Olen ateisti. Haluatko kysyä jotain?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kannata olettaa automaattisesti esimerkiksi, että ateisti ei ole koskaan pohtinut jumaluuksia. Yleensä uskonnottomat ihmiset päinvastoin ovat pohtineet maailmaa ja elämää paljon uskovaisia laajemmin, koska heillä ei ole valmista totuutta esimerkiksi koulussa syötetty. Ap

Eikä kannata olettaa, ettei uskovaiset kyseenalaista omaa uskoaan. Sanoihan Jeesuskin, että jos omistaa edes sinapin siemenen verran uskoa, pystyisi siirtämään vuoria. Kenelläkään ei ole 100 % usko, vaan kaikki uskovaiset ovat epäuskoisia ja välillä saattavat ajatella kuinka naurettavaa on uskoa Raamattuun, se kuuluu asiaan. Silti kuitenkin jokin sisällä pitää sitä uskoa yllä ja pakottaa ripustautumaan siihen. (Tähän on helppo sanoa että mielenvikaisuus tekee sen, jos ei ole itse sitä kokenut.)

Mä en ajattele, että uskovaiset on lähtökohtaisesti mielenvikaisia. Monet parhaista ystävistänikin ovat uskovaisia. Sen sijaan jos mä tulisin uskoon, se olisi kyllä todella huolestuttavaa, koska mun mieli on rakentunut sillä tavalla, että jotain pitäisi kyllä olla pahasti pielessä silloin. Ap

Entä jos uskovainen kaverisi kokisi "valaistuksen" ja lakkaisi uskomasta, olisitko hänestä huolissaan?

En, en mä toisten katsomuksista huolehdi. Sama kaverihan se olisi edelleen. Tuskinpa olisin hänen kanssaan mitään kovin uskonnollista puuhastellut ennenkään. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko aloitteellinen aloittamaan väittelyitä ei-ateistien kanssa vai annatko heidän rauhassa pitää uskonsa?

Tottakai annan jokaisen pitää uskonsa. Sen sijaan mulle kyllä veetuillaan aika paljon, jos tulee ilmi, etten usko Se on aika raskasta. Tuolla jo aiemmin kerroinkin, että lapsena jo uhkailtiin helvetin lieskoilla.

En siis ole kiinnostunut väittelemään uskon asioista. On aika jännä stereotypia, että ateistit yleensä olisivat. Tai no, ehkä jollekin uskonnollisesta porukasta eronneelle saattaa tulla aluksi sellainen kiihkeä vaihe, jossa haluaa haastaa muiden ajattelua, kun muodostaa vielä omaansa. Me syntymäateistit usein jopa vähän hymähdellään niille vähän hyväntahtoisesti.

Oon kyllä kiinnostunut tuomaan esille sellaisia yhteiskunnallisia näkemyksiä kuin että lapsia ei tarttis noin yleisellä tasolla aivopestä koulussa ja että päiväkodeissa pitäisi lopettaa uskontokasvatus oikeasti, kun se ei ole enää vuosiin kuulunut varhaiskasvatussuunnitelmaan. Kenenkään henkilökohtaisista uskomuksista väittelemistä en kuitenkana pidä ollenkaan järkevänä. Keskustella toki voi, jos halutaan.

Ap

Minä olen törmännyt väittelynhaluisiin ja jyrkkiin ateisteihin. Vaikka en tosiaan edes itse ole mikään uskovainen. Aiemmin olin agnostikko ja nykyään uskon Jumalaan. En tuo näkemyksiäni esiin, mutta silti minun kanssa juuri ateistit on halunneet alkaa väitellä. En kuulu mihinkään kirkkoon.

Todennäköisesti olet edelleen agnostikko, jos et sitten väitä että sinulla on absoluuttista tietoa Jumalan olemassaolosta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Maxwelll kirjoitti:

Tulisitko krisityksi jos tietäisit Jumalan olevan totta?

Mä luulen, että valitsisin kyllä jonkun toisen uskonnon, ei oikein vetoa kristinusko. Mutta jos mulle oikeasti tieteellisesti vedenpitävät todisteet esitetään, että nimenomaan kristinuskon jumala nyt sitten on se juttu, ja siihen uskomisessa on joku pointti, niin kyllä mä sitten uskoisin. Sellaista ei tietenkään koskaan tapahdu. Näitä mukatieteellisiä todistuksiahan toki on paljonkin, ne ovat aika naurettavia. Ap

Entäpä jos vain Jumala alkaisi puhutella sinua ja sinulle tulisi syvä sisäinen varmuus siitä, että Jumala vain on? Hakeutuisitko hoitoon, jos muuten kuitenkin olisit tasapainoinen etkä hukannut realiteetteja, vain tämä outo sisäinen varmuus olisi tullut sinuun.

Ohittaisin sen todennäköisesti aistiharhana tms. En muutenkaan pidä subjektiivisia tuntemuksia juuri minkään arvoisina maailmankuvaa muodostettaessa enkä voisi koskaan olla varma mistään ulkoisesta asiasta pelkästään jonkun subjektiivisen tuntemuksen tai kokemuksen perusteella.

t. Ei ap mutta ateisti

Jännää. Mä taas saan varmuuden vain subjektiivisen kokemuksen kautta. 

