Rehellisesti: ovatko ammattikorkeakoulu ja yliopisto saman arvoisia?
Miten työmarkkinat suhtautuvat, onko tutkinolla väliä?
Kommentit (684)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on 8molemmat tutkinnot. Yliopisto-opinnot olivat paljon vaativammat, mutta duunia sain amk-tutkinnolla. Sivistyksellisesti yliopisto on arvokkaampi, mutta amk:lla ei tarvii kärsiä työttömyydestä. Juu, riippuu tietysti alasta, mutta mulla tää meni näin.
Näin juuri. Toinen veljeni on AMK-insinööri, palkka n. 8 000 e/ kk, ja toinen DI, palkka noin 5500 e/kk. Samanikäisiä ym.
Työnantajahan palkkaa henkilön, jonka työn tulos ylläpitää parhaiten sen omaa liiketoimintaa ja kannattavuutta. Ei titteliä sinänsä.
Mutta ihmiset kuvittelevat, että esim. maisterin tutkinto automaattisesti toisi työtä paremmin kuin vaikkapa tradenomin tutkinto. Ei ymmärretä yritysjohdon logiikkaa. Sitten on tietenkin virat, joihin edellytetään joku muodollinen tutkinto. Mutta monesti viroissa onkin huonompaa ainesta kuin yksityisellä puolella. Näkyy mm. palkan tasossa.
Minulle yliopistoja on vain laitokset minkä nimessä on sana yliopisto, paitsi Aalto yliopisto on minulle humpuuki yliopisto. Kaikki muut on korkeakouluja eikä yliopistoja. Joten jos olet valmistunut esim. tekusta tai hankenilta niin et ole minulle yliopiston käynyt, olet käynyt korkeakoulun ja olet amis ihan niin kuin amk:n käyneet ja hienompi amis kuin ammattikoulun tai amkin käyneet.
Itselle on ollut tärkeää työllistyä hyvin ja verrattain mielenkiintoiseen työhön. Tarvitsen palkan, jotta saan asuntoni maksettua ja ruuan ym. hankittua. Tärkeintä ei ole tutkinto itsessään, vaan kyky ja mahdollisuus soveltaa sitä. Toki koko elämä on eräänlaista oppimista.
Olen nainen ja palkkani on n. 5000 e/kk plus edut. Olen yksityisessä yrityksessä töissä, koska siellä saan tai joudun käyttämään ja kehittämään osaamistani.
Molemmilla koulutuksilla on paikkansa, mutta eihän ne toisiaan vastaa. Siihen saakka kun opistotasosta tuli AMK, siellä opetuksen taso romahti. Ennen opistotasolta valmistui alansa käytännönosaajia. Nykyisin lähiopetusta on vähennetty niin että ihminen voi valmistua insinööriksi tietämättä mitä on kulmarauta ja miksi suunnitteluohjelma ei anna laittaa 25 mm akselia 20 mm reikään. Nykyisin amkilla on päälleliimattu yritys olla myös "tieteellinen".
Nuorisolle opot markkinoi amkia samantasoisena oppilaitoksena kuin yliopistoa. Kuten myös amista samanveroisena kuin lukiota. Näinhän ei ole. Koulutuksen tarkoitus on eri.

Se, ettei enää pystytä tuottamaan opistotasoisia ammattilaisia, on surullista. Mainitsemasi päälleliimattu pyrkimys olla tieteellinen ei ole kenenkään etu. Insinööriopinnoista kertoo aika paljon se, että aivan toisen alan edustaja pystyy tekemään insinöörin opinnäytetyön kylmiltään. Hyvällä arvosanalla.
Itse siirryin tekemään toisen alan tutkintoa AMK:hon. Yliopiston käsienheilutteluopinnoilla en uskonut voivani työllistyä. Opin AMK:saa mielestäni enemmän kuin yliopistossa.
Olen ollut tyytyväinen opintoihini AMK:ssa. Silti, usein amk-opintoihin suhtaudutaan enemmän varauksella kuin yliopiston opintoihin. Johtuu pääosin varmaan siitä, että yliopisto on laitoksena niin paljon pidemmän historian omaava kuin AMK.
Enemmän merkitystä kuin missä on opiskellut on sillä mitä on opiskellut. Jos opiskelet uutta oppiainetta, joudut tekemään paljon enemmän töitä työllistyäksesi kuin jos opinnot ovat pitkältä ajalta tunnettuja.

Mitä ja miten monen opintopisteet arvosta opiskelit ja mitä opiskelet nyt?

En enää opiskele mitään. Olen ollut valmistumisesta asti töissä käytännössä koko ajan.

Ja noin vilahti asian ydin ohitse. Vai olisiko ollut peräti väistö? Yritetään uudelleen.
Mitä ja miten monen opintopisteen arvota opiskelit yliopistossa ja mitä opiskelit sen jälkeen ammattikorkeakoulussa?

Se ei kuulu sinulle. En ole täällä lähettämässä terkkuja tutuille.
Samaa paskaa molemmat tässä maassa.
Suomessa ei tehdä mitään kunnolla. Pian Venäjä hyökkää Suomeen. Armeija alkaa täytellä lomakkeita, mutta ei pysty tekemään mitään konkreettista. Suomi päätyy historian roskatynnyriin, jonne se kuuluukin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse siirryin tekemään toisen alan tutkintoa AMK:hon. Yliopiston käsienheilutteluopinnoilla en uskonut voivani työllistyä. Opin AMK:saa mielestäni enemmän kuin yliopistossa.
Olen ollut tyytyväinen opintoihini AMK:ssa. Silti, usein amk-opintoihin suhtaudutaan enemmän varauksella kuin yliopiston opintoihin. Johtuu pääosin varmaan siitä, että yliopisto on laitoksena niin paljon pidemmän historian omaava kuin AMK.
Enemmän merkitystä kuin missä on opiskellut on sillä mitä on opiskellut. Jos opiskelet uutta oppiainetta, joudut tekemään paljon enemmän töitä työllistyäksesi kuin jos opinnot ovat pitkältä ajalta tunnettuja.
Mitä ja miten monen opintopisteet arvosta opiskelit ja mitä opiskelet nyt?
En enää opiskele mitään. Olen ollut valmistumisesta asti töissä käytännössä koko ajan.
Ja noin vilahti asian ydin ohitse. Vai olisiko ollut peräti väistö? Yritetään uudelleen.
Mitä ja miten monen opintopisteen arvota opiskelit yliopistossa ja mitä opiskelit sen jälkeen ammattikorkeakoulussa?
Se ei kuulu sinulle. En ole täällä lähettämässä terkkuja tutuille.
Et tietenkään kerro. :)
Et pääsyt yliopisto-opiskeluissasi perusopintoja pitemmälle, joten turvallisinta oli lähteä jonnekin muualle ja nimitellä taakse jäänyttä alaa käsienheilutteluksi. AMK:ssa opit enemmän, eikä sitä toki voi kiistääkään, koska opiskelit jotain ihan eri alaa. En minäkään oppinut uimakoulussa autoa ajamaan.

Jos sinä niin kovasti tarvitset tuota ajatusta, jotta kokisit itsesi tutkintoinesi ns. aidoksi osaajaksi verrattuna johonkin toiseen, siitä vain. Se ei vaikuta minun elämääni pätkän vertaa.

Heh! Siinäpä tuli olkinukelle jo hahmotelma. :D
Kyllä sinua pikkuisen kirpaisee se, että perusopintoihin jäit. Vai mitä?

