Mitä teidän miehet tekee parisuhteenne eteen? Etenkin pitkissä parisuhteissa.

harva nainen tekee edes sen vertaa parisuhteen eteen että säilyy samassa painossa kuin suhteen alussa.

Meillä tehdään kotityöt about puoliksi. Mä teen tällä hetkellä enemmän, kun oon etätöissä ja miehellä tunnin työmatka suuntaansa.

Meillä halataan ja pussataan päivittäin. Mies kehuu monta kertaa viikossa miten ihana ja kaunis olen ja mä kehun häntä aina sopivan tilaisuuden tullen. Meidän salaisuus on avoimuus seksin suhteen ja se, että olemme molemmat seksuaalisuus. Säännöllinen seksielämä ruokkii kaikkea hyvää parisuhteessa.

Me viihdytään ihan älyttömän hyvin yhdessä ja järjestetään säännöllisin väliajoin kahdenkeskistä aikaa, jota kumpikin odottaa innokkaasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hmm, aloin asiaa pohtimaan ja mä en edes kaipaa mitään suuria romanttisia tekoja. Mulle mies osoittaa rakkautta perus arjessa. Pussailee, halailee, vaihtaa autonrenkaat, siivoaa mun autoa, auttelee kotitöissä. Tässä siis ihan konkreettisia esimerkkejä. Mulle nämä tämmöiset teot riittää ja saa olon tuntumaan tärkeältä. :)

N26

Auttelee kotitöissä? Miten voi noin nuorelle ihmiselle olla ok, että kotityöt on naisen vastuulla ja riittää kun mies välillä vähän "auttelee". Hoh hoi![/quote Mielestäni auttaminen kotitöissä on sitä, että jos vaikka laitan pyykit koneeseen, niin mies pyytämättä ripustaa kuivumaan, tai ruokaa laittaessa kattaa pöydän tms. Ja tämä on sitä, mitä en itse vastavuoroisesti osaa. Itse ennemminkin teen jonkin tehtäväkokonaiuuden alusta loppuun yksin. Jos mies siis laittaa ruokaa, en mene siihen mukaan millään tavalla, vaan teen jotain muuta sillä välin. Tuo närkästyminen toisten ihmisten tavoista kuulostaa typerältä, jos vaikka olisikin perheessä molemmilla omat työt, niin miten se olisi sinulta pois? Elä ja anna muitten elää!

En ole tähän ketjuun aiemmin kirjoittanut, mutta myös minulla on samoja ajatuksia kuin ap:lla ja joillain muilla kirjoittajilla. Parikymmentä vuotta olin tyytyväinen siihen, että mies auttelee (!) kotitöissä ja on peruskunnollinen. Nyt kun yhteistä taivalta on yli 20 v, niin mietityttää, voisiko olla jotain enemmän tai parempaa. Alkaa ne vanhatkin pettymykset nostaa päätään. Ei tarvitse olla superromanttinen, mutta ei tarvitse olla törkeä. Esim. 10 v hääpäivänä toivoin (koska selkeästi pitää toiveensa ilmaista), mies voisi ostaa minulle muistoksi jonkun korun, vaikka sormuksen. Näytin mainoksista minkä tyyppisistä sormuksista pitäisin. Ehdotin, että menisimme yhdessä korukauppaan, kuten kihloja ostaessa (se oli romanttista). Käy sä ite ostamassa, mies tokaisi. Kävin siis itse ostamassa itselleni omilla rahoillani sormuksen. Miestä ei edes kiinnostanut, millaisen ostin. Olipa ihanaa. 15 v hääpäivänä olin kysellyt mitä tehtäisiin, miten juhlistettaisiin päivää. Ei ideoita miehellä. Ehdotin, että tehtäisiin yhdessä jotain hyvää ruokaa ja syötäisiin kynttilänvalossa kaksin, lapset kavereille yökylään. Ei kiinnostanut miestä suunnitella iltaa. Ostin sitten jotain, minkä tiedän olevan miehen mieleen (ei minun niinkään). Lähes pakotin miehen auttamaan jossain vihannesten pilkkomisessa. Odottelin ruoan kanssa, ei kuulemma ollut nälkä, kun oli just käynyt jääkaapilla. Söin itse, mies lämmitti myöhemmin mikrossa. Nyt tulossa 20 v hääpäivä. Henkeäni pidättelen, mitä hienoa keksitään.

