Mitä jonkun lapsuudenystäväsi perheen tapaa/käytäntöä ihmettelit?

Vierailija kirjoitti:

Kaveriani syötettiin vielä noin 10-vuotiaanakin. Ei toki ollut siitä kyse etteikö itse osaisi syödä, mutta äitinsä syötti häntä jos kaveri niin halusi. Samalla kaveri hyräili koko ajan. Äitinsä myös teki tosi rasvaista, kermaista ja suolaista ruokaa. Tätä ruokaa söivät kaverini ja perheen isä, jotka olivat ylipainoisia. Äitin en nähnyt koskaan syövän, söi kai eri ruokia. Äiti olikin sitten tosi laiha.

Kavereilla syömisestä: Oma äitini oli aina sitä mieltä, että kaikki syököön omissa kodeissaan ja suuttui minulle välillä siitä kun oltiin otettu kavereiden kanssa välipalaa. Meillä ei koskaan kavereita kutsuttu pöytään, vaan odottivat huoneessani kun minä söin. Äitini ei myöskään tykännyt jos itse söin kavereilla. Äitini on edelleen tätä mieltä, että kavereiden ei tarvis syödä. Muistelee vieläkin lapsuudestani tuota, että jotkut lapset oli kummia kun eivät menneet koko päivänä kotiin syömään eli olivat sitten syömättä. Aikuisena oon yrittäny sanoa, että näillä lapsilla ei ollu kovin hyvät perheet. Ja meillähän se ei ois ollu rahasta kii joskus tarjota vieraillekin. Itse toimin omien lasten kohdalla täysin päinvastoin. Meillä saa kaveritkin aina ruokaa. Olen myös äidilleni sanonut, että myös lasten kaverit ruokitaan (jos äitini on ollut vaikka lasten loma-aikoina lapsia hoitamassa).

Meillä isä opetti niin, että toisten ruoka-aikoina ei "norkoilla" ruokaa, eikä omatkaan kaverit saaneet olla keittiön lähellä norkoilemassa, kun meillä syötiin. Toisin sanoen kavereille ei ikinä tarjottu ruokaa, mutta jos oli esim. piirakkaa tai pullaa, näitä sai tarjota. Tosin tarjoilin silloin, kun vanhemmat ei olleet kotona :D Mutta tästä opetuksesta jäi se, että vaikka kaverin luona olisi tarjottu ruokaa, kieltäydyin aina ruoasta, koska "kotona on ruokaa" ja sitten rehellisesti, koska isä oli kieltänyt norkoilemasta. Kotona oli sitten valmisruokaa tai perunaa ja jotain perunan kanssa. Äiti myös kuori perunat minulle ja veljelle siihen saakka, että olin yläasteella (osasin kyllä, mutta valmiiseen pöytään oli kiva mennä). Salaattia ei ollut koskaan eikä ole 15 vuotta myöhemminkään, ja riisi tuli ruokavalioon vasta kun olin yläasteella ja tajusin, että ihmisethän syö sitä kotonakin eikä vaan koulussa. Silloin aloin myös itse tehdä ruokaa.

Ruokavalio oli yksipuolinen, mutta meillä OLI aina ruokaa, myös 90-luvun laman aikaan. Muistan kaverin luona ihmetelleeni, että kun kaveri sanoi, että ei ole ruokaa, niin jääkaapissa ei oikeasti ollut kuin valo vastassa. Minä kun sanoin, että ei ole ruokaa, tarkoitin lämmintä ruokaa, mutta kotona oli leipää, leikkelettä, levitettä ja pakastin täynnä pullaa vähintään.

Meillä oli vanhemmat myös niin riitaisia, että joku muu varmasti kirjoittaisi niistä palstalle. Äiti kehitti ja kehittää edelleenkin riitoja pienistä asioista ja vanhemmat huusivat sitten keskenään riidellessä niin, että kuului naapuriin ja koulussa sain kuulla, että teillä taas riideltiin. Yksi kaveri säikähti sitä huutoa ja pakeni sillä aikaa kun olin syömässä niitä perunoita. Toinen kaveri oli mökillä mukana, jossa tein isän mielestä jotain tuhmaa ja nuhteli minua siitä fyysisesti (ei antanut selkään, mutta retuutti kädestä), niin kaveri säikähti niin pahasti, että halusi pois, soitti vanhemmilleen ja vanhemmat tulivat hakemaan. Muut kaverit eivät sitten onneksi pelästyneet huutoa, vaikka omassa kodissa ei riideltykään.

En myöskään koskaan saanut viikkorahaa vaan piti ansaita rahat virpomalla vielä yläasteellakin. Lopulta anelin, että jos saan 10 kokeesta, saan 10 mk. Onnistuin muutaman kerran tässä.

Yhden vähän varakkaammin kaverin luona oli sellainen äkäinen koira, josta täällä mainittiin. Ihmettelin, kun koira asui pihalla valtavassa häkissä ja lämmitetyssä kopissa ympäri vuoden eikä käynyt sisällä melkein koskaan. Oli kuulemma vihainen vieraita kohtaan ja kun kerran päästivät sisälle, minun piti piilotella ullakolla. Isä ehti jo käydä silittelemässäkin ennen kuin selvisi, että on oletettavasti vihamielinen muita kuin oman perheen jäseniä kohtaan. Ei kuitenkaan purrut.

Saman kaverin vanhemmat asuivat samalla valtavalla maalaistontilla, mutta eri taloissa. Perheen isä asui paritalossa niin, että isovanhemmat asuivat rakennuksen matalalla puolella, ja äiti asui upouudessa rannalle rakennetussa talossa. Tytär, eli se kaveri, asui isän kanssa. Ei ikinä selvinnyt olivatko vanhemmat eronneet vai mikä oli syy tälle järjestelylle. Sitä myös ihmettelin, kun pöydällä lojui useita 1000 markan seteleitä kun tulin kylään. En ollut ikinä nähnyt niin isoa rahaa, saatikka sitten useita kappaleita.

Jäi ihmetyttään miten joku voikin verrata selkäsaunaa seksiin. Huhhuh!

Kaveri ei koskaan saanut ostaa karkkia kaupasta vaan hänen äitinsä tilasi jostain netistä erilaisia irtokarkkilaatikoita ja niitä sai lapset sit ostaa :D päti myös lasten kavereihin, kaupasta ostettuja karkkeja ei saanut tuoda mukanaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli yläasteella ystävä, joka sai pikkusisarukset ollessaan 14- ja 15-vuotias. Hänen piti aina mennä suoraan koulusta kotiin hoitamaan niitä pikkuisia. Muistan kun kerran menin hänen mukanaan heille, kun meillä oli läksynä jokin parityö. Saman tien kun avattiin ulko-ovi, ystäväni äiti työnsi noin 4-5 kk ikäisen pikkutytön ystäväni syliin ja sanoi, että on syötetty, hän lähtee nyt lenkille ja tulee tunnin päästä. Se oli aikaa ennen kännyköitä.

Toisen kerran ajallisesti ihan lähellä tuota tapausta heti kun päästiin heidän kotiovesta sisään, niiden äiti moitti, miksi niin hitaasti on kuljettu koulusta. Hänellä oli äitiysneuvolaan aika ja kova kiire, pyörällä lähti polkemaan. Ystäväni jäi hoitamaan siskoaan. Aika kova vastuu olla noin 14-15-vuotiaana sellaisen alle puolivuotiaan vauvan kanssa.

Viikonloppuisin hänellä oli myös lapsenvahdin tehtäviä. En muista enää, mihin meillä oli kiire, mutta se pienempi sisarus oli vauva ja äitinsä imetti. Meidät määrättiin lähtemään vaunulenkille nukuttamaan vaunuihin sitä isompaa. Oli siinä tytöillä hommaa saada sellainen reilun vuoden ikäinen vaunuihin nukkumaan, ja etenkin kun meillä oli kiire. Minulle ei koskaan selvinnyt, miksei niiden lasten isä, eli ystäväni isäpuoli, voinut auttaa vauvojenhoidossa. Kyllä se ruokaa laittoi ja arkisin oli tietysti päivät töissä.

Ystävälläni on sama kokemus, mutta on joutunut vielä nuorempana huolehtimaan pikkusisaruksistaan, 9-10 vuotiaasta saakka. Lisäksi teki kotitöitä. Tämä johti siihen, ettei ystävä halua omia lapsia, kun on jo yhdet lapset kasvattanut.

Minäkin muistan teinivuosiltani kaverin, joka joutui perheen vanhimpana tyttärenä huolehtimaan pienistä sisaruksistaan, joita oli useampia. Kaverini oli tosi vihainen ja masentunut, kun perheen äiti tuli taas raskaaksi ja oli taas raskauden vuoksi tosi huonossa kunnossa (ilmeisesti riskiraskauksia, mutta uskonnollisesta syystä ehkäisyä ei käytetty). "Mähän ne joudun hoitamaan", tokaisi 14-vuotias tyttö vihaisena ja pettyneenä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli yläasteella ystävä, joka sai pikkusisarukset ollessaan 14- ja 15-vuotias. Hänen piti aina mennä suoraan koulusta kotiin hoitamaan niitä pikkuisia. Muistan kun kerran menin hänen mukanaan heille, kun meillä oli läksynä jokin parityö. Saman tien kun avattiin ulko-ovi, ystäväni äiti työnsi noin 4-5 kk ikäisen pikkutytön ystäväni syliin ja sanoi, että on syötetty, hän lähtee nyt lenkille ja tulee tunnin päästä. Se oli aikaa ennen kännyköitä.

Toisen kerran ajallisesti ihan lähellä tuota tapausta heti kun päästiin heidän kotiovesta sisään, niiden äiti moitti, miksi niin hitaasti on kuljettu koulusta. Hänellä oli äitiysneuvolaan aika ja kova kiire, pyörällä lähti polkemaan. Ystäväni jäi hoitamaan siskoaan. Aika kova vastuu olla noin 14-15-vuotiaana sellaisen alle puolivuotiaan vauvan kanssa.

Viikonloppuisin hänellä oli myös lapsenvahdin tehtäviä. En muista enää, mihin meillä oli kiire, mutta se pienempi sisarus oli vauva ja äitinsä imetti. Meidät määrättiin lähtemään vaunulenkille nukuttamaan vaunuihin sitä isompaa. Oli siinä tytöillä hommaa saada sellainen reilun vuoden ikäinen vaunuihin nukkumaan, ja etenkin kun meillä oli kiire. Minulle ei koskaan selvinnyt, miksei niiden lasten isä, eli ystäväni isäpuoli, voinut auttaa vauvojenhoidossa. Kyllä se ruokaa laittoi ja arkisin oli tietysti päivät töissä.

Ystävälläni on sama kokemus, mutta on joutunut vielä nuorempana huolehtimaan pikkusisaruksistaan, 9-10 vuotiaasta saakka. Lisäksi teki kotitöitä. Tämä johti siihen, ettei ystävä halua omia lapsia, kun on jo yhdet lapset kasvattanut.

Itselläni sama juttu, tosin tämä ei ole ainoa syy miksi en halua lapsia, mutta osasyy kuitenkin. Olin 12 kun pikkusisko syntyi ja jouduin esim. viemään siskon aamulla hoitoon ennen koulun alkamista ja hakemaan pois kun tulin koulusta. Kävellen rattailla siis ja sitten pyörällä kouluun. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli yläasteella ystävä, joka sai pikkusisarukset ollessaan 14- ja 15-vuotias. Hänen piti aina mennä suoraan koulusta kotiin hoitamaan niitä pikkuisia. Muistan kun kerran menin hänen mukanaan heille, kun meillä oli läksynä jokin parityö. Saman tien kun avattiin ulko-ovi, ystäväni äiti työnsi noin 4-5 kk ikäisen pikkutytön ystäväni syliin ja sanoi, että on syötetty, hän lähtee nyt lenkille ja tulee tunnin päästä. Se oli aikaa ennen kännyköitä.

Toisen kerran ajallisesti ihan lähellä tuota tapausta heti kun päästiin heidän kotiovesta sisään, niiden äiti moitti, miksi niin hitaasti on kuljettu koulusta. Hänellä oli äitiysneuvolaan aika ja kova kiire, pyörällä lähti polkemaan. Ystäväni jäi hoitamaan siskoaan. Aika kova vastuu olla noin 14-15-vuotiaana sellaisen alle puolivuotiaan vauvan kanssa.

Viikonloppuisin hänellä oli myös lapsenvahdin tehtäviä. En muista enää, mihin meillä oli kiire, mutta se pienempi sisarus oli vauva ja äitinsä imetti. Meidät määrättiin lähtemään vaunulenkille nukuttamaan vaunuihin sitä isompaa. Oli siinä tytöillä hommaa saada sellainen reilun vuoden ikäinen vaunuihin nukkumaan, ja etenkin kun meillä oli kiire. Minulle ei koskaan selvinnyt, miksei niiden lasten isä, eli ystäväni isäpuoli, voinut auttaa vauvojenhoidossa. Kyllä se ruokaa laittoi ja arkisin oli tietysti päivät töissä.

Ystävälläni on sama kokemus, mutta on joutunut vielä nuorempana huolehtimaan pikkusisaruksistaan, 9-10 vuotiaasta saakka. Lisäksi teki kotitöitä. Tämä johti siihen, ettei ystävä halua omia lapsia, kun on jo yhdet lapset kasvattanut.

Mulla kans eräällä kaverilla sama kokemus. Joutui viemään päiväkotiin pienimmät lapset, siitä sitten kouluun. Ei ole omia lapsia sitten tehnyt ollenkaan, on ihan sanonut ettei todellakaan halua lapsia. 

Varmasti tämä on edelleen monen arkea, etenkin perheissä jossa uskonnon takia tehdään paljon lapsia. Mutta siellähän tytöt nyt sitten useimmiten elävät kuitenkin loppuikänsä tätä elämää, niin mikäs siinä jo itse lapsesta asti olla lapsia hoitamassa. Jollekkin muulle se taas toimii varmasti sellaisena, ettei missään nimessä halua omia lapsia.

Yhdessä perheessä oli tytöillä tiukat painorajoitukset. Jos paino ylitti tietyn rajan, jääkaappi lukittiin. Sitten sai muutaman päivän syödäkseen vaan esimerkiksi porkkanoita ja omenoita. Raja oli 170-senttisellä kaverillani 50 kiloa. Muistan usein kuinka kaveri valitteli nälkäänsä ja kuukautiset hänellä alkoi vasta 17-vuotiaana. Nyt aikuisena on sairaalloisen ylipainoinen eikä vanhempien luo vierailulle ole tästä syystä asiaa.

Mun hyvä ystävä oli pikkuisen ylipainoinen lapsena ja teininä. Hänen äitinsä, sairaanhoitaja, oli itse hyvin pienikokoinen nainen.

Äiti kommentoi tytön syömisiä ja ulkonäköä usein ja tosi rumasti, ja tarjoutui esimerkiksi maksamaan Painonvartijat hänelle.  

Mieleen on jäänyt esimerkiksi yksi kerta, jolloin yläkouluikäisenä käytiin koulun jälkeen tyttöporukalla kaupassa ja ostettiin irtokarkkeja, sipsipussi ynnä muuta hyvää. Mentiin kaverini luokse herkkujen kanssa jotain leffaa katsomaan. Hänen äitinsä tuli aivan raivoissaan tytön huoneeseen oven rakoon huutamaan ja sanoi, että "mä toivon että sä oksennat nuo kaikki pois". Jäi mieleen, että miten voi aikuinen nainen puhua tuolla tavalla 13-vuotiaalle tyttärelleen.  Kerroin tästä kotona äidilleni ja hän oli aivan järkyttynyt myös.

Vierailija kirjoitti:

Mun hyvä ystävä oli pikkuisen ylipainoinen lapsena ja teininä. Hänen äitinsä, sairaanhoitaja, oli itse hyvin pienikokoinen nainen.

Äiti kommentoi tytön syömisiä ja ulkonäköä usein ja tosi rumasti, ja tarjoutui esimerkiksi maksamaan Painonvartijat hänelle.  

