Mitä jonkun lapsuudenystäväsi perheen tapaa/käytäntöä ihmettelit?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jäi sellainen muistikuva lapsuudesta, kun erään lapsen kotona ei ollut mattoja, eikä vuodevaatteita, enkä ole varma oliko verhojakaan tai leluja. Ei myös ollut ilmeisesti pöytää, eikä tuolia, koska läksykirjoja katseltiin tyhjällä kovalla lattialla. Oli vaan niin sairaalamainen tyhjä huone niillä lapsilla. Muistan vaan kerrossänkyn ja patjan.  Ehkä oli siivouspäivä? Muualta en vilkaissutkaan. Kävin tosi harvoin siellä ja vähän taisin pelätäkin. Nämä vanhemmat oli täys alkoholisteja. Tämä 'kaveri' valitti aikuisena, että oli nähnyt lapsena monesti nälkää. En oikein tajunnut lapsena tuota tilannetta. Jos olisin ollut aikuinen silloin olisin varmaan tehnyt niistä jonkun lasun. 

Mulla oli samanlainen kaverin koti. Ei juuri mitään huonekaluja, yksittäisiä. Olkkarissa ei mattoja eikä hyllyssä kirjoja, telkkari vaan nurkassa ja sohva. Kämppä näytti ihan siltä kuin joku olisi muuttanut pois. Vanhemmat kuitenkin taisivat olla kunnollisia, tosi hiljaisia vaan. Rahasta varmaan pulaa, sitä en lapsena tajunnut. 

Höpön höpö, tuo ajastaan edellä oleva huipputrendikäs minimalistinen koti.

Kaverini pyyhki aina suunsa syömisen jälkeen isoon talouspaperiin (perheen äiti laittoi paperit aina valmiiksi lautasen viereen). Ei käyttänyt sitä muuhun kuin suun pyyhkimiseen lopuksi.

Itse ihmettelin tätä turhaa paperin käyttöä, koska kotonani pestiin suu aina vedellä ja kuivattiin siihen tarkoitettuun omaan pieneen pyyhkeeseen. En sitten tiedä kumpi on ”oudompaa”, mutta tuntui hassulta tuhlata iso pala kertakäyttöistä paperia vain suun pyyhkimiseen.

Vierailija kirjoitti:

Oltiin 70 -ja 80-luvun taitteessa alakouluikäisiä ja tykättiin tanssia aina jonkun kotona. Parhaan ystäväni kotona ei saanut tanssia olohuoneen karvalankamatolla, koska matosta irtosi perheen äidin mukaan niin paljon pölyä :D 

Niinhän siitä irtoaakin.

Serkkujen perheessä lauloivat ja rukoilivat usein. Lisäksi yhtäkkiä kun vanhemmat saivat päähänpiston vaikka suurien oksien raivauksesta metsästä (tyyliin lauantaiaamuna), kaikkien olisi ollut pakko osallistua siihen ja repiä hulluna siellä metsässä. Siitä ei siis kerrottu etukäteen tai sovittu mitään, yllätys. Lapset tottelivat heti onnessaan kuin hypnoosissa, mutta vieraalle saattaa tulla muutama kysymys mieleen.

Vierailija kirjoitti:

Kaverini pyyhki aina suunsa syömisen jälkeen isoon talouspaperiin (perheen äiti laittoi paperit aina valmiiksi lautasen viereen). Ei käyttänyt sitä muuhun kuin suun pyyhkimiseen lopuksi.

Itse ihmettelin tätä turhaa paperin käyttöä, koska kotonani pestiin suu aina vedellä ja kuivattiin siihen tarkoitettuun omaan pieneen pyyhkeeseen. En sitten tiedä kumpi on ”oudompaa”, mutta tuntui hassulta tuhlata iso pala kertakäyttöistä paperia vain suun pyyhkimiseen.

Alapeukuista päätellen olen itse sitten ollut outo :D Näin meille pienenä opetettiin, että lika pestään vedellä eikä pyyhitä paperiin. Oli muuten vaikea oppia tuosta pesemisestä pois, sillä suu ”tuntui likaiselta” kotona syömisen jälkeen, vaikka muualla syödessä ei haha.

Teininä kaverin äiti tuli huutamaan, kun olin laittanut käytetyn tamponin vessan roskakoriin. Siis en mitenkään jättänyt sitä levälleen näkyville vaan kieritin sen vessapaperiin ja laitoin roskiin. Äiti oli sitten sen kaivanut sieltä roskakorista ja kieritellyt auki, hävetti ja vitutti ihan saatanasti. :( Tamponit ja siteet kuului kuulemma viedä ulkoroskikseen samantien, ei saanut jättää sisälle "haisemaan ja mätänemään".

Vierailija kirjoitti:

Kaverin perheellä oli raivohullu koira, joka hyväksyi kyllä perheenjäsenet, mutta ei sietänyt vieraita. Aina kun sinne meni, piti soittaa pihasta ja kysyä tarkat ohjeet tyyliin tule yläovesta (tai ala, riippuen siitä missä koira oli), älä missään nimessä soita kelloa vaan koputa, sit kaveri tulee avaamaan oven mutta vielä ei saa mennä sisään, vaan pitää odottaa että kaveri saa koiran vietyä toiseen huoneeseen, ja sit ripeästi suoraan kaverin huoneeseen ja ovi kiinni. Jos vierailulla halusi vaikka vessaan, niin sekin piti suunnitella ja toteuttaa tarkasti koiran takia. Perheessä elettiin näin vuosikaudet.

Aikuisena googlailin kerran ko. koiran rotua ja kävi ilmi, että koirassa ei ollut mitään vikaa, vaan tuo oli täysin rodulle tyypillistä käytöstä. Oli vaan aivan väärä valinta sosiaalisen lapsiperheen koiraksi.

Minulla oli kaveri, jolla oli myös tällainen koira. Sellainen rotan näköinen ja kokoinen lihaskimpale, joka kävi rähisten nilkkoihin kiinni, kun meni vierailulle.

Erään kaverin luona äitinsä ei ikinä tehnyt mitään muuta kuin maannut sohvalla katsomassa telkkaria karkkia syöden. Muistan kerran oikein hämmästyneeni, kun näin hänet seisomassa keittiössä. :D

Vierailija kirjoitti:

Yhden kaverin luona oli aina ”päiväpulla”. Tämä oli mielestäni erikoista siksi, että perheen äiti juoksi kaverini pikkuveljen perässä ja syötti hänelle tätä ”päiväpullaa” puoliväkisin. Siis tyyliin että ”ota nyt vielä haukku”. Meillä oli kotonakin kyllä pullaa, mutta se oli herkkua ja sitä sai syödä vasta kun ensin oli syönyt lämpimän ruoan. Minusta oli lapsena outoa että pullaa oli pakko syödä vaikkei olisi halunnut.

Minua nauratti ihan kamalasti tämä mielikuva. Pakkopullaa, kirjaimellisesti.

ihme juttuja toisten perheissä :D

Ala- ja yläasteen luokkalainen asui isänsä ja isoveljensä kanssa. Hänen isänsä oli ihan älytön pornohiiri, jolla oli kirjahylly täynnä VHS p*rnovideoita. Heidän kotona oli ihan ok, että lapset kavereineen katseli siellä olohuoneessa isän pornoleffoja samalla kuin isä oli vaikka keittiössä tekemässä ruokaa :D Jos isä tuli töistä kotiin juuri silloin kun niitä leffoja katsottiin "salaa", niin kumpikaan pojista ei tehnyt minkäänlaista liikettä sammuttaakseen videota. Se oli isälle ihan ok. Lisäksi se isä toi sinne kotiin joskus tuntemattoman naisen, jonka kanssa hän meni makuuhuoneeseen sulkien oven. Nainen häipyi sitten jonkin ajan päästä. Itse en ollut silloin siellä, mutta kaverit koulussa hihittelivät, että h***a oli :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaverin perheellä oli raivohullu koira, joka hyväksyi kyllä perheenjäsenet, mutta ei sietänyt vieraita. Aina kun sinne meni, piti soittaa pihasta ja kysyä tarkat ohjeet tyyliin tule yläovesta (tai ala, riippuen siitä missä koira oli), älä missään nimessä soita kelloa vaan koputa, sit kaveri tulee avaamaan oven mutta vielä ei saa mennä sisään, vaan pitää odottaa että kaveri saa koiran vietyä toiseen huoneeseen, ja sit ripeästi suoraan kaverin huoneeseen ja ovi kiinni. Jos vierailulla halusi vaikka vessaan, niin sekin piti suunnitella ja toteuttaa tarkasti koiran takia. Perheessä elettiin näin vuosikaudet.

Aikuisena googlailin kerran ko. koiran rotua ja kävi ilmi, että koirassa ei ollut mitään vikaa, vaan tuo oli täysin rodulle tyypillistä käytöstä. Oli vaan aivan väärä valinta sosiaalisen lapsiperheen koiraksi.

Minulla oli kaveri, jolla oli myös tällainen koira. Sellainen rotan näköinen ja kokoinen lihaskimpale, joka kävi rähisten nilkkoihin kiinni, kun meni vierailulle.

Nämä koirat ovat aivan saa...nasta. Kaverin äidillä oli tämmöinen. Kun menin heille, kaveri houkutteli/juksasi koiran johonkin huoneeseen oven taa. Koira käyttäytyi hiukan agressiivisesti myös kaveria kohtaan, joten hän ei voinut vain työntää sitä sinne.

Teoriassa minäkin voin olla samassa tilassa koiran kanssa, mutta tällöin piti liikkua hitaasti ja kiertää se kaukaa. Ja koirasta näki että se oli sellaisessa jännitteessä hyökkäämään. Kun poistuin kaverin huoneesta vessaan pelkäsin, että koira on päästetty pous huoneesta ja kohtaamme kahden.

Koira oli kaverin äidille rakas. Se oli jotain sukulaista purrutkin pahasti. Pieni koira siis, mutta puri täysiä. Äiti oli syyllistänyt uhria ja hyssytellyt asian maton alle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun hyvä ystävä oli pikkuisen ylipainoinen lapsena ja teininä. Hänen äitinsä, sairaanhoitaja, oli itse hyvin pienikokoinen nainen.

Äiti kommentoi tytön syömisiä ja ulkonäköä usein ja tosi rumasti, ja tarjoutui esimerkiksi maksamaan Painonvartijat hänelle.  

Mieleen on jäänyt esimerkiksi yksi kerta, jolloin yläkouluikäisenä käytiin koulun jälkeen tyttöporukalla kaupassa ja ostettiin irtokarkkeja, sipsipussi ynnä muuta hyvää. Mentiin kaverini luokse herkkujen kanssa jotain leffaa katsomaan. Hänen äitinsä tuli aivan raivoissaan tytön huoneeseen oven rakoon huutamaan ja sanoi, että "mä toivon että sä oksennat nuo kaikki pois". Jäi mieleen, että miten voi aikuinen nainen puhua tuolla tavalla 13-vuotiaalle tyttärelleen.  Kerroin tästä kotona äidilleni ja hän oli aivan järkyttynyt myös.

Näin niitä syömishäiriöitä ja vääristyneitä ruokasuhteita tehdään. Ja ylipainoisia aikuisia.

Nimenomaan. Ja haukkuminen jatkuu AV:lla.

Margariinin säilytys huoneenlämmössä aina.

Aika kauhiaa :(

Siis meillä serkuilla säilytetään limpparin huoneenlämmössä, hyi vitsi että oli pahaa :(

Vierailija kirjoitti:

Kaverini pyyhki aina suunsa syömisen jälkeen isoon talouspaperiin (perheen äiti laittoi paperit aina valmiiksi lautasen viereen). Ei käyttänyt sitä muuhun kuin suun pyyhkimiseen lopuksi.

Itse ihmettelin tätä turhaa paperin käyttöä, koska kotonani pestiin suu aina vedellä ja kuivattiin siihen tarkoitettuun omaan pieneen pyyhkeeseen. En sitten tiedä kumpi on ”oudompaa”, mutta tuntui hassulta tuhlata iso pala kertakäyttöistä paperia vain suun pyyhkimiseen.

Oliko teillä jokaisella oma pyyhe suun kuivaamiseen ja missä pesitte suun? Meillä käytettiin talouspaperia, joten teidän tapa kuulostaa oudolta, mutta toki paljon edullisempi ja ekolokisempi tapa :)

Kaverin luona talon yhteydessä oli vanhempien firman erillinen "toimisto-osa", jonne ei ollut lupaa mennä milloinkaan. Ovi asunnosta sinne oli myös lukossa, joten sitä ei saanut auki. PIdin tätä hyvin outona, vaikka onkin ihan ymmärrettävää näin aikuisena.

Menin kaverille yökylään heti koulun jälkeen, suoraan koulusta. Tultiin kaverille ja äiti huusi keittiöstä että "Tulkaa pöytään!" mikä ei tietysti ole kummallista, että koulupäivän jälkeen syödään jotain välipalaa. Mutta siellä olikin tarjolla perunoita ja kastiketta, salaattia jne. Tää oli kummallista, kun just pari tuntia aikasemmin oltiin syöty koulussa, ja mä ainakin olin siitä vielä ihan kylläinen. Kohteliaasti kuitenkin otin ruokaa sen minkä jaksoin ja aattelin että onpas erikoinen välipala.

Tuli ilta ja alkoi hiukomaan ja rupesin jo ittekseni miettimään että saadaanko me enää ruokaa tänään. Saatiinhan me, illalla kahdeksan aikaan saatiin näkkäriä ja vesimelonia. Jestas mikä nälkä oli aamulla. Siinä isäntäväki sitten taivasteli että miten se vieras nyt noin paljon syö, ja herkkänä lapsena tuli tosi paha mieli.

Ei pitäisi valittaa, sain ruokaa ja minusta huolehdittiin, mutta outoa se minusta oli.

Kerran pienenä väitin kaverilleni, että meillä ei saa laulaa (kyllästyin hänen jatkuvaan lauluunsa). Paljon myöhemmin hän hämmästeli minulle, että teillä on niin omituista, kun ei saa laulaa. Ehkä tunnustin huijanneeni, ehkä en.