Oletko tuntenut sellaisen raastavan ison rakkaussuhteen, joka tuntui elämää suuremmalta, mutta

Joo.. Ja nyt se sitten on ohi

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, 20 vuotta. Ja sitten ukko päättikin lähteä nuoremman matkaan. Eli olin yksin ollut onnellinen, hän ei ollutkaan.

Olen niin pahoillani puolestasi! Minulle kävi sama, ei tosin noin pitkä suhde, mutta kuitenkin. Miehelleni tuli selvästi joku 40v-kriisi ja hän päätti lähteä lapsiperhearjesta toteuttamaan itseään.  So sad. Eniten harmittaa koko kaveriporukan hajoaminen :(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, 20 vuotta. Ja sitten ukko päättikin lähteä nuoremman matkaan. Eli olin yksin ollut onnellinen, hän ei ollutkaan.

Sama. Paitsi, että olimme 15 vuotta yhdessä. Miten voikin olla, että omassa päässäni kaikki värittyi rakkauden punaiseksi suureksi rakkaustarinaksi. Mutta mies olikin kuulemma koko suhteen ajan etsinyt uutta. Petti siis lukemattomia kertoja, ja lopulta lähti hymyssä suin uuden nuoremman naisen matkaan. Tuosta vain, Naps, kaikki hajosi.

Kuulin eroryhmässä hyvän oivalluksen, kun joku mietti, oliko kaikki rakkaus ollut valetta. Ainakin sinä tiedät, että tuntemasi rakkaus oli totta ja aitoa. Se, että päättää itse antaa rakkautta voi olla arvokkaampaa kuin saada rakkautta.

Tätä itse olen viime aikoina pohtinut. Kun en voi itse olla varma, saanko rakkautta, niin ainakin itse voin rakastaa ja siten taata rakkauden läsnäolon omassa elämässäni.

Puhunko ihan huuhaata? Onko korona sekoittanut minut lopullisesti?

Ei ole. Itse olen onnellisessa parisuhteessa. Oivalsin jos suhteen alussa, että se mitä tunnen miestäni kohtaan, ei ole riippuvainen siitä, mitä hän tuntee minua kohtaan. Se oivallus on kantanut minua suhteen aikana. Rakastan häntä ja vaalin sitä sydämessäni ja haluan olla siinä ehdoton ja rehellinen. Tiedän, että hänkin rakastaa minua ja se sykähdyttää. Vaikka näin ei olisi tai hän joskus tuntisikin toisin, ei tätä tunnetta ja kokemusta minulta pois oteta. Kyky rakastaa luo rakkautta elämääni. Niin se vain on.

Tuo tunne edellyttää sitä että miehesi on ainakin tällä hetkellä joten kuten hyvä ihminen. Sillä taatusti ihmisen tunteet toista ihmistä kohtaan ovat aina riippuvaisia sen toisen tunteista ja teoista.

Kyllä se ensimmäinen, joka alkoi ollessani 17 v. Avioliitto, lapset, talo hankittiin. Olin rakastunut. Ymmärsin jälkikäteen ettei mies ollut. Oli vain tyytynyt minuun. Olisi pitänyt tajuta, mutta olin nuori, tyhmä ja rakastunut.

Erottiin 20 vuoden jälkeen. Suhde oli todella kylmä ja varsinkin viimeiset vuodet. Minut on torjuttu satoja kertoja monin tavoin.

Joo.. tapailtiin, harrastettiin seksiä ja suudeltiin. Sitten mies sanoi että ollaan vaan kavereita ja katui sänkyyn menemistä kanssani. Kelaan tuota läpi uudelleen ja uudelleen. Tunteeni olivat niin voimakkaat. Rakastan häntä mutta en pysty olemaan pelkkä kaveri. Emme ole enää missään tekemisissä mutta yli en pääse. Ehkä joskus pystyn unohtamaan.

up

Vierailija kirjoitti:

Joo.. tapailtiin, harrastettiin seksiä ja suudeltiin. Sitten mies sanoi että ollaan vaan kavereita ja katui sänkyyn menemistä kanssani. Kelaan tuota läpi uudelleen ja uudelleen. Tunteeni olivat niin voimakkaat. Rakastan häntä mutta en pysty olemaan pelkkä kaveri. Emme ole enää missään tekemisissä mutta yli en pääse. Ehkä joskus pystyn unohtamaan.

