Mitä kovasti kehutun kirjan suosiota et ymmärrä?

Kaikki Dan Brownin romaanit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Fifty Shades of Grey. Luin, koska ihan vilpittömästi en uskonut, että mikään kirja tai kirjasarja voi olla niin huono. Olin väärässä. Mieltänyrjäyttävän luokatonta kuraa ja lähes mykistävän vastenmielistä settiä ihan joka tasolla kirjallisesta ulosannista aihesisällön käsittelyyn.

Ja Untinen-Auelin Maan lapset -sarja, voi morjes. :D Kaksi ekaa kirjaa oli ensilukemalla ihan hauskoja, mutta loput noudattivat lähinnä kaavaa "kolmisen sivua Aylan tittelien luettelua, viitisen sivua niin uskomatonta myötähäpeää herättäviä seksikohtauksia, että alta pois, ja sitten pakollinen Uusi Mullistava Keksintö no. 689". Siis mitä se mimmi EI keksinyt? Eläinten kesytys, rintaliivit, ompeluneulat, tikit ja kipsaus, sytkärit, ihmisen biologia, saippua, koronavirusrokote, ratsastus, demokratia, kalenteri, g-piste, suuseksi... puhumattakaan nyt kaikkien mahdollisten kielten virtuoosimaisesta oppimisesta, eideettisestä muistista, hahmon säkenöivästä kauneudesta ja painovoimaa uhmaavista tisseistä. Huh huh. :D

Luin itse ekat kaksi kirjaa Untinen-Auelin Maan lapsista. En vain päässyt yli siitä, että hevosia kutsuttiin alkuhevosiksi. Termi on varmaan nykyisin ihan oikea, mutta eihän ne siihen aikaan sitä tienneet.

Muutenkin minulla lukeminen voi tyssätä ihan pieneen asiaan. Yhdessä kirjassa oli jostain syystä uneohtuneet kaikki pilkut, eihän sitä voinut lukea. Ykhdessä ulkomaalaisessa jännärissä oli tapahtumat kirjoitettu päivämäärämerkinnällä. Kirja alkoi Helsingissä 6.12., jolloin kirjan päähenkilö katsoi bussin ikkunasta räntäsadetta ja kadulla apaattisena kulkevaa naista, joka oli ollut joululahjaostoksilla. Hei haloo, tuon verran voisi kirjailija selvittää, mikä päivä Suomessa on joulukuun kuudes.

Olen itse ajatellut, että Maan lasten kirjan 3. persoonan kertoja kertoo tapahtumia ikäänkuin nykyihmisille. Kirjoissa on mielestäni puhuttu myös esim. tunneista ja muista ajanyksiköistä, joita ei tuohon aikaan ollut, mutta nykylukija ymmärtää. Välillä viitataan myös ihmiskunnan kehitykseen ja toisen ihmisrodun väistymiseen jne. mitä tuon ajan ihmiset eivät tietenkään nähneet. Aylan tekemät keksinnöt olen taas tulkinnut enemmänkin vertauskuvaksi ylipäänsä noiden keksintöjen kehittymisestä. Kuvailua siitä, että millaisissa tilanteissa vaikka neula tai saippua on ehkä voitu keksiä.

Just noin mäkin olen ajatellut! Mä oon tykännyt niistä kirjoista tosi paljon.

Vierailija kirjoitti:

Anni Kytömäen palkittu esikoisteos muutaman vuoden takaa on edelleen kesken.En muista nimeä. Raskasta jaaritusta ja epäaito tarina.

Sama juttu, en saanut kirjaa luettua, vaikka yritin sinnikkäästi. Sitä oli kehuttu ja ylistetty niin paljon, että olin tosi pettynyt, kun en pystynytkään itse nauttimaan kirjasta. Minua häiritsivät siinä myös lukemattomat sanat, joista en itse suomen kielen ammattilaisena tiennyt, mitä ne tarkoittivat - joskus tilanneyhteydestä pystyi toki päättelemään sanan merkityksen, mutta ei aina. Yhtä sanaa pohdimme kollegoiden kanssa, ja mielikuvat sanan merkityksestä vaihtelivat aika paljon.

