HS: Äly ennustaa elämän

Joidenkin tutkimusten perusteella jopa 75% aikuisten välisistä älykkyyseroista selittyy perimällä ja vain 25% ympäristöllä.

Älykkäät vanhemmat siirtää geeninsä lapsilleen, jotka perivät usein siis myös älykkyyden. Tätä ei varmaan saisi sanoa mutta uskon että iso syy sille että korkeakoulutettujen vanhempien lapset usein kouluttautuu itsekin korkealle on yksinkertaisesti se että he ovat perineet sellaiset älynlahjat joilla korkealle kouluttautuminen on mahdollista. Ei kaikilla yksinkertaisesti ole kykyä ottaa haltuun monimutkaista abstraktia sisältöä ja omaksua/soveltaa monimutkaisia teorioita.

Määrittele älykkyys. Syy miksi tieteellisissä tutkimuksissa ei ole käytetty älyä, johtuu siitä ettei sen määritteleminen ole yksiselitteistä.

Matemaattinen lahjakkuus kuvaa vain älykkyyden yhtä osa-aluetta, mutta sen puute kertoo jo paljon.

HS:n lukijat ovat älykköjä, siksi tällainen uutinen on hyväksi tilaajakunnalle.

Ei ennusta. Elämää ennustaa se, kuka tulee käytävällä vastaan.

Ei periytyminen ole niin yksiselitteistä.. kautta aikojen tavallisilta vanhemmilta on tullut suuria neroja, ja samoin fiksuilta vanhemmilta ei niin fiksuja lapsia. Eikä älyn mittaaminen myöskään ole mikään itsestäänselvä indikaatio. Esimerkiksi hahmotushäiriö saattaa pienentää tulosta huomattavasti, vaikka päättelykyky olisi erittäin hyvä.

Ja esimerkiksi jos ottaisimme sademetsistä heimoja, ja laittaisimme heidät tekemään länsimaisen älykkyysosamäärätestin, niin suurin osa saisi kehitysvammaisen tulokset. Heistä suurin osa ei minkään järjen mukaan ole kehitysvammaisia, vaan tulos johtuu ihan siitä, että älykkyysosamäärä testi vaatii länsimaista kulttuuritietämystä, eikä ole ns. puhdas indikaattori mittaamaan kaikkia ihmisiä.

Ei se älykkyysosamäärätesti ole mikään jumalten tekemä objektiivinen testi, vaan ihan vaan meidän ihmisten käden tuloksia. On myös lukuisia tutkimuksia, jotka ovat antaneet tulosta, että ihmisen ahkeruus mittaa enemmän menestymistä elämässä kuin äly, silloin kun älykkyysosamäärä on vähintään keskitasoa. Ja miten se menestys lopulta määritellään muutenkaan?

T. äo 130, ja kouluikäisellä lapsellani on aspergerin oireyhtymä, joten kaikesta hänen älystä huolimatta olen kyllä huolissani, löytääkö kumppanin, löytääkö sellaisen työpaikan jossa ei haittaa hänen erikoinen persoonallisuus jne.

Vierailija kirjoitti:

Määrittele älykkyys. Syy miksi tieteellisissä tutkimuksissa ei ole käytetty älyä, johtuu siitä ettei sen määritteleminen ole yksiselitteistä.

Nyt herää kysymys, että luitko artikkelia ollenkaan.

Siiinä käydään läpi myös tätä älykkyyden määrittelyä. Ja sillä ei oikeastaan ole merkitystä onko tuo määritelmä "oikea".

Suurten massojen testeissä on huomattu esimerkiksi "älykkyyden" ja pitkän iän välillä olevan yhteys.

Eli keskimäärin ihmiset, joilla on korkea "älykkyys" elävät pitempään kuin ne joilla ei ole.

Jatkampa vielä niin, että vaikka älykkyys vaikuttaa elämään, niin tutkija totesi että se ei ole ainut asia.

Eli ketjun otsikko on siinä mielssä virheellinen.

Vierailija kirjoitti:

HS:n lukijat ovat älykköjä, siksi tällainen uutinen on hyväksi tilaajakunnalle.

