Nyt meni Iltasanomilla yli

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vastenmielinen juttu Iltikseltä, jolla halutaan lietsoa paniikkia ja kauhua. Olen syntynyt 80 ja muistan 90-luvun laman omakohtaisesti lasten ja nuorten kokemana. Kyllä se oli paljon pahempaa kuin tämä. Yli 20 prosentin työttömyys, konkurssit, itsemurhat ja alkoholinkulutus tapissa. Kertakaikkiaan surullista ja toivotonta aikaa 90-luvun alku. 

Lisäksi omassa lapsuudessa ja nuoruudessani oli sotaveteraaneja, lottia ja kotirintamanaisia vielä paljon elossa.  Esim. omat isoisäni olivat molemmat taistelleet eturintamassa, toinen isoäiti oli ollut lottana kovissa paikoissa ja toinen isoäiti oli oman jaksamisensa äärirajoilla pyörittänyt maatalossa raskaita miesten töitä ja omat työnsä emäntänä. Siten omakohtaisesti koen, että ei sotavuosista edes ole niin kauan aikaa. Ehkä 25-vuotiaan märkäkorva-toimittajan näkövinkkelistä talvi- ja jatkosodasta on ikuisuus, mutta ei siitä ole kuin muutama sukupolvi. Minusta on historian tuntemisen näköalattomuutta ja sivistymättömyyttä väittää, että nyt olisi ainutkertaisen pahin tilanne Suomen historiassa. Ymmärrän, että mihinkään 1300- luvun ruttoon vertaaminen ei ehkä ole tarpeen, mutta kyllä meidän lähihistoriassa on koettu paljon pahempia asioita kuin koronavirus. Tietyllä tavalla tämä on paluuta aiempaan, aikaan jolloin sairaus ja kuolema olivat lähempiä ja arkipäiväisempiä asioita mitä nykyään. 

Minusta 90-luvun lamaa suurennellaan. Eihän se ollut vakava muuta kuin yrittäjille, joilla oli valuuttalainaa.

Muut pärjäsivät ihan ok. Siis jos jäi työttömäksi, ei kuollut nälkään, vaan sai työkkäritukea.

Itse olin opiskelemassa tuolloin. Opiskelijat saivat kaiken mitä ennen lamaakin.

Kyllä se oli vakavaa myös tavalliselle palkansaajalle, jos ja kun jäi työttömäksi. Koteja meni vasaran alle, kun asuntolainaa ei saatu maksetuksi. Pankit menivät myös konkkaan ja kyllä ihan tavallinen työläinen joutui puille paljaille. Velkasaneeraukset ja ulosotto tulivat monelle tutuksi myös ilman sitä valuuttalainaa. Asuntolainan korkohan oli korkeimmillaan yli 15 %. Mutta silti pidän toisen maailmansodan koettelemuksia tuota -90 luvun lamaa pahempana.

Ja tästä koronasta nyt ei vielä tiedä, paljonko kuolleita tulee. Vakava tautihan se voi olla työikäisellekin. Mutta vaikeinta nyt tuntuu olevan se, kun ihmisten pitää jaksaa olla kotona. Toki tästä tulee valtava lasku ja paljon taloudellisia ongelmia. Mutta ei missään nimessä ole pahin koettelemus Suomen historiassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos yrittäjä otti jumalattomat valuuttalainat 80-luvun lopulla ja osteli mersuja, omakotitaloja ja etelänmatkoja punnilla niin kyllähän se kärsi. Nousukaudella yrittäjiä nousi kuin sieniä sateella, usein "rikastuminen" perustui lainanottoon.  Monella ei ollut kummoistakaan tietäystä talousasioista ja uskottiin että  kasvu jatkuu ikuisesti. Uskottiin myös osuuspankin provikkapalkakkaiseen myyntipetteriin joka suositteli lainan ottoa. Kun  maskun aika tuli niin korkki aukesi.

Syynä oli usirn tyhmyys rahaasioissa ja viinan juonnissa.

Kerro se yksinhuoltajasiivoojalle, joka teki kolmea työtä ja perhe kärsi silti.

Yksinhuoltajalla oli ilmeisesti velkaa. Mutta en siltikään ymmärrä ihmisiä, joille köyhyys on pahempi asia kuin sairaus.

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän tämä on lapsille ja nuorille tosi ahdistavaa aikaa. Hyvä kirjoitus tuo oli.

Kun vertaan omaan nuoruuteeni 80-90 luvulla niin ei kyllä käy kateeksi. Silloin ongelmat oli kuitenkin sellaisia tavallisia ongelmia.

Nyt kaikki kouluam.pu.miset, ter.ro.ri-i.s.kut, yms. ja uusimpana korona. On tosi raskasta olla tämän ajan lapsi ja nuori aikuinen.

Kukaan ei varmasti väitä, etteikö tämä olisi ahdistavaa aikaa myös lapsille ja nuorille. Valheellinen väite, ettei vastaavaa ole ollut ikinä ennen, tekee siitä vielä ahdistavamman. Todellisuudessa tämän hetken tilanne ei ole likikään niin paha kuin vaikka ensimmäisen maailmansodan aika. Isoisäni oli silloin juuri teini-iän kynnyksellä. Hänen siskonsa kuoli ja hänen isänsä vangittiin.

Olen kuunnellut isovanhempieni ja vanhempieni kertomuksia sota-ajoista (1 ja 2 maailmansota). Niihin aikoihin verrattuna meillä on asiat vielä ihan hyvin. Mutta koska media tekee tällä hetkellä rahaa ihmisten ahdistuneisuudella, he pyrkivät kirjoittamaan artikkeleita, jotka ovat omiaan lisäämään ahdistusta.

Minusta kummallista on se , jos nimenomaan metsäkoneen kuljettajaksi opiskeleva ei työharjoitteluun pääse. Tietääkseni yksin koneessa työskentelevillä ei ole kovinkaan suurta tartuntariskiä eikä koulutuksia ole kokonaan keskeytetty. Koronan sijasta ongelma voi olla kesäleimikoitten puute. Sama homma huoltojen oppimisessa, työpaikallaoppimista se nykyään muutenkin paljon on.

Medialukutaitoa tai ainakin tilannetajua olisi voinut odottaa jutun koonneelta toimittajalta. Olisi kannattanut pikkuisen harkita, mikä lainausta käyttää otsikoinnissa.

Sinänsä totta, että LAPSET eivät ole ennen tällaista nähneet, eivätkä heidän vanhempansakaan. Isovanhempien ja yleensä suomalaisten kokemuksista ei ollutkaan kyse.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vastenmielinen juttu Iltikseltä, jolla halutaan lietsoa paniikkia ja kauhua. Olen syntynyt 80 ja muistan 90-luvun laman omakohtaisesti lasten ja nuorten kokemana. Kyllä se oli paljon pahempaa kuin tämä. Yli 20 prosentin työttömyys, konkurssit, itsemurhat ja alkoholinkulutus tapissa. Kertakaikkiaan surullista ja toivotonta aikaa 90-luvun alku. 

Lisäksi omassa lapsuudessa ja nuoruudessani oli sotaveteraaneja, lottia ja kotirintamanaisia vielä paljon elossa.  Esim. omat isoisäni olivat molemmat taistelleet eturintamassa, toinen isoäiti oli ollut lottana kovissa paikoissa ja toinen isoäiti oli oman jaksamisensa äärirajoilla pyörittänyt maatalossa raskaita miesten töitä ja omat työnsä emäntänä. Siten omakohtaisesti koen, että ei sotavuosista edes ole niin kauan aikaa. Ehkä 25-vuotiaan märkäkorva-toimittajan näkövinkkelistä talvi- ja jatkosodasta on ikuisuus, mutta ei siitä ole kuin muutama sukupolvi. Minusta on historian tuntemisen näköalattomuutta ja sivistymättömyyttä väittää, että nyt olisi ainutkertaisen pahin tilanne Suomen historiassa. Ymmärrän, että mihinkään 1300- luvun ruttoon vertaaminen ei ehkä ole tarpeen, mutta kyllä meidän lähihistoriassa on koettu paljon pahempia asioita kuin koronavirus. Tietyllä tavalla tämä on paluuta aiempaan, aikaan jolloin sairaus ja kuolema olivat lähempiä ja arkipäiväisempiä asioita mitä nykyään. 

Minusta 90-luvun lamaa suurennellaan. Eihän se ollut vakava muuta kuin yrittäjille, joilla oli valuuttalainaa.

Muut pärjäsivät ihan ok. Siis jos jäi työttömäksi, ei kuollut nälkään, vaan sai työkkäritukea.

Itse olin opiskelemassa tuolloin. Opiskelijat saivat kaiken mitä ennen lamaakin.

Kyllä se oli vakavaa myös tavalliselle palkansaajalle, jos ja kun jäi työttömäksi. Koteja meni vasaran alle, kun asuntolainaa ei saatu maksetuksi. Pankit menivät myös konkkaan ja kyllä ihan tavallinen työläinen joutui puille paljaille. Velkasaneeraukset ja ulosotto tulivat monelle tutuksi myös ilman sitä valuuttalainaa. Asuntolainan korkohan oli korkeimmillaan yli 15 %. Mutta silti pidän toisen maailmansodan koettelemuksia tuota -90 luvun lamaa pahempana.

Ja tästä koronasta nyt ei vielä tiedä, paljonko kuolleita tulee. Vakava tautihan se voi olla työikäisellekin. Mutta vaikeinta nyt tuntuu olevan se, kun ihmisten pitää jaksaa olla kotona. Toki tästä tulee valtava lasku ja paljon taloudellisia ongelmia. Mutta ei missään nimessä ole pahin koettelemus Suomen historiassa.

Ei tämä ehkä pahin ole, mutta 90-luvun lama ei ole tähän verrattavissa, se ei koskettanut edes kaikkia suomalaisia. Yhtään väheksymättä sitä aikaa, mutta silloiset ongelmat olivat sen laatuisia, että ne olisi ollut mahdollista pitkälti hoitaa poliittisilla päätöksillä, mutta ei ollut tahtoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos yrittäjä otti jumalattomat valuuttalainat 80-luvun lopulla ja osteli mersuja, omakotitaloja ja etelänmatkoja punnilla niin kyllähän se kärsi. Nousukaudella yrittäjiä nousi kuin sieniä sateella, usein "rikastuminen" perustui lainanottoon.  Monella ei ollut kummoistakaan tietäystä talousasioista ja uskottiin että  kasvu jatkuu ikuisesti. Uskottiin myös osuuspankin provikkapalkakkaiseen myyntipetteriin joka suositteli lainan ottoa. Kun  maskun aika tuli niin korkki aukesi.

Syynä oli usirn tyhmyys rahaasioissa ja viinan juonnissa.

Kerro se yksinhuoltajasiivoojalle, joka teki kolmea työtä ja perhe kärsi silti.

Yksinhuoltajalla oli ilmeisesti velkaa. Mutta en siltikään ymmärrä ihmisiä, joille köyhyys on pahempi asia kuin sairaus.

Ei ollut, työtunteja oli silti vähän tarjolla.

Sehän riippuu ihan sairauden kestosta ja siitä jättääkö sairaus jälkeensä jotain pysyvää vai ei. Valitsisitko itse 3 viikon lievän koronan ilman jälkiseurauksia vai 30 vuoden sukupolvelta toiselle periytyvän köyhyyden?

Vierailija kirjoitti:

Jep. Suuret nälkävuodet, sodat ja 90-luvun lama...

Kysykääpä vanhuksilta tätäkin - ennen oli niin kova nälänhätä, että leipätaikinaankin pistettiin "puolet petäjäistä". 

Sitä sanottiin pettuleiväksi ja "kahvikin" oli vaan paahdettuja voikukan juuria.

Sodanaikana syötiin myös ajoittain vain perunankuoria, kun ei muutakaan ollut.

Sota/keskitysleireillä ei ollut ruohontupsuakaan ei matoa ei toukkaa, vangit pistelivät kaikki poskeensa, roskiakin.

Entä muistaako joku kuinka Iltasanomat revitteli otsikolla "Tästä ei Englanti toivu" kun kuningataräiti kuoli 2002? Joo, eivät tosiaan ikinä toipuneet yli 100-vuotiaan kuolemasta. Vieläkin maa makaa pahassa jamassa eikä tule koskaan palaamaan ennalleen!

Erottaa pitäisi tuollaiset urpot toimittelijat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uutinen on sidottu omaan aikaansa.

Ei toiseen maailmansotaan, eikä isovihan aikoihin.

Eikä nuijasotaan..

Elämme 2020. ja tilanne on tuo.

Kuten IL uutisoi.

Esim. 90-luvun laman eläneet ovat edelleen elossa ja hyvissä voimissa. Ovat ihan tässä samassa omassa ajassa eli kokevat toista katastrofia tai ensimmäisen jätkumoa. Joillekin voi olla jo kolmas katastrofi oman elämänsä eli oman aikansa aikana. Lisäksi joillain voi olla vielä sodan kokeneita läheisiä elossa ja ovat itse olleet lapsia silloin vaikka eivät olisi taistelemassa itse olleetkaan. Heitä on elossa paljon.

Voi kuule, 90-laman eläneitä on elossa kyllä. Mutta on niitä, jotka eivät ole elossa. Niutä jotka itse päättivät elämäbsä. Niitä lapsia, joiden elämään vanhemman itsemurha vaikutti. Niitä lapsia, jotka elivät köyhyydessä. Niitä jotka eivät vieläkään ole toipuneet 90-luvun lamasta.

Ja minulle tämä on iso kriisi. Sosiaaliselle ihmiselle on kauhistus kun ystäviä ei voi tavata, mikään virtuaalinen ei korvaa ystävän halausta. Kun kaikki harrastukset ovat tauolla, kun ystäviä ei saa tavata, kun ei voi istua iltaa ravintolassa. Ja kun päälle tulee 80-vuotias äitini joka kuormittaa nyt sairastamisellaan harva se päivä. Viime viikolla juoksi hänen asiollaan 5 kertaa. Eli 15 tuntia.

Tiedän, että mun napsahdus on ihan lähellä

90-luvulla sain kuulla klo 14, että tänään lähtee tästä työpaikasta kaikki kävelemään. Kun olin äitiyslomalla, kuulin vähän myöhemmin kuin muut, jotka olivat kuulleet samana aamuna klo 9. Joku sitten iltapäivällä muisti minutkin ja soitti. Tämä oli ihan arkea silloin, työpaikkoja kaatui kuin heinää kaatosateella lakoon, alasta riippumatta, eikä monellakaan ollut yt-neuvotteluja etukäteen. Asuntojen arvot puolittuivat parissa vuodessa. Monelle jäi pelkkä velka, mutta koti meni. Nyt on ollut aikaa varautua ja tukea tulee eri tavalla. En ymmärrä, miten joku pitää parin viikon osittaista yhteiskunnan seisottamista pahana, vs. 90-luku kun Suomessa toimii edelleen vaikka mikä ihan normaalisti.

Minun elinaikana ei ole koskaan kouluja suljettu. Vanhempani ovat eläneet sota-aikana, ja hekin sanoivat, että eivät ole koskaan nähneet aikaa, jolloin koulut olisi suljettu. He tosin olivat alle kouluikäisiä sota-aikana. Mutta kaikki se, mitä he muistavat sodasta, on jotain ihan muuta kuin mitä nyt tapahtuu. Ase ohimolla, tai se kun juoksee metsään pakoon sotilaita, tai katsoo vierestä kun oma koti poltetaan jne,  nämä ovat lapselle eri tason kokemuksia kuin se, ettei saa tavata kavereita. Toisaalta monenlaisia kauhutilanteita voi tapahtua perheiden sisällä. Sodan aikana perhe oli kuitenkin turva, ja uhka tuli muualta. Suurimmalle osalle meistä tämä tilanne on vain eristäytymistä ja kotona oleskelua, mutta toki voi olla perheitä, joissa he.vetti on nyt läsnä. IS-lehden artikelissa kyllä tehdään kärpäsistä härkäsiä.

Hyvä kirjoitus! Mä tykkäsin. Oli tosi asiaa nuorten näkökulmasta.

Mutta kauhean paljon ilkeitä kommentteja. Onko ihmiset toisaan noin ilkeitä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jep. Suuret nälkävuodet, sodat ja 90-luvun lama...

Kysykääpä vanhuksilta tätäkin - ennen oli niin kova nälänhätä, että leipätaikinaankin pistettiin "puolet petäjäistä". 

Sitä sanottiin pettuleiväksi ja "kahvikin" oli vaan paahdettuja voikukan juuria.

Sodanaikana syötiin myös ajoittain vain perunankuoria, kun ei muutakaan ollut.

Sota/keskitysleireillä ei ollut ruohontupsuakaan ei matoa ei toukkaa, vangit pistelivät kaikki poskeensa, roskiakin.

Kyllä mun äitini ihan tavallista ruokaa sai sota-aikanakin. Ei toki kaikkea ja säännöstelyä oli tietenkin mutta ei se nyt niiiin kamalaa ollut.

90-luvun lama oli monin tavoin vedenjakaja Suomen historiassa ja kaikilla tavoilla Suomi ei ole siitä vieläkään toipunut, jos nyt tulee toipumaan koskaan. Ennen 90-lukua ison mittakaavan työttömydet eivät olleet arkipäivää. Kaikille riitti jonkinlaista töitä edes, vaikkakin sodan jälkeisinä vuosikymmeninä joidenkin kohdalla se työ oli varsin ikävää hätäaputöitä rakennuksilla, joissa työmiehet asuivat ankeissa parakeissa kaukana kotoa. Monet heistä kamppailivat alkoholiongleman kanssa.  

Itsenäistymisen jälkeisenä aikana 90-luvun lamaan saakka Suomessa tuloerot kaventuivat ja vauraus koko ajan myös lisääntyi. Tavallisille ihmisille (kuten isovanhemmilleni ja heidän sukupolvelle) oli iso asia kun 60- ja 70-luvuilla päästiin vessattomista ja sähköttömistä maaseutupirteistä "kirkonkylälle" tai kaupunkiin asumaan upouusiin rivitaloihin tai osakkeisiin,  joissa oli uuden maailman mukavuudet. Ei sillä, kaikille muutto syrjäseuduilta kaupunkien lähiöihin ei ollut helppo ja uusi ympäristö aiheutti paljon stressiä, ahdisttusta ja alkoholiongelmaa. Mutta suunta oli kuitenkin eteenpäin ja ylöspäin ainakin kansantaloudellisilla mittareilla. 

Mikä tekee 90-luvun lamasta poikkeuksellisen, on se  miten se vaikuttaa vielä tänäkin päivänä. Aiemmin uusi sukupolvi oli päässyt aina vanhempiinsa nähden eteenpäin, esim. omat isovanhempani köyhiä pienviljelijöitä, heidän lapsensa eli vanhempani taas pääsivät yliopistoon lukemaan itselleen akateemiset ammatit. Mutta 90-luvulla osa perheistä jäi kroonisesti työttömiksi ja riippuvaiseksi sosiaalietuuksista ja tutkimusten mukaan iso osa heidän jälkipolvensa ovat edelleen heikossa asemassa. Huono-osaisuus periytyy nykyään eri tavoin mitä aiemmin ja tuo alkoi nimenomaan 90-luvun alusta. 

Haluan vielä korostaa, että 90-luvulla monet lapsiperheen vanhemmat (useimmin isät) tekivät epätoivoisena ratkaisuna itsemurhia ihan eri tahtiin mitä nykyään, samoin alkoholinkäyttö niin LAPSILLA, nuorilla kuin aikuisillakin oli hälyyttävissä lukemissa. Esim. omassa nuoruudessani 90-luvulla oli ihan normaalia, että 12-vuotiaat oli kännissä viikonloppuisin kaupungilla. 

Kyllähän medialla on nyt ihan selvä agenda jossa yritetään leimata kaikki lapsiperheet riskialttiiksi ja muka heikossa tilanteessa oleviksi.

Onko syy koulujen avaamisen perustelu vai mikä?

Jvg tekee myös vappuna maailman ensimmäisen virtuaalikeikan

"Kesäloma huolettaa vielä enemmän, koska silloin ei ole lapsilla edes etäkoulua, jotta olisi tekemistä."

Tulispa kesäksi sota, jotta olisi lapsilla tekemistä.

Vierailija kirjoitti:

Uutinen on sidottu omaan aikaansa.

Ei toiseen maailmansotaan, eikä isovihan aikoihin.

Eikä nuijasotaan..elen

Elämme 2020. ja tilanne on tuo.

Kuten IL uutisoi.

Historiantaju. Yleissivistys. Ihan vaikka ne perustiedot Suomen historiasta sadan viime vuodenkin ajalta auttavat suhteuttamaan asioita. Tuo taas pitää yllä realiteettien tajua ja mielenterveyttä. Ihmisiä on selviytynyt ennenkin vaikka millaisista koettelemuksista, osa on tietysti menetetty milloin millekin.

Juuri se, miten nopeasti Suomi on kulttuuriltaan muuttunut on tärkeä ymmärtää eikä se onnistu ilman kansakunnan muistia. Emme enää perustu yhteisöllisyydelle samalla tavoin kuin muutama vuosikymmen taaksepäin. Tuota kykyä voidaan kuitenkin rakentaa ja elvyttää. Ihmisillä on aina myös mahdollisuus tulla järkiinsä, ainakin osalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos yrittäjä otti jumalattomat valuuttalainat 80-luvun lopulla ja osteli mersuja, omakotitaloja ja etelänmatkoja punnilla niin kyllähän se kärsi. Nousukaudella yrittäjiä nousi kuin sieniä sateella, usein "rikastuminen" perustui lainanottoon.  Monella ei ollut kummoistakaan tietäystä talousasioista ja uskottiin että  kasvu jatkuu ikuisesti. Uskottiin myös osuuspankin provikkapalkakkaiseen myyntipetteriin joka suositteli lainan ottoa. Kun  maskun aika tuli niin korkki aukesi.

Syynä oli usirn tyhmyys rahaasioissa ja viinan juonnissa.

Kerro se yksinhuoltajasiivoojalle, joka teki kolmea työtä ja perhe kärsi silti.

Yksinhuoltajalla oli ilmeisesti velkaa. Mutta en siltikään ymmärrä ihmisiä, joille köyhyys on pahempi asia kuin sairaus.

Ei ollut, työtunteja oli silti vähän tarjolla.

Sehän riippuu ihan sairauden kestosta ja siitä jättääkö sairaus jälkeensä jotain pysyvää vai ei. Valitsisitko itse 3 viikon lievän koronan ilman jälkiseurauksia vai 30 vuoden sukupolvelta toiselle periytyvän köyhyyden?

Köyhyys, joka johtuu velkaantumisesta (luottotiedot, ulosotto), joka siis ei ole luonteeltaan tilapäistä, lamaannuttaa kyllä tehokkaasti elämää. Ihan kuin sairaus, joka kaventaa toimintakykyä, joskus hyvinkin paljon.

Mikään raha ei toisaalta lohduta kroonisesti sairasta ihmistä, riippuen toki sairauden luonteesta. Mutta just vaikka joku vaikeasti masentunut ihminen ei kyllä siitä rahasta piristy yhtään. Tätä ei nämä rahahullut pysty ymmärtämään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No joo, kieltämättä aika absurdi artikkeli.

Ensimmäiseen tarinaan: Sosiaalitoimi Helsingissä maksaa sen vuokran kokonaan, sekä päälle reilut 500 euroa, toimeentulotukena.

Toiseen tarinaan: Joo, isä oli juovuksissa, mutta tuskinpa huono vanhempi kuitenkaan kun yritti saada lapsen pesemään huolellisesti käsiään.

Sinänsä aiheellisia asioita tässä nostetaan, mutta ihan liioitellen ja turhan dramaattisesti.

Tämä jatkuva yltiödramaattisuus vie jutuilta vaan uskottavuuden täysin. Miksi ei voi kirjoittaa tärkeistä asioista ammattimaisesti, ilman tuota naurettavaa paisuttelua?

Koska pennut tahtoo draamaa. Iltalehtien taso nyt on mitä on, keltainen lehdistö myy sensaatioilla ja pelottelulla. Miten musta silti tuntuu että ennen nuoretkin toimittajat olivat tasokkaampia? Nyt oikein lyödään löylyä kiukaalle..siihen päälle vielä valtakunnanholhoaja Kallion lässytys. Niinkuin Suomi olisi yksi apinalauma.