Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Puoliso on kuin narsisti mutta ei kuitenkaan
14.04.2020 |
Tunnistan puolisossani narsistille ominaisia julmia piirteitä. Hän on mitätöivä, välinpitämätön, usein pahantuulinen, sortuu suuttuessaan silmittömiin raivonpuuskiin. Hyvinä aikoina hänen hyvät piirteensä korostuvat ja hän on ihana, hänessä on herkkyyttä. Hän on inhimillinen ja normaali.
Huonoina aikoina hän voi olla todella julma. Erimielisyyksissä hänen kanssaan ei voi päästä yhteisymmärrykseen. Hän voi huutaa raivokkaana kunnes itken tai hämmentää puheellaan aivan ihmeellisesti mustan valkoiseksi. Esimerkiksi valehtelu ei ole valehtelua vaan olosuhteiden sanelema pakko, josta hänen ei pidä alentua pyytämään anteeksi. Anteeksi pyytäminen on hänelle alentumista. Draama ja jatkuva kuilun reunalla oleminen leimaa yhteistä elämäämme. Puoliso saattaa pillastua mistä tahansa. Jos hänen kanssaan on eri mieltä pienestäkin asiasta, on edessä riita. Erimielisyyden hän voi ottaa provosointina, josta sitten hiiltyy, koska hänelle pitäisi osata puhua jotenkin niin, ettei hän koe aihetta provosoitua.
En tunnista hänestä narsisteihin liitettyjä suuruudenkuvitelmia (ylenkatsonnan "alempiarvoisia" kohtaan ja piittaamattomuuden sääntöjä kohtaan kylläkin). En myöskään tunnista mustasukkaisuutta. Päin vastoin olen itse se, joka roikkuu mustasukkaisena, kun puoliso on täysin välinpitämätön minua kohtaan ja samalla osoittaa lämpöä ja ystävällisyyttä toisia kohtaan. Hän ei myöskään mielestäni hae toisista hyötyä, vaan on itse pohjattoman onneton ja ylipäätään negatiivinen elämää kohtaan.
En ole koskaan tavannut ketään näin vaikeaa, tietyllä tavalla epäsosiaalista, säännöistä ja toisen tunteista piittamatonta ihmistä.
Mistä tässä on kyse ja miksi en pääse hänestä irti, vaikka suhde hajottaa minut murusiksi.
Kommentit (74)
Ap, minusta olisi hyvä jos pystyisit kunnioittamaan miestäsi enemmään sellaisena, kuin hän on. Jos häntä stressaa vänkäilyt, älä tee sitä hänelle toistuvasti. Vaimon "tehtävä" ei ole olla miehensä äiti. Ja ennen kaikkea, miehen tehtävä ei ole paikata vaimonsa äiti..! Eli tehdä kesken jäänyt kasvatustyö antamalla hyväksyntää, jota vaimon oma äiti ei riittävästi tehnyt. Tiedostamattasi hyväksikäytät miestäsi psyykkisesti: tarvitset häntä TIETYNLAISENA ja ellei hän sovi asettamaasi muotiin, teet hänen elämästään hankalaa.
Ole kommunikoinnissasi avoin, mutta kunnioittava - älä koskaan lähde VÄNKÄÄMÄÄN niin pitkälle, että lopulta protestoit/vetoat itkemällä. Ei siinä että itkemisessä olisi mitään väärää, ymmärrän että samojen virheiden toistumisen parisuhteessa voi olla erittäin turhauttavaa; mutta kun ne keinot eivät toimi, niin NE EIVÄT TOIMI. Hakkaat vain päätäsi seinään, ellet rupea tiedostamaan että pyrit jatkuvasti manipuloimaan miestäsi ja kun hän ei siihen suostu, hakkaat vain päätäsi seinään.
Hyväksy se, että hän on sinun tukena OMALLA TAVALLAAN. Lakkaa olemasta keskenkasvuinen vaimo, joka kohtelee aviomiestään kuin pahantuulinen äiti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ota itsellesi enemmän tilaa parisuhteessa (EN tarkoita mitään kummallista käytöstä, piittaamattomuutta tai ylimielisyyttä!) ja anna sitä myös kumppanillesi. Yritä päästä eroon miehesi ylikontrolloinnista... Varsinkin kun näet, että se herättää hänessä vain uhmaa ja onnettomuutta. Hän ei ole oma poikasi, vaan aikuinen ihminen, jolla on myös oma vastuu ja jokee asioita, joista et välttämättä tykkää.
