Lue keskustelun säännöt.
Erityisherkkyys pilaa elämäni
21.05.2020 |
Minulla on traumatausta, jonka takia mm. syön lääkkeitä eri mielisairauksiin. Mutta sen lisäksi minua on vaivannut lapsuudesta asti erityisherkkyys, joka ei ole karissut tippaakaan, mitä vanhemmaksi tulen. Koen sen pilaavan elämäni.
Lapsena minua ei ymmärtänyt kukaan, juurikin tästä herkkyydestä johtuen. Koin aina asiat muita voimakkaammin ja erotin kaikessa sellaisia nyansseja, joita voisi arvostaa korkeintaan joku, joka tekee itse rahaa samalla ominaisuudella. Jouduin kiusatuksi erilaisuuteni takia, enkä siihenkään osannut suhtautua järkevästi koska herkkyyteni takia reagoin niin voimakkaasti.
Aikuisiällä olen käynyt kahdessa eri terapiassa, kokeillut yli kymmentä eri lääkityskomboa jne. mutta vaikka mielialaoireilu vähän tasoittuisikin, herkkyys ei muutu miksikään. Jään tuijottamaan kuin noiduttuna paikallisen hampurilaispaikan mainosta, koska siinä on niin syvä, oikeanlainen vihreä väri, että en pääse liikkumaan. Itken öisin kun näin miten ihmiset ympäri maailman ovat iloinneet jonkun itselleni tuntemattoman pelin julkaisusta. Koen muiden tunteet voimalla ja ne paiskovat minua suuntaan sekä toiseen, ihan sama paljonko ikää on lasissa.
En ole autistinen, sekin on tutkittu. :) Tunne-elämäni on erittäin voimakasta, kuten myös epävakaatakin. Vihaan sitä että reagoin voimakkaasti kaikkeen! Tutussa hammaslääkärissä, jossa olen aina saanut erittäin hyvää kohtelua, tärisen kerta toisensa perään pelosta koska pelkään JOTAIN. Hammaslääkäri ihmettelee asiaa, ja varmistaa ettei minulla ole ikäviä kokemuksia. Itkun partaalla kerron että ei, ja pahoitan mieleni hänen puolestaan: miksi minun pitää olla näin vaikea? Jos näen jonkun lapsen kärsivän epäoikeudenmukaisuudesta, menen siitä ihan sekaisin loppupäiväksi. Tuntemattomien kohtalot koskettavat voimakkaasti, tuttujen niin paljon että olen helposti rauhoittavan pillerin tarpeessa.
Voisin kuvitella että ehkä jossain Japanissa, jossa on markkinoita kaikenlaiselle huomaavaisuudelle, voisin pärjätä herkkyyteni kanssa, mutta nykytilanne on toivoton. Tavallinen elämä vie mehut, päivästä toiseen. Edes öisin en saa rauhaa, uneni ovat vilkkaita ja niissäKIN koen vahvoja aistimuksia, joiden ei teoriassa edes pitäisi olla mahdollista (mm. maistan ja haistan, vaikkakin heikosti). Join lapsuudesta tuttua limua ja muistelin menneitä, aamulla sitten heräsin itku kurkussa. Perkele.
Onko olemassa jonkinlaista emotionaalista lobotomiaa kaltaisilleni idiooteille? Lääkkeet, etenkin antipsykootit, menevät jo maksimiannostuksella.
Kommentit (77)
Okei, AP, en tiedä auttaisiko tämä sinua yhtään tai sopiiko tämä edes elämänkatsomukseeni, mutta sinuna kokeilisin käydä menneiden elämien regressioterapiassa. Sieltä löytyy usein syitä asioille, jotka muuten eivät ole selitettävissä. Olen itse saanut paljon apua ja auttanut myös asiakkaita. Joillekin on tullut aivan käsittämättömän suuria AHAA-elämyksiä, joiden jälkeen omaa itseä kohtaan on voinut olla armollinen.
