Lue keskustelun säännöt.
Mitä kovasti kehutun kirjan suosiota et ymmärrä?
Kommentit (1753)
Väinö Linnan Tuntematon sotilas.
Aika tylsä kirja. Elokuvatkin siitä on tehty lähinnä räiskintää korostavaksi. Sota oli kyllä paljon muutakin kuin jatkuvia taisteluita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni Stephen Kingin kirjoista. Miehellä on joitakin superhittejä jotka tekivät häntä tunnetuksi mutta loput 90% onkin ihan peruskauraa.
Jos pitäisi kuka joku hyvä Kingin kirja, mikä se olisi? Olen lukenut Hohdon, Uinu, uinu lemmikkini ja luultavasti Stand by me:n. Viimeksimainittu voi mennä sekaisin elokuvan kanssa.
Minun mielestäni parhaat olivat Tukikohta, Se ja Uneton yö. Jostain syystä varsinkin tuo viimeinen on jäänyt kummittelemaan mieleen vuosikausiksi.
Karmein lukemistani Kingin kirjoista taas oli Julma leikki, Gerald's Game... sitäkään en oikein kykene unohtamaan!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntematon sotilas - pelkkää keksittyä shaibaa sodasta ja täynnä epärealistisia hahmoja.
Täällä pohjantähden alla - kommunistipropagandaa ja valhetta
Kalevala - tylsää satuilua
Seitsemän veljestä - seitsemän vähämielisen pöljän sekoilua
Päätalon koko tuotanto - tekotaiteellista paskaaEt ole ilmeisesti lukenut yhtään näistä kirjoista.
Tuntemattomassa ja Pohjantähdessä on jonkin verran mainitsemiasi asioita, Pohjantähdessä enemmän puolueellista näkökulmaa, mutta mainitse yksi täysin realistinen sotaromaani. Hyvin kirjoitettuja molemmat.
Kalevalaa en ole lukenut, mutta sehän onkin Lönnrotin kokoama kansalliseepos, ei sen tarkoitus ole realistinen kuvaus ollutkaan. Ovatko Odysseus ja Niebelungin laulu muuta kuin satua.
Seitsemän veljestä on mielestäni hyvä kirja henkisestä kasvusta yhteiskuntakelpoisiksi kansalaisiksi.
Päätalo on kaikkea muuta kuin tekotaiteellista, niin kansanomaista tekstiä ja tosin värittynyttä ja pikkutarkkaa periaatteessa tavallisten asioiden kuvaamista kuin olla ja voi.
Tuntematon sotilas on täynnä jermuilua ja uhoa.
Taisto Huuskosen Jermut ja Jermut jatkosodassa olivat monta kertaluokkaa pahempia tässä suhteessa. Rivimiesten jermuilusta oli tehty suorastaan sankarillista, ja komppanianpäällikkö "Nokka-Eemeliin" oli yhdistetty kaikki huonon upseerin ja esimiehen irvikuvat.
Joku mainitsi aiemmin, että Kingiltä Tommyknockers (Kolkuttajat) oli huono ja Tarpeellista tavaraa oli viimeinen, jota viitsi lukea. Minulle kävi samalla tavalla samojen kirjojen kohdalla. Monet ovat sanoneet, että Kingin taso heikkeni, kun hän pääsi kuiville alkoholi- ja huumeongelmansa kansssa. Itse asiassa Kolkuttajat on Kingin omasta mielestä hänen huonoin kirjansa, joka on kirjoitettu aallonpohjassa, jonka jälkeen huumeet saivat jäädä. Mm. Cujon kirjoittamisesta King ei kuulemma muista mitään. Tuskinpa huumeet luovuutta lisäsivät, mutta toivat ehkä mukanaan vainoharhaisuutta ja muita tunteita, jotka sopivat kauhutarinoiden kirjoittamiseen.