Vierailija kirjoitti:
Ap, minusta olisi hyvä jos pystyisit kunnioittamaan miestäsi enemmään sellaisena, kuin hän on. Jos häntä stressaa vänkäilyt, älä tee sitä hänelle toistuvasti. Vaimon "tehtävä" ei ole olla miehensä äiti. Ja ennen kaikkea, miehen tehtävä ei ole paikata vaimonsa äiti..! Eli tehdä kesken jäänyt kasvatustyö antamalla hyväksyntää, jota vaimon oma äiti ei riittävästi tehnyt. Tiedostamattasi hyväksikäytät miestäsi psyykkisesti: tarvitset häntä TIETYNLAISENA ja ellei hän sovi asettamaasi muotiin, teet hänen elämästään hankalaa.
Ole kommunikoinnissasi avoin, mutta kunnioittava - älä koskaan lähde VÄNKÄÄMÄÄN niin pitkälle, että lopulta protestoit/vetoat itkemällä. Ei siinä että itkemisessä olisi mitään väärää, ymmärrän että samojen virheiden toistumisen parisuhteessa voi olla erittäin turhauttavaa; mutta kun ne keinot eivät toimi, niin NE EIVÄT TOIMI. Hakkaat vain päätäsi seinään, ellet rupea tiedostamaan että pyrit jatkuvasti manipuloimaan miestäsi ja kun hän ei siihen suostu, hakkaat vain päätäsi seinään.
Hyväksy se, että hän on sinun tukena OMALLA TAVALLAAN. Lakkaa olemasta keskenkasvuinen vaimo, joka kohtelee aviomiestään kuin pahantuulinen äiti.
Nyt on trolli pistänyt parastaan. Gandalfia lainatakseni, menehän demoni takaisin sinne varjoihin.
Kuulostaa tutulta. Alusta asti tuota vuoristorataa -raivareita tyhjästä ja sen jälkeen palvotaan taas maata jalkojen alla. Monta kertaa erottiin mutta jotenkin hän onnistui aina luikertelemaan takaisin. Välissä oli rauhallisiakin vuosia kunhan minä pysyin "hallittavissa". Kun aloin hankkimaan kodin ulkopuolellakin elämää ja kritisoin kaltoinkohtelua alkoi taas helvetti. Terapiassa kommentoi vain, että omasta mielestään hänen käytöksensä on ok ja minussa on vikaa kun en pikku raivareita kestä. Viimein olen päässyt irrottautumaan mutta se häpeä siitä, että on antanut itseään kohdella näin huonosti on melko iso työstettävä asia. Kannattaa tutustua jo täällä mainittuun kirjallisuuteen. Toinen hyvä on Riina-Maria Metson "miksi se ei vain lähde". Avaa silmiä lukea miten tämmöiset suhteet toistavat samaa kaavaa ja muutosta ei ole luvassa
Perusnarsissilta kuulostaa, osan kuviosta voi tunnistaa helpommin vasta kun on ottanut tarpeeksi etäisyyttä.
Esim. Mainitsemasi "hyötyminen". Hyötyä on monenlaista, ei ainoastaan taloudellista. Osalla narsisseista myös suuruuskuvitelmat ovat sellaisia, että "normaalit" eivät niitä ota niitä tosisaaan ja/tai ymmärrä sellaisiksi.
Tuo epävakaa jota nykyään näihin keskusteluihin aina tarjotaan on enimmäkseen nuorten alle 30v naisten vaiva, joka "paranee" useib kypsyessä itsestään. Se ei myöskään itsessään aiheuta muita alistavaa/mitätöivää käytöstä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi ihmeessä tuhlaatte elämänne tuollaisessa suhteessa roikkumiseen?
Parisuhde voi olla parhaimmillaan ystävyyttä, seksuaalista jännitettä, naurua, huumoria, hyvää tahtoa, huomiota ja huolenpitoa toista kohtaan. Onnellisuutta joka päivä.
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä tuhlaatte elämänne tuollaisessa suhteessa roikkumiseen?
