Lue keskustelun säännöt.
Erityisherkkyys pilaa elämäni
21.05.2020 |
Minulla on traumatausta, jonka takia mm. syön lääkkeitä eri mielisairauksiin. Mutta sen lisäksi minua on vaivannut lapsuudesta asti erityisherkkyys, joka ei ole karissut tippaakaan, mitä vanhemmaksi tulen. Koen sen pilaavan elämäni.
Lapsena minua ei ymmärtänyt kukaan, juurikin tästä herkkyydestä johtuen. Koin aina asiat muita voimakkaammin ja erotin kaikessa sellaisia nyansseja, joita voisi arvostaa korkeintaan joku, joka tekee itse rahaa samalla ominaisuudella. Jouduin kiusatuksi erilaisuuteni takia, enkä siihenkään osannut suhtautua järkevästi koska herkkyyteni takia reagoin niin voimakkaasti.
Aikuisiällä olen käynyt kahdessa eri terapiassa, kokeillut yli kymmentä eri lääkityskomboa jne. mutta vaikka mielialaoireilu vähän tasoittuisikin, herkkyys ei muutu miksikään. Jään tuijottamaan kuin noiduttuna paikallisen hampurilaispaikan mainosta, koska siinä on niin syvä, oikeanlainen vihreä väri, että en pääse liikkumaan. Itken öisin kun näin miten ihmiset ympäri maailman ovat iloinneet jonkun itselleni tuntemattoman pelin julkaisusta. Koen muiden tunteet voimalla ja ne paiskovat minua suuntaan sekä toiseen, ihan sama paljonko ikää on lasissa.
En ole autistinen, sekin on tutkittu. :) Tunne-elämäni on erittäin voimakasta, kuten myös epävakaatakin. Vihaan sitä että reagoin voimakkaasti kaikkeen! Tutussa hammaslääkärissä, jossa olen aina saanut erittäin hyvää kohtelua, tärisen kerta toisensa perään pelosta koska pelkään JOTAIN. Hammaslääkäri ihmettelee asiaa, ja varmistaa ettei minulla ole ikäviä kokemuksia. Itkun partaalla kerron että ei, ja pahoitan mieleni hänen puolestaan: miksi minun pitää olla näin vaikea? Jos näen jonkun lapsen kärsivän epäoikeudenmukaisuudesta, menen siitä ihan sekaisin loppupäiväksi. Tuntemattomien kohtalot koskettavat voimakkaasti, tuttujen niin paljon että olen helposti rauhoittavan pillerin tarpeessa.
Voisin kuvitella että ehkä jossain Japanissa, jossa on markkinoita kaikenlaiselle huomaavaisuudelle, voisin pärjätä herkkyyteni kanssa, mutta nykytilanne on toivoton. Tavallinen elämä vie mehut, päivästä toiseen. Edes öisin en saa rauhaa, uneni ovat vilkkaita ja niissäKIN koen vahvoja aistimuksia, joiden ei teoriassa edes pitäisi olla mahdollista (mm. maistan ja haistan, vaikkakin heikosti). Join lapsuudesta tuttua limua ja muistelin menneitä, aamulla sitten heräsin itku kurkussa. Perkele.
Onko olemassa jonkinlaista emotionaalista lobotomiaa kaltaisilleni idiooteille? Lääkkeet, etenkin antipsykootit, menevät jo maksimiannostuksella.
Kommentit (77)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin olen erityisherkkä. Ja vihaan joka sekuntia.
Olen tällä hetkellä poissa työelämästä, joten joudun asumaan halvimmassa mahdollisessa kerrostaloläävässä. Samaa taloa asuttavat kaikenmaailman päihdeongelmaiset jne., joten esimerkiksi meteli ja huono käytös naapureita kohtaan on jokapäiväistä. Niinpä siinä missä he rellestävät, minä en nuku tai jotain vastaavaa. On hauskaa, on. Olen itkenyt väsymyksestä kun en ole halunnut päivälläkään kuunnella naapurin mölinöitä tai paskamusaa, mutta pakko on. Erityisherkkyys vaatii paljon hiljaisuutta ja omaa rauhaa, mutta jos sitä ei saa edes omassa kodissaan, missä sitten? Jos olisi varaa asua korvessa okt:ssa, olisin varmasti paljon rauhallisempi.