Mä siis olen entinen agnostikko, jolle vain tuli sisäinen varmuus Jumalasta. Eikä siihen liittynyt mitään mullistavaa. Ei mulla edelleenkään ole mitään järkiperusteteita asialle ja mulle on täysin samantekevää, onko niitä vai ei. 

Vierailija kirjoitti:

Montako jumalaa on olemassa?

Ateisti: 0

Monoteisti: 1

Polyteisti: monta

Agnostikko: En tiedä.

Igteisti: Kysymys on mieletön.

Taas väärin.

Montako jumalaa on olemassa?

Agnostinen ateisti: en tiedä, mutta en usko yhteenkään.

Gnostinen ateisti: 0.

Agnostinen monoteisti: en tiedä, mutta uskon yhteen.

Gnostinen monoteisti: 1.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko aloitteellinen aloittamaan väittelyitä ei-ateistien kanssa vai annatko heidän rauhassa pitää uskonsa?

Tottakai annan jokaisen pitää uskonsa. Sen sijaan mulle kyllä veetuillaan aika paljon, jos tulee ilmi, etten usko Se on aika raskasta. Tuolla jo aiemmin kerroinkin, että lapsena jo uhkailtiin helvetin lieskoilla.

En siis ole kiinnostunut väittelemään uskon asioista. On aika jännä stereotypia, että ateistit yleensä olisivat. Tai no, ehkä jollekin uskonnollisesta porukasta eronneelle saattaa tulla aluksi sellainen kiihkeä vaihe, jossa haluaa haastaa muiden ajattelua, kun muodostaa vielä omaansa. Me syntymäateistit usein jopa vähän hymähdellään niille vähän hyväntahtoisesti.

Oon kyllä kiinnostunut tuomaan esille sellaisia yhteiskunnallisia näkemyksiä kuin että lapsia ei tarttis noin yleisellä tasolla aivopestä koulussa ja että päiväkodeissa pitäisi lopettaa uskontokasvatus oikeasti, kun se ei ole enää vuosiin kuulunut varhaiskasvatussuunnitelmaan. Kenenkään henkilökohtaisista uskomuksista väittelemistä en kuitenkana pidä ollenkaan järkevänä. Keskustella toki voi, jos halutaan.

Ap

Minä olen törmännyt väittelynhaluisiin ja jyrkkiin ateisteihin. Vaikka en tosiaan edes itse ole mikään uskovainen. Aiemmin olin agnostikko ja nykyään uskon Jumalaan. En tuo näkemyksiäni esiin, mutta silti minun kanssa juuri ateistit on halunneet alkaa väitellä. En kuulu mihinkään kirkkoon.

Todennäköisesti olet edelleen agnostikko, jos et sitten väitä että sinulla on absoluuttista tietoa Jumalan olemassaolosta?

Mulla on vain sisäinen kokemus. Ei mun ajattelu ole muuttunut mihinkään, on vain tullut sisäinen tunne Jumalan olemassaolosta. Eikä haittaa yhtään, jos joku sitä pitää huuhaana. Ei mulla ole mitään tarvetta todistella kenellekään, että Jumala on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä uskovaisen elämässä ei nappaa, jos tuntuu siltä että se vain vie kaikein ilon elämästä? (Jos puhutaan Jeesuksen opetuksen mukaan elävästä uskovaisesta, ei Raamattua omalla tavalla soveltavista.)

Mä listaan tähän nyt ekana mieleen tulevia asioita, jotka mulla ei henkilökohtaisesti nappaa. Nää on mun kokemuksia asiasta, tarkoitus ei ole loukata ketään, ja ymmärrän hyvin, että monet voivat kokea aivan toisin.

- Pidän vaarallisena sitä, että ihminen perustaa oman ajattelunsa, toimintansa ja moraalinsa ristiriitaisiin kirjoituksiin, joissa vaaditaan sokeaa uskoa.

- Uskontojen pyhät kirjat ovat täynnä järjettömyyksiä.

- Uskontojen nimissä tehdään aivan järjetön määrä pahaa, ja ne ruokkivat sellaista lauma-ajattelua, joilla saadaan suuria joukkoja manipuloitua sanoinkuvaamattomiin hirveyksiin.

- Auktoriteettiuskoon aivopesu jo päiväkodista lähtien tuottaa heikkoa logiikkaa koko kansassa ja pitää lampaat kuuliaisina.

- En pidä esimerkiksi kristintuskon Jumalaa kovinkaan hyvänä tyyppinä. Hän on mielivaltainen tyranni, joka vaatii olemaan aivoton laumasielu ja rankaisee ketä sattuu, ja ne jotka eivät hänelle kelpaa, joutuvat helvettiin.

- Jos mietin sitten vaikka evankelis-luterilaisuutta ihan konkreettisella tasolla, siinä ei vetoa oikein mikään. Kirkonmenot ovat hiton tylsiä ja ankeita, ahdistus ja synnintunto on käsinkosketeltavaa, virret ovat niin laahaavaa narinaa, että väkisinkin alkaa jo naurattaa, ja kaikilla on koko ajan vähän paha olla ja hävettää.

- Monet uskonnot saavat ihmiset kokemaan suurta ahdistusta omasta huonoudestaan ja syyllisyyttä esimerkiksi omasta seksuaalisuudestaan, sukupuolestaan, seksuaalisesta suuntautumisestaan jne. Kasvetaan lähtökohtaisesti siihen, että ollaan huonoja ja viallisia, ja se on mielestäni lähtökohtaisena ajatuksena tuhoisa ja vastenmielinen.

