Erosin narsistista, voinko enää koskaan olla onnellinen kaiken pahan jälkeen?

Nyt jo toipuneena katselen taaksepäin suhdetta narskuun: paljon se rikkoi, mutta toisaalta sai minut löytämään itseni kunnolla. Töitä se vaati. Ystävyyssuhteeni syvenivät. Rajani ovat tiukemmat ja kunnioitan itseäni entistä enemmän, tajuan olevani myös hyvä ja tervepäinen tyyppi. Käsittelin menneen suhteen perusteellisesti niin ammattiavun turvin, omassa päässäni kuin ystävienkin avulla. Eheytymiseni jälkeen löysin tasapainoisen ja hyvän suhteen tasapainoisen miehen kanssa.

Itsemyötätuntoa kehiin, jälkiviisaus on turhaa. Narskujen harjoittama manipulaatio ja kaasuvalotus sai meidät jäämään suhteeseen liian pitkäksi ajaksi. Meitä piti suhteessa myös usko hyvyytteen ja siihen, että asiat muuttuvat vielä paremmaksi. Eikä sitä ennen tällaista kokemusta tahdo uskoa, että tuollaisia ihmisiä on edes olemassa.

Vierailija kirjoitti:

Miksi toista kaipaa niin paljon vaikka on tullut satutetuksi jatkuvasti?

Traumasidos

Sekin auttaa, kun ymmärtää, että narsisti on pohjimmiltaan hyvin epävarma ja rikkonainen ihminen, joka elää jatkuvasti sisäisessä kaaoksessa pieniä hyviä hetkiä lukuunottamatta. Lohdutan itseäni ajatuksella, että se ihminen joutuu elämään itsensä kanssa loppuelämän, itse pääsin hänestä eroon. Ihmisreppanoita siis,  jotka yrittää helpottaa ahdistustaan ja pahaa oloaan muita satuttamalla. Psykopaatit on sitten oma lukunsa:kylmiä sadisteja.