Omia suosikkejani Kingiltä ovat Tulisilmä ja Kosketus. Kirjailijana King ei ole mitenkään erikoinen, henkilöhahmot ovat köykäisiä ja välillä juonenkäänteet ovat typeriä. Mutta Kingillä on usein taustalla kiinnostava idea tai kysymys, joka liittyy yliluonnollisiin ilmiöihin ja miten joku niihin reagoisi. Valitettavasti Kingin taito kirjoittaa vetävä romaani ei ole yhtä hyvä kuin hänen kykynsä keksiä hyvä idea, minkä vuoksi hänen novellinsa ovat parempia kuin romaanit. Mitä pitempi romaani on, sitä enemmän siinä on tyhjäkäyntiä, joka laimentaa hyvänkin idean. Suosittelen siis eniten Kingin novellikokoelmia.
Vierailija kirjoitti:
Joku mainitsi aiemmin, että Kingiltä Tommyknockers (Kolkuttajat) oli huono ja Tarpeellista tavaraa oli viimeinen, jota viitsi lukea. Minulle kävi samalla tavalla samojen kirjojen kohdalla. Monet ovat sanoneet, että Kingin taso heikkeni, kun hän pääsi kuiville alkoholi- ja huumeongelmansa kansssa. Itse asiassa Kolkuttajat on Kingin omasta mielestä hänen huonoin kirjansa, joka on kirjoitettu aallonpohjassa, jonka jälkeen huumeet saivat jäädä. Mm. Cujon kirjoittamisesta King ei kuulemma muista mitään. Tuskinpa huumeet luovuutta lisäsivät, mutta toivat ehkä mukanaan vainoharhaisuutta ja muita tunteita, jotka sopivat kauhutarinoiden kirjoittamiseen.
Omia suosikkejani Kingiltä ovat Tulisilmä ja Kosketus. Kirjailijana King ei ole mitenkään erikoinen, henkilöhahmot ovat köykäisiä ja välillä juonenkäänteet ovat typeriä. Mutta Kingillä on usein taustalla kiinnostava idea tai kysymys, joka liittyy yliluonnollisiin ilmiöihin ja miten joku niihin reagoisi. Valitettavasti Kingin taito kirjoittaa vetävä romaani ei ole yhtä hyvä kuin hänen kykynsä keksiä hyvä idea, minkä vuoksi hänen novellinsa ovat parempia kuin romaanit. Mitä pitempi romaani on, sitä enemmän siinä on tyhjäkäyntiä, joka laimentaa hyvänkin idean. Suosittelen siis eniten Kingin novellikokoelmia.
Oma kokemukseni kauhun suurkuluttajana on, että tämä pätee lähes kaikkiin kauhukirjoihin ja -leffoihin. Hienokin idea menee pilalle, jos hahmot ovat ihan tylsiä ja yksiulotteisia. Loppu on lähes aina pettymys, koska onnellinen loppu on helposti lälly ja epäuskottava, onneton loppu taas jää harmittamaan (jos välittää hahmoista).
Kauhun kirjoittaminen oikein on erittäin vaikeaa. Itselleni Kingin "Uinu, uinu lemmikkini" oli karmea kokemus, yksi onnistuneimmista kauhutarinoista. Todella häiritsevä idea, ahdistavat käänteet ja julma loppu. King on sanonut että tuo kirja oli niin synkkä, että häntä itseäänkin alkoi ahdistaa. Luulen että sen ahdistuksen syy on kuolemanpelko, joka asuu meissä kaikissa jollain tasolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikki oppikirjat. Vain aivoton menee virran mukana
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni Stephen Kingin kirjoista. Miehellä on joitakin superhittejä jotka tekivät häntä tunnetuksi mutta loput 90% onkin ihan peruskauraa.
Jos pitäisi kuka joku hyvä Kingin kirja, mikä se olisi? Olen lukenut Hohdon, Uinu, uinu lemmikkini ja luultavasti Stand by me:n. Viimeksimainittu voi mennä sekaisin elokuvan kanssa.