- Joidenkin kovasti uskovaisten kanssa hengailu on kauhean ahdistavaa, koska maailmankuva on suppea ja mustavalkoinen ja naiivi.

Ap

Hienosti summattu, vastaa hyvin pitkälle myös omia ajatuksiani. Lisäisin vielä tuohon yhteiskunnallisen vaikuttamisen, eli yritetään lakien muodossa alistaa koko yhteiskunta sen oman uskonnon normien alle. Esim. naispapit, homoliitot yms.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Maxwelll kirjoitti:

Tulisitko krisityksi jos tietäisit Jumalan olevan totta?

Mä luulen, että valitsisin kyllä jonkun toisen uskonnon, ei oikein vetoa kristinusko. Mutta jos mulle oikeasti tieteellisesti vedenpitävät todisteet esitetään, että nimenomaan kristinuskon jumala nyt sitten on se juttu, ja siihen uskomisessa on joku pointti, niin kyllä mä sitten uskoisin. Sellaista ei tietenkään koskaan tapahdu. Näitä mukatieteellisiä todistuksiahan toki on paljonkin, ne ovat aika naurettavia. Ap

Entäpä jos vain Jumala alkaisi puhutella sinua ja sinulle tulisi syvä sisäinen varmuus siitä, että Jumala vain on? Hakeutuisitko hoitoon, jos muuten kuitenkin olisit tasapainoinen etkä hukannut realiteetteja, vain tämä outo sisäinen varmuus olisi tullut sinuun.

Ohittaisin sen todennäköisesti aistiharhana tms. En muutenkaan pidä subjektiivisia tuntemuksia juuri minkään arvoisina maailmankuvaa muodostettaessa enkä voisi koskaan olla varma mistään ulkoisesta asiasta pelkästään jonkun subjektiivisen tuntemuksen tai kokemuksen perusteella.

t. Ei ap mutta ateisti

Jännää. Mä taas saan varmuuden vain subjektiivisen kokemuksen kautta. 

Mä siis olen entinen agnostikko, jolle vain tuli sisäinen varmuus Jumalasta. Eikä siihen liittynyt mitään mullistavaa. Ei mulla edelleenkään ole mitään järkiperusteteita asialle ja mulle on täysin samantekevää, onko niitä vai ei. 

Mulla oli sisäinen varmuus tossa ruuvia seinään poratessa, että siinä alla ei mene sähköjohtoa, mutta erehdyin. Nyt on kämppä pimeenä.

Uskonnottomien on aika vaikea ymmärtää sitä, että miksi uskonnoissa ei normaalit logiikan lait päde. Eli kaikkeen muuhun on syytä hakea järkevää perustetta, mutta uskonnossa sitä pidetään jopa etuna, ettei sellaista löydy. Silloin vasta onkin oikea uskovainen, kun hommassa ei ole mitään järkeä, vain sokea usko ja tunne.

Jos ihmiset saadaan siihen tilaan, että oman ajattelun hylkääminen on hyve, ollaan todella vaarallisella tiellä. Silloin heidät on mahdollista saada tekemään mitä järjettömimpiä tekoja ja julmuuksia.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Maxwelll kirjoitti:

Tulisitko krisityksi jos tietäisit Jumalan olevan totta?

Mä luulen, että valitsisin kyllä jonkun toisen uskonnon, ei oikein vetoa kristinusko. Mutta jos mulle oikeasti tieteellisesti vedenpitävät todisteet esitetään, että nimenomaan kristinuskon jumala nyt sitten on se juttu, ja siihen uskomisessa on joku pointti, niin kyllä mä sitten uskoisin. Sellaista ei tietenkään koskaan tapahdu. Näitä mukatieteellisiä todistuksiahan toki on paljonkin, ne ovat aika naurettavia. Ap

Entäpä jos vain Jumala alkaisi puhutella sinua ja sinulle tulisi syvä sisäinen varmuus siitä, että Jumala vain on? Hakeutuisitko hoitoon, jos muuten kuitenkin olisit tasapainoinen etkä hukannut realiteetteja, vain tämä outo sisäinen varmuus olisi tullut sinuun.

Ohittaisin sen todennäköisesti aistiharhana tms. En muutenkaan pidä subjektiivisia tuntemuksia juuri minkään arvoisina maailmankuvaa muodostettaessa enkä voisi koskaan olla varma mistään ulkoisesta asiasta pelkästään jonkun subjektiivisen tuntemuksen tai kokemuksen perusteella.

t. Ei ap mutta ateisti

Jännää. Mä taas saan varmuuden vain subjektiivisen kokemuksen kautta. 

Mä siis olen entinen agnostikko, jolle vain tuli sisäinen varmuus Jumalasta. Eikä siihen liittynyt mitään mullistavaa. Ei mulla edelleenkään ole mitään järkiperusteteita asialle ja mulle on täysin samantekevää, onko niitä vai ei. 

