Lue keskustelun säännöt.
Erityisherkkyys pilaa elämäni
21.05.2020 |
Minulla on traumatausta, jonka takia mm. syön lääkkeitä eri mielisairauksiin. Mutta sen lisäksi minua on vaivannut lapsuudesta asti erityisherkkyys, joka ei ole karissut tippaakaan, mitä vanhemmaksi tulen. Koen sen pilaavan elämäni.
Lapsena minua ei ymmärtänyt kukaan, juurikin tästä herkkyydestä johtuen. Koin aina asiat muita voimakkaammin ja erotin kaikessa sellaisia nyansseja, joita voisi arvostaa korkeintaan joku, joka tekee itse rahaa samalla ominaisuudella. Jouduin kiusatuksi erilaisuuteni takia, enkä siihenkään osannut suhtautua järkevästi koska herkkyyteni takia reagoin niin voimakkaasti.
Aikuisiällä olen käynyt kahdessa eri terapiassa, kokeillut yli kymmentä eri lääkityskomboa jne. mutta vaikka mielialaoireilu vähän tasoittuisikin, herkkyys ei muutu miksikään. Jään tuijottamaan kuin noiduttuna paikallisen hampurilaispaikan mainosta, koska siinä on niin syvä, oikeanlainen vihreä väri, että en pääse liikkumaan. Itken öisin kun näin miten ihmiset ympäri maailman ovat iloinneet jonkun itselleni tuntemattoman pelin julkaisusta. Koen muiden tunteet voimalla ja ne paiskovat minua suuntaan sekä toiseen, ihan sama paljonko ikää on lasissa.
En ole autistinen, sekin on tutkittu. :) Tunne-elämäni on erittäin voimakasta, kuten myös epävakaatakin. Vihaan sitä että reagoin voimakkaasti kaikkeen! Tutussa hammaslääkärissä, jossa olen aina saanut erittäin hyvää kohtelua, tärisen kerta toisensa perään pelosta koska pelkään JOTAIN. Hammaslääkäri ihmettelee asiaa, ja varmistaa ettei minulla ole ikäviä kokemuksia. Itkun partaalla kerron että ei, ja pahoitan mieleni hänen puolestaan: miksi minun pitää olla näin vaikea? Jos näen jonkun lapsen kärsivän epäoikeudenmukaisuudesta, menen siitä ihan sekaisin loppupäiväksi. Tuntemattomien kohtalot koskettavat voimakkaasti, tuttujen niin paljon että olen helposti rauhoittavan pillerin tarpeessa.
Voisin kuvitella että ehkä jossain Japanissa, jossa on markkinoita kaikenlaiselle huomaavaisuudelle, voisin pärjätä herkkyyteni kanssa, mutta nykytilanne on toivoton. Tavallinen elämä vie mehut, päivästä toiseen. Edes öisin en saa rauhaa, uneni ovat vilkkaita ja niissäKIN koen vahvoja aistimuksia, joiden ei teoriassa edes pitäisi olla mahdollista (mm. maistan ja haistan, vaikkakin heikosti). Join lapsuudesta tuttua limua ja muistelin menneitä, aamulla sitten heräsin itku kurkussa. Perkele.
Onko olemassa jonkinlaista emotionaalista lobotomiaa kaltaisilleni idiooteille? Lääkkeet, etenkin antipsykootit, menevät jo maksimiannostuksella.
Kommentit (77)
Vierailija kirjoitti:
BYÄÄ BYÄÄ YHYY YHYY TRAUMATAUSTA!!!!! Voi jeesus näitä nykyajan suomalaisia, puolella joku traumatausta ja masennusdiagnoosi, ollaan syrjäytyneitä ja vedetään tt-tuella... Ei voi kun päätä pudistella. Eiköhän täällä ole kaikilla vaikeaa, ja oikeita ongelmia, siis oikeita, eikä mitkään hampurilaistaulun värit. :D
Haluaisin joskus kuulla asianmukaisen perustelun sille, miksi joidenkin ihmisten traumatausta tai mt-ongelmat herättävät näin sairasta raivoa. Ei anna kovin tervettä kuvaa kirjoittajastaan tuollainen riehuminen.
