Lue keskustelun säännöt.
Mistä johtuu, että joitain ihmisiä vihataan aina, vaikka olisivat kilttejä ihmisiä?
19.05.2020 |
Ymmärrän hyvin, että joku diktaattorimainen ihminen tai muuten vaan esim. selän takana juonitteleva, joutuu vihan kohteeksi. Usein kuitenkin olen havainnoinut, että ihmiset joilla on vähän ystäviä ja joita vihataan tai ällötään tai muuten vaan sivuutetaan, eivät suinkaan ole pahoja vaan aika kilttejä ja harmittomia ihmisiä. Itsekin tähän ryhmään kuulun, mutta olen huomannut myös muissa vastaavissa ihmisissä tällaisen kohteeksi joutumista. Molemmissa sukupuolissa.
Kommentit (305)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikea sanoa varmuudella, mutta olen huomannut autistina että olen saattanut joskus (harvoin) sanoa jotain tökerösti tai ajattelematonta tarkoittamatta kuitenkaan pahaa. Ei mitään hirveän pahaa mitä ei voisi selittää. Uskoisin että tätä tapahtuu kaikille ihmisille.
Mutta sitä en ymmärrä miksi sen pienen töpähdyksen täytyy määrittää koko ihminen muiden silmissä, ja sitten toisaalta hyväksytään jonkun toisen ihan avointa pahuutta kuten kiusaamista. Oma vaisto sanoo että jos en tiedä jostain tyypistä paljoakaan mutta tämä sanoo jotain mikä saa hänet vaikuttamaan vaikkapa yksinkertaiselta, niin en minä silti lyöttäydy sellaisen seuraan jonka tunnen paremmin mutta jonka sosiaalista kanssakäymistä värittää voimakkaasti antisosiaalinen käytös. Vaikka siihen ei itse suoraan osallistuisi niin sitä saisi hävetä jatkuvasti.
Ehkä jotkut ihmiset on sellaisia että heille riittää ettei ilkeä ihminen ole ilkeä juuri heille (ainakaan sillä hetkellä), ja yhteisö saa haukata paskaa. 👀
Tätä en tule koskaan ymmärtämään.
Olen huomannut että ihmiset tekevät päätöksen toisesta ihmisestä aika nopeaa. Jos sattuu toisella olemaan vaikka huono päivä käyttäytyy sen takia huonosti. Jos se on esim vielä ensi tapaaminen niin he ajattelevat että se henkilö on huonoa seuraa tai paha. Vaikka hänellä oli vain huono päivä. Mutta sitten jos on ihmisestä kyse jonka he tuntevat ja sillä on huono päivä niin kestävät sen paremmin eikö ajattele häntä huonona. Ensi tapaamisellakin on merkitystä ja vaikutusta varsinkin tuntemattomien kanssa.
Tietenkin. Mutta olen huomannut että tämä kuvio toistuu myös silloin kun ryhmä on uusi ja kukaan ei ennestään tunne toisiaan, esim. opiskelu. Ekstroverteillä on ylilyöntiasema sen hyvän ensivaikutelman jättämisessä verrattuna niihin jotka luottavat pikkuhiljaa tutustumiseen, ja ne sosiaalisesti dominoivatkin ovat tyypillisesti ekstroverttejä.
Toinen kysymys on sitten se että miten ollaan päädytty sellaiseen tilanteeseen että yleisesti ikävästä tyypistä on tullut suosittu, koskematon oman käytöksensä seurauksilta. Ne ikävät piirteet kuten kiusaaminen harvoin ilmenee vasta myöhemmin ja yllättäen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos joku vihaa sua, niin mitä väliä sillä on? Anna sen vihata ja tuntea ikävää tunnetta. Ei se ole sinulta pois.
Jättää huomiotta sen, kuinka levittää valheita susta? On välittämättä siitä, kuinka varastaa sulta tavaroita? Tai rikkoo niitä? Tai nöyryyttää julkisesti? Helppo sanoa.
Vaihda ihmeessä tuttavapiiriä, jos piireissäsi on tuollaista. Enpä ole moiseen itse törmännyt.
Sinänsä jos joku käyttäytyy noin, kyse lienee pikemminkin vakavasta mt-ongelmasta kuin henkilökohtaisesta vihasta.