Suomessa puhutaan liian positiiviseen (ylipäätään yksipuoliseen) sävyyn näistä jutuista, jotka oikeasti vain vaikeuttavat normaalia arkea. Kehitysvammaiset nähdään hymyilevinä aurinkoina, autismi on vain ominaisuus- ja erityisherkkyys on hienoa. Paitsi ettei ole. Perseestä se on. Aistit ja hermosto käyvät ylikierroksilla jatkuvasti. Ei mikään normitila aivoillekaan.
Ihan kuin minun elämäni! Pää ei kestä työelämää kuin pienissä jaksoissa. Uni ei tuo mitään lepoa tai palautusta, koska aivot käy ylikierroksilla nukkuessakin. Kotona on yhtä helvettiä, sillä reagoin joka ikiseen töminään ja kolahdukseen joita ympäriltä kerrostalossa kuuluu. Nämä äänet piinaa kellon ympäri, vaikka toiset "normaalit" ei niitä edes huomaa. Asunnon vaihto ei auta mitään, sama edessä joka paikassa. En saa meteliltä nukuttua. Jatkuva korvasuojien/tulppien käyttö on aiheuttanut korvatulehduskierteen. Odotan sitä päivää kun kuolen vit*tukseen.
Edelleenkään jokaisella erityisherkällä ei ole mahdollisuutta olla koodari punaisessa pikkumökissä lintujenlaulun ympäröimänä.
Tämä.
Mies ja lapsi kuorsaavat kilpaa tai hakevat unta ongelmitta, minulla sydän hakkaa kurkussa asti naapurin "pum-pum-pum"-bassonjytinän tahdissa, jonka tunnen luissani kun makaan sängyssä. Nuorempana luulin että vika on vain paskoissa naapureissa, mutta ei, kaikkialla on AIVAN SAMA ONGELMA. Olen nyt kolmekymppinen, ja asunut yli kymmenessä eri kodissa. KAIKISSA on ollut sietämätöntä meteliä!! Aikani taivuttelin miehen muuttamaan, kunnes saimme lapsen ja sitten oli pakko miettiä muitakin kuin omaa herkkyyttä.
Ja ei, edes tämä yöllinen möykkääminen ei häiritse (ainakaan liikaa) ketään muuta kuin minua. Siinä missä mutu perheenjäsenet eivät edes kommentoi sitä, minä hikoilen paniikin takia ja mietin, saako kukaan muka unta tässä helvetissä. Joka_vitun_kerta.
t. toinen, joka kuolee aikanaan vitutukseen
Pelkkä unettomuus sinänsä voi saada käymään ylikierroksilla. Ja unettomuuteen ei välttämättä tarvita muuta kuin se ettei saa nukuttua ympäristössä, jossa on noita ääniä.
Olen kärsinyt 25 vuotta unettomuudesta, joten tiedän mitä se on. En saa itsekään nukuttua jos yhtään tuota bassomölyä kuuluu naapurista. Ei se ole vain erityisherkkien ongelma. Se tulee siitä että nykyiset kaiuttimet ovat yleensä bassokorostettuja, ja musiikki sellaista jossa on paljon bassoa. Ei tarvitse olla paljoa volyymiä kun se kuuluu seinien läpi sekä patterien ja hormien kautta. Kerrostaloasuminen ei vaan sovi kaikille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
VAROITUS OPAMOXSISTA.
Söin aikanaan ko lääkettä, eikä ole mitään hyvää sanottavaa siitä.
En ole koskaan halunnut pahaa kenellekkään elävälle olennolle.
Mutta kun aloin syömään opamoxsia niin alkoi tulla itsetuhoisia ja muita tuhoavia ajatuksia.
Tämä ei tarkoita sitä, että niitä tulisi kaikille tai sinulle.
Jos syöt niitä ja alkaa tulla negatiivisia ajatuksia, niin lopeta niitten syönti ennen kuin on liian myöhäistä.
Mulle elämän pelastava asia oli maalle muutto. Rauhallisessa rivarissa pikkukaupungissa olin jatkuvasti pinna kireällä kaikesta melusta, nyt ei haittaa enää yhtään, vaikka välillä pärrää teinit mopoilla, välillä työkoneet pelloilla jne., koska suurimman osan ajasta on aivan hiljaista. Talossamme on myös minimimäärä melua aiheuttavia sähkölaitteita, eli ei esim. koneellista ilmastointia, lämpöpumppuja, eikä muita vastaavia jatkuvaa hurinaa pitäviä vempeleitä.
