja uhraus on lopulta turha. Nyt itsesuojeluvaistoa peliin.

Olet arvokas ihan itsenäsi ja kun olet päässyt nousemaan suosta, annat elämälle mahdollisuuden tuoda eteesi myös kaikkea ihanaa ja hauskaa.

Irrottauduin todella näköalattomasta suhteesta, ja vapauden tunne oli uskomaton. Valitettavasti minulla ei kuitenkaan ollut selvää visiota mitä vapaudellani teen, ja täytin tyhjyyttä tolkuttomalla alkoholin käytöllä. Kannattaa miettiä myös niitä omia heikkouksia ja tehdä vaikka selkeä suunnitelma elämää varten. Opiskelu, uudet harrastuspiirit yms, missä törmäät IHMISIIN. Kun tapaa oikeanlaisia ihmisiä, alat kukoistaa. Yksin se harvoin onnistuu.

Ei tuo kuulosta miltään parisuhteelta vaan riippuvuussuhteelta molemmin puolin. Sinä olet läheisriippuvainen ja puolisosi on riippuvainen sinun huolenpidosta. Ymmärrän että riippuvaisena on vaikea lähteä. Mutta lähde!

Hyi.

Kuset oman elämäsi syytellen puolisoa, mutta et kuitenkaan voi tehdä asialle mitään - koska puoliso.

Jos eroaisitte, voi olla että se olisitkin sinä joka putoaa tyhjän päälle.

Minä ihmettelen kaltaisiasi ihmisiä, jotka ovat valmiita uhraamaan itsensä ja elämänsä jonkun ongelmakimpun takia, koska "rakastaa". Miksi? Mitä sinä siitä saat, kerro?

Nykyinen puolisosi on suhteenne alkuvaiheessa ollut kuitenkin pelkkä random-äijä, jonka kanssa olet alkanut pikkuhiljaa seurustelemaan ja jossain kohtaa rakastunut. Ihan hyvin olisit voinut alkaa olla jonkun toisen sopivan kanssa ja rakastunut siihenkin. Harvan kohdalle sattuu niin uskomaton sielunkumppani, että vain yksi maailmassa on se oikea.

Yritän kai kysyä, että miksi valitset olla tässä suhteessasi, kun voisit olla onnellisempi yksin ja ehkäpä joskus jonkun kunnollisen ja normaalin ihmisen rakas?

Oletko tutustunut Al-Anonin toimintaan? Se on tarkoitettu pääasiassa alkoholistien läheisille, mutta mun valitettavan laaja kokemukseni erilisista addikteista puolisoina on antanut kuvan, että seuraukset addiktiosta kuin addiktiosta ovat ainakin henkisesti samaa luokkaa. 

Oletko ylipäätään hakenut itsellesikin apua? Tilannetta voisi selkeyttää se, että pääsisi juttelemaan jonkun ulkopuolisen kanssa. Jos virallinen terapia ei ole mahdollinen, monilla isoimmilla paikkakunnilla on ainakin kriisikeskuksia tms, joihin pääsee ilmaiseksi viitisen kertaa juttelemaan. Netin kautta on myös mahdollista löytää keskusteluapua ja vertaisryhmiä. Tilanteesi on sellainen, että salamaratkaisua siihen ei ole, se on prosessi. Mutta pikkuhiljaa ja pienin askelin siitä on mahdollista lähteä hyvää elämää kohden. 

Katselin sinulle vielä linkinkin :) Tämä järjestö järjestää koronan takia netissä valtakunnallisia etäryhmiä, voisikohan siitä olla sinulle apua? https://irtihuumeista.fi/laheisille/laheisryhmat/

"olen samanaikaisesti sekä parasta että pahinta mitä hänelle on sattunut ja päin vastoin. "

Tuo loppuosa, "päin vastoin". Siis hän on parasta ja pahina mitä sinulle on sattunut? Millä tavalla hän on parasta mitä sinulle on tapahtunut? Onko nyt todellakin noin? Jos nyt pistät parisuhteen plussat ja miinukset vierekkäin, niin jäätkö tosiaan plussalle?

Sinulla on taloudellinen mahdollisuus lähteä. Jos nyt hetken onkin tiukempaa taloudellisesti, niin usko pois, se hinta vapaudesta kannattaa maksaa. Jos sinulla on luottotiedot kunnossa ja työpaikka, ei ole mitään hätää. Riippuen tuloistasi saisit mahdollisesti myös asumistukea.

Eli: hommaat itsellesi vuokra-asunnon, laitat tuen hakuun, eropaperit vireille. Et tarvitse alkuun kuin patjan, peiton, tyynyn, ruuanlaittovälineet, ruokailuvälineet, omat vaatteesi ja hygienianhoitotarvikkeesi. Jos niitä ei siis ole nykyisessä kodissasi jakamiseen asti. Eron edetessä teille tulee omaisuuuden ositus. Ja siinäkin muista, että oma henkinen hyvinvointi on tärkeämpi asia kuin materia.

Töissä ja läheisillesi kerrot, että avioeroprosessi on alkamassa, yrität parhaasi ettei se vaikuta työhön, mutta saatat joskus olla hieman poissaoleva tms. Syitä ei tarvii kertoa. Kerro parille luotetulle ystävälle. Pääset kyllä häpeän tunteista eroon aikanaan. Ja muista, ettei erosi kuulu kenellekään, jos alkaa tulla syyllistämistä tms. niin sanot että et tarvitse nyt tuollaista. Voit viilentää välit tarvittaessa.

Usko pois, on helpompi hengittää kun ottaa itsensä irti tuosta. Miehesi on aikuinen ihminen jonka tulee huolehtia itse itsestään. olet ajautunut hoivaajaksi, se on ihan luonnollista ja tavallista että noin käy. Se ei ole hyvä asia, mutta ei sitä tarvitse myöskään hävetä. Et ole ensimmäinen etkä ainoa jolle noin on käynyt. Pää pystyyn ja nokka kohti uusia tuulia vaan!

Terv. been there done that

Vierailija kirjoitti:

"olden samanaikaisesti sekä parasta että pahinta mitä hänelle on sattunut ja päin vastoin. "

Tuo loppuosa, "päin vastoin". Siis hän on parasta ja pahina mitä sinulle on sattunut? Millä tavalla hän on parasta mitä sinulle on tapahtunut? Onko nyt todellakin noin? Jos nyt pistät parisuhteen plussat ja miinukset vierekkäin, niin jäätkö tosiaan plussalle?

Niinpä. Ja ihmettelen sitäkin, millä tavalla ap muka on "pahinta" mitä miehelle on sattunut.