Minulla sama tarina, sillä erotuksella ettei mies suoraan sanonut katuvansa (vihjaillen vain). Päästä varpaisiin ihastuneena en suostunut näkemään miehen käytöksessä merkkejä, jotka kertoivat etteivät hänen fiiliksensä missään vaiheessa olleet yhtä voimakkaat - jos niitä oli ollenkaan. Jälkeenpäin kyllä näen merkit liiankin selvästi. Yli on silti vaikea päästä, siinä ihmisessä vain oli jotain mitä muissa ei.

Kyllä. Sellainen vetovoima meidän kahden välillä. Mutta eihän siitä mitään tullut.

Onkohan nämä isot tunteet yleensä niista suhteista, jotka ei syystä tai toisesta onnistu? Tunteet jää ikäänkuin elämättä ja siksi se tuntuu, että tässä olisi ollut niin paljon enemmän...

Kyllä, mutta en saanut häntä. 

Vierailija kirjoitti:

Joo.. tapailtiin, harrastettiin seksiä ja suudeltiin. Sitten mies sanoi että ollaan vaan kavereita ja katui sänkyyn menemistä kanssani. Kelaan tuota läpi uudelleen ja uudelleen. Tunteeni olivat niin voimakkaat. Rakastan häntä mutta en pysty olemaan pelkkä kaveri. Emme ole enää missään tekemisissä mutta yli en pääse. Ehkä joskus pystyn unohtamaan.

Miestä vain panetti, koitti ja seksi sinun kanssasi ei ollut kummoista, joten ei kannattanut jatkaa. En minäkään jää roikkumaan huonoihin panoihin. Homma loppuu siihen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo.. tapailtiin, harrastettiin seksiä ja suudeltiin. Sitten mies sanoi että ollaan vaan kavereita ja katui sänkyyn menemistä kanssani. Kelaan tuota läpi uudelleen ja uudelleen. Tunteeni olivat niin voimakkaat. Rakastan häntä mutta en pysty olemaan pelkkä kaveri. Emme ole enää missään tekemisissä mutta yli en pääse. Ehkä joskus pystyn unohtamaan.

Miestä vain panetti, koitti ja seksi sinun kanssasi ei ollut kummoista, joten ei kannattanut jatkaa. En minäkään jää roikkumaan huonoihin panoihin. Homma loppuu siihen.[/

Olet ihana ihminen - oikein saalis.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo.. tapailtiin, harrastettiin seksiä ja suudeltiin. Sitten mies sanoi että ollaan vaan kavereita ja katui sänkyyn menemistä kanssani. Kelaan tuota läpi uudelleen ja uudelleen. Tunteeni olivat niin voimakkaat. Rakastan häntä mutta en pysty olemaan pelkkä kaveri. Emme ole enää missään tekemisissä mutta yli en pääse. Ehkä joskus pystyn unohtamaan.

Miestä vain panetti, koitti ja seksi sinun kanssasi ei ollut kummoista, joten ei kannattanut jatkaa. En minäkään jää roikkumaan huonoihin panoihin. Homma loppuu siihen.[/

Olet ihana ihminen - oikein saalis.

Jep. Mies jolle naiset ovat panoja, on varmasti todella tavoiteltu. Suorastaan jonoa oven takana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, 20 vuotta. Ja sitten ukko päättikin lähteä nuoremman matkaan. Eli olin yksin ollut onnellinen, hän ei ollutkaan.

