Koulumenestys ei kerro juuri mitään tulevasta menestyksestä työelämässä

Tavallaan tunnistan itseni tuosta. Pärjäsin hyvin koulussa, mutta lukioaikana olin masentunut ja kärsin paniikkihäiriöstä. Valitettavasti se näkyy lukion todistuksissa. En päässyt opiskelemaan lukion jälkeen ja ajattelin, ettei minusta edes ole mihinkään. Pidin välivuoden ja ajauduin matalapalkkatöihin. Nykyään havahdun välillä ajattelemaan, että näitä välivuosia on kertynyt jo 15... Enkä tiedä vieläkään, mikä minusta tulee isona. Olen jämähtänyt tähän tilanteeseen. Mitä enemmän vuosia on kulunut sitä vaikeammaksi ajatus yliopisto-opiskeluista on tullut.

Tiedän muitakin samanlaisilla taustoilla olevia. Osa sai lapsia heti lukion jälkeen tai oli joku hankala elämäntilanne. Tiedän myös koulussa heikommin pärjänneitä, jotka ovatkin pärjänneet jatko-opinnoissa ja työelämässä todella hyvin. Koulumenestys ei kerro kaikkea. Osa nuorista kehittyy ja kasvaa hitaammin ja oma juttu voi löytyä vasta myöhemmin. Samalla tavalla joku "kympin tyttö" voi löytää oman juttunsa matalastikoulutetulta alalta ja olla onnellinen elämässään. Ihmisiä arvostellaan muutenkin liikaa koulutuksen ja työn kautta, vaikka se ei kerro kaikkea eikä määrittele kenenkään ihmisarvoa. 

Ehkä itseltäni puuttuu kunnianhimo ja ennen kaikkea minulla ei ole ollenkaan rohkeutta eikä itseluottamusta. Olin kouluaikoina ujo, hiljainen ja näkymätön lapsi. Nykyään olen samanlainen aikuinen. Olisin varmaan tarvinut enemmän rohkaisua ja itsetunnon vahvistusta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Enpä tunne yhtäkään "kympin oppilasta" ja useamman L:n kirjoittanutta joka ei olisi kouluttautunut korkeasti ja nyt menestynyt työelämässä. En oikeasti usko että sinunkaan lähipiirissäsi on oikeasti tuollaisia pienipalkkatyöntekijöitä. Mikä on syy etteivät opiskelleet? 

Siihen kyllä uskon että myös huonosti koulussa menestynyt voi menestyä työelämässä, tosin ei sellaisesta koskaan pörssiyhtiön toimaria tule. 

Minäpä tunnen. Heitä yhdistää se, että eivät ajatelleet koulutusvalintaa lukion jälkeen järkevästi. Mentiin esimerkiksi humanistiseen, koska joku arkeologia kuulosti niin siistiltä tai historia oli lempiaine oli koulussa.

Näitä myös yhdistää se, että ovat kovia lukemaan ulkoa, mutta käytännön elämän soveltaminen on selkeästi heikompaa.

Mä voin myöntää olevani juuri tällainen. Oon aina ollut hyvä oppimaan ulkoa, joten koulussa stipendejä sateli ja laudaturejakin tuli useampi, vaikka en koe olevani keskivertoa fiksumpi. Sitten menin opiskelemaan humanistiksi ja nykyisin palkkani on matalampi kuin niillä parjatuilla lähihoitajilla, enkä edes tee oman alani töitä (joita kyllä olisi friikkuna tarjolla vielä huonommalla palkalla.)

Suvussani ei ole lainkaan korkeakoulutettuja, joten sukulaisillani on aina ollut todella vääristynyt ja vanhentunut käsitys työelämästä. Kuulin koko nuoruuteni kuinka kuka hyvänsä yliopistoon päässyt suurin piirtein riistetään kesken opintojen hyväpalkkaiseen työhön, ja näinhän toki oli silloin 50 vuotta silloin kun olivat itse nuoria. "Opiskele vain sitä, mikä eniten kiinnostaa. Koulutetulle ja kielitaitoiselle on aina töitä." Ja pah! Olisipa ollut edes yksi inhorealisti, joka olisi patistanut oikikseen tai kauppikseen. Tai edes sote-alalle. Sinne ajattelin kokeilla seuraavaksi.

Kyllä se miehillä kertoo mutta monilla naisilla veto loppuu kun pitäisi siirtyä työelämään.

Mieluummin mä kaupan kassa oisin ku vaikka poliisi. Sama palkka, kivempi työ.

Onko kukaan miettinyt, millaisia vaikutuksia asuinpaikalla on koulumenestyksessä ja myöhemmässä menestysessä elämässä? 

Minä olen kotoisin Länsi-Suomesta pieneltä paikkakunnalta. Meillä kirkonkylän lukioon pääsivät kaikki halukkaat, keski-arvorajoja ei ollut. Monet yläasteella enemmän tai vähemmän tupakkanurkalla ja mopojen kanssa viihtyneet murkkupojat tulivat lukioon todella heikoilla keskiarvoilla, mutta kas kummaa, selvittivät kuin selvittivätkin sen kunnialla läpi, monet tosin neljässä vuodessa, mutta valkolakin ja kohtuullisen todistuksen saivat. Ja kasvoivat pahimmista murkkuvuosistaan siinä samalla nuoriksi miehiksi. 

Lähimpien kaupunkien ammattikorkeakouluihin oli ja on edelleen todella paljon helpompi päästä kuin esimerkiksi pk-seudun korkeakouluihin. Heikommallakin lukiotodistuksella pääsi amk-opintoihin ja jopa paikalliseen yliopistoon. 

Lopputulos on se, että sellaiset nuoret, jotka isommissa kaupungeissa olisivat 16-vuotiaina jääneet koulupudokkaiksi sillä kutosen keskiarvolla olivatkin päälle parikymppisenä ammattikorkean käyneitä insinöörejä, koodareita tms ja lähtivät varsin kohtuullisilla palkoilla töihin, monet jäivät kotiseudulle, mutta monet myös suuntasivat töiden perässä kasvukeskuksiin ja etelään. 

Mä olen monesti miettinyt esimerkiksi omaa kouluaikaani ja työuraani, että isossa kaupungissa olisin todennäköisesti päässyt nippa nappa ammattikouluun ja jäänyt sille tielle, duunariammatteja mitenkään väheksymättä. Mutta koska kouluun oli helppo päästä, kävin lukion ja muutaman välivuoden jälkeen pääsin yliopistoon. Nykyään erittäin mielekkäässä työssä omalla allallani, esimies, palkka 5000e/kk. 

Mun lukion päättötodistuksen ka oli 6,7 ja kirjoitin niukin naukin C:n paperi. En ollut kiinnostunut koulunkäynnistä yhtään, olin vilkas ja levoton.

Opiskelutkin tein vasta 30+ silloisen yo-merkonomin tutkinnon.

Työuran aikana olen käynyt useissa palikkatesteissä (rankin esim 2x3h yhtä paahtamista) ja yllättäin ollutkin niissä 5% parhaiden joukossa. En ole koskaan ollut tyhmä, en vain jaksanut keskittyä koulussa. 

Olen tehnyt töitä mm asiantuntijana, myyntijohtajana yms suurissa kansainvälisissä yrityksissä.

Omilla lapsilla ka:t 8.4-9.6 ja yksi amis, yksi amk ja yksi yliopistosta valmistunut. Silti omalla tavallaan tuo amiksen käynyt on kaikkein älykkäin näistä jos maalaisjärjellä mitataan:) 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Enpä tunne yhtäkään "kympin oppilasta" ja useamman L:n kirjoittanutta joka ei olisi kouluttautunut korkeasti ja nyt menestynyt työelämässä. En oikeasti usko että sinunkaan lähipiirissäsi on oikeasti tuollaisia pienipalkkatyöntekijöitä. Mikä on syy etteivät opiskelleet? 

Siihen kyllä uskon että myös huonosti koulussa menestynyt voi menestyä työelämässä, tosin ei sellaisesta koskaan pörssiyhtiön toimaria tule. 

