Lue keskustelun säännöt.
Mitä kovasti kehutun kirjan suosiota et ymmärrä?
Kommentit (1751)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kirjojen nimet joiden osana on esim. "peli" tai "laulu". Sisältö ehkä hyvää, mutta Morsiuslaulupeli, Kellopeliprinsessa, Taivaslaulu, Enkelipeli, Nälkäpeli, Tulen ja jään laulu, Laulu laululinnuista ja myrkkykäärmeistä ja 19818367 muuta samaan tapaan nimettyä kirjaa ei houkuttele lukemaan nimensä perusteella. Jotenkin epämääräistä.
No sehän on sinun ennakkoluuloasi, jos et suostu lukemaan kirjaa sen perusteella, mitä yksittäisiä sanoja nimessä on. Nuo mainitsemasi kirjat ovat ihan eri genreistä. Miksi "peli" ja "laulu" olisivat epämääräisempiä kuin muutkaan sanat?
En ole tuo, jolle kirjoitit, mutta ymmärrän kyllä häntä. Onhan kirjan nimi tärkeä, ja lukijalla saattaa viime kädessä tehdä valintansa nimen perusteella. Nimestä voi päätellä, että ehkä sisällön sanataidekaan ei miellytä.
Itse tunnen epäluuloa juuri noita joka-pronominillisia nimiä kohtaan, esimerkiksi juuri Kankimäen Naiset joita ajattelen öisin ja Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin.
Kirjan nimen päättää kustantaja, ei kirjailija. Eli jos kustantajan mielestä joku sana tai sanamuoto myy, sitä käytetään. Siinä mielessä on vähän hölmöä tuomita koko "sanataide" kirjan nimen perusteella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki Yuval Noah Hararin kirjat. Olen selaillut kaikkia ja Homo Deus on työn alla. Ei vain uppoa. Olen itse opiskellut historiaa enkä ymmärrä miten tästä kaverista on saatu tehtyä tällainen guru. Popularisoi osan asioista tosi kevyesti ja on mielestäni jonkinlainen historiankirjoituksen Paulo Coelho. Ja tämä ei ole kehu Coelhoa kohtaan.
Nykymaailmassa pääsee suosioon helpommin heppoisin eväin kuin kunnon eväin. Tämä näkyy niin tieto- kuin kaunokirjallisuudenkin puolella. Ihmiset viihdyttävät itseään Netflixillä ja jollain TikTokilla, niin ei voi olettaa, että he jaksaisivat lukea jotain oikeasti järeää tai edes huomaisivat eroja laadussa tai osaamisessa tietyn tason yläpuolella.
Asioiden pitää olla helppoja ja viihdyttäviä ja vain sen verran vaikeita, että voi kokea itsensä älykkääksi, kun on siitä jotakin pystynyt ymmärtämään. Siksipä Hararin suurpiirteiset synteesit niittävät suosiota pitkin tyhmistynyttä länttä.
Netflixistä löytyy erittäin laadukkaita sarjoja, jotka haastavat katsojaa ajattelemaan. (esim. BoJack Horseman, Better Call Saul.) TikTokissa on muutaman sekunnin videoita. Ei voi mitenkään verrata toisiinsa.
Laadukkaan TV-sarjan katsominen on yhtä syvällinen kokemus kuin kirjan lukeminen. Siihen on vain nykypäivänä helpompi keskittyä. Myös moni podcast on korkealaatuista fiktiota. (Welcome to Night Vale, Alice Isn't Dead, Within the Wires jne.)
Ajat muuttuvat, mutta laadukasta mediaa on aina saatavilla. Nykyään voi valita, missä muodossa haluaa sen nauttia. Joskus 90-luvun alussa oli käytännössä vain kirjat, koska sarjat olivat lähes kaikki kuraa.Pääosa Netflixin sarjoista on heikkotasoisia, eivätkä tv-sarjat yleisesti ottaen ole yhtään sen parempia kuin 90-luvun alussakaan, jolloin tehtiin kyllä hyvääkin viihdettä.
En ole tuota Better Call Saulia katsonut, mutta odotukseni eivät ole korkealla, kaupallisesta jenkkiviihteestä kun epäilemättä kuitenkin on kysymys. Voihan siinä olla pyrkimystä poiketa hieman odotuksenmukaisuudesta. Voin kertoa myöhemmin tässä ketjussa mielipiteeni siitä, ja annan kyllä tunnustusta, jos tuota toisteltua laadukkuutta löytyy. (Toisaalta en aio väkisin katsoa koko tuotantokautta, jos on kökköä.)
Jos et ole katsonut Breaking Bad, niin se kannattaa katsoa ensin.
Muuten et tajua sarjan ideaa, sillä se kertoo miten Saulista tuli Saul.
Tarina tapahtuu siis ennen breaking bad sarjaa, jossa Saul on sivuhahmo.Voi ei...pitäisi repiä aikaa jopa kahteen sontamaratoniin? Valitan ennakkoluuloisuuttani, mutta Netflix-sarjoissa jo pelkkä näyttelijäntyö on usein niin onnetonta, että on äärimmäisen vaikeaa repiä motivaatiota aloittaa taas uusi sarja. Ja epäuskottavia juonenkäänteitä tietysti kolmetoista tusinassa, että flegmaattisen massaviihdepotilaan ehdollistettu mielenkiinto saadaan jotenkin pysymään yllä.
No niin, emme ole enää ketjun aiheessa, joten tälle pitäisi avata ihan oma ketju.
Viihteen ja taiteen lajina arvostan kyllä kirjallisuutta enemmän kuin elokuvaa, juuri pelkän kirjoitetun ilmaisun vuoksi. Aika usein maailmassa vähemmän on enemmän.
No, älä sitten katso! Kukaan ei pakota, oma on menetyksesi, kaikki ei tykkää kaikesta. Hirveä pitkä selitys ihan turhaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kirjojen nimet joiden osana on esim. "peli" tai "laulu". Sisältö ehkä hyvää, mutta Morsiuslaulupeli, Kellopeliprinsessa, Taivaslaulu, Enkelipeli, Nälkäpeli, Tulen ja jään laulu, Laulu laululinnuista ja myrkkykäärmeistä ja 19818367 muuta samaan tapaan nimettyä kirjaa ei houkuttele lukemaan nimensä perusteella. Jotenkin epämääräistä.
No sehän on sinun ennakkoluuloasi, jos et suostu lukemaan kirjaa sen perusteella, mitä yksittäisiä sanoja nimessä on. Nuo mainitsemasi kirjat ovat ihan eri genreistä. Miksi "peli" ja "laulu" olisivat epämääräisempiä kuin muutkaan sanat?
En ole tuo, jolle kirjoitit, mutta ymmärrän kyllä häntä. Onhan kirjan nimi tärkeä, ja lukijalla saattaa viime kädessä tehdä valintansa nimen perusteella. Nimestä voi päätellä, että ehkä sisällön sanataidekaan ei miellytä.
Itse tunnen epäluuloa juuri noita joka-pronominillisia nimiä kohtaan, esimerkiksi juuri Kankimäen Naiset joita ajattelen öisin ja Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin.
Sen ja tämän "lyhyt oppimäärä".
"Elämäni koirana/perhosena/kaukolinjan bussina".
Vika ei ole varmaan kirjoissa, mutta kyllähän tuontyyppiset nimet ovat aika väsyneitä.
Vierailija kirjoitti:
Tällä hetkellä menossa Witcher-sarja englanniksi. Ei takuulla mitään kaunokirjallisuuden helmiä, mutta melko kovassa nosteessa parhaillaan. Kyllä niitä nyt lukee, kun en osaa jättää tarinaa kesken, mutta voi jessus noita kaikkia henkilöhahmoja. Ihan jokainen hahmo ehkä sitä vampyyria lukuunottamatta on ihan jumalattoman ärsyttäviä persoonia. Ja kukaan ei koskaan kerro kenellekään mitään ellei ole ihan viimeinen pakko. Välillä pakko laskea kirja pois ihan vaan kun ärsyttää liikaa.
Mä en oo lukenut noita kirjoja englanniksi, koska kuulin että englanninnos aika huono ja suomennos tavoittaa paremmin alkukielen vivahteita. Mene ja tiedä sitten, pitääkö paikkansa.
Ite kuitenkin tykkäsin eniten Noiturien huumorista ja siitä että kerrankin sai lukea jotain ei-angloamerikkalaista fantasiaa. En osaa tarkemmin eritellä, mikä kirjoissa antoi sellaisen tietyllä tapaa tutunoloisen fiiliksen, mutta onhan Suomi monessa mielessä itäeurooppalainen maa niin kuin Puolakin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki Yuval Noah Hararin kirjat. Olen selaillut kaikkia ja Homo Deus on työn alla. Ei vain uppoa. Olen itse opiskellut historiaa enkä ymmärrä miten tästä kaverista on saatu tehtyä tällainen guru. Popularisoi osan asioista tosi kevyesti ja on mielestäni jonkinlainen historiankirjoituksen Paulo Coelho. Ja tämä ei ole kehu Coelhoa kohtaan.
Nykymaailmassa pääsee suosioon helpommin heppoisin eväin kuin kunnon eväin. Tämä näkyy niin tieto- kuin kaunokirjallisuudenkin puolella. Ihmiset viihdyttävät itseään Netflixillä ja jollain TikTokilla, niin ei voi olettaa, että he jaksaisivat lukea jotain oikeasti järeää tai edes huomaisivat eroja laadussa tai osaamisessa tietyn tason yläpuolella.
Asioiden pitää olla helppoja ja viihdyttäviä ja vain sen verran vaikeita, että voi kokea itsensä älykkääksi, kun on siitä jotakin pystynyt ymmärtämään. Siksipä Hararin suurpiirteiset synteesit niittävät suosiota pitkin tyhmistynyttä länttä.
Netflixistä löytyy erittäin laadukkaita sarjoja, jotka haastavat katsojaa ajattelemaan. (esim. BoJack Horseman, Better Call Saul.) TikTokissa on muutaman sekunnin videoita. Ei voi mitenkään verrata toisiinsa.
Laadukkaan TV-sarjan katsominen on yhtä syvällinen kokemus kuin kirjan lukeminen. Siihen on vain nykypäivänä helpompi keskittyä. Myös moni podcast on korkealaatuista fiktiota. (Welcome to Night Vale, Alice Isn't Dead, Within the Wires jne.)
Ajat muuttuvat, mutta laadukasta mediaa on aina saatavilla. Nykyään voi valita, missä muodossa haluaa sen nauttia. Joskus 90-luvun alussa oli käytännössä vain kirjat, koska sarjat olivat lähes kaikki kuraa.Pääosa Netflixin sarjoista on heikkotasoisia, eivätkä tv-sarjat yleisesti ottaen ole yhtään sen parempia kuin 90-luvun alussakaan, jolloin tehtiin kyllä hyvääkin viihdettä.
En ole tuota Better Call Saulia katsonut, mutta odotukseni eivät ole korkealla, kaupallisesta jenkkiviihteestä kun epäilemättä kuitenkin on kysymys. Voihan siinä olla pyrkimystä poiketa hieman odotuksenmukaisuudesta. Voin kertoa myöhemmin tässä ketjussa mielipiteeni siitä, ja annan kyllä tunnustusta, jos tuota toisteltua laadukkuutta löytyy. (Toisaalta en aio väkisin katsoa koko tuotantokautta, jos on kökköä.)
Jos et ole katsonut Breaking Bad, niin se kannattaa katsoa ensin.
Muuten et tajua sarjan ideaa, sillä se kertoo miten Saulista tuli Saul.
Tarina tapahtuu siis ennen breaking bad sarjaa, jossa Saul on sivuhahmo.Voi ei...pitäisi repiä aikaa jopa kahteen sontamaratoniin? Valitan ennakkoluuloisuuttani, mutta Netflix-sarjoissa jo pelkkä näyttelijäntyö on usein niin onnetonta, että on äärimmäisen vaikeaa repiä motivaatiota aloittaa taas uusi sarja. Ja epäuskottavia juonenkäänteitä tietysti kolmetoista tusinassa, että flegmaattisen massaviihdepotilaan ehdollistettu mielenkiinto saadaan jotenkin pysymään yllä.
No niin, emme ole enää ketjun aiheessa, joten tälle pitäisi avata ihan oma ketju.
Viihteen ja taiteen lajina arvostan kyllä kirjallisuutta enemmän kuin elokuvaa, juuri pelkän kirjoitetun ilmaisun vuoksi. Aika usein maailmassa vähemmän on enemmän.
Arvostelet "sonnaksi" jotain mitä et ole edes nähnyt. Miten itse vastaisit ihmiselle, joka väittää kaikkia nykykirjoja niin huonoiksi, ettei yhtäkään niistä kannata edes avata?
Ennakkoluuloni pohjaa kokemukseen. Kaikki Netflix-sarjat tähän saakka ovat olleet pettymyksiä, vaikka olen sinnikkäästi aina uuden aloittanut toivoen, että sitä paljon puhuttua laatua tulisi vastaan. Se ei taida olla ansaintaloogisesti mahdollista, sillä yhä uusia tuotantokausia tehtaillaan, kun pitäisi vain lopettaa hyvän sään aikana. Niinpä tv-sarjaa pitäisi verrata hyvin pitkään kirjasarjaan, johon tulee jatkoa joka vuosi, ja elokuvaa yhteen ainutkertaiseen teokseen.
Mitä siis vastaisin henkilölle, joka väittäisi kaikkia nykykirjasarjoja niin huonoiksi, ettei niitä kannata edes avata? – Kehottaisin tarttumaan yksittäiseen teokseen, ei sarjaan. Eikä tarvitse olla edes nykykirjallisuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monica Fagerholmin kirjoihin on todella vaikea päästä sisään. Varsinkin Diiva/Amerikkalainen tyttö/Säihkenäyttämö, joissa puhuttiin samoista hahmoista ja olisi pitänyt lukea ilmeisesti kaikki osat, että olisi tajunnut jotakin. Ja sitten se jatkuva "runollisuus", samojen sanojen toistelu, ja nämä ovat pitkiä kirjoja.
Ärsyttää myös Fagerholmin tarve tappaa joku teinityttö joka kirjassa, vaikkei kyse ole edes dekkareista.
Ihanat naiset rannalla, siitä tykkäsin. Se oli vielä jotenkin selkeästi romaani, jossa oli juoni, ja hahmot olivat ihan uskottavia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki Yuval Noah Hararin kirjat. Olen selaillut kaikkia ja Homo Deus on työn alla. Ei vain uppoa. Olen itse opiskellut historiaa enkä ymmärrä miten tästä kaverista on saatu tehtyä tällainen guru. Popularisoi osan asioista tosi kevyesti ja on mielestäni jonkinlainen historiankirjoituksen Paulo Coelho. Ja tämä ei ole kehu Coelhoa kohtaan.
Nykymaailmassa pääsee suosioon helpommin heppoisin eväin kuin kunnon eväin. Tämä näkyy niin tieto- kuin kaunokirjallisuudenkin puolella. Ihmiset viihdyttävät itseään Netflixillä ja jollain TikTokilla, niin ei voi olettaa, että he jaksaisivat lukea jotain oikeasti järeää tai edes huomaisivat eroja laadussa tai osaamisessa tietyn tason yläpuolella.
Asioiden pitää olla helppoja ja viihdyttäviä ja vain sen verran vaikeita, että voi kokea itsensä älykkääksi, kun on siitä jotakin pystynyt ymmärtämään. Siksipä Hararin suurpiirteiset synteesit niittävät suosiota pitkin tyhmistynyttä länttä.
Netflixistä löytyy erittäin laadukkaita sarjoja, jotka haastavat katsojaa ajattelemaan. (esim. BoJack Horseman, Better Call Saul.) TikTokissa on muutaman sekunnin videoita. Ei voi mitenkään verrata toisiinsa.
Laadukkaan TV-sarjan katsominen on yhtä syvällinen kokemus kuin kirjan lukeminen. Siihen on vain nykypäivänä helpompi keskittyä. Myös moni podcast on korkealaatuista fiktiota. (Welcome to Night Vale, Alice Isn't Dead, Within the Wires jne.)
Ajat muuttuvat, mutta laadukasta mediaa on aina saatavilla. Nykyään voi valita, missä muodossa haluaa sen nauttia. Joskus 90-luvun alussa oli käytännössä vain kirjat, koska sarjat olivat lähes kaikki kuraa.Pääosa Netflixin sarjoista on heikkotasoisia, eivätkä tv-sarjat yleisesti ottaen ole yhtään sen parempia kuin 90-luvun alussakaan, jolloin tehtiin kyllä hyvääkin viihdettä.
En ole tuota Better Call Saulia katsonut, mutta odotukseni eivät ole korkealla, kaupallisesta jenkkiviihteestä kun epäilemättä kuitenkin on kysymys. Voihan siinä olla pyrkimystä poiketa hieman odotuksenmukaisuudesta. Voin kertoa myöhemmin tässä ketjussa mielipiteeni siitä, ja annan kyllä tunnustusta, jos tuota toisteltua laadukkuutta löytyy. (Toisaalta en aio väkisin katsoa koko tuotantokautta, jos on kökköä.)
Jos et ole katsonut Breaking Bad, niin se kannattaa katsoa ensin.
Muuten et tajua sarjan ideaa, sillä se kertoo miten Saulista tuli Saul.
Tarina tapahtuu siis ennen breaking bad sarjaa, jossa Saul on sivuhahmo.Voi ei...pitäisi repiä aikaa jopa kahteen sontamaratoniin? Valitan ennakkoluuloisuuttani, mutta Netflix-sarjoissa jo pelkkä näyttelijäntyö on usein niin onnetonta, että on äärimmäisen vaikeaa repiä motivaatiota aloittaa taas uusi sarja. Ja epäuskottavia juonenkäänteitä tietysti kolmetoista tusinassa, että flegmaattisen massaviihdepotilaan ehdollistettu mielenkiinto saadaan jotenkin pysymään yllä.
No niin, emme ole enää ketjun aiheessa, joten tälle pitäisi avata ihan oma ketju.
Viihteen ja taiteen lajina arvostan kyllä kirjallisuutta enemmän kuin elokuvaa, juuri pelkän kirjoitetun ilmaisun vuoksi. Aika usein maailmassa vähemmän on enemmän.
Arvostelet "sonnaksi" jotain mitä et ole edes nähnyt. Miten itse vastaisit ihmiselle, joka väittää kaikkia nykykirjoja niin huonoiksi, ettei yhtäkään niistä kannata edes avata?
Ennakkoluuloni pohjaa kokemukseen. Kaikki Netflix-sarjat tähän saakka ovat olleet pettymyksiä, vaikka olen sinnikkäästi aina uuden aloittanut toivoen, että sitä paljon puhuttua laatua tulisi vastaan. Se ei taida olla ansaintaloogisesti mahdollista, sillä yhä uusia tuotantokausia tehtaillaan, kun pitäisi vain lopettaa hyvän sään aikana. Niinpä tv-sarjaa pitäisi verrata hyvin pitkään kirjasarjaan, johon tulee jatkoa joka vuosi, ja elokuvaa yhteen ainutkertaiseen teokseen.
Mitä siis vastaisin henkilölle, joka väittäisi kaikkia nykykirjasarjoja niin huonoiksi, ettei niitä kannata edes avata? – Kehottaisin tarttumaan yksittäiseen teokseen, ei sarjaan. Eikä tarvitse olla edes nykykirjallisuutta.
En sanonut "nykykirjasarjoja" vaan "nykykirjoja".
Entä jos sen ihmisen vastaus olisi, että olen yrittänyt lukemattomia kirjoja mutta kaikki oli huonoja?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Musta on vähän outo ajatus, että esim. Twilighteja ei saisi arvostella, koska "ne on suunnattu esiteineille". Ei se, että kirja on suunnattu lapsille/nuorille ole mikään syy kirjoittaa huonoa kirjaa. Eikä se, että monet teinit tykkää niistä nosta niitä minnekkään arvostelun yläpuolelle yhtään sen enempää kuin vaikka Coelhon suosio nostaa Coelhoa.
Samoin nää, että "ei Dan Brownin kirjat ole huonoja, vaan trillereitä". Kyllä genren sisälläkin voi olla hyviä ja huonoja kirjoja, ja vaikka genren tunnuspiirteet täyttyisivät, niin silti joku muu tekijä voi tehdä kirjasta huonon. Toisaalta taas ne genren ominaispiirteet voi olla juuri niitä, jotka ko. lukijaan eivät uppoa, eikä siinäkään kai ole mitään vikaa. Tässähän puhutaan hyvin vahvasti subjektiivisista kokemuksista, kun kysyttiin juuri sellaisia kirjoja, joista on kuullut monen pitävän, mutta itse ei pidä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kirjojen nimet joiden osana on esim. "peli" tai "laulu". Sisältö ehkä hyvää, mutta Morsiuslaulupeli, Kellopeliprinsessa, Taivaslaulu, Enkelipeli, Nälkäpeli, Tulen ja jään laulu, Laulu laululinnuista ja myrkkykäärmeistä ja 19818367 muuta samaan tapaan nimettyä kirjaa ei houkuttele lukemaan nimensä perusteella. Jotenkin epämääräistä.
No sehän on sinun ennakkoluuloasi, jos et suostu lukemaan kirjaa sen perusteella, mitä yksittäisiä sanoja nimessä on. Nuo mainitsemasi kirjat ovat ihan eri genreistä. Miksi "peli" ja "laulu" olisivat epämääräisempiä kuin muutkaan sanat?
En ole tuo, jolle kirjoitit, mutta ymmärrän kyllä häntä. Onhan kirjan nimi tärkeä, ja lukijalla saattaa viime kädessä tehdä valintansa nimen perusteella. Nimestä voi päätellä, että ehkä sisällön sanataidekaan ei miellytä.
Itse tunnen epäluuloa juuri noita joka-pronominillisia nimiä kohtaan, esimerkiksi juuri Kankimäen Naiset joita ajattelen öisin ja Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin.
Kirjan nimen päättää kustantaja, ei kirjailija. Eli jos kustantajan mielestä joku sana tai sanamuoto myy, sitä käytetään. Siinä mielessä on vähän hölmöä tuomita koko "sanataide" kirjan nimen perusteella.
En usko, että tuo on aina käytäntö. Jotkut kirjailijat ovat saattaneet saada sellaisen aseman, että heillä on sananvaltaa kustantamossa. Tuskin kaikki vähemmän tunnetutkaan kirjailijat suostuvat siihen, että joku muu nimeää heidän kirjansa. Nimestä ehkä neuvotellaan, mutta kirjailijalla on veto-oikeus. Itse en ainakaan antaisi jonkun opportunistin keksaista nimeä kirjalleni.
Mutta sama ilmiö näkyy esimerkiksi Hesarin verkkosivujen uutisotsikoissa. Niitä ei taatusti ole laatinut jutun kirjoittanut ammattitoimittaja, vaan joku Iltapulun klikkiotsikoista kannuksensa hankkinut "hyvä tyyppi".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Musta on vähän outo ajatus, että esim. Twilighteja ei saisi arvostella, koska "ne on suunnattu esiteineille". Ei se, että kirja on suunnattu lapsille/nuorille ole mikään syy kirjoittaa huonoa kirjaa. Eikä se, että monet teinit tykkää niistä nosta niitä minnekkään arvostelun yläpuolelle yhtään sen enempää kuin vaikka Coelhon suosio nostaa Coelhoa.
Kuka niin on kirjoittanut?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kirjojen nimet joiden osana on esim. "peli" tai "laulu". Sisältö ehkä hyvää, mutta Morsiuslaulupeli, Kellopeliprinsessa, Taivaslaulu, Enkelipeli, Nälkäpeli, Tulen ja jään laulu, Laulu laululinnuista ja myrkkykäärmeistä ja 19818367 muuta samaan tapaan nimettyä kirjaa ei houkuttele lukemaan nimensä perusteella. Jotenkin epämääräistä.
No sehän on sinun ennakkoluuloasi, jos et suostu lukemaan kirjaa sen perusteella, mitä yksittäisiä sanoja nimessä on. Nuo mainitsemasi kirjat ovat ihan eri genreistä. Miksi "peli" ja "laulu" olisivat epämääräisempiä kuin muutkaan sanat?
En ole tuo, jolle kirjoitit, mutta ymmärrän kyllä häntä. Onhan kirjan nimi tärkeä, ja lukijalla saattaa viime kädessä tehdä valintansa nimen perusteella. Nimestä voi päätellä, että ehkä sisällön sanataidekaan ei miellytä.
Itse tunnen epäluuloa juuri noita joka-pronominillisia nimiä kohtaan, esimerkiksi juuri Kankimäen Naiset joita ajattelen öisin ja Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin.
Okei, mutta kun puhutaan yksittäisistä sanoista "laulu" ja "peli", on vähän outoa kieltäytyä lukemasta niitä kirjoja. Esim. "Nälkäpeli" (Hunger Games) ja "Tulen ja jään laulu" (A Song of Ice and Fire) on käännetty suoraan englannista. "Kellopeliprinsessa" viittaa varmaan "Kellopeliappelsiiniin", joka julkaistiin joskus monta vuosikymmentä sitten.
"Taivaslaulu" ja "Morsiuslaulupeli" ovat noista esimerkeistä ne, jotka itseä vähän kummastuttavat.
Mutta tässä on vähän sama kuin kirjan kannen käyttäminen perusteena. Sillä mennään mikä myy. Mistä tietää, vaikka "Taivaslaulu" olisikin itselle merkittävä teos, ja missaat sen kokemuksen kun katsot vain nimeä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki Yuval Noah Hararin kirjat. Olen selaillut kaikkia ja Homo Deus on työn alla. Ei vain uppoa. Olen itse opiskellut historiaa enkä ymmärrä miten tästä kaverista on saatu tehtyä tällainen guru. Popularisoi osan asioista tosi kevyesti ja on mielestäni jonkinlainen historiankirjoituksen Paulo Coelho. Ja tämä ei ole kehu Coelhoa kohtaan.
Nykymaailmassa pääsee suosioon helpommin heppoisin eväin kuin kunnon eväin. Tämä näkyy niin tieto- kuin kaunokirjallisuudenkin puolella. Ihmiset viihdyttävät itseään Netflixillä ja jollain TikTokilla, niin ei voi olettaa, että he jaksaisivat lukea jotain oikeasti järeää tai edes huomaisivat eroja laadussa tai osaamisessa tietyn tason yläpuolella.
Asioiden pitää olla helppoja ja viihdyttäviä ja vain sen verran vaikeita, että voi kokea itsensä älykkääksi, kun on siitä jotakin pystynyt ymmärtämään. Siksipä Hararin suurpiirteiset synteesit niittävät suosiota pitkin tyhmistynyttä länttä.
Netflixistä löytyy erittäin laadukkaita sarjoja, jotka haastavat katsojaa ajattelemaan. (esim. BoJack Horseman, Better Call Saul.) TikTokissa on muutaman sekunnin videoita. Ei voi mitenkään verrata toisiinsa.
Laadukkaan TV-sarjan katsominen on yhtä syvällinen kokemus kuin kirjan lukeminen. Siihen on vain nykypäivänä helpompi keskittyä. Myös moni podcast on korkealaatuista fiktiota. (Welcome to Night Vale, Alice Isn't Dead, Within the Wires jne.)
Ajat muuttuvat, mutta laadukasta mediaa on aina saatavilla. Nykyään voi valita, missä muodossa haluaa sen nauttia. Joskus 90-luvun alussa oli käytännössä vain kirjat, koska sarjat olivat lähes kaikki kuraa.Pääosa Netflixin sarjoista on heikkotasoisia, eivätkä tv-sarjat yleisesti ottaen ole yhtään sen parempia kuin 90-luvun alussakaan, jolloin tehtiin kyllä hyvääkin viihdettä.
En ole tuota Better Call Saulia katsonut, mutta odotukseni eivät ole korkealla, kaupallisesta jenkkiviihteestä kun epäilemättä kuitenkin on kysymys. Voihan siinä olla pyrkimystä poiketa hieman odotuksenmukaisuudesta. Voin kertoa myöhemmin tässä ketjussa mielipiteeni siitä, ja annan kyllä tunnustusta, jos tuota toisteltua laadukkuutta löytyy. (Toisaalta en aio väkisin katsoa koko tuotantokautta, jos on kökköä.)
Jos et ole katsonut Breaking Bad, niin se kannattaa katsoa ensin.
Muuten et tajua sarjan ideaa, sillä se kertoo miten Saulista tuli Saul.
Tarina tapahtuu siis ennen breaking bad sarjaa, jossa Saul on sivuhahmo.Voi ei...pitäisi repiä aikaa jopa kahteen sontamaratoniin? Valitan ennakkoluuloisuuttani, mutta Netflix-sarjoissa jo pelkkä näyttelijäntyö on usein niin onnetonta, että on äärimmäisen vaikeaa repiä motivaatiota aloittaa taas uusi sarja. Ja epäuskottavia juonenkäänteitä tietysti kolmetoista tusinassa, että flegmaattisen massaviihdepotilaan ehdollistettu mielenkiinto saadaan jotenkin pysymään yllä.
No niin, emme ole enää ketjun aiheessa, joten tälle pitäisi avata ihan oma ketju.
Viihteen ja taiteen lajina arvostan kyllä kirjallisuutta enemmän kuin elokuvaa, juuri pelkän kirjoitetun ilmaisun vuoksi. Aika usein maailmassa vähemmän on enemmän.
Arvostelet "sonnaksi" jotain mitä et ole edes nähnyt. Miten itse vastaisit ihmiselle, joka väittää kaikkia nykykirjoja niin huonoiksi, ettei yhtäkään niistä kannata edes avata?
Ennakkoluuloni pohjaa kokemukseen. Kaikki Netflix-sarjat tähän saakka ovat olleet pettymyksiä, vaikka olen sinnikkäästi aina uuden aloittanut toivoen, että sitä paljon puhuttua laatua tulisi vastaan. Se ei taida olla ansaintaloogisesti mahdollista, sillä yhä uusia tuotantokausia tehtaillaan, kun pitäisi vain lopettaa hyvän sään aikana. Niinpä tv-sarjaa pitäisi verrata hyvin pitkään kirjasarjaan, johon tulee jatkoa joka vuosi, ja elokuvaa yhteen ainutkertaiseen teokseen.
Mitä siis vastaisin henkilölle, joka väittäisi kaikkia nykykirjasarjoja niin huonoiksi, ettei niitä kannata edes avata? – Kehottaisin tarttumaan yksittäiseen teokseen, ei sarjaan. Eikä tarvitse olla edes nykykirjallisuutta.
En sanonut "nykykirjasarjoja" vaan "nykykirjoja".
Entä jos sen ihmisen vastaus olisi, että olen yrittänyt lukemattomia kirjoja mutta kaikki oli huonoja?
En tuhlaisi aikaa vastaamiseen, sillä kirjoja on niin monenlaisia, oppikirjoista runokokoelmiin ja perunkirjoitusoppaista sarjakuva-albumeihin, että ihan oma tappionsa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kirjojen nimet joiden osana on esim. "peli" tai "laulu". Sisältö ehkä hyvää, mutta Morsiuslaulupeli, Kellopeliprinsessa, Taivaslaulu, Enkelipeli, Nälkäpeli, Tulen ja jään laulu, Laulu laululinnuista ja myrkkykäärmeistä ja 19818367 muuta samaan tapaan nimettyä kirjaa ei houkuttele lukemaan nimensä perusteella. Jotenkin epämääräistä.
No sehän on sinun ennakkoluuloasi, jos et suostu lukemaan kirjaa sen perusteella, mitä yksittäisiä sanoja nimessä on. Nuo mainitsemasi kirjat ovat ihan eri genreistä. Miksi "peli" ja "laulu" olisivat epämääräisempiä kuin muutkaan sanat?
En ole tuo, jolle kirjoitit, mutta ymmärrän kyllä häntä. Onhan kirjan nimi tärkeä, ja lukijalla saattaa viime kädessä tehdä valintansa nimen perusteella. Nimestä voi päätellä, että ehkä sisällön sanataidekaan ei miellytä.
Itse tunnen epäluuloa juuri noita joka-pronominillisia nimiä kohtaan, esimerkiksi juuri Kankimäen Naiset joita ajattelen öisin ja Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin.
Kirjan nimen päättää kustantaja, ei kirjailija. Eli jos kustantajan mielestä joku sana tai sanamuoto myy, sitä käytetään. Siinä mielessä on vähän hölmöä tuomita koko "sanataide" kirjan nimen perusteella.
En usko, että tuo on aina käytäntö. Jotkut kirjailijat ovat saattaneet saada sellaisen aseman, että heillä on sananvaltaa kustantamossa. Tuskin kaikki vähemmän tunnetutkaan kirjailijat suostuvat siihen, että joku muu nimeää heidän kirjansa. Nimestä ehkä neuvotellaan, mutta kirjailijalla on veto-oikeus. Itse en ainakaan antaisi jonkun opportunistin keksaista nimeä kirjalleni.
Mutta sama ilmiö näkyy esimerkiksi Hesarin verkkosivujen uutisotsikoissa. Niitä ei taatusti ole laatinut jutun kirjoittanut ammattitoimittaja, vaan joku Iltapulun klikkiotsikoista kannuksensa hankkinut "hyvä tyyppi".
Jos jollain on jo nimeä, sitten on tietysti eri tavalla valtaakin, koska voi pitää pelimerkkinä sitä, että vien kirjan toiselle kustantajalle, joka saisi siitä isot tulot.
Esikoiskirjailija sen sijaan voi olla siinä asemassa, että kirja julkaistaan kustantajan valitsemalla nimellä tai ei ollenkaan.
En usko että kaikki nuo "laulu"- ja "peli"-nimet ovat tulleet kirjailijoiden omasta päästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki Yuval Noah Hararin kirjat. Olen selaillut kaikkia ja Homo Deus on työn alla. Ei vain uppoa. Olen itse opiskellut historiaa enkä ymmärrä miten tästä kaverista on saatu tehtyä tällainen guru. Popularisoi osan asioista tosi kevyesti ja on mielestäni jonkinlainen historiankirjoituksen Paulo Coelho. Ja tämä ei ole kehu Coelhoa kohtaan.
Nykymaailmassa pääsee suosioon helpommin heppoisin eväin kuin kunnon eväin. Tämä näkyy niin tieto- kuin kaunokirjallisuudenkin puolella. Ihmiset viihdyttävät itseään Netflixillä ja jollain TikTokilla, niin ei voi olettaa, että he jaksaisivat lukea jotain oikeasti järeää tai edes huomaisivat eroja laadussa tai osaamisessa tietyn tason yläpuolella.
Asioiden pitää olla helppoja ja viihdyttäviä ja vain sen verran vaikeita, että voi kokea itsensä älykkääksi, kun on siitä jotakin pystynyt ymmärtämään. Siksipä Hararin suurpiirteiset synteesit niittävät suosiota pitkin tyhmistynyttä länttä.
Netflixistä löytyy erittäin laadukkaita sarjoja, jotka haastavat katsojaa ajattelemaan. (esim. BoJack Horseman, Better Call Saul.) TikTokissa on muutaman sekunnin videoita. Ei voi mitenkään verrata toisiinsa.
Laadukkaan TV-sarjan katsominen on yhtä syvällinen kokemus kuin kirjan lukeminen. Siihen on vain nykypäivänä helpompi keskittyä. Myös moni podcast on korkealaatuista fiktiota. (Welcome to Night Vale, Alice Isn't Dead, Within the Wires jne.)
Ajat muuttuvat, mutta laadukasta mediaa on aina saatavilla. Nykyään voi valita, missä muodossa haluaa sen nauttia. Joskus 90-luvun alussa oli käytännössä vain kirjat, koska sarjat olivat lähes kaikki kuraa.Pääosa Netflixin sarjoista on heikkotasoisia, eivätkä tv-sarjat yleisesti ottaen ole yhtään sen parempia kuin 90-luvun alussakaan, jolloin tehtiin kyllä hyvääkin viihdettä.
En ole tuota Better Call Saulia katsonut, mutta odotukseni eivät ole korkealla, kaupallisesta jenkkiviihteestä kun epäilemättä kuitenkin on kysymys. Voihan siinä olla pyrkimystä poiketa hieman odotuksenmukaisuudesta. Voin kertoa myöhemmin tässä ketjussa mielipiteeni siitä, ja annan kyllä tunnustusta, jos tuota toisteltua laadukkuutta löytyy. (Toisaalta en aio väkisin katsoa koko tuotantokautta, jos on kökköä.)
Jos et ole katsonut Breaking Bad, niin se kannattaa katsoa ensin.
Muuten et tajua sarjan ideaa, sillä se kertoo miten Saulista tuli Saul.
Tarina tapahtuu siis ennen breaking bad sarjaa, jossa Saul on sivuhahmo.Voi ei...pitäisi repiä aikaa jopa kahteen sontamaratoniin? Valitan ennakkoluuloisuuttani, mutta Netflix-sarjoissa jo pelkkä näyttelijäntyö on usein niin onnetonta, että on äärimmäisen vaikeaa repiä motivaatiota aloittaa taas uusi sarja. Ja epäuskottavia juonenkäänteitä tietysti kolmetoista tusinassa, että flegmaattisen massaviihdepotilaan ehdollistettu mielenkiinto saadaan jotenkin pysymään yllä.
No niin, emme ole enää ketjun aiheessa, joten tälle pitäisi avata ihan oma ketju.
Viihteen ja taiteen lajina arvostan kyllä kirjallisuutta enemmän kuin elokuvaa, juuri pelkän kirjoitetun ilmaisun vuoksi. Aika usein maailmassa vähemmän on enemmän.
Arvostelet "sonnaksi" jotain mitä et ole edes nähnyt. Miten itse vastaisit ihmiselle, joka väittää kaikkia nykykirjoja niin huonoiksi, ettei yhtäkään niistä kannata edes avata?
Ennakkoluuloni pohjaa kokemukseen. Kaikki Netflix-sarjat tähän saakka ovat olleet pettymyksiä, vaikka olen sinnikkäästi aina uuden aloittanut toivoen, että sitä paljon puhuttua laatua tulisi vastaan. Se ei taida olla ansaintaloogisesti mahdollista, sillä yhä uusia tuotantokausia tehtaillaan, kun pitäisi vain lopettaa hyvän sään aikana. Niinpä tv-sarjaa pitäisi verrata hyvin pitkään kirjasarjaan, johon tulee jatkoa joka vuosi, ja elokuvaa yhteen ainutkertaiseen teokseen.
Mitä siis vastaisin henkilölle, joka väittäisi kaikkia nykykirjasarjoja niin huonoiksi, ettei niitä kannata edes avata? – Kehottaisin tarttumaan yksittäiseen teokseen, ei sarjaan. Eikä tarvitse olla edes nykykirjallisuutta.
En sanonut "nykykirjasarjoja" vaan "nykykirjoja".
Entä jos sen ihmisen vastaus olisi, että olen yrittänyt lukemattomia kirjoja mutta kaikki oli huonoja?
En tuhlaisi aikaa vastaamiseen, sillä kirjoja on niin monenlaisia, oppikirjoista runokokoelmiin ja perunkirjoitusoppaista sarjakuva-albumeihin, että ihan oma tappionsa.
No sittenpä tiedät miltä meistä tuntuu kun keskustelemme kanssasi tv-sarjoista.
Vierailija kirjoitti:
Sofi Oksasen kirjat. Normaa sain luettua 3 tai 4 sivua ja lopulta vain selailin läpi, Baby Jane taas tökkäsi jo ekalla sivulla.
Baby Jane oli hyvä samoin puhdistus. Tietysti erikoisesti kirjoitettua tekstiä. Muita en ole lukenut. Raskasta luettavaa, jos aihe ei kiinnosta.
Ohis, mutta sanonpa kuitenkin.
Usein niin kirjallisuudessa kuin elokuvissakin vampyyrit kuvataan jotenkin seksuaalisina olentoina. Mut mites se niin kuin käytännössä toimii, kun ei ole verenkiertoa? Käsittääkseni verenkierto on miehillä aika olennainen juttu seksin kannalta. :D En ole Twilightia lukenut, mutta oisko tässä selitys siihen seksistä pidättäytymiseen?
Vierailija kirjoitti:
Muriel Barbery: siilin eleganssi
Oli joku 10 v takaperin aika hehkutettu. Itselle tuskainen kokemus. Tylsiä ja latteita henkilöhahmoja ja kun vihdoin sai itsensä edes vähän välittömään yhdestä, napattiin katharsis nenän edestä. Paskan maku jäi kirjasta suuhun. Jotain kertonee se, että muistan että ketutti, mutta en yhdenkään hahmon nimeä tai edes kirjan tapahtumia loppua lukuunottamatta.
Tämä! Aivan kuolettavan tylsä! Sain kirjan äidiltäni lainaan ja hän ylisti sitä maasta taivaaseen. Moni muukin on kehunut. Musta se oli suurimmaksi osaksi lattea, hieman myös ärsyttävä.
Mä en ymmärrä niitä, jotka pitävät Harry Potter ja kirottu lapsi -kirjaa sarjan "kahdeksantena osana" ja hyvänä kirjana. Olen lukenut paljon näytelmiä, joten formaatti ei ole ongelma. Mutta juoni ja hahmot, ristiriidat alkuperäiseen tarinaan... Koko homma oli kuin tyypit olisivat kännissä ja läpällä kirjoittaneet kliseistä ja ennalta-arvattavaa fan fictionia jossain pubissa ja sitten päättäneet julkaista sen. Jos Rowling olisi oikeasti halunnut sarjaan kahdeksannen osan, niin olisi nyt edes kirjoittanut / käskenyt kirjoittaa sellaisen, joka ei ole edellisten kanssa ristiriidassa. Rahastuksen makua.
Varmasti on ollut näyttävät erikoistehosteet yms. ja on varmaan ollut upea elämys niille, jotka ovat teatteritoteutuksen nähneet. Mutta kirjana ihan surkea, enkä itse laske tuota ns. viralliseen tarinaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Musta on vähän outo ajatus, että esim. Twilighteja ei saisi arvostella, koska "ne on suunnattu esiteineille". Ei se, että kirja on suunnattu lapsille/nuorille ole mikään syy kirjoittaa huonoa kirjaa. Eikä se, että monet teinit tykkää niistä nosta niitä minnekkään arvostelun yläpuolelle yhtään sen enempää kuin vaikka Coelhon suosio nostaa Coelhoa.
Kuka niin on kirjoittanut?
Esim. ketjun alkupuolella:
"Itse luen paljon ja olen myös hieman yllättynyt täällä olleista arvioista. Tietysti Twilight saaga on huono jos sen lukee 17v. --> Se on esiteinien ja teinien kirja. Itse luin sen 14-vuotiaana ja ahmin kaikki kirjat hyvin nopeasti ja kirjat olivat mielestäni todella hyviä ja viihdyttäviä. Pari vuotta eteenpäin, aloin lukemaan kirjoja uudestaan kun muistelin että ne olivat erinomaisia, 17-vuotiaana kirjat olivatkin jo todella huonoja ja lapsellisia. Ei ihme jos aikuiset ihmiset lukevat näitä kirjoja ja pitävät niitä huonoina, he eivät ole millään muotoa kirjojen kohdeyleisöä."
tai:
"Ja kuten täällä on sanottu, Twilightit pitäisi arvostella omassa genressään. Pidin niistä kovasti... vuosia sitten. Nykyään en tiedä, en ole lukenut. Olisi tärkeää huomata, että ne ovat _nuorten_ kirjoja, ja nimenomaa siellä matalammassa ikäluokassa nuorten kirjoina, vaikka joku vanhempikin voi niistä pitää."
Ehkä tämä jo mainittukin (koitan selata ketjua, mutta hieman hidasta). Haruki Murakami - Norwegian Wood. En oikein osaa sanoa, mikä tuossa tökki. Ehkä vaan kirjailijan tyyli kirjoittaa. En tiedä olisiko muut hänen teoksensa parempia.