Aristoteleen teokset. Ihme kuraa. Kukaan ei vaan kehtaa tunnustaa koska kukaan ei ole oikeasti lukenut niitä.

Paulo Coelho, en kertakaikkiaan käsitä.

Ei Harry Potterkaan varmasti tuntuisi kovin huikealta laatukokemukselta, jos sen lukisi ensimmäisen kerran aikuisena. Ne ovat lastenkirjoja ja niissä on paljon sellasta moniin lapsiin kolahtavaa huumoria. Lapsena ja nuorena ne alunperin lukeneena niillä on kyllä valtava nostalgia-arvo, vaikka no, onhan ne lapsellisia ja vaikka mitä.

Tai Soturikissat, sen nostaminen ketjussa, missä kai tyypit on (toivottavasti) jotain muuta kuin alakouluikäisiä, tuntuu vähän huvittavalta. Ihan kuraa näin aikusen näkökulmasta (kyllä, olen kuunnellut tiivistelmiä näistä ihan liikaa ja joskus lapsen kanssa lukenutkin vuorotellen ääneen), mutta ei kai niitä nyt oikeesti kukaan aikuinen lue vapaaehtosesti muutenkaan? Hyvin näyttäis toimivan lapsille sukelluksena kirjojen maailmaan, tiedän useampia, jotka ovat niiden kautta innostuneet lukemaan.

Leena Lehtolaisen "dekkarit". Itse kirjoitin lukioikäisenä paremmin.

Vierailija kirjoitti:

Leena Lehtolaisen "dekkarit". Itse kirjoitin lukioikäisenä paremmin.

Jep, sama.

Vierailija kirjoitti:

Leena Lehtolaisen "dekkarit". Itse kirjoitin lukioikäisenä paremmin.

Vaan Leena Lehtolainenpa se julkaisi ensimmäisen romaaninsa ala-asteikäisenä, 12-vuotiaana! Miltä sinun julkaistujen romaanien listasi mahtaa näyttää, kun kerran paremmin kirjoitit pöytälaatikkoon lukiossa?

Harva palstalainen ymmärtää kirjallisuutta.

Vierailija kirjoitti:

Jöördis kirjoitti:

Luultavasti kaikki K Päätalon kirjat. Niitähän ostettiin vain isänpäivälahjaksi. Päivänsankarin riesaksi. Eivät enää kelpaa kirpparillekan vaikka olisi lukematon, ehjä sarja.

Toinen kirjamyynnin piikki oli joulu. Niistä otettiin jopa sadantuhannen ensipainoksia. Sota- ja jälleenrakentajasukupolvi samaisti niihin itsensä. Nyt kun heistä on aika jättänyt, niin. . . Ei niitä riesaksi ostettu, kyllä niitä luettiin, joillekin se oli ainoa kaunokirjallinen vuoden aikana luettu teos. Monille niillä oli suuri merkitys. Päätalon kirjataan, varsinkin Iijokisarja on parhainta historiallista arkielämänkuvausta, ilman poliittista tendenssiä. Se oli niiden suosion salaisuus. Kun kirjoja on painettu niin valtavia määriä ja kohderyhmää ei enää ole, on selvä, että ne ovat ongelmajätettä. Samoin on käynyt Arto Paasilinnalle ja Laila Hietamiehelle/Hirvisaarelle.

Itse olen keräillyt tässä Iijokisarjaa mökille, ostanut tori.fi:sta ja keräillyt ilmaishyllyistä. Vielä puuttuu muutama.

Päätalo itsessään on hyvä esimerkki ahkeruudesta ja periksiantamattomuudesta. Koillismaalaisesta köyhistä oloista lähteneestä metsätyömiehestä tuli ensin rakennusmestari ja sittemmin menestyskirjailija.

