Miksi haluat mennä/menit kirkossa naimisiin, vaikket usko Jumalaan?

Vierailija kirjoitti:

Pari tuttavaa on siviilivihitty juhlapaikalla. Kummassakin tapauksessa paikka oli vanha kartanomiljöö Helsingissä. Kätevää kun ei tarvitse siirtyä kirkosta pitopaikkaan.

Jep. Vieraanakin ollessa kirkko on aina se kaikkein ankein osuus, kuunnella niitä jaaritteluita ja urkuja siellä.

Nadja Sukari kääntyi kristityksi.

Siksi meni kirkossa naimisiin.

Koska Jumala kutsui

Vierailija kirjoitti:

Miksi vietätte joulua ja pääsiäistä jos ette usko jumalaan?

Saa palkallista ryyppyvapaata ja lahjoja..siksi

Vierailija kirjoitti:

Miksi vietätte joulua ja pääsiäistä jos ette usko jumalaan?

Ensinnäkin joulu ja pääsiäinen ovat alkuperältään pakanallisia, niihin on lätkäisty kristilliset juhlat päälle myöhemmin jotta tämä unohtuisi kansalta ja hyvin on onnistuttu. Nuo ajankohdat ovat liittyneet vuoden kiertoon ja luonnon eri vaiheisiin.

Toisekseen etenkin joulu (se sanakin tulee meillä pakanallisesta Yule-juhlasta eikä kristinuskon Christmas-sanasta) on useimmalle meistä perheeseen ja yhdessäoloon liittyvä juhla, ei siellä mitään raamattua lueta jos ei nyt sitä alkuperäistä talvipäivänseisaustakaan juhlita.

Mulla on myös kaveripiirissä näitä kirkkohäiden viettäjiä, ja mikäpä siinä. Eivät ole muutenkaan mitään omaperäisiä ajattelijoita. Yhdestä en tiedä, hän saattaa vaikka olla uskovainenkin. Onhan se käsittämätöntä nykyaikana, mutta aika moni on perussuomalaiseksikin päätynyt, vaikka rationaalisin perustein sekin tuntuu hyvin kummalliselta.

Aika monet ihmiset elävät leikkielämää, jossa asioiden merkityksiä ei mietitä kovinkaan syvällisesti. Toimitaan fiilisten ja tunnelmien pohjalta, ja tehdään niin kuin muutkin tekevät. Tehdään kirkossa sopimus koko seurakunnan edessä ja vannotaan sitoutumista sopimukseen Jumalan kasvojen edessä, vaikkei edes uskota Jumalaan. Naureskellaan koko seurakunnan höpöhöpö-uskomuksille ihan vain jotta saadaan omalle naimisiinmenolle hyvät kulissit. Ei mietitä, minkä leiman tämä antaa koko naimisiinmenolle. Naimisiinmeno pitäisi tapahtua rakkaudesta, mutta aviota solmiessa ollaankin käyttämässä seurakuntaa, kirkkoa ja pappia hyväkseen, naureskellaan näille ihmisille, vain jotta saadaan itselle jotain henkilökohtaista hyötyä, eli hieno, tunnelmallinen ympäristö toimituksen ajaksi. Osoitetaan koko maailmalle rakkaus jotain henkilöä kohtaan käyttämällä siihen ilmaisuun jotain halpamaista laskelmointia. Vähän sama kuin veisi syvästi kaipaamansa ihmisen haudalle varastettuja kukkasia.

Ps. en usko jumalaan joten en myöskään halua kirkkohäitä.

Pahimpia on silti kirkkohautajaiset. Jotenkin niin lohdutonta kuunnella niitä satuja surullisessa tilanteessa kun on juuri menetetty joku läheinen. Taivaassa tavataan, juu varmaan...

Vierailija kirjoitti:

Mies halusi kirkkohäät ja miehen äiti oli (ei ole niinkään enää, on järkiintynyt) uskoon hurahtanut. Joustin periaatteistani ja liityin kirkkoon sitä varten. Pappi ei juuri jumaluuksista edes puhunut häissämme, oli rento eikä yhtään vaivaannuttava meno. Olen taas eronnut kirkosta, samoin mies. Ja molemmat lapsemme.