Olen itse sitä mieltä, että vaikka menneet elämät ja vastaavat olisivatkin vain harhaa ja mielikuvitusta (sehän selviää sitten, kun kuolee, eikö niin), mutta jos ne auttavat ihmisiä elämään onnellisempaa, tasapainoisempaa ja empaattisempaa elämää eritoten ITSEÄ kohtaan, niin siitä ei ole mitään haittaa. Mikään, mikä tekee maailmasta ja elämästä parempaa muille ja itselle ei voi olla haitaksi.
Minulla on ollut samanlainen paha hammaslääkärifobia syntymästä asti. Minulta puuttuu hampaita fobian takia. Pelkäsin tuttujakin hammaslääkäreitä niin paljon, että sain vuorokausia kestäviä paniikkikohtauksia ja minusta tuntui, että kuolen. Mikään määrä ehdollistumista ja positiivisia kokemuksia ei auttanut, kuten fobioissa pitäisi auttaa ja joka on auttanut muissa. Olen pelännyt aikoinani neuloja, mutta kun jouduin neulojen kanssa paljon tekemisiin en pelkää niitä enää. Mutta hammaslääkäri? Ei mitään vaikutusta.
Selvisi sitten menneiden elämien regressiossa mennyt elämä, jossa minua oli kidutettu repimällä hampaita irti. Menetin melkein kaikki hampaani, ennen kuin pääsin vapaaksi. Kaiken lisäksi olin täysin syytön kidutukseeni.
Kun tuo selvisi, hammaslääkärikammoni hävisi 80%. Olen sen jälkeen uskaltanut kahdelle tuntemattomalle hammaslääkärille ja pystyn syömään ja nukkumaan ennen hammaslääkäriä. Pystyn myös varaamaan hammaslääkäriajan ilman järkyttävää paniikkikohtausta toisin kuin ennen regressiota.
En edelleenkään pidä hammaslääkäristä, mutta pystyn elämään pienen pelon kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Okei, AP, en tiedä auttaisiko tämä sinua yhtään tai sopiiko tämä edes elämänkatsomukseeni, mutta sinuna kokeilisin käydä menneiden elämien regressioterapiassa. Sieltä löytyy usein syitä asioille, jotka muuten eivät ole selitettävissä. Olen itse saanut paljon apua ja auttanut myös asiakkaita. Joillekin on tullut aivan käsittämättömän suuria AHAA-elämyksiä, joiden jälkeen omaa itseä kohtaan on voinut olla armollinen.
Olen itse sitä mieltä, että vaikka menneet elämät ja vastaavat olisivatkin vain harhaa ja mielikuvitusta (sehän selviää sitten, kun kuolee, eikö niin), mutta jos ne auttavat ihmisiä elämään onnellisempaa, tasapainoisempaa ja empaattisempaa elämää eritoten ITSEÄ kohtaan, niin siitä ei ole mitään haittaa. Mikään, mikä tekee maailmasta ja elämästä parempaa muille ja itselle ei voi olla haitaksi.
Minulla on ollut samanlainen paha hammaslääkärifobia syntymästä asti. Minulta puuttuu hampaita fobian takia. Pelkäsin tuttujakin hammaslääkäreitä niin paljon, että sain vuorokausia kestäviä paniikkikohtauksia ja minusta tuntui, että kuolen. Mikään määrä ehdollistumista ja positiivisia kokemuksia ei auttanut, kuten fobioissa pitäisi auttaa ja joka on auttanut muissa. Olen pelännyt aikoinani neuloja, mutta kun jouduin neulojen kanssa paljon tekemisiin en pelkää niitä enää. Mutta hammaslääkäri? Ei mitään vaikutusta.
Selvisi sitten menneiden elämien regressiossa mennyt elämä, jossa minua oli kidutettu repimällä hampaita irti. Menetin melkein kaikki hampaani, ennen kuin pääsin vapaaksi. Kaiken lisäksi olin täysin syytön kidutukseeni.