Erityisherkkyys ei nyt ole mikään mt-ongelma mutta yhtä lailla se tuntuu provosoivan ihmisiä naurettavuuksiin saakka. Tuntuu, että jotkut eivät edes halua kuulla mistä siinä on itse asiassa kyse, vaan vetävät herneet nenäänsä tuosta erityis-liitteestä. Suomessahan mikään ei ole niin paha synti kuin mieltää itsensä jollain tapaa erityiseksi. Luulot pois sellaiselta pitää ottaa, muka jotenkin "erityinen"!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen 55 vuotias erityisherkkä nainen. Pahinta tässä on mielestäni se, että helposti jumiutuu asioihin ja on vaikea päästää esim. Ikävistä asioista irti. Olen opetellut olemaan ikäänkuin ulkopuolinen tarkkailija, tajuan sen, että todellinen minä, sieluni ei ole se asiohin takertuva mieli.
Minua auttoi, kun tein konkreettisen suunnitelman miten pääsen elämään sinne mummonmökkkin keskelle korpea. Oli säästösuunnitelma ja suunnitelma missä mökki voi olla (ei autoa, max 2km bussipysäkille ja 10km lähimpään kauppaan jne) ja miten siellä elää. Sitten hammasta purren säästin muutamia vuosia mökkiin. Totesin, etten kerrostalossa pärjää, niin vaihdoin asunnon halvimpaan mahdolliseen, tein kaikki muutkin säästötoimet ja otin lisätöitä, vaikken olisi millään jaksanut. Tein kuormittavaa työtä ja öisin, kun en voinut nukkuakaan suunnittelin työvaihtoehtoja kotoa.
Nyt elän täällä korvessa! Elämä on eri lailla rankkaa, kun hoitaa omia kasvimaita ja yrittää elää mahdollisimman omavaraisesti. Teen erilaisia it konsultointi kotoa, nyt korona-ajan myötä on niitäkin enemmän, kaiketi tähän kotityöhön on ollut pakko tottua. Pärjään tarvittaessa työkkäreilläkin, nyt onneksi rahaa taas kertyy säästöön talvia varten.
Minun neuvo on se, jos elämä on nyt paskaa, käytä se aika hyödyksi, jotta pääset jossain vaiheessa rauhaan.
Onneksi et oo ainoa, mutta ei siitä saa itseään syyllistää. Oot mikä oot etkä muuta voi kun hyväksyä itsesi ja toivoa että muut tekee samoin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
BYÄÄ BYÄÄ YHYY YHYY TRAUMATAUSTA!!!!! Voi jeesus näitä nykyajan suomalaisia, puolella joku traumatausta ja masennusdiagnoosi, ollaan syrjäytyneitä ja vedetään tt-tuella... Ei voi kun päätä pudistella. Eiköhän täällä ole kaikilla vaikeaa, ja oikeita ongelmia, siis oikeita, eikä mitkään hampurilaistaulun värit. :D
Haluaisin joskus kuulla asianmukaisen perustelun sille, miksi joidenkin ihmisten traumatausta tai mt-ongelmat herättävät näin sairasta raivoa. Ei anna kovin tervettä kuvaa kirjoittajastaan tuollainen riehuminen.
Erityisherkkyys ei nyt ole mikään mt-ongelma mutta yhtä lailla se tuntuu provosoivan ihmisiä naurettavuuksiin saakka. Tuntuu, että jotkut eivät edes halua kuulla mistä siinä on itse asiassa kyse, vaan vetävät herneet nenäänsä tuosta erityis-liitteestä. Suomessahan mikään ei ole niin paha synti kuin mieltää itsensä jollain tapaa erityiseksi. Luulot pois sellaiselta pitää ottaa, muka jotenkin "erityinen"!
Ne on niitä vahvuuteen sairastuneita. Heikkouden ja herkkyyden osoituksista on lapsuuden perheessä seurannut rangaistus muodossa tai toisessa tai ne on kielletty kokonaan. Siksi muiden herkyyden ja heikkouden ilmaisut triggeröivät ja pahasti. Nämä ihmiset ovat kaikkein julmimpia masentuneita ja herkkiä kohtaan vaikka ovat kolikon toinen puoli. Argumentit menee sitä rataa että minuakin hakattiin lapsena mutta minä en jäänyt tuleen makaamaan vaan pärjäsin, sinä surkea paska luuseri yhyy yhyy itke siinä vielä vähän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vau. Oikein traumatausta. Minulla ja monella tutulla on tausta, joka kelpaisi tuohon nimitykseen, mutta kukaan meistä ei heittäydy selälleen ja uikuta apua. Ajattele jos sodan aikaan joku olisi jauhanut jostain traumataustasta. Huh huh. Suomi on surullinen koko maailman päiväkoti nykyään. Taidan muuttaa pois, jotta ei tarvitse osallistua aikuisvauvojen hoitoon.