Haanpää, Huovinen, Väinö Linna ja Kalle Päätalo saivat suomalaisen duunari miehenkin tarttumaan kirjaan ja lukemaan. Sillä on ollut merkityksensä.

Oman sodankäyneen isäni kuoltua sairaalassa hänen pöydällään oli kesken jäänyt Päätalon Ahdistettu maa. Kirjanmerkki oli välissä.

Siitä sain sysäyksen lukea kirja, joka jäi isäni viimeiseksi lukukokemukseksi. Sen jälkeen oli pakko lukea kaikki Päätalon.

Vain ihan ensimmäinen, se Ihmisiä telineillä jäi lukematta, se oli niin tylsä.

Loput olikin sitten silkkaa rautaa. Ajankuvaus on niin herkullista .

Joo, Päätalo oli vähän seksipöpi, mutta niin ne miehet on muutkin. Kaikki ei sitä vaan niin suoraan kerro.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Leena Lehtolaisen "dekkarit". Itse kirjoitin lukioikäisenä paremmin.

Vaan Leena Lehtolainenpa se julkaisi ensimmäisen romaaninsa ala-asteikäisenä, 12-vuotiaana! Miltä sinun julkaistujen romaanien listasi mahtaa näyttää, kun kerran paremmin kirjoitit pöytälaatikkoon lukiossa?

Muistelisin että Arto Melleri pisti paremmaksi. Taisi olla kymmenvuotias kun julkaisi ensimmäisen kirjansa.

Vierailija kirjoitti:

Jos saa mainita muutakin kuin romaaneja, niin Esko Valtaojan kirjat. Luonnontieteestä hän kirjoittaa ihan hyvin kansantajuisesti, mutta se filosofiaa ja yhteiskuntaa käsittelevä osuus on aina kuin jonkun itseään NIIN paljon muita fiksumpana pitävän lukiolaisen kynästä.

Ihan oikeasti Esko, niitä juttuja pn mietitty ihan järjestelmällisesti jo satoja vuosia, vaikka sinä et siitä olekaan vaivautunut lukemaan. Ajatuksesi eivät ole omaperäisiä, ja ne on esitetty paremmin jo monen monta kertaa. Niille on myös tunnettuja vasta-argumentteja, jotka Valtaojan kirjoissa tietysti täysin sivuutetaan, koska hän ei ole edes tietoinen niistä.

Tästä olen niin samaa mieltä!

Vierailija kirjoitti:

Leena Lehtolaisen "dekkarit". Itse kirjoitin lukioikäisenä paremmin.

Onko sinulta julkaistu jotakin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Leena Lehtolaisen "dekkarit". Itse kirjoitin lukioikäisenä paremmin.

Vaan Leena Lehtolainenpa se julkaisi ensimmäisen romaaninsa ala-asteikäisenä, 12-vuotiaana! Miltä sinun julkaistujen romaanien listasi mahtaa näyttää, kun kerran paremmin kirjoitit pöytälaatikkoon lukiossa?

Muistelisin että Arto Melleri pisti paremmaksi. Taisi olla kymmenvuotias kun julkaisi ensimmäisen kirjansa.

Molemmat ilmeisesti siinä Kontakti-sarjassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jöördis kirjoitti:

Luultavasti kaikki K Päätalon kirjat. Niitähän ostettiin vain isänpäivälahjaksi. Päivänsankarin riesaksi. Eivät enää kelpaa kirpparillekan vaikka olisi lukematon, ehjä sarja.