Monien kirjojen maine perustuu siihen että ne olivat jotenkin poikkeuksellisia omana julkaisuaikanaan. Kuten suurin osa Stephen Kingin teoksista. Sitä ennen ei valtavirrassa julkaistu kauhukirjallisuutta eikä -leffoja runsaasti. Sellaiset olivat enimmäkseen roskakulttuuria, joista suuri yleisö ei harrastanut.
Kauhu oli kirjallisuudessa muotia 1800-luvulla ns. romantiikan aikana, mutta sen jälkeen ei niinkään suosittua. Ilmeisesti 1900-luvun alkupuoli maailmansotineen oli tarpeeksi todellista horroria sen ajan ihmisille, joten kauhu genrenä alkoi kunnolla kehittyä vasta 1960-luvulta ja kirjallisuutta , jota ei välttämättä pidetty edelleenkään kovin hyvänä kirjallisuutena, tuki kirjoista tehdyt elokuvat, joissa oli arvostettuja ohjaajia kuten Hohto/Kubrick, Rosemaryn painajainen/Polanski, Tappajahai/Spielberg jne...
Tuon ajan jälkeen King ja samantapaiset teokset ovat saaneet paljon seuraajia ja kauhusta on tullut oma arvostettu ja runsas genrensä sekä kirjallisuudessa että elokuvassa, joten nuorempi ihminen, joka on nähnyt/lukenut valtavasti erityyppistä kauhua, ei enää tavoita samaa tunnelmaa, kuin silloin kun monet 60-80-lukujen klassikot julkaistiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaikki oppikirjat. Vain aivoton menee virran mukana
Ne aivottomat virran mukana menijät mahdollistavat sinunkin loisimisesi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni Stephen Kingin kirjoista. Miehellä on joitakin superhittejä jotka tekivät häntä tunnetuksi mutta loput 90% onkin ihan peruskauraa.
Jos pitäisi kuka joku hyvä Kingin kirja, mikä se olisi? Olen lukenut Hohdon, Uinu, uinu lemmikkini ja luultavasti Stand by me:n. Viimeksimainittu voi mennä sekaisin elokuvan kanssa.
Monien kirjojen maine perustuu siihen että ne olivat jotenkin poikkeuksellisia omana julkaisuaikanaan. Kuten suurin osa Stephen Kingin teoksista. Sitä ennen ei valtavirrassa julkaistu kauhukirjallisuutta eikä -leffoja runsaasti. Sellaiset olivat enimmäkseen roskakulttuuria, joista suuri yleisö ei harrastanut.
Kauhu oli kirjallisuudessa muotia 1800-luvulla ns. romantiikan aikana, mutta sen jälkeen ei niinkään suosittua. Ilmeisesti 1900-luvun alkupuoli maailmansotineen oli tarpeeksi todellista horroria sen ajan ihmisille, joten kauhu genrenä alkoi kunnolla kehittyä vasta 1960-luvulta ja kirjallisuutta , jota ei välttämättä pidetty edelleenkään kovin hyvänä kirjallisuutena, tuki kirjoista tehdyt elokuvat, joissa oli arvostettuja ohjaajia kuten Hohto/Kubrick, Rosemaryn painajainen/Polanski, Tappajahai/Spielberg jne...
Tuon ajan jälkeen King ja samantapaiset teokset ovat saaneet paljon seuraajia ja kauhusta on tullut oma arvostettu ja runsas genrensä sekä kirjallisuudessa että elokuvassa, joten nuorempi ihminen, joka on nähnyt/lukenut valtavasti erityyppistä kauhua, ei enää tavoita samaa tunnelmaa, kuin silloin kun monet 60-80-lukujen klassikot julkaistiin.
Aika muuttuu ja mieltymykset. Moni aikansa arvostettu ja palkittu vuoden suuri lukuromaani ja myyntimenestys ei kiinnosta nykylukijaa ja on antikvariaateillekin ongelmajätettä. Kuka muistaa 1970- luvulta sellaiset menestysromaanit kuin Czardas, Sinisen meren sankari tai vaikkapa Kreikkalainen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni Stephen Kingin kirjoista. Miehellä on joitakin superhittejä jotka tekivät häntä tunnetuksi mutta loput 90% onkin ihan peruskauraa.
Jos pitäisi kuka joku hyvä Kingin kirja, mikä se olisi? Olen lukenut Hohdon, Uinu, uinu lemmikkini ja luultavasti Stand by me:n. Viimeksimainittu voi mennä sekaisin elokuvan kanssa.
Monien kirjojen maine perustuu siihen että ne olivat jotenkin poikkeuksellisia omana julkaisuaikanaan. Kuten suurin osa Stephen Kingin teoksista. Sitä ennen ei valtavirrassa julkaistu kauhukirjallisuutta eikä -leffoja runsaasti. Sellaiset olivat enimmäkseen roskakulttuuria, joista suuri yleisö ei harrastanut.
Kauhu oli kirjallisuudessa muotia 1800-luvulla ns. romantiikan aikana, mutta sen jälkeen ei niinkään suosittua. Ilmeisesti 1900-luvun alkupuoli maailmansotineen oli tarpeeksi todellista horroria sen ajan ihmisille, joten kauhu genrenä alkoi kunnolla kehittyä vasta 1960-luvulta ja kirjallisuutta , jota ei välttämättä pidetty edelleenkään kovin hyvänä kirjallisuutena, tuki kirjoista tehdyt elokuvat, joissa oli arvostettuja ohjaajia kuten Hohto/Kubrick, Rosemaryn painajainen/Polanski, Tappajahai/Spielberg jne...
Tuon ajan jälkeen King ja samantapaiset teokset ovat saaneet paljon seuraajia ja kauhusta on tullut oma arvostettu ja runsas genrensä sekä kirjallisuudessa että elokuvassa, joten nuorempi ihminen, joka on nähnyt/lukenut valtavasti erityyppistä kauhua, ei enää tavoita samaa tunnelmaa, kuin silloin kun monet 60-80-lukujen klassikot julkaistiin.
Aika muuttuu ja mieltymykset. Moni aikansa arvostettu ja palkittu vuoden suuri lukuromaani ja myyntimenestys ei kiinnosta nykylukijaa ja on antikvariaateillekin ongelmajätettä. Kuka muistaa 1970- luvulta sellaiset menestysromaanit kuin Czardas, Sinisen meren sankari tai vaikkapa Kreikkalainen?
Muistan tuon Kreikkalaisen. Mutta varmasti sen suosio perustui Aristoteles Onassikseen ja Jackie Kennedyyn, jotka olivat sen ajan superjulkkiksia. Ja siihen että lehdistössä ja tosi-tv:ssä, YouTubessa ja netissä yleensä ei ollut paljon paljastuksia kuuluisuuksista.
Mutta bestsellereissä on tänäänkin kirjoja mm. Kennedyjen perheestä, joten selvästi kuuluisten ja rikkaiden elämäntyyliä kuvaaville kirjoille on edelleen kysyntää.
Miksi nuo muut kirjat eivät mielestäsi kiinnostaisi nykylukijaa, sitä en ymmärrä. Czardaksesta on englannikielellä otettu viimeksi uusintapianos melko vähän aikaa siiten eli 2013.
Motramin kirja on Goodreads-sivustolla ja kyllä siellä moni on merkinnyt sen luetuksi viime vuosina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni Stephen Kingin kirjoista. Miehellä on joitakin superhittejä jotka tekivät häntä tunnetuksi mutta loput 90% onkin ihan peruskauraa.
Jos pitäisi kuka joku hyvä Kingin kirja, mikä se olisi? Olen lukenut Hohdon, Uinu, uinu lemmikkini ja luultavasti Stand by me:n. Viimeksimainittu voi mennä sekaisin elokuvan kanssa.
Monien kirjojen maine perustuu siihen että ne olivat jotenkin poikkeuksellisia omana julkaisuaikanaan. Kuten suurin osa Stephen Kingin teoksista. Sitä ennen ei valtavirrassa julkaistu kauhukirjallisuutta eikä -leffoja runsaasti. Sellaiset olivat enimmäkseen roskakulttuuria, joista suuri yleisö ei harrastanut.
Kauhu oli kirjallisuudessa muotia 1800-luvulla ns. romantiikan aikana, mutta sen jälkeen ei niinkään suosittua. Ilmeisesti 1900-luvun alkupuoli maailmansotineen oli tarpeeksi todellista horroria sen ajan ihmisille, joten kauhu genrenä alkoi kunnolla kehittyä vasta 1960-luvulta ja kirjallisuutta , jota ei välttämättä pidetty edelleenkään kovin hyvänä kirjallisuutena, tuki kirjoista tehdyt elokuvat, joissa oli arvostettuja ohjaajia kuten Hohto/Kubrick, Rosemaryn painajainen/Polanski, Tappajahai/Spielberg jne...
Tuon ajan jälkeen King ja samantapaiset teokset ovat saaneet paljon seuraajia ja kauhusta on tullut oma arvostettu ja runsas genrensä sekä kirjallisuudessa että elokuvassa, joten nuorempi ihminen, joka on nähnyt/lukenut valtavasti erityyppistä kauhua, ei enää tavoita samaa tunnelmaa, kuin silloin kun monet 60-80-lukujen klassikot julkaistiin.
Aika muuttuu ja mieltymykset. Moni aikansa arvostettu ja palkittu vuoden suuri lukuromaani ja myyntimenestys ei kiinnosta nykylukijaa ja on antikvariaateillekin ongelmajätettä. Kuka muistaa 1970- luvulta sellaiset menestysromaanit kuin Czardas, Sinisen meren sankari tai vaikkapa Kreikkalainen?
Muistan tuon Kreikkalaisen. Mutta varmasti sen suosio perustui Aristoteles Onassikseen ja Jackie Kennedyyn, jotka olivat sen ajan superjulkkiksia. Ja siihen että lehdistössä ja tosi-tv:ssä, YouTubessa ja netissä yleensä ei ollut paljon paljastuksia kuuluisuuksista.
Mutta bestsellereissä on tänäänkin kirjoja mm. Kennedyjen perheestä, joten selvästi kuuluisten ja rikkaiden elämäntyyliä kuvaaville kirjoille on edelleen kysyntää.
Miksi nuo muut kirjat eivät mielestäsi kiinnostaisi nykylukijaa, sitä en ymmärrä. Czardaksesta on englannikielellä otettu viimeksi uusintapianos melko vähän aikaa siiten eli 2013.
Motramin kirja on Goodreads-sivustolla ja kyllä siellä moni on merkinnyt sen luetuksi viime vuosina.
Lienet ainoa palstalaisista. Itsellä tuli mieleen 1970- luvun sadoista menestyskirjoihin juuri nuo kolme, olivatkohan ne tunnetuimmat, koska niitä luetaan vieläkin, mutta luetaanko Suomessa? Tosiasia on kuitenkin, että antikvariaatit eivät niistä tappele eikä keskivertotyyppi muista ko. kirjoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kahraum kirjoitti:
Linnan Täällä Pohjantähden alla.
Tylsää arkielämän kuvausta sivu toisensa jälkeen. Jaksoin silti 450 sivua, kun ajattelin, että tässä vielä selviää koko kirjan idea. Ei selvinnyt.
Paras lukemani kirja. Uskottavan tuntuiset henkilöt ja tapahtumat, jotka kietoutuivat todelliseen, suomen sotien aikaiseen historiaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Assburger kirjoitti:
Linnan tuotantoa voisi moittia siitä, että niitä on pidetty liikaa faktana, vaikka ne ovat nimenomaan historiallisia romaaneja, vaikkakin mm. Tuntematon sotilas perustuukiin Linnan ja jänen palvelustovetiensa sitakokemuksiin.
Ei se silti ole mikään syy lytätä kirjoja.
Ei tosiaan kannata historiallisia romaaneja totuutena. Esim. Täällä Pohjantähden alla -kirjassa valkoiset ovat yleensä v-mäisiä ihmisiä ja punaiset mukavia ihmisiä, joihin on lukijan helpompi samaistua.