Kun tuo selvisi, hammaslääkärikammoni hävisi 80%. Olen sen jälkeen uskaltanut kahdelle tuntemattomalle hammaslääkärille ja pystyn syömään ja nukkumaan ennen hammaslääkäriä. Pystyn myös varaamaan hammaslääkäriajan ilman järkyttävää paniikkikohtausta toisin kuin ennen regressiota.
En edelleenkään pidä hammaslääkäristä, mutta pystyn elämään pienen pelon kanssa.
Kuinka tämäntyyppinen terapiasessio tapahtuu yleensäkin? Tiesikö regressioterapeutti hammaslääkärikammostasi, ennen kuin tuo hampaiden repiminen ja kidutus edellisessä elämässä tuli ilmi?
Olen todella skeptinen ja samaan aikaan kiinnostunut tällaisista asioista. Siis nytkin ajattelen, että jos terapeutti tiesi kammostasi, hän tietenkin "keksi" tuollaisen aiemman elämän traumaattisen tapahtuman sinulle, mutta samalla haluaisin itsekin kokeilla jotain vastaavaa, jos siitä olisi edes jotain apua. Kiitos siis vinkistä. (En ole AP).
Vierailija kirjoitti:
Näin minä selviän erityisherkkyyteni kanssa:
Käytän mielummin alkoholia ja pilveä kuin lääkkeitä oireiluun. Vältän kaikkea ylimääräistä aistikuormitusta ja ihmiskontakteja. Meditaatio ja jooga auttavat. En enää edes yritä mukaan yhteiskuntaan. Odotan, että perin sukulaiselta metsämökin, jonne pääsen pian erakoitumaan.
Tätä juuri tarkoitin ihmisten tuomitsevuudella: Heti kun on sana pilvi mainittu, niin on ensimmäinen alapeukku keskustelussa ja aivan asiallisessa kommentissa. En vaan jaksa enää.
Onkohan tässä ketjussa enää ketää...
Oon 29 vuotias ja tajusin ehkä vuosi sitten vasta olevani erityisherkkä mikä olikin suuri helpotus, koska sain vastauksia juurikin näihin meteliongelmiin. Töissä mua pidetään nipottajana, koska olen vaatinut, että kovasta metelistä varotettaisiin etukäteen, jotta kerkeäisin laittamaan kuulosuojaimet... Mutta erityisherkkyydestä on töissä enemmän hyötyä, kun haittaa. Se auttaa sosiaalisissa suhteissa. Siksi olen usein pidetty työpaikallani. Mullakin toi kusettaminen tosin on ongelma. Mua pystyy tuntematon ihminen kusettamaan, jos on todella häikäilemätön, mutta toisin on asiat ihmisten kanssa, jotka tunnen edes jotenkin. Se on auttanut elämässä pitämään kusipäät loitolla! Itse olen selvinnyt tämän asian kanssa vaan hyväksymällä sen ja koittamalla pitää sen voimavarana, mutta välillä tuntuu sosiaalisissa tilanteissa, että on ihan yksin!! Vituttaa vaikka jos ystävät keskustelevat keskenään eikä ymmärrä toisiaan, vaikka mielestäni keskustelu on ilmiselvää.. Tätä tapahtuu etenkin päihtyneenä.
Olen viiskymppinen erityisherkkä ja varoituksen sana teille nuoremmat. Ottakaa tosissanne se että hankitte elämän jossa kuormitus on sopivalla tasolla. Itsehän olen ajanut elimistöni täysin piippuun ja ottaa päähän etten jaksa puoliakaan siitä mitä esim kohta kahdeksankymppiset vanhempani jaksavat. He olivat maanviljelijöitä ja käytännössä eristäytyivät tilalleen. Epäilen että toinen heistä tai mahdollisesti molemmat ovat erityisherkkyyteen kallellaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä myös yksi erityisherkkä. 26 puhuu asiaa, meidän kannattaa olla erityisen tarkkoja sen suhteen, kuinka kuormittavaksi elämämme rakennamme. Minulla siihen kuuluu mm. vapaaehtoisen lapsettomuuden valitseminen sekä kaikkein räväkimpien möläyttelijöiden karsiminen pois lähipiiristäni. Ihan kaikkia ärsykkeitä en tietenkään pysty poistamaan mutta niiden kanssa on helpompi elää, kun niiden määrä on rajallinen. Myös minua on auttanut säännöllinen meditointi ja erilaisiin "vaihtoehtouskontoihin" perehtyminen. Tuntuu olevan aika yleistä erityisherkillä, että henkinen tai hengellinen maailmankatsomus auttaa jaksamaan arjessa.