Oletpas empatiakyvytön. Kuka tollaista vähättelyä kaipaa? Jos et osaa ymmärtää niin ole vaikka ihan hiljaa jos et aiheesta mitään ymmärrä etkä halua oppia ymmärtämään.
Itsekin olen erityisherkkä, mutta en näin vahvasti kuin jotkut tässä keskustelussa. En tiedä johtuuko se lapsuuteni haastavasta perheympäristöstä jossa melua, agressiota jne riitti (jotka kyllä aiheuttivat muuta mt-ongelmaa, mutta ehkä siedättivät tuota herkkyyttä). Huomaan että itsessäni nuo herkimmät hetket tulevat hieman vaiheittain: jos elämäntilanne on stressaava, ovat filtterini jotenkin huonommat ja reagoin todella vahvasti ympäristööni. Rauhallisemmissa elämäntilanteissa ei pienet häiriöt ympäristössä haittaa ihan yhtä paljon.
Olen hyvin sosiaalinen, mutta uuvun aika nopeasti seurassa, ja välillä tarvitsen täydellistä yksinäisyyttä ja rauhaa latautuakseni. Monella lailla olen ristiriitainen persoona, mikä myös ärsyttää itseäni kun en oikein sovi mihinkään muottiin :(
Itsekin kärsin tästä herkkyydestä, vaikka siitä on sekin hyöty että aistin sosiaalisia tilanteita hyvin vahvasti ja pärjäänkin siitä syystä lähes kaikkien kanssa. Työelämässä siitä on ollut hyötyä.
Yksi asia mitä olen miettinyt paljon, on se kuinka suuri osa herkkyydestäni on synnynnäistä/geeniperäistä ja kuinka suuri osa on tullut kasvatuksen myötä (epävakaa äiti jonka mielentiloja piti arvailla ja myötäillä).
Tsemppiä kaikille!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pitää yrittää olla armollinen itseä ja muita kohtaan.. pitää yrittää hyväksyä itsensä sellaisena kun on kaikkine puutteineen. Eikä pidä välittää muiden asenteista itseä ja erilaisuutta kohtaan.. koska kaikki me ollaan erilaisia ja aina välillä voi olla vaikeaa ymmärtää toista. Ei saisi ottaa sitä itteensä, jos joku ei ymmärrä tai hyväksy sun erityisherkkyyttä.. Ei se ole sun ongelma vaan heidän muiden. Heillä on paljon opeteltavaa ja kasvamista. Niin kuin kaikilla. Pitää yrittää sopeutua niin hyvin kuin osaa, kun ei muutakaan voi, pyytää apua ja etsiä vertaistukea.. eikä saa missään nimessä luovuttaa. Helpommin sanottu kuin tehty. Tsemppiä!
Koittakaa pitää huolta itsestänne.. esim. väsyneenä ei jaksa mitään eikä ketään ja mieliala on entistä huonompi. Säilyttäkää positiivisuus ja toiveikkuus, että asiat menevät jatkossa parempaan suuntaan eikä tämä ole asia johon ei voi ollenkaan vaikuttaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toivottavasti saatte oikeanlaista apua ja pääsette asian kanssa eteenpäin. Muutos on mahdollinen. Eihän sen tarvitse olla tollasta kärsimystä ja selviytymistä. Uskon, että jonkinlainen seesteisyys, rauhallisuus ja mielenrauha on mahdollista saavuttaa tässä elämässä.