No ei ole, vaan ihan ihan taviksia😂

Vierailija kirjoitti:

Ei periytyminen ole niin yksiselitteistä.. kautta aikojen tavallisilta vanhemmilta on tullut suuria neroja, ja samoin fiksuilta vanhemmilta ei niin fiksuja lapsia. Eikä älyn mittaaminen myöskään ole mikään itsestäänselvä indikaatio. Esimerkiksi hahmotushäiriö saattaa pienentää tulosta huomattavasti, vaikka päättelykyky olisi erittäin hyvä.

Ja esimerkiksi jos ottaisimme sademetsistä heimoja, ja laittaisimme heidät tekemään länsimaisen älykkyysosamäärätestin, niin suurin osa saisi kehitysvammaisen tulokset. Heistä suurin osa ei minkään järjen mukaan ole kehitysvammaisia, vaan tulos johtuu ihan siitä, että älykkyysosamäärä testi vaatii länsimaista kulttuuritietämystä, eikä ole ns. puhdas indikaattori mittaamaan kaikkia ihmisiä.

Ei se älykkyysosamäärätesti ole mikään jumalten tekemä objektiivinen testi, vaan ihan vaan meidän ihmisten käden tuloksia. On myös lukuisia tutkimuksia, jotka ovat antaneet tulosta, että ihmisen ahkeruus mittaa enemmän menestymistä elämässä kuin äly, silloin kun älykkyysosamäärä on vähintään keskitasoa. Ja miten se menestys lopulta määritellään muutenkaan?

T. äo 130, ja kouluikäisellä lapsellani on aspergerin oireyhtymä, joten kaikesta hänen älystä huolimatta olen kyllä huolissani, löytääkö kumppanin, löytääkö sellaisen työpaikan jossa ei haittaa hänen erikoinen persoonallisuus jne.

Ei olekaan yksinkertaista tai itsestäänselvää, mutta väestötasolla on todettu selkeä korrelaatio vanhempien ja lasten älykkyyden välillä ja toisaalta älyn ja elämässä pärjäämisen välillä on väestötasolla korrelaatio. Se ei tietenkään tarkoita että älykkään vanhemman lapsesta tulisi takuuvarmasti älykäs tai tyhmän lapsesta tyhmä, tai että älykäs varmuudella pärjäisi elämässä paremmin - kyse on vain tilastollisista todennäköisyyksistä.

Vierailija kirjoitti:

Matemaattinen lahjakkuus kuvaa vain älykkyyden yhtä osa-aluetta, mutta sen puute kertoo jo paljon.

Ei, vaan pointti nimen omaan on, että erilaiset lahjakkuuden ilmenemistavat eivät ole riippumattomia toisistaan. matemaattisesti lahjakas on suurella todennäköisyydellä myös esimerkiksi kielellisesti ja musikaalisesti lahjakas. Eli erilaisia lahjakkuuden lajeja selittää suurelta osin kaikille niille yhteinen yleisälykkyys.

Ajatus siitä, että erilaiset lahjakkuuden lajit olisivat toisistaan riippumattomia tai jopa käänteisesti riippuvaisia niin, että yhdellä alueella lahjaton on todennäköisemmin toisella alueella lahjakas, on myytti eikä vastaa havaintoja.

Vierailija kirjoitti:

Määrittele älykkyys. Syy miksi tieteellisissä tutkimuksissa ei ole käytetty älyä, johtuu siitä ettei sen määritteleminen ole yksiselitteistä.

Voi luoja!

Menepä scholar.google.com ja laita hakusanaksi intelligence tai iq. Saat kymmeniä tuhansia artikkeliviitteitä, monet viime vuosilta.

Mun mielestä tutkijalla on hyvä pointti esimerkiksi siinä, että älykkyystestauksella olisi joissain tapauksissa mahdollista löytää ajoissa ne lapset/nuoret joilla todennäköisesti tulee olemaan vaikeuksia opinnoissa ja kohdentaa heille ajoissa tukiopetusta. Ainut este tällaiselle on se että älykkyys tai sen puute on niin iso tabu/stigmaattista että mieluummin odotetaan että vaikeudet kasaantuu ja usein haetaan syytä ulkopuolelta tai esim. lapsen/nuoren asenteesta/motivaatiosta vaikka ongelma voi oikeasti olla se että opiskelu on kognitiivisesti haastavaa.

Älykkyyden todellinen määrittäminen on äärimmäisen helppoa. Mutta en tietenkään kerro sitä kenellekään.

Kyllähän tämän huomaa usein jo ensimmäisinä kouluvuosina että osalla tenavista ongelmanratkaisu, logiikka, matemaattinen päättely ja muut kognitiiviset taidot on aivan eri tasolla kuin toisilla. Toiset tajuaa kaiken heti ja pärjää peruskoulun läpi tekemättä juuri mitään, osa tuhertaa tuntikausia itkua jo lukemaan oppimisen ja matikankokeen helpoimman kysymyksen kohdalla. Suurin osa tietysti on jotain tältä väliltä.

Oon itse tullut siihen tulokseen että tämän takia kouluissa pitäisi olla tasoryhmät, koska on kaikkia kohtaan väärin opettaa samassa ryhmässä oppilaita joilla on täysin eri tarpeet. Nykymallissa älykkäät kasvaa alisuoriutujiksi (ei joudu yhtään ponnistelemaan) ja vähemmän älykkäät ei saa tarpeeksi tukea, tippuvat kärryiltä ja suhde koulunkäyntiin muuttuu ahdistuneeksi ja pessimistiseksi.

Edellinen vielä jatkaa että ärsyttää välillä tää miten hehkutetaan että ”Suomessa kenestä tahansa voi tulla neurokirurgi tai huippututkija” kun totuus on se että meilläkin on iso siivu väestöä joka ei millään maailman vaivannäöllä ja motivaatiolla moiseen kykenisi, ihan siitä yksinkertaisesta syystä että älynlahjat ei siihen riitä. Kiva siinä sitten huudella että miksi et aikanaan panostanut opiskeluun, jos toisella on kestänyt vuosikausia jo pelkkä lukemaan oppiminen.

Tällaisessä maailmassa on silti parempi olla tyhmä kuin älykäs.

Vierailija kirjoitti:

Tällaisessä maailmassa on silti parempi olla tyhmä kuin älykäs.

No ei ole. Älykkäämmät ovat yleensä onnellisempia, terveempiä ja elävät pidempään kuin vähemmän älykkäät.

Mielenkiintoinen artikkeli, varsinkin tuo havainto, että kuviopäättely korreloi vahvasti muiden älykkyyden lajien kanssa.

Arkielämässähän pyritään usein ajattelemaan juuri toisin. Pyritään aina todistelemaan, miten ei se vielä mitään todista että joku osaa palikoita pyöritellä.

Jokainen, jolla on älykkäitä lapsia, on tavannut ainakin jonkun vanhan koulukunnan kasvattajan, joka on halunnut pistää lapsen paikalleen, ja muistuttanut että ei sillä luku- tai laskutaidolla ole mitään merkitystä, jos ei osaa niitä oikeasti tärkeitä asioita (eli olla nätisti ja sopeutua porukkaan). Jostakin syystä sellaiselle lapselle, joka on hyvä vaikka urheilussa tai laulussa, harvoin muistutetaan samaa.

Mun on aika vaikea tätä uskoa. Tiedän paljon älykkäitä, joista kukaan ei ole kauhean menestynyt. Sitten tiedän keskimääräisen älykkäitä, joilla ei ole mitään mahtavaa menestystä, mutta kaikilla mittapuilla menee hyvin.

Totta kai käsitän, että luodakseen esimerkiksi suurta uraa esim kirurgina on äo:n oltava mielellään vähintään jotain 120 ja lisäksi uraa tukevia ominaisuuksia persoonassa kannattaa olla monta. Perusmenestymisen kulmakivet kuitenkin ovat hyvä fyysinen terveys, hyvät sosiaaliset suhteet (ei ääri-introverttiyttä, halu pitää ihmissuhteita yllä), ahkera, lievän optimistinen ja tekevä luonteenlaatu, sekä keskimääräinen äly. Nämä kaikki jos on oikein elämässä, niin on melkein vaikea epäonnistua. Älykkäissä tuntuu olevan enemmän ääripäitä; työssään ja kaikessa muussakin loistavia supertekijöitä, ja sitten taas "luusereita", haaveilijoita, joille ei arjen asiat ota luonnistuakseen kauhean hyvin tai varsinaiset tavallisen elämän tekevät ainekset, tai suuret määrät rahaa, eivät kauheasti kiinnosta, tai niille ei ole sijaa elämässä. Uskon, että erityisen älykäs on paljon suuremmassa vaarassa sekä menestyä että syrjäytyä. Mutta tavallisen, vauraankin elämän palikat on normaalissa älyssä ja parissa muussa asiassa.