Rupesin selvittämään, miksi painoa on kertynyt, ja herranen aika mikä lannistus, miten vähän lyhyt nainen "saa" syödä!
Itselläni on käynyt se klassinen, eli yliopisto-opintojen aikana painoa alkoi pikkuhiljaa kertymään. Vielä ylioppilaskuvissani olen silminnähden hoikka, 160/47, nyt normaalipainon ylärajalla 160/63. Ja sen kyllä näkee. Kilot ovat tulleet kuin hiipien, toki osa selittyy ihan hormonitoiminnan muutoksilla ja yleisellä aikuistumisella, kun keho ei ole enää teinin, mutta missään vaiheessa en ole mielestäni syönyt mitenkään leimallisen epäterveellisesti. Mitään sellaisia perinteisiä helppoja muutoksia ei ole minulle luvassa: en käytä alkoholia kuin ehkä 1-2 annosta/kk, en juo limuja, en osta suklaapatukkaa jokaiselta kauppareissulta, en käy lounaalla pizzeriassa.
Mutta kyllähän se selitys löytyi, kun latasin kännykkään tuollaisen kalorinlaskentasovelluksen. Siis halleluja, muutama Boltsi-kaurapyörykkä ja koossa oli neljäsosa päivän kilokaloreista!!! Pieni annos tuorejuustoa leivälle, 60 kcal. Veteen tehty suolaton kaurapuuroannos, 150 kcal. Nyt kun mulla on tuolla sovelluksessa tavoitteena painonpudotus, niin katsoin, että jos syön kerran viikossa karkkipussin, niin minun on karsittava yli sata kilokaloria joka ainoalta päivältä saadakseni sen karkkipussin anteeksi. Jos terassit olisivat auki ja menisin after workeille sinne, olisi yhdessä makulonkerossa yli 300 kcal! Aivan tajutonta. 75 minuuttia reipasta lenkkeilyä, niin olen "tienannut" 100 grammaa leipäjuustoa. V*ttu jes.
Ei tällä sen kummempaa tarkoitusta ole, kunhan halusin avautua. Täytyy näköjään alkaa todelliseksi himourheilijaksi, jos haluaa jatkossakin syödä jäätelöä tai laittaa fetajuustoa salaattiin.
Aamiainen, välipalat ja iltapala kokonaan pois. Klo 18.00 jälkeen ei syödä mitään. Vettä tai teetä(ilman sokeria) illan aikana. Aamulla kahvia/teetä ja 1 hedelmä. Aterioilla kiinnitä huomiota annoskokoon. Ota käyttöön pienempi lautanen, älä ota lisää ruokaa.