Tiesitkö, että niitä kavereita ja ystäviä ei kasva puissa? Siksi niin moni roikkuukin surkeissa kaveri- ja parisuhteissa. Kun pelätään yksin olemista (tai yksin jäämistä) niin paljon, että jopa se kusipääkaveri on parempi.
Vierailija kirjoitti:
Musta lammas-ilmiö
Kiltti tai sellaiseksi mielletty on helppo kohde sille tietylle tunnekirjon osalle? Ei ole uhkaava millään tavalla?
Huono ryhmädynamiikka on sitä, että "tarvitaan" syntipukki, jonka päälle täysin aiheettomasti kipataan kaikkien muiden huonot ominaisuudet. Syylliset eivät halua huomata itse olevansa syypäitä huonoon ilmapiiriin, jolloin leimataan joku, että se on ruma, se on epäsuosittu, se tekee siinä ja siinä asiassa väärin ja plaa plaa plaa. Yleensä se kaikkein kiltein tavis joutuu siihen ilman omaa syytään. Jos syntipukki poistuu omasta tahdostaan pois, niin sitten ryhmä tarvitsee uuden syntipukin ja niin ollen huono ilmapiiri pysyy edelleen, kunnes sekin syntipukki haluaa pois ja valitaan kolmas syntipukki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikea sanoa varmuudella, mutta olen huomannut autistina että olen saattanut joskus (harvoin) sanoa jotain tökerösti tai ajattelematonta tarkoittamatta kuitenkaan pahaa. Ei mitään hirveän pahaa mitä ei voisi selittää. Uskoisin että tätä tapahtuu kaikille ihmisille.
Mutta sitä en ymmärrä miksi sen pienen töpähdyksen täytyy määrittää koko ihminen muiden silmissä, ja sitten toisaalta hyväksytään jonkun toisen ihan avointa pahuutta kuten kiusaamista. Oma vaisto sanoo että jos en tiedä jostain tyypistä paljoakaan mutta tämä sanoo jotain mikä saa hänet vaikuttamaan vaikkapa yksinkertaiselta, niin en minä silti lyöttäydy sellaisen seuraan jonka tunnen paremmin mutta jonka sosiaalista kanssakäymistä värittää voimakkaasti antisosiaalinen käytös. Vaikka siihen ei itse suoraan osallistuisi niin sitä saisi hävetä jatkuvasti.
Ehkä jotkut ihmiset on sellaisia että heille riittää ettei ilkeä ihminen ole ilkeä juuri heille (ainakaan sillä hetkellä), ja yhteisö saa haukata paskaa. 👀
Tätä en tule koskaan ymmärtämään.
Olen huomannut että ihmiset tekevät päätöksen toisesta ihmisestä aika nopeaa. Jos sattuu toisella olemaan vaikka huono päivä käyttäytyy sen takia huonosti. Jos se on esim vielä ensi tapaaminen niin he ajattelevat että se henkilö on huonoa seuraa tai paha. Vaikka hänellä oli vain huono päivä. Mutta sitten jos on ihmisestä kyse jonka he tuntevat ja sillä on huono päivä niin kestävät sen paremmin eikö ajattele häntä huonona. Ensi tapaamisellakin on merkitystä ja vaikutusta varsinkin tuntemattomien kanssa.
Juuri tuo ensinäkemältä tuomitseminen on se ongelma. Varsinkin kaveri- ja parisuhteiden muodostumisen kannalta. Ensisilmäyksellä menettää mahdollisuuden tutustua ihmiseen, eikä ikinä saa tietää, miksi. Kaiken lisäksi, jos yrittää tutustua tähän sinut jo torjuneeseen ihmiseen, hänellä suhtautuminen tähän tutustumisyritykseen voi olla jo vihamielinen - vain siksi, että ei läpäissyt sitä ekaa "testiä" (eli sitä, josta ei edes ollut vielä tietoinen). Hirveä halu ihmisillä ensinnäkin luokitella muita eri ryhmiin ja toiseksi päättää vaikka sen yhden katsekontaktin perusteella että joku on täysi mulkku.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä sinä et ole ihan niin kiltti kuin luulet.
Jospa sitten ei puhuta minusta, vaan muista joiden olen huomannut olevan hyväntahtoisia ihmisiä, vaikka joutuvat vihan kohteeksi.