Epäilen myös itselläni erityisherkkyyttä, vaikka onkin vaikea sanoa, mikä erityisherkkyyden status on tiedemaailmassa (ts. onko tuollaista tilaa oikeasti olemassa, vai onko kyse jostakin muusta). Kuitenkin piirteitä on, väsyn esimerkiksi todella nopeasti ihan tavanomaisessa ärsykemaailmassa. Tavalliset kaupungin äänet, värit, hajut ym. saa minut väsähtämään jo yhden osa-aikaisen työpäivän aikana. Lukiossa ollessani sain toistuvasti migreenejä ja nukuin bussissa matkalla kotiin. Viimeiset päivän tunnit lukiossa menivät jonkinlaisessa "pöhössä" tai sumussa, mikä näkyi myös ulospäin esimerkiksi kasvojen punoittamisena.
En ymmärrä, kuinka ihmiset voivat harrastaa joissakin "virallisissa" harrasteryhmissä työpäivien jälkeen. Tai ennen työpäiviä. Olen joskus kokeillut käydä joillakin kansalaisopiston kursseilla opiskelupäivien jälkeen, koska sinänsä pidän kyllä ajatuksesta ja tykkään harrastaa. Mutta jo siirtyminen harrastukseen vei minulta voimat, enkä oikein pystynyt olemaan läsnä harrastuksissa. Lopulta käynneistä tuntui vain tulevan ylimääräistä stressiä. Jos jotain harrastan, niin omilla ehdoillani yksin kotona tai sitten vapaapäivinä.
Olen ääniherkkä ja todellakin nukun joka arkiyö korvatulpat korvissa. Viikonloppuisin jätän korvatulpat yleensä pois, koska viikonloppuna ei ole niin väliä, heräänkö keskellä yötä ääniin, sillä aamulla voin kuitenkin nukkua pitkään. Olen herännyt joskus tyyliin naapurin tavanomaisiin liikkumisen ääniin viereisessä huoneistossa, mitkä ovat täysin sallittuja ääniä.
Tässä nyt jotain. Muitakin piirteitä riittäisi vaikka kuinka..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minullakin on traumataustaa, siinä määrin, että olen joutunut jäämään (pysyvälle) eläkkeelle jo näin 35-vuotiaana. Traumani ovat voimakkaat ja aiheuttavat tämän eläkkeellä olon, todennäköisesti koko loppuelämäni ajan. Ainakin minua pitkään hoitaneen, hyvämaineisen ja arvostetun psykiatrian ylilääkärin näkemys tilanteestani oli tämä.
Olen myös erittäin herkkä. Tunnen ja läpikäyn voimakkaasti vieraiden ihmisten/eläinten hirveitä kohtaloita. Joudun blokkaamaan uutisia, tarinoita, kuulemista, koska en yksinkertaisesti kestä kuulla niitä.
Kuitenkaan minulla ei ole tuollaisia, monien täällä kertomaa, sydän kurkussa öisin, ei saa unta pelosta jne. -tunteita. Haluaakin toivottaa teille VOIMIA. Te teette tärkeää työtä tuodessanne näitä ikäviä oireita päivänvaloon, koska liian moni ajattelee erityiskerkkyyden olevan vain hyväksyttävissä oleva ominaisuus - unohtaen tai ymmärtämättömyyttään ohittaen tämän todella ilkeän kärsimyspuolen.