No subjektiivinen kokemus on jo määritelmällisesti ei-objektiivinen, eli siitä ei voida johtaa mitään yleistettävissä olevaa tietoa. Usko tai ateismi on luonnollisesti subjektiivinen kokemus, mutta ei siitä voi vetää mitään johtopäätöksiä ympäröivää maailmaa koskien. Maailmankuvani ei siis ole naturalistinen koska olen "valinnut ateismin", vaan ateismini on seurausta naturalistisesta maailmankuvasta. Jos joskus tulee jokin malli joka selittää maailmankaikkeuden paremmin kuin nykyinen naturalistinen tiede, niin olen toki avoin muutokselle.

Siksi kouluissa ei edelleenkään kannusteta itsenäiseen ajatteluun omilla aivoillaan vaan papukaijamaiseen ulkoaopetteluun.

Itse pidän fiksuutena ekaa, en tuota jälkimmäistä. Vaikka toki siinäkin aivoja käytetään.

"Jos joskus tulee jokin malli joka selittää maailmankaikkeuden paremmin kuin nykyinen naturalistinen tiede, niin olen toki avoin muutokselle."

Tiedät itsekin, ettei tule. Toki tieteen tarjoama maailmankuva täsmentyy ajan saatossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Maxwelll kirjoitti:

Tulisitko krisityksi jos tietäisit Jumalan olevan totta?

Mä luulen, että valitsisin kyllä jonkun toisen uskonnon, ei oikein vetoa kristinusko. Mutta jos mulle oikeasti tieteellisesti vedenpitävät todisteet esitetään, että nimenomaan kristinuskon jumala nyt sitten on se juttu, ja siihen uskomisessa on joku pointti, niin kyllä mä sitten uskoisin. Sellaista ei tietenkään koskaan tapahdu. Näitä mukatieteellisiä todistuksiahan toki on paljonkin, ne ovat aika naurettavia. Ap

Entäpä jos vain Jumala alkaisi puhutella sinua ja sinulle tulisi syvä sisäinen varmuus siitä, että Jumala vain on? Hakeutuisitko hoitoon, jos muuten kuitenkin olisit tasapainoinen etkä hukannut realiteetteja, vain tämä outo sisäinen varmuus olisi tullut sinuun.

Ohittaisin sen todennäköisesti aistiharhana tms. En muutenkaan pidä subjektiivisia tuntemuksia juuri minkään arvoisina maailmankuvaa muodostettaessa enkä voisi koskaan olla varma mistään ulkoisesta asiasta pelkästään jonkun subjektiivisen tuntemuksen tai kokemuksen perusteella.

t. Ei ap mutta ateisti

Jännää. Mä taas saan varmuuden vain subjektiivisen kokemuksen kautta. 

Mä siis olen entinen agnostikko, jolle vain tuli sisäinen varmuus Jumalasta. Eikä siihen liittynyt mitään mullistavaa. Ei mulla edelleenkään ole mitään järkiperusteteita asialle ja mulle on täysin samantekevää, onko niitä vai ei. 

Mulla oli sisäinen varmuus tossa ruuvia seinään poratessa, että siinä alla ei mene sähköjohtoa, mutta erehdyin. Nyt on kämppä pimeenä.

Uskonnottomien on aika vaikea ymmärtää sitä, että miksi uskonnoissa ei normaalit logiikan lait päde. Eli kaikkeen muuhun on syytä hakea järkevää perustetta, mutta uskonnossa sitä pidetään jopa etuna, ettei sellaista löydy. Silloin vasta onkin oikea uskovainen, kun hommassa ei ole mitään järkeä, vain sokea usko ja tunne.

Jos ihmiset saadaan siihen tilaan, että oman ajattelun hylkääminen on hyve, ollaan todella vaarallisella tiellä. Silloin heidät on mahdollista saada tekemään mitä järjettömimpiä tekoja ja julmuuksia.

Ap

Höpsistä. Kyllä mäkin poratessa haluan tietää, missä ne sähköjohdot kulkee. Aineellisen maailman juttuja. En tunne myöskään vetoa julmuuksiin ja ilkitöihin. Voi olla, että alkaisinkin kyseenalaistaa Jumalani, jos hän sellaisia tekemään mua yllyttäisi. En myöskään mitenkään ole etsinyt mitään kokemusta Jumalasta. Kuvittele kohdallesi tilanne, että eteesi tiellä laskeutuisi ufo ja humanoidit nappaisivat sinut kyytiisi. Siinä voisin miettiä, että 1) olenko seonnut vai 2) onko ufoja sittenkin olemassa. Mulla vähän sama. En ota itseäni kovin vakavasti, joten mulle se on ihan samantekevää. Joko kuvittelen omiani tai sitten Jumala on. Niin pitkään kun siitä ei ole harmia ulkopuolisille, se taitaa olla jokseenkin se ja sama.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Maxwelll kirjoitti:

Tulisitko krisityksi jos tietäisit Jumalan olevan totta?

Mä luulen, että valitsisin kyllä jonkun toisen uskonnon, ei oikein vetoa kristinusko. Mutta jos mulle oikeasti tieteellisesti vedenpitävät todisteet esitetään, että nimenomaan kristinuskon jumala nyt sitten on se juttu, ja siihen uskomisessa on joku pointti, niin kyllä mä sitten uskoisin. Sellaista ei tietenkään koskaan tapahdu. Näitä mukatieteellisiä todistuksiahan toki on paljonkin, ne ovat aika naurettavia. Ap

Entäpä jos vain Jumala alkaisi puhutella sinua ja sinulle tulisi syvä sisäinen varmuus siitä, että Jumala vain on? Hakeutuisitko hoitoon, jos muuten kuitenkin olisit tasapainoinen etkä hukannut realiteetteja, vain tämä outo sisäinen varmuus olisi tullut sinuun.