Ei johdu niistä kilteistä ihmisistä itsestään, vaan siitä, että osa ihmisistä on mulkkuja. Näiden kohdalla kannattaa vaihtaa maisemaa, muu ei oikein auta. Sen joutuu jokainen opettelemaan, jos ei halua jääda kaltoinkohtelun kohteeksi.
Ja kun huomaat, että yhdeksän kymmenestä on niitä mulkkuja ja se kymmenes on täysin välinpitämätön? Mitä sitten teet?
Psykoterapia on tuossa tapauksessa paikallaan. Koulu- ja työpaikkakiusaaminen on asia erikseen, silloin valitettavasti se maiseman vaihtaminen on tehokkain keino.
Yleisesti yhdeksän kymmenestä ihmisestä ei ole mulkkuja. Psykoterapian avulla saa luottamuksen takaisin ja voi rakentaa terveitä ihmissuhteita.
Voit olla oikeassa siinä, että ehkä niitä mulkkuja olikin vain 1-2 ja ne loput vaan nakkasivat paskat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikea sanoa varmuudella, mutta olen huomannut autistina että olen saattanut joskus (harvoin) sanoa jotain tökerösti tai ajattelematonta tarkoittamatta kuitenkaan pahaa. Ei mitään hirveän pahaa mitä ei voisi selittää. Uskoisin että tätä tapahtuu kaikille ihmisille.
Mutta sitä en ymmärrä miksi sen pienen töpähdyksen täytyy määrittää koko ihminen muiden silmissä, ja sitten toisaalta hyväksytään jonkun toisen ihan avointa pahuutta kuten kiusaamista. Oma vaisto sanoo että jos en tiedä jostain tyypistä paljoakaan mutta tämä sanoo jotain mikä saa hänet vaikuttamaan vaikkapa yksinkertaiselta, niin en minä silti lyöttäydy sellaisen seuraan jonka tunnen paremmin mutta jonka sosiaalista kanssakäymistä värittää voimakkaasti antisosiaalinen käytös. Vaikka siihen ei itse suoraan osallistuisi niin sitä saisi hävetä jatkuvasti.
Ehkä jotkut ihmiset on sellaisia että heille riittää ettei ilkeä ihminen ole ilkeä juuri heille (ainakaan sillä hetkellä), ja yhteisö saa haukata paskaa. 👀
Tätä en tule koskaan ymmärtämään.
Olen huomannut että ihmiset tekevät päätöksen toisesta ihmisestä aika nopeaa. Jos sattuu toisella olemaan vaikka huono päivä käyttäytyy sen takia huonosti. Jos se on esim vielä ensi tapaaminen niin he ajattelevat että se henkilö on huonoa seuraa tai paha. Vaikka hänellä oli vain huono päivä. Mutta sitten jos on ihmisestä kyse jonka he tuntevat ja sillä on huono päivä niin kestävät sen paremmin eikö ajattele häntä huonona. Ensi tapaamisellakin on merkitystä ja vaikutusta varsinkin tuntemattomien kanssa.
Juuri tuo ensinäkemältä tuomitseminen on se ongelma. Varsinkin kaveri- ja parisuhteiden muodostumisen kannalta. Ensisilmäyksellä menettää mahdollisuuden tutustua ihmiseen, eikä ikinä saa tietää, miksi. Kaiken lisäksi, jos yrittää tutustua tähän sinut jo torjuneeseen ihmiseen, hänellä suhtautuminen tähän tutustumisyritykseen voi olla jo vihamielinen - vain siksi, että ei läpäissyt sitä ekaa "testiä" (eli sitä, josta ei edes ollut vielä tietoinen). Hirveä halu ihmisillä ensinnäkin luokitella muita eri ryhmiin ja toiseksi päättää vaikka sen yhden katsekontaktin perusteella että joku on täysi mulkku.
Nykyään. Ei tuollaista ollut vielä 2000-luvun alussa. Somekulttuuri ja oman itsen korottamistrendi romutti luottamuksen ihmisiin.
Vierailija kirjoitti:
Mulle on sanottu kerran yläasteella, että näytän sarjamurhaajalta ja maailma olisi parempi paikka ilman kaltaistani hapentuhjaalaa. Olin arka, hiljainen ja kiusatttu ysin oppilas. En vaan osannut elehtiä ja teeskennellä olevani iloisempi. Enkä tietenkään osannut neurotyypillisten sosiaalisia pelejä enkä itse osallistunut kiusaamiseen. En edelleenkään ymmärrä esim juoruilun tarkoitusta. Omassa lapsuudenkodissa vanhemmat puhuivat paskaa muista ja spekuloivat omiaan. Ihmettelin, miten kukaan jaksaa käyttää energiaa toisen ihmisten asioiden märehtimiseksi ja totuuden vääristelyyn.
Aikuisena mulla todettiin autismi ja ADHD. Vertaisryhmissä olen kuullut samanlaisia kokemuksia naisilta juurikin sarjamurhaajavertailuista. Reiluja, omiin asioihinsa keskittyviä ja muiden ihmisarvoa ja yksityisyyttä kunnioittavia hiljaisia tyttöjä vihataan, suorastaan pelätään.
No sama miehissä. Mulla kaikki nuo mainitsemasi kokemukset - paitsi toi sarjamurhaajajuttu.
Muuten kyllä tehty selväksi, kuinka turha ja tarpeeton ihminen olen.
En tosin ole autismin kirjolla (tietääkseni) eikä minulla ole adhd:a. Tietääkseni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Saisinko esimerkin tilanteesta jossa kilttiin ihmiseen kohdistetaan vihaa
Kateus pistää vihaamaan ja lyttäämään. Ei auta, vaikka kadehdittava olisi kiltti.
Tarve lokeroida, luokitella on keino saada toinen helpommin ymmärrettäväksi/
kontrolloitavaksi.
Jos ei kailota kaikkia asioitaan, heikolle (joka tarvii kontrollia/valtaa jotta voisi tuntea itsensä ylemmäksi) tällainen on uhka. Kyse on aina kiusaajan epävarmuudesta/pahuudesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen kuullut tutkimuksesta, että neurotyypillinen ihminen tunnistaa alitajuisesti asperger ihmisen ja tuntee heti negatiivisia tunteita tätä kohtaan. Itse olen asperger ja olen aina ollut tosi kiltti muita ihmisiä kohtaan ja otan muut huomioon ja silti saan jatkuvaa vihaa osakseni. Eli osa tällaisesta vihasta kilttejä ihmisiä kohtaan on jotain tällaista alitajunnasta kumpuavaa vihaa neuroepätyypillisiä kohtaan ja usest tämmöset kiltimmät ihmiset niihin kuuluu.
Eli kyse on pääsääntöisesti jonkun laisesta erilaisuudesta, suurin osa ihmisistä on tosi ilkeitä yleensäkkin, joten jos joku on erityisen kiltti ei hän vain kuulu joukkoon ja joutuu joko hyväksikäytetyksi tai kiusatuksi.
Sinänsä en olisi lainkaan yllättynyt, jos tuo "kiltteys" olisikin jollain tavalla neuroepätyypillistä.
Ainakin nykyään ilkeys, itsekkyys, omahyväisyys, oman edun ajaminen ja kaikenlainen kiusanteko muita kohtaan ovat käytännössä normalisoitu.
Voi hyvin olla kyseessä ihan suora seuraus siitä, että millaiset ihmiset ovat (esimerkiksi täällä länsimaissa) lisääntyneet.
Miten se olikaan? Kolmannes miehistä saanut yli puolet kaikista lapsista? Taitaa olla jo huomattavasti suurempi luku nykyään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ajattelet että kiltteys ja harmittomuus ovat mittari siinä onko ihminen pidettävä.
Mieti suosittuja ja karismaattisia ihmisiä, he ovat usein viihdyttäviä, kiinnostavia ja vahvoja persoonia
Minulla ei ole tarvetta olla mielenkiintoinen!
Veikkaan että se voi liittyä siihen jos ihmiset eivät koe sinua mielenkiintoiseksi
Et ymmärrä minun autisti mieltäni minä olen aina juossut vieraita ihmisiä karkuun.Minä olen onnellinen omassa autismikuplassani,kun ei tarvitse olla sosiaalinen!
Keskustelussa aiheena on ihmiset joille on ongelma ettei heitä pidetä kiinnostavina
Tämä on se ns narsistin mielipide tällaisesta pohdinnasta
-sivusta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki liika on liikaa, myös kiltteys. Se hankaloittaa kaikkien elämää.