Tämä on asia, jota erityisesti en ymmärrä. Mitä se uskova puoliso saa siitä, että toinen "valehtelee" elämän tärkeimpänä päivänä? Eikö ole kamalaa perustaa avioliitto näytelmälle, jossa toinen ei ollut aidosti tunteella mukana?

Minä en ymmärrä kirkossa naimisiinmenoa edes uskovaisilta. Kirkot ovat järjestään kylmiä ja kolkkoja tiloja, joissa kaikuu. Pahinta on, jos kirkossa on huutava lapsi. Kyllä papin saa johonkin viihtyisämpääkin tilaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meitä oli kaksi siinä alttarilla. Ja se toinen uskoo. Kelpaako?

Miten kestätte toisianne. Eikö toista häiritse, että puoliso joutuu helvettiin ja toista se, että puoliso on harhainen satuolentoihin uskoja?

Tää nyt oli pelkästään tosi ilkeä ja yleistävä puheenvuoro. Näinkö haluaisitte, että kaikki ajattelisivat? Mielestäni se, että haluaa viettää perinteikkään seremonian siihen kuuluvassa paikassa ei tee kenestäkään harhaista.

Ja mielestäni tällainen harhaisuus on myöskin välttämätöntä omaksua jos meinaa jaksaa työelämässä. Jatkuvaa typeryyttä, valheita ja esittämistä, ja niihin pitää väittää uskovansa. Usein on pakko vielä itsekin suoltaa samaa sontaa tai potkut tulee.

Siihen verrattuna ei ole pahakaan rasti teeskennellä, että kaikentietävä ja -osaava partaukkeli on kertonut ristiinnaulitsemansa pojan välityksellä, että lähimmäistä pitäisi rakastaa kuin itseään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies halusi kirkkohäät ja miehen äiti oli (ei ole niinkään enää, on järkiintynyt) uskoon hurahtanut. Joustin periaatteistani ja liityin kirkkoon sitä varten. Pappi ei juuri jumaluuksista edes puhunut häissämme, oli rento eikä yhtään vaivaannuttava meno. Olen taas eronnut kirkosta, samoin mies. Ja molemmat lapsemme.

Tämä on asia, jota erityisesti en ymmärrä. Mitä se uskova puoliso saa siitä, että toinen "valehtelee" elämän tärkeimpänä päivänä? Eikö ole kamalaa perustaa avioliitto näytelmälle, jossa toinen ei ollut aidosti tunteella mukana?

Nyt en kyllä ymmärrä yhtään. Ehkä uskonto ei ole ollut kyseiselle henkilölle niin kuolemanvakava asia kuin se sinulle on? Valehtelee mistä? Siitä, että tahtooko? Eihän siellä muuta luvata kuin tahtoa ja jos siinä kohtaa valehtelee niin on tietysti huonompi juttu :D Avioliitto nimenomaan on myös myönnytyksiä ja sitä, että toisen puoliskon toiveet otetaan huomioon. Jos ei itse ole raivoisa ateisti niin miksi ei menisi toisen mieliksi kirkossa naimisiin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meitä oli kaksi siinä alttarilla. Ja se toinen uskoo. Kelpaako?

Miten kestätte toisianne. Eikö toista häiritse, että puoliso joutuu helvettiin ja toista se, että puoliso on harhainen satuolentoihin uskoja?

Tää nyt oli pelkästään tosi ilkeä ja yleistävä puheenvuoro. Näinkö haluaisitte, että kaikki ajattelisivat? Mielestäni se, että haluaa viettää perinteikkään seremonian siihen kuuluvassa paikassa ei tee kenestäkään harhaista.

Ja mielestäni tällainen harhaisuus on myöskin välttämätöntä omaksua jos meinaa jaksaa työelämässä. Jatkuvaa typeryyttä, valheita ja esittämistä, ja niihin pitää väittää uskovansa. Usein on pakko vielä itsekin suoltaa samaa sontaa tai potkut tulee.