Olen täysin varma, että meillä tapahtuisi juuri samalla tavalla, jos kertoisin haluavani korun, jotain vuosipäivän juhlistusta tai miehen osallistumista jonkin erikoisillallisen valmistamiseen. Sitten juhlapäivä menisi oman pettymyksen nielemiseen. (Tämä selityksenä myös niille, jotka ihmettelevät, miksi en saa suutani auki se suhteen mitä toivon. Ei se aidosti auta.)

Kysymys sulle: Ostatko miehellesi lahjoja, vaikka et itse niitä saakkaan?

ap

Ostan, koska niin mielestäni kuuluu tehdä. Jotain pientä ja miehen mieltymykset huomioivaa. Vähintään leivon jotain mistä tiedän miehen pitävän. Ja "pakotan" lapset tekemään kort tms. isänpäiväksi.

Ärsyttää se, että mies saattaa sanoa, että työpaikalla on ollut myynnissä esim. naistenpäivänä kukkakimppuja, joita kuulemma kaikki työkaverit ovat vaimoilleen ja tyttöystävilleen ostaneet. Niin miksi ihmeessä ei osta minulle?

Anoppi ja appiukko olivat käymässä meillä jonkun hääpäivän tienoilla. Toivat kukkia. Anoppi kysyi, mitä sain lahjaksi. Sanoin, että eipä mies muistanut hääpäivää. Oli tainnut anoppi hieman mainita asiasta pojalleen, sillä seuraavalla viikolla toi kolme kukkapuskaa. Tuon jälkeen ei ole kukkia näkynyt. (Tuosta vuosia.)

67

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hmm, aloin asiaa pohtimaan ja mä en edes kaipaa mitään suuria romanttisia tekoja. Mulle mies osoittaa rakkautta perus arjessa. Pussailee, halailee, vaihtaa autonrenkaat, siivoaa mun autoa, auttelee kotitöissä. Tässä siis ihan konkreettisia esimerkkejä. Mulle nämä tämmöiset teot riittää ja saa olon tuntumaan tärkeältä. :)

N26

Auttelee kotitöissä? Miten voi noin nuorelle ihmiselle olla ok, että kotityöt on naisen vastuulla ja riittää kun mies välillä vähän "auttelee". Hoh hoi![/quote Mielestäni auttaminen kotitöissä on sitä, että jos vaikka laitan pyykit koneeseen, niin mies pyytämättä ripustaa kuivumaan, tai ruokaa laittaessa kattaa pöydän tms. Ja tämä on sitä, mitä en itse vastavuoroisesti osaa. Itse ennemminkin teen jonkin tehtäväkokonaiuuden alusta loppuun yksin. Jos mies siis laittaa ruokaa, en mene siihen mukaan millään tavalla, vaan teen jotain muuta sillä välin. Tuo närkästyminen toisten ihmisten tavoista kuulostaa typerältä, jos vaikka olisikin perheessä molemmilla omat työt, niin miten se olisi sinulta pois? Elä ja anna muitten elää!

En ole tähän ketjuun aiemmin kirjoittanut, mutta myös minulla on samoja ajatuksia kuin ap:lla ja joillain muilla kirjoittajilla. Parikymmentä vuotta olin tyytyväinen siihen, että mies auttelee (!) kotitöissä ja on peruskunnollinen. Nyt kun yhteistä taivalta on yli 20 v, niin mietityttää, voisiko olla jotain enemmän tai parempaa. Alkaa ne vanhatkin pettymykset nostaa päätään. Ei tarvitse olla superromanttinen, mutta ei tarvitse olla törkeä. Esim. 10 v hääpäivänä toivoin (koska selkeästi pitää toiveensa ilmaista), mies voisi ostaa minulle muistoksi jonkun korun, vaikka sormuksen. Näytin mainoksista minkä tyyppisistä sormuksista pitäisin. Ehdotin, että menisimme yhdessä korukauppaan, kuten kihloja ostaessa (se oli romanttista). Käy sä ite ostamassa, mies tokaisi. Kävin siis itse ostamassa itselleni omilla rahoillani sormuksen. Miestä ei edes kiinnostanut, millaisen ostin. Olipa ihanaa. 15 v hääpäivänä olin kysellyt mitä tehtäisiin, miten juhlistettaisiin päivää. Ei ideoita miehellä. Ehdotin, että tehtäisiin yhdessä jotain hyvää ruokaa ja syötäisiin kynttilänvalossa kaksin, lapset kavereille yökylään. Ei kiinnostanut miestä suunnitella iltaa. Ostin sitten jotain, minkä tiedän olevan miehen mieleen (ei minun niinkään). Lähes pakotin miehen auttamaan jossain vihannesten pilkkomisessa. Odottelin ruoan kanssa, ei kuulemma ollut nälkä, kun oli just käynyt jääkaapilla. Söin itse, mies lämmitti myöhemmin mikrossa. Nyt tulossa 20 v hääpäivä. Henkeäni pidättelen, mitä hienoa keksitään.