Vertaistuessa on voimaa ja siitä on todellakin apua.
Voimia meille herkille ja erityisesti teille erittäin suurta kärsimystä kokeville herkille, koska elämä on oikeasti kovaa meidänlaisille ihmisille!
💜 💜 💜
Täällä vielä yksi eh lisää. Itselleni oli iso helpotus saada tämä ”diagnoosi” pari vuotta sitten omalta terapeutiltani. Siihen asti tosiaan olin tuntenut itseni epänormaaliksi ja oudoksi kun reagoin näin voimakkaasti asioihin. Itseäni on auttanut kognitiivinen psykoterapia sekä traumaterapia. Herkkyys ei siis häviä lääkkeillä tms, joten tärkeätä on itsensä hyväksyminen tällaisena kuin on. Olen kuitenkin huomannut että omien tunnereaktioiden voimakkuutta pystyy säätelemään, jos ne kokee haitalliseksi. Tärkeää on pitää itsestään huolta: ravinto, lepo & sopiva fyysinen aktiivisuus tasapainossa, omien rajojen pitäminen ihmissuhteissa. Väsyneenä ja kuormittuneena ”järkipuoli” ei jaksa pysyä mukana menossa, vaan tunteet vievät minua kuin litran mittaa. Joskus mietin kuinka mahtavaa on kyetä tuntemaan niin syvästi onnen ja liikutuksen tunteita. Odotan malttamattomana tulevaa syksyn väriloistoa luonnossa, jonka kauneus saa melkein hengitykseni salpautumaan.
Mutta sitten on toisessa hetkessä taas kaikki negatiiviset tunteet ja joudun opettelemaan vielä tämän ominaisuuden hyväksymistä itsessäni. Pikkuhiljaa. Voimia ja itsemyötätuntoa teille kaikille!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
SÄ käyytät tätä erityisherkkyyttä hyväksesi omaa katkeruuuttasi.
Vierailija kirjoitti:
SÄ käyytät tätä erityisherkkyyttä hyväksesi omaa katkeruuuttasi.
ii ollut tarkoitus kirjoitttaa isolla "SÄ" koska minullle ihan yhden tekevää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
BYÄÄ BYÄÄ YHYY YHYY TRAUMATAUSTA!!!!! Voi jeesus näitä nykyajan suomalaisia, puolella joku traumatausta ja masennusdiagnoosi, ollaan syrjäytyneitä ja vedetään tt-tuella... Ei voi kun päätä pudistella. Eiköhän täällä ole kaikilla vaikeaa, ja oikeita ongelmia, siis oikeita, eikä mitkään hampurilaistaulun värit. :D
Te ootte oikeesti erityisherkkiä, tekee varmasti elämästä raskasta. Ikävä kyllä nykyään on paljon kaikenlaisia erityisherkiksi tekeytyviä enkeli tyyppejä jotka käyttää tätä hyväkseen ja oikeasti erityisherkät jää varjoihin kun tarviisivat apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meluherkkyyteen suosittelen vastamelukuulokkeita. Nekin rasittavat korvaa, mutta parantavat muuten paljon elämänlaatua.
Herkkyydestä on paljon iloakin:luonto- ja taide- elämykset on syviä ja esimerkiksi ruuanlaittoon on hyvät kyvyt luonnostaan. Pitää vain huolehtia siitä, että elämä on tarpeeksi tasaista, ettei ala oireilemaan liikaa. Muille ihmisille ei tarvitse kertoa siitä herkkyydestä liikaa, kun tulee tölviviä kommentteja. Tärkeintä on ettei itse pidä itseään hulluna ja viallisena.
Eniten apuja toivoisin terveydenhoitohenkilökunnan ja lääkärien kohtaamiseen. Ne on kaikista vaikeimpia tilanteita.