Voi kun meitä on näin monta❤️ olen 30v js muistan hyvin kun olin 25 istuin lääkärin odotustilassa ja luin lehtiä ja siellä oli jonkun haastattelu jossa hän kertoi, että hänellä on HSP diagnoosi eli erityisherrkä suomeksi ja siellä hän kertoi niitä ns oireita ja mä siellä purskahdin itkuun kun minulla oli samanlaisia juttuja meneillä. Menin kotiin ja aloin lukea mitä Highly sensitive person on ja vai itkin ja itkin koska vihdoinkin monien vuosien sisäisen taistwlun jälkeen löysin itseeni. Olin jo luulut että sairastan lapsesta saakka masennusta enkä ymmärtänyt miksi olen aina niin surullinen, miksi joku hajuveden tuoksu saa minut reagoimaan niin voimakasti ja siitä hajusta tulee muistoija paikoista ja ihmisistä ja miksi kärsin ja itken maailman tuskan puolesta. Minulls on 3 lasta ja mies ja tuntuu että olen valinnut väärän elämän koska tarvitsen rauhaa ja hiljaisuutta. Haluaisin lähteä vaan johonkin ä, luonto vetoo minua ja joskus tuntuu että metsä ja vuoret kutsuvat minua että tulisin heidän luo
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Okei, AP, en tiedä auttaisiko tämä sinua yhtään tai sopiiko tämä edes elämänkatsomukseeni, mutta sinuna kokeilisin käydä menneiden elämien regressioterapiassa. Sieltä löytyy usein syitä asioille, jotka muuten eivät ole selitettävissä. Olen itse saanut paljon apua ja auttanut myös asiakkaita. Joillekin on tullut aivan käsittämättömän suuria AHAA-elämyksiä, joiden jälkeen omaa itseä kohtaan on voinut olla armollinen.
Olen itse sitä mieltä, että vaikka menneet elämät ja vastaavat olisivatkin vain harhaa ja mielikuvitusta (sehän selviää sitten, kun kuolee, eikö niin), mutta jos ne auttavat ihmisiä elämään onnellisempaa, tasapainoisempaa ja empaattisempaa elämää eritoten ITSEÄ kohtaan, niin siitä ei ole mitään haittaa. Mikään, mikä tekee maailmasta ja elämästä parempaa muille ja itselle ei voi olla haitaksi.
Minulla on ollut samanlainen paha hammaslääkärifobia syntymästä asti. Minulta puuttuu hampaita fobian takia. Pelkäsin tuttujakin hammaslääkäreitä niin paljon, että sain vuorokausia kestäviä paniikkikohtauksia ja minusta tuntui, että kuolen. Mikään määrä ehdollistumista ja positiivisia kokemuksia ei auttanut, kuten fobioissa pitäisi auttaa ja joka on auttanut muissa. Olen pelännyt aikoinani neuloja, mutta kun jouduin neulojen kanssa paljon tekemisiin en pelkää niitä enää. Mutta hammaslääkäri? Ei mitään vaikutusta.
Selvisi sitten menneiden elämien regressiossa mennyt elämä, jossa minua oli kidutettu repimällä hampaita irti. Menetin melkein kaikki hampaani, ennen kuin pääsin vapaaksi. Kaiken lisäksi olin täysin syytön kidutukseeni.
Kun tuo selvisi, hammaslääkärikammoni hävisi 80%. Olen sen jälkeen uskaltanut kahdelle tuntemattomalle hammaslääkärille ja pystyn syömään ja nukkumaan ennen hammaslääkäriä. Pystyn myös varaamaan hammaslääkäriajan ilman järkyttävää paniikkikohtausta toisin kuin ennen regressiota.
En edelleenkään pidä hammaslääkäristä, mutta pystyn elämään pienen pelon kanssa.
Kuinka tämäntyyppinen terapiasessio tapahtuu yleensäkin? Tiesikö regressioterapeutti hammaslääkärikammostasi, ennen kuin tuo hampaiden repiminen ja kidutus edellisessä elämässä tuli ilmi?
Olen todella skeptinen ja samaan aikaan kiinnostunut tällaisista asioista. Siis nytkin ajattelen, että jos terapeutti tiesi kammostasi, hän tietenkin "keksi" tuollaisen aiemman elämän traumaattisen tapahtuman sinulle, mutta samalla haluaisin itsekin kokeilla jotain vastaavaa, jos siitä olisi edes jotain apua. Kiitos siis vinkistä. (En ole AP).