Olen täysin varma, että meillä tapahtuisi juuri samalla tavalla, jos kertoisin haluavani korun, jotain vuosipäivän juhlistusta tai miehen osallistumista jonkin erikoisillallisen valmistamiseen. Sitten juhlapäivä menisi oman pettymyksen nielemiseen. (Tämä selityksenä myös niille, jotka ihmettelevät, miksi en saa suutani auki se suhteen mitä toivon. Ei se aidosti auta.)

Kysymys sulle: Ostatko miehellesi lahjoja, vaikka et itse niitä saakkaan?

ap

Ostan, koska niin mielestäni kuuluu tehdä. Jotain pientä ja miehen mieltymykset huomioivaa. Vähintään leivon jotain mistä tiedän miehen pitävän. Ja "pakotan" lapset tekemään kort tms. isänpäiväksi.

Ärsyttää se, että mies saattaa sanoa, että työpaikalla on ollut myynnissä esim. naistenpäivänä kukkakimppuja, joita kuulemma kaikki työkaverit ovat vaimoilleen ja tyttöystävilleen ostaneet. Niin miksi ihmeessä ei osta minulle?

Anoppi ja appiukko olivat käymässä meillä jonkun hääpäivän tienoilla. Toivat kukkia. Anoppi kysyi, mitä sain lahjaksi. Sanoin, että eipä mies muistanut hääpäivää. Oli tainnut anoppi hieman mainita asiasta pojalleen, sillä seuraavalla viikolla toi kolme kukkapuskaa. Tuon jälkeen ei ole kukkia näkynyt. (Tuosta vuosia.)

67

Miten niin lahjoja kuuluu ostaa? Jos miestä ei lahjat kiinnosta, voi sellaisten saaminen olla vaan vaivaannuttavaa. Ei minulle ainakaan tarvitse ostaa mitään paituleita tai suklaalevyjä pakolla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hmm, aloin asiaa pohtimaan ja mä en edes kaipaa mitään suuria romanttisia tekoja. Mulle mies osoittaa rakkautta perus arjessa. Pussailee, halailee, vaihtaa autonrenkaat, siivoaa mun autoa, auttelee kotitöissä. Tässä siis ihan konkreettisia esimerkkejä. Mulle nämä tämmöiset teot riittää ja saa olon tuntumaan tärkeältä. :)

N26

Auttelee kotitöissä? Miten voi noin nuorelle ihmiselle olla ok, että kotityöt on naisen vastuulla ja riittää kun mies välillä vähän "auttelee". Hoh hoi![/quote Mielestäni auttaminen kotitöissä on sitä, että jos vaikka laitan pyykit koneeseen, niin mies pyytämättä ripustaa kuivumaan, tai ruokaa laittaessa kattaa pöydän tms. Ja tämä on sitä, mitä en itse vastavuoroisesti osaa. Itse ennemminkin teen jonkin tehtäväkokonaiuuden alusta loppuun yksin. Jos mies siis laittaa ruokaa, en mene siihen mukaan millään tavalla, vaan teen jotain muuta sillä välin. Tuo närkästyminen toisten ihmisten tavoista kuulostaa typerältä, jos vaikka olisikin perheessä molemmilla omat työt, niin miten se olisi sinulta pois? Elä ja anna muitten elää!

