Lue keskustelun säännöt.
Miksi osalle ei mene jakeluun, että elämä ei ole kaikille valintoja?
23.04.2020 |
Me osa joudumme tekemään ihan töitäkin elämämme eteen, eikä kaikki tipahda syliin tekemättä mitään. En ole elämässäni pystynyt valitsemaan muuta kuin sen, mitä ostan kaupasta, esimerkiksi asunto ja työ on pitänyt ottaa vastaan pakon sanelemina.
Kommentit (507)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen siitä samaa mieltä, että lähtökohtia ja monia muita asioita ei voi valita. Sen takia tarvitsemme tukipalveluita ja tukea muilta ihmisiltä, kukaan ei selviä yksin.
Mutta. Jos olet syntynyt alkoholistiperheeseen, sinulla on paljon traumoja, huonoja kokemuksia ja tuskaa sisälläsi, parantumisen näistä voit valita. Se on niin.
Jos et sinä, niin kuka muu voisi muuttaa elämäsi? Asenne ”en voi valita, en voi sille mitään kun on ollut niin kamalaa elämässä” on houkutteleva tapa olla ottamatta vastuuta omasta elämästään. Asiat voi muuttua, se on täysin mahdollista, varsinkin Suomessa, jossa on mahdollista saada ilmaista psykoterapiaa jne. En väitä, että systeemi olisi täydellinen, mutta apua saa jos on valmis siihen ja sitä vaatii.
Muutos lähtee aina sisältä. Voit päästää niistä asioista irti, jotka tappaa sua. Kaikki ei tapahdu hetkessä, ja tämä on usein myös kompastuskivi paranemisprosesseissa. Muutos ottaa aikaa, se on hyväksymistä ja omien käytös- ja ajatusmallien muuttamista. Se ei tapahdu hetkessä.
Eli kyllä. Kaikkea ei voi valita. Mutta tärkeimmän voi.
Eli jos sairastut traumojen ja huonojen kokemusten takia masennukseen, traumaperäiseen stressihäiriöön, dissosisaatiohäiriöön yms., niin se on vain oma valinta eikä ole ottanut vastuuta elämästään? Oletko lukenut tutkimuksia huono-osaisuuden ylisukupolvisuudesta, johon vaikuttaa monet, geneettiset ja synnynäisetkin tekijät? En tarkoita, että täytyisi jäädä huutamaan sohvalle "säälikää minua!", en tiedä ketään, joka vaikean taustan kanssa näin toimisi, mutta ei kaikesta parannuta vain asennetta muuttamalla. Tiesitkö myös, että psykoterapia ei ole Kela-tuesta huolimatta ilmaista, sinne on pitkät jonot ja terapeutti ei välttämättä ole se oikea? Tiesitkö, ettei Suomessakaan saa aina tukea ja apua, kun sitä tarvitsee? Terveisin, luukulta toiselle juoksenut ja vähättelyä ja syyllistämistä ammattilaisilta kokenut
Mulla kävi täsmälleen näin. Olin järkyttävässä työpaikassa mutta sinnittelin 4v ja säästin rahaa. Ainut hyvä puoli oli se että sain kivan summan säästöön. Pääsin Kelan terapiaan joka maksoi mulla 4000e. Terapia kesti 3v enkä saanut minkäänäköistä apua. Terapeutti oli itse pelkkää menestynyt tyyppi, varakkaasta perheestä ja täysin vireessä oleva nainen. Täysin mun vastakohta, se vaa itse rupes itkee mun tarinoille ja oli järkyttynyt.
Ettäs näin! Noilla rahoilla olisin vaikka Dignitaseen voinut yrittää avustettuun eutanasiaan.
5 vuotta myöhemmin olen edelleenkin täällä entistä huonompana kuntoisena, en tunnista enää itseäni. Se pienikin toivo on minusta kuollut pois.
Elämässä ei ole mitään yleisvakuutusta omaa tyhmyyttä ja passiivisuutta vastaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen siitä samaa mieltä, että lähtökohtia ja monia muita asioita ei voi valita. Sen takia tarvitsemme tukipalveluita ja tukea muilta ihmisiltä, kukaan ei selviä yksin.
Mutta. Jos olet syntynyt alkoholistiperheeseen, sinulla on paljon traumoja, huonoja kokemuksia ja tuskaa sisälläsi, parantumisen näistä voit valita. Se on niin.
Jos et sinä, niin kuka muu voisi muuttaa elämäsi? Asenne ”en voi valita, en voi sille mitään kun on ollut niin kamalaa elämässä” on houkutteleva tapa olla ottamatta vastuuta omasta elämästään. Asiat voi muuttua, se on täysin mahdollista, varsinkin Suomessa, jossa on mahdollista saada ilmaista psykoterapiaa jne. En väitä, että systeemi olisi täydellinen, mutta apua saa jos on valmis siihen ja sitä vaatii.
Muutos lähtee aina sisältä. Voit päästää niistä asioista irti, jotka tappaa sua. Kaikki ei tapahdu hetkessä, ja tämä on usein myös kompastuskivi paranemisprosesseissa. Muutos ottaa aikaa, se on hyväksymistä ja omien käytös- ja ajatusmallien muuttamista. Se ei tapahdu hetkessä.
Eli kyllä. Kaikkea ei voi valita. Mutta tärkeimmän voi.
Eli jos sairastut traumojen ja huonojen kokemusten takia masennukseen, traumaperäiseen stressihäiriöön, dissosisaatiohäiriöön yms., niin se on vain oma valinta eikä ole ottanut vastuuta elämästään? Oletko lukenut tutkimuksia huono-osaisuuden ylisukupolvisuudesta, johon vaikuttaa monet, geneettiset ja synnynäisetkin tekijät? En tarkoita, että täytyisi jäädä huutamaan sohvalle "säälikää minua!", en tiedä ketään, joka vaikean taustan kanssa näin toimisi, mutta ei kaikesta parannuta vain asennetta muuttamalla. Tiesitkö myös, että psykoterapia ei ole Kela-tuesta huolimatta ilmaista, sinne on pitkät jonot ja terapeutti ei välttämättä ole se oikea? Tiesitkö, ettei Suomessakaan saa aina tukea ja apua, kun sitä tarvitsee? Terveisin, luukulta toiselle juoksenut ja vähättelyä ja syyllistämistä ammattilaisilta kokenut
Jos lukisit kommenttini uudelleen?