Tämä regressio, jonka minä kävin läpi, tehtiin hypnoosissa. Hypnoosihoidoissa on paljastunut maailmanlaajuisesti ongelmien lähteiksi menneiden elämien tapahtumia joidenkin potilaiden kohdalla. En nyt kuollaksenikaan muista, kuka se amerikkalainen hypnoterapeutti oli, joka alkoi törmätä potilaisiin, jotka kertoivat hypnoosissa menneistä elämistään niin usein, että tämä terapeutti alkoi tutkia asiaa ja julkaisi siitä kirjan. Olen lukenut sen joskus teini-iässä, eli sen on pakko olla 80- tai 90-luvulla kirjoitettu. Tai kenties aiemmin.
Muistan tästä kirjasta naisen, joka pelkäsi kuollakseen rottia. Kun terapeutti hypnotisoi naisen ja pyysi kertomaan, missä hän on liittyen rottiin, nainen kertoi, että hän on kylmässä, kivisessä ja pimeässä huoneessa. Että hän taitaa olla vankilassa. Ihmeissään terapeutti kysyy, että missä ihmeen vankilassa (koska naisella ei ole ollut vankilatuomiota). Nainen ei osaa kertoa, mutta sanoo, että se on vankila. Terapeutti pyytää naista palaamaan aikaan ennen vankilaa ja kysyy missä hän on. Nainen kertoo olevansa ulkona ison portin luona. Terapeutti kysyy, että lukeeko portissa jotain? Nainen sanoo, että lukee, mutta hän ei osaa lukea. Mutta hän osaa numerot ja portissa on luku 1695 (tai joku vastaa 1600-luvun vuosi).
Terapeutti johdatti naisen tuosta hetkestä takaisin sinne vankilaan, jossa hän oli heti alkuun. Selvisi, että hänet oli jätetty kuolemaan selliin ja rotat olivat syöneet hänet; alkaneet siis syödä häntä vielä hänen ollessa elossa.
Regressiohypnoosissa ohjaajani ohjasi minua samalla tavalla. Pyysi lähinnä katselemaan ympärille, kertomaan missä olen ja mitä näen, joistakin asioista tehtiin tarkentavia kysymyksiä. Ihan kuin ns. perushypnoosissa.
Olen itse sitä mieltä, että jos jostakin asiasta on elämässä mittavaa haittaa, kannattaa kokeilla kaikkia mahdollisia hoito- ja terapiamuotoja, jos vain mahdollista. Ikinä ei tiedä, mistä se helpotus mahdollisesti voi löytyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulehan!
Erityisherkkyys on synnynnäinen pysyvä hermostollinen ominaisuus.
On hienoa tietää, että on erityisherkkä. Silloin osaa pitää itsestään ja hyvinvoinnistaan huolta.
Eikä se ole kovin harvinaistakaan: meitä on 20% ihmisistä.
Aiheesta on hyviä kirjoja.
Herkkyys ei ole sairaus vaan joukko ominaisuuksia. Monet niistä ovat vahvuuksia.
Kaikkea hyvää sinulle!Kuulehan!
En ole Ap, mutta antaisin vaikka oikean käteni ollakseni muuta kuin erityisherkkä.
Pelkkää pa*skaa lapsuudesta lähtien, eikä helpotusta näy.
Tämä maailma on raskasta kahlata läpi erityisherkkänä, ei ole tehty meitä varten.
Kaikilla ei ole mahdollisuutta rakentaa omaa elämäänsä sopivaksi, on vain kärsittävä itselle epämieluisissa oloissa.
Onhan niitä erityisherkkyyden mukanaan tuomia vahvuuksiakin, mutta roppakaupalla myös rajoitteita joita ilman elämä olisi huomattavasti helpompaa.
Et taatusti antaisi.
Minäkin olen erityisherkkä.
Koko ikäni olen saanut kokea olevani vääränlainen. 50nä olen ymmärtänyt että olen tällainen ja mitä kaikkea siihen kuuluu.
Elämä ei ole ollut kevyttä, mutta se on minun elämäni.
Jos juuttuu poteroonsa ruikuttamaan olosuhteita, niin siinä se elämä saattaa valua hukkaan.