Minäpä tunnen. Heitä yhdistää se, että eivät ajatelleet koulutusvalintaa lukion jälkeen järkevästi. Mentiin esimerkiksi humanistiseen, koska joku arkeologia kuulosti niin siistiltä tai historia oli lempiaine oli koulussa.

Näitä myös yhdistää se, että ovat kovia lukemaan ulkoa, mutta käytännön elämän soveltaminen on selkeästi heikompaa.

Mä voin myöntää olevani juuri tällainen. Oon aina ollut hyvä oppimaan ulkoa, joten koulussa stipendejä sateli ja laudaturejakin tuli useampi, vaikka en koe olevani keskivertoa fiksumpi. Sitten menin opiskelemaan humanistiksi ja nykyisin palkkani on matalampi kuin niillä parjatuilla lähihoitajilla, enkä edes tee oman alani töitä (joita kyllä olisi friikkuna tarjolla vielä huonommalla palkalla.)

Suvussani ei ole lainkaan korkeakoulutettuja, joten sukulaisillani on aina ollut todella vääristynyt ja vanhentunut käsitys työelämästä. Kuulin koko nuoruuteni kuinka kuka hyvänsä yliopistoon päässyt suurin piirtein riistetään kesken opintojen hyväpalkkaiseen työhön, ja näinhän toki oli silloin 50 vuotta silloin kun olivat itse nuoria. "Opiskele vain sitä, mikä eniten kiinnostaa. Koulutetulle ja kielitaitoiselle on aina töitä." Ja pah! Olisipa ollut edes yksi inhorealisti, joka olisi patistanut oikikseen tai kauppikseen. Tai edes sote-alalle. Sinne ajattelin kokeilla seuraavaksi.

Entä jos olisit hakenut oikikseen, ja vihannut alaa ja sen ihmisiä sydämesi pohjasta?

Totta kai on yksittäisiä esimerkkejä joka lähtöön. Pitää kuitenkin olla aika typerys, jos väittää, että koulumenestys ei kerro mistään eikä ennusta mitään. Minä en ainakaan tunne yhtään laudaturin ylioppilasta, joka olisi jäänyt kaupan kassalle tai mennyt opiskelemaan lähihoitajaksi. Kaikki ovat vähintään amk-tasoisesti koulutettuja.

Ap ei taida ymmärtää, että ne laudaturit eivät tule fiksuillekaan ihan itsestään. Yleensä teini, joka itselleen laudatureja tienaa, on tottunut tavoitteelliseen työhön ja on kunnianhimoinen. Nämä ominaisuudet eivät katoa kirjoitusten jälkeen yhtään mihinkään. Eivät sellaiset ihmiset jää loputtomiin hengailemaan kauppojen kassoille.

Niitä esimerkkejä toki tunnen, joissa nuori mies on vasta sitten yli parikymppisenä herännyt opiskelemaan, kun on järki tullut vasta iän myötä tullut päähän. Hidas kypsyminen tuskin kuitenkaan oli sinänsä koulun vika. 

Entä jos älykäs, ahkera ja koulussa hyvin menestynyt nuori kokeekin omaksi alakseen esimerkiksi siivoojan, lähihoitajan, kaupan myyjän tms. vastaavan ammatin? Mitä järkeä on lähteä arvostetumpiin ja korkeampaa koulutusta edellyttäviin hommiin, jos viihtyy paremmin jossakin vähemmän arvostetussa matalapalkkatyössä? Paljon ennemmin olisin esim. työtään rakastava siivooja tai lähihoitaja kuin työtään vihaava toimitusjohtaja tai lääkäri.

Myöskään mielenkiinnon ja lahjakkuuden kohteet eivät aina ole keskenään samat. Esimerkiksi matemaattisesti erittäin lahjakas ja puutöissä varsin keskinkertainen oppilas saattaa silti tahtoa ennemmin puusepäksi kuin matematiikoksi, koska kokee puutyöt mukavana ja matikan tylsänä. Itse en ainakaan pidä mitenkään epäonnistuneena ketään, joka työskentelee juuri siinä ammatissa missä haluaakin, olipa tuo ammatti sitten arvostettu ja korkeasti palkattu tai ei.