Sama. Paitsi, että olimme 15 vuotta yhdessä. Miten voikin olla, että omassa päässäni kaikki värittyi rakkauden punaiseksi suureksi rakkaustarinaksi. Mutta mies olikin kuulemma koko suhteen ajan etsinyt uutta. Petti siis lukemattomia kertoja, ja lopulta lähti hymyssä suin uuden nuoremman naisen matkaan. Tuosta vain, Naps, kaikki hajosi.

Kuulin eroryhmässä hyvän oivalluksen, kun joku mietti, oliko kaikki rakkaus ollut valetta. Ainakin sinä tiedät, että tuntemasi rakkaus oli totta ja aitoa. Se, että päättää itse antaa rakkautta voi olla arvokkaampaa kuin saada rakkautta.

Tätä itse olen viime aikoina pohtinut. Kun en voi itse olla varma, saanko rakkautta, niin ainakin itse voin rakastaa ja siten taata rakkauden läsnäolon omassa elämässäni.

Puhunko ihan huuhaata? Onko korona sekoittanut minut lopullisesti?

Kai se jotain lohduttaa, että häntä ei ole ikinä rakastettu. Osaa ei. Kiva ajatella, että oli pellenä jollekin ja hönönä 20 vuottakin ja kaikki oli valetta. Sen sijaan että olisi voinut löytää jonkun joka oikeasti rakastaa eikä vain jotain joka on lahjakas näyttelijä. Kun kirjaimellisesti joka sekunti noissa suhteissa on valetta. Tunteet, sanat kaikki. Hurjaa.

Helppohan miehen on lähtiessään sanoa, ettei ole koskaan välittänyt yhtään. Jos mies on voinut suhteen aikana liioitella tunteitaan, voi kai yhtä hyvin vähätellä niitä sitten kun suhde on ohi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, 20 vuotta. Ja sitten ukko päättikin lähteä nuoremman matkaan. Eli olin yksin ollut onnellinen, hän ei ollutkaan.

Sama. Paitsi, että olimme 15 vuotta yhdessä. Miten voikin olla, että omassa päässäni kaikki värittyi rakkauden punaiseksi suureksi rakkaustarinaksi. Mutta mies olikin kuulemma koko suhteen ajan etsinyt uutta. Petti siis lukemattomia kertoja, ja lopulta lähti hymyssä suin uuden nuoremman naisen matkaan. Tuosta vain, Naps, kaikki hajosi.

Kuulin eroryhmässä hyvän oivalluksen, kun joku mietti, oliko kaikki rakkaus ollut valetta. Ainakin sinä tiedät, että tuntemasi rakkaus oli totta ja aitoa. Se, että päättää itse antaa rakkautta voi olla arvokkaampaa kuin saada rakkautta.

Tätä itse olen viime aikoina pohtinut. Kun en voi itse olla varma, saanko rakkautta, niin ainakin itse voin rakastaa ja siten taata rakkauden läsnäolon omassa elämässäni.

Puhunko ihan huuhaata? Onko korona sekoittanut minut lopullisesti?

Kai se jotain lohduttaa, että häntä ei ole ikinä rakastettu. Osaa ei. Kiva ajatella, että oli pellenä jollekin ja hönönä 20 vuottakin ja kaikki oli valetta. Sen sijaan että olisi voinut löytää jonkun joka oikeasti rakastaa eikä vain jotain joka on lahjakas näyttelijä. Kun kirjaimellisesti joka sekunti noissa suhteissa on valetta. Tunteet, sanat kaikki. Hurjaa.

Miten joku jaksaisi 20 vuotta esittää uskottavasti rakastunutta? Eihän se voi mitenkään onnistua.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, 20 vuotta. Ja sitten ukko päättikin lähteä nuoremman matkaan. Eli olin yksin ollut onnellinen, hän ei ollutkaan.

Ehkä oli onnellinen niin kauan kun ei tiennyt paremmasta.

