Mitä kovasti kehutun kirjan suosiota et ymmärrä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Carrie

Kingin kirjoitustyyli vain tökkii. Kirjan pitkät sekavat tajunnanvirtavirkkeet ovat rasittavaa luettavaa, ja mielestäni kirjan sisältö jäi jotenkin vajaavaiseksi. Kiusattua teinityttöä kiusataan, nöyryytetään tanssiaisissa, ja hetken päästä Carrie onkin jo tappanut kaikki ja kuollut itse. Muistan kuinka kirjan luettua ensimmäisen ajatukseni oli: "siinäkö se oli?" En ehtinyt tuntemaan mitään kirjaa tai sen hahmoja kohtaan kun opus jo loppui.

Toki kirjassa on niitä tekaistuja asiakirjoja, mutta ainakaan minusta ne eivät onnistuneet paikkaamaan sitä, että kirja tuntui kiirehdityltä. Harmittaa kovasti, sillä telekinesia on aiheena todella kiinnostava.

Kingin varhaisia teoksia voi olla vaikea lukea. en tiedä johtuuko käännetystä tekstistä vai siitä että käytti paljon päihteitä nuorena. en tiedä miksi carrie on kehuttu, vai johtuuko siitä että oli kehutun kirjoittajan käsittääkseni ensimmäinen teos. 

Kyllä niitä varhaisia voi just ja just lukea, mutta uusi tuotanto onkin sitten juustohöylällä itsemurhaa.

kakkaa lumessa

Vierailija kirjoitti:

En tiedä ovatko nämä enää suosittuja, mutta mummoni, äitini ja tätini rakastivat Anni Polvan kirjoja. Eikä pelkästään Tiina-kirjoja, vaan niitä romanttisia romaaneja. Aina sama juoni: äkäpussi nainen tapaa miehen, jota inhoaa heti ensinäkemältä. Hän kiukuttelee ja riitelee miehen kanssa, mutta lopulta sittenkin rakastuu ja he päätyvät yhteen. Tämä ei toki ole vain Polvan, vaan lukemattomien kirjailijoiden stereotypia. Viha, ystävyys, rakkaus.

Kun on yhden Polvan lukenut, on lukenut ne kaikki.

Älä unohda että mies oli agronomi, jolla oli kaunis, kärttyisä kaupunkilaistyttöystävä.

Sankaritar oli punatukkainen ja vihreäsilmäinen ja hänellä oli 50-senttinen vyötärö.

Kirjahyllyssäni on ollut viitisen vuotta Katja Kallion Säkenöivät hetket. Olen aloittanut sen lukemisen ehkä viisi kertaa, mutta en pääse kirjassa muutamaa sivua pidemmälle. Olen tarjonnut sitä muutamalle tuttavalleni luettavaksi, mutta kukaan ei ole innostunut tekstistä.

Fifty shades of grey. Luin ehkä puoleen väliin ekaa kirjaa ja ei napannut yhtään. Oli ahdistava. En ymmärrä hypeä.

Sitten Seitsemän sisarta sarja. Olen lukenut 1,5 kirjaa. Eka oli ihan mukiinmenevä, mutta toinen jotenkin tuntui toistolta ja väkisin kirjoitetulta.

No silloinhan kirjailija on epäonnistunut, jos "sanoma" ei mene perille. Ei se ole lukijan vika.

S. K. Tremaynen. J.P. Delayney. Molempia hypetetty hirveesti. Odotin suorastaan innolla heidän tuotannon lukemista. En vain saanut sellaista fiilistä kuin joidenkin toisten kirjojen kohdalla. Ne hypnotisoi lukemaan alusta loppuun wau fiiliksellä.

Viimeaikaisista Nainen junassa. Pidän dekkarityylisistä kirjoista, mutta tässä kirjassa juoni oli lähinnä se, että nuori nainen haahuili ympäriinsä puolikännissä.

Menneiltä vuosilta on paljonkin hehkutettuja kirjoja, joiden suosiota en koskaan ymmärtänyt. Mutta ehkä jo silloin oli tämä "fear of missing out" -ilmiö.

Raamattu:  Todella epärealistinen kirja, jonka juoni heittelee jatkuvasti ja lauserakenteet on usein päin helvettiä.

