Lue keskustelun säännöt.
Erityislapsi ja sukulaisten "neuvot"
24.04.2020 |
Minulla on hiukan reilu 4v lapsi, joka on tutkimuksissa ollut siitä asti, kun hän täytti 2v. Lapsella on nyt tänä vuonna todettu laaja-alainen kehityshäiriö, hän ei puhu ja kaikki muutkin osa-alueet laahaavat selkeästi jäljessä muihin ikäisiinsä verratessa. Elämä on aika raskasta, jos vertaa muihin ikäisiinsä, mutta olen hyväksynyt asian ja toimimme omalla tavallamme, joten elämä sujuu "normaalisti".
Aika ajoin kaikki sukulaiset kuitenkin tuputtavat "neuvojaan", jotka heidän mukaansa helpottaisivat suuresti arkeamme. Lapsi on vielä vaipoissa, vaikka yritän jatkuvasti opettaa pöntölle, potalle ei suostu ollenkaan. Yksi sukulaisten neuvoista on, että anna lapselle kirja pöntölle, niin kyllä sitten istuu siinä. Ei auta, vaikka sanoo, että ei todellakaan istu. Ei auta sekään, vaikka antaa sukulaisen itse kokeilla, hän sanoo sen johtuvan vain siitä, kun lasta jännittää vieraampi aikuinen.
Muitakin neuvoja satelee koko ajan, miten pitäisi tehdä näin tai noin. Ei saisi tehdä kuten tehdään, se vain kuulemma rohkaisee lasta "käyttäytymään huonosti". Meillä on tarkat rutiinit, koska se helpottaa huomattavasti toimimista arjessa ja lapsi on itse tarkka rutiineistaan. Saan kuitenkin jatkuvasti "toruja" tästä, etten riko lapsen rutiineja. Sukulaiset eivät ymmärrä, että elämä on paljon helpompaa kun toimii tietyllä tavalla.
Muita hienoja neuvoja, joita olen saanut, ovat mm. nämä:
-Syötä väkisin, pidä nenästä kiinni niin suu aukeaa lopulta
-Älä anna ruokaa/tavaraa, ennen kuin lapsi sanoo mitä tahtoo
-Anna lapsen juosta parkkipaikalla, oppii kun säikähtää autoa
-Anna lapsen itse oppia, että vieras koira voi purra, jos silittää liian rajusti/juoksee vieraan koiran luo
-Anna lapsen tippua parin metrin matka leikkipuistossa, niin oppii että sattuu, jos juoksee reunalta alas
-Älä vahdi koko ajan, oppii kyllä kun juoksee jokeen uimataidottomana
-Lasta saa sukulaiset pitää väkisin sylissä, että tottuu
-Lapsi ei sanele sitä, kuka häneen koskee, vaikka tuntuisi epämukavalta
-Istuta pöydässä niin kauan, että lautanen on tyhjä
-Ei tarvitse koko ajan vahtia, kyllä se oppii mitä ei kannata tehdä (lapsi meinasi kaataa kirjahyllyn päälleen, sain juuri napattua hyllystä kiinni)
-Älä anna lapsen tehdä kivoja asioita, jos ei sano mitä haluaa tehdä
jne.
Sukulaiset asuvat onneksi kaukana, joten emme ole heidän kanssaan paljon tekemisissä. Silti joka viikko heiltä tulee näitä hienoja neuvoja, jos mies sattuu mainitsemaan jostakin asiasta. Lapsi ei tosiaan ymmärrä vaaratilanteita ja häntä pitää ihan koko ajan vahtia ja ohjata. Aina en ole ihan varma, että ymmärtääkö hän edes puhetta.
Ei auta, vaikka miten sanoisi, että ei todellakaan tehdä heidän ohjeidensa mukaan tai että jokin ei toimi meillä, koska lapsi ei ole "normaali" lapsi. Sukulaiset ovat vakaasti sitä mieltä, että kyllä toimivat, kun heilläkin on toiminut.