Oma valinta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vau. Oikein traumatausta. Minulla ja monella tutulla on tausta, joka kelpaisi tuohon nimitykseen, mutta kukaan meistä ei heittäydy selälleen ja uikuta apua. Ajattele jos sodan aikaan joku olisi jauhanut jostain traumataustasta. Huh huh. Suomi on surullinen koko maailman päiväkoti nykyään. Taidan muuttaa pois, jotta ei tarvitse osallistua aikuisvauvojen hoitoon.
Taidat olla se joka haukkui minua kun kerroin että minut on r4iskattu teininä. Sanoit samoin ja kerroit etten saa saada traumoja koska Thaimaassa pikkulapset kokevat paljon enemmän pahaa.
Ei tunteita saa vertailla.
Olen luultavasti erityisherkkä. Nyt ongelma on, että en haluaisi muuttaa, vaikka mies haluaa. En tiedä, miten kykenen siihen. Onko kenelläkään muulla ollut tällaista ongelmaa?
"Onko olemassa jonkinlaista emotionaalista lobotomiaa kaltaisilleni idiooteille? Lääkkeet, etenkin antipsykootit, menevät jo maksimiannostuksella."
Antipsykooteilla on turhan paljon haittavaikutuksia, ja ilmeisesti tehoakaan ei ole, mutta bentsoista voisit hyötyä. Itse käytän Opamoxia vain nukkumiseen, mutta tunteita se kyllä tasaa.
Et ole idiootti.
Jos olet kiinnostunut itsetuntemuksesta, niin
suosittelen sinulle lämpimästi
J.Krishnamurtin kirjoja luettavaksi.
Olen saanut niistä suuren avun.
Nm. Samaa kokenut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Okei, AP, en tiedä auttaisiko tämä sinua yhtään tai sopiiko tämä edes elämänkatsomukseeni, mutta sinuna kokeilisin käydä menneiden elämien regressioterapiassa. Sieltä löytyy usein syitä asioille, jotka muuten eivät ole selitettävissä. Olen itse saanut paljon apua ja auttanut myös asiakkaita. Joillekin on tullut aivan käsittämättömän suuria AHAA-elämyksiä, joiden jälkeen omaa itseä kohtaan on voinut olla armollinen.
Olen itse sitä mieltä, että vaikka menneet elämät ja vastaavat olisivatkin vain harhaa ja mielikuvitusta (sehän selviää sitten, kun kuolee, eikö niin), mutta jos ne auttavat ihmisiä elämään onnellisempaa, tasapainoisempaa ja empaattisempaa elämää eritoten ITSEÄ kohtaan, niin siitä ei ole mitään haittaa. Mikään, mikä tekee maailmasta ja elämästä parempaa muille ja itselle ei voi olla haitaksi.
Minulla on ollut samanlainen paha hammaslääkärifobia syntymästä asti. Minulta puuttuu hampaita fobian takia. Pelkäsin tuttujakin hammaslääkäreitä niin paljon, että sain vuorokausia kestäviä paniikkikohtauksia ja minusta tuntui, että kuolen. Mikään määrä ehdollistumista ja positiivisia kokemuksia ei auttanut, kuten fobioissa pitäisi auttaa ja joka on auttanut muissa. Olen pelännyt aikoinani neuloja, mutta kun jouduin neulojen kanssa paljon tekemisiin en pelkää niitä enää. Mutta hammaslääkäri? Ei mitään vaikutusta.
Selvisi sitten menneiden elämien regressiossa mennyt elämä, jossa minua oli kidutettu repimällä hampaita irti. Menetin melkein kaikki hampaani, ennen kuin pääsin vapaaksi. Kaiken lisäksi olin täysin syytön kidutukseeni.
Kun tuo selvisi, hammaslääkärikammoni hävisi 80%. Olen sen jälkeen uskaltanut kahdelle tuntemattomalle hammaslääkärille ja pystyn syömään ja nukkumaan ennen hammaslääkäriä. Pystyn myös varaamaan hammaslääkäriajan ilman järkyttävää paniikkikohtausta toisin kuin ennen regressiota.
En edelleenkään pidä hammaslääkäristä, mutta pystyn elämään pienen pelon kanssa.
Kuinka tämäntyyppinen terapiasessio tapahtuu yleensäkin? Tiesikö regressioterapeutti hammaslääkärikammostasi, ennen kuin tuo hampaiden repiminen ja kidutus edellisessä elämässä tuli ilmi?
