Lapsi miehen mieliksi

Miksi aloittajakin on sillä mielellä liikkeellä, että lapsenhoito olisi lähinnä vain hänen vastuullaan? Miten niin mies ei voisi omaa lastaan hoitaa niin että ap pääsee harrastuksiin? Kuulostaa siltä että mies tosiaan odottaa apn muuttuvan veljensä vaimon kaltaiseksi, ja ap itsekin ajattelee samalla lailla.

Ap, sinua on nyt varoitettu - sä jäät sen lapsen kanssa yksin, kun mies jatkaa entisenlaista elämää. Jos tietoisesti päätät näillä lähtökohdilla lisääntyä, ei sulla ole parin vuoden päästä mitään oikeutta valittaa kun kas kummaa koko lapsenhoito jääkin sun vastuulle. Ihan tietoisesti teet sen valinnan.

Vierailija kirjoitti:

Mies on nähnyt veljensä perheen elämää sivusta. Näkee hyvin kasvatetut tytöt, mutta en usko että todellisuudessa ymmärtää mitä kaikkea homma vaatii. Veljensä vaimo on äitiyden perikuva, viihtyy kotona eikä hänellä ole muuta elämää kuin lapset. Tällöinhän homma toimii hyvin. Itse jättäisin kaiken itselleni voimia antavan lapsen takia. Toki ajatus 10 vuotiaasta mukavasti käyttäytyvästä lapsesta on kiva, mutta ei työmäärä minkä se on vaatinut... Ap

Etkä voi siitä mukavasta käytöksestäkään ennalta olla varma. Esim. Adhd villi poika/ tyttö ei aina jaksa istua tönöttää kiltisti nenäniistettynä. Ettänuo miehesi sukulaislapset nyt on ehkä vähän ääriesimerkki. Ei ne aina ole niiin herranterttusia vaikka kuinka olisit parhaasi tehnyt. Koulu, kaverit ja moni muukin vaikuttaa. Ei pelkkääiti. Isommalla lapsella enää.

Kiitos vastauksista. Pitää jutella miehen kanssa, että hänellä on jo hommaan lähtiessä paljon suurempi vastuu kuin normaalisti miehellä on. Tiedostan hyvin omat voimavarani ja tiedän että jos lapsi tulee, niin mihinkään muuhun ei minulla energia riitä kuin hänen hoitoon. Ihan turha kuvitellakaan että jaksaisin mitään harrastaa vaikka mies osallistuisi kuinka paljon tahansa.

Mitä te saatte tästä miesvihan lietsomisesta?

Jaksatko hoitaa lasta myös jos mies kuolee/häipyy? Vai onko ehto lapsen tekemiselle että mies ei satavarmasti poistu kuvioista 18 vuoteen?

Vierailija kirjoitti:

Kaverini ei ollut selvittänyt lapsiasiaa miehensä kanssa ennen naimisiinmenoa ja oli aika vaikeassa valintatilanteessa, kun mies ilmoitti, että jollei lasta ala tulla, hän tekee lapsen jonkun toisen naisen kanssa. Kaverini teki lapsen ja katui sitä alusta lähtien. Hän olisi halunnut tehdä elämällään paljon sellaista, johon lapsenhoito ei sopinut. Ei hän olisi lasta tietenkään poiskaan antanut, mutta totesi kerran, että jos hän voisi valita uudelleen, hän jättäisi lapsen tekemättä ja ottaisi miehestään eron.

En tiedä kaverini elämästä mitään noiden aikojen jälkeen, koska hänen miehensä teki parhaansa erottaakseen minut ja kaverini toisistamme ja onnistuikin siinä.

Nainen teki miehensä mieliksi ensin lapsen jota katuu ja sitten vielä luopui kaveristaan (oletan nyt että olitte ihan aidot ystävät eikä mitään hämärää) miehen käskystä? Aika tossu. Älkää ikinä antako kenenkään viedä teille tärkeimpiä asioita, puolustakaa arvojanne. Jos kumppani haluaa aivan erilaisen elämän tai erilaisen kumppanin kuin sinä, silloin olette väärät toisillenne. Tuollaiseen alistuminen syö itsekunnioitusta pitkällä aikavälillä ihan varmasti.

En varmasti jaksa hoitaa jos mies häipyy. Lapsi menisi miehelle aivan kyselemättä. Hänhän sen haluaa. Itse olen parhaillaankin masennuslääkityksellä niin yksinhuoltajaksi minusta ei todellakaan olisi.

Miettikää asiaa kumpikin ihan rauhassa, näin suuren päätöksen kanssa ei kannata kiirehtiä. Voi esim. päättää, ettei kesän aikana mieti koko asiaa ollenkaan, ottaa hieman etäisyyttä pohdintoihin ja palata vaikka ensi vuoden alussa asiaan yhdessä rauhassa uudelleen. On tärkeää keskustella molempien peloista ja toiveista asiaan liittyen ihan kunnolla. Jos toinen ei todellakaan halua lasta, ei sitä mielestäni kannata hankkia. Lapsi ansaitsee molemmilta vanhemmilta arvostavan ja rakastavan katseen ja hoivan. Jos kummallakaan ei ole ehdottoman kielteinen kanta ja noin yleisesti on kyse kahdesta normaaliarjesta hyvin selviävästä aikuisesta, lapsen hoitoon oppii ja vanhemmuuteen kasvaa, jos vain tahtoa on. Oma kokemus on, että lapsen hoito on paljon vaativampaa, kuin osasin ajatella mutta myös hienompaa kuin osasin odottaa. Äidille jää suurempi vastuu, heti odotusajasta alkaen, niin se fysiologisesti menee (jo raskausaikana ruokavalio, fyysiset muutokset, synnytys, imetys, jne.) Yövalvomiset voi olla alkuaikoina ihan jäätäviä, onneksi hormonit auttavat aluksi jonkin verran paremmin jaksamaan niitä mutta on se oikeasti raskasta. Hoitorutiinit oppii kyllä mutta niitä tosiaan tarvii jaksaa toistaa päivästä ja viikosta ja kuukaudesta toiseen, väsyneenä ja kipeänäkin. Meillä itse olin se, joka toivoi pitkään lasta mutta mies ei halunnut. Asia aiheutti ongelmaa suhteeseemme, itselleni kipeää surua lapsettomuudesta ja katkeroitumista miestäni kohtaan, täytin elämäni työllä, harrastuksilla ja luottamustoimilla mutta voin henkisesti huonosti. Emme aluksi keskustelleet asiasta riittävän syvällisesti, mies ei ymmärtänyt miten tärkeä asia oli minulle ja miksi, itse en tiennyt, että mieheni esim. pelkäsi ettei lapsi ole terve tai ettei hän jaksaisi olla isä ja että parisuhteemme ja arkemme muuttuisi liikaa. Arki muuttuikin lapsen myötä lähes täysin ja välillä on raskasta, väsyttää ja aika yksin olen lapsen hoidon kanssa (sukulaiset kaukana, mies auttaa minkä töiltään ja muilta menoistaan ehtii ja jaksaa). Arjen muuttuminen on joskus harmittanut mutta toisaalta tilalle on tullut paljon uutta ja merkityksellistä, esim. lapsen kehitystä on hienoa seurata ja itsekin olen oppinut paljon uutta omasta itsestä ja elämästä, isovanhempien ilo lapsenlapsesta on ilahduttavaa, rakkaus ja kiintymys omaan lapseen on suurta. Omia harrastuksia jäi pois mutta ehdin harrastaa niin paljon ennen kuin sain lapsen, ettei se ole juurikaan harmittanut, ja lapsen kanssakin on voinut tehdä monia itselle tärkeitä asioita. Mies, vaikka ei ollut se aktiivisesti lasta haluava, on myös kiintynyt lapseen ja kuulen välillä miten hän sanoo "olet isin ihana kulta", tms. ja halailee ja hoivaa pikkuista onnellisen oloisena. Lapsen hoitoon voi oppia ja lapseen kiintyä vaikka ei olisi se hommaan innokkain alunperin. Kaikilla ei välttämättä kuitenkaan mene niin ja voi katkeroitua, jos tekee lapsen vain ja ainoastaan toisen mieliksi eikä tahtoa ja sitoutumishalua vanhemmuuteen löydy. Jokaisen on itse tehtävä päätös omalta osaltaan, onko valmis sitoutumaan vanhemmuuteen ja kaikkeen siihen mitä se tuo tullessaan. Lapsen saaminen ei myöskään ole itsestään selvyys. Siihenkin pitää varautua, ettei voikaan saada lasta, vaikka lopulta yrittäisi ja haluaisi. Olimme onnekkaita, että saimme vielä lapsen vaikka meni useampi vuosi ensin asiaa tuumatessa ja sitten vielä yrittäessä. Itselleni lapsi on tuonut elämään paljon asioita, joita en etukäteen osannut ajatella, olen hänestä hyvin kiitollinen ja onnellinen, vaikka arki lapsen kanssa välillä raskasta onkin, myös hyviä hetkiä on paljon.

Kiitos hienosta vastauksesta! En yhtään halua lasta edelleenkään, mutta jos mies sen haluaa ja lupaa hoitaa jos väsyn, niin aion lähteä hommaan. Olenhan saanut elää sellaista elämää jo pitkään mitä itse olen halunnut. Eletään jatkossa sitten sellaista elämää mitä mies on toivonut. Ap

Älä, älä hanki jos yhtään huolestuttaa. Lapsi olisi vain onneton.

Vierailija kirjoitti:

Mies on aina omissa puuhissaan myös, joten kyllä tämä meiltä molemmilta vaatisi aivan täyskäännöstä nykyiseen elämään nähden. Minulla on harrastuksia, joissa olen saanut aikani kulumaan ja lomatkin olen ajoittanut monesti niiden mukaan. Lapsen myötä olisi pakko lopettaa kaikki, koska sitä ei voi harrastaa vain pari tuntia viikossa. Tai voi, mutta siinä ajassa ehtii harrastuspaikalle ja takaisin. Eli aina pitäisi saada mies hoitamaan tai sitten joku muu hoitaja, mutta omat sukulaiseni asuvat toisella puolella Suomea eivätkä näin ollen voi auttaa. Miehen vanhemmat asuvat lähellä mutta ovat niin vanhanaikaisia etteivät varmasti alkaisi hoitaa lasta siksi että miniä pääsee harrastamaan. Periaatteena on pikemminkin että jokainen hoitaa omat lapsensa.

Pitäisi saada mies hoitamaan? Oletteko lainkaan keskustelleet miehen näkemyksistä siitä, kuka lapsesta huolehtii? Olettaako mies, että hän haluaa lapsen mutta sinä hoidat sitä? Haiskahtaa siltä, ettei mies tiedä yhtään mihin on ryhtymässä...

Mies ei todellakaan mielestäni tiedä mitä lapsi tuo tullessaan. Luulee varmaan että se menee siinä muun elämän sivussa. Itse rakastan rauhallisia viikonloppuja kun saan ulkoilla ja oleskella. Olen viimeisen päälle ulkoimaihminen enkä tykkää ruuan laitosta enkä siivoamisesta. Siihen päälle jatkuva univaje ja kiukkuava ipana niin tiedän että minua ei enää sen jälkeen ole. Olen pelkkä suorittava kone sen jälkeen. Mutta onhan siitä muutkin ihmiset selvinneet, joten kai minunkin on selvittävä. Ajatus myös jatkuvasta lastenohjelmien pauhusta tympii. Tykkään olla omassa kodissa rauhassa. Tuntuu että lasten myötä koti muuttuu loputtomaksi työleiriksi. Ap

En yksinkertaisesti keksi mitään hyvää mitä lapsi tuo tullessaan. Yrittäkää edes valaa toivoa että niitä hyviäkin puolia on...

Ahdistaa myös ajatus että työpaikka olisi jatkossa se jonne mennään lepäämään, kun tähän saakka koti on ollut rauhoittumisen paikka.

Täysin tunneasia, minkä hyödyt/haitat riippuvat siitä miltä sinusta tuntuu.

Päätä itse ja pysy päätöksessäsi. Pakko ei ole toimia muiden toiveiden mukaan, varsinkaan jos syvällä sisimmässäsi tunnet toisin.

Mun ystävä teki lapsen miehen mieliksi. Muistan hänen etukäteen olleen huolissaan siitä, löytyykö ne äidilliset tunteet lasta kohtaan. Kyllä ne onneksi tulivat ja toinen lapsikin on jo tullut perheeseen. Hän on myös erittäin urheilullinen ulkoilmaihminen ja keksi tapoja ottaa lapset mukaan, esim. hankki kantorepun ja sellaisen pyörävaunun, johon saa myös sukset alle. 

Ystäväni kuitenkin kypsytteli ajatusta pitkään, ja oli lopulta sillä kannalla "että tulee jos on tullakseen". En sanoisi, että on hyvä idea hankkia lasta, jos on vahvat tunteet siitä, ettei halua lasta.

Kiitän vastauksistanne! Mitä olen netistä lukenut niin tuntuu että lapsi ei tuo kuin vaikeuksia elämään. Paras ystäväni kylläkin on nyt vuoden vanhan äiti ja hän sanoi että lapsi on parasta mitä hänelle on tapahtunut. Toivottavasti itsekin koen sitten niin.

Harkitset siis, että vain miehen mieliksi

-otat koko joukon vakavia terveysriskejä raskaudessa ja synnytyksessä. myös vähemmän vakavat terveysriskit kuten laskeumat, inkontinenssi ja vatsalihasten erkauma ovat pitkäaikaisia ja todella ikäviä vaivoja, vaikkeivat suoranaisen vaarallisia

-raskaus & synnytys & synnytyksestä toipuminen ovat monille kivuliaita ja todella epämiellyttäviä tiloja. Raskautta kestää yhtä soittoa 9kk, synnytystä voi kestää useampi vrk, palautuminen viikkoja-kuukausia-parikin vuotta riippuen mittarista

-kroppasi muuttuu pysyvästi, todennäköisesti huonompaan suuntaan (enkä nyt tarkoita vain paria raskausarpea tai vähän pehmeää vatsanseutua)

-olet valmis vauva-arkeen, taaperon perässä juoksemiseen, leikki-ikäisen paimentamiseen, koululaisen asioiden hoitamiseen, teini-ikäisen kanssa elämiseen, myös siinä tapauksessa että jotain menee pieleen esim. lapsi ei ole terve, hän sählää oikein kunnolla jne. Lisäksi olet valmis ottamaan hieman kevennettynä uusintakierrosta jos tulet isoäidiksi

-eli yleisesti ottaen olet valmis elämään täysin toisen, avuttoman, kovaäänisen ja rasittavan pikkuihmisen ehdoilla ja laittamaan hänen hyvinvointinsa omasi edelle

-olet valmis luopumaan harrastuksista, suurimmasta osasta omaa aikaa, mutta tutkimusten valossa myös parisuhteen tasa-arvosta sekä urakehityksestä

-olet valmis maksamaan vähintään kymmeniä tuhansia euroja (jos lapsen kasvatuksen kulut jaetaan puoliksi sinun ja miehen välillä)

En ymmärrä, en vaan ymmärrä että kaiken tämän valitsee miehen mieliksi vaikka itseä ei voisi vähempää kiinnostaa. Luonnollisesti se että valitsee kaiken tämän ei todellakaan tarkoita että saisit pitää miehen, edes siihen asti että lapsi syntyy.

Kyllä lapsi kannattaa tehdä siksi että haluaa hänet, ja haluaa kokea vanhemmuuden. Ei kenenkään mieliksi.

vela +40v

Kyllä tiedän että mies ei ole lähdössä minnekään.

Saisiko tähän lisää näkemyksiä. .