Ohittaisin sen todennäköisesti aistiharhana tms. En muutenkaan pidä subjektiivisia tuntemuksia juuri minkään arvoisina maailmankuvaa muodostettaessa enkä voisi koskaan olla varma mistään ulkoisesta asiasta pelkästään jonkun subjektiivisen tuntemuksen tai kokemuksen perusteella.

t. Ei ap mutta ateisti

Jännää. Mä taas saan varmuuden vain subjektiivisen kokemuksen kautta. 

Mä siis olen entinen agnostikko, jolle vain tuli sisäinen varmuus Jumalasta. Eikä siihen liittynyt mitään mullistavaa. Ei mulla edelleenkään ole mitään järkiperusteteita asialle ja mulle on täysin samantekevää, onko niitä vai ei. 

Mulla oli sisäinen varmuus tossa ruuvia seinään poratessa, että siinä alla ei mene sähköjohtoa, mutta erehdyin. Nyt on kämppä pimeenä.

Uskonnottomien on aika vaikea ymmärtää sitä, että miksi uskonnoissa ei normaalit logiikan lait päde. Eli kaikkeen muuhun on syytä hakea järkevää perustetta, mutta uskonnossa sitä pidetään jopa etuna, ettei sellaista löydy. Silloin vasta onkin oikea uskovainen, kun hommassa ei ole mitään järkeä, vain sokea usko ja tunne.

Jos ihmiset saadaan siihen tilaan, että oman ajattelun hylkääminen on hyve, ollaan todella vaarallisella tiellä. Silloin heidät on mahdollista saada tekemään mitä järjettömimpiä tekoja ja julmuuksia.

Ap

Höpsistä. Kyllä mäkin poratessa haluan tietää, missä ne sähköjohdot kulkee. Aineellisen maailman juttuja. En tunne myöskään vetoa julmuuksiin ja ilkitöihin. Voi olla, että alkaisinkin kyseenalaistaa Jumalani, jos hän sellaisia tekemään mua yllyttäisi. En myöskään mitenkään ole etsinyt mitään kokemusta Jumalasta. Kuvittele kohdallesi tilanne, että eteesi tiellä laskeutuisi ufo ja humanoidit nappaisivat sinut kyytiisi. Siinä voisin miettiä, että 1) olenko seonnut vai 2) onko ufoja sittenkin olemassa. Mulla vähän sama. En ota itseäni kovin vakavasti, joten mulle se on ihan samantekevää. Joko kuvittelen omiani tai sitten Jumala on. Niin pitkään kun siitä ei ole harmia ulkopuolisille, se taitaa olla jokseenkin se ja sama.

Kunnioitan kokemustasi.

On kuitenkin aika varma, että jos otettais tosta kadulta kymmentuhatta ensimmäistä vastaantulijaa ja kysyttäis heiltä, ovatko he manipuloitavissa, jokainen vastaisi, että eivät. Emmehän me sitä itse tajua, että olemme. Järjen hylkääminen on kuitenkin riskitekijä. Ei se Jumala niitä raakuuksia käske tekemään, ihmiset sen toisilleen tekevät, mutta ne, jotka ovat valmiita hylkäämään järjen, on helpompi saada mukaan. Ei tietenkään sinua. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Maxwelll kirjoitti:

Tulisitko krisityksi jos tietäisit Jumalan olevan totta?

Mä luulen, että valitsisin kyllä jonkun toisen uskonnon, ei oikein vetoa kristinusko. Mutta jos mulle oikeasti tieteellisesti vedenpitävät todisteet esitetään, että nimenomaan kristinuskon jumala nyt sitten on se juttu, ja siihen uskomisessa on joku pointti, niin kyllä mä sitten uskoisin. Sellaista ei tietenkään koskaan tapahdu. Näitä mukatieteellisiä todistuksiahan toki on paljonkin, ne ovat aika naurettavia. Ap

Entäpä jos vain Jumala alkaisi puhutella sinua ja sinulle tulisi syvä sisäinen varmuus siitä, että Jumala vain on? Hakeutuisitko hoitoon, jos muuten kuitenkin olisit tasapainoinen etkä hukannut realiteetteja, vain tämä outo sisäinen varmuus olisi tullut sinuun.

Ohittaisin sen todennäköisesti aistiharhana tms. En muutenkaan pidä subjektiivisia tuntemuksia juuri minkään arvoisina maailmankuvaa muodostettaessa enkä voisi koskaan olla varma mistään ulkoisesta asiasta pelkästään jonkun subjektiivisen tuntemuksen tai kokemuksen perusteella.

t. Ei ap mutta ateisti

Jännää. Mä taas saan varmuuden vain subjektiivisen kokemuksen kautta. 

Mä siis olen entinen agnostikko, jolle vain tuli sisäinen varmuus Jumalasta. Eikä siihen liittynyt mitään mullistavaa. Ei mulla edelleenkään ole mitään järkiperusteteita asialle ja mulle on täysin samantekevää, onko niitä vai ei. 

Mulla oli sisäinen varmuus tossa ruuvia seinään poratessa, että siinä alla ei mene sähköjohtoa, mutta erehdyin. Nyt on kämppä pimeenä.

Uskonnottomien on aika vaikea ymmärtää sitä, että miksi uskonnoissa ei normaalit logiikan lait päde. Eli kaikkeen muuhun on syytä hakea järkevää perustetta, mutta uskonnossa sitä pidetään jopa etuna, ettei sellaista löydy. Silloin vasta onkin oikea uskovainen, kun hommassa ei ole mitään järkeä, vain sokea usko ja tunne.

Jos ihmiset saadaan siihen tilaan, että oman ajattelun hylkääminen on hyve, ollaan todella vaarallisella tiellä. Silloin heidät on mahdollista saada tekemään mitä järjettömimpiä tekoja ja julmuuksia.

Ap

Höpsistä. Kyllä mäkin poratessa haluan tietää, missä ne sähköjohdot kulkee. Aineellisen maailman juttuja. En tunne myöskään vetoa julmuuksiin ja ilkitöihin. Voi olla, että alkaisinkin kyseenalaistaa Jumalani, jos hän sellaisia tekemään mua yllyttäisi. En myöskään mitenkään ole etsinyt mitään kokemusta Jumalasta. Kuvittele kohdallesi tilanne, että eteesi tiellä laskeutuisi ufo ja humanoidit nappaisivat sinut kyytiisi. Siinä voisin miettiä, että 1) olenko seonnut vai 2) onko ufoja sittenkin olemassa. Mulla vähän sama. En ota itseäni kovin vakavasti, joten mulle se on ihan samantekevää. Joko kuvittelen omiani tai sitten Jumala on. Niin pitkään kun siitä ei ole harmia ulkopuolisille, se taitaa olla jokseenkin se ja sama.

Kunnioitan kokemustasi.

On kuitenkin aika varma, että jos otettais tosta kadulta kymmentuhatta ensimmäistä vastaantulijaa ja kysyttäis heiltä, ovatko he manipuloitavissa, jokainen vastaisi, että eivät. Emmehän me sitä itse tajua, että olemme. Järjen hylkääminen on kuitenkin riskitekijä. Ei se Jumala niitä raakuuksia käske tekemään, ihmiset sen toisilleen tekevät, mutta ne, jotka ovat valmiita hylkäämään järjen, on helpompi saada mukaan. Ei tietenkään sinua. Ap

No siitähän on useita klassisia tutkimuksia, jotka kertoo, että hyvin suuri osa ihmisistä on manipuloitavissa. Ja järki taas... se ei minusta mitenkään ole hyvä estämään julmuuksia. Julmuudet voidaan perustella järjellä ja tiedon ja toiminnan suhde ei ole mitenkään suora.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Maxwelll kirjoitti:

Tulisitko krisityksi jos tietäisit Jumalan olevan totta?

Mä luulen, että valitsisin kyllä jonkun toisen uskonnon, ei oikein vetoa kristinusko. Mutta jos mulle oikeasti tieteellisesti vedenpitävät todisteet esitetään, että nimenomaan kristinuskon jumala nyt sitten on se juttu, ja siihen uskomisessa on joku pointti, niin kyllä mä sitten uskoisin. Sellaista ei tietenkään koskaan tapahdu. Näitä mukatieteellisiä todistuksiahan toki on paljonkin, ne ovat aika naurettavia. Ap

Entäpä jos vain Jumala alkaisi puhutella sinua ja sinulle tulisi syvä sisäinen varmuus siitä, että Jumala vain on? Hakeutuisitko hoitoon, jos muuten kuitenkin olisit tasapainoinen etkä hukannut realiteetteja, vain tämä outo sisäinen varmuus olisi tullut sinuun.

Ohittaisin sen todennäköisesti aistiharhana tms. En muutenkaan pidä subjektiivisia tuntemuksia juuri minkään arvoisina maailmankuvaa muodostettaessa enkä voisi koskaan olla varma mistään ulkoisesta asiasta pelkästään jonkun subjektiivisen tuntemuksen tai kokemuksen perusteella.

t. Ei ap mutta ateisti

Jännää. Mä taas saan varmuuden vain subjektiivisen kokemuksen kautta. 

Mä siis olen entinen agnostikko, jolle vain tuli sisäinen varmuus Jumalasta. Eikä siihen liittynyt mitään mullistavaa. Ei mulla edelleenkään ole mitään järkiperusteteita asialle ja mulle on täysin samantekevää, onko niitä vai ei. 

Mulla oli sisäinen varmuus tossa ruuvia seinään poratessa, että siinä alla ei mene sähköjohtoa, mutta erehdyin. Nyt on kämppä pimeenä.

Uskonnottomien on aika vaikea ymmärtää sitä, että miksi uskonnoissa ei normaalit logiikan lait päde. Eli kaikkeen muuhun on syytä hakea järkevää perustetta, mutta uskonnossa sitä pidetään jopa etuna, ettei sellaista löydy. Silloin vasta onkin oikea uskovainen, kun hommassa ei ole mitään järkeä, vain sokea usko ja tunne.

Jos ihmiset saadaan siihen tilaan, että oman ajattelun hylkääminen on hyve, ollaan todella vaarallisella tiellä. Silloin heidät on mahdollista saada tekemään mitä järjettömimpiä tekoja ja julmuuksia.

Ap

Höpsistä. Kyllä mäkin poratessa haluan tietää, missä ne sähköjohdot kulkee. Aineellisen maailman juttuja. En tunne myöskään vetoa julmuuksiin ja ilkitöihin. Voi olla, että alkaisinkin kyseenalaistaa Jumalani, jos hän sellaisia tekemään mua yllyttäisi. En myöskään mitenkään ole etsinyt mitään kokemusta Jumalasta. Kuvittele kohdallesi tilanne, että eteesi tiellä laskeutuisi ufo ja humanoidit nappaisivat sinut kyytiisi. Siinä voisin miettiä, että 1) olenko seonnut vai 2) onko ufoja sittenkin olemassa. Mulla vähän sama. En ota itseäni kovin vakavasti, joten mulle se on ihan samantekevää. Joko kuvittelen omiani tai sitten Jumala on. Niin pitkään kun siitä ei ole harmia ulkopuolisille, se taitaa olla jokseenkin se ja sama.

Kunnioitan kokemustasi.

On kuitenkin aika varma, että jos otettais tosta kadulta kymmentuhatta ensimmäistä vastaantulijaa ja kysyttäis heiltä, ovatko he manipuloitavissa, jokainen vastaisi, että eivät. Emmehän me sitä itse tajua, että olemme. Järjen hylkääminen on kuitenkin riskitekijä. Ei se Jumala niitä raakuuksia käske tekemään, ihmiset sen toisilleen tekevät, mutta ne, jotka ovat valmiita hylkäämään järjen, on helpompi saada mukaan. Ei tietenkään sinua. Ap

 

No siitähän on useita klassisia tutkimuksia, jotka kertoo, että hyvin suuri osa ihmisistä on manipuloitavissa. Ja järki taas... se ei minusta mitenkään ole hyvä estämään julmuuksia. Julmuudet voidaan perustella järjellä ja tiedon ja toiminnan suhde ei ole mitenkään suora.

Mutta ne ihmiset, jotka luovuttavat oman ajattelunsa ulkopuolelle, ovat enemmän manipuloitavissa mihin tahansa. Tieteen nimissä onneksi tehdään vähemmän julmuuksia kuin uskonnon, vaikka onhan näitäkin keissejä.

Vierailija kirjoitti:

Kuvittele kohdallesi tilanne, että eteesi tiellä laskeutuisi ufo ja humanoidit nappaisivat sinut kyytiisi. Siinä voisin miettiä, että 1) olenko seonnut vai 2) onko ufoja sittenkin olemassa.

En keksi ainuttakaan syytä miksi ufoja ei voisi olla olemassa ja tuollaisesta jäisi väistämättä jotain todisteita joiden pohjalta voisin tapahtumaa analysoida. Jos taas ei mitään todisteita tapahtuneesta olisi, niin en oikein muuta selitystä keksisi kuin harhakuvitelman.

Miksi määrittelet itsesi uskovaisuuden kautta? Teistinen elämäntapa olisi jumalia sisältävä, ja a-teistinen ilman jumaluuksia. Sanotko myös olevasi a-yksisarvikko? Minusta uskonnottomuus on se normaali olotila ja uskonnollisuus (teistinen) on se erikoinen. Siksi on outoa määritellä itsensä erikseen jumalattomaksi.

Meni hiusten halkomiseksi, mutta sallikaa huvini :D

T: Uskonnoton, joka ei pidä "ateisti"-termistä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Maxwelll kirjoitti:

Tulisitko krisityksi jos tietäisit Jumalan olevan totta?

Mä luulen, että valitsisin kyllä jonkun toisen uskonnon, ei oikein vetoa kristinusko. Mutta jos mulle oikeasti tieteellisesti vedenpitävät todisteet esitetään, että nimenomaan kristinuskon jumala nyt sitten on se juttu, ja siihen uskomisessa on joku pointti, niin kyllä mä sitten uskoisin. Sellaista ei tietenkään koskaan tapahdu. Näitä mukatieteellisiä todistuksiahan toki on paljonkin, ne ovat aika naurettavia. Ap

Entäpä jos vain Jumala alkaisi puhutella sinua ja sinulle tulisi syvä sisäinen varmuus siitä, että Jumala vain on? Hakeutuisitko hoitoon, jos muuten kuitenkin olisit tasapainoinen etkä hukannut realiteetteja, vain tämä outo sisäinen varmuus olisi tullut sinuun.

Ohittaisin sen todennäköisesti aistiharhana tms. En muutenkaan pidä subjektiivisia tuntemuksia juuri minkään arvoisina maailmankuvaa muodostettaessa enkä voisi koskaan olla varma mistään ulkoisesta asiasta pelkästään jonkun subjektiivisen tuntemuksen tai kokemuksen perusteella.

t. Ei ap mutta ateisti

Jännää. Mä taas saan varmuuden vain subjektiivisen kokemuksen kautta. 

Mä siis olen entinen agnostikko, jolle vain tuli sisäinen varmuus Jumalasta. Eikä siihen liittynyt mitään mullistavaa. Ei mulla edelleenkään ole mitään järkiperusteteita asialle ja mulle on täysin samantekevää, onko niitä vai ei. 

Mulla oli sisäinen varmuus tossa ruuvia seinään poratessa, että siinä alla ei mene sähköjohtoa, mutta erehdyin. Nyt on kämppä pimeenä.