Kommentit (43)
Erityislapsenne taitaa saada kehittymiseen ja asioiden ymmärtämiseen liittyvät haasteet näiden sukulaisisten perimästä... surunvalitteluni siitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi et sano miehelle, että älä kerro minulle kaikkea, mitä muut puhuvat. Jos et tapaa näitä sukulaisia ja jos mies pitää heihin yhteyttä, niin miksi ihmeessä sinä jaksat luetella kaikki nuo ohjeet. Kertokaa miehen sukulaisille, että lapsi on kehitysvammainen, hän ei koskaan tuosta kehity. Käyttäkää kieltä, jota anoppi ja appi ymmärtävät.
Mies kertoo, koska häntä ärsyttää asia, jonka on myös kertonut sukulaisille. Olemme kertoneet monta kertaa, mutta ei vain uppoa sukulaisten kalloon, heidän mielestään lapsi olisi normaali, jos olisimme kasvattaneet hänet, kuten "kuuluu". Ongelma on koko suvussa, ei pelkästään appivanhemmissani.
Ap
Meillä autistinen lapsi ja voi että on tututtua. Kun diagnoosi tuli, niin rivien välistä alkoi kuulua (sekä ystäviltä että sukulaisilta) mitä olemme tehneet väärin. Yksi joka oli joskus nähnyt minun hermostuvan lapselle epäili sitä että olen ollut liian tiukka ja epäsensitiivinen, toinen sitä että meillä ei ole ollut rajoja koska lapsi ei uskonut kunnolla jos johonkin sanoi ei. Anoppi aloitti heti mustamaalauskampanjansa, että olen ollut kylmä äiti ja lasta olisi pitänyt antaa enemmän anopin hoitoon (ei annettu, koska hän ei pärjännyt lapsen kanssa, ei siis ennenkään diagnoosia). Loukkaavimmaksi koin jostain syystä äitini, joka alkoi neuvomaan joka tilanteessa, että katso, sinun pitää puhua tällä tavalla selkeästi, että eihän tässä mitään muuta ongelmaa ole.
Kyllä lapsen diagnoosi paljastaa läheisistä kaikenlaista. Välit menivät pysyvästi monen kanssa. Joidenkin kohdalla kyse oli enemmän siitä alkushokista.
Yhden kaverin kanssa välit menivät, kun ei puuttunut ollenkaan tilanteisiin, jossa lapsensa kiusaa omaani. Onhan autistilapsi ja hänen erikoinen käytös kieltämättä silmiin pistävää, mutta kyllä lapsellani on silti oikeus nyt vähintään äitinsä seurassa elää niin, että toiset eivät pilkkaa, jätä ulkopuolelle yms. Tuo lapsi vielä yritti aina kertoa minulle mitä lapseni oli tehnyt väärin selän takana (kun eihän hän tajua) ja sitten ivallisesti hymyili ja neureskeli jos menin sanomaan lapselle, että noin ei saa tehdä. Usein valehteli ihan silmieni alla lapsen tehneen jotain mitä näin kyllä ettei tehnyt. Äitinsä ei koskaan puuttunut näihin. Ihmettelen kuinka sokeita jotkut äidit ovat omille neurotyypillisesti normaaleille pikkutyranneilleen, siinä missä meidän erityislasten äitejä aina syyllistetään kuinka lapset vievät kaikki resurssit yms.
Tsemppiä sinne. Kyllä nämä on raskaita asioita kantaa ilman muiden moittimistakin. Vanhemmuuteen muutenkin liittyvät syyllisyydentunto ja virheet. Me olimme pitkään ilman diagnoosia koska lapsi puhui, ja tulkitsin kaikki haasteet kasvatusongelmiksi, uhmaksi ym. Niin kyllä on tullut tehtyä niitä virheitäkin, joista syyllisyys painaa. Olen juurikin yrittänyt tiukasti vaatia lapselta jotain mihin hän ei ole pystynyt. Kaduttaa ja surettaa. Olen iloinen sinun puolestasi, ettet ole samaan sortunut.
Hei ap: anna sulle neuvon, joka itseäni aikanaan helpotti: harkitse luovuttamista!
Toisin sanoen, sun ei ole pakko pystyä kaikkeen. Et edes voi pystyä. Sitten on toisia asioita, joihin voimia pitäisi saada riittämään. Mieti, kumpaan kategoriaan mikäkin asia kuuluu.
Sun täytyy saada voimasi riittämään siihen, että teidän perheellä on niin hyvä olla kuin mahdollista. Niiden ei ole pakko riittää epåmieluisien ja huonosti käyttäytyvien sukulaisten valistamiseen tai ylipäätään heidän kanssaan kanssakäymiseen.
Eli vähennä näiden raskaiden ihmisten kanssa olemista ja keskustelua kunnes se on sellaisella tasolla, josta ei ole teille haittaa.
Tuttua on, mutta aikaa myöten myös tajuaa miten ihmiset tarkoittavat hyvää niin. Se on rasittavaa, mutta ihmisille usein ainoa tapa koettaa auttaa.
Voisiko miettiä asiaa niin päin, että jos niitä neuvoja tulee liikaa voisitte kääntää ne eduksenne ehdottamalla että olisitte iloisia jos joku neuvojista tulisi lastanne joskus hoitamaan muutamaksi tunniksi kun lähdette asioille? Usein se vaimentaa monien innon neuvoa enää lisää ja karsii ne oikeat myötäeläjät ja auttajat besserwissereitten seasta.
Myös sinä ja miehesi opettelette elämään rakkaan erityislapsenne kanssa. Sinä ja miehesi kasvatte siinä samalla "erityisvanhemmuuteen" .Saat pikku hiljaa itsevarmuutta ja kokemusta, jota monelle ei elämässään tule koskaan kohdalle. Se on suuri haaste teidän parisuhteellennekin ja mielestäni etenette hienosti, sillä osaat miettiä ihmisten suhtautumista ja miten typeriä ne ovat. Kun kyse on erityislapsesta, eikä kenestäkään muusta.
Voimia ja rakkautta teille kaikille perheessänne!
Keskittykää vain omaan perhe-elämäänne älkääkä mitenkään reagoiko sivullisten neuvoihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Noi samat jutut on niitä mitä dorgat neuvoo ihan tavislastenkin kanssa, silloinkin se on ärsyttävää, eikä toimi. Että siltä osin ootte ihan tavisperhe :)
Tällä yritän sanoa siis, että tossa tapauksessa teidän perheessä ei ole mitään vikaa vaan kaikki vika löytyy taulapäistä sukulaisista.
Jatkatte vaan sitä teidän normaalia, te olette sen oman lapsenne experttejä.
Itse varmaan kommentoisin tossa tilanteessa neuvojille, että "niin, säkö olit se toimintaterapeutti?"
Käyttäisin aina samaa fraasia jokaiseen typerään neuvoon, siinä toivossa, että jossain vaiheessa toistot toisi ymmärryksen siihen, että neuvot ovat tyhmiä.
Toinen fraasineuvo jonka luin tosta vauva ja isoäiti ketjusta oli kommentoida aina "älä ole naurettava" toi voisi olla vielä toimivanpi jos ei ole halua olla kohtelias.
Voi ei, kuulostaapa ikävältä :( toi on usein se ”erityislapsen” vanhemman osa. Tuntuu että ihmisiä ahdistaa se jos maailmassa on jotain mikä ei toimi täydellisesti ja jota ei voi täysin hallita, niin ne sitten kokee että pakko jonkun neuvon on toimia. Vaikka ei ne aina vaan toimi, erityislapsella asiat ei mene aina niin ”mutkattomasti” kuin tyypillisellä lapsella. Voimia❤️ Ja vaikka se kliseiseltä kuulostaa niin sukulaiset varmaan vaan haluaa auttaa. Mutta kauheelta kuulostaa että lasta pitäisi esim väkisin istuttaa jonkun sylissä :0
Kahden erityislapsen sisar
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tsemppiä ap,kuulosta todella raskaille sukulaisille!
