Miksi kuvitellaan, että ihmiset haluavat palata koronaa edeltäneeseen tilanteeseen?

Kyllä itse haluan takaisin opiskelemaan ja valmistumisen jälkeen töihin. Aion myös jatkaa matkustelua entiseen malliin, koska Suomen tympeä ilmasto nyt vaan ei oikein nappaa.

Metallikeikoilla ja festareilla käyntini tulee jatkumaan entiseen malliin heti, kun sellainen on mahdollista enkä myöskään tule jättämään sushibuffeissa käyntiä pois pöpöjen pelossa.

Kamalan ankeaa elämäni olisi, mikäli mitään piristävää ei enää saisi tehdä entiseen malliin.

Vierailija kirjoitti:

Te jotka ette halua palata koronaa edeltäneeseen aikaan ja ihmettelette elämäänne 3 kk sitten, miksi olette sitten eläneet mielestänne pämiellyttävää elämää aikaisemmin?

Itse kaipaan takaisin entiseen, kaipaan muun muassa seuraavia asioita:

- Että lapset saisivat tavata isovanhempiaan.

- Että lapset saisivat jatkaa rakkaita harrastuksiaan.

- Omaa harrastustani eli kuorolaulua. Saan omasta kuorostani niin paljon iloa ja energiaa, että jaksan sen avulla arkea.

- Konsertteja. Sitä tunnelmaa, joka livekonserteissa on. Ei ole sama virtuaalisesti.

- Ystävien tapaamista, yhteisiä illanviettoja. Inhoan videopuheluita, todella epäluontevaa kanssakäymistä.

- Kahviloita ja ravintoloita, vaikka näitä ilman pärjäänkin paremmin, kuin edellä luettelemiani asioita.

Ja lisään vielä perheen yhteiset lomamatkat. Pärjätään toki ilmankin, mutta on ne sellaista arjen luksusta, jota varsinkin lapset odottavat jo kuukausia etukäteen ja aikuisetkin nauttivat, kun pääsee irto arjesta ja valmiiseen pöytään.

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä. Itse olen huomannut, että kotioloissa ja luonnossa harrastaminen on ihan yhtä antoisaa tai jopa antoisampaa kuin kodin ulkopuolisissa harrastuksissa, kahviloissa, kaupoissa, jne juokseminen. En aio palata entiseen kuluttamiseen sittenkään, kun korona on ohi.

Tätä ajatusmaailmaa en ymmärrä. Miten ihmeessä on voinut aiemmin mennä ohitse, että kaupoissa ei ole mikään pakko juosta? Tai miten ihmeessä kukaan viitsii juosta kodin ulkopuolisissa harrastuksissa, jos niistä ei ole oikeasti pitänyt? 

Työt on jatkuneet normaalisti koko kriisin ajan. Rahaa on kieltämättä säästynyt jonkin verran enemmän. Tulevaisuudessa tulee varmaan vähennettyä ulkomailla reissaamista, kun ei se nyt niin tärkeää ole. Kerran parissa vuodessa olisi ihan ok. Muuten kotimaassa mökkeillen. Vähän niin kuin paluu kasarille.

Ainakin minulla kaikki ikävä tekeminen pysyi ja kaikki pienet kurjuuden katkaisevat irtiotot vaan poistuivat. Viikon kohokohta nykyään on käydä kaupassa.

Pääsin viimein itsekin kulutuksesta eroon. Säästyyhän siinä rahan lisäksi aikaakin, kun ei tarvitse kierrellä kauppoja tai selata kuvastoja. Tänä kesänä aion ostaa kukkia ikkunalle ja terassille ja ehkä kesämekon mitä käytän koko kesän ja vielä tulevatkin kesät. Mekon ostan käytettynä tai alennuksesta. Syksyllä ja talvella ostan kynttilöitä. Tässä isoimmat hankinnat. Miehen kanssa yhdessä nikkaroidaan kaikkea kivaa kotiin jo olemassa olevista materiaaleista.

Tässä tulee mieleen, että ihmisten maailmat olivat aika jakautuneita jo ennen koronaa, ihan täällä hyvinvointi-Suomessakin. Tämä maa on ollut väärällään ihmisiä, joilla ei todellakaan ole ollut varaa kahviloissa käymiseen, shoppailuun "katson jos löytyisi jotain kivaa"-meiningillä tai maksullisiin harrastuksiin. Itse kuulun enempi tähän joukkoon ja myönnän, että hetken aikaa oli "voittajafiilis", kun ihmiset parkuivat, miten eivät voi viedä lapsia harrastuksiin vaan nämä luuhaavat kotona jne. - minulle se kaikki "kotoilu" oli ihan arkipäivää. Joskus tuntuu, että Suomessa kaikki sosiaalinen toiminta kytkeytyy rahaan. Käy kaverin kanssa kahvilla, mene mukaan harrastustoimintaan. Jos olet köyhä ja käyt kirjastossa ja lenkillä, saat olla aika yksin. Olisipa Suomessa vielä sellaista vanhaa yhteisöllisyyttä, jossa yhteisö syntyi siitä, että ihmiset asuivat missä asuivat, ei tarvinnut kokoontua työn tai harrastuksen ympärillä. En väitä, etteikö ilmaista toimintaa ja yhteisöllisyyttä lainkaan olisi, mutta aika marginaalista se nykyisin on.

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa ei lähde mukaan enää siihen pelleilyyn. Edulliset ja Ilmaiset ilonlähteet on löydetty tuotteistetun hömpän tilalle.

Niin kun mitkä? persaukisilla on ollut vuosikymmenet koronakivaa, joten olisi mukava tietää onko tässä löydettykin jotain.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osa ihmisistä kokee menettäneensä jotain oleellista elämästään. Osa taas huomannut, mitä kaikkea merkityksetöntä onkaan raahannut perässään. Mulle tämä pandemia on opettanut, miten harvaa kavereistani oikeasti edes kaipaan. 

Voitko mainita muutaman esimerkin, mitä sinä olet raahannut perässäsi? Kuulostaa kyllä uskomattomalta, että tarvitaan maailmanlaajuinen kriisi, että ihmiset ymmärtävät, että minun ei ole pakko juosta joka kissanristiäisissä. 

Eihän tuo ylempi väittänyt, että juuri hän olisi huomannut raahanneensa jotain merkityksetöntä perässään. Mutta onhan tähänkin ketjuun kirjoittanut muutama, joka toteaa että on huomannut ettei todellisuudessa kaipaakaan kuppiloissa juoksemista, joitakin kavereita ja tuttuja, harrastuksiaan jne.

Vierailija kirjoitti:

Voisko joku selventää, että mikä teidän elämässä on oikeen muuttunut työtilannetta ja lasten etäkoulua lukuun ottamatta? Mun elämään tämä ei ole vaikuttanut yhtään mitenkään. Ainoastaan tutkinnon suorittaminen loppuun oli vähän vaikeampaa ja nyt kun olen muuttamassa, niin olen lirissä kun en saa mun tavaroita kierrätyskeskukselle.

Mä en usko, että viiden vuoden kuluttua ihmiset eläisivät jotenkin kovin eri tavalla kuin 2019. Ihmiset yleensä innostuu jostain uudesta asiasta ja tekee sitä jonkin aikaa, mutta palaa vanhoihin tapoihin. Vähän niin kuin uuden vuoden lupaukset tai kun tulee matkalta ja inspiroituu jostain paikallisesta tavasta.

Säälittää nämä "mikään ei muuttunut" ihmiset. Eikö teillä oikeasti ole ystäviä tai sukulaisia, joita tavata (ja ei todellaakan ole sama asia puhua puhelimessa sen sijaan, että vaikka kokkaillaan yhdessä kiva illallinen). Ei mitään kodin ulkopuolisia harrastuksia, edes lapsilla (nehän on kaikki olleet seis). Ei koskaan kirjastoa, uimahallia, kahvilaa, elokuvia. Ei oikeasti mitään muuta kuin kotona oloa?? En juossut kaupoissa ennen koronaa, joten sitä ei ole ikävä, enkä sitä jatkossakaan tee, mutta noita muita juttuja kyllä kaipaan. Ja ennen kaikkea kaipaan juoksutapahtumia. Toivottavasti tänä vuonna vielä pääsee lappujuoksemaan.

Kyllä minä ainakin haluaisin voida liikkua kaupoissa ja esim käydä lääkärissä kuten ennenkin, pelkäämättä sairastuvani mahdollisesti pahaan kulkutautiin. Meillä ei nyt tavata edes vanhempien tai sisarusten kesken ja haluaisin voida nähdä heitä ilman pelkoa että joku sairastuu vakavasti.

Elämä on aika ennallaan, en kärsi kauheasti mistään tilanteesta, mutta sushia minäkin haluaisin ja joskus istahtaa kahvilaan. Tai mennä leffaan tai keikalle. Ja vähän salaa toivoisin jos että kaikki koronan aika ulkoilusta innostuneet voisivat nyt mennä takaisin vanhoihin aktiviteetteihinsa jotta lähiulkoilupaikoillani olisi taas väljempää. (Tiedän että paikat kuuluvat kaikille, mutta luontokohteiden ryysis menee jo vähän naurettavuuksiin...)

Hetken voi olla vapauttavaa irrottautua kulutuksesta, mutta se huuma perustuu siihen, että omistaa jo niin paljon. Jonain päivänä ne vaatteet on käytetty puhki ja sitten on pakko ostaa uusia. Siihen pitäisi sitten olla varaa. Minusta on hienoa, että ihmiset pääsevät irti liiasta kuluttamisesta, mutta joillain se tuntuu menevän "on pahaa materialismia ajatella tavaraa"-ajatteluun, vaikka nimenomaan tavaroita pitää ajatella niin, että niistä huolehtii, niitä korjaa, suunnittelee mitä ostaa kun on pakko. On helppo liidellä eteenpäin vapaana sieluna ajattelematta materiaa, jos sitä kamaa on kaapit pullollaan.

Vierailija kirjoitti:

Aika moni haluaisi taas töihin. Lomautettuna voi olla ihan kiva ansiosidonnaisella päivärahalla jonkin aikaa, mutta silti olisi mukavampaa saada taas normaalia palkkaa. Jos et ole sattunut tietämään, niin valtaosa suomalaisista käy töissä rahan eikä huvin vuoksi. 

Valtaosa työssäkäyvistä on kyllä ollut kokoajan töissä. Hyvin harva on kampaaja tai ravintolassa..

Vierailija kirjoitti:

Hetken voi olla vapauttavaa irrottautua kulutuksesta, mutta se huuma perustuu siihen, että omistaa jo niin paljon. Jonain päivänä ne vaatteet on käytetty puhki ja sitten on pakko ostaa uusia. Siihen pitäisi sitten olla varaa. Minusta on hienoa, että ihmiset pääsevät irti liiasta kuluttamisesta, mutta joillain se tuntuu menevän "on pahaa materialismia ajatella tavaraa"-ajatteluun, vaikka nimenomaan tavaroita pitää ajatella niin, että niistä huolehtii, niitä korjaa, suunnittelee mitä ostaa kun on pakko. On helppo liidellä eteenpäin vapaana sieluna ajattelematta materiaa, jos sitä kamaa on kaapit pullollaan.

Ostaa vain tarpeeseen. Tarvitseeko sen uuden paidan jos kaapissa on jo 10 paitaa. Tai miettii miten kierrättää vanhat vaatteensa eikä heitä niitä vain roskiin uuden tieltä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisko joku selventää, että mikä teidän elämässä on oikeen muuttunut työtilannetta ja lasten etäkoulua lukuun ottamatta? Mun elämään tämä ei ole vaikuttanut yhtään mitenkään. Ainoastaan tutkinnon suorittaminen loppuun oli vähän vaikeampaa ja nyt kun olen muuttamassa, niin olen lirissä kun en saa mun tavaroita kierrätyskeskukselle.

Mä en usko, että viiden vuoden kuluttua ihmiset eläisivät jotenkin kovin eri tavalla kuin 2019. Ihmiset yleensä innostuu jostain uudesta asiasta ja tekee sitä jonkin aikaa, mutta palaa vanhoihin tapoihin. Vähän niin kuin uuden vuoden lupaukset tai kun tulee matkalta ja inspiroituu jostain paikallisesta tavasta.

Säälittää nämä "mikään ei muuttunut" ihmiset. Eikö teillä oikeasti ole ystäviä tai sukulaisia, joita tavata (ja ei todellaakan ole sama asia puhua puhelimessa sen sijaan, että vaikka kokkaillaan yhdessä kiva illallinen). Ei mitään kodin ulkopuolisia harrastuksia, edes lapsilla (nehän on kaikki olleet seis). Ei koskaan kirjastoa, uimahallia, kahvilaa, elokuvia. Ei oikeasti mitään muuta kuin kotona oloa?? En juossut kaupoissa ennen koronaa, joten sitä ei ole ikävä, enkä sitä jatkossakaan tee, mutta noita muita juttuja kyllä kaipaan. Ja ennen kaikkea kaipaan juoksutapahtumia. Toivottavasti tänä vuonna vielä pääsee lappujuoksemaan.

No meillä on tullut uusia muotoja sukulaisten ja ystävien tapaamiseen. Ollaan mm. pelattu lautapelejä ja pidetty kuoroharkkoja etänä. Eihän se samanlaista ole, mutta on siinä toisaalta myös hyvät puolensa. Ei mene matkoihin aikaa ja sen sellaista. Lapsetkin ovat olleet luovia omissa harrastuksissaan ja ovat nuo nyt pihalla nähneet toisiaan, alle 10 hengen kokoontumisethan ovat olleet koko ajan sallittuja. Kirjastojen, uimahallien, kahviloiden ja elokuvien tilalle on tullut muuta: äänikirjapalvelut, netin lautapeliyhteisöt, liikuntakeskusten ja youtuben loputtomat jumppa ym. videot. Nyt huomaan esim. että olen kokeillut ties kuinka monia uusia liikunta- ja tanssilajeja kun voin youtuben loputtomasta valikoimasta matalalla kynnyksellä kokeilla mitä vaan ja treenata juuri silloin kuin itselleni sopii. Omalla salillani kävin aina vain niillä tietyillä tunneilla, jotka sopivat aikatauluihini. Ei tarvitse sääliä, kiitos vain :) 

Minulla ei kyllä juuri mikään ole muuttunut. Oma hevonen on hoidettava, oli sitten mikä pandemia hyvänsä ja tallilla pyörin kaiken vapaa-ajan jo ennen koronaakin. Ihmisiä näkee siellä ihan riittävästi, en ole kovin sosiaalinen. Muuten viihdyn kotona, en ole koskaan jaksanut juosta kahviloissa, baareissa tai leffassa eikä oikein ole varaakaan tuon hevosen takia. Ei tarvitse sääliä, tämä hevoshomma on elämäntapa ja itse sen olen valinnut eikä kaduta pätkääkään. :)

Olen jo pitkään ihmetellyt, mikä se "uusi normaali" oikein on. Ei tavallisen ihmisen elämä ole paljonkaan muuttunut, mitä nyt turvavälit ja ahkerampi käsienpesu. Jos vertaan omaa elämääni ennen koronaa ja sen aikana, niin eniten kaipaan vapaata liikkumista. Tosin aika vapaasti olen liikkunut nytkin, varsinkin sen jälkeen, kun alkoi selvitä, että meillä ei ole juurikaan ollut tartuntoja koko maakunnassa. Aluksi kävin vain harvoin kaupassa ja valitsin hiljaisen ajankohdan, mutta nykyään menen silloin, kun tarvetta ilmenee, varotoimet muistaen.

Aion olla tottelematon ja lähden pian muutaman sadan kilometrin päässä olevalle kakkosasunnolleni. Harmi, että ruokapaikat ovat kiinni. No, eväiden kanssahan sitä on kuin retkellä! Ennen koronaakaan en harrastanut ulkomaanmatkailua, baareissa roikkumista tai kauppakeskuksissa luuhaamista, joten siltäkin osin elämä on entisellään. Meitä suuriin ikäluokkiin kuuluvia on syyllistetty jo niin monta vuotta ties mistä kaikesta, että nuo nykyiset syyllistämiset ovat kuin itikan surinaa korvissani. Tyttöhallituksen valvoitukset erityksestä ja sen pituudesta ärsyttivät aikansa, muutamat kommentit jopa ahdistivat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisko joku selventää, että mikä teidän elämässä on oikeen muuttunut työtilannetta ja lasten etäkoulua lukuun ottamatta? Mun elämään tämä ei ole vaikuttanut yhtään mitenkään. Ainoastaan tutkinnon suorittaminen loppuun oli vähän vaikeampaa ja nyt kun olen muuttamassa, niin olen lirissä kun en saa mun tavaroita kierrätyskeskukselle.

Mä en usko, että viiden vuoden kuluttua ihmiset eläisivät jotenkin kovin eri tavalla kuin 2019. Ihmiset yleensä innostuu jostain uudesta asiasta ja tekee sitä jonkin aikaa, mutta palaa vanhoihin tapoihin. Vähän niin kuin uuden vuoden lupaukset tai kun tulee matkalta ja inspiroituu jostain paikallisesta tavasta.

Säälittää nämä "mikään ei muuttunut" ihmiset. Eikö teillä oikeasti ole ystäviä tai sukulaisia, joita tavata (ja ei todellaakan ole sama asia puhua puhelimessa sen sijaan, että vaikka kokkaillaan yhdessä kiva illallinen). Ei mitään kodin ulkopuolisia harrastuksia, edes lapsilla (nehän on kaikki olleet seis). Ei koskaan kirjastoa, uimahallia, kahvilaa, elokuvia. Ei oikeasti mitään muuta kuin kotona oloa?? En juossut kaupoissa ennen koronaa, joten sitä ei ole ikävä, enkä sitä jatkossakaan tee, mutta noita muita juttuja kyllä kaipaan. Ja ennen kaikkea kaipaan juoksutapahtumia. Toivottavasti tänä vuonna vielä pääsee lappujuoksemaan.

Ei sun tarvitse mua sääliä. Olen ihan tyytyväinen elämääni. Minulla on ystäviä. Useimmiten vietetään aikaa pelaten koneella yhdessä. Nähdään kasvotusten ehkä parin viikon välein. Sitä ei pahimpaan korona-aikaan tehty, mutta huipun mennessä ohi ollaan taas tavattu. Kahviloissa, ravintoloissa tai kulttuuritapahtumissa käyn vain noin kerran kuussa, niin en koe että asia olisi merkittävästi muuttunut koronan takia. Tämä kun on kestänyt vasta alle kolme kuukautta. Minä olen tyytyväinen yksinkertaiseen elämääni rauhallisella rytmillä. En ole koskaan nauttinut pää kolmantena jalkana joka paikassa juoksemisesta.

Väitän, että valtaosa palaa samaan vanhaan heti kun rajoitukset päättyvät. Alkua näkyi jo viikonloppuna ostoskeskuksissa, siellä oli jo ihan normaali määrä porukkaa. Aivan varmasti myös palataan kodin ulkopuolisiin harrastuksiin. Uskon myös, että suuri osa tekee jatkossakin lomamatkoja ulkomaille, kukin oman budjettinsa rajoissa. Tietysti koronan takia tehdyt irtisanomiset ja lomautukset vähän rajoittavat kuluttamista, mutta uskon että nämäkin henkilöt mielellään palaisivat koronaa edeltäneeseen tulotasoonsa.