Valkoiset kiduttivat punaisia leireillä sodan jälkeen. Heidän kuvaamisensa mukavina tyyppeinä olisi suunnilleen sama kuin Hitlerin Saksan sotilaiden kuvaaminen mukavina.
Ei nimittäin olleet.
Jos tutustut kiistattomaan ja puolueettomaan historiantutkimukseen niin sieltä selviää että saksalaiset sotilaat itseasiassa syyllistyivät vähemmän sotarikoksiin verrattuna liittoutuneiden ja N-liiton sotilaisiin. Älä luota liikaa Hollywoodin elokuviin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hieman hankala kysymys, mutta ensimmäisenä tulee mieleen Charlotte Brontën Syrjästäkatsojan tarina sekä Kaari Utrion Yksisarvinen.
Syrjästäkatsojan tarinassa on kaikki Kotiopettajattaren romaanin "viat" potenssiin sata: kymmenien, ellei satojen sivujen verran täysin turhanpäivästä jaarittelua, joka koostuu ympäristön pikkutarkasta kuvailuista useamman rivin pituisia lauseita käyttäen (päästessäsi karmiininpunaisten angoravillasta tehtyjen tupsujen kuvauksen loppuun, olet jo ehtinyt unohtaa, kuuluivatko tupsut mattoon vai seinävaatteeseen - eikä sinua itse asiassa voisi vähempää kiinnostaa) sekä päähenkilön loputtomasta, masentavasta ajatusjargoniasta (joka kerta kenenkään sanoessa tälle edes yhden sanan alkaa monen sivun mittainen kuvailu puhujan ulkonäöstä, mahdollisista luonteenpiirteistä sekä tietysti spekulaatio puhuttelumotivaatioista - koska kukaan ei voisi vain toivottaa hyviä huomenia ilman taka-ajatuksia). Päähenkilö on itse asiassa kovin antipaattinen hahmo, joka toisaalta valittelee omaa rumuuttaan ja harmauttaan, itsesäälissä rypien ja romanttisen elämän puutetta vollotellen, mutta toisaalta tuomitsee kaikki hyvinpukeutuneet ja kauniit (nuoret) naiset, pitää heitä heti pinnallisina, tiedottomina ja taidottomina miestenmiellyttäjinä, jotka eivät koskaan kykenisi samanlaiseen yksinkertaiseen ja itsekurin täyttämään elämään kuin hän itse. Ja tätä valittamista, tuomitsemista ja kaiken loputonta kuvailua jatkuu satoja sivuja. Luin jostain, että Syrjästäkatsojan tarina on melkeinpä Charlotte Brontën omaelämänkerta, mikä on sääli, sillä siinä tapauktsessa hän vaikuttaa todella kuivalta tyypiltä.
Yksisarvisessakin jaaritellaan, mutta siinä jaarittelu keskittyy lähes kokonaan ympäristön kuvailuun. Ja sitä tuleekin sitten paljon. Jokaisen kappale täytyy aloittaa useamman sivun kestävällä kuvailulla tilasta, jossa kulloinkin ollaan: läpivalaisuun pääsee jokainen rosoisesta, harmaan eri sävyissä hohtavasta kivestä taidokkaasti rakennetun massiivisen tulisijan suusta - joka hohkaa kuumuutta kuin manajan maiden villit roviot demonien tanssiessa niiden ympärillä kuin uljaat savupylväät - ponnahtava oranssina hehkuva, riemukkaasti rätisevä kipinä. Pidän kyllä ympäristön kuvaamisesta ja sen maalaamisesta lukijan silmien eteen, mutta liika on liikaa. Erityisesti harmitti, että kun tarina vihdoin polkaistiin käyntiin, niin kappale loppuikin, ja uusi kappale alkoi taas samalla uuvuttavalla kuvailulla. Toki teos on muutenkin pitkä ja hankalalukuinen, mutta arvostan kyllä kovasti Utrion valitsemaa aikakautta ja loistavaa historiantuntemusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni Stephen Kingin kirjoista. Miehellä on joitakin superhittejä jotka tekivät häntä tunnetuksi mutta loput 90% onkin ihan peruskauraa.
Jos pitäisi kuka joku hyvä Kingin kirja, mikä se olisi? Olen lukenut Hohdon, Uinu, uinu lemmikkini ja luultavasti Stand by me:n. Viimeksimainittu voi mennä sekaisin elokuvan kanssa.
Elokuvahan on Stand by me – Viimeinen kesä. Tuskin menee sekaisin kirjan kanssa, jonka nimi on Ruumis.
Salman Rushdie: Saatanalliset säkeet. Jos tuntisi heidän uskoaan, tapojaan, kulttuuriaan ja poliittista historiaansa ehkä kirja olisi auennut paremmin.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä ovatko nämä enää suosittuja, mutta mummoni, äitini ja tätini rakastivat Anni Polvan kirjoja. Eikä pelkästään Tiina-kirjoja, vaan niitä romanttisia romaaneja. Aina sama juoni: äkäpussi nainen tapaa miehen, jota inhoaa heti ensinäkemältä. Hän kiukuttelee ja riitelee miehen kanssa, mutta lopulta sittenkin rakastuu ja he päätyvät yhteen. Tämä ei toki ole vain Polvan, vaan lukemattomien kirjailijoiden stereotypia. Viha, ystävyys, rakkaus.
Kun on yhden Polvan lukenut, on lukenut ne kaikki.
Totta mooses. En lapsenakaan tykännyt erityisemmin Tiinasta, koska oli niin tekoreipas ja epäuskottava. Luin kuitenkin, koska pienen kylän kirjastossa oli vain vaatimaton määrä lasten- ja nuorten kirjoja. Polva jatkoi sitten Tiinan kirjoittamista aikuiseksi, teki rakkausromaaneja. Niissäkin oli aina päähenkilönä nuori neito, joka oli siis kuin Tiina kasvaneena aikuisikään. Poikamainen, omapäinen villi pirtsakka jne. Inhosi miehiä ja kun näyttämölle sitten astui se komea joka naisen unelma, joka alkoi piirittää tätä päähenkilöä, niin eikös tämän sitten pitänyt keksiä vaikka mitä, että pääsisi karkuun. Kaikenmaailman mukahauskoja kommelluksia ja sitten viimein kuitenkin viimeisellä sivulla sankari nappasi prinsessansa ja lupasi kesyttää tämän villikon... voi jeesus mitä myötähäpeää sitä tunsi lukiessaan. Siis tulihan sitä romantiikannälkäisenä nuorena aikanaan luettua kumminkin. Nyt en pääsis varmaan ekaa sivua pidemmälle.
En ole juurikaan lukenut rakkausromaaneja sen varhaisimman nuoruuden jälkeen. Olen kait liian jalat maassa -olevaa tyyppiä. Ehkä sitten liikaakin, kun minulle ei Pikku prinssi ole avautunut, ei lapsena eikä aikuisena.
Minusta klassikot pitäisi jättää tämän keskustelun ulkopuolelle. Niillä on asema historiallisen merkittävyyden vuoksi, eikä siksi että nykylukijan tulisi niistä erityisesti nauttia. Kirjallisuuden yksi tehtävä on säilyttää tietoa historiasta ja kulttuurista jälkipolville. SIksi luetaan Kalevalaa ja Seitsemää veljestä, että ymmärrettäisiin oman kulttuurin historiaa.
Tämän hetken suosikkikirjat ovat ihan eri juttu, voimme arvioida niitä omassa kulttuurikontekstissamme ja oman maun mukaan. Klassikoiden ei tarvitse täyttää samoja tarpeita.
Höpön pöpön. Klassikot on klassikoita siksi, että pönöttävät ukot ovat vuosisatoja taputelleet toisiaan olalle ja päättäneet keskenään mistä tulee klassikko.
...autocorrect p..rkele... lukea, ei kuka...