Parisuhde voi olla parhaimmillaan ystävyyttä, seksuaalista jännitettä, naurua, huumoria, hyvää tahtoa, huomiota ja huolenpitoa toista kohtaan. Onnellisuutta joka päivä.
Hassua, tämä viesti kuulosti sellaiselta miten exäni olisi kuvaillut suhdettamme kun taas oma versioni olisi suunnilleen ketjun aiempien viestien sisältö :,D
Mutta varmaan niissä psykonarskuissa roikutaan siksi, että joillakin on taipumusta läheisten rakastamiseen ja välittämiseen, silloin on kai aika luonnollistakin pyrkiä ensin selvittämään asiat lähdön sijasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Numero 7: omakin puolisoni on muiden silmissä hauskaa seuraa. Minun ystävistäni tai sukulaisistani hän ei piittaa, ei välttämättä vaivaudu edes samassa tilassa tervehtimään.
Usein tunnen hänen seurassaan kylmyyttä, täyttä tunteettomuutta, täydellistä piittaamattomuutta.
Millä tavalla miehesi epäinhimillisyys tulee ilmi? Mikä saa sinut pysymään hänen kanssaan?
Sanotaan, että hän on sosiaalialalla. Alalla, jossa tarvitaan empatiaa ja ihmislähtöistä asennetta. Mieheni on tämän vastakohta. Hän on haukkunut mm. mt-ongelmaisia, vaikka työssään kohtaa heitä päivittäin.
Suhteemme alussa mieheni myös salasi hyvin eläinvihansa, vaikka edelleen pokkana väittää tykkäävänsä niistä. Erityisesti lajista, joka on itselleni tärkeä. Minä, hyvin eläinrakkaana ihmisenä, olisin kiertänyt tällaisen miehen kaukaa. Koen tulleeni huijatuksi.
Olen tässä edelleen vain siksi, että meillä on yhteinen pieni lapsi. Ajatus eroamisesta ei siltikään ole kaukainen, mutta lapseni elämään se vaikuttaisi niin merkittävästi ikävällä tavalla, kuten erot nyt ylipäätänsä.
- Nro 7
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huhhei kun nämä tarinat kuulostaa tutulta omasta menneisyydestä. 9 vuoden vinksahtanut suhde juuri tuollaisen ihmisen kanssa, joka ei ollut mielestään ikinä väärässä, kaikenlaiset tunteet ja inhimillisyyden osoittaminen minua kohtaan olivat heikkoutta ym. Kaikki nuo jutut, etten tiennyt ylireagoinko (en!) vai onko mies sittenkin oikeassa, osaanko sittenkään mitään vai tietääkö mies kaiken minua paremmin. Kaiken näen niin paljon selvemmin, kun olen päässyt pois siitä alistamisen ja alentamisen kehästä. Kerran kimppuuni hyökättiin kadulla ja ryöstettiin, tulin itkien ja täristen kotiin ja miehen reaktio minun lohduttamisen sijaan oli lähteä tyypin perään ja hakata se, kun hänen omaisuuteensa oli kajottu. En totta puhuen edes tiedä tarkoittiko omaisuutta mitä minulta vietiin, vai minua. Empatiaa ei löytynyt kuitenkaan edes sen vertaa.
Meillä myös kaksi yhteistä lasta, jotka tuli tehtyä kun mies oli vielä "normaali". En halunnut lasten näkevän sellaista manipulointia ja tunnekylmyyttä, joten erosin. En valitettavasti taida päästä miehestä eroon ennen kuin kumpikin lapsi on täysi-ikäinen, mikään ei tunnu olevan tällaiselle tyypille pahempaa kuin ihminen, joka pääsee hänen vaikutusvaltansa ulkopuolelle, ainakin hän yrittää edelleen lasten kautta kontrolloida. Siis ihan lastensuojeluilmoituksen tekemiseen asti, kun meillä ei toimita hänen tahtonsa mukaan. Mutta silti mikä vaan on parempi, kuin jatkaa elämää ja oman itsetunnon murenemista tällaisen ihmisen suoran vaikutuspiirin alaisuudessa.
Lähtekää, kun vielä löytyy edes ripaus uskoa itseenne...
Ihan kun mun exä.