Vierailija kirjoitti:
Olen viiskymppinen erityisherkkä ja varoituksen sana teille nuoremmat. Ottakaa tosissanne se että hankitte elämän jossa kuormitus on sopivalla tasolla. Itsehän olen ajanut elimistöni täysin piippuun ja ottaa päähän etten jaksa puoliakaan siitä mitä esim kohta kahdeksankymppiset vanhempani jaksavat. He olivat maanviljelijöitä ja käytännössä eristäytyivät tilalleen. Epäilen että toinen heistä tai mahdollisesti molemmat ovat erityisherkkyyteen kallellaan.
Itse olen samanikäinen ja samaa suositan. Nuorena mistään erityisherkyydestä ei ollut tietoa, mutta jo varhain havaitsin olevani erilainen. Nyt onneksi tästä tietoa löytyy
Minä olen syvästi kokemiseenkin jo täysin kypsähtänyt. Rakastan musiikkia mutta ei tarvitse monta biisiä kuunnella kun olen jo ylikierroksilla ja on epämiellyttävä olo. Sama eilen kun suunnittelin illalla erästä harrastusjuttua johon liittyy kauniit esineet ja materiaalit ja värit. Harrastuksen pitäisi rentouttaa mutta itsehän olen sen jälkeen kuin es-jonne kymmenen energiajuoman jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen syvästi kokemiseenkin jo täysin kypsähtänyt. Rakastan musiikkia mutta ei tarvitse monta biisiä kuunnella kun olen jo ylikierroksilla ja on epämiellyttävä olo. Sama eilen kun suunnittelin illalla erästä harrastusjuttua johon liittyy kauniit esineet ja materiaalit ja värit. Harrastuksen pitäisi rentouttaa mutta itsehän olen sen jälkeen kuin es-jonne kymmenen energiajuoman jälkeen.
Niin ja siis en nykyään kuuntele musiikkia käytännössä lainkaan koska ei huvita laittaa väsynyttä elimistöä sen läpi :(. T. Tuo yllä elimistön piippuun ajamisesta varoitellut.
Ei se erityisherkkyys, mutta ehkä toi sun asenne?
Vierailija kirjoitti:
Minä olen syvästi kokemiseenkin jo täysin kypsähtänyt. Rakastan musiikkia mutta ei tarvitse monta biisiä kuunnella kun olen jo ylikierroksilla ja on epämiellyttävä olo. Sama eilen kun suunnittelin illalla erästä harrastusjuttua johon liittyy kauniit esineet ja materiaalit ja värit. Harrastuksen pitäisi rentouttaa mutta itsehän olen sen jälkeen kuin es-jonne kymmenen energiajuoman jälkeen.
Hyvin kirjoitettu! Koen itsekin musiikin kautta todella voimakkaita tunteita, ja koska olen erittäin audiovisuaalinen, suorastaan välttelen nykyään mm. musiikkivideoita ja elokuvia joista pidän kovasti. En ole kuunnellut musiikkia nyt viikkokausiin, koska tiedän kyllä mitä siitä seuraa.
t. hyvin pärisee täälläkin
No tätä minäkin olen miettinyt, että en edes enää pyri siihen, että olisin niin sanotusti tavallinen, kaikin tavoin hyväksytty yhteiskunnan osanen. Ei lapsia, erakoituminen mahdollisimman pitkälti. Taustalla pitkät putket työttömyyttä ja opiskelua vuorotellen. Seurana eläimiä. Ja oman tarpeen mukaan mainitsemiasi päihteitä kohtuudella. Ja siinä samalla yritän hoitaa omat velvollisuuteni parhaani mukaan, mutta itseäni kuunnellen. Jooga ja meditaatio pitäisi vielä saada mukaan itsehoitorutiiniin taas.
Ahdistaa vaan, kun olen aina halunnut olla hyväksytty omana itsenäni, mutta monin tavoin tunnen olevani epäkelpo ja epäonnistunut. Ihmiset ovat hirveän kovia tuomitsemaan toisia ja minä yritän päästä irti siitä etten tuomitsisi itseäni enää. Hyväksyisin tällaisena vaan ja tekisin kuten itsestä parhaaksi tuntuu.