Toinen, mikä auttaa jaksamaan on se, että voin työskennellä kotona, eli käytännössä olla suurimman osan ajasta yksin. Puoliso on, mutta hän on hyvin tasainen ja hyväntuulinen ihminen, eli ei aiheuta mulle stressiä ailahtelevalla, negatiivisella mielialallaan. Aistin muiden ihmisten mielialat todella vahvasti, mikä on suurin syy siihen, että teen kaikkeni välttääkseni ihmiskontaktia.
Tällä tavalla, erakoituneena hiljaisuuteen, minä pärjään erityisherkkyyteni kanssa. Kaikilla tähän ei ole mahdollisuutta ja tiedän olevani todella onnellisessa asemassa, kun voin elää näin.
On tästä joskus hyötyäkin ollut. Mm. yhden omakotitalon pelastin vesivahingolta kun kuulin teknisestä tilasta äänen johon kukaan muu ei kiinnittänyt huomiota. Näitä on ollut muitakin mutta ei tuu nyt just mieleen.
Minullakin vähän vastaavia kokemuksia. Olen aika herkkä äänille ja sosiaaliset tilanteet väsyttävät paljon. Lapsuudessa oli näitä kokemuksia, mutta olisi pitänyt aina olla niin rohkea ja reipas sekä vanhemmat vievät kaikkiin paikkoihin ja tilanteisiin, että olisin "karaistunut. Tämä teki vaan pahaa minulle ja jännitin entistä enemmän. Nykyään pelkään itsekin sitä miten kestän työelämää enää lainkaan ja muutenkin kaikki työhön ja opiskeluunkin liittyvät jutut vaikeita. Minulla kiusaamistausta ja se tuo omat haasteensa myös. Asun nyt aika rauhallisessa paikassa, mutta en haluaisi jäädä tännekään vaan pitäisi pystyä opiskelemaan yms juttuihin vielä pitkän aikaa ja en ole siinä mielessä edes päässyt alkuun. Joskus kadehdin itsekin maanviljeliöitä ( vaikka tiedän, että huonot puolet siinäkin), kun saavat tehdä kotonaan töitä. Sopisi parhaiten minullekin, mutta ei ole mitään tietoakaan, että pystyisin asiat niin järjestämään. Ymmärrystä kaipaisin eniten vanhemmilta, koska pahinta on se, että he eivät tunne minua kunnolla ja edelleen eivät ymmärrä elämästäni ja kokemuksistani mitään. Sekin aiheuttaa tunnetta, että on pakko kestää ja esittää reipasta edelleen. Olisi kiva joskus, että puhuisimme samaa "kieltä" asioissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko erityisherkkyyttä jos ei kestä tietynlaisia ääniä? En voi sietää esim. kimeää eläimelle lässytystä tai narisevaa puheääntä, jota lapsipuoli harrastaa. Kyse ei ole siitä etten pidä siitä kuten vaikkapa esim. jostain mausta, vaan mulla tulee fyysinen paha olo ja haluaisin vain peittää korvat. Muutenkin kova meteli aiheuttaa huonon olon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei, sun kannattaa hyväksyä itsesi sellaisena kuin olet. Siitä se lähtee. Asiasta löytyy kirjallisuutta. Niitä kannattaa lukea. Voimia tilanteeseesi!
Ääniyliherkkyydestä löytyy tietoa hakusanalla misofonia tai misophonia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yhdessä kommentissa olikin mainittu pilvi. En ole itse erityisherkkä enkä ole koskaan polttanut pilveäkään, mutta näitä kertomuksia lukiessa tuli väkisinkin mieleen, että se voisi olla kokeilemisen tai ainakin selvittelyn arvoinen vaihtoehto. Varmaan netistä löytyy ihmisiä, jotka ovat kokeilleet, saisiko pilven avulla "tauon" tuosta ilmeisen virittyneestä olosta.
Tietysti voi myös olla, että se tekeekin vain olon sekavaksi, eikä taida oikein sopia mt-lääkitysten kanssa yhteen. Eikä tietysti töissä tai lasten lähellä voi olla pössyssä, mutta osan elämäntilanteessa voisi varmaan onnistua.
