Mikä on ollut elämäsi pahin kokemus?

Munuaissyöpä ja iso leikkaus sen vuoksi. Toipuminen oli hidasta.

Vierailija kirjoitti:

Melkein jokainen raskas asia on johtunut neurologisista erityispiirteistä. Kukaan ei ole älynnyt, vaikka on liiankin selvää. Tai ehkä kaikki näkevät, mutta tahtovat pyyhkiä asian pois. :( Tapani olla on sopimaton. Se ei vain ole ollut niin sopimaton, että siihen olisi laitettu lääkkeitä, mutta aina suhtautuminen on ollut kylmää ja ikävää ja vaikeaa, vaikka olisin hoitanut asiani.

Kuin mun näppikseltä! Mä olen as, tehnyt alaani kuulumatonta hanttihommaa koko työurani ajan. En osaa brändätä (vttu vihaan tuota verbiä) itseäni mainostoimistoon tai ohjelmistotaloon töihin. Osaan vaikka mitä ohjelmointikieliä + graafisen suunnittelun, mutta ei. En ole se vtun hyvä tyyppi. Mä olen itse syönyt noita pillereitäkin koska yhdessä vaiheessa masennuin ja ahdistuin niin paljon elämäntilanteeseeni. Nyt käyn terapiassa ja siellä olen oppinut hyväksymään itseni, sen että mä nyt olen vaan heikompi kuin muut. 

Kaikki lemmikkien kuolemat

Tähänastisen elämän (35v.) pahimmat:

-koulukiusaaminen

-vakava masennus ja anoreksia teini-iässä

-petetyksi tuleminen ja se hetki, kun sain tietää asiasta. Onneksi suhde ei jatkunut, sillä minulla on nykyään maailman paras mies.

-Yksinäisimmät, ahdistavimmat ja surullisimmat hetkeni olen kokenut useamman keskenmenon äärellä sekä lapsettomuushoidoissa.

Sisaruksen kuoleminen syöpään, ja sitä edeltänyt vuosien kituminen huonossa kunnossa.

Potkut yt-neuvotteluissa ja siitä seuraavana päivänä tieto että isällä pitkälle levinnyt syöpä. Silloin meinasi pää hajota totaalisesti.

Vierailija kirjoitti:

Yritin itsemurhaa joulukuussa 2017. Pääsin osastolle puolenyön aikoihin ja lähdin ulos tupakalle. En löytänyt takaisin osastolle ja kun kysyin apua päivystyksestä niin totesivat että eivät ehdi auttamaan. Olin mm. lääkeyliannostuksen vuoksi huonovointinen ja lopulta en enää pysynyt jaloillani vaan jäin käytävälle makaamaan. Varmaan tunnin ehdin maata ennen kuin jaksoin nousta ylös ja löysin takaisin osastolle. Järkyttävintä oli että useampi lääkäri/hoitaja käveli ohitseni edes vilkaisematta minuun. En ole ikinä tuntenut itseäni niin avuttomaksi ja arvottomaksi.

Aivan järkyttävää. Olen todella pahoillani puolestasi. Onneksi olet elossa! ❤️Miten voit nykyään?

Tällaisia asioita on monia mutta nyt kunnrupesin miettimään niin tällein aikuisena 36 vuotiaan tuntuu kamalalta että olen yrittänyt itsemurhaa ensimmäisen kerran 12 vuotiaana.

Nepsylapsen syntymä ja kaikki siitä seuranneet asiat.

Kiusaaminen yläasteella. Tuon pitäisi olla elämän onnellisinta aikaa, joka päivä meinasin oksentaa aamulla, koska en halunnut mennä sinne pahoinpideltäväksi. Kun valitin asiasta opettajille, kehotettiin vaan pärjäämään. Pelkäsivät itsekin niitä rikollisenalkuja. Vaikka toivuinkin yliopistossa, tuo aika horjutti uskoani ihmisiin ja kyynisti, koska silloin jäin niin yksin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yritin itsemurhaa joulukuussa 2017. Pääsin osastolle puolenyön aikoihin ja lähdin ulos tupakalle. En löytänyt takaisin osastolle ja kun kysyin apua päivystyksestä niin totesivat että eivät ehdi auttamaan. Olin mm. lääkeyliannostuksen vuoksi huonovointinen ja lopulta en enää pysynyt jaloillani vaan jäin käytävälle makaamaan. Varmaan tunnin ehdin maata ennen kuin jaksoin nousta ylös ja löysin takaisin osastolle. Järkyttävintä oli että useampi lääkäri/hoitaja käveli ohitseni edes vilkaisematta minuun. En ole ikinä tuntenut itseäni niin avuttomaksi ja arvottomaksi.

Aivan järkyttävää. Olen todella pahoillani puolestasi. Onneksi olet elossa! ❤️Miten voit nykyään?

Kyllä tuollainen kokemus on jättänyt melko syvät jäljet. Se kun kokee että avun hakeminen onkin ollut se huonompi vaihtoehto tekee avun hakemisesta entistä vaikeampaa. Yritän sinnitellä siihen asti että äitini ei ole näkemässä kuolemaani mutta olen melko varma että elämäni tulee lopulta päättymään oman käden kautta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsettomuus ja ne rankat hoidot. Tuloksetta. En voi tulla raskaaksi.

Näin meillekin sanottiin keskussairaalassa vuoden lapsettomuushoitojen jälkeen. Eivät saaneet kypsymään ainokaistakaan munasolua. Mentiin yksityiselle ja 2 kk jälkeen ainokaisesta munasarjastani punktoitiin toistakymmentä munasolua. Puoli vuotta, niin olin raskaan ja lapsi saatiin.

Saanko kysyä missä tämä yksityinen oli?

Varmaan se aika ennen, ja jälkeen kun yritin itsaria. Olin teholla vatsahuuhtelussa ja sen jälkeen 3 päivää tarkkailussa, oli jotekin niin sekavaa se kaikki. Vieläkin ahdistaa se ajanjakso kun mietin sitä. Vuosi 2013 oli elämäni kamalinta aikaa. Olisin kuollut jos ystäväni ei olisi silloin tullut oven taakse, luojan kiitos kun tuli. nykysin elän ihan normaalia elämää. Pidän itseäni onnekkaana

Isän kuolema. Sai diagnoosin levinneestä syövästä ja kuoli viikon päästä.

Lapseni kuolema

Perheväkivalta isän taholta lapsuudessa, koulukiusaaminen, veljeni ja koirani kuolemat. Lemmikin menettäminen tuntui pahemmalta kuin olisin ikinä uskonut. Muistossani on neljän päivän aukko koiran kuoleman jälkeen.

Synnytys. Outoa että toisen pitåä lähes kuolla ettå uusi elämä voi alkaa.

Lapsen huumeongelma, juuri sen jonka synnytys oli tappaa minut.

Vuosien tajuton väsymys, masentuneisuus ja aloitelyvyttömyys, joka osattiin diagnosoida vasya vajaa vuosi sitten varastoraudanpuutteeksi. Syy löytyy teinivuosiltani, vuosin kuukausien ajan verya kuin seula munasarjakystan takia. Minulla oli sen jälkenkin runsaat menkat, kunnes olin vaihtanut e-pillerimerkkiä kahdesti.

Vierailija kirjoitti:

Nepsylapsen syntymä ja kaikki siitä seuranneet asiat.

Eiköhän meillä nepsyillä ole miljoona kertaa vaikeampaa, kuin teillä omaa kohtaloanne voivottelevilla vanhemmilla.

Joko raiskaus 17-vuotiaana tai avioero. Tai ehkä sittenkin lasten ongelmat.. toisella mt, toisella päihdeongelmia. Onneksi pahimmat ajat nyt takana, Kaikesta on selvitty.