Joo. Olin rakastunut ja jotenkin melkein todellisuudesta irrallaan. Elelin jossain mielikuvitusmaailmassa, jossa mietin häntä 24/7 ja tein kaiken vain hän mielessäni. Tyyliin "nyt pitää pestä hampaat, on sitten puhdas ja raikas suu kun suudellaan", "on aika syödä. Ruoka pitää minut terveenä ja kauniina häntä varten. Ja kylläisenä on helpompi odottaa että taas nähdään". Yms mikä silloin tuntui ihan normaalilta. Olin niin mielettömän rakastunut, kehoni läpi iski sähköaaltoja kun hän kosketti minua. Kukaan ei ole tuoksunut niin hyvältä ja turvalliselta kuin hän.

Ja sit se todellisuus. Olin varmaan ihan kivan näkönen, nuori ja tiukka. Sain pörrätä hänessä kiinni ja hän sai haluamansa huomion. Narsistinen ja itsekäs, pyöritti monta moooonta naista samaan aikaan, välillä hieroi asiaa naamaani ja välillä tunnusti rakkauttaan.

Lopulta pari vuotta tätä jaksettuani päässäni napsahti. Se tapahtui ihan sekuntissa, napsahdus tuntui melkein fyysiseltä ja se haavemaailma vain katosi. Olin miehen kanssa syömässä ja äkkiä olinkin "tosimaailmassa" ja näin hänet siinä pöydän toisella puolella todellisena, enkä kuvitelmieni läpi. Olin vähän järkyttynyt ja toisaalta huvittunutkin omasta tyhmyydestäni. Meidän juttu loppui siihen päivään, vaikken sanonutkaan leffatyyliin mitään nasevaa ja kävellyt pois.

Tämän takia en rakastu helposti. Olen tasan kerran ollut elämäni aikana aivan varpaita myöten rakastunut mieheen ja vihasin sitä tunnetta, ihan kuin aineissa olisin ollut, pää pilvissä. Olen pessimisti realistinen ihminen ja looginen. En kyennyt näkemään mitään negatiivista miehessä. Onneksi jätin ennen kuin meni pahaksi. Rakkaus omaan itseeni oli suurempaa. Mies ei oikeasti siis minusta välittänyt ja sain pakotettua itseni siitä pois. Järkisuhde on mikä kannattaa :) Kyllä se intohimo sitten tulee mukana jos on vielä emotionaalisesti samalla tasolla. Tunteeni mieheen kuitenkin pysyivät vielä vuosia ja edelleen häntä ajattelen välillä, mies oli mielestäni täydellinen. Hän muutti miesmakuani täysin ja käsitykseni siitä mitä parisuhteelta kaipaan eli ei ollut hukkaan heitetty rakkaus täysin kun opin jotain.

27sinkku nainen

Oli kuuden vuoden etäsuhde, kumpikaan ei halunnut muuttaa kauas lapsistaan eikä viedä lapsia tutusta ympäristöstä. Naureskeltiin vielä että kun lapset ei enää vaadi jatkuvaa huoltajuutta ja päästään saman katon alle, ei voi ainakaan puhua hetken huumasta tai ettei tunnettaisi toisiamme.

Sitten mies soitti yhtenä iltana että hän vietti työmatkalla yön uuden naisen kanssa, ovat sopineet jo jatkotapaamisista ja meidän juttu on tässä. Löi luurin kiinni eikä halunnut jutella asiasta

Puolen vuoden kuluttua otti yhtäkkiä yhteyttä kun oli selvinnyt että uusi ihanainen olikin naimisissa. Halusi jatkaa siitä mihin jäätiin. Ei jatkettu ei.

Kyllä, Liisaa sain yhden kesän rakastaa. Olin valmis jopa muuttamaan 400 km hänen luokseen jotta voisimme katsoa mitä tulevaisuus toisi tullessaan. Hän antoi rukkaset.... 

En ole tämän jälkeen kyennyt enää rakastamaan.....

Mies

up