En ole tähän ketjuun aiemmin kirjoittanut, mutta myös minulla on samoja ajatuksia kuin ap:lla ja joillain muilla kirjoittajilla. Parikymmentä vuotta olin tyytyväinen siihen, että mies auttelee (!) kotitöissä ja on peruskunnollinen. Nyt kun yhteistä taivalta on yli 20 v, niin mietityttää, voisiko olla jotain enemmän tai parempaa. Alkaa ne vanhatkin pettymykset nostaa päätään. Ei tarvitse olla superromanttinen, mutta ei tarvitse olla törkeä. Esim. 10 v hääpäivänä toivoin (koska selkeästi pitää toiveensa ilmaista), mies voisi ostaa minulle muistoksi jonkun korun, vaikka sormuksen. Näytin mainoksista minkä tyyppisistä sormuksista pitäisin. Ehdotin, että menisimme yhdessä korukauppaan, kuten kihloja ostaessa (se oli romanttista). Käy sä ite ostamassa, mies tokaisi. Kävin siis itse ostamassa itselleni omilla rahoillani sormuksen. Miestä ei edes kiinnostanut, millaisen ostin. Olipa ihanaa. 15 v hääpäivänä olin kysellyt mitä tehtäisiin, miten juhlistettaisiin päivää. Ei ideoita miehellä. Ehdotin, että tehtäisiin yhdessä jotain hyvää ruokaa ja syötäisiin kynttilänvalossa kaksin, lapset kavereille yökylään. Ei kiinnostanut miestä suunnitella iltaa. Ostin sitten jotain, minkä tiedän olevan miehen mieleen (ei minun niinkään). Lähes pakotin miehen auttamaan jossain vihannesten pilkkomisessa. Odottelin ruoan kanssa, ei kuulemma ollut nälkä, kun oli just käynyt jääkaapilla. Söin itse, mies lämmitti myöhemmin mikrossa. Nyt tulossa 20 v hääpäivä. Henkeäni pidättelen, mitä hienoa keksitään.

Olen täysin varma, että meillä tapahtuisi juuri samalla tavalla, jos kertoisin haluavani korun, jotain vuosipäivän juhlistusta tai miehen osallistumista jonkin erikoisillallisen valmistamiseen. Sitten juhlapäivä menisi oman pettymyksen nielemiseen. (Tämä selityksenä myös niille, jotka ihmettelevät, miksi en saa suutani auki se suhteen mitä toivon. Ei se aidosti auta.)

Kysymys sulle: Ostatko miehellesi lahjoja, vaikka et itse niitä saakkaan?

ap

Ostan, koska niin mielestäni kuuluu tehdä. Jotain pientä ja miehen mieltymykset huomioivaa. Vähintään leivon jotain mistä tiedän miehen pitävän. Ja "pakotan" lapset tekemään kort tms. isänpäiväksi.

Ärsyttää se, että mies saattaa sanoa, että työpaikalla on ollut myynnissä esim. naistenpäivänä kukkakimppuja, joita kuulemma kaikki työkaverit ovat vaimoilleen ja tyttöystävilleen ostaneet. Niin miksi ihmeessä ei osta minulle?

Anoppi ja appiukko olivat käymässä meillä jonkun hääpäivän tienoilla. Toivat kukkia. Anoppi kysyi, mitä sain lahjaksi. Sanoin, että eipä mies muistanut hääpäivää. Oli tainnut anoppi hieman mainita asiasta pojalleen, sillä seuraavalla viikolla toi kolme kukkapuskaa. Tuon jälkeen ei ole kukkia näkynyt. (Tuosta vuosia.)

67

Juuri noin meilläkin. Paitsi, että anoppi ei ole puuttunut asiaan. Olen kyllä miettinyt, että miksi ostelen, mutta mies vaikuttaa ilahtuvan. Muistan hyvin, jos mies on maininnut jonkun tavaran olevan mieluisa tai tarpeellinen. Ja ehkä en vain itse halua olla puoliso, joka ei anna rakkaalleen lahjoja merkkipäivinä. Jostain syystä se vain tuntuu kuuluvan asiaan. Enhän mene minnekään sukulaisten tai ystävien merkkijuhliinkaan ilman muistamista. Niin miksi sitten ohittaisin kumppanini merkkipäivän. Mutta päivän selvää, että tässä asiassa esiintyy ihan erilaisia näkökulmia ja tämä oli vain omani. Tämä vuosi taisi olla ensimmäinen, kun aidosti harmitti syntymäpäivänä, 15-v hääpäivänä ja äitienpäivänä, kun ei tullut kukkaa, korttia tai muutakaan muistamista.

ap

Hieno mies on. 15 vuoden jälkeenkin vielä kutsuu kauniiksi, sanoo päivittäin että rakastaa, kiittää ja kehuu, kysyy mielipidettäni, suunnittelee meille yhteisiä asioita, kannustaa minua (esim harrastamaan, opiskelemaan yms aina sanoo että pystyn kyllä ja kannattaa, hän tukee minun valintoja). Puristelee pepusta ja katsoo himoiten (tätä jaksaisin kyllä paljon paljon enemmänkin, mutta muutama kerta viikossakin on tärkeää).

Varmaan se tekee hirveän monta pientä tekoa jatkuvasti minun takiani, jotta minulla olisi hyvä olla, mutta en edes tiedä tai huomaa niitä kaikkia.