Meillä on lapsella ollut samoja oireita. Oppi kyllä kuivaksi ihan normaalisti, mutta puheessa ollut viivästymään, ja nyt ollaan menossa psykologin tutkimuksiin. Ilmeisesti myös puheen ymmärryksessä, käsitteissä ja abstrakteemmissa asioissa ymmärtämisen vaikeutta. Ei esim ymmärtänyt kun samoin että hae lelut ulko-oven vieressä olevasta pussista. Haahuili kaikki sisäovet ensin läpi.
Olen itse miettinyt tätä juttua tosi paljon, ja surettaa lapsen kohtalo. Mies ei suostu myöntämään että lapsessa olisi mitään vikaa. Sanoo tutkimuksia tyyliin akkojen hölinäksi, eikä tule mukaan terapioihin. Hänelle kv diagnoosi olisi kova paikka. Niin se olisi mullekin tietysti.
Ymmärrän hyvin että hermot kireällä, ja vielä joutuu kuuntelemaan sukulaisten "hölinöitä" ;)
Itse varmaan en kertoisi mitään lapsen asioista tai sitten sanoisin napakasti takaisin.
Itselläni yksi sukulainen tosi kiinnostunut lapsen tilasta ja kokoajan korostaa miten kyseessä on erityislapsi ja suurentelee lapsen vaikeuksia ja pahantahtoisesti kauhistelee ja voivottelee.
Joskus voisi tosiaan olla vaa diplomaattisesti hiljaa. Itse en aio enää puhua lapsen asioista kenellekään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi et sano miehelle, että älä kerro minulle kaikkea, mitä muut puhuvat. Jos et tapaa näitä sukulaisia ja jos mies pitää heihin yhteyttä, niin miksi ihmeessä sinä jaksat luetella kaikki nuo ohjeet. Kertokaa miehen sukulaisille, että lapsi on kehitysvammainen, hän ei koskaan tuosta kehity. Käyttäkää kieltä, jota anoppi ja appi ymmärtävät.
Mies kertoo, koska häntä ärsyttää asia, jonka on myös kertonut sukulaisille. Olemme kertoneet monta kertaa, mutta ei vain uppoa sukulaisten kalloon, heidän mielestään lapsi olisi normaali, jos olisimme kasvattaneet hänet, kuten "kuuluu". Ongelma on koko suvussa, ei pelkästään appivanhemmissani.
Ap
Sano niille joskus, että lapsi on kuulkaa varmasti vain sukuunsa tullut, kun ei ymmärrä puhetta *vinkvink*...
Enkä tarkoita morkata lastasi, alkoi vaan ärsyttää ihan puolestasi nuo sukulaiset! <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nuo neuvothan ovat suorastaan väkivaltaisia!
Onko lapsi ainoa lapsenne. Pidätte häntä vauvana vielä 4 vuotiaana. Tuon ikäinen käy jo pytyllä, ei potalla. Tutti nakataan metsään vaikka oravan vauvoille.
Saatteko kotikunnasta koulutetun lastenhoitajan kotiin ohjaamaan teitä vanhempia, niin kuin supernanny.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos eivät ihmiset usko puhetta, niin kanssakäyminen minimiin. Tai sitten pitää ottaa se asenne, että toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Täältä aina luen ihmetellen, miten muiden elämässä on näitä opastajia. Minun opastajani palaavat ruotuun aika nopeasti. Pitää osata näyttää rajat toisille ihmisille. Jos joku ei usko, niin hei hei.
Emme tapaakaan usein, mutta silti nuo neuvot laittavat suututtamaan. He kun eivät usko, että tällaisia lapsia tulisi, jos heidät vain kasvattaisi kunnolla. Minä en olekaan enää vuosiin vastannut heille, koska en jaksa kuunnella heidän neuvojaan, mutta mieheni on heidän kanssaan puheissa velvollisuudentunnosta.
En ota heidän neuvojaan tosissaan, mutta silti ärsyttää tuollainen asenne. Se on kyllä hiukan rauhoittunut, kun mieheni on alkanut lyödä luurin korvaan, jos eivät lopeta neuvojensa antamista, mutta kyllä silti tuollainen ärsyttää. Se myös jatkuvasti muistuttaa siitä, miten erilaista elämämme on, kuin muilla perheellisillä. Joskus koen valtavaa katkeruutta, jos näen jonkun samanikäisen lapsen kanssa ja he voivat toimia täysin eri tavoin, jota itse en voisi ikinä kuvitellakaan.
Vaikka heidän sanansa eivät muuta mitään arjessamme ja asia unohdetaan, se laittaa silti ärsyttämään. Me kuitenkin joudumme joka ikinen päivä elämään tätä elämää ja haasteita on enemmän kuin "normaaleissa" perheissä.
Ap
Varsinainen ongelma ei siis ole se, että pölvästit neuvovat teitä vaan se, että ärsyynnyt ja menetät mielenrauhasi pölvästien takia.
AP ei kannata hankkia lisää lapsia. Seuraava lapsikin on erityislapsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
AP ei kannata hankkia lisää lapsia. Seuraava lapsikin on erityislapsi.
Vauvapalsta on hyvää karaistusta, sillä siinä vaiheessa kun sukulaiset tajuavatbja hyväksyvät diagnoosin, niin tällaisiakin neuvoja varmasti satelee.
Voit ap ainakin itsekseen miettiä, että pahempaahan se on elämässä pärjäämisen kannalta, jos käyttäytyy näin tyhmästi ihan ilman diagnoosiakin. Että sikäli lapsenne on onnekas, hänellä on fiksut vanhemmat ja tukitoimenpiteitä jo pienestä pitäen. Miten on tällaisten ihmisten onnellisuuden ja elämänhallinnan laita, epäilen suuresti ettei kovin hyvällä tolalla.
Suvun ikähaarukka on 50v-75v. Itse en puhu ollenkaan sukulaisten kanssa, mutta mies on puheissa. Hän ei erikseen kerro mistään ongelmista, mutta tulee tottakai puheeksi, onko lapsi vielä vaipoissa, puhuuko vielä, onko tehty mitä jne. Mies sitten voi tulla myös maininneeksi jostain, että yritti karata parkkipaikalla tmv. Täytyypä sanoa miehelle tuosta, että sanoo lapsen ongelmien ilmeisesti periytyneen hänen suvustaan, mutta tokkopa sillä on vaikutusta mihinkään.
Meillä ei ole muita lapsia, mutta vaikka olisi normaaleja lapsia, aivan varmasti saisimme heiltä typeriä neuvoja silloinkin. Nämä sukulaiset eivät ole meille olleet näiden reilun 4 vuoden aikana minkäänlainen tukiverkko, eivät varmasti edes auttaisi, mikäli olisi paha tilanne, sen verran itsekkäitä ovat olleet kaikessa aina.
Olenkin jo pari vuotta sitten luovuttanut ja todellakin aloin valitsemaan taisteluni. Lapsi saa itse valita kahdesta paidasta, joiden katson sopivan säähän. Hän saa valita kahdesta jogurttimausta, sukat, haalarin ym. mutta meillä mennään nukkumaan ajoissa, hampaat pestään jne. Itse en tosiaan pidä yhteyttä sukulaisiin, jos emme tapaa, mutta mies pitää jonkinlaista yhteyttä.
Tuo neuvo, että pyytäisimme sukulaisia hoitamaan lasta, jotta pääsisimme asioille, ei tule kysymykseenkään. Ensinnäkin sukulaiset ovat, kuten sanoin, itsekkäitä ja aina valittavat, miten emme käy useammin, kun he eivät halua tulla tänne kun on niin raskasta ja vaikeaa ja voi voi. Meillä siis välimatkaa reilu parisataa kilometriä, mutta sukulaisten mielestä meidän on helpompi lapsen kanssa taittaa tuo matka, kun on eläinten hoitokin ja kaikki järjestettävä. Lisäksi lapsi menee aina aivan kierroksilla oudoissa paikoissa ja saan juosta koko ajan perässä, koska eiväthän sukulaisten kodit ole lapsille "raivattuja". Sukulaiset kaikki pois työelämästä, ei lapsia tai lemmikkejä. Toisekseen he viittaavat kintaalla kaikille ohjeille, joita heille antaa ja tekevät oman päänsä mukaan. Kerran sain pelastaa 3-vuotiaani anopin yrittämältä selkäsaunalta, kun lapsi ei suostunut syömään. Joten ei, heidän käsiinsä en luota lastani, kun lapsi ei edes pidä sukulaisista, koska pitelevät häntä väkisin ja juoksee aina karkuun heidät nähdessään.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Onko lapsi ainoa lapsenne. Pidätte häntä vauvana vielä 4 vuotiaana. Tuon ikäinen käy jo pytyllä, ei potalla. Tutti nakataan metsään vaikka oravan vauvoille.
Saatteko kotikunnasta koulutetun lastenhoitajan kotiin ohjaamaan teitä vanhempia, niin kuin supernanny.
Todella nolo, kouluttamattoman ihmisen kommentti.
Hae toiminta ja puheterapiaa lapselle, näistä saatte oikeasti toimivia ohjeita.
Lapsen turvallisuutta ei saa vaarantaa, kaikki noi esimerkit ovat lapselle vaaraksi, älä missään tapauksessa edes yritä niitä.
Omalla lapsella on sama diagnoosi 4,5v opittiin kuivaksi kovalla harjoittelulla, 2tunnin välein potalle /pöntölle. Mukaan voi ottaa leluja tai kirjoja jos ne auttaa viihtymään, voit pitää lapselle seuraa, jutella, laulaa, kuunnelkaa vaikka you tubesta leijonan metsästys tai joku muu lasten laulu pottaillessa. Vahinkoja sattuu, älä kiinnitä huomiota, siivoa sotku ja vaihda kuivat vaatteet lapselle (esikoulussa on yhä ollut meillä varavaatteita mukana).
Aistiyliherkkyydet tekevät lapsista nirsoja, älä pakota syömään, tarjoa eri makuja. Annos saa olla pieni, jolloin se ei näytä lapsesta liian kovalta haasteelta, luultavasti jää vielä syömättä. Sormiruokaa saa antaa muun ruuan ohella, tarjoa vähintään kerran päivässä sellainen ateria, josta tiedät että lapsi pitää, vaikka se olisi joka päivä saamaa ruokaa.
Meillä ei voi vieläkään jättää lasta hetkeksikään yksin, vaikka aloittaa jo koulun, mutta hän saattaa karata, ei ymmärrä varoa liikennettä.
Leikkipuistoissa köydessä ei pientä lasta tarvitse edes päästää niihin korkeimpiin telineisiin, sillä hän ei todellakaan pysty ymmärtämään korkeuseroja, mistä voi hypätä ja mistä ei. Päiväkotien pihalla on yleensä turvallisia leikkipaikkoja, joissa välineet ovat suunniteltu pienille ihmisille ja alueet ovat aidattu, näitä meillä on suosittu iltaisin ja viikonloppuisin.
Lapselle voi laittaa valjaat, jos mahtuu vielä , nää on hyvät jos lapsi karkaa kovasti, sillä ote on tulevampi kuin kädestä pitäen, ja lapsi saa liikuttaa käsiään vapaasti.
Myös rattaat on hyvät käyttöön, esim. Grago, Emma yms. perinteiset matkarattaat on istuimelta isot, brion happy yhdistelmätrattaat (näitä ei enää myydä mutta käytettynä löytyy) on niin tilavat, että näissä istuu vielä kouluikäinen, emmaljunga classic on myös kookas malli.
Sukulaisille voisit etsiä ja tulostaa vaikka netistä tietopaketin mitä tää häiriö pitää sisällään.
Tutit ja pullot pois käytöstä, jos vielä löytyy, nää on hampaille haitallisia ja näiden lasten kanssa ainakin omasta kokemuksesta hammaslääkäri käynnit ovat hyvin haastavia, joten ette varmasti halua kokea oikomishoitoa.
Lisäksi näistä on tuketumisvaara kun ovat suunniteltu vauvoille ja isompi lapsi saa purtua tuttiosat halutessaan irti.
Näillä lapsilla sopeutuminen kestää, joten mistään asiasta ei luovuta taistelutta, oli kyseessä sitten tutti tai pieneksi jääneet ja risat vaatteet.
Vaatteissa kannattaa ostaa monta samaa kappaletta, sillä monesti aistiyliherkkyys vaikuttaa siihen mikä tuntuu ihoa vasten hyvältä.
Vetoketjuja ja nappeja on hankala sulkea, joten vaatteita joita lapsi voi itse opella pukemaan, perinteiset college housut ja paidat ovat hyviä, ulkovaatteissa yksiosainen haalari, putkivartiset kengät esim. kuomat, tarralenkkarit, tai nauhattomat tennarit.
Hiukset voi pitää lyhyinä myös tytöllä, sillä hiustenhoito tuo aistiärsykkeitä joista moni lapsi ei pidä.
Isot legot, nuppipalapelit, puupalikat tai taitojen mukaan enemmän haastetta, ovat hyviä hienomotoriikan harjoittamiseen, myös piirtäminen, vesi värjäys, muovailuvaha...
Polkupyörällä ajaminen voi olla vielä pitkään vaikeaa, potkupyörällä voi opetella tasapainoa, tai ajaa vaikka kolmipyörää.
Vanhempien vikako? Ei herra jestas. Ei se nyt vanhempien syytä ole, jos lapsella on neurologisia häiriöitä. Ne eivät ole niin yksinkertaisia. Vanhempien vika on kyseessä vain silloin, jos lasta ei yritetä auttaa esim menemällä tutkimuksiin. Olette tehneet oikein menemällä tutkimuksiin (olen tuntenut vanhempie, jotka eivät suostu viemään lapsiaan tutkittavaksi, koska pelkäävät sitten että tämä vika selviää tai että heitä syytetään tai jokin vika, joka heillä on periytyy lapselle ja paljastuu). Fyysinen kuritus vasta huono idea onkin! Se pahentaa asioita, kuten Ap varmasti ymmärtääkin. Ei se häiriö väkivalloin häviä, sen kanssa pitää oppia elämään ja sopeutumaan. Että kun ketuttaa tuollaiset sukulaiset! Luulevat tietävänsä, juu juu. Olin minäkin lapsena hankala syömään (olen adhd-lapsi) mutta minua ei koskaan lyöty. Äitini oli että selvä, älä syö sitten ja kärsivällisesti istuttiin. Kun lopultakin suostuin syömään nälän yltyessä, siinä se meni. Väkivaltaan turvautuminen on merkki kärsimättömyydestä ja sehän on helpompaa, kuin henkisesti vahva kasvatus. Tosi ikävää kun teillä on tuollainen suku, mutta olen iloinen, että lapsella on sinun kaltaisesi äiti, joka on valmis yrittämään kaikkensa lapsensa parhaaksi. Totta kai se on hankalaa, mutta osoitat olevasi sinnikäs äiti. Voimia sinulle <3 Kyllä tämä ratkeaa, varmasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko lapsi ainoa lapsenne. Pidätte häntä vauvana vielä 4 vuotiaana. Tuon ikäinen käy jo pytyllä, ei potalla. Tutti nakataan metsään vaikka oravan vauvoille.
Saatteko kotikunnasta koulutetun lastenhoitajan kotiin ohjaamaan teitä vanhempia, niin kuin supernanny.
Todella nolo, kouluttamattoman ihmisen kommentti.
Älä muuta sano. Tälle ihmiselle ei tullut selväksi, että lapsi on erityislapsi eli ei kasvatettavissa helposti tavallisin keinoin. Supernanny? Joo, kai kävi noide luona.
Typeriä neuvoja jakavat sukulaiset voivat olla osa tärkeää tukiverkkoa, joskus ainoa tukiverkko.
Välien katkaisu ei tosiaankaan ole automaattisesti hyvä neuvo.