Siihen verrattuna ei ole pahakaan rasti teeskennellä, että kaikentietävä ja -osaava partaukkeli on kertonut ristiinnaulitsemansa pojan välityksellä, että lähimmäistä pitäisi rakastaa kuin itseään.

Tuohan on nimenomaan yksi järkevimmistä kristinuskon opeista. Aika vähän olisi maailmassa pahaa jos kaikki eläisivät sen mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Aika monet ihmiset elävät leikkielämää, jossa asioiden merkityksiä ei mietitä kovinkaan syvällisesti. Toimitaan fiilisten ja tunnelmien pohjalta, ja tehdään niin kuin muutkin tekevät. Tehdään kirkossa sopimus koko seurakunnan edessä ja vannotaan sitoutumista sopimukseen Jumalan kasvojen edessä, vaikkei edes uskota Jumalaan. Naureskellaan koko seurakunnan höpöhöpö-uskomuksille ihan vain jotta saadaan omalle naimisiinmenolle hyvät kulissit. Ei mietitä, minkä leiman tämä antaa koko naimisiinmenolle. Naimisiinmeno pitäisi tapahtua rakkaudesta, mutta aviota solmiessa ollaankin käyttämässä seurakuntaa, kirkkoa ja pappia hyväkseen, naureskellaan näille ihmisille, vain jotta saadaan itselle jotain henkilökohtaista hyötyä, eli hieno, tunnelmallinen ympäristö toimituksen ajaksi. Osoitetaan koko maailmalle rakkaus jotain henkilöä kohtaan käyttämällä siihen ilmaisuun jotain halpamaista laskelmointia. Vähän sama kuin veisi syvästi kaipaamansa ihmisen haudalle varastettuja kukkasia.

Ps. en usko jumalaan joten en myöskään halua kirkkohäitä.

Mistä sinä tiedät, kuinka syvällisesti muut ajattelevat ja millä perusteilla he tekevät valintojaan? Ja millä tavoin sinulta on pois se, millaisen merkityksen muut antavat naimisiinmenolle, kirkkorakennukselle tai uskonnolle?

Itse olen ateisti, mutta olin ennen uskossa. Olen todellakin miettinyt tällaiset asiat läpi perusteellisesti ja siksi olen myös vapaa tekemään juuri sellaisia valintoja kuin itse haluan. Valitsen esimerkiksi mennä jouluna kirkkoon. Onhan se aika huvittavaa, että sen perusteella joku besserwisser katsoo tietävänsä minusta tai ajattelukyvystäni jotain.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meitä oli kaksi siinä alttarilla. Ja se toinen uskoo. Kelpaako?

Miten kestätte toisianne. Eikö toista häiritse, että puoliso joutuu helvettiin ja toista se, että puoliso on harhainen satuolentoihin uskoja?

Tää nyt oli pelkästään tosi ilkeä ja yleistävä puheenvuoro. Näinkö haluaisitte, että kaikki ajattelisivat? Mielestäni se, että haluaa viettää perinteikkään seremonian siihen kuuluvassa paikassa ei tee kenestäkään harhaista.

Ja mielestäni tällainen harhaisuus on myöskin välttämätöntä omaksua jos meinaa jaksaa työelämässä. Jatkuvaa typeryyttä, valheita ja esittämistä, ja niihin pitää väittää uskovansa. Usein on pakko vielä itsekin suoltaa samaa sontaa tai potkut tulee.

Siihen verrattuna ei ole pahakaan rasti teeskennellä, että kaikentietävä ja -osaava partaukkeli on kertonut ristiinnaulitsemansa pojan välityksellä, että lähimmäistä pitäisi rakastaa kuin itseään.

Tuohan on nimenomaan yksi järkevimmistä kristinuskon opeista. Aika vähän olisi maailmassa pahaa jos kaikki eläisivät sen mukaan.

Sitähän minä juuri sanoin! Tosin tuossakin vähän tökkii se, että pääjehulla on melko selvästi työelämästäkin tuttu esimiehen asenne: "tee kuten minä sanon, älä kuten minä teen".

