Oletko tuntenut sellaisen raastavan ison rakkaussuhteen, joka tuntui elämää suuremmalta, mutta

Kyllä, 20 vuotta. Ja sitten ukko päättikin lähteä nuoremman matkaan. Eli olin yksin ollut onnellinen, hän ei ollutkaan.

Joo, himoa se vaan oli.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, 20 vuotta. Ja sitten ukko päättikin lähteä nuoremman matkaan. Eli olin yksin ollut onnellinen, hän ei ollutkaan.

Sama. Paitsi, että olimme 15 vuotta yhdessä. Miten voikin olla, että omassa päässäni kaikki värittyi rakkauden punaiseksi suureksi rakkaustarinaksi. Mutta mies olikin kuulemma koko suhteen ajan etsinyt uutta. Petti siis lukemattomia kertoja, ja lopulta lähti hymyssä suin uuden nuoremman naisen matkaan. Tuosta vain, Naps, kaikki hajosi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, 20 vuotta. Ja sitten ukko päättikin lähteä nuoremman matkaan. Eli olin yksin ollut onnellinen, hän ei ollutkaan.

Sama. Paitsi, että olimme 15 vuotta yhdessä. Miten voikin olla, että omassa päässäni kaikki värittyi rakkauden punaiseksi suureksi rakkaustarinaksi. Mutta mies olikin kuulemma koko suhteen ajan etsinyt uutta. Petti siis lukemattomia kertoja, ja lopulta lähti hymyssä suin uuden nuoremman naisen matkaan. Tuosta vain, Naps, kaikki hajosi.

Kuulin eroryhmässä hyvän oivalluksen, kun joku mietti, oliko kaikki rakkaus ollut valetta. Ainakin sinä tiedät, että tuntemasi rakkaus oli totta ja aitoa. Se, että päättää itse antaa rakkautta voi olla arvokkaampaa kuin saada rakkautta.

Tätä itse olen viime aikoina pohtinut. Kun en voi itse olla varma, saanko rakkautta, niin ainakin itse voin rakastaa ja siten taata rakkauden läsnäolon omassa elämässäni.

Puhunko ihan huuhaata? Onko korona sekoittanut minut lopullisesti?

Luulin että sellainen oli alkamassa. Olimme niin samanlaisia kaikessa, kuin kotiin olisi tullut.

Luulin liikoja, nyt mies etsii uutta seuraa.

Kyllä, hetken aikaa. Onneksi tajusin ajoissa, ettei sellainen draamailu ole oikeaa onnea.

Vierailija kirjoitti:

Luulin että sellainen oli alkamassa. Olimme niin samanlaisia kaikessa, kuin kotiin olisi tullut.

Luulin liikoja, nyt mies etsii uutta seuraa.

Täällä aivan sama. Mies oli ensimmäinen vuosiin, jonka kanssa jutut tuntui menevän hyvin yhteen ja jonka seurassa viihdyin aidosti, nyt sitten tyyppi etsiikin uutta seuraa... Mahtava fiilis :/

Kyllä, juuri tällä hetkellä. Kyseessä on ystäväni, ja emme edes pääse näkemään tämän koronan vuoksi. Enkä minä uskaltaisi tunnustaa tunteitani, kun mitähän hän minussa näkisi, en ole hänen tasollaan. :(

Olen...Ei se tosin ollut vain päässäni, vaan sydämessäni ja sielussani myös. Tulee olemaan ikuisesti, mutta ei siitä onnellista parisuhdetta tullut eikä olisi koskaan tullutkaan. Mutta olen saanut rakastaa, niin suuresti etten koskaan voinut uskoa. Siitä voin olla onnellinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, 20 vuotta. Ja sitten ukko päättikin lähteä nuoremman matkaan. Eli olin yksin ollut onnellinen, hän ei ollutkaan.

Sama. Paitsi, että olimme 15 vuotta yhdessä. Miten voikin olla, että omassa päässäni kaikki värittyi rakkauden punaiseksi suureksi rakkaustarinaksi. Mutta mies olikin kuulemma koko suhteen ajan etsinyt uutta. Petti siis lukemattomia kertoja, ja lopulta lähti hymyssä suin uuden nuoremman naisen matkaan. Tuosta vain, Naps, kaikki hajosi.

Kuulin eroryhmässä hyvän oivalluksen, kun joku mietti, oliko kaikki rakkaus ollut valetta. Ainakin sinä tiedät, että tuntemasi rakkaus oli totta ja aitoa. Se, että päättää itse antaa rakkautta voi olla arvokkaampaa kuin saada rakkautta.

Tätä itse olen viime aikoina pohtinut. Kun en voi itse olla varma, saanko rakkautta, niin ainakin itse voin rakastaa ja siten taata rakkauden läsnäolon omassa elämässäni.

Puhunko ihan huuhaata? Onko korona sekoittanut minut lopullisesti?

Kai se jotain lohduttaa, että häntä ei ole ikinä rakastettu. Osaa ei. Kiva ajatella, että oli pellenä jollekin ja hönönä 20 vuottakin ja kaikki oli valetta. Sen sijaan että olisi voinut löytää jonkun joka oikeasti rakastaa eikä vain jotain joka on lahjakas näyttelijä. Kun kirjaimellisesti joka sekunti noissa suhteissa on valetta. Tunteet, sanat kaikki. Hurjaa.

Ensirakkaus. Ei se ihminen oikeasti noin ihmeellinen ollut.

Olen. Tuli ihan sellainen ylimaallinen sielunkumppanit fiilis. Sainkin miehen ensin petiin houkuteltua ja meille tuli 4 vuoden parisuhdekin. Suhde oli kuitenkin aivan kauhea. Mies joi, petti, oli henkisesti julma. Ja lopulta lähti nuoremman ja nätimmät matkaan.

Minä siis rakastuin ja koin että tämä on suunnilleen taivaan kirjaan kirjoitettu että meistä tulee pari, mutta mies vaan meinasi että no jos tuo tuossa itseään tyrkyttää niin kai sitä panna voi, ja olla yhdessä niin kauan kuin ei parempaakaan ole. Hän itse suoraan sanoi juovuksissa ajatelleensa näin.

Vierailija kirjoitti:

Olen. Tuli ihan sellainen ylimaallinen sielunkumppanit fiilis. Sainkin miehen ensin petiin houkuteltua ja meille tuli 4 vuoden parisuhdekin. Suhde oli kuitenkin aivan kauhea. Mies joi, petti, oli henkisesti julma. Ja lopulta lähti nuoremman ja nätimmät matkaan.

Minä siis rakastuin ja koin että tämä on suunnilleen taivaan kirjaan kirjoitettu että meistä tulee pari, mutta mies vaan meinasi että no jos tuo tuossa itseään tyrkyttää niin kai sitä panna voi, ja olla yhdessä niin kauan kuin ei parempaakaan ole. Hän itse suoraan sanoi juovuksissa ajatelleensa näin.

Koska miehet on luonteeltaan juuri tuollaisia, että ottaa patjaksi kenet tahansa parempaa odotellessa, niin siksi niille ei pidä tehdä mitään aloitteita. Tehdä se parisuhteeseen pääsykin niin vaikeaksi temppuradaksi ja mahdotomuudeksi, että siihen ryhtyy vain sellaiset jotka sen oikeasti haluaa. Monelta mieheltä kuullut tuota, että jos naisen saa suhteeseen helpolla niin sitä ei arvosta. Joten miksi ei tekisi siitä ihan helvettiä edes yrittää. Kun kerran sitä niin toivovat.

Koin, rakastin ja menetin. Loppupeleissä hän ei halunnutkaan minua. En ole koskaan täysin palautunut ennalleni. Tuo tapaus muutti minua ihmisenä.

Joo kyllä. Tuntui hänen seurassaan kuin olisi palannut kotiin, eikä sellaista koskaan ollut tuntenut kenenkään muun kanssa. Mutta tietenkin kyseessä oli vain oma päänsisäinen tunne. 