Spekulaatiosi opinnoistani eivät jaksa kiinnostaa. Hankkisit oikean elämän ja töitä. Sinulla olisi silloin jotain muutakin tekemistä kuin udella netissä tuntemattomien opintopistemääristä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On vain muutama laajalti arvostettu tutkinto ja ammattinimike, joita ovat:
- Diplomi-insinööri
- Oikeustieteiden maisteri
- Kauppatieteiden maisteri
- LääkäriMuuten on ihan yksi ja sama ootko amk vai maisteri. Ketää kiinnosta ootko Sosionomi (AMK) vai sotealan maisteri tai HUMamkin käynyt tai Humppatieteiden maisteri. Joku Tradenomikin on paljon hyödyllisempi, työllistävämpi ja arvostusta enemmän herättävä tutkinto kuin esimerkiksi Taiteiden maisterin paprut.
OLI.
Nykyään diplomi-insinöörikin on vesitetty, kun DIksi toi tulla vaikeudeltaan hyvin erilaisia polkuja.
Alunperin ainoa polku oli lukio+tekninen korkeakoulu. TKKlla piti läpäistä kaikki alun vaikea matikan, fysiikan yms. peruskurssit, joissa oli hyvin paljon edistyneempää matematiikkaa, kuin lukion pitkässä matikassa (kaikenlaista avaruusintegraaleja, kompleksifunktioiden analyysia, nablausta ja muuta).
Nykyään on muitakin polkuja. Esimerkiksi työn ohessa tehtävä DI opintopolku, jossa amis+amk taustalta valmistutaan 2-3 vuodessa DIksi. Tässä polussa välttää nuo kaikki vaikeat peruskurssit, ja vain oman alan kurssit tarvii läpäistä. Noin pystyy valmistumaan DIksi ilman, että osaa derivoida tai integroida.
Nykyään tutkintonimike ei enää kerro, mitä sen omaava oikeasti osaa. Noista ekan polun dippainssi ainakin valmistuessaan osasi laskea melkein mitä vaan. Tokan polun dippainssi osaa prosenttilaskun vaikeimpana asiana (amiksen matikka = peruskoulu riittää läpäisyyn).
Ei pidä paikkaansa. Jos tulee amk-taustalla DI-muuntokoulutukseen, joutuu ensimmäiseksi suorittamaan siltaopintoina kaikki DI-opintojen matematiikat ja muutamia muita kandivaiheen kursseja.
Olet väärässä.
https://www.lut.fi/opiskelu/tutkinto-ohjelmat-tyon-ohessa
Koko DI koulutuksen saa tuolla suoritettua 2 vuodessa. Siinä nimenomaan kuitataan peruskurssit niillä amis ja AMK tutkinnoilla.
Mulla on amk-tutkinto, palkka 3800e. Mukava, joustava työ, palkka jolla pärjää ja mahdollisuus edetä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse siirryin tekemään toisen alan tutkintoa AMK:hon. Yliopiston käsienheilutteluopinnoilla en uskonut voivani työllistyä. Opin AMK:saa mielestäni enemmän kuin yliopistossa.
Olen ollut tyytyväinen opintoihini AMK:ssa. Silti, usein amk-opintoihin suhtaudutaan enemmän varauksella kuin yliopiston opintoihin. Johtuu pääosin varmaan siitä, että yliopisto on laitoksena niin paljon pidemmän historian omaava kuin AMK.
Enemmän merkitystä kuin missä on opiskellut on sillä mitä on opiskellut. Jos opiskelet uutta oppiainetta, joudut tekemään paljon enemmän töitä työllistyäksesi kuin jos opinnot ovat pitkältä ajalta tunnettuja.
Mitä ja miten monen opintopisteet arvosta opiskelit ja mitä opiskelet nyt?
En enää opiskele mitään. Olen ollut valmistumisesta asti töissä käytännössä koko ajan.
Ja noin vilahti asian ydin ohitse. Vai olisiko ollut peräti väistö? Yritetään uudelleen.
Mitä ja miten monen opintopisteen arvota opiskelit yliopistossa ja mitä opiskelit sen jälkeen ammattikorkeakoulussa?
Se ei kuulu sinulle. En ole täällä lähettämässä terkkuja tutuille.
Et tietenkään kerro. :)
Et pääsyt yliopisto-opiskeluissasi perusopintoja pitemmälle, joten turvallisinta oli lähteä jonnekin muualle ja nimitellä taakse jäänyttä alaa käsienheilutteluksi. AMK:ssa opit enemmän, eikä sitä toki voi kiistääkään, koska opiskelit jotain ihan eri alaa. En minäkään oppinut uimakoulussa autoa ajamaan.
Jos sinä niin kovasti tarvitset tuota ajatusta, jotta kokisit itsesi tutkintoinesi ns. aidoksi osaajaksi verrattuna johonkin toiseen, siitä vain. Se ei vaikuta minun elämääni pätkän vertaa.
Heh! Siinäpä tuli olkinukelle jo hahmotelma. :D
Kyllä sinua pikkuisen kirpaisee se, että perusopintoihin jäit. Vai mitä?
Spekulaatiosi opinnoistani eivät jaksa kiinnostaa. Hankkisit oikean elämän ja töitä. Sinulla olisi silloin jotain muutakin tekemistä kuin udella netissä tuntemattomien opintopistemääristä.
Ihanaa torjumisenpyristelyä! Minne kelpasit, kun seinä yliopistossa nousi vastaan jo perusopinnoissa? :)
Mitä kukakin arvostaa. Amkit ovat tarpeen niille, joiden äly ei riitä yliopistoon.
Amkssa oli paljon esiintymistä, myynti sun muuta käytännön hommaa. Introvertti joutui epämukavuusalueilleen.
Opettajien tiedot käytännön firmoista, esim Nokia/Ericsson/Microsoft/Upm/..
Teoriassa oli tyyppi, joka myös oli 2 yliopiston hommissa. Hauskoja koulukaverita. Paremmat bileet.
(Yli)Opistolla taas paksuja teoriakirjoja ja proffia vanhojen papereiden takana höpisemässä. N. 80% on hyödytöntä jauhamista, ehkä , jos nörtteyttä /filosofiaa tahtoo korostaa, niin ei ihan heti tipu kärryiltä. Vain opisto työkokemusta.
Fiksuja/älykkäitä koulukavereita. Paremmat keskustelut