Toinen kirjamyynnin piikki oli joulu. Niistä otettiin jopa sadantuhannen ensipainoksia. Sota- ja jälleenrakentajasukupolvi samaisti niihin itsensä. Nyt kun heistä on aika jättänyt, niin. . . Ei niitä riesaksi ostettu, kyllä niitä luettiin, joillekin se oli ainoa kaunokirjallinen vuoden aikana luettu teos. Monille niillä oli suuri merkitys. Päätalon kirjataan, varsinkin Iijokisarja on parhainta historiallista arkielämänkuvausta, ilman poliittista tendenssiä. Se oli niiden suosion salaisuus. Kun kirjoja on painettu niin valtavia määriä ja kohderyhmää ei enää ole, on selvä, että ne ovat ongelmajätettä. Samoin on käynyt Arto Paasilinnalle ja Laila Hietamiehelle/Hirvisaarelle.

Itse olen keräillyt tässä Iijokisarjaa mökille, ostanut tori.fi:sta ja keräillyt ilmaishyllyistä. Vielä puuttuu muutama.

Päätalo itsessään on hyvä esimerkki ahkeruudesta ja periksiantamattomuudesta. Koillismaalaisesta köyhistä oloista lähteneestä metsätyömiehestä tuli ensin rakennusmestari ja sittemmin menestyskirjailija.

Haanpää, Huovinen, Väinö Linna ja Kalle Päätalo saivat suomalaisen duunari miehenkin tarttumaan kirjaan ja lukemaan. Sillä on ollut merkityksensä.

Oman sodankäyneen isäni kuoltua sairaalassa hänen pöydällään oli kesken jäänyt Päätalon Ahdistettu maa. Kirjanmerkki oli välissä.

Siitä sain sysäyksen lukea kirja, joka jäi isäni viimeiseksi lukukokemukseksi. Sen jälkeen oli pakko lukea kaikki Päätalon.

Vain ihan ensimmäinen, se Ihmisiä telineillä jäi lukematta, se oli niin tylsä.

Loput olikin sitten silkkaa rautaa. Ajankuvaus on niin herkullista .

Joo, Päätalo oli vähän seksipöpi, mutta niin ne miehet on muutkin. Kaikki ei sitä vaan niin suoraan kerro.

Tätini mies oli myös sodankäynyt mies, muutamaa vuotta Päätaloa vanhempi ja oli 1990-luvulla jo monien sairauksien runtelema. Siinä vaiheessa, kun hän ei enää itse pystynyt aivoinfarktiin jälkeen lukemaan, niin vaimo luki hänelle Päätaloa ääneen. Hän vähän harmitteli sitä, ettei elä niin kauaa, että Kallen ja vaimon suhde lopulta ratkeaisi.

Tuo seksipöpiys on selitettävissä sillä, kun kaikkien väheksymä, entinen kunnanelätti huomaa, että vientiä riittää, niin miksei käyttäisi tilaisuuksia hyväkseen, varsinkin, kun sota-aikana ei tiennyt, mikä kerta voi olla viimeinen. Kallea hyväksikäytettin myös.

Olen tuo mökille Iijoki-sarjaa keräävä.

Harry Pottereita en vaan ymmärrä.

Sofi Oksasen Puhdistus. Hekumoi toisten kärsimyksellä, kuvottavaa.

Donna Tart, Tikli. Jätin kesken, kun hyvän alun jälkeen kirja meni käsittämättömäksi sekoiluksi. Katsoin kuitenkin myös elokuvan, josta en oikein pitänyt. Siinäkin olisi ollut tiivistämisen varaa. Tartin Pientä ystävää en ole vielä lukenut.

Jotenkin oudolta tuntuu, että hienon esikoisteoksen jälkeen kirjallinen taso on pudonnut noinkin paljon ja kirjailija on alkanut turvautua teennäisiin sivistyssanoihin ja tarpeettomiin adjektiiveihin vaikuttaakseen fiksummalta kuin on todellisuudessa.

Jari Tervon sekä Sofi Oksasen tuotanto (vai pitäisikö sanoa tuotokset) kokonaisuudessaan. Joka kerta valtava mediakohu ja hehkutus, kun jompi kumpi oksentaa markkinoille lisää keräyspaperia.

Jari Tervon kirjat. Yksioikoisia. Niistä puuttuu jokin ulottuvuus.