Juurihan sanoin, että et voi valita lähtökohtiasi. Et sitä, jos kohtaat elämässäsi traumoja. Mutta voit valita sen, jäätkö ongelmiisi märehtimään vai valitsetko parantumisen tien. Tiedän, että Kelan tukema terapia on täysin ilmaista silloin, jos et ole töissä ja elät tukien varassa. Näin sain itse terapiaa kun olin todella pohjalla. Tiedän, mitä on juosta luukulta toiselle, mitä on sairastua henkisesti. Mitä on olla pohjalla. Se on taistelu ja se vie aikaa. Älä luovuta! Mitä ikinä elämässäsi tapahtuisi, älä luovuta. Älä hylkää itseäsi. Sen voit aina valita.
Olen kohdannut ihmisiä, jotka haluavat vain voiton, käymättä itse taistelua. Se ei toimi niin.
Sielunsiskona sanon sinulle, älä luovuta. Usko muutokseen ja rakkauteen, se on mahdollista mutta se vie aikaa.
Edellinen.
Mutta edelleen kaikki ei parannu, vaikka kuinka yrittäisivät ja haluaisivat. Se ei ole lopulta itsestä kiinni, jos masennus jää krooniseksi tai et saa tarvittavaa apua ongelmiisi. Jotkut voivat etsiä vuosikausia oikeaa diagnoosia ja silloin voi olla jo liian myöhäistä. Minäkin sain lopulta apua, koska minulla oli voimavaroja ja jaksamista kaiken p*skan keskellä, mutta se ei ole itsestäänselvyys eikä kaikkien voimat riitä luukulta toiselle juoksemiseen. Minä olen jaksanut, mutten ikinä oleta, että kaikki muut pystyisivät samaan. Kyse on tosi monimutkaisista asioista, joihin vaikuttaa sellaisetkin asiat, mihin et voi itse vaikuttaa.
Olen eri mieltä.
Emme ymmärrä elämää tarpeeksi ymmärtääksemme energioiden, väreilyn ja ajatusten voimaa universurissamme. Koemme, että kaikki on vain maallista, järkevää, länsimaista lääketiedettä, kaikkeen löytyy vastaus samoista lähteistä, samoista vastauksista. Olemme hylänneet henkisen puolemme. Enkä puhu uskonnoista.
En ymmärrä sitä, miksi haluat vakuuttaa muille ihmisille, että kaikki eivät vain parane. Miltä tuntuisi kuulla tuo, jos olet pohjalla? ”Ehkä minä olen yksi niistä, joka ei parane, joten turha edes yrittää.”
Mitä annat vaihtoehdoksi? Mikä on sinusta sitä, joka voi ihmisen parantaa? Mikä muuttaa värähtelyämme? Kaikki on energiaa. Tutustu esimerkiksi Nikolas Teslan ajatuksiin.
Mitä paranemisen tilalle? Mitä on parantuminen?
Onko se sitä, että haet uuden reseptin lääkäriltä? Kun istut tunnin terapiassa? Paranemisesta puhutaan kovin suppeasti ja vain jonakin suurina konkreettisina tekoina. Paraneminen koetaan jonakin palkintona, saavutuksena joka häämöttää sitten kun, sitten jos.
Mitä on elämisen taito? Mitä on oman itsensä ja ajatustensa tutkiminen, hiljaa itsessään? Pysähtyminen? Ja se että teet sen uudestaan joka päivä?
”Miksi minulla on tämä olo sisälläni?” ”Miksi koen tätä ahdistusta”. ”Mistä tämä trauma on tullut.”
Kaikki tunteet ovat sallittuja.
Ei paraneminen, ainakaan itselleni ole merkinnyt sitä, että kaikki huono on nyt pyyhitty pois elämästäni. Jatkan taistelua joka päivä. Saatan huomata, vai niin! Minulla on tällainenkin puoli tai haava itsessäni. Ja otan sen omaan viisauteeni ja rakkauteeni. Ei tarvitse muuta. Se on jo parantumista. Ja jatkan sitä joka kerta, kun huomaan traumojen aktivoituvan. Jatkan työtä joka päivä.
Paraneminen on kaikille mahdollista. Paraneminen on nöyrtymistä ja kiitollisuutta siitä mitä on, ei vihaa siitä mitä ei ole.
Kaikilla eivät riitä voimavarat siihen, että he paranisivat traumoistaan. T: itsemurhan tehneen puoliso
ja tuoko ei ollut muka valita.
Onko kyseessä aito valintatilanne, jos henkilö masennuksen takia kokee itsemurhan olevan ainoa vaihtoehto hänen ongelmiinsa? Joillekin kerääntyy elämässä liikaa huonoja asioita omiin voimavaroihin nähden, jotta voimat riittäisivät matkan jatkamiseen. Tälle henkilölle epätoivon tunne on todellinen vaikka joku ulkopuolelta näkisi tilanteen toisin.
Vierailija kirjoitti:
Voi myös syntyä melko varakkaaseen ja tunnekyl klomään perheeseen. Itse olen usein toivonut että vanhemmat olisivat olleet mieluummin köyhiä ja turvallisia aikuisia, jotka olisivat osanneet tukea tunteiden käsittelyssä tai edes riidellä rakentavasti. Henkinen tuki ja turva kompensoitiin perheessäni rahalahjoilla. Uskon, että olisin edennyt yliopistoon ilmankin rahallisia avustuksia, olisin vain joutunut tekemään enemmän töitä opintojen aikana ja ottamaan enemmän lainaa. Uskon että en olisi näin herkkä ihminen, jos en olisi joutunut olemaan varpaillani koko lapsuuttani.
Minä kasvoin tuollaisessa perheessä paitsi lisäksi olimme köyhiä, raha meni viinaan ja kaikki tiesivät että vanhemmat juo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi myös syntyä melko varakkaaseen ja tunnekyl klomään perheeseen. Itse olen usein toivonut että vanhemmat olisivat olleet mieluummin köyhiä ja turvallisia aikuisia, jotka olisivat osanneet tukea tunteiden käsittelyssä tai edes riidellä rakentavasti. Henkinen tuki ja turva kompensoitiin perheessäni rahalahjoilla. Uskon, että olisin edennyt yliopistoon ilmankin rahallisia avustuksia, olisin vain joutunut tekemään enemmän töitä opintojen aikana ja ottamaan enemmän lainaa. Uskon että en olisi näin herkkä ihminen, jos en olisi joutunut olemaan varpaillani koko lapsuuttani.
Minä kasvoin tuollaisessa perheessä paitsi lisäksi olimme köyhiä, raha meni viinaan ja kaikki tiesivät että vanhemmat juo.
Meillä olivat näennäisesti kulissit kunnossa. Siksi kukaan ei aikuisiälläkään tahdo uskoa perheemme olleen oikeasti todella moniongelmainen. Saati sitten lapsuudessa. Akateemisen perheen kasvattina apua ei saanut mistään. - Eri
Joku intialainen juuri pokkana selitti ettei hän päässyt lentäjäksi ihmiselle jolla on Down lapsi. Mä olen akateemisesti koulutettu mutta väkivallan uhri ja siltikin jotkut luulevat että mulla on kultalusikka suussa. Olen työtön ja minua tummempi ihminen saattaa loukata todella pahasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On täysin oma valinta jos persaukisena tekee neljä lasta. Ehkäisy on keksitty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen siitä samaa mieltä, että lähtökohtia ja monia muita asioita ei voi valita. Sen takia tarvitsemme tukipalveluita ja tukea muilta ihmisiltä, kukaan ei selviä yksin.
Mutta. Jos olet syntynyt alkoholistiperheeseen, sinulla on paljon traumoja, huonoja kokemuksia ja tuskaa sisälläsi, parantumisen näistä voit valita. Se on niin.
Jos et sinä, niin kuka muu voisi muuttaa elämäsi? Asenne ”en voi valita, en voi sille mitään kun on ollut niin kamalaa elämässä” on houkutteleva tapa olla ottamatta vastuuta omasta elämästään. Asiat voi muuttua, se on täysin mahdollista, varsinkin Suomessa, jossa on mahdollista saada ilmaista psykoterapiaa jne. En väitä, että systeemi olisi täydellinen, mutta apua saa jos on valmis siihen ja sitä vaatii.
Muutos lähtee aina sisältä. Voit päästää niistä asioista irti, jotka tappaa sua. Kaikki ei tapahdu hetkessä, ja tämä on usein myös kompastuskivi paranemisprosesseissa. Muutos ottaa aikaa, se on hyväksymistä ja omien käytös- ja ajatusmallien muuttamista. Se ei tapahdu hetkessä.
Eli kyllä. Kaikkea ei voi valita. Mutta tärkeimmän voi.
Eli jos sairastut traumojen ja huonojen kokemusten takia masennukseen, traumaperäiseen stressihäiriöön, dissosisaatiohäiriöön yms., niin se on vain oma valinta eikä ole ottanut vastuuta elämästään? Oletko lukenut tutkimuksia huono-osaisuuden ylisukupolvisuudesta, johon vaikuttaa monet, geneettiset ja synnynäisetkin tekijät? En tarkoita, että täytyisi jäädä huutamaan sohvalle "säälikää minua!", en tiedä ketään, joka vaikean taustan kanssa näin toimisi, mutta ei kaikesta parannuta vain asennetta muuttamalla. Tiesitkö myös, että psykoterapia ei ole Kela-tuesta huolimatta ilmaista, sinne on pitkät jonot ja terapeutti ei välttämättä ole se oikea? Tiesitkö, ettei Suomessakaan saa aina tukea ja apua, kun sitä tarvitsee? Terveisin, luukulta toiselle juoksenut ja vähättelyä ja syyllistämistä ammattilaisilta kokenut
Jos lukisit kommenttini uudelleen?
Juurihan sanoin, että et voi valita lähtökohtiasi. Et sitä, jos kohtaat elämässäsi traumoja. Mutta voit valita sen, jäätkö ongelmiisi märehtimään vai valitsetko parantumisen tien. Tiedän, että Kelan tukema terapia on täysin ilmaista silloin, jos et ole töissä ja elät tukien varassa. Näin sain itse terapiaa kun olin todella pohjalla. Tiedän, mitä on juosta luukulta toiselle, mitä on sairastua henkisesti. Mitä on olla pohjalla. Se on taistelu ja se vie aikaa. Älä luovuta! Mitä ikinä elämässäsi tapahtuisi, älä luovuta. Älä hylkää itseäsi. Sen voit aina valita.
Olen kohdannut ihmisiä, jotka haluavat vain voiton, käymättä itse taistelua. Se ei toimi niin.
Sielunsiskona sanon sinulle, älä luovuta. Usko muutokseen ja rakkauteen, se on mahdollista mutta se vie aikaa.
Edellinen.
Mutta edelleen kaikki ei parannu, vaikka kuinka yrittäisivät ja haluaisivat. Se ei ole lopulta itsestä kiinni, jos masennus jää krooniseksi tai et saa tarvittavaa apua ongelmiisi. Jotkut voivat etsiä vuosikausia oikeaa diagnoosia ja silloin voi olla jo liian myöhäistä. Minäkin sain lopulta apua, koska minulla oli voimavaroja ja jaksamista kaiken p*skan keskellä, mutta se ei ole itsestäänselvyys eikä kaikkien voimat riitä luukulta toiselle juoksemiseen. Minä olen jaksanut, mutten ikinä oleta, että kaikki muut pystyisivät samaan. Kyse on tosi monimutkaisista asioista, joihin vaikuttaa sellaisetkin asiat, mihin et voi itse vaikuttaa.
Olen eri mieltä.
Emme ymmärrä elämää tarpeeksi ymmärtääksemme energioiden, väreilyn ja ajatusten voimaa universurissamme. Koemme, että kaikki on vain maallista, järkevää, länsimaista lääketiedettä, kaikkeen löytyy vastaus samoista lähteistä, samoista vastauksista. Olemme hylänneet henkisen puolemme. Enkä puhu uskonnoista.
En ymmärrä sitä, miksi haluat vakuuttaa muille ihmisille, että kaikki eivät vain parane. Miltä tuntuisi kuulla tuo, jos olet pohjalla? ”Ehkä minä olen yksi niistä, joka ei parane, joten turha edes yrittää.”
Mitä annat vaihtoehdoksi? Mikä on sinusta sitä, joka voi ihmisen parantaa? Mikä muuttaa värähtelyämme? Kaikki on energiaa. Tutustu esimerkiksi Nikolas Teslan ajatuksiin.
Mitä paranemisen tilalle? Mitä on parantuminen?
Onko se sitä, että haet uuden reseptin lääkäriltä? Kun istut tunnin terapiassa? Paranemisesta puhutaan kovin suppeasti ja vain jonakin suurina konkreettisina tekoina. Paraneminen koetaan jonakin palkintona, saavutuksena joka häämöttää sitten kun, sitten jos.
Mitä on elämisen taito? Mitä on oman itsensä ja ajatustensa tutkiminen, hiljaa itsessään? Pysähtyminen? Ja se että teet sen uudestaan joka päivä?
”Miksi minulla on tämä olo sisälläni?” ”Miksi koen tätä ahdistusta”. ”Mistä tämä trauma on tullut.”
Kaikki tunteet ovat sallittuja.
Ei paraneminen, ainakaan itselleni ole merkinnyt sitä, että kaikki huono on nyt pyyhitty pois elämästäni. Jatkan taistelua joka päivä. Saatan huomata, vai niin! Minulla on tällainenkin puoli tai haava itsessäni. Ja otan sen omaan viisauteeni ja rakkauteeni. Ei tarvitse muuta. Se on jo parantumista. Ja jatkan sitä joka kerta, kun huomaan traumojen aktivoituvan. Jatkan työtä joka päivä.
Paraneminen on kaikille mahdollista. Paraneminen on nöyrtymistä ja kiitollisuutta siitä mitä on, ei vihaa siitä mitä ei ole.
Kaikilla eivät riitä voimavarat siihen, että he paranisivat traumoistaan. T: itsemurhan tehneen puoliso
ja tuoko ei ollut muka valita.
Onko kyseessä aito valintatilanne, jos henkilö masennuksen takia kokee itsemurhan olevan ainoa vaihtoehto hänen ongelmiinsa? Joillekin kerääntyy elämässä liikaa huonoja asioita omiin voimavaroihin nähden, jotta voimat riittäisivät matkan jatkamiseen. Tälle henkilölle epätoivon tunne on todellinen vaikka joku ulkopuolelta näkisi tilanteen toisin.
silti se on valinta. KUKAAN muu sitä päätöstä ei ole tehnyt. AINA on vaihtoehtoja..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole valinnut syntymääni
En ole valinnut vanhempiani ja geenejäni
En ole valinnut traumaattista lapsuuttani
En ole valinnut sairastumisiani, henkisiä ja fyysisiä
En ole valinnut luonnettani
En ole valinnut huono-osaisuuttani
En ole valinnut köyhyyttäni
En ole valinnut epäonneani
En ole valinnut, koska en ole voinut
Kuoleman ja elämän välillä voin vielä valita.
Valitsen kärsimyksen täytteisen elämän, vain ja ainoastaan siksi, etten halua jättää lapsiani - vielä.
Älkää te rikkaat, hyväosaiset porsaat tulko puhumaan ainakaan minulle siitä, että kaikki on vain itsestä ja omista valinnoista kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen siitä samaa mieltä, että lähtökohtia ja monia muita asioita ei voi valita. Sen takia tarvitsemme tukipalveluita ja tukea muilta ihmisiltä, kukaan ei selviä yksin.
Mutta. Jos olet syntynyt alkoholistiperheeseen, sinulla on paljon traumoja, huonoja kokemuksia ja tuskaa sisälläsi, parantumisen näistä voit valita. Se on niin.
Jos et sinä, niin kuka muu voisi muuttaa elämäsi? Asenne ”en voi valita, en voi sille mitään kun on ollut niin kamalaa elämässä” on houkutteleva tapa olla ottamatta vastuuta omasta elämästään. Asiat voi muuttua, se on täysin mahdollista, varsinkin Suomessa, jossa on mahdollista saada ilmaista psykoterapiaa jne. En väitä, että systeemi olisi täydellinen, mutta apua saa jos on valmis siihen ja sitä vaatii.
Muutos lähtee aina sisältä. Voit päästää niistä asioista irti, jotka tappaa sua. Kaikki ei tapahdu hetkessä, ja tämä on usein myös kompastuskivi paranemisprosesseissa. Muutos ottaa aikaa, se on hyväksymistä ja omien käytös- ja ajatusmallien muuttamista. Se ei tapahdu hetkessä.
Eli kyllä. Kaikkea ei voi valita. Mutta tärkeimmän voi.
Eli jos sairastut traumojen ja huonojen kokemusten takia masennukseen, traumaperäiseen stressihäiriöön, dissosisaatiohäiriöön yms., niin se on vain oma valinta eikä ole ottanut vastuuta elämästään? Oletko lukenut tutkimuksia huono-osaisuuden ylisukupolvisuudesta, johon vaikuttaa monet, geneettiset ja synnynäisetkin tekijät? En tarkoita, että täytyisi jäädä huutamaan sohvalle "säälikää minua!", en tiedä ketään, joka vaikean taustan kanssa näin toimisi, mutta ei kaikesta parannuta vain asennetta muuttamalla. Tiesitkö myös, että psykoterapia ei ole Kela-tuesta huolimatta ilmaista, sinne on pitkät jonot ja terapeutti ei välttämättä ole se oikea? Tiesitkö, ettei Suomessakaan saa aina tukea ja apua, kun sitä tarvitsee? Terveisin, luukulta toiselle juoksenut ja vähättelyä ja syyllistämistä ammattilaisilta kokenut
Jos lukisit kommenttini uudelleen?
Juurihan sanoin, että et voi valita lähtökohtiasi. Et sitä, jos kohtaat elämässäsi traumoja. Mutta voit valita sen, jäätkö ongelmiisi märehtimään vai valitsetko parantumisen tien. Tiedän, että Kelan tukema terapia on täysin ilmaista silloin, jos et ole töissä ja elät tukien varassa. Näin sain itse terapiaa kun olin todella pohjalla. Tiedän, mitä on juosta luukulta toiselle, mitä on sairastua henkisesti. Mitä on olla pohjalla. Se on taistelu ja se vie aikaa. Älä luovuta! Mitä ikinä elämässäsi tapahtuisi, älä luovuta. Älä hylkää itseäsi. Sen voit aina valita.
Olen kohdannut ihmisiä, jotka haluavat vain voiton, käymättä itse taistelua. Se ei toimi niin.
Sielunsiskona sanon sinulle, älä luovuta. Usko muutokseen ja rakkauteen, se on mahdollista mutta se vie aikaa.
Edellinen.
Mutta edelleen kaikki ei parannu, vaikka kuinka yrittäisivät ja haluaisivat. Se ei ole lopulta itsestä kiinni, jos masennus jää krooniseksi tai et saa tarvittavaa apua ongelmiisi. Jotkut voivat etsiä vuosikausia oikeaa diagnoosia ja silloin voi olla jo liian myöhäistä. Minäkin sain lopulta apua, koska minulla oli voimavaroja ja jaksamista kaiken p*skan keskellä, mutta se ei ole itsestäänselvyys eikä kaikkien voimat riitä luukulta toiselle juoksemiseen. Minä olen jaksanut, mutten ikinä oleta, että kaikki muut pystyisivät samaan. Kyse on tosi monimutkaisista asioista, joihin vaikuttaa sellaisetkin asiat, mihin et voi itse vaikuttaa.
Olen eri mieltä.
Emme ymmärrä elämää tarpeeksi ymmärtääksemme energioiden, väreilyn ja ajatusten voimaa universurissamme. Koemme, että kaikki on vain maallista, järkevää, länsimaista lääketiedettä, kaikkeen löytyy vastaus samoista lähteistä, samoista vastauksista. Olemme hylänneet henkisen puolemme. Enkä puhu uskonnoista.
En ymmärrä sitä, miksi haluat vakuuttaa muille ihmisille, että kaikki eivät vain parane. Miltä tuntuisi kuulla tuo, jos olet pohjalla? ”Ehkä minä olen yksi niistä, joka ei parane, joten turha edes yrittää.”
Mitä annat vaihtoehdoksi? Mikä on sinusta sitä, joka voi ihmisen parantaa? Mikä muuttaa värähtelyämme? Kaikki on energiaa. Tutustu esimerkiksi Nikolas Teslan ajatuksiin.
Mitä paranemisen tilalle? Mitä on parantuminen?
Onko se sitä, että haet uuden reseptin lääkäriltä? Kun istut tunnin terapiassa? Paranemisesta puhutaan kovin suppeasti ja vain jonakin suurina konkreettisina tekoina. Paraneminen koetaan jonakin palkintona, saavutuksena joka häämöttää sitten kun, sitten jos.
Mitä on elämisen taito? Mitä on oman itsensä ja ajatustensa tutkiminen, hiljaa itsessään? Pysähtyminen? Ja se että teet sen uudestaan joka päivä?
”Miksi minulla on tämä olo sisälläni?” ”Miksi koen tätä ahdistusta”. ”Mistä tämä trauma on tullut.”
Kaikki tunteet ovat sallittuja.
Ei paraneminen, ainakaan itselleni ole merkinnyt sitä, että kaikki huono on nyt pyyhitty pois elämästäni. Jatkan taistelua joka päivä. Saatan huomata, vai niin! Minulla on tällainenkin puoli tai haava itsessäni. Ja otan sen omaan viisauteeni ja rakkauteeni. Ei tarvitse muuta. Se on jo parantumista. Ja jatkan sitä joka kerta, kun huomaan traumojen aktivoituvan. Jatkan työtä joka päivä.
Paraneminen on kaikille mahdollista. Paraneminen on nöyrtymistä ja kiitollisuutta siitä mitä on, ei vihaa siitä mitä ei ole.
Kaikilla eivät riitä voimavarat siihen, että he paranisivat traumoistaan. T: itsemurhan tehneen puoliso
ja tuoko ei ollut muka valita.
Onko kyseessä aito valintatilanne, jos henkilö masennuksen takia kokee itsemurhan olevan ainoa vaihtoehto hänen ongelmiinsa? Joillekin kerääntyy elämässä liikaa huonoja asioita omiin voimavaroihin nähden, jotta voimat riittäisivät matkan jatkamiseen. Tälle henkilölle epätoivon tunne on todellinen vaikka joku ulkopuolelta näkisi tilanteen toisin.
silti se on valinta. KUKAAN muu sitä päätöstä ei ole tehnyt. AINA on vaihtoehtoja..
Teitkö valinnan ja päätit ruveta ääliöksi? Silloin ei ole kyse valinnasta, jos ei ole olemassa tietoa tai ymmärrystä vaihtoehdoista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Osittain se on valintoja mutta sitten jos selkäs menee niin eipä siinä paljon valinnat auta kun et mitään pysty tekemään ja arvauskeskuksessa ei auteta.
Mulla on sisko, jonka kanssa tullaan ihan ok lähtökohdista. Kävi niin hassusti, että opiskeltiin vielä tasan sama ammattikin ja palkka ja työtilanne ovat olleen tähän asti samat, eli ok. Silti meillä on käynyt tosi erilaiset mäihät elämässä. Mun mies lähti käveleen kun piti alkaa lapsia yrittämään. Sen jälkeen on ollut taloudellisesti tosi tiukkaa. Sinä aikana kun sisko on saanut pari lasta ja vaihtanut jo isompaan omistusasuntoon, mä olen vuokraa yksin maksavana vuokraloukussa ja yritän käydä edelleen 36-vuotiaana jollain ankeilla nettitreffeillä tavatakseni jonkun. Lapsihaave alkaa jo lipua saavuttamattomiin. Mulle on myös tullut fyysistä sairautta, ehkäpä surun ja stressin seurauksena. Nyt menetin yt-neuvotteluissa työni helmikuussa ja olen puilla paljailla. Sisko juuri kertoi, että ostavat kesämökin ensi kesänä. Ollaan tasan yhtä kivoja ja ahkeria ja reippaita ihmisiä, mutta ei kaikkeen oikeasti voi aina vaikuttaa. En valita kohtaloani enkä ole katkera, mutta en myöskään koe, että olisin ihan hirveästi tehdä toisin. Tästä vielä noustaan. Elämässä on kuitenkin sellaisia asioita, joilla on aikarajansa. Kaikkea sitä mitä toivon, en voi ehkä enää saada ja kyllähän se harmittaa.
En viitsi hirveästi lukea tätä keskustelua, arvaan melkein mitä täältä löytyykään ;) Voimia kaikille, joilla ei oo mennyt ihan putkeen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Totta hiivatissa elämä koostuu omista valinnoista.
Itse valitset lähdetkö lukioon vai amikseen.
Itse valitset lähdetkö töihin vai jatkatko opintoja.
Itse valitset kuinka asumisen järjestät olit sitten lukiolainen, amislainen, töissä tai työtön.Ihan itse valitset.
Mikään ylläolevasta ei tipahda sinulle taivaasta. Jokaisen asian eteen olet tehnyt - valinnan.
En ole samaa mieltä.
Itse olen valitettavasti niin tyhmä, että en osaa soveltaa opittua tietoa tarpeeksi hyvin, jotta pärjäisin edes lukiossa. Itse asiassa soveltamisen taidon puuttuminen ei ole se ensimmäinen ongelma, vaan jopa tiedon sisäistäminen voi olla haastavaa.
Kaksi ammattikoulua kyllä kävin, mutta haaveilen korkeakouluopinnoista. Eivät ne haaveet realistisia ole, edellä mainituista syistä, mutta olen kyllä vuosien aikana tehnyt todella paljon töitä sen haaveen eteen. Yläkoulussa jo kävin keskittymishäiriön vuoksi puolentoista vuoden ajan ammattilaisen luona tukiopetuksessa, sillä haaveilin lukioon pääsemisestä. Valitettavasti tukiopetuksestakaan ei ollut tarpeeksi hyötyä, enkä saanut keskiarvoani kohotettua tarpeeksi ylös.
Vasta nyt alan tosissani hyväksyä sen asian, että en ole tarpeeksi fiksu, edes keskivertotasoa, jotta pääsisin sisään korkeakouluun.
pulupentele kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totta hiivatissa elämä koostuu omista valinnoista.
Itse valitset lähdetkö lukioon vai amikseen.
Itse valitset lähdetkö töihin vai jatkatko opintoja.
Itse valitset kuinka asumisen järjestät olit sitten lukiolainen, amislainen, töissä tai työtön.Ihan itse valitset.
Mikään ylläolevasta ei tipahda sinulle taivaasta. Jokaisen asian eteen olet tehnyt - valinnan.
En ole samaa mieltä.
Itse olen valitettavasti niin tyhmä, että en osaa soveltaa opittua tietoa tarpeeksi hyvin, jotta pärjäisin edes lukiossa. Itse asiassa soveltamisen taidon puuttuminen ei ole se ensimmäinen ongelma, vaan jopa tiedon sisäistäminen voi olla haastavaa.
Kaksi ammattikoulua kyllä kävin, mutta haaveilen korkeakouluopinnoista. Eivät ne haaveet realistisia ole, edellä mainituista syistä, mutta olen kyllä vuosien aikana tehnyt todella paljon töitä sen haaveen eteen. Yläkoulussa jo kävin keskittymishäiriön vuoksi puolentoista vuoden ajan ammattilaisen luona tukiopetuksessa, sillä haaveilin lukioon pääsemisestä. Valitettavasti tukiopetuksestakaan ei ollut tarpeeksi hyötyä, enkä saanut keskiarvoani kohotettua tarpeeksi ylös.
Vasta nyt alan tosissani hyväksyä sen asian, että en ole tarpeeksi fiksu, edes keskivertotasoa, jotta pääsisin sisään korkeakouluun.
Siis mitä...? Jos olet kerran niin tyhmä kuin sanot, miten voit kirjoittaa noin kaunista ja virheetöntä suomen kieltä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen siitä samaa mieltä, että lähtökohtia ja monia muita asioita ei voi valita. Sen takia tarvitsemme tukipalveluita ja tukea muilta ihmisiltä, kukaan ei selviä yksin.
Mutta. Jos olet syntynyt alkoholistiperheeseen, sinulla on paljon traumoja, huonoja kokemuksia ja tuskaa sisälläsi, parantumisen näistä voit valita. Se on niin.
Jos et sinä, niin kuka muu voisi muuttaa elämäsi? Asenne ”en voi valita, en voi sille mitään kun on ollut niin kamalaa elämässä” on houkutteleva tapa olla ottamatta vastuuta omasta elämästään. Asiat voi muuttua, se on täysin mahdollista, varsinkin Suomessa, jossa on mahdollista saada ilmaista psykoterapiaa jne. En väitä, että systeemi olisi täydellinen, mutta apua saa jos on valmis siihen ja sitä vaatii.
Muutos lähtee aina sisältä. Voit päästää niistä asioista irti, jotka tappaa sua. Kaikki ei tapahdu hetkessä, ja tämä on usein myös kompastuskivi paranemisprosesseissa. Muutos ottaa aikaa, se on hyväksymistä ja omien käytös- ja ajatusmallien muuttamista. Se ei tapahdu hetkessä.
Eli kyllä. Kaikkea ei voi valita. Mutta tärkeimmän voi.
Eli jos sairastut traumojen ja huonojen kokemusten takia masennukseen, traumaperäiseen stressihäiriöön, dissosisaatiohäiriöön yms., niin se on vain oma valinta eikä ole ottanut vastuuta elämästään? Oletko lukenut tutkimuksia huono-osaisuuden ylisukupolvisuudesta, johon vaikuttaa monet, geneettiset ja synnynäisetkin tekijät? En tarkoita, että täytyisi jäädä huutamaan sohvalle "säälikää minua!", en tiedä ketään, joka vaikean taustan kanssa näin toimisi, mutta ei kaikesta parannuta vain asennetta muuttamalla. Tiesitkö myös, että psykoterapia ei ole Kela-tuesta huolimatta ilmaista, sinne on pitkät jonot ja terapeutti ei välttämättä ole se oikea? Tiesitkö, ettei Suomessakaan saa aina tukea ja apua, kun sitä tarvitsee? Terveisin, luukulta toiselle juoksenut ja vähättelyä ja syyllistämistä ammattilaisilta kokenut
Jos lukisit kommenttini uudelleen?
Juurihan sanoin, että et voi valita lähtökohtiasi. Et sitä, jos kohtaat elämässäsi traumoja. Mutta voit valita sen, jäätkö ongelmiisi märehtimään vai valitsetko parantumisen tien. Tiedän, että Kelan tukema terapia on täysin ilmaista silloin, jos et ole töissä ja elät tukien varassa. Näin sain itse terapiaa kun olin todella pohjalla. Tiedän, mitä on juosta luukulta toiselle, mitä on sairastua henkisesti. Mitä on olla pohjalla. Se on taistelu ja se vie aikaa. Älä luovuta! Mitä ikinä elämässäsi tapahtuisi, älä luovuta. Älä hylkää itseäsi. Sen voit aina valita.
Olen kohdannut ihmisiä, jotka haluavat vain voiton, käymättä itse taistelua. Se ei toimi niin.
Sielunsiskona sanon sinulle, älä luovuta. Usko muutokseen ja rakkauteen, se on mahdollista mutta se vie aikaa.
Edellinen.
Mutta edelleen kaikki ei parannu, vaikka kuinka yrittäisivät ja haluaisivat. Se ei ole lopulta itsestä kiinni, jos masennus jää krooniseksi tai et saa tarvittavaa apua ongelmiisi. Jotkut voivat etsiä vuosikausia oikeaa diagnoosia ja silloin voi olla jo liian myöhäistä. Minäkin sain lopulta apua, koska minulla oli voimavaroja ja jaksamista kaiken p*skan keskellä, mutta se ei ole itsestäänselvyys eikä kaikkien voimat riitä luukulta toiselle juoksemiseen. Minä olen jaksanut, mutten ikinä oleta, että kaikki muut pystyisivät samaan. Kyse on tosi monimutkaisista asioista, joihin vaikuttaa sellaisetkin asiat, mihin et voi itse vaikuttaa.
Olen eri mieltä.
Emme ymmärrä elämää tarpeeksi ymmärtääksemme energioiden, väreilyn ja ajatusten voimaa universurissamme. Koemme, että kaikki on vain maallista, järkevää, länsimaista lääketiedettä, kaikkeen löytyy vastaus samoista lähteistä, samoista vastauksista. Olemme hylänneet henkisen puolemme. Enkä puhu uskonnoista.
En ymmärrä sitä, miksi haluat vakuuttaa muille ihmisille, että kaikki eivät vain parane. Miltä tuntuisi kuulla tuo, jos olet pohjalla? ”Ehkä minä olen yksi niistä, joka ei parane, joten turha edes yrittää.”
Mitä annat vaihtoehdoksi? Mikä on sinusta sitä, joka voi ihmisen parantaa? Mikä muuttaa värähtelyämme? Kaikki on energiaa. Tutustu esimerkiksi Nikolas Teslan ajatuksiin.
Mitä paranemisen tilalle? Mitä on parantuminen?
Onko se sitä, että haet uuden reseptin lääkäriltä? Kun istut tunnin terapiassa? Paranemisesta puhutaan kovin suppeasti ja vain jonakin suurina konkreettisina tekoina. Paraneminen koetaan jonakin palkintona, saavutuksena joka häämöttää sitten kun, sitten jos.
Mitä on elämisen taito? Mitä on oman itsensä ja ajatustensa tutkiminen, hiljaa itsessään? Pysähtyminen? Ja se että teet sen uudestaan joka päivä?
”Miksi minulla on tämä olo sisälläni?” ”Miksi koen tätä ahdistusta”. ”Mistä tämä trauma on tullut.”
Kaikki tunteet ovat sallittuja.
Ei paraneminen, ainakaan itselleni ole merkinnyt sitä, että kaikki huono on nyt pyyhitty pois elämästäni. Jatkan taistelua joka päivä. Saatan huomata, vai niin! Minulla on tällainenkin puoli tai haava itsessäni. Ja otan sen omaan viisauteeni ja rakkauteeni. Ei tarvitse muuta. Se on jo parantumista. Ja jatkan sitä joka kerta, kun huomaan traumojen aktivoituvan. Jatkan työtä joka päivä.
Paraneminen on kaikille mahdollista. Paraneminen on nöyrtymistä ja kiitollisuutta siitä mitä on, ei vihaa siitä mitä ei ole.
Kaikilla eivät riitä voimavarat siihen, että he paranisivat traumoistaan. T: itsemurhan tehneen puoliso
ja tuoko ei ollut muka valita.
Onko kyseessä aito valintatilanne, jos henkilö masennuksen takia kokee itsemurhan olevan ainoa vaihtoehto hänen ongelmiinsa? Joillekin kerääntyy elämässä liikaa huonoja asioita omiin voimavaroihin nähden, jotta voimat riittäisivät matkan jatkamiseen. Tälle henkilölle epätoivon tunne on todellinen vaikka joku ulkopuolelta näkisi tilanteen toisin.
silti se on valinta. KUKAAN muu sitä päätöstä ei ole tehnyt. AINA on vaihtoehtoja..
Hei, oikeasti. Eikö sulla ole mitään häpyä? Itsemurha on valtava tragedia niin siihen päätyneelle kuin läheisille. Jossittelua, syyllisyyttä jne tulee todellakin ilman jonkun pölvästin kommentteja.
Voi aargh. Elämässä on tasan yksi valinta jolla on oikeasti merkitystä; oletko katkera siitä millainen elämästäsi on tullut ja sen takia pysyvästi onneton, vai pystytkö hyväksymään tilanteen ja nauttimaan siitä, mikä on hyvin? Kaikilla on omat ongelmansa, rahaa saattaa olla mutta puoliso pettää ja hakkaa, tai parisuhde on hyvä mutta rahaa ei ole. On huono terveys, mutta pystyy lukemaan ja opiskelemaan kiinnostavia asioita, nauttimaan luonnosta, hyviä ystäviä.. Kaikilla on ongelmia. On typerää kilpailla siitä kenen ongelmat on pahimmat, koska toisen pahemmat ongelmat eivät poista minun pienempiä ongelmiani.
Nauttikaa siitä mikä on hyvin, niin saatte elämäänne niitä onnellisiakin hetkiä. Ei ne ongelmat sillä katoa, mutta niitä jaksaa taas hetkisen pitempään, oli lähtökohdat mitkä tahansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä on naurettavaa että "nuoret ihmiset" itkevät, että eipä ollut varaa tai muuten mahdollista mennä nuorena kouluun samaan aikaan kun meillä tuhannet tai kymmenet tuhannet tekevät alanvaihdoksia joka vuosi. Itsekkin opiskelin nelikymppisenä ensimmäisen hieman vaativamman ammatin. Se on ihan ok jos joku toteaa, että ei riitä järki korkeakouluihin, ymmärrän sen aivan täysin, mutta on lapsellista vedota menneisyyteen ja sen takia lukittautua. Ja ei, korkeakoulutus ei ole mikään ainoa tie keski- tai hyvätuloiseksi mutta helpoin se on jos vaan järki riittää ja tekee niitä kuuluisia oikeita valintoja.
Jos tässä nyt sitten pitää keulimaan lähteä, niin eipä se herkkua ollut itselläkään raskaiden apumiestöiden jälkeen iltaisin käydä lukio ja sen jälkeen päästä kouluun. Olisin voinut myös valita toisin ja kitistä kun isi ei maksanut nuorena opiskeluja.
Haluaisin edelleen kuulla, miten mennään opiskelemaan, jos on sairas ja työkyvytön?
Disclaimeri on vissiin sivulla 2, ei keskustella sairaista, neliraajahalvaantuneista eikä aivokuolleista. Ei myöskään edunvalvonnan tarpeessa olevista.
Ei se toimi niin, että sitten on tämä ja tämä poikkeus, vaan jos sanotaan, että kaikilla on samat mahikset, niin miksi niin pitää sanoa, kun se ei ole totta kaikkien kohdalla? Jos olet vaikka uupunut nuorempana ja stressinsietokykysi on sen takia alentunut, et välttämättä kykene yliopisto-opiskeluun myöhemmin, sillä se vaatii paineensietokykyä, voimavaroja ja älliä. Puolilla yliopisto-opiskelijoista on jaksamisen kanssa ongelmia jo nyt.
Kukaan ei ole sanonut että kaikilla on SAMAT mahdollisuudet, ainoastaan sitä että kaikilla on MAHDOLLISUUS valita parantaa olojaan, eikä jäädä paikalleen makaan. Suomessa vielä harvinaisen tasavertaiset mahdollisuudet menestyä verrattuna moneen muuhun paikkaan.
Suomi on kieltämättä paljon kehittyneempi näissä asioissa kuin moni muu maa, mutta ei se tarkoita silti sitä, etteikö täälläkin moni ulkopuolinen asia vaikuttaisi, millaisia mahdollisuuksia sulla on. Sairastunut ei välttämättä parane, vaikka hän yrittäisi kuinka. Jos ihmistä lyödään tarpeeksi maahan, hän saattaa masentua niin pahasti, ettei kykene muuhun kuin siihen makaamiseen. Pitkäaikaistyötön on voinut taas yrittää hakea töitä vuosia, mutta mitä pidempään aikaa menee, sitä enemmän se alkaa nakertaa uskoa onnistumiseen. Työnantajat taas näkevät aukot CV:ssä ja jos ikää on liikaa, se voi olla joillekin peruste olla palkkaamatta omien ennakkoluulojen takia. On tutkittu, että pitkäaikainen työttömyys vaikuttaa ihmisen terveteen niin fyysisellä ja psyykkisellä tavalla eikä siinä positiivisessa mielessä. Ei välttämättä ole varaa lähteä opiskelemaan eikä työkkäri sitä aina hyväksy.
Vierailija kirjoitti:
En ole valinnut syntymääni
En ole valinnut vanhempiani ja geenejäni
En ole valinnut traumaattista lapsuuttani
En ole valinnut sairastumisiani, henkisiä ja fyysisiä
En ole valinnut luonnettani
En ole valinnut huono-osaisuuttani
En ole valinnut köyhyyttäni
En ole valinnut epäonneani
En ole valinnut, koska en ole voinut
Kuoleman ja elämän välillä voin vielä valita.
Valitsen kärsimyksen täytteisen elämän, vain ja ainoastaan siksi, etten halua jättää lapsiani - vielä.
Älkää te rikkaat, hyväosaiset porsaat tulko puhumaan ainakaan minulle siitä, että kaikki on vain itsestä ja omista valinnoista kiinni.
Valinnat tehdään niiden vaihtoehtojen välillä, joita on. Typerää syytellä pelkästään muita ja olosuhteita. Väitätkö, ettet ole voinut itse ollenkaan vaikuttaa elämääsi.
Vierailija kirjoitti:
Voi aargh. Elämässä on tasan yksi valinta jolla on oikeasti merkitystä; oletko katkera siitä millainen elämästäsi on tullut ja sen takia pysyvästi onneton, vai pystytkö hyväksymään tilanteen ja nauttimaan siitä, mikä on hyvin? Kaikilla on omat ongelmansa, rahaa saattaa olla mutta puoliso pettää ja hakkaa, tai parisuhde on hyvä mutta rahaa ei ole. On huono terveys, mutta pystyy lukemaan ja opiskelemaan kiinnostavia asioita, nauttimaan luonnosta, hyviä ystäviä.. Kaikilla on ongelmia. On typerää kilpailla siitä kenen ongelmat on pahimmat, koska toisen pahemmat ongelmat eivät poista minun pienempiä ongelmiani.
Nauttikaa siitä mikä on hyvin, niin saatte elämäänne niitä onnellisiakin hetkiä. Ei ne ongelmat sillä katoa, mutta niitä jaksaa taas hetkisen pitempään, oli lähtökohdat mitkä tahansa.
Entä jos ei pysty lukemaan ja opiskelemaan, nauttimaan asioista yms. Esim. mielenterveysongelmista kärsinyt syrjäytynyt ihminen, jonka aivot ja keho ovat tuhoutuneet pitkäaikaisesta psyykenlääkkeiden käytöstä, mitkä ovat vaikuttaneet myös tunnepuoleen ja käyttäytymiseen, siihen ettei mikään enää kiinnosta. Tähän päälle psykiatrinen pakkohoito ja leimautuminen kaikkialla ja kaikkien silmissä, jotka jollain lailla tietävät tilanteen.
Näissä keskusteluissa on juuri vikana se, että kuvitellaan että jokainen pystyy vielä kiinnostumaan asioista, että voisi esim. harrastaa jotain tai nauttimaan edes pienistä asioista. Kuvitellaan, että aina on jokaisella jossain vaiheessa myös hyviä vaihtoehtoja tai että oppisi elämään ongelmiensa kanssa. Ajatus on se, että kaikki voivat selviytyä ja eheytyä.
Väitän, että jokaisella ihmisellä on murtumispisteensä, jos tarpeeksi tuhotaan. Tietenkin on hyvä ja suotavaa pyrkiä parempaan ja tehdä se mitä voi. Mutta näin suurin osa varmasti tekee. Se ei kuitenkaan aina riitä, vaan joidenkin elämä voi oikeasti mennä pilalle monin tavoin.
Vaikka näin ei todellakaan haluaisi ajatella, mitä muutakaan voi todeta jos yli 40 vuodessa on kertynyt lapsuuden perheväkivallan ja koulukiusaamisen seurauksena mielenterveysongelmia ja niistä aiheutuvaa kouluttamattomuutta, työkyvyttömyyttä, yksinäisyyttä, seksuaalista väkivaltaa, psykiatrian ja muiden viranomaisten taholta kokemaa mielivaltaisuutta, psyykenlääkkeiden aiheuttamia tuhoja niin älykkyyteen, tunnepuoleen, sosiaalisuuteen, ruumiillisia vaivoja, joihin ei auta mitään, vaikka mitä tekisi ja mitä ajattelisi. Yritetty on todella pitkään, jopa psykoterapia käyty. Silti lopputulos on tämä.
Mitä en ole valinnut
- ehjä perhe, jossa kannustetaan
- suurinpiirtein järki toimii
- suurinpiirtein terve
Mitä olen valinnut
- panostaa peruskoulussa lukuaineisiin
- hakea lukioon
- valita hyödyllisiä aineita ja hankkia hyvät paperit, jottei tule väkivuosia
- olla polttamatta, nuuskaamatta tai juomatta liikaa
- olla hankkimatta lapsia teininä
- selvittää missä ammateissa pärjää taloudellisesti
- hakea yliopistoon, panostaa pääsykokeisiin ja käydä tutkinto hyvillä arvosanoilla
- hakea jatko-opintoihin ja väitellä tohtoriksi
- hakea töihin ja tehdä työt hyvin
- aktiivisesti hakea lisää palkkaa ja vastuuta
- etsiä puoliso, joka on toiminut yllä olevan listan mukaisesti
Tuolla reseptillä pääsee suht helposti elämäntilanteeseen, jossa ei tarvitse jokaista euroa laskea.
Mulla kävi täsmälleen näin. Olin järkyttävässä työpaikassa mutta sinnittelin 4v ja säästin rahaa. Ainut hyvä puoli oli se että sain kivan summan säästöön. Pääsin Kelan terapiaan joka maksoi mulla 4000e. Terapia kesti 3v enkä saanut minkäänäköistä apua. Terapeutti oli itse pelkkää menestynyt tyyppi, varakkaasta perheestä ja täysin vireessä oleva nainen. Täysin mun vastakohta, se vaa itse rupes itkee mun tarinoille ja oli järkyttynyt.
Ettäs näin! Noilla rahoilla olisin vaikka Dignitaseen voinut yrittää avustettuun eutanasiaan.
5 vuotta myöhemmin olen edelleenkin täällä entistä huonompana kuntoisena, en tunnista enää itseäni. Se pienikin toivo on minusta kuollut pois.