Rupesin selvittämään, miksi painoa on kertynyt, ja herranen aika mikä lannistus, miten vähän lyhyt nainen "saa" syödä!
Itselläni on käynyt se klassinen, eli yliopisto-opintojen aikana painoa alkoi pikkuhiljaa kertymään. Vielä ylioppilaskuvissani olen silminnähden hoikka, 160/47, nyt normaalipainon ylärajalla 160/63. Ja sen kyllä näkee. Kilot ovat tulleet kuin hiipien, toki osa selittyy ihan hormonitoiminnan muutoksilla ja yleisellä aikuistumisella, kun keho ei ole enää teinin, mutta missään vaiheessa en ole mielestäni syönyt mitenkään leimallisen epäterveellisesti. Mitään sellaisia perinteisiä helppoja muutoksia ei ole minulle luvassa: en käytä alkoholia kuin ehkä 1-2 annosta/kk, en juo limuja, en osta suklaapatukkaa jokaiselta kauppareissulta, en käy lounaalla pizzeriassa.
Mutta kyllähän se selitys löytyi, kun latasin kännykkään tuollaisen kalorinlaskentasovelluksen. Siis halleluja, muutama Boltsi-kaurapyörykkä ja koossa oli neljäsosa päivän kilokaloreista!!! Pieni annos tuorejuustoa leivälle, 60 kcal. Veteen tehty suolaton kaurapuuroannos, 150 kcal. Nyt kun mulla on tuolla sovelluksessa tavoitteena painonpudotus, niin katsoin, että jos syön kerran viikossa karkkipussin, niin minun on karsittava yli sata kilokaloria joka ainoalta päivältä saadakseni sen karkkipussin anteeksi. Jos terassit olisivat auki ja menisin after workeille sinne, olisi yhdessä makulonkerossa yli 300 kcal! Aivan tajutonta. 75 minuuttia reipasta lenkkeilyä, niin olen "tienannut" 100 grammaa leipäjuustoa. V*ttu jes.
Ei tällä sen kummempaa tarkoitusta ole, kunhan halusin avautua. Täytyy näköjään alkaa todelliseksi himourheilijaksi, jos haluaa jatkossakin syödä jäätelöä tai laittaa fetajuustoa salaattiin.
Kommentit (301)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pituus vaikuttaa yllättävän paljon kalorinkulutukseen. Pitkä nainen saa syödä n. 200 kaloria enemmän päivässä kuin lyhyt!
Kyllä, mutta koska pitkä kuluttaa enemmän, hänellä on myös enemmän nälkä.
En tiedä olenko lukenut väärät silmälasit päässä joitain kommentteja, vai onko niin että niissä vähän jopa kadehditaan sitä miten paljon pitkä saa syödä. Ei se määrä meille pitkillekään mitään iloa tuo, vaan myös moni meistä joutuu kituuttelemaan nälässä jos haluamme pysyä hoikkina. Samassa tilanteessa ollaan, koska nälkä ei lähde sillä annoksella minkä voisi syödä lihomatta.
Mitä isompi kulutus, sitä enemmän saa syödä. Sekä määrällisesti että laadullisesti. Isompaan kalorimäärään mahtuu helpommin erilaisia sattumia tai useampaa sorttia. Iso mies kuluttaa suunnilleen pieraistessaan sen pari suklaapalaa, joiden eteen itse joudun huhkimaan.
Minulla ainakin liikunta on kaiken a ja o. Olen 165 cm, paino ei ole koskaan ollut yli 60 kg ja syön aina, kun on nälkä. Mutta juoksen 40-60 km viikossa ja treenaan säännöllisesti salilla.
:D täällä taas oman elämänsä lääkärit vauhdissa. Oikeasti, lyhyenä ja pienikokoisena saat helposti lisää massaa kuin huomaamatta, MUTTA pieni ruumis myös tarvitsee vähemmän energiaa perustarpeiden tyydyttämiseen ja toimakseen (Vrt pitkä, jonka energian kulutus on isompi ja tarve ). Lyhyellä ei voi olla ikinä suurempi energian tarve kuin isolla, jos puhutaan ihan merkittävästi pituuden eroista. Nykyään ihmiset eivät vaan liiku, työ on istumatyötä ja halpa mättöruoka lihottaa huomaamatta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pituus vaikuttaa yllättävän paljon kalorinkulutukseen. Pitkä nainen saa syödä n. 200 kaloria enemmän päivässä kuin lyhyt!
Kyllä, mutta koska pitkä kuluttaa enemmän, hänellä on myös enemmän nälkä.
En tiedä olenko lukenut väärät silmälasit päässä joitain kommentteja, vai onko niin että niissä vähän jopa kadehditaan sitä miten paljon pitkä saa syödä. Ei se määrä meille pitkillekään mitään iloa tuo, vaan myös moni meistä joutuu kituuttelemaan nälässä jos haluamme pysyä hoikkina. Samassa tilanteessa ollaan, koska nälkä ei lähde sillä annoksella minkä voisi syödä lihomatta.
Mitä isompi kulutus, sitä enemmän saa syödä. Sekä määrällisesti että laadullisesti. Isompaan kalorimäärään mahtuu helpommin erilaisia sattumia tai useampaa sorttia. Iso mies kuluttaa suunnilleen pieraistessaan sen pari suklaapalaa, joiden eteen itse joudun huhkimaan.
Mikä tässä on hankala käsittää? Vaikka saisin syödä saavillisen, mutta mahani vetäisi uima-altaallisen, niin ei se saavillinen minua ilahduta toisin kuin sellaista jonka maha vetäisi ämpärillisen.
Been there, done that. Se oli järkytys, enkä ole edes lyhyt nainen. Söin mielestäni terveellisesti ja liikuin, mutta verenpaine vaan nousi ja nousi kunnes oli sillä rajalla että harkitaan lääkitystä. Siinä kohtaa heräsin ja aloin laskea kaloreita. Joo, ei ollut kivaa eikä koskaan tule olemaan kivaa kun joudun välillä pitämään (yleensä tammi-helmikuussa) kurinpalautuksen. Laihdutin hitaasti ja suosittelen sitä kun kyseessä nyt ei ole mikään sairaalloinen ylipaino kuitenkaan.
Mutta tulos on hyvä: Verenpaineesta ei ole enää tietoakaan, painoindeksi pyörii tuossa 22 tienoilla ja kolesteroli oli viimeksi 3.7. Tein just 2.5 tunnin kävelylenkin mikä ennen olis ollu täysin mahdoton ajatus.
Painan 50kg ja mun pitää syödä 3000-3500kcal, välillä lähes 4000kcal päivässä. Eli liikunnan määrä vaikuttaa energiantarpeeseen paljon enemmän kuin ihmisen koko.
Vierailija kirjoitti:
Mutta selvitäppä ensin, mikä sun kalorintarve on, koska kun mulle tehtiin kehoanalyysi, mun päivittäinen kaloritarve oli ENEMMÄN kuin mua 20cm pitemmän mieheni.
Mikä ihmeen kehoanalyysi?
Joku kuntosalin itseoppinut personal trainer mittailee sinua ja sitten jenkkiläisen hömppäkirjan taulukosta katsoo, mikä on olevinaan kaloritarpeesi.
Fitnessblenderin Kelli Segars kertoo syövänsä yli 3000 kcal päivässä ja treenaavansa 2-5 kertaa viikossa max 45 minuuttia. Ennen kuvassa söi vähän ja juoksi tunteja viikossa, toisessa kuvassa syö paljon ja treenaa vähemmän.
https://d18zdz9g6n5za7.cloudfront.net/blog/1020/1020-o_415_our-own-befo…
En usko että hän huijaa, sen verran aidolta persoonalta vaikuttaa mutta kaikki on somessa mahdollista. Ja totta kai näkee että hän on nostanut painoja ja lihaksen kasvuunhan vaaditaan plussakaloreita.
Silti välillä turhauttaa kun itse vaan ei pääse tuohon flow'hun tai mikä ikinä se tila onkaan, missä kroppa voisi hyvin, söisi silloin kun nälättää, jaksaisi treenata ilman ainaista elämän stressiä ja väsymystä, ja laihtuisi/muokkaantuisi kerrankin kropaltaan kauniiksi... Syön nyt jo salaattia, kananmunia, kanaa, bataattia, hedelmiä, maustamattomia maitotuotteita, hyviä rasvoja jne jne jne. Treenaan niin paljon ja kovaa kuin pystyn. Silti jos syön yhtään liikaa, lihon. Miksi kroppani ei ala kehittyä ja kuluttaa enemmän? :/ Tarvisin ammattilaisen apua mutta siihen ei valitettavasti ole rahaa.
Niin se luiden pituus vaikuttaa niin paljon kulutuksen eroihin? Aika jännä. Niinkö esimerkiksi että 160 cm / 75 kg nainen salitaustalla ja näkyvillä lihaksilla kuluttaa levossa vähemmän entä 170 cm/55 kg hoikka nainen ilman salitaustaa? En oo lääkäri enkä minkäänsortin ammattilainen näissä asioissa mutta veikkaanpa että massa merkitsee enemmän entä pituus..
Kuvaa hyvin sitä, miksi lihavuus on niin valtavan laaja ongelma länsimaissa. Ihmiset eivät ole yhtään kartalla siitä, miten paljon energiaa on missäkin.
Vierailija kirjoitti:
Jännää miten silti niin moni pystyy elämään huoletonta ja tasapainoista elämää ilman tuollaista rimpuilua jokaisen suupalan kanssa. Hyvä kuitenkin että tiedostat mistä ne kalorit tulee.
Jos haluat lisätä tuskaasi, niin mietippä miten 100 kcal ylimääräistä päivässä tekee reilut 5 kiloa lisää painoa vuodessa. Ja miten vähän 100 kcal oikeasti on. Se on 3 palaa suklaata.
Kun paino nousee, elimistön energiankulutus myös kasvaa. Paino ei siis välttämättä nouse suoraviivaisesti, koska painon noustessa elimistö alkaa kuluttaa osan tuosta ylimääräisestä sadasta kalorista painavamman kehon liikutteluun ja ylläpitoon, eikä kaikki siitä varastoidu rasvaksi.
Tee lihaskuntotreeniä niin perustason kulutus nousee.
Timo Haikaraisen ruokavalio-luento
Ala treenata kunnolla. 4-5 krt viikossa kova puntti ja pari rauhallisen sykkeen lenkkiä; kroppa pysyy hyvässä kuosissa ja kaloreita saa upottaa huoletta. Tuolla menolla vaan hävität lihaksesi.
Vierailija kirjoitti:
Niin se luiden pituus vaikuttaa niin paljon kulutuksen eroihin? Aika jännä. Niinkö esimerkiksi että 160 cm / 75 kg nainen salitaustalla ja näkyvillä lihaksilla kuluttaa levossa vähemmän entä 170 cm/55 kg hoikka nainen ilman salitaustaa? En oo lääkäri enkä minkäänsortin ammattilainen näissä asioissa mutta veikkaanpa että massa merkitsee enemmän entä pituus..
Kyllähän siinä pituudessa on mukana aika paljon muutakin, kuin pelkäst luut...
Tietenkin tuollaisia eroja on, mutta jos puhutaan nyt ns. standardinaisista, jotka eivät asu salilla ja treenaa hyvin päämäärätietoisesti. 160/75kg naisella on nimittäin oltava HUOMATTAVA määrä lihaksia, jos hän tuolla painolla ei ole ylipainoinen rasvalla, vaan pelkällä lihaksella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se vähän riippuu naisestakin. Olen 175 cm 70 kg hoikka/urheilullinen. Aktiivisen arjen, liikunnan ja lihasmassan ansiosta saan syödä 2500-3000 kcal päivässä. Aika pitkälti nälkä ohjaa sopivaan määrään, löhöpäivinä tulee automaattisesti syötyä vähemmän ja treenipäivinä enemmän.
Töissä, jos katsoo muiden syömisiä, niin pääsääntöisesti ne parhaassa kunnossa olevat syövät isoimpia annoksia. Olen siis opettaja ja kaikki syövät siis kouluruokaa, joten tämän huomaa, vaikka ei kyttäiskään sen erityisemmin toisten syömisiä.
Otsikossa puhuttiin nimenomaan lyhyistä naisista. Sinä 175 cm pitkänä et ole lyhyt nainen. Opettajan työarki myös mahdollistaa aika paljon enemmän aktiivisuutta kuin jonkun toimistotyöläisen.
Toimistotyöläinenkin voi lisätä arkiaktiivisuutta, jos viitsii kriittisesti tarkastella omaa toimintaa. Valitseeko portaat vai hissin. Seisooko vai istuuko toimistossa. Ajaako auton oven eteen vai kauemmas. Voiko työmatkat/kauppareissut hoitaa muuten, kuin autolla. Voiko bussilla jäädä paria pysäkkiä kauempana pois.
Kyllä, mutta siltä tuo aktiivisuuden lisääminen on hyvin raajllista, jos olet käytännössä sidottuna työpöydän ja koneen ääreen 8 h päivässä. Siinä ei edes seisomapöytä paljon auta, kun ei se paikallaan seisominenkaan paljon kuluta. Siinä ei paljon auta, että parkkipaikalla kävelet 15 sek pitempään ja kiipeät portaita 1 minuutin päivän aikana. T: toimistotyöläinen, jos kiipeää aina portaat, seisoo puolet päivästä ja kävelee kauppaan. Itse olen tehnyt aikanaan töitä myös esim. perinteisessä apteekissa, jossa olin käytännössä liikkeellä lähes koko 8 h työpäivän ja voin kertoa, että noilla pikkukikkailulla on merkitystä kuin hyttysen pissillä valtameressä verrattuna siihen, voitko oikeasti liikkua päivän aikana työssäsi vai et.
No sitten ei auta, kuin painella salille ja lisätä muutama kilo lihasmassaa, niin saa sen peruskulutuksen korkeemmalle.
Tai sitten syödä hyvin vähän.
Harrastan crossfitiä, käyn siis salilla ja treenaan tehokkaasti 5-6 kertaa viikossa. Olen normaalipainoinen/hoikka ja lihasta on varmasti enemmän kuin valtaosalla ikäryhmäni naisista. Ja silti, toimistotyöläisenä joudun tarkkailemaan syömisiäni, koska 8 h päivässä olen sidottu koneeni ja pöytäni ääreen. Ei, siinä ei auta pikkukillkailut parkkipaikalla, ei portaiden käyttäminen, ei säännöllinen treenaus, ei 120 kg mavetulos tai 100 kg takakyykky tai 70 kg penkkipunnerrus, sillä päivittäinen kulutus jää treenistä ja lihasmassasta huolimatta minimaaliseksi verrattuna ihmiseen, joka pystyy pysymään liikkeessä koko työpäivän ajan. Nuo kikkailuohjeet ja "hanki lisää lihasta" toimivat vain sohvaperunalle alkuun pääsemiseen, että saa edes vähän lisää kulutusta. Me muut pienet toimitotyöläisnaiset joudumme katsomaan, mitä suuhun laitamme.
No en mäkään voi syödä mitä tahansa ja kuinka paljon tahansa. Kyllä katson mitä suuhuni laitan, mutta ei mun tarvitse toimistotyöläisenäkään grammalleen ja kalorilleen ruokavaliota viilata. Tai olla nälkäinen.
Mun mielestä on vaan normaalia syömistä, ettei joka päivä käydä pizzapuffetissa, syödä pullaa ja suklaapatukoita. Tai, että lautasen pinta-alasta on yli puolet kasvista, eikä ruokaa kasata siihen lautaselle niin, että se valuu yli reunojen. Tai, että arkiruuanlaitossa ei käytetä mielin määrin kermaa ja voita tai muita kaloritiheitä elintarvikeita. Tai, että ei jatkuvasti käsi käy pähkinäpussilla koska pitäisi napostella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pituus vaikuttaa yllättävän paljon kalorinkulutukseen. Pitkä nainen saa syödä n. 200 kaloria enemmän päivässä kuin lyhyt!
Kyllä, mutta koska pitkä kuluttaa enemmän, hänellä on myös enemmän nälkä.
En tiedä olenko lukenut väärät silmälasit päässä joitain kommentteja, vai onko niin että niissä vähän jopa kadehditaan sitä miten paljon pitkä saa syödä. Ei se määrä meille pitkillekään mitään iloa tuo, vaan myös moni meistä joutuu kituuttelemaan nälässä jos haluamme pysyä hoikkina. Samassa tilanteessa ollaan, koska nälkä ei lähde sillä annoksella minkä voisi syödä lihomatta.
Pitkä ihminen saa syödä sen vuoksi enemmän, koska he ovat yleensä myös painavempia ja heillä on enemmän lihasmassaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pituus vaikuttaa yllättävän paljon kalorinkulutukseen. Pitkä nainen saa syödä n. 200 kaloria enemmän päivässä kuin lyhyt!
Kyllä, mutta koska pitkä kuluttaa enemmän, hänellä on myös enemmän nälkä.
En tiedä olenko lukenut väärät silmälasit päässä joitain kommentteja, vai onko niin että niissä vähän jopa kadehditaan sitä miten paljon pitkä saa syödä. Ei se määrä meille pitkillekään mitään iloa tuo, vaan myös moni meistä joutuu kituuttelemaan nälässä jos haluamme pysyä hoikkina. Samassa tilanteessa ollaan, koska nälkä ei lähde sillä annoksella minkä voisi syödä lihomatta.
Mitä isompi kulutus, sitä enemmän saa syödä. Sekä määrällisesti että laadullisesti. Isompaan kalorimäärään mahtuu helpommin erilaisia sattumia tai useampaa sorttia. Iso mies kuluttaa suunnilleen pieraistessaan sen pari suklaapalaa, joiden eteen itse joudun huhkimaan.
Mikä tässä on hankala käsittää? Vaikka saisin syödä saavillisen, mutta mahani vetäisi uima-altaallisen, niin ei se saavillinen minua ilahduta toisin kuin sellaista jonka maha vetäisi ämpärillisen.
No siinä tapauksessa niitä ruokailutapoja pitää pikkuhiljaa muuttaa normaalimpaan. Kyllähän normaalitilanne on se, että ihminen, jolla koon vuoksi on pienempi kulutus on myös pienempi ruuantarve, eli nälkä lähtee vähemmällä ruualla.
Vierailija kirjoitti:
Painan 50kg ja mun pitää syödä 3000-3500kcal, välillä lähes 4000kcal päivässä. Eli liikunnan määrä vaikuttaa energiantarpeeseen paljon enemmän kuin ihmisen koko.
Urheilijat ja kovaa, tavoitteellisesti treenaavat ihmiset on asia erikseen.
Ei kaikilla ihmisillä ole kiinnostusta liikuntaa kohtaan tai aikaa ja resursseja sitä harrastaa siinä määrin, että voi syödä tuhansia kilokaloreita päivässä enemmän.