Milloin kiltteys on liikaa, miten se ilmenee?
Minua on jostain syystä pidetty kilttinä, vaikken oikeastaan ole kiltti lainkaan, jos sillä tarkoitetaan taipuisaa luonnetta. Osaan olla hyvin uppiniskainen ja itsepäinen, enkä ala tekemään mitään sellaista toisten mieliksi, mitä en halua, vaikka olen perusluonteeltani hyvin lempeä ja lauhkea ja otan muut mielelläni huomioon. En toitota rajoistani, mutta jossain kohtaa kirskahtaa kivi.
Liian kiltti taipuu kaikessa muiden sekä hyväksikäyttäjien vallan alle. Jakaa vähästäänkin muille jopa niin, että oma perhe joutuu vaikeuksiin. Jakaa rahaa ja omaisuutta leveästi sinne ja tänne miettimättä mitä se tekee omalle perheelle kunnes kaikki kaatuu sen rasittuneen puolison niskaan ja ollaan konkurssissa.
Edelleen, kiltti ei tarkoita automaattisesti sitä, että antaa kaiken...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikea sanoa varmuudella, mutta olen huomannut autistina että olen saattanut joskus (harvoin) sanoa jotain tökerösti tai ajattelematonta tarkoittamatta kuitenkaan pahaa. Ei mitään hirveän pahaa mitä ei voisi selittää. Uskoisin että tätä tapahtuu kaikille ihmisille.
Mutta sitä en ymmärrä miksi sen pienen töpähdyksen täytyy määrittää koko ihminen muiden silmissä, ja sitten toisaalta hyväksytään jonkun toisen ihan avointa pahuutta kuten kiusaamista. Oma vaisto sanoo että jos en tiedä jostain tyypistä paljoakaan mutta tämä sanoo jotain mikä saa hänet vaikuttamaan vaikkapa yksinkertaiselta, niin en minä silti lyöttäydy sellaisen seuraan jonka tunnen paremmin mutta jonka sosiaalista kanssakäymistä värittää voimakkaasti antisosiaalinen käytös. Vaikka siihen ei itse suoraan osallistuisi niin sitä saisi hävetä jatkuvasti.
Ehkä jotkut ihmiset on sellaisia että heille riittää ettei ilkeä ihminen ole ilkeä juuri heille (ainakaan sillä hetkellä), ja yhteisö saa haukata paskaa. 👀
Tätä en tule koskaan ymmärtämään.
Olen huomannut että ihmiset tekevät päätöksen toisesta ihmisestä aika nopeaa. Jos sattuu toisella olemaan vaikka huono päivä käyttäytyy sen takia huonosti. Jos se on esim vielä ensi tapaaminen niin he ajattelevat että se henkilö on huonoa seuraa tai paha. Vaikka hänellä oli vain huono päivä. Mutta sitten jos on ihmisestä kyse jonka he tuntevat ja sillä on huono päivä niin kestävät sen paremmin eikö ajattele häntä huonona. Ensi tapaamisellakin on merkitystä ja vaikutusta varsinkin tuntemattomien kanssa.
Tietenkin. Mutta olen huomannut että tämä kuvio toistuu myös silloin kun ryhmä on uusi ja kukaan ei ennestään tunne toisiaan, esim. opiskelu. Ekstroverteillä on ylilyöntiasema sen hyvän ensivaikutelman jättämisessä verrattuna niihin jotka luottavat pikkuhiljaa tutustumiseen, ja ne sosiaalisesti dominoivatkin ovat tyypillisesti ekstroverttejä.
Toinen kysymys on sitten se että miten ollaan päädytty sellaiseen tilanteeseen että yleisesti ikävästä tyypistä on tullut suosittu, koskematon oman käytöksensä seurauksilta. Ne ikävät piirteet kuten kiusaaminen harvoin ilmenee vasta myöhemmin ja yllättäen.
Ihmiset ovat laiskoja. Pelkkä ajatus siitä, että pitäisi nähdä vaivaa tai odottaa tai tutustua rauhassa saa ihmiset nykyään sekoamaan.
Kaikki pitää saada heti. Kaveri, ystävä, puolisokin. Ihan sama, vaikka olisi sarjamurhaaja. Se on sen ajan ongelma. Koska mullehetikaikkinyt.
Saman huomannut, mutta vihaajilla on yleensä ongelmia. He ovat ehkä sitten pohjimmiltaan jotenkin kateellisia kun osaan olla kiltti, rauhallinen enkä ole jatkuvasti jossain ongelmassa. Moraali ja eettiset arvot myös ovat yleensä korkeamalla kuin monessa noissa suosituissa kaveriporukoissa. En esim halua haukkua ja puhua pahaa jatkuvasti jostakin toisesta ihmisestä eli ei kiinosta käyttää aikaa jonkun toisen ihmisen asioista juoruiluun kuten esim. jotkut sukulaiseni tekevät. Eräskin vain nauroi, että saahan hän sinun asioita levitellä ympäri kyliä ja haukkui, että sinussa on kitteyden vikaa. Aivan järkyttävän ilkeä ihminen jota muut kuulemma pitää hirmu empaattisena. Käytös ei kuitenkaan ole empaattista, esim tuo vialliseksi haukkuminen ja arkaluontoisten asioiden levittely ja niille nauraminen, viihteen teko asioistani. Sitten jos joudut elämään oikeasti mielipuolien keskellä kilttinä niin ei ole kivaa enkä haluaisi enää koskaan syntyäkkään tälle planeetalle vaan jonnekkin kilttien planeetalle. Tästä paikasta olen saanut tarpeekseni. Ei mulla ole täällä kivaa. Jääköön nuo ilkeät tänne sitten keskenään melskaamaan. On tehty niin selväksi, että silloin minua vain tarvitaan kun on joku hyöty tarkoitus mielessä kun kiltin ja helpon saa tekemään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikea sanoa varmuudella, mutta olen huomannut autistina että olen saattanut joskus (harvoin) sanoa jotain tökerösti tai ajattelematonta tarkoittamatta kuitenkaan pahaa. Ei mitään hirveän pahaa mitä ei voisi selittää. Uskoisin että tätä tapahtuu kaikille ihmisille.
Mutta sitä en ymmärrä miksi sen pienen töpähdyksen täytyy määrittää koko ihminen muiden silmissä, ja sitten toisaalta hyväksytään jonkun toisen ihan avointa pahuutta kuten kiusaamista. Oma vaisto sanoo että jos en tiedä jostain tyypistä paljoakaan mutta tämä sanoo jotain mikä saa hänet vaikuttamaan vaikkapa yksinkertaiselta, niin en minä silti lyöttäydy sellaisen seuraan jonka tunnen paremmin mutta jonka sosiaalista kanssakäymistä värittää voimakkaasti antisosiaalinen käytös. Vaikka siihen ei itse suoraan osallistuisi niin sitä saisi hävetä jatkuvasti.
Ehkä jotkut ihmiset on sellaisia että heille riittää ettei ilkeä ihminen ole ilkeä juuri heille (ainakaan sillä hetkellä), ja yhteisö saa haukata paskaa. 👀
Tätä en tule koskaan ymmärtämään.
Olen huomannut että ihmiset tekevät päätöksen toisesta ihmisestä aika nopeaa. Jos sattuu toisella olemaan vaikka huono päivä käyttäytyy sen takia huonosti. Jos se on esim vielä ensi tapaaminen niin he ajattelevat että se henkilö on huonoa seuraa tai paha. Vaikka hänellä oli vain huono päivä. Mutta sitten jos on ihmisestä kyse jonka he tuntevat ja sillä on huono päivä niin kestävät sen paremmin eikö ajattele häntä huonona. Ensi tapaamisellakin on merkitystä ja vaikutusta varsinkin tuntemattomien kanssa.
Juuri tuo ensinäkemältä tuomitseminen on se ongelma. Varsinkin kaveri- ja parisuhteiden muodostumisen kannalta. Ensisilmäyksellä menettää mahdollisuuden tutustua ihmiseen, eikä ikinä saa tietää, miksi. Kaiken lisäksi, jos yrittää tutustua tähän sinut jo torjuneeseen ihmiseen, hänellä suhtautuminen tähän tutustumisyritykseen voi olla jo vihamielinen - vain siksi, että ei läpäissyt sitä ekaa "testiä" (eli sitä, josta ei edes ollut vielä tietoinen). Hirveä halu ihmisillä ensinnäkin luokitella muita eri ryhmiin ja toiseksi päättää vaikka sen yhden katsekontaktin perusteella että joku on täysi mulkku.
