Te, jotka haaveilette koronan tukahduttamisesta: a) kuinka pitkään se kestää ja b) mistä raha?
Kuinka pitkään tukahduttamistoimia Suomessa pitäisi jatkaa, mitä ne maksavat, millaisia muita sosioekonomisia ja terveydellisiä seurauksia toimilla on ja kuka lystin oikein maksaa?
Huomaattehan, että esim. Uudessa-Seelannissa hyvin tiukat rajoitustoimet ovat olleet voimassa jo pidemmän aikaa, eikä niitä voida purkaa vielä kuukausiin kokonaan.
Eli kertokaapa ajatuksenne.
Kommentit (88)
Vierailija kirjoitti:
Tyynenmeren eteläosissa sijaitseva saarivaltio Uusi-Seelanti on minusta pikkuisen huono vertailukohta mihinkään Euroopan maahan Coronan tukahduttamisessa. Mutta joo, todella mielenkiinnolla odotan, mitä he nyt aikovat tehdä? Maan budjetista n. 6 % tulee turismista ja ulkomaista työvoimaa on paljon.
Minusta se ei ole yhtään huono vertailukohta. Saarvaltio se on iso-Britanniakin, ja pandemia on mennyt siellä varsin eri tavalla kuin Uudessa-Seelannissa. Ei muutenkaan ole juuri merkitystä onko valtio saari vai ei, ellet sitten vakavissasi usko, että rajansa sulkeneeseen Suomeen alkaisi tungeksimaan ulkomaalaisia metsien kautta virallisten rajanylityspaikkojen ulkopuolella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiukat koronarajoitukset kesäkuun loppuun. Jos tartuntoja on lähelle nolla päivittäin, höllätään. Jos ei, jatketaan kuukausi kerrallaan.
Ja millä rahalla, no sillä samalla mikä nyt menetetään, kun eivät ihmiset isoina massoina kuitenkaan liikkeelle lähde. Ja sillä, mikä säästyy sieltä loppupäästä, kun kokonaisuudessaan matalalentoa kestää lyhyemmän aikaa tukahduttamalla kuin jos korona alkaa taas levitä enemmän hölläämisen myötä. Jopa HUS myönsi tiedotustilaisuudessa, että ketjujen alkuperä on hyvin pitkälle tiedossa, tuntemattomia tartuntoja on enää vähän.
Noinhan WHO neuvoo, ja naiivisti kuvittelin noin Suomessakin toimittavan. Eli että rajoituksia alettaisiin asteittain purkamaan sitten kun uusia tartuntoja ei käytännössä enää tule. Ei tullut mieleenkään, että valopäämme alkavat purkamaan rajoituksia kun uusia tartuntoja tulee moninkertaisesti enemmän kun rajoitusten käyttöönoton alussa.
Näin eivät toimi myöskään esim. Saksa, Italia, Espanja sekä Ranska. Kaikissa on rajoituksia alettu purkamaan, vaikka tapauksia tulee edelleen runsaasti (tosin huomattavasti vähemmän kuin aiemmin). Miksi? Koska tiukkojenkaan rajoitusten jälkeen eivät ole päässeet lähellekään nollatilannetta, eikä talous enää odota.
Se, että joku muukin toimii typerästi, ei tee Suomen typerää toimintaa yhtään paremmaksi.
Vierailija kirjoitti:
Miksi kuvittelette, että taloudellisten ongelmien syynä olisivat rajoitukset, eivätkä itse korona. Esimerkiksi monen ravintolan ja pienpalveluyrittäjän tuotot ovat sen verran lähellä nollasummapeliä, ettei paikkaa kannata yksinkertaisesti pitää auki, vaikka 50 % normaaleista asiakkaista palaisi asiakkaiksi tartunnan uhallakin.
Niinpä. Pölvästit kuvittelevat, että ihmiset alkaisivat kuluttamaan, käymään ostoskeskuksissa ja istumaan ravintoloissa vaikka koronapandemia leviää edelleen ja entistäkin voimakkaammin. Kuuntelin juuri amerikkalaisen ravintoloitsijan haastattelua. Asiakkaat katosivat käytännössä kokonaan jo aivan pandemian alkumetreillä ja henkilökunnasta on jouduttu lomauttamaan/irtisanomaan 90%. Noin hyvin toimii kulutus melko vapaasti leviävän koronan valtiossa, jossa ei ole tehty juurikaan (mitään?) rajoituksia koronan suhteen. Mutta denialistien mukaan suomalaiset ovat ilmeisesti niin tyhmiä, että väestössä leviävä ja etenevä yleisvaarallinen tartuntatautiepidemia ei meillä vaikuta ihmisten käyttäytymiseen ja kuluttamiseen.
Vierailija kirjoitti:
Uudelta-Seelannilta meni pari kuukautta pandemian tukahduttamiseen. Suomikin oli jo ihan hyvässä alussa, kunnes hallitus tuhosi kaiken tähän asti saavutetun.
Uusi-Seelanti on saari Tyynessä valtameressä, jolla ei ole maarajoja ja lähin naapuri Australia vastaavassa tilanteessa. Suomi on valtio pahimmassa tautipesäkkeessä Euroopassa, ja maarajoja mm. yhteen Euroopan pahimpaan tautimaahan Ruotsiin. Eivät nämä ole vertailukelpoisia.
ajatteleeko aloittaja, että tuhannet tehohoitojaksot ovat edullisempia kuin muutaman viikon tiukka lockdown ja sen jälkeen tietyt rajoitukset kokoontumisissa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uudelta-Seelannilta meni pari kuukautta pandemian tukahduttamiseen. Suomikin oli jo ihan hyvässä alussa, kunnes hallitus tuhosi kaiken tähän asti saavutetun.
Uusi-Seelanti on saari Tyynessä valtameressä, jolla ei ole maarajoja ja lähin naapuri Australia vastaavassa tilanteessa. Suomi on valtio pahimmassa tautipesäkkeessä Euroopassa, ja maarajoja mm. yhteen Euroopan pahimpaan tautimaahan Ruotsiin. Eivät nämä ole vertailukelpoisia.
Uuteen Seelantiin matkusti kaksinkertainen määrä ihmisiä Suomeen verrattuna vuoden alussa. Että eivät olekaan vertailukelpoisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uudelta-Seelannilta meni pari kuukautta pandemian tukahduttamiseen. Suomikin oli jo ihan hyvässä alussa, kunnes hallitus tuhosi kaiken tähän asti saavutetun.
Uusi-Seelanti on saari Tyynessä valtameressä, jolla ei ole maarajoja ja lähin naapuri Australia vastaavassa tilanteessa. Suomi on valtio pahimmassa tautipesäkkeessä Euroopassa, ja maarajoja mm. yhteen Euroopan pahimpaan tautimaahan Ruotsiin. Eivät nämä ole vertailukelpoisia.
Joo, kuten me kaikki tiedämme, ihmisethän matkustavat maasta toiseen lähinnä erämaa-alueiden kautta metsien läpi rymistellen, ja koska Uuteen-Seelantiin ei pääse metsien kautta, niin se on ihan eri asia.