Miksi jotkut ottavat asiakseen arvostella toisten tekemisiä asioissa, jotka eivät heille itselleen kuulu alkuunkaan. Jos joku muu menee kirkossa naimisiin, ei se vaikuta sinun elämääsi mitenkään. Jos saat kutsun tällaisiin "tekopyhiin" häihin, voit jättää menemättä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika monet ihmiset elävät leikkielämää, jossa asioiden merkityksiä ei mietitä kovinkaan syvällisesti. Toimitaan fiilisten ja tunnelmien pohjalta, ja tehdään niin kuin muutkin tekevät. Tehdään kirkossa sopimus koko seurakunnan edessä ja vannotaan sitoutumista sopimukseen Jumalan kasvojen edessä, vaikkei edes uskota Jumalaan. Naureskellaan koko seurakunnan höpöhöpö-uskomuksille ihan vain jotta saadaan omalle naimisiinmenolle hyvät kulissit. Ei mietitä, minkä leiman tämä antaa koko naimisiinmenolle. Naimisiinmeno pitäisi tapahtua rakkaudesta, mutta aviota solmiessa ollaankin käyttämässä seurakuntaa, kirkkoa ja pappia hyväkseen, naureskellaan näille ihmisille, vain jotta saadaan itselle jotain henkilökohtaista hyötyä, eli hieno, tunnelmallinen ympäristö toimituksen ajaksi. Osoitetaan koko maailmalle rakkaus jotain henkilöä kohtaan käyttämällä siihen ilmaisuun jotain halpamaista laskelmointia. Vähän sama kuin veisi syvästi kaipaamansa ihmisen haudalle varastettuja kukkasia.

Ps. en usko jumalaan joten en myöskään halua kirkkohäitä.

Mistä sinä tiedät, kuinka syvällisesti muut ajattelevat ja millä perusteilla he tekevät valintojaan? Ja millä tavoin sinulta on pois se, millaisen merkityksen muut antavat naimisiinmenolle, kirkkorakennukselle tai uskonnolle?

Itse olen ateisti, mutta olin ennen uskossa. Olen todellakin miettinyt tällaiset asiat läpi perusteellisesti ja siksi olen myös vapaa tekemään juuri sellaisia valintoja kuin itse haluan. Valitsen esimerkiksi mennä jouluna kirkkoon. Onhan se aika huvittavaa, että sen perusteella joku besserwisser katsoo tietävänsä minusta tai ajattelukyvystäni jotain.

Sen tietää siitä, että puhuu näistä asioista eri ihmisten kanssa. Itse ovat monet sanoneet, että eivät oikein tiedä miten ajattelevat, eivät ole varmoja uskovatko Jumalaan vai ei ja menevät kirkossa naimisiin tavan ja jonkinlaisen eoämääräisen Jumalan kunnioituksen vuoksi. 

Toinen on kuolema. Pelottaa niin vietävästi, kun eivät oikein tiedä, mihin uskovat ja tapahtuuko sen jälkeen hyvää, pahaa, vai ei mitään. Mutta pelottaa ja siksi ei oikein edes halua näitä miettiä. Mietitään mieluummin vaikka kauppalistaa ja huomisen ruokia!

eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies halusi kirkkohäät ja miehen äiti oli (ei ole niinkään enää, on järkiintynyt) uskoon hurahtanut. Joustin periaatteistani ja liityin kirkkoon sitä varten. Pappi ei juuri jumaluuksista edes puhunut häissämme, oli rento eikä yhtään vaivaannuttava meno. Olen taas eronnut kirkosta, samoin mies. Ja molemmat lapsemme.

Tämä on asia, jota erityisesti en ymmärrä. Mitä se uskova puoliso saa siitä, että toinen "valehtelee" elämän tärkeimpänä päivänä? Eikö ole kamalaa perustaa avioliitto näytelmälle, jossa toinen ei ollut aidosti tunteella mukana?