Hei, tuli vielä sellainenkin mieleen, että saattaisit nauttia kuvataiteesta. Jokin taidenäyttely voisi olla mielenkiintoinen kokemus. Kerroit kuinka jokin erityinen vihreän sävy sai sinut lumoutumaan. Itsekin omaan erityisherkän piirteitä. Silloin esim. taiteesta saa ehkä enemmän irti, mutta arjessa voi tosiaan olla haasteita. Siinä on siis vahvoja plussia ja miinuksia. Ainakin elämässä on paljon eri sävyjä ja tunteita, joita jollain tasapaksumpaa elämää elävällä/ ei niin herkällä ihmisellä ole. Eli kannattaa arvostaa sitä omaa kokemusmaailmaa ja nähdä siinä ehkä rikkautta. Voimia vielä tilanteeseesi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
*ei niin herkällä ihmisellä EI ole. (Piti kirjoittaa noin. Yksi ei sana jäi vahingossa pois.)
Googlasin aihetta herkkyys pilaa elämäni ja päädyin tähän ketjuun.
Löysin täältä yhteneväisyyksiä.
Mitä enemmän minulle tulee ikää sitä mahdottomammaksi elämäni ja herkkyyteni muuttuvat.
Minulla on harrastus, jossa olen jotenkin luontaisesti hyvä ja rakastan sitä, mutta minusta tuntuu, että joudun herkkyyteni vuoksi lopettamaan sen. Menen siitä niin ylikierroksille, että olen alkanut aivan pelkäämään harrastuksesta "toipumista". Minua harmittaa, että olen tällainen ja olen vähän vihainen itselleni, mutta en minä voi muuksi muuttua. Halusin vain huokailla surkeuttani johonkin.......
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet erityisherkkä, mutta mielestäni suurin ongelmasi on ennemminkin epävakaa persoonallisuushäiriö
Vierailija kirjoitti:
Voisin allekirjoittaa lähes kaiken, jota edelliset ovat kirjoittaneet. Kaiken lisäksi mielenterveyttä kuormittavat edelleen (vaikka näitä olen yli 15 vuotta puinut erinäisien tahojen kanssa) lapsuuden perheongelmat. Ei todellakaan ymmärretty herkkää lasta, vaan aina olisi pitänyt olla reipas, eikä saanut itkeä, vaan sitä vähäteltiin ja siitä naljailtiin. Kyllä äitini tiesi, että olen herkkä mm. koville äänille. Mielestäni on omituista, että äitini kasvatusalan ammattilaisena ei huomioinut ollenkaan herkkää persoonallisuuttani.
Vanhempien avioero, sitä edeltäneet ja siitä seuranneet ongelmat kuormittivat vain lisää ja lapset jäätiin aivan yksin tunteiden kanssa. Olen aika ihmeissäni siitä, mikä olen, mistä oloni johtuvat. Minulla on diagnosoitu epävakaa persoonallisuushäiriö ja ahdistuneisuushäiriö, jotka johtuvat selvästi tuosta traumaattisesta lapsuudesta, mutta tuo erityisherkkyys on kulkenut mukana niin kaua
Niin. Ehkäpä alkoholismi johtuu joidenkin kohdalla juuri erityisherkkyydestä? Mietin mistä olen ominaisuuteni perinyt ja päädyin ennemmin isääni kuin äitiini. Isä oli sota-ajan lapsi, ankara kasvatus oli kunnia-asia. Mistään herkkyydestä ei puhuttu, eikä sellaista suvaittu. Jos lapsi ahdistuneena kieltäytyi jostakin, oli selkäsauna edessä. Kaikki ei-toivottu toiminta oli kurittomuutta, joka hakattiin näkymättömiin. Isäni joi itsensä humalaan ekan kerran 8 -vuotiaana. Hän kuoli 80 -vuotiaana alkoholistina.
Uskon että pilaa, sun pitää vahvistua ja kestää kaikkea.
Olen ollut erityisherkän työkaveri, ja voin kertoa, että oli täyttä helvettiä! Vetosi aina tunteisiinsa, ja varmaan tunsikin voimakkaasti asiat, mutta ei tuollainen erityisherkkä työelämään sovi. Ei joka helkutin lausetta tai sanamuotoa voi jäädä pyörittelemään, että mitäköhän sekin tarkoitti, ja mitä, mitä...
Onneksi tajusi itse lähteä, olisi varmaan minustakin työpaikkakiusaajaan leiponut, kun yksinkertaisesti en jaksanut sitä jatkuvaa märehtimistä ja vatvomista.