Miksi kuvitellaan, että ihmiset haluavat palata koronaa edeltäneeseen tilanteeseen?

Itse tykkään liikunnasta ja salilla käymisestä. Vakio paikka meni kiinni kolmeksi viikkoa ja sinä aikana opettelin korvaavat liikkeet jotka voi tehdä käsipainoilla ilman laitteita. :D Lenkkipolut ovat edelleen samat.

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä. Itse olen huomannut, että kotioloissa ja luonnossa harrastaminen on ihan yhtä antoisaa tai jopa antoisampaa kuin kodin ulkopuolisissa harrastuksissa, kahviloissa, kaupoissa, jne juokseminen. En aio palata entiseen kuluttamiseen sittenkään, kun korona on ohi.

Noita me tehtiin jo paljon ennen koronaakin.

Aspat haluaisivat pysyä ansiosidoonaisilla ja opettajat etäopetustöissä.

Mutta ei liike-elämä niin pyöri että kaikki vaan lusmuilee kotona.

Vierailija kirjoitti:

Halutaan viettää enemmän aikaa läheisten kanssa kun kerran on oivallettu ettei aikaa ole loputtomasti.

Tästä minulle tuli mieleen, että suurin osa "normaalista" on juuri sitä, että saa nähdä läheisiä. Kurjintahan tässä kesässä ei ole se, ettei päästä ulkomaille (oltais menty) vaan se, että vanhempani kuuluvat riskiryhmään, raskaana oleva sukulainen ei halua lähelle pot. tartuttajia (lapset eivät näe myös serkkujaan tämän takia) jne. 

Normaaliin paluu riippuu siitä, mitä normaalilla tarkoitetaan. 

Hain varastosta laatikollisen kirjoja. Olleet siellä vuosia ”kun ei ole ehtinyt lukemaan”!

Toimistotilaa tulee vapautumaan syksyksi kun jo nyt monet työpaikat ovat huomanneet kuinka hyvin ja tehokkaasti etätyöskentely toimii.

Voisko joku selventää, että mikä teidän elämässä on oikeen muuttunut työtilannetta ja lasten etäkoulua lukuun ottamatta? Mun elämään tämä ei ole vaikuttanut yhtään mitenkään. Ainoastaan tutkinnon suorittaminen loppuun oli vähän vaikeampaa ja nyt kun olen muuttamassa, niin olen lirissä kun en saa mun tavaroita kierrätyskeskukselle.

Mä en usko, että viiden vuoden kuluttua ihmiset eläisivät jotenkin kovin eri tavalla kuin 2019. Ihmiset yleensä innostuu jostain uudesta asiasta ja tekee sitä jonkin aikaa, mutta palaa vanhoihin tapoihin. Vähän niin kuin uuden vuoden lupaukset tai kun tulee matkalta ja inspiroituu jostain paikallisesta tavasta.

Osa ihmisistä kokee menettäneensä jotain oleellista elämästään. Osa taas huomannut, mitä kaikkea merkityksetöntä onkaan raahannut perässään. Mulle tämä pandemia on opettanut, miten harvaa kavereistani oikeasti edes kaipaan. 

Tilasin Prismasta kotiin tavaroita kuten olen viimeiset pari vuotta jo tehnyt. Ilmeisesti suurin osa koronan takia palvelua käyttämään siirtyneistä jo lopettanut koska kotiinkuljetuksen olisi saanut jopa huomiseksi. Välillä teki tiukkaa saada edes viikon päähän jollei heti ikkunan avautuessa liikkeellä. Hienoa että ihmiset lähteneet liikkeelle niin helpottui minun ostokseni ja saan haluamaani ajankohtaan safkat ynnä muut kotiinkannettuna. 

Pistin parvekkeen istutukset taas vaihteeksi yrteille. Sieltä saa kohta tuoretta ja edullisesti.

Minulla ei elämä muuttunut merkittävästi, ainoastaan sukulaisia ja ystäviä näkee nyt harvemmin, eikä konttorille ole pakko raahautua. Viihdejutut, kuten kahvilat, ravintolat, leffat ja shoppailu jäivät, samoin matkat. Näitä kaikkia (paitsi konttorille raahautumista) kaipaan.

Liikuin jo aiemminkin paljon luonnossa ja osaan hiljentyä, luen paljon jne.  Minulta Korona nappasi pois oikeastaan ne pienet ylellisyydet ja sosiaalisen hauskanpidon. Uskon että jossain vaiheessa jossain muodossa palaan näiden osalta vanhaan.

Teen töitä etänä ja päivässä säästyy tunti työmatkoissa.

Viikossa 5 tuntia, kuukaudessa 20 tuntia, vuodessa 240 tuntia eli 6 viikon tunnit. :D

Ihmisten elämä on ollut kai aika köyhää ja surkeaa, jos he vasta nyt huomaavat läheisten läsnäolon tärkeyden ja metsäpolkujen ilon.