Mieleen on jäänyt esimerkiksi yksi kerta, jolloin yläkouluikäisenä käytiin koulun jälkeen tyttöporukalla kaupassa ja ostettiin irtokarkkeja, sipsipussi ynnä muuta hyvää. Mentiin kaverini luokse herkkujen kanssa jotain leffaa katsomaan. Hänen äitinsä tuli aivan raivoissaan tytön huoneeseen oven rakoon huutamaan ja sanoi, että "mä toivon että sä oksennat nuo kaikki pois". Jäi mieleen, että miten voi aikuinen nainen puhua tuolla tavalla 13-vuotiaalle tyttärelleen.  Kerroin tästä kotona äidilleni ja hän oli aivan järkyttynyt myös.

Näin niitä syömishäiriöitä ja vääristyneitä ruokasuhteita tehdään. Ja ylipainoisia aikuisia.

Lapsuuden parhaan kaverini kotona oli erikoinen suhdesoppa meneillään. Asuimme pienessä kylässä. Kaverini vanhemmat olivat erittäin hyviä ystäviä koulun opettajapariskunnan kanssa. Matkustelivat yhdessä, kävivät vaeltamassa Lapissa, juhlivat uutta vuotta ja juhannusta yhdessä. Näin näistä yhteisistä matkoista kuvia ystäväni kotona kuva-albumeissa.

Sitten tapahtui jotakin. Naapurit tästä supisivat, vanhempanikin, mutta lapselle ei tietysti oikein auennut mistä oli kyse. Ilmeisesti oli käynyt niin, että pariskunta oli pettänyt toisiaan keskenään. Siis vähän niin kuin parinvaihtoa, mutta ei todellakaan mitenkään yhteisymmärryksessä.

Sehän oli pieni skandaali maalaiskylässä. Etenkin, kun toisena osapuolena oli vielä sellaisena vanhanajan kansankynttilänä pidetty opettajapari.

Pariskunnat eivät olleetkaan yhtäkkiä enää missään tekemisissä keskenään, mutta miesopettajamme kävi edelleen silloin tällöin kylässä kaverini luona, silloin kun siellä ei ollut isä paikalla, eikä hän kiireisenä yrittäjänä juuri koskaan ollutkaan. Muistan vieläkin sen oudon ilmapiirin, kun menimme kaverini luokse ja siellä istuikin kahvipöydässä meidän opettaja kaverini äidin kanssa. 

Maalaisdraamaa parhaimmillaan. Käsikirjoittajat voivat vapaasti lainata.

Nykyään 30 vuotta myöhemmin kumpikaan pari ei ole enää yhdessä.

Assburger kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun kaveria kuritettiin ruumiillisesti, vaikka ne oli ihan sellainen normaalin oloinen kiva perhe ja ystävä oli ihan tavallinen kiva ja kiltti tyttö (kuten minäkin, heh-heh). Tuntui epäreilulta, kun oltiin yhdessä tehty jotain esim. oltiin lähdetty luvatta johonkin pidemmällä ja unohdettiin kotiintuloaika. Minua ehkä vähän toruttiin, mutta kaveri sai rangaistukseksi remmistä. :(

Minun ystävällä sama. Outoa oli se, että vaikka oli jo 90-lukua, niin omat vanhempani eivät mitenkään erityisemmin paheksuneet, asia ohitettiin vaan, että eri perheissä on eri käytännöt.

Kynnys lasuiluun taisi olla aika iso 90-luvulla. Ja toisaalta remmin käyttö ei välttämättä tarkoittanut mitään verille ruoskintaa. Omalla kohdalla se oli käytännössä sitä, että ensin tuli saarna tai siis keskustelu, ehkä sanoittaminen nykyisillä termeillä, ja sen jälkeen housut alas ja ehkä 5 kertaa vyöllä. Sattui joo, mutta ei mikään maailmanloppu.

Lsten genitaalialueita ei saisi vanhemmat pahoinpidellä koskaan. Kummallista myös miksi lapsen pitää riisua alapää paljaaksi hakkaamsita varten jos hän on varastanut omenan naapurista. Miten seksi ja privat parts liittyy omenavarkauteen?

Nöyryytys.

Olennainen osa rangaistusta

Tämä. Meilläkin käytettiin kasarilla "koivuniemen herraa" rangaistuksena. Ei kylläkään kovin usein, pääasiassa sillä uhkailtiin. Vain jos me lapset tehtiin jotain tosi tosi väärin, saattoi tulla risusta. Sillä selkäsaunalla ei ollut varsinaisesti tarkoitus satuttaa, ei meitä sillä risulla lyöty niin että olisi edes iho punoittanut, mutta pääasiassa kyse oli nöyryytyksestä. Lapsen kuului olla nöyrä ja totella vanhempiaan kyselemättä. Ja joka kuritta kasvaa se kunniatta kuolee. Silloin oli ihan eri asenteet, ei lapsella nähty samanlaista ihmisarvoa ja koskemattomuutta kuin täysivaltaisella aikuisella. 

Vierailija kirjoitti:

Assburger kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun kaveria kuritettiin ruumiillisesti, vaikka ne oli ihan sellainen normaalin oloinen kiva perhe ja ystävä oli ihan tavallinen kiva ja kiltti tyttö (kuten minäkin, heh-heh). Tuntui epäreilulta, kun oltiin yhdessä tehty jotain esim. oltiin lähdetty luvatta johonkin pidemmällä ja unohdettiin kotiintuloaika. Minua ehkä vähän toruttiin, mutta kaveri sai rangaistukseksi remmistä. :(

Minun ystävällä sama. Outoa oli se, että vaikka oli jo 90-lukua, niin omat vanhempani eivät mitenkään erityisemmin paheksuneet, asia ohitettiin vaan, että eri perheissä on eri käytännöt.

Kynnys lasuiluun taisi olla aika iso 90-luvulla. Ja toisaalta remmin käyttö ei välttämättä tarkoittanut mitään verille ruoskintaa. Omalla kohdalla se oli käytännössä sitä, että ensin tuli saarna tai siis keskustelu, ehkä sanoittaminen nykyisillä termeillä, ja sen jälkeen housut alas ja ehkä 5 kertaa vyöllä. Sattui joo, mutta ei mikään maailmanloppu.

Lsten genitaalialueita ei saisi vanhemmat pahoinpidellä koskaan. Kummallista myös miksi lapsen pitää riisua alapää paljaaksi hakkaamsita varten jos hän on varastanut omenan naapurista. Miten seksi ja privat parts liittyy omenavarkauteen?

Nöyryytys.

Olennainen osa rangaistusta

Tämä. Meilläkin käytettiin kasarilla "koivuniemen herraa" rangaistuksena. Ei kylläkään kovin usein, pääasiassa sillä uhkailtiin. Vain jos me lapset tehtiin jotain tosi tosi väärin, saattoi tulla risusta. Sillä selkäsaunalla ei ollut varsinaisesti tarkoitus satuttaa, ei meitä sillä risulla lyöty niin että olisi edes iho punoittanut, mutta pääasiassa kyse oli nöyryytyksestä. Lapsen kuului olla nöyrä ja totella vanhempiaan kyselemättä. Ja joka kuritta kasvaa se kunniatta kuolee. Silloin oli ihan eri asenteet, ei lapsella nähty samanlaista ihmisarvoa ja koskemattomuutta kuin täysivaltaisella aikuisella. 

Tämä. Minullakin oli kavereita, joista yhden kotona oli vitsa näkyvillä jossain seinän raossa ja toinen kaveri, jonka tiesin hakevan itse itkien pusikosta vitsan piiskaamista varten. Meillä oli myös joku kaukainen sukulaisperhe, jonka äiti puhui jossain perhejuhlissa avoimesti naureskellen siitä, kuinka oli taas piiskannut tyttärensä ennen juhliin lähtöä jostakin kiukuttelusta tms ja muistutteli pientä vieressä seisovaa tytärtään käyttäytymään, ettei taas tarvitse piiskata. Kysyin tytöltä jälkikäteen, onko hän saanut piiskaa ja tyttö vastasi vaivautuneena, että vaikka kuinka monta kertaa. Olimme ehkä 5-7-vuotiaita. 

Vanhempani kyllä paheksuivat näitä, enkä minä ikinä saanut piiskaa. Mistään lasuista ei kyllä 80-luvun lopulla puhuttu, vaan asiaa pidettiin perheen sisäisenä asiana. 

Kaverin perheessä syötiin koulun jälkeen aina munkkeja, suklaata, pääsiäismunia yms..vanhemmat oli opettajia ja lapset tietysti niitten koulussa. Ne tuli aina samalla kyydillä koulusta ja kävi ostamassa herkkuja! Itse kuljin 5km potkurilla ja kävellen ja sain ruuakseni kuivaa ruisleipää, punaviinimarjoja ja kalakeittoa. Heillä oli kyljyksiä, broileria ja makaroonia!! Emme olleet köyhiä, sellaista vaan oli kotonamme. Vanhemmat kaverilla oli ihanan rentoja ja paljon kotona. Saatiin sotkea ja meluta ja kokkailla yms. Onneksi minulla oli heidät, tervehenkinen perheeni ois tappanut minut ja nitistänyt niks!

Naapurin perheessä, kun joku pikkueläin kuoli (heillä oli paljon esim. hamstereita, hiiriä, rottia, gerbiilejä) se haudattiin heidän takapihalleen tietyn puun juurelle. Sitten perheen isä ja lapset kokoontuivat haudalle laulamaan jonkun virren. Se oli minusta huomaavaista, että tämä isä osoitti lapsille, että on arvostanut näitä lemmikkejä. Isä oli vielä insinöörinä hienossa firmassa ja kulki aina arvokkaan näköisenä puku päällä töihin hienolla autolla. Ei ollut ainakaan kusi noussut päähän hänellä :D

Vierailija kirjoitti:

Naapurin perheessä, kun joku pikkueläin kuoli (heillä oli paljon esim. hamstereita, hiiriä, rottia, gerbiilejä) se haudattiin heidän takapihalleen tietyn puun juurelle. Sitten perheen isä ja lapset kokoontuivat haudalle laulamaan jonkun virren. Se oli minusta huomaavaista, että tämä isä osoitti lapsille, että on arvostanut näitä lemmikkejä. Isä oli vielä insinöörinä hienossa firmassa ja kulki aina arvokkaan näköisenä puku päällä töihin hienolla autolla. Ei ollut ainakaan kusi noussut päähän hänellä :D

Minä liikutuin tästä :,) Ihana isä!

Kaverini söi sisarustensa kanssa joka ruualla kaksi siivua kurkkua. Ei mitään muita kasviksia tms, aina vain kaksi siivua kurkkua.

Näille lapsille myös annettiin periksi tosi helposti. Jos ei tykännyt vaikka lihakeitosta, lapselle lämmitettiin esim. nugetteja. Valitin tästä äidilleni, että ”miksi kaverini saa syödä mitä haluaa vaikka ruuaksi olisi jotain tiettyä ruokaa” ja yritin suostutella äitini lämmittämään minulle vaikka nyt niitä nugetteja :D Äiti ei ymmärtänyt tätä ja aina ”jouduin” syömään sitä mitä muut. Ihan hyvä vain.

Oltiin 70 -ja 80-luvun taitteessa alakouluikäisiä ja tykättiin tanssia aina jonkun kotona. Parhaan ystäväni kotona ei saanut tanssia olohuoneen karvalankamatolla, koska matosta irtosi perheen äidin mukaan niin paljon pölyä :D 

Yhden luokkatoverini kotona illallinen syötiin kolmelta.

Mulla oli lapsuudenystävä, jota äiti puetti ja syötti vielä kouluikäisenä. Me leikittiin tytön huoneessa ja äiti lusikoi välillä ruokaa tytön suuhun. Pihalle mennessä äiti laittoi tytölle vaatteet. Tyttö osasi kyllä itsekin, en tiedä miksi moinen touhu. Perhe oli kyllä mukava, kaikki pitivät heistä. Nykyään sillä tyttärellä on 6 lasta (kaikilla sama isä).

Kaverini perheen äiti imetti vielä kolmevuotiasta lasta. Kerroin sen kaikille koulussa ja siitä tuli yleinen naurun aihe 😂😂😂