Nyt en kyllä ymmärrä yhtään. Ehkä uskonto ei ole ollut kyseiselle henkilölle niin kuolemanvakava asia kuin se sinulle on? Valehtelee mistä? Siitä, että tahtooko? Eihän siellä muuta luvata kuin tahtoa ja jos siinä kohtaa valehtelee niin on tietysti huonompi juttu :D Avioliitto nimenomaan on myös myönnytyksiä ja sitä, että toisen puoliskon toiveet otetaan huomioon. Jos ei itse ole raivoisa ateisti niin miksi ei menisi toisen mieliksi kirkossa naimisiin?

Se, että koko homman katsotaan tapahtuvan kaikkitietävän jumalan edessä ja siunataan jumalan nimeen on valehtelua sen puolelta, joka ei usko jumalaa olevan. Jos se kaikki on molempien mielestä vaan hassua leikkiä, niin ihan ok.

Mutta jos toinen uskoo tosissaan, niin miksi haluaa puolisonsa leikkivän uskovaa avioliittoa solmiessa?

En koe olevani mitenkään raivoateisti, vanhempani olivat eroneet kirkosta ennen kuin synnyin, joten olen saanut elää rauhassa koko elämäni tietäen, että jumalia ei ole. Kunnioitan kuitenkin toisten uskoa, minusta tuntuisi siltä, että pilkkaan toisten uskoa osallistumalla aktiivisesti uskonnolliseen seremoniaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meitä oli kaksi siinä alttarilla. Ja se toinen uskoo. Kelpaako?

Miten kestätte toisianne. Eikö toista häiritse, että puoliso joutuu helvettiin ja toista se, että puoliso on harhainen satuolentoihin uskoja?

Tää nyt oli pelkästään tosi ilkeä ja yleistävä puheenvuoro. Näinkö haluaisitte, että kaikki ajattelisivat? Mielestäni se, että haluaa viettää perinteikkään seremonian siihen kuuluvassa paikassa ei tee kenestäkään harhaista.

Tarkoitin lähinnä, että miten kestätte toisianne jokapäiväisessä elämässä. Yhden hääpäivän nyt kuka vaan sinnittelee helposti.

On se minustakin tekopyhää. Ja olisi outoa häissä kuunnella jotain jumalalöpinää ja jeesustelua. Mutta ei se ole niin yksinkertaista...

Olemme kihloissa, ja mies oli katolinen. Ei hän ole uskonnollinen, mutta on kuitenkin katoliselta alueelta ja sillä on kulttuurista merkitystä hänelle. On osittain näkynyt kasvatuksessa ja hän arvostaa esim. katolisia kirkkoja sekä niissä olevaa taidetta ja pyhimysten tarinat kiinnostaa.

Näin ollen olen ehdottanut, jospa hän haluaisi kotikaupungissaan eräässä kappellissa pitää jonkin simppelin sinauksen katolisen papin toimesta. Näin hänen perheensäki voisi tavallaan osallistua "vihkimiseen", koska eivät meidän Suomen maistraattimenoon ole tulossa.

Ehkä tämä olisi tekopyhää, koska emme usko jumalaan. Mutta uskonto on myös osa kulttuuria ja perinteitä... 🤔

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meitä oli kaksi siinä alttarilla. Ja se toinen uskoo. Kelpaako?

Miten kestätte toisianne. Eikö toista häiritse, että puoliso joutuu helvettiin ja toista se, että puoliso on harhainen satuolentoihin uskoja?

Tää nyt oli pelkästään tosi ilkeä ja yleistävä puheenvuoro. Näinkö haluaisitte, että kaikki ajattelisivat? Mielestäni se, että haluaa viettää perinteikkään seremonian siihen kuuluvassa paikassa ei tee kenestäkään harhaista.

Tarkoitin lähinnä, että miten kestätte toisianne jokapäiväisessä elämässä. Yhden hääpäivän nyt kuka vaan sinnittelee helposti.

En ole tutustunut kummemmin kristinuskoon tai keskustellut aiheesta uskovien kanssa.

Mutta eikö usko ole sisäinen ja henkilökohtainen asia? Eihän se nyt arjessa välttämättä näy...