Harry Pottereiden. Kieli niin yksinkertaista, että kaksivuotiaskin ymmärtää, juoni kopioitu muualta, luokkayhteiskuntaoppia koko kirjasarja täynnä. Siinä nyt muutama syy.

Tove Janssonin muumikirjat. Yritin lapsena lukea, mutta olivat tylsiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monet on parjannut Häräntappoasetta, mielestäni ihan ymmärrettävää kirjailijan silloisen iän takia. Itse 15-vuotiaana pystyin kuitenkin samaistumaan ja tykkäsin kovasti. Nykyään oon vähän erilaisessa elämäntilanteessa.

Anna-Leena Härkösen tuotannosta ehdottomasti koskettavin kirja on Loppuunkäsitelty, johon ajatukseni palaa aina uudestaan.

Meillä Häräntappoase kuului pakollisiin luettaviin yläasteella. Oli se minusta ihan hyvä, vaikka se ei itselleni ollut mikään maata mullistava mestariteos. Kuitenkin mielelläni sen luin, pystyin samaistumaan sen ajan maalaiselämään ja ajattelin että aikamoisen hyvä kirja 15-vuotiaan kirjoittamaksi. Itsekin sain pääasiassa kiitettäviä numeroita ainekirjoituksista, mutta en todellakaan olisi pystynyt itsenäisesti kirjoittamaan sen kaltaista (tai muunkaankaltaista) kirjaa niin nuorena.

Härköseltä olen muutamia satunnaisia kirjojan ja kolumneja lukenut myöhemmin, en ole mitenkään ollut ihastunut.

Häräntappoaseesta on muuten tulossa uusi ja "nykyaikaan päivitetty" (lainaus iltapäivälehdestä) tv-sarja.

Muumit ovat sarjakuvina (alkuperäisinä) todella hyviä, mutta kirjat liian taiteellisia ja tylsiä.

Huonoin kirja on Uusi testamentti. Se pilaa Raamatun juonen. Ensin Jumala oli ankara ja vihainen ja väkivallan ystäväkin, mutta sitten hän lähetti poikansa kertomaan, että on muuttanut mielensä ja nyt onkin niin että viholliselle pitää kääntää toinen poski ja miekat takoa auroiksi ja muuta lällyä.

Olisi vaan pysynyt vanhassa. Vanha testamentti on reipasta väkivaltaviihdettä, uusi taas niin pehmoilua että YÄK.

Jonotin tosi pitkään kirjastosta "hopeasiivet" kirjaa joka siis jatkpa loistavalle "kultahäkille".

Ihan hirveä pettymys 🦍🦍🦍!!!

Typerä, naurettava, huono, tylsä, pehmopornoa yök!!!

Sota ja rauha. Massiivinen järkäle, ja minulla on siitä vieläpä hyvin vanha englanninkielinen käännös. Käännös, joka on Tolstoin itsensä hyväksymä, ns. official englanninkielinen käännös.

Odotin koko ajan jotain suurta sanomaa tai oivallusta, tai muuten vain merkittävää käännettä. Jotain minkä kokisin merkitykselliseksi. Sitä ei koskaan tullut tai sitten se meni minulta ohi.

Te, jotka pidätte kirjasta, selittäkäkää miksi se on mestariteos? Jos se siis on.

Don DeLillon Putoava mies.

Suomalainen kustantaja kuvaa kirjaa mm. sanoin:

"Vaikka teos kuvaa elämän mielivaltaisuutta, lukuelämys on suorastaan puhdistava."

Itse en kirjasta löytänyt muuta puhdistavaa kuin sen sivut ja ne aiheuttivat allergisen reaktion peräaukkoni tuntumaan jo viikossa.

Anja Kaurasen/Snelmannin monet kirjat. Sonja O aikoinaan kohtuullinen. Suurin osa pitkästyttävää kerrontaa. Eli olen lukenut hänen monia kirojaan “kahlaamalla” läpi. Jatkossa tuskin vaivaudun edes siihen.

Enid Blytonin Viisikko-sarja. Epärealistisen pikkuvanhoja hahmoja, joihin oli lapsena hyvin vaikea samastua... palvelija? Lauttaretki jokea pitkin? Tämä kokemus siis 1980-luvun lapsena.

Twilight -sarja (kuraa)

Paulo Coelho, tekoälykästä populismia, ulkomaiden Tommy Tabermannia (RIP Tommy)