Lue keskustelun säännöt.
Mikä on ollut elämäsi pahin kokemus?
05.05.2020 |
Ihan mikä tahansa.. Aloitan vastaamalla läheisen itsemurha sekä työpaikan menetys todella huonoon saumaan kun rahalle olisi ollut kova tarve.
Kommentit (220)
Vierailija kirjoitti:
Mieheni kuolema. Oli vasta 35v, kun lenkillä tuupertui eikä koskaan enää palannut kotiin. Olin silloin raskaana 7 kuulla ja kun uutinen tuotiin kotiin, niin lähes synnytin siihen eteiseen. Sain kauhean paniikkikohtauksen ja silmissä sumeni ja vatsaan satttui jne jne. Ambulanssin tilasivat sitten samalla. 6v kulunut enkä ole vieläkään päässyt kunnolla yli ja eteenpäin. Ajattelin sairaalassa itsemurhaa, koska en vaan pystynyt käsittää koko asiaa missään muodossa. Haluaisin nähdä hänet edes 24 tuntia kerran vielä, että saisin jutella, koskettaa, olla sylissä ja kysyä neuvoa asioista, koska hän oli ihminen, joka todella kuunteli ja ajatteli. Eniten minua loukkaa, kun kaverit alkanut puhumaan että voisin ottaa uuden miehen jo.. No, en minä halua uutta miestä todellakaan enkä tiedä haluanko edes koskaan. Ei ole ongelma olla lapsen kanssa kahden. Jos joskus tulee sitten, niin tulee, mutta ei todellakaan tule vuosiin kukaan missää muodossa.
Hui, tuli kylmät väreet. En voi kuvitellakaan kuinka raskas paikka tuo on sinulle ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuoreimpana oli vuosi sitten, kun olin naapurintytön hevosenhoitajana kisoissa, ja ratsukko ratsasti tosi pahan näköisesti kumoon esteelle. Este oli kaukana, joten en pitkään (rai pitkältä tuntuvaan) aikaan nähnyt, mitä tytölle kävi. Onneksi ei mitään pahempaa kummallekaan.
Aika vähälläolet selvinnyt,
En ole kiinnostunut avaamaan sydäntäni palstalla. Kirjoitin tuoreimman pahimman kokemukseni. Oikeasti pahimmat kokemukset ovat paljon kipeämpiä ja moninaisempia, enkä halua kirjoittaa niistä tällaisella palstalla. Ei mulla ole mitään sitä vastaan, että joku niin tekee, mutta itse en halua. Eivätkä ne muutenkaan ole "kokemuksia", vaan sellaisia todella pitkään jatkuneita asioita.
Melkein jokainen raskas asia on johtunut neurologisista erityispiirteistä. Kukaan ei ole älynnyt, vaikka on liiankin selvää. Tai ehkä kaikki näkevät, mutta tahtovat pyyhkiä asian pois. :( Tapani olla on sopimaton. Se ei vain ole ollut niin sopimaton, että siihen olisi laitettu lääkkeitä, mutta aina suhtautuminen on ollut kylmää ja ikävää ja vaikeaa, vaikka olisin hoitanut asiani.
Minulla on ollut vaikea elämä ja paljon ikäviä asioita on tapahtunut, joihin en ole itse voinut vaikuttaa. Kaikkein pahin kokemus on kuitenkin ollut joulun 2018 aikoihin kotoani löytyneet tuholaiset, joiden alkuperä jää ikuiseksi mysteeriksi. Minulla ei siis ole mitään käsitystä, mistä kotiini ilmestyivät. Ongelman hoitaminen oli vaikeaa ja tuholaistorjunta kesti 3 kuukautta. En ole vieläkään toipunut tästä. Muuten elämässäni olen joutunut kokemaan mm. omaa työttömyyttä, ahdistusta, ilmeisesti hoitamatta ja diagnosoimatta jäänyttä neuropsykiatrista vaivaa, yhteiskunnan hylkäämisen ja tästä johtuneita vakavia taloudellisia ongelmia,ilman apua jäämisen, sukulaisten kuolemia ja vakavia sairastumisia, vaikeanisäsuhteen, omasta tilanteessani johtuvan käytännössä sukulaiselle omaishoitajaksi joutumisen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koulukiusatuksi tuleminen yläasteella. Kaverit hylkäsivät ja muut tytöt karttoivat minua kuin ruttoa. Kanssani ei voinut olla, ellei halunnut joutua leimatuksi. Kaikki johtui siitä, että eräs kavereistani uskoi minun pettäneen hänet levittämällä yhtä juorua eteenpäin - näin ei ollut, mutta eihän siinä selitykset auttaneet. Kokemuksen vuoksi minun on vieläkin vaikea luottaa ihmisiin, eikä läheisiä ystäviä ole montaa.
Miehen uskottomuus viimeisillään raskaana ollessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun toinen vanhempi meinasi puukottaa toisen edessäni kun olin lapsi. Herään vieläkin välillä öisin kauhuntunteesen (harvoin onneksi, olen 40v).
Kun perhetuttu mies puristeli ja työnsi sormen minuun kun olin 11. En ole koskaan kertonut kenellekään ja lapsenakin vain pelkäsin, että vanhemmat saisivat jotenkin tietää.
Sitten vanhempien ero.
Sen jälkeen elämässä onkin mennyt mukavammin. Aika hyvin olen jättänyt nuo ikävät hetket taakse. Minulla on mukava perhe ja ajoittaisia masennuskausia lukuunottamatta voin aika hyvin.
Väkivaltainen parisuhde. Josta onneksi selvisin hengissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
MS-diagnoosi parikymppisenä, kun elämän olisi pitänyt vasta alkaa. Onneksi olen edelleen tolpillani 30 vuoden jälkeen. Työt piti lopettaa reilu kolme vuotta sitten, mutta olen muuten suht hyvässä jamassa.
Pitkään luulin, että se oli avioero vastoin omaa tahtoa.
Sittemmin ohi meni oman lapsen itsemurhayritys ja vammautuminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nopeassa tahdissa saaduista lapsista 2 osoittautui kehitysvamnaisiksi.
Pikkulapsiaika puristi mehut js suisti masennukseen.
Hampaat murenivat ja tuli rytmihäiriöt jäädäkseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Väärät miehet joihin olen jäänyt roikkumaan :/
Vierailija kirjoitti:
Väärät miehet joihin olen jäänyt roikkumaan :/
MUTTA EN ROIKU ENÄÄ!!!! <3 <3 <3 Nyt on pakko ajatella sen verran :)
Mieheni sairastuminen syöpään ja taudin aggressiivinen eteneminen. t. nuorileski
Vierailija kirjoitti:
Nopeassa tahdissa saaduista lapsista 2 osoittautui kehitysvamnaisiksi.
Pikkulapsiaika puristi mehut js suisti masennukseen.
Hampaat murenivat ja tuli rytmihäiriöt jäädäkseen.
Tätä ennen pidin ala-astetta kiusattuna hylkiönä pahimpana kokemuksenani. Juuri kun tuntui siltä, että elämä hymyilee, vedetään matto alta.
Kuin Jobin kirjassa.
Näitä on monia, mutta laitan muutaman (ei järjestyksessä)
- paras ystäväni sairastui syöpään ja menehtyi muutama vuosi diagnoosin saamisesta
- keskenmeno (tämän jälkeen raskauduin uudestaan ja raskaus päättyi onnellisesti <3)
- puolisoni petti lapsen ollessa vajaa vuoden ikäinen
Vierailija kirjoitti:
Lapsettomuus ja ne rankat hoidot. Tuloksetta. En voi tulla raskaaksi.
Kädenojennus täältä. Samat kokemukset. Rankat hoidot ja rahanmeno, kaikki se toivo ja toivon menetys. Kerta kerran jälkeen. Jäimme lapsettomiksi.
Toinen kauhea kokemus oli, kun menin tapaamaan ystävääni ja löysin hänet kuolleena.
Aika vähälläolet selvinnyt,