Uskonnottomien on aika vaikea ymmärtää sitä, että miksi uskonnoissa ei normaalit logiikan lait päde. Eli kaikkeen muuhun on syytä hakea järkevää perustetta, mutta uskonnossa sitä pidetään jopa etuna, ettei sellaista löydy. Silloin vasta onkin oikea uskovainen, kun hommassa ei ole mitään järkeä, vain sokea usko ja tunne.

Jos ihmiset saadaan siihen tilaan, että oman ajattelun hylkääminen on hyve, ollaan todella vaarallisella tiellä. Silloin heidät on mahdollista saada tekemään mitä järjettömimpiä tekoja ja julmuuksia.

Ap

Höpsistä. Kyllä mäkin poratessa haluan tietää, missä ne sähköjohdot kulkee. Aineellisen maailman juttuja. En tunne myöskään vetoa julmuuksiin ja ilkitöihin. Voi olla, että alkaisinkin kyseenalaistaa Jumalani, jos hän sellaisia tekemään mua yllyttäisi. En myöskään mitenkään ole etsinyt mitään kokemusta Jumalasta. Kuvittele kohdallesi tilanne, että eteesi tiellä laskeutuisi ufo ja humanoidit nappaisivat sinut kyytiisi. Siinä voisin miettiä, että 1) olenko seonnut vai 2) onko ufoja sittenkin olemassa. Mulla vähän sama. En ota itseäni kovin vakavasti, joten mulle se on ihan samantekevää. Joko kuvittelen omiani tai sitten Jumala on. Niin pitkään kun siitä ei ole harmia ulkopuolisille, se taitaa olla jokseenkin se ja sama.

Kunnioitan kokemustasi.

On kuitenkin aika varma, että jos otettais tosta kadulta kymmentuhatta ensimmäistä vastaantulijaa ja kysyttäis heiltä, ovatko he manipuloitavissa, jokainen vastaisi, että eivät. Emmehän me sitä itse tajua, että olemme. Järjen hylkääminen on kuitenkin riskitekijä. Ei se Jumala niitä raakuuksia käske tekemään, ihmiset sen toisilleen tekevät, mutta ne, jotka ovat valmiita hylkäämään järjen, on helpompi saada mukaan. Ei tietenkään sinua. Ap

 

No siitähän on useita klassisia tutkimuksia, jotka kertoo, että hyvin suuri osa ihmisistä on manipuloitavissa. Ja järki taas... se ei minusta mitenkään ole hyvä estämään julmuuksia. Julmuudet voidaan perustella järjellä ja tiedon ja toiminnan suhde ei ole mitenkään suora.

Mutta ne ihmiset, jotka luovuttavat oman ajattelunsa ulkopuolelle, ovat enemmän manipuloitavissa mihin tahansa. Tieteen nimissä onneksi tehdään vähemmän julmuuksia kuin uskonnon, vaikka onhan näitäkin keissejä.

Miten se on ulkopuolella, kun kyse on sisäisestä kokemuksesta? Ja jos ajattelu muutenkin on sivuroolissa. Puhun nyt siis mystisistä kokemuksista, en yrityksistä loogisesti perustella Jumalan olemassaolo (joka on minusta aina väistämättä kökköä ja  menee sitä paitsi pois uskonnollisuuden koko ytimestä).

Vierailija kirjoitti:

Miksi määrittelet itsesi uskovaisuuden kautta? Teistinen elämäntapa olisi jumalia sisältävä, ja a-teistinen ilman jumaluuksia. Sanotko myös olevasi a-yksisarvikko? Minusta uskonnottomuus on se normaali olotila ja uskonnollisuus (teistinen) on se erikoinen. Siksi on outoa määritellä itsensä erikseen jumalattomaksi.

Meni hiusten halkomiseksi, mutta sallikaa huvini :D

T: Uskonnoton, joka ei pidä "ateisti"-termistä

Noinhan se ihanteellisesti olisi, mutta ikävä kyllä se uskonnollisuus on edelleen normi (vaikka kaikki syntyvät uskonnottomina), joten siksi tällainen termi taitaa edelleen käytössä olla.

Vierailija kirjoitti:

Miksi määrittelet itsesi uskovaisuuden kautta? Teistinen elämäntapa olisi jumalia sisältävä, ja a-teistinen ilman jumaluuksia. Sanotko myös olevasi a-yksisarvikko? Minusta uskonnottomuus on se normaali olotila ja uskonnollisuus (teistinen) on se erikoinen. Siksi on outoa määritellä itsensä erikseen jumalattomaksi.

Meni hiusten halkomiseksi, mutta sallikaa huvini :D

T: Uskonnoton, joka ei pidä "ateisti"-termistä

Ei mitään, anna palaa :D

Mä itse oon tosi puutunut tähän terminologia-keskusteluun ja avasinkin omaa ajatustani aiheesta tässä ketjussa jo aiemmin. Ymmärrän, että termeillä on toki väliä, mutta mun henkilökohtaisessa elämässäni tämä ei ole tärkeä asia.

Ap

Ateistit ovat hupasia.

”Uskon sitten kun Jumala itse ilmestyy taivaalle ja puhuu mulle!”

Sitten jos näin kävisi niin kuitataan se aistiharhana! :D