Nykyään. Ei tuollaista ollut vielä 2000-luvun alussa. Somekulttuuri ja oman itsen korottamistrendi romutti luottamuksen ihmisiin.
Itse asiassa tuo alkoi jo ysärillä. Mutta tosiaan levisi somen myötä joka ikiseen koloon.
Vierailija kirjoitti:
Tarve lokeroida, luokitella on keino saada toinen helpommin ymmärrettäväksi/
kontrolloitavaksi.
Jos ei kailota kaikkia asioitaan, heikolle (joka tarvii kontrollia/valtaa jotta voisi tuntea itsensä ylemmäksi) tällainen on uhka. Kyse on aina kiusaajan epävarmuudesta/pahuudesta.
Tuosta tulee sit se oletus, että hiljainen tyyppi on heikko. Se on kuin bensaa liekkeihin niille pahimmille kiusaajille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikea sanoa varmuudella, mutta olen huomannut autistina että olen saattanut joskus (harvoin) sanoa jotain tökerösti tai ajattelematonta tarkoittamatta kuitenkaan pahaa. Ei mitään hirveän pahaa mitä ei voisi selittää. Uskoisin että tätä tapahtuu kaikille ihmisille.
Mutta sitä en ymmärrä miksi sen pienen töpähdyksen täytyy määrittää koko ihminen muiden silmissä, ja sitten toisaalta hyväksytään jonkun toisen ihan avointa pahuutta kuten kiusaamista. Oma vaisto sanoo että jos en tiedä jostain tyypistä paljoakaan mutta tämä sanoo jotain mikä saa hänet vaikuttamaan vaikkapa yksinkertaiselta, niin en minä silti lyöttäydy sellaisen seuraan jonka tunnen paremmin mutta jonka sosiaalista kanssakäymistä värittää voimakkaasti antisosiaalinen käytös. Vaikka siihen ei itse suoraan osallistuisi niin sitä saisi hävetä jatkuvasti.
Ehkä jotkut ihmiset on sellaisia että heille riittää ettei ilkeä ihminen ole ilkeä juuri heille (ainakaan sillä hetkellä), ja yhteisö saa haukata paskaa. 👀
Tätä en tule koskaan ymmärtämään.
Olen huomannut että ihmiset tekevät päätöksen toisesta ihmisestä aika nopeaa. Jos sattuu toisella olemaan vaikka huono päivä käyttäytyy sen takia huonosti. Jos se on esim vielä ensi tapaaminen niin he ajattelevat että se henkilö on huonoa seuraa tai paha. Vaikka hänellä oli vain huono päivä. Mutta sitten jos on ihmisestä kyse jonka he tuntevat ja sillä on huono päivä niin kestävät sen paremmin eikö ajattele häntä huonona. Ensi tapaamisellakin on merkitystä ja vaikutusta varsinkin tuntemattomien kanssa.
Juuri tuo ensinäkemältä tuomitseminen on se ongelma. Varsinkin kaveri- ja parisuhteiden muodostumisen kannalta. Ensisilmäyksellä menettää mahdollisuuden tutustua ihmiseen, eikä ikinä saa tietää, miksi. Kaiken lisäksi, jos yrittää tutustua tähän sinut jo torjuneeseen ihmiseen, hänellä suhtautuminen tähän tutustumisyritykseen voi olla jo vihamielinen - vain siksi, että ei läpäissyt sitä ekaa "testiä" (eli sitä, josta ei edes ollut vielä tietoinen). Hirveä halu ihmisillä ensinnäkin luokitella muita eri ryhmiin ja toiseksi päättää vaikka sen yhden katsekontaktin perusteella että joku on täysi mulkku.
Nykyään. Ei tuollaista ollut vielä 2000-luvun alussa. Somekulttuuri ja oman itsen korottamistrendi romutti luottamuksen ihmisiin.
No todellakin on ollut aina näin! Se että jotkut elää somessa vain tuo sen paremmin näkyville. Vastapainona internetin yleistyminen on mahdollistanut sen että ihmiset voivat puhua tästäkin aiheesta ja mahdollisesti viisastua, olla vähemmän tuomitsevia.
Omalla kohdallani veikkaan sitä että olen outo/erilainen.