Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mitä kovasti kehutun kirjan suosiota et ymmärrä?
Kommentit (1751)
Sven Hasselin kirjat. Ensimmäiset olivat ihan mielenkiintoisia, mutta sitten muuttuivat puuduttavaksi saman jankkaukseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käyttäjä7437 kirjoitti:
Volter Kilven Sali, jota yhteen aikaan pseudokultturellit hehkuttivat.
Alastalon salissa? Siinä on kirja, jonka epäsuosiota ja vaikean kirjan mainetta en ymmärrä. Minusta se oli hauska. Henkilöhahmot, heidän hitaasti aukeava historiansa ja välisensä suhteet suorastaan herkullisia. Etenkin onneton Pukkila kaikessa kunnianhimossaan.
Härkösen Häräntappoase. Ihan kamala. Härkönen on aika epätasainen. Joitakin hänen kirjojaan suorastaan rakastan, osa on yhdentekeviä ja osa huonoja. Häräntappoaseen lisäksi se joku sijaisperhetarina jota inhoan.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki Yuval Noah Hararin kirjat. Olen selaillut kaikkia ja Homo Deus on työn alla. Ei vain uppoa. Olen itse opiskellut historiaa enkä ymmärrä miten tästä kaverista on saatu tehtyä tällainen guru. Popularisoi osan asioista tosi kevyesti ja on mielestäni jonkinlainen historiankirjoituksen Paulo Coelho. Ja tämä ei ole kehu Coelhoa kohtaan.
Nykymaailmassa pääsee suosioon helpommin heppoisin eväin kuin kunnon eväin. Tämä näkyy niin tieto- kuin kaunokirjallisuudenkin puolella. Ihmiset viihdyttävät itseään Netflixillä ja jollain TikTokilla, niin ei voi olettaa, että he jaksaisivat lukea jotain oikeasti järeää tai edes huomaisivat eroja laadussa tai osaamisessa tietyn tason yläpuolella.
Asioiden pitää olla helppoja ja viihdyttäviä ja vain sen verran vaikeita, että voi kokea itsensä älykkääksi, kun on siitä jotakin pystynyt ymmärtämään. Siksipä Hararin suurpiirteiset synteesit niittävät suosiota pitkin tyhmistynyttä länttä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
King on ollut lapsesta saakka lempikirjailijani, mutta muutama teos on silti käsittämätöntä sontaa:
Liseyn tarina. Meni yli hilseen ne hyvät lummet ja pahat lummet ja verilummet!
Unensieppaaja. Persuksesta putkahtavat avaruusolennot olivat todellinen pohjanoteeraus.
Paluu . Jättimuurahaisia ja saarnaajia....
Mersumies-saaga. Tavallisesta sarjamurhaajajännäristä hypätään yhtäkkiä paranormaaliin, eikä kovin onnistuneesti.
Sama vika, melkein kaikki Kingit on hyllyssä, mutta etenkin uudemmat ei vaan jotenkin täysin kanna. Ikäänkuin rutiinilla väkisin tehtyjä, ja omat maneerit jääneet päälle. En pidä noista liian laajoista koko maailman pelastamis-saagoista, vaan minusta King on parhaimmillaan silloin, kun asiat tapahtuvat pienessä tilassa ja ajassa ja henkilöitä on vain muutamia. Esim Piina ja Julma leikki saavat toimintaa 400 sivun ajaksi, vaikkei henkilö käytännössä liiku mihinkään koko kirjan aikana. Toki asetelma on noissa suht samanlainen.
Eikä näissä uusissa pahemmin pelkäämistä ole. Kannattaisi pitää edes vuosi taukoa ja pitää kirjan mitat alle 500 sivun, mutta ilmeisesti sitä juttua tulee väkisin liukuhihnalta ympäri vuoden.
Tohtori Uni... voi mikä surkea tekele muka Hohdon jatko-osaksi...
Mulle King on erittäin merkityksellinen kirjailija, sillä olen lukenut hänen kirjojaan 30 vuoden ajalla. Mulla on vahvoja tunnemuistoja jännittävistä lukumuistoista lapsuudenkodissa. Kingiin pätee sama sanonta kuin pizzaan, että huonokin on melko hyvä.
Taannoisen vuosien Kingi-tauon (jonka aikana en ehtinyt keskittyä kaunokirjallisuuteen muutenkaan) jälkeen Pimeä yö, tähdetön taivas, Tervetuloa Joylandiin ja Herääminen olivat oikein hyviä lukukokemuksia. Toki noistakin vanhin on jo 10 vuotta vanha, mutta "mun kirjoissa" melko uutta Kingiä.
Entistä enemmän arvostan vanhaa kunnon tarinankerrontaa, kun nykykirjallisuus on monesti aukkoista ja tekotaiteellista huttua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kirjojen suurkuluttaja, mutta todennäköisesti ihan liian pinnallinen ihminen, koska käytännössä lähes kaikki Nobel- tai Finlandiapalkitut kirjat ovat joko jääneet kesken tai sitten luettu väkisin loppuun. Muutamia poikkeuksia löytyy. Ja mikä on myös hämmästyttävää, niin kirjailijoilla on hirvittävän epätasainen tuotanto. Joukossa voi olla yksi loistava teos ja loput sellaista kuraa, ettei luetuksi saa. Usein se paras on ihan ensimmäisten kirjojen joukossa, mutta on niitäkin joiden paras teos on vasta myöhemmässä tuotannossa.
Yksi esimerkki on Ilkka Remes. Ensimmäinen kirja neuvosto-Suomesta oli oivaltava ja viihdyttävä. Viimeisempiä en ole enää edes yrittänyt lukea. Samoin täällä jo mainittu Leena Lehtolainen, ensimmäiset Maria Kalliot hyvä, loput arvattavia juoneltaan. Jos samassa genressä pysytään, niin varsinkin ruotsalaisilla dekkarikirjailijoilla samaa vikaa, sarjaa vaan venytetään ihan liikaa.
Venäläisistä klassikoista Anna Karenina oli todella tylsä, Sota ja rauha parempi mutta en tiedä olisinko jaksanut lukea jos en olisi tiennyt, että tämä kirja on klassikko ja kaikkien kuuluu se lukea.
Saatanalliset säkeet jäi kyllä lukematta, ei vaan pystynyt. Ja onko oikeasti joku jaksanut lukea Kalle Päätalon hitaasti etenevää Iijoki-sarjaa?
Iijoki-sarjasta on luettu joka ikinen sivu ja pidin. Luin alkupään kirjat yhden talven aikana 1980- luvun puolivälissä ja jostakin 1980- luvun lopulta alkaen aina, kun kirja ilmestyi. Kirjahan romaani eikä sitä pidä lukeekaan Päätalon itsetilityksenä. Antaa kyllä hyvän kuvan tavallisesta arkielämästä ilman sinne kuulumattoman politiikan tukkimista joka paikkaan.
Itse luin myös koko sarjan jo nuorena, tarkoitus olisi kerätä nyt vanhempana nuo kirjat itselle jos sattuu käytettynä tulemaan vastaan ja lukea uudestaan. Kiinnostuin Päätalosta koska vanhempani ovat Pudasjärveltä ja olen aina ollut kova lukemaan joten mikään kirjan paksuus ei minua säikäytä.
En tiedä mitä pitäisi ajatella siitä että joku kysyy "onko joku oikeasti lukenut näitä?". Kyseessä on sentään yksi Suomen suosituimmista kirjasarjoista ja kirjaston kappaleet on aina ihan repaleiksi luettuja. Jotkut ihmiset eivät ilmeisesti kykene hahmottamaan mitään oman itsensä ulkopuolella olevaa.
Kaipa se oli jokin sukupolvijuttu, ei Päätaloa voi muuten selvittää.
Uskonnollisen ukkini mielipide oli että tarinat ovat hyviä, "mutta pitääkö puhua katupoikain kieltä". Eli ilmeisesti se oli omana aikanaan jopa vähän shokeeraava, kun puhuttiin asioista oikeilla nimillä. Nykyaikana ei varmaan tee yhtä suurta vaikutusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki Yuval Noah Hararin kirjat. Olen selaillut kaikkia ja Homo Deus on työn alla. Ei vain uppoa. Olen itse opiskellut historiaa enkä ymmärrä miten tästä kaverista on saatu tehtyä tällainen guru. Popularisoi osan asioista tosi kevyesti ja on mielestäni jonkinlainen historiankirjoituksen Paulo Coelho. Ja tämä ei ole kehu Coelhoa kohtaan.
Nykymaailmassa pääsee suosioon helpommin heppoisin eväin kuin kunnon eväin. Tämä näkyy niin tieto- kuin kaunokirjallisuudenkin puolella. Ihmiset viihdyttävät itseään Netflixillä ja jollain TikTokilla, niin ei voi olettaa, että he jaksaisivat lukea jotain oikeasti järeää tai edes huomaisivat eroja laadussa tai osaamisessa tietyn tason yläpuolella.
Asioiden pitää olla helppoja ja viihdyttäviä ja vain sen verran vaikeita, että voi kokea itsensä älykkääksi, kun on siitä jotakin pystynyt ymmärtämään. Siksipä Hararin suurpiirteiset synteesit niittävät suosiota pitkin tyhmistynyttä länttä.
Netflixistä löytyy erittäin laadukkaita sarjoja, jotka haastavat katsojaa ajattelemaan. (esim. BoJack Horseman, Better Call Saul.) TikTokissa on muutaman sekunnin videoita. Ei voi mitenkään verrata toisiinsa.
Laadukkaan TV-sarjan katsominen on yhtä syvällinen kokemus kuin kirjan lukeminen. Siihen on vain nykypäivänä helpompi keskittyä. Myös moni podcast on korkealaatuista fiktiota. (Welcome to Night Vale, Alice Isn't Dead, Within the Wires jne.)
Ajat muuttuvat, mutta laadukasta mediaa on aina saatavilla. Nykyään voi valita, missä muodossa haluaa sen nauttia. Joskus 90-luvun alussa oli käytännössä vain kirjat, koska sarjat olivat lähes kaikki kuraa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kirjojen suurkuluttaja, mutta todennäköisesti ihan liian pinnallinen ihminen, koska käytännössä lähes kaikki Nobel- tai Finlandiapalkitut kirjat ovat joko jääneet kesken tai sitten luettu väkisin loppuun. Muutamia poikkeuksia löytyy. Ja mikä on myös hämmästyttävää, niin kirjailijoilla on hirvittävän epätasainen tuotanto. Joukossa voi olla yksi loistava teos ja loput sellaista kuraa, ettei luetuksi saa. Usein se paras on ihan ensimmäisten kirjojen joukossa, mutta on niitäkin joiden paras teos on vasta myöhemmässä tuotannossa.
Yksi esimerkki on Ilkka Remes. Ensimmäinen kirja neuvosto-Suomesta oli oivaltava ja viihdyttävä. Viimeisempiä en ole enää edes yrittänyt lukea. Samoin täällä jo mainittu Leena Lehtolainen, ensimmäiset Maria Kalliot hyvä, loput arvattavia juoneltaan. Jos samassa genressä pysytään, niin varsinkin ruotsalaisilla dekkarikirjailijoilla samaa vikaa, sarjaa vaan venytetään ihan liikaa.
Venäläisistä klassikoista Anna Karenina oli todella tylsä, Sota ja rauha parempi mutta en tiedä olisinko jaksanut lukea jos en olisi tiennyt, että tämä kirja on klassikko ja kaikkien kuuluu se lukea.
Saatanalliset säkeet jäi kyllä lukematta, ei vaan pystynyt. Ja onko oikeasti joku jaksanut lukea Kalle Päätalon hitaasti etenevää Iijoki-sarjaa?
Iijoki-sarjasta on luettu joka ikinen sivu ja pidin. Luin alkupään kirjat yhden talven aikana 1980- luvun puolivälissä ja jostakin 1980- luvun lopulta alkaen aina, kun kirja ilmestyi. Kirjahan romaani eikä sitä pidä lukeekaan Päätalon itsetilityksenä. Antaa kyllä hyvän kuvan tavallisesta arkielämästä ilman sinne kuulumattoman politiikan tukkimista joka paikkaan.
Itse luin myös koko sarjan jo nuorena, tarkoitus olisi kerätä nyt vanhempana nuo kirjat itselle jos sattuu käytettynä tulemaan vastaan ja lukea uudestaan. Kiinnostuin Päätalosta koska vanhempani ovat Pudasjärveltä ja olen aina ollut kova lukemaan joten mikään kirjan paksuus ei minua säikäytä.
En tiedä mitä pitäisi ajatella siitä että joku kysyy "onko joku oikeasti lukenut näitä?". Kyseessä on sentään yksi Suomen suosituimmista kirjasarjoista ja kirjaston kappaleet on aina ihan repaleiksi luettuja. Jotkut ihmiset eivät ilmeisesti kykene hahmottamaan mitään oman itsensä ulkopuolella olevaa.
Joskus pari vuotta sitten divarit valittivat, että kaikki tuovat samoja Päätaloja ja Laila Hietamiehiä myyntiin, eikä niitä kukaan enää osta. Kannattaa siis katsella divareista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Leena Lehtolaisen koko tuotanto alkuaikoja lukuunottamatta. Tekstistä näkee, että kirjailija kirjoittaa orjallisesti toimistotyö-aikataululla, kuten on kertonut. Joka kirja etenee samalla tavalla, samat Maria Kallion salitreenit ja punk-bändi-jammailut. Pahinta kuitenkin se, että teksti muodostuu vain päälauseisya, sivulauseita kirjailija ei osaa enää käyttää ja siksi teksti ei solju eteenpäin sujuvana virtana. Uusimmissa teennäisissä Ilveskeroissa en vain jaksaisi sitä ihmeellistä lesboilu-täytettä. Etsiikö kirjailija omaa seksuaalisuuttaan, vai miksi sitä on pakko olla turhana täytteenä dekkarissa?
Dekkareissa raivostuttaa:
1. Päähenkilön (poliisi) perhe-elämä liiallinen kuvaus (Liza Marklund, Maria Wern-sarja, Leena Lehtolainen, juu ei kiinnosta poliisin tissit, upea vartalo, perhe-elämän vaikeus). Naurettavin kuvaus on Jo Nesbon dekkarin (Harry Hole) naispoliisi, joka on niin kaunis että miehiltä suunnilleen lähtee taju.
2. Päähenkilö (poliisi) lähtee ulkomaille (Harry Hole Australiaan, Jussi Vares Teneriffalle, Helsinkiin, Venäjälle tms) Tästä tietää että kirjailijalla on vaikeuksia keksiä tarinaa. Poikkeuksena A Christien Hercule Poirotin seikkailut ulkomailla.
Koetko alemmuuden tunteita, kun kuvaillaan fiktiivisen poliisin viehättävyyttä?
Totta kai, kukapa ei haluaisi olla fiktiivinen hahmo joka on olemassa vain ihmisten mielikuvituksessa.
Tosiasiassa "täydellinen" päähenkilö on tylsä. Varsinkin jos kuvaillaan oikein yksityiskohtaisesti millaiset tissit, vyötärö, peppu jne. Hyvin harva nainen on oikeasti sen näköinen, siihen on vaan vaikea samaistua. Samoin se kun kaikki miehet piirittävät hahmoa. Todellisuudessa edes maailman kaunein nainen ei ole kaikkien miesten mielestä viehättävä. Ja kun se sama arkkityyppi toistuu kirjasta ja tyylilajista toiseen. Ei viitsitä irtautua muotista, vaan kirjoitetaan se sama upea nainen jota kaikki haluavat.
Ja Leena Lehtolainen itse on arkisen näköinen, tavallinen keski-ikäinen nainen. MIksei hän voi kirjoittaa omasta kokemuksestaan? Ehkä hän sitten elää jotain omaa fantasiaansa noissa kirjoissa, mutta sitä on kyllästyttävää lukea.
-eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki Harry Potterit. Lapsille ollut pakko lukea, mutta on niin paksua jöötiä että pahaa tekee. Juonenkulku ja kieli on kuin yläasteikäisen aineesta.
V i t t u siitä naisesta tuli vielä miljärdööri tuollaista suoltamalla. Käsittämätöntä.
Luin ensimmäisen ja että se oli HUONO, ihan järkyttävän kliseistä kaikki ja teksti ihan könkköä.
Mä en jaksanut kiinnostua opettelemaan jotain uutta hirsnyrkki-örtypörtty jne hirviö saagaa joka jatkuu ja jatkuu ja jatkuu ja jatkuu ja jatkuu.
Koko tarinan oisi voinut kertoa 3 kirjassa.
Ja NIIN sukupuolisidonnainen ja vanhoillinen, tytöistä tulee noitia ja pojista velhoja.
Just just, missä on oikeat uudet ideat?
Tolkien teki jo kaiken paremmin.Miksi kaikkien kirjojen pitäisi olla sateenkaarielämän ylistyslaulua?
Itse tykkäsin Pottereista, vaikka eivät ne ihan niin loistavia ole kuin maineensa antaa ymmärtää. Viihdyttäviä kyllä.
Ei edes tartte olla sateenkaarijuhlaa, olisi edes tasa-arvoinen mies-nais alueella eikä toista samaa vanhaa pska, tosin englantilaiset ei ole mitenkään tasa-arvoisia, tosi sukupuolittuneita käytökseltään, roolit jaettu.
Sekö on nyt joku tasa-arvoisuuden riemuvoitto, jos poikaa voi sanoa noidaksi ja tyttöä velhoksi?
No niinpä.
Yksi olennainen viehätystekijä Pottereissa on se, että ne sijoittuvat myös meidän maailmaamme ja elävät rinnakkain sen kanssa. Ikään kuin ne voisivat olla totta, eivät ole vain fantasiaa.
Siksi niiden täytyy noudattaa tiettyjä englantilaisen kulttuurin normeja. Sopiva samaistumispinta varmasti siivitti kirjat menestykseen.
Kyllä olisi ollut riemuvoitto jos olisi tuulettanut genreä edes vähän, mutta ei, samaa vanhaa toistoa. Ainoa omaperäisyys oli nimetä uusia hirviöitä ja olioita joita sitten pitäisi muistaa että mitä helkuttia nekin nyt sitten tekee siinä universiumissa. jättö-närttlö hiisipiisi omasi taikeinoja ja sitten vaan taikoluspaikolus pskomaan, eiku taikomaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki Yuval Noah Hararin kirjat. Olen selaillut kaikkia ja Homo Deus on työn alla. Ei vain uppoa. Olen itse opiskellut historiaa enkä ymmärrä miten tästä kaverista on saatu tehtyä tällainen guru. Popularisoi osan asioista tosi kevyesti ja on mielestäni jonkinlainen historiankirjoituksen Paulo Coelho. Ja tämä ei ole kehu Coelhoa kohtaan.
Nykymaailmassa pääsee suosioon helpommin heppoisin eväin kuin kunnon eväin. Tämä näkyy niin tieto- kuin kaunokirjallisuudenkin puolella. Ihmiset viihdyttävät itseään Netflixillä ja jollain TikTokilla, niin ei voi olettaa, että he jaksaisivat lukea jotain oikeasti järeää tai edes huomaisivat eroja laadussa tai osaamisessa tietyn tason yläpuolella.
Asioiden pitää olla helppoja ja viihdyttäviä ja vain sen verran vaikeita, että voi kokea itsensä älykkääksi, kun on siitä jotakin pystynyt ymmärtämään. Siksipä Hararin suurpiirteiset synteesit niittävät suosiota pitkin tyhmistynyttä länttä.
Netflixistä löytyy erittäin laadukkaita sarjoja, jotka haastavat katsojaa ajattelemaan. (esim. BoJack Horseman, Better Call Saul.) TikTokissa on muutaman sekunnin videoita. Ei voi mitenkään verrata toisiinsa.
Laadukkaan TV-sarjan katsominen on yhtä syvällinen kokemus kuin kirjan lukeminen. Siihen on vain nykypäivänä helpompi keskittyä. Myös moni podcast on korkealaatuista fiktiota. (Welcome to Night Vale, Alice Isn't Dead, Within the Wires jne.)
Ajat muuttuvat, mutta laadukasta mediaa on aina saatavilla. Nykyään voi valita, missä muodossa haluaa sen nauttia. Joskus 90-luvun alussa oli käytännössä vain kirjat, koska sarjat olivat lähes kaikki kuraa.
Pääosa Netflixin sarjoista on heikkotasoisia, eivätkä tv-sarjat yleisesti ottaen ole yhtään sen parempia kuin 90-luvun alussakaan, jolloin tehtiin kyllä hyvääkin viihdettä.
En ole tuota Better Call Saulia katsonut, mutta odotukseni eivät ole korkealla, kaupallisesta jenkkiviihteestä kun epäilemättä kuitenkin on kysymys. Voihan siinä olla pyrkimystä poiketa hieman odotuksenmukaisuudesta. Voin kertoa myöhemmin tässä ketjussa mielipiteeni siitä, ja annan kyllä tunnustusta, jos tuota toisteltua laadukkuutta löytyy. (Toisaalta en aio väkisin katsoa koko tuotantokautta, jos on kökköä.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki Yuval Noah Hararin kirjat. Olen selaillut kaikkia ja Homo Deus on työn alla. Ei vain uppoa. Olen itse opiskellut historiaa enkä ymmärrä miten tästä kaverista on saatu tehtyä tällainen guru. Popularisoi osan asioista tosi kevyesti ja on mielestäni jonkinlainen historiankirjoituksen Paulo Coelho. Ja tämä ei ole kehu Coelhoa kohtaan.
Nykymaailmassa pääsee suosioon helpommin heppoisin eväin kuin kunnon eväin. Tämä näkyy niin tieto- kuin kaunokirjallisuudenkin puolella. Ihmiset viihdyttävät itseään Netflixillä ja jollain TikTokilla, niin ei voi olettaa, että he jaksaisivat lukea jotain oikeasti järeää tai edes huomaisivat eroja laadussa tai osaamisessa tietyn tason yläpuolella.
Asioiden pitää olla helppoja ja viihdyttäviä ja vain sen verran vaikeita, että voi kokea itsensä älykkääksi, kun on siitä jotakin pystynyt ymmärtämään. Siksipä Hararin suurpiirteiset synteesit niittävät suosiota pitkin tyhmistynyttä länttä.
Netflixistä löytyy erittäin laadukkaita sarjoja, jotka haastavat katsojaa ajattelemaan. (esim. BoJack Horseman, Better Call Saul.) TikTokissa on muutaman sekunnin videoita. Ei voi mitenkään verrata toisiinsa.
Laadukkaan TV-sarjan katsominen on yhtä syvällinen kokemus kuin kirjan lukeminen. Siihen on vain nykypäivänä helpompi keskittyä. Myös moni podcast on korkealaatuista fiktiota. (Welcome to Night Vale, Alice Isn't Dead, Within the Wires jne.)
Ajat muuttuvat, mutta laadukasta mediaa on aina saatavilla. Nykyään voi valita, missä muodossa haluaa sen nauttia. Joskus 90-luvun alussa oli käytännössä vain kirjat, koska sarjat olivat lähes kaikki kuraa.Pääosa Netflixin sarjoista on heikkotasoisia, eivätkä tv-sarjat yleisesti ottaen ole yhtään sen parempia kuin 90-luvun alussakaan, jolloin tehtiin kyllä hyvääkin viihdettä.
En ole tuota Better Call Saulia katsonut, mutta odotukseni eivät ole korkealla, kaupallisesta jenkkiviihteestä kun epäilemättä kuitenkin on kysymys. Voihan siinä olla pyrkimystä poiketa hieman odotuksenmukaisuudesta. Voin kertoa myöhemmin tässä ketjussa mielipiteeni siitä, ja annan kyllä tunnustusta, jos tuota toisteltua laadukkuutta löytyy. (Toisaalta en aio väkisin katsoa koko tuotantokautta, jos on kökköä.)
Nykypäivän ja 90-luvun "kaupallinen jenkkiviihde" on aivan eritasoista.
On turha keskustella jostain, mitä ei ole itse katsonut. Jos et ole nähnyt suurinta osaa Netflix-sarjoista, et voi väittää että suurin osa on heikkotasoista. Kyse on silloin vain omasta mielikuvastasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki Yuval Noah Hararin kirjat. Olen selaillut kaikkia ja Homo Deus on työn alla. Ei vain uppoa. Olen itse opiskellut historiaa enkä ymmärrä miten tästä kaverista on saatu tehtyä tällainen guru. Popularisoi osan asioista tosi kevyesti ja on mielestäni jonkinlainen historiankirjoituksen Paulo Coelho. Ja tämä ei ole kehu Coelhoa kohtaan.
Nykymaailmassa pääsee suosioon helpommin heppoisin eväin kuin kunnon eväin. Tämä näkyy niin tieto- kuin kaunokirjallisuudenkin puolella. Ihmiset viihdyttävät itseään Netflixillä ja jollain TikTokilla, niin ei voi olettaa, että he jaksaisivat lukea jotain oikeasti järeää tai edes huomaisivat eroja laadussa tai osaamisessa tietyn tason yläpuolella.
Asioiden pitää olla helppoja ja viihdyttäviä ja vain sen verran vaikeita, että voi kokea itsensä älykkääksi, kun on siitä jotakin pystynyt ymmärtämään. Siksipä Hararin suurpiirteiset synteesit niittävät suosiota pitkin tyhmistynyttä länttä.
Netflixistä löytyy erittäin laadukkaita sarjoja, jotka haastavat katsojaa ajattelemaan. (esim. BoJack Horseman, Better Call Saul.) TikTokissa on muutaman sekunnin videoita. Ei voi mitenkään verrata toisiinsa.
Laadukkaan TV-sarjan katsominen on yhtä syvällinen kokemus kuin kirjan lukeminen. Siihen on vain nykypäivänä helpompi keskittyä. Myös moni podcast on korkealaatuista fiktiota. (Welcome to Night Vale, Alice Isn't Dead, Within the Wires jne.)
Ajat muuttuvat, mutta laadukasta mediaa on aina saatavilla. Nykyään voi valita, missä muodossa haluaa sen nauttia. Joskus 90-luvun alussa oli käytännössä vain kirjat, koska sarjat olivat lähes kaikki kuraa.Pääosa Netflixin sarjoista on heikkotasoisia, eivätkä tv-sarjat yleisesti ottaen ole yhtään sen parempia kuin 90-luvun alussakaan, jolloin tehtiin kyllä hyvääkin viihdettä.
En ole tuota Better Call Saulia katsonut, mutta odotukseni eivät ole korkealla, kaupallisesta jenkkiviihteestä kun epäilemättä kuitenkin on kysymys. Voihan siinä olla pyrkimystä poiketa hieman odotuksenmukaisuudesta. Voin kertoa myöhemmin tässä ketjussa mielipiteeni siitä, ja annan kyllä tunnustusta, jos tuota toisteltua laadukkuutta löytyy. (Toisaalta en aio väkisin katsoa koko tuotantokautta, jos on kökköä.)
Jos et ole katsonut Breaking Bad, niin se kannattaa katsoa ensin.
Muuten et tajua sarjan ideaa, sillä se kertoo miten Saulista tuli Saul.
Tarina tapahtuu siis ennen breaking bad sarjaa, jossa Saul on sivuhahmo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki Yuval Noah Hararin kirjat. Olen selaillut kaikkia ja Homo Deus on työn alla. Ei vain uppoa. Olen itse opiskellut historiaa enkä ymmärrä miten tästä kaverista on saatu tehtyä tällainen guru. Popularisoi osan asioista tosi kevyesti ja on mielestäni jonkinlainen historiankirjoituksen Paulo Coelho. Ja tämä ei ole kehu Coelhoa kohtaan.
Nykymaailmassa pääsee suosioon helpommin heppoisin eväin kuin kunnon eväin. Tämä näkyy niin tieto- kuin kaunokirjallisuudenkin puolella. Ihmiset viihdyttävät itseään Netflixillä ja jollain TikTokilla, niin ei voi olettaa, että he jaksaisivat lukea jotain oikeasti järeää tai edes huomaisivat eroja laadussa tai osaamisessa tietyn tason yläpuolella.
Asioiden pitää olla helppoja ja viihdyttäviä ja vain sen verran vaikeita, että voi kokea itsensä älykkääksi, kun on siitä jotakin pystynyt ymmärtämään. Siksipä Hararin suurpiirteiset synteesit niittävät suosiota pitkin tyhmistynyttä länttä.
Netflixistä löytyy erittäin laadukkaita sarjoja, jotka haastavat katsojaa ajattelemaan. (esim. BoJack Horseman, Better Call Saul.) TikTokissa on muutaman sekunnin videoita. Ei voi mitenkään verrata toisiinsa.
Laadukkaan TV-sarjan katsominen on yhtä syvällinen kokemus kuin kirjan lukeminen. Siihen on vain nykypäivänä helpompi keskittyä. Myös moni podcast on korkealaatuista fiktiota. (Welcome to Night Vale, Alice Isn't Dead, Within the Wires jne.)
Ajat muuttuvat, mutta laadukasta mediaa on aina saatavilla. Nykyään voi valita, missä muodossa haluaa sen nauttia. Joskus 90-luvun alussa oli käytännössä vain kirjat, koska sarjat olivat lähes kaikki kuraa.Pääosa Netflixin sarjoista on heikkotasoisia, eivätkä tv-sarjat yleisesti ottaen ole yhtään sen parempia kuin 90-luvun alussakaan, jolloin tehtiin kyllä hyvääkin viihdettä.
En ole tuota Better Call Saulia katsonut, mutta odotukseni eivät ole korkealla, kaupallisesta jenkkiviihteestä kun epäilemättä kuitenkin on kysymys. Voihan siinä olla pyrkimystä poiketa hieman odotuksenmukaisuudesta. Voin kertoa myöhemmin tässä ketjussa mielipiteeni siitä, ja annan kyllä tunnustusta, jos tuota toisteltua laadukkuutta löytyy. (Toisaalta en aio väkisin katsoa koko tuotantokautta, jos on kökköä.)
Jos et ole katsonut Breaking Bad, niin se kannattaa katsoa ensin.
Muuten et tajua sarjan ideaa, sillä se kertoo miten Saulista tuli Saul.
Tarina tapahtuu siis ennen breaking bad sarjaa, jossa Saul on sivuhahmo.
Minusta Saulin voi katsoa myös itsenäisesti omana sarjanaan.
Mutta Breaking Bad on kyllä yksi maailman parhaista sarjoista, joka kannattaa ehdottomasti katsoa myös.
Ei Netflix-sarjoja voi edes oikein verrata keskenään. Netfixiltä on helppo saada rahoitus sarjalle, mutta laatu on sitten hyvin vaihteleva. BoJack Horseman käsittelee sellaisia aiheita kuin masennus, kuolema, abortti, keski-iän kriisi, alkoholismi... ja kaikkia niitä tabuja rikkovasti.
The I-land käsittelee ihmisjoukkoa, joka on futuristisessa vankilassa, digitaalisella saarella. Se yrittää olla kuin uusi Lost, mutta hahmot jäävät ohuiksi ja koko asetelma on jotenkin naurettava.
Kannattaa katsoa Rotten Tomatoes-sivulta kriitikoiden arvio, ennen kuin valikoi mitä katsoo. SIitä saa jonkun näkemyksen, miten hyvä sarja on.
Minusta on huonon tai ainakin laiskan kirjoittajan merkki, jos päähenkilö-nainen on kaunis ja upea, kaikki miehet piirittävät ja naiset kadehtivat häntä. Kyse on yhtä vanhasta stereotypiasta kuin vaikka lihava hahmo joka syö koko ajan, tai arpinen pahis joka haluaa kostaa kaiken kärsimänsä vääryyden.
Otetaan tietty kasvo- ja vartalotyyppi, jota on käytetty jo vuosisatoja. Tylsää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki Yuval Noah Hararin kirjat. Olen selaillut kaikkia ja Homo Deus on työn alla. Ei vain uppoa. Olen itse opiskellut historiaa enkä ymmärrä miten tästä kaverista on saatu tehtyä tällainen guru. Popularisoi osan asioista tosi kevyesti ja on mielestäni jonkinlainen historiankirjoituksen Paulo Coelho. Ja tämä ei ole kehu Coelhoa kohtaan.
Nykymaailmassa pääsee suosioon helpommin heppoisin eväin kuin kunnon eväin. Tämä näkyy niin tieto- kuin kaunokirjallisuudenkin puolella. Ihmiset viihdyttävät itseään Netflixillä ja jollain TikTokilla, niin ei voi olettaa, että he jaksaisivat lukea jotain oikeasti järeää tai edes huomaisivat eroja laadussa tai osaamisessa tietyn tason yläpuolella.
Asioiden pitää olla helppoja ja viihdyttäviä ja vain sen verran vaikeita, että voi kokea itsensä älykkääksi, kun on siitä jotakin pystynyt ymmärtämään. Siksipä Hararin suurpiirteiset synteesit niittävät suosiota pitkin tyhmistynyttä länttä.
Netflixistä löytyy erittäin laadukkaita sarjoja, jotka haastavat katsojaa ajattelemaan. (esim. BoJack Horseman, Better Call Saul.) TikTokissa on muutaman sekunnin videoita. Ei voi mitenkään verrata toisiinsa.
Laadukkaan TV-sarjan katsominen on yhtä syvällinen kokemus kuin kirjan lukeminen. Siihen on vain nykypäivänä helpompi keskittyä. Myös moni podcast on korkealaatuista fiktiota. (Welcome to Night Vale, Alice Isn't Dead, Within the Wires jne.)
Ajat muuttuvat, mutta laadukasta mediaa on aina saatavilla. Nykyään voi valita, missä muodossa haluaa sen nauttia. Joskus 90-luvun alussa oli käytännössä vain kirjat, koska sarjat olivat lähes kaikki kuraa.Pääosa Netflixin sarjoista on heikkotasoisia, eivätkä tv-sarjat yleisesti ottaen ole yhtään sen parempia kuin 90-luvun alussakaan, jolloin tehtiin kyllä hyvääkin viihdettä.
En ole tuota Better Call Saulia katsonut, mutta odotukseni eivät ole korkealla, kaupallisesta jenkkiviihteestä kun epäilemättä kuitenkin on kysymys. Voihan siinä olla pyrkimystä poiketa hieman odotuksenmukaisuudesta. Voin kertoa myöhemmin tässä ketjussa mielipiteeni siitä, ja annan kyllä tunnustusta, jos tuota toisteltua laadukkuutta löytyy. (Toisaalta en aio väkisin katsoa koko tuotantokautta, jos on kökköä.)
Jos et ole katsonut Breaking Bad, niin se kannattaa katsoa ensin.
Muuten et tajua sarjan ideaa, sillä se kertoo miten Saulista tuli Saul.
Tarina tapahtuu siis ennen breaking bad sarjaa, jossa Saul on sivuhahmo.
Voi ei...pitäisi repiä aikaa jopa kahteen sontamaratoniin? Valitan ennakkoluuloisuuttani, mutta Netflix-sarjoissa jo pelkkä näyttelijäntyö on usein niin onnetonta, että on äärimmäisen vaikeaa repiä motivaatiota aloittaa taas uusi sarja. Ja epäuskottavia juonenkäänteitä tietysti kolmetoista tusinassa, että flegmaattisen massaviihdepotilaan ehdollistettu mielenkiinto saadaan jotenkin pysymään yllä.
No niin, emme ole enää ketjun aiheessa, joten tälle pitäisi avata ihan oma ketju.
Viihteen ja taiteen lajina arvostan kyllä kirjallisuutta enemmän kuin elokuvaa, juuri pelkän kirjoitetun ilmaisun vuoksi. Aika usein maailmassa vähemmän on enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
JIll Eisenstadt, From Rockaway. Esikoisteos, jota kehuttiin muun muassa hienosti viritetyksi (Publisher's Weekly). Hankin kirjan, koska oletin sen vertautuvan hienoihin Bret Easton Ellisin Alta nollan ja Jay McInerneyn Manhattanin valot -esikoisromaaneihin. Easton Ellis, Eisenstadt ja McInerney liitetään yhteen ns. kirjallisiin nulikohin (Literary Brat Pack, johon lasketaan kuuluvaksi myös Tama Janowitz), joiden katsotaan aloittaneen uuden minimalistisen tyylisuunnan amerikkalaisessa kirjallisuudessa.
Eisenstadt kirja ei ollut lähellekään saman tasoinen kuin Easton Ellisin ja McInerneyn romaanit. Se oli lähinnä pitkästyttävä ja tyhjänpäiväinen kuvaus New Yorkin Queensissa sijaitsevan Rockawayn rannan uimavalvojina toimivista nuorista aikuistumisen kynnyksellä.
Kirjan loppuun pakolla luettuani ymmärsin, miksi kirjaa maineestaan huolimatta ei oltu suomennettu. Lopuksi suora lainaus Goodreads.com sivustolta, joka summaa myös oman mielipiteeni kirjasta:"I hated this book almost from page one. The only reason I kept going it because I'm reading it for a book club. The kids are whiny and angsty and nothing happens in almost the entire book. It's just snapshots of the kids whining about life in between drinking and doing drugs and having sex. Maybe I missed the point or maybe I led a sheltered childhood but I couldn't relate to these characters at all."
Easton Ellisistä tulikin mieleeni Amerikan Psyko, jossa kyllä oli vahva rahastuksen maku. En päässyt sen suuruuteen kiinni, ja tuotemerkkien ja silpomisten ja perversioiden lakoninen esittely ei sitten oikein kuitenkaan jaksanut innostaa, vaikka varmaan oli tarkoituksena tavoitella tunteettoman psykopaatin ajatuksenjuoksua. Liian alleviivaava ja väkisinrankka ja -shokeeraava. Helppoa rahaa tekijälleen. Mauttomuuden raja on helppo ylittää.
Et tainut vaan ymmärtää Amerikan Psykoa.
Minusta Agatha Christien kirjat ovat olleet aina puuduttavaa ja kaavamaista luettavaa. Jostain syystä eivät vain vie mukanaan ja ovat lisäksi kovin epätasaisia. Mutta filmatisoinnit taas o Ah parasta mitä TV:stä tulee. Näyttelijät saavat niissä roolihahmoihin nyansseja, joita ei itse lukiessa jaksa kehitellä
Alue: Aihe vapaa
Jää on mainittu täällä toisaallakin, ja minusta se taas oli parhaimpia suomalaisia teoksia viime vuosina. Itkin tietyssä kohdassa, enkä muista milloin niin olisi käynyt.
Kerro minulle jotain hyvää oli ihan kaamean kömpelö kirja, rasittava kuin mikä vaikka pitäisi olla viihdyttävä.