Olen ja tunnen edelleen. Suhdetta siitä ei kuitenkaan synny.

Kyllä. Apulannan "pahempi toistaan" kuvasi sitä suhdetta hyvin. 5 vuotta oltiin yhdessä. Onneksi pääsin irti siitä suhteesta. Hauskaakin oli mutta oli liian raastavaa rakastaa.

Joo, monesti. 8-vuotiaana oli eka, tosi voimakas. Olin varma ettö menen sen kans naimisiin, kunnes se alkoi muiden mukana kiusata mua.

14-vuotiaana siskon poikakaverin kaveri,yli 18-vuotias pikkurikollinen, jonka vanhemmatkin oli huumekoukussa, ja myöhemmin kun oon miettinyt, oon tajunnut ettei hänel voinut edes niis olosuhteis olla kosketusta omiin tunteisiinsa, saati aavistusta mun tunteista, mutta neitsyyteni vietyään olisi toki voinut jättää sanomatta kuinka ihanaa on viikonlopuksi mennä toiseen kaupunkiin naimaan oikeita naisia eikä tällaisia pikkutyttöjä.

18-vuotiaana oli seuraava, kohtalokkaan kamala minuun ”sielun kumppanin löytyneeseen” kohdistunutta henkistä ja fyysistä väkivaltaa sisältänyt piinaava lyhyt romanssi, 21-vuotiaana siitä seuraava, salamana edennyt dramaattisesti totaaliseen torjuntaan päättynyt ihastuminen , ja 26-vuotiaana seuraava, voimakas ja nolo ”en mä vaan tykkää susta”-tekstariin päättynyt pakkomielteen kaltainen ihastus. Noita viestejä ehti siis tulla jo useampi ennenkin maltoin usko. No, sen jälkeen kun tuli seuraava räjähtävä ihastus, vakiinnuin ja sain lapsen ja pääsin terapiaan ja sain posttraumaattinen stressioireyhtymä-diagnoosin.

Joo kun olin 15.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, 20 vuotta. Ja sitten ukko päättikin lähteä nuoremman matkaan. Eli olin yksin ollut onnellinen, hän ei ollutkaan.

Sama. Paitsi, että olimme 15 vuotta yhdessä. Miten voikin olla, että omassa päässäni kaikki värittyi rakkauden punaiseksi suureksi rakkaustarinaksi. Mutta mies olikin kuulemma koko suhteen ajan etsinyt uutta. Petti siis lukemattomia kertoja, ja lopulta lähti hymyssä suin uuden nuoremman naisen matkaan. Tuosta vain, Naps, kaikki hajosi.

Kuulin eroryhmässä hyvän oivalluksen, kun joku mietti, oliko kaikki rakkaus ollut valetta. Ainakin sinä tiedät, että tuntemasi rakkaus oli totta ja aitoa. Se, että päättää itse antaa rakkautta voi olla arvokkaampaa kuin saada rakkautta.

Tätä itse olen viime aikoina pohtinut. Kun en voi itse olla varma, saanko rakkautta, niin ainakin itse voin rakastaa ja siten taata rakkauden läsnäolon omassa elämässäni.

Puhunko ihan huuhaata? Onko korona sekoittanut minut lopullisesti?

Ei ole. Itse olen onnellisessa parisuhteessa. Oivalsin jos suhteen alussa, että se mitä tunnen miestäni kohtaan, ei ole riippuvainen siitä, mitä hän tuntee minua kohtaan. Se oivallus on kantanut minua suhteen aikana. Rakastan häntä ja vaalin sitä sydämessäni ja haluan olla siinä ehdoton ja rehellinen. Tiedän, että hänkin rakastaa minua ja se sykähdyttää. Vaikka näin ei olisi tai hän joskus tuntisikin toisin, ei tätä tunnetta ja kokemusta minulta pois oteta. Kyky rakastaa luo rakkautta elämääni. Niin se vain on.