Miksi kuvitellaan, että ihmiset haluavat palata koronaa edeltäneeseen tilanteeseen?
Kommentit (84)
Moni varmaan haluaa. Siitä kertoo myös se kuinka innolla ihmiset ovat palanneet takaisin arkeen.
Ei siihen voi koskaan enää palata. Eteenpäin tässä on mentävä.
Valtaosa käy töissä nytkin. Ei lomautettuja niin paljon ole. MEillä oli lama myös ovella ja yt neuvgottelut käynnissä monessa paikkaa. Siihen palaaminen on sitä normaalia yhteiskuntaamme.
Määrittele koronaa edeltävä tilanne.
Yleisellä tasolla sanoisin, että ihminen sopeutuu vallitseviin olosuhteisiin. En usko, että korona on yksilötasolla mitään sellaista, josta toteamme 10 vuoden päästä, että ennen koronaa oli näin.
Ihmisen elämä muokkautuu koko ajan. Pienessä mittakaavassa työ, parisuhde perheen perustaminen muokkaavat elämää. Trendit ja talous muokkaavat elämää. Elämä ei ole staattinen olotila.
Ihmisten kulutustottumukset ja arvostukset ovat muuttuneet nopeasti parissa kuukaudessa. Kupla puhkesi.
Suurin osa ei lähde mukaan enää siihen pelleilyyn. Edulliset ja Ilmaiset ilonlähteet on löydetty tuotteistetun hömpän tilalle.
Halutaan viettää enemmän aikaa läheisten kanssa kun kerran on oivallettu ettei aikaa ole loputtomasti.
Viime viikonloppuna naureskeltiin porukassa omille ja muiden entisille kulutustottumuksille. Hyvää ja hauskaa terapiaa.
.
En minä ainakaan halua palata siihen aikaan.
Kyllä sitä on huomannut, mikä on elämässä tärkeintä ja kaikki se löytyy läheltä.
Jos vertaa omaa tilannetta ja nykyisiä kiinnostuksenkohteita vaikka kolmen kuukauden takaisiin, ei voi muuta kuin ihmetellä.
Työt jatkuu entiseen malliin, mutta en kyllä tuhlaa vapaa-aikaani samoihin juttuihin kuin ennen. Kirjat, vaelluskengät ja kartat on kaivettu esiin
Aikamoinen juurikasvu on hiuksissa. Milloinkohan sitä menis kampaamoon. Ehkä vuoden kuluttua?
Ei enemmistö haluakaan, en tiedä ketään, joka ei olisi tästä jotenkin viisastunut. On huomattu että kaikki tärkeä on tässä ja nyt, ei missään maapallon toisella laidalla eikä kiireessä ja mammonassa.
En ymmärrä. Itse olen huomannut, että kotioloissa ja luonnossa harrastaminen on ihan yhtä antoisaa tai jopa antoisampaa kuin kodin ulkopuolisissa harrastuksissa, kahviloissa, kaupoissa, jne juokseminen. En aio palata entiseen kuluttamiseen sittenkään, kun korona on ohi.
Oma elämäni ei ole muuttunut juuri mitenkään. En ole tähänkään asti luuhannut kahviloissa tai baareissa.
Suurin muutos on ollut se että ei käydä enää lainkaan ravintoloissa syömässä, vaan otetataan niistä aina noutoruoka ja kaupassa katsotaan vähän että ei mennä tutkimaan hyllyjä ihan kenkään viereen.
Työt loppuivat kuin seinään. Olen leikannut menoja ja peruskuviot hoituvat nyt ok. Kun vertaan huhtikuussa käyttämääni rahamäärä vuoden takaiseen oli pakko nauraa ääneen.
Korona tuli juuri oikeaan aikaan, ihmisten maailman vauhti oli jo liian sairas ja kova, siihen tuli totaalinen stoppi. Toivottavasti vauhti ei enää samalle tasolle koskaan kiihdykään, ja aletaan luopua turhasta, esim lentoliikenteestä. Toivottavasti moni lentokoneyhtiä kaatuu jne.
Palataan takaisin oikeaan elämään kaikilla aisteilla, arvostetaan sitä mikä on lähellä.
Sitä toivoisin, että turha kuluttaminen ja matkustaminen loppuisi ihmisiltä.
Hyvä vaan jos hullu kulutus- ja saastutusjuhla loppuu.
Kotimaan yleisötapahtumia, bändikeikkoja ja ihmisten tapaamista on ikävä.
Aika moni haluaisi taas töihin. Lomautettuna voi olla ihan kiva ansiosidonnaisella päivärahalla jonkin aikaa, mutta silti olisi mukavampaa saada taas normaalia palkkaa. Jos et ole sattunut tietämään, niin valtaosa suomalaisista käy töissä rahan eikä huvin vuoksi.