Olen todella skeptinen ja samaan aikaan kiinnostunut tällaisista asioista. Siis nytkin ajattelen, että jos terapeutti tiesi kammostasi, hän tietenkin "keksi" tuollaisen aiemman elämän traumaattisen tapahtuman sinulle, mutta samalla haluaisin itsekin kokeilla jotain vastaavaa, jos siitä olisi edes jotain apua. Kiitos siis vinkistä. (En ole AP).
Tämä regressio, jonka minä kävin läpi, tehtiin hypnoosissa. Hypnoosihoidoissa on paljastunut maailmanlaajuisesti ongelmien lähteiksi menneiden elämien tapahtumia joidenkin potilaiden kohdalla. En nyt kuollaksenikaan muista, kuka se amerikkalainen hypnoterapeutti oli, joka alkoi törmätä potilaisiin, jotka kertoivat hypnoosissa menneistä elämistään niin usein, että tämä terapeutti alkoi tutkia asiaa ja julkaisi siitä kirjan. Olen lukenut sen joskus teini-iässä, eli sen on pakko olla 80- tai 90-luvulla kirjoitettu. Tai kenties aiemmin.
Muistan tästä kirjasta naisen, joka pelkäsi kuollakseen rottia. Kun terapeutti hypnotisoi naisen ja pyysi kertomaan, missä hän on liittyen rottiin, nainen kertoi, että hän on kylmässä, kivisessä ja pimeässä huoneessa. Että hän taitaa olla vankilassa. Ihmeissään terapeutti kysyy, että missä ihmeen vankilassa (koska naisella ei ole ollut vankilatuomiota). Nainen ei osaa kertoa, mutta sanoo, että se on vankila. Terapeutti pyytää naista palaamaan aikaan ennen vankilaa ja kysyy missä hän on. Nainen kertoo olevansa ulkona ison portin luona. Terapeutti kysyy, että lukeeko portissa jotain? Nainen sanoo, että lukee, mutta hän ei osaa lukea. Mutta hän osaa numerot ja portissa on luku 1695 (tai joku vastaa 1600-luvun vuosi).
Terapeutti johdatti naisen tuosta hetkestä takaisin sinne vankilaan, jossa hän oli heti alkuun. Selvisi, että hänet oli jätetty kuolemaan selliin ja rotat olivat syöneet hänet; alkaneet siis syödä häntä vielä hänen ollessa elossa.
Regressiohypnoosissa ohjaajani ohjasi minua samalla tavalla. Pyysi lähinnä katselemaan ympärille, kertomaan missä olen ja mitä näen, joistakin asioista tehtiin tarkentavia kysymyksiä. Ihan kuin ns. perushypnoosissa.
Olen itse sitä mieltä, että jos jostakin asiasta on elämässä mittavaa haittaa, kannattaa kokeilla kaikkia mahdollisia hoito- ja terapiamuotoja, jos vain mahdollista. Ikinä ei tiedä, mistä se helpotus mahdollisesti voi löytyä.
Olisko tuo kirjailija Bryan Weiss tai joku sinnepäin?
Ama1978 kirjoitti:
Olen luultavasti erityisherkkä. Nyt ongelma on, että en haluaisi muuttaa, vaikka mies haluaa. En tiedä, miten kykenen siihen. Onko kenelläkään muulla ollut tällaista ongelmaa?
Osaako kukaan kertoa, miten saisin itseeni lisää rohkeutta? Vastustan kaikkea muutosta.
Voisitko ap, tietoisesti alkaa karkaisemaan itseäsi. Tavallaan alat kiinnittää johonkin ihan muuhun asiaan huomiota silloin, kun huomaat meneväsi sinne herkkyysalueelle?
Jätät sen huomioimatta ja keskityt saman tien johonkin muuhun. Et tavallaan provosoi itseäsi lisää.
Koska tiedät ja tiedostat alttiutesi, niin tiedot ettei joku asia mistä ahdistuu ja panikoi, muutu siitä sinun ahdistuksestasi.
Ajattelen, että itsellesi järjen ja tiedon avulla strategian.
Rauhoita itseäsi vaikka silittämällä käsivarresta. samalla ajatus vaikka siihen hetkeen ja tuntemukseen.
Tsemppiä.