Vierailija kirjoitti:

Ei enemmistö haluakaan, en tiedä ketään, joka ei olisi tästä jotenkin viisastunut. On huomattu että kaikki tärkeä on tässä ja nyt, ei missään maapallon toisella laidalla eikä kiireessä ja mammonassa.

No ei minulle ainakaan ole mitään tuollaista tapahtunut. Tosin en asu Suomessa, vaan maassa jossa on oikeasti ollut rajoituksia, ja on edelleen. Viime viikon maanantaina saivat muut kuin ruokakaupat ja apteekit jälleen avata, kahden kuukauden kiinniolon jälkeen. Kävin lauantaina keskustassa ostoksilla ja kyllä siellä oli ihmisiä ihan vilisemällä. Selkeästi ihmisillä on ollut ikävä normaalia elämää. Tänään aukeavat kampaamot, kauneushoitolat ja sen sellaiset. Keskiviikkona minulla on kampaaja ja torstaina käyn pedikyyrissä, manikyyrissä ja kulmien/ripsien kestovärjäyksessä.

Ensi viikon alussa saavat palata töihin ne jotka ilmoittautuvat vapaaehtoisiksi palaamaan. Olen jo ilmoittautunut; kahden kuukauden pakollinen etätyö on alkanut todella kypsyttää vaikka minulla sinällään onkin ihan hyvä työpiste kotona (ostin ison näytön sekä työtuolin).

Työn osalta minulla ei ole ongelmaa eikä minua mitkään tapahtumien peruuntumisetkaan harmita ja lapsetkin olisin pitänyt mieluusti vielä etäopetuksessa. Kuntosaliharrastus nyt kyllä valitettavasti jäin, kun olin ylipainoinen sohvaperuna ja vihdoin löysin mukavan tavan liikkua. Nyt näyttää pahasti siltä, että kotijumppa ja lenkkeily ei vaan pidä yllä motivaatiota liikkumiseen. Ravintoloihinkin olisi kiva mennä ja kesälomalle olisi kiva järjestää jotain muutakin tekemistä kuin lautapelejä kotona. Lisäksi tämä jatkuva käsienpesu ja vainoharhainen varovaisuus kyllä ottaa päähän. 

Mutta kaiken kaikkiaan olen kyllä nauttinut korona-ajan rajoituksista eikä minulla ole esimerkiksi mitään hinkua palata takaisin 8-16 toimistotyöhön, kun nyt olen tehnyt töitä etänä ihan omaan tahtiin lökäpöksyissä. 

Laajemmassa kuvassa tietysti on todella pelottavaa, jos samaan ei enää palata. Oma mieheni on kokki enkä tiedä, miten tämä tilanne hänen tulevaisuuteensa vaikuttaa. Alanvaihto on tietysti mahdollinen, mutta mistäpä sitä tietää, onko tässä tilanteessa mahdollista työllistyä mihinkään. 

Baari-illat jääneet väliin. Käyttötilin saldo on oudosti kasvanut.

Minä ainakin haluaisin palata harrastuksiini ja osallistua urheilutapahtumiin (siis esim. juoksutapahtumat ym.) kuten ennenkin. Haluaisin ettei vanha äitini olisi koko ajan niin peloissaan vieraillessaan vanhainkodissa oman äitinsä luona. Haluaisin että lasten harrastukset ja leirit pyörisivät kuten ennenkin. Haluaisin palata aikaan jolloin järjestettiin ylioppilasjuhlia ja rippijuhlia ja koko suku juhli yhdessä.

Te jotka ette halua palata koronaa edeltäneeseen aikaan ja ihmettelette elämäänne 3 kk sitten, miksi olette sitten eläneet mielestänne pämiellyttävää elämää aikaisemmin?

Itse kaipaan takaisin entiseen, kaipaan muun muassa seuraavia asioita:

- Että lapset saisivat tavata isovanhempiaan.

- Että lapset saisivat jatkaa rakkaita harrastuksiaan.

- Omaa harrastustani eli kuorolaulua. Saan omasta kuorostani niin paljon iloa ja energiaa, että jaksan sen avulla arkea.

- Konsertteja. Sitä tunnelmaa, joka livekonserteissa on. Ei ole sama virtuaalisesti.

- Ystävien tapaamista, yhteisiä illanviettoja. Inhoan videopuheluita, todella epäluontevaa kanssakäymistä.

- Kahviloita ja ravintoloita, vaikka näitä ilman pärjäänkin paremmin, kuin edellä luettelemiani asioita.

Vierailija kirjoitti:

Osa ihmisistä kokee menettäneensä jotain oleellista elämästään. Osa taas huomannut, mitä kaikkea merkityksetöntä onkaan raahannut perässään. Mulle tämä pandemia on opettanut, miten harvaa kavereistani oikeasti edes kaipaan. 

Voitko mainita muutaman esimerkin, mitä sinä olet raahannut perässäsi? Kuulostaa kyllä uskomattomalta, että tarvitaan maailmanlaajuinen kriisi, että ihmiset ymmärtävät, että minun ei ole pakko juosta joka kissanristiäisissä. 

Olen vaihtanut maksulliset harrastukset maksuttomiin.