Kaikki kuulosti niin tutulle. Ja tuo sumeilematon valehtelu. Esim jos löysin viinipullon kaapista ja sanoin että Hei olet juonut tämän eilen niin aivan ilmiselvää asiaan valehtelee sinnikkäästi että ei ole.
Kaikkia ystäviäni ja perhettäni vihaa syvästi.. Oikeastaan kaikki tässä ketjussa esitetty pätee häneen.
Ollaan nykyään ihan ok väleissä, olen oppinut ottamaan sellaisen psykiatrin asenteen että kun häneltä alkaa tulla jotain ihan kuvitteellisia syytöksiä minua kohtaan kysyn vaan rauhallisesti että haluaisitko kertoa tästä lisää? Ja tyynesti kuuntelen kaiken eikä saa reaktiota irti.
Välillä kyllä meinaa alkaa siepata kun vaikkapa avoimesti kertoo toivovansa minun ja lapsien joutuvan taloudelliseen katastrofiin tämän koronan myötä ja kehuskelee omilla mittavilla tuloillaan ja uhkaa lopettaa elatusavun maksamisen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan perusnarsistilta kuulostaa. Oma puolisoni sai hiljattain diagnoosin enkä hänessä tunnista kaikkia narsistin piirteitä silti. Eikä ne kaikki ole samasta muotista, esim. minun puolisolleni anteeksipyytäminen on erittäin helppoa. Usein piirteet ovat sellaisia, että ne näkyvät vain lähimmille ihmisille, ehkä vain puolisolle.
Se on oikeasti kamalaa, kun epäilee omaakin mielenterveyttä ja -tasapainoa kumppanin toiminnan ja kommenttien seurauksena! Olenko oikeasti liian herkkä - vai olisinko sittenkin ihan normaali inhimillinen ihminen inhimillisine tunteineni, ja se toinen olisi tässä se epävakaa... Mutta kun on niin normaali, jos näin voi sanoa, niin ei pysty käsittämään sen toisen mielenpyörteitä ja syytöksiä kun on itse niin syvällä siinä. Sen voin sanoa, että jos sulla on koko ajan paha olo siellä taustalla, vaikka välillä olisi mukavaakin aikaa yhdessä, niin se ei ole normaalia. Se syö sun omaa itsekunnioitusta koko ajan. Minulla kesti hyvän aikaa oppia luottamaan itseeni, minä pärjään ilman kaiken tietävää ja aina oikeassa olevaa (hah) kumppania, minä osaan ja minä olen hyvä näin.
Ja miten ihanaa on olla yksin, kun ei tarvitse elää sitä jatkuvaa arviointia/arvostelua. Kukaan ei vähättele, haasta riitaa. Ihana tasapaino elämässä. Suosittelen kaikille, jotka epäröivät, kannattaako tällaista suhdetta jatkaa. Elämä voi olla niin paljon parempaakin, ehkä joskus löytyy sellainen itsensälainen kumppani, mutta ellei, silti elämä on parempaa ilman narsistia siinä sun kotona!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Perusnarsissilta kuulostaa, osan kuviosta voi tunnistaa helpommin vasta kun on ottanut tarpeeksi etäisyyttä.
Esim. Mainitsemasi "hyötyminen". Hyötyä on monenlaista, ei ainoastaan taloudellista. Osalla narsisseista myös suuruuskuvitelmat ovat sellaisia, että "normaalit" eivät niitä ota niitä tosisaaan ja/tai ymmärrä sellaisiksi.
Tuo epävakaa jota nykyään näihin keskusteluihin aina tarjotaan on enimmäkseen nuorten alle 30v naisten vaiva, joka "paranee" useib kypsyessä itsestään. Se ei myöskään itsessään aiheuta muita alistavaa/mitätöivää käytöstä.
Epävakaus aiheuttaa myös alistavaa ja mitätöivää käytöstä, mutta hieman eri tavalla kuin narsistilla. Epävakaa uhriutuu ja syyllistää itseään ja sitä kautta syyllistää lähipiiriään siitä kuinka huonon olon he ovat aiheuttaneet. Epävakaus ei myöskään aina lainkaan parane, jos henkilö ei ole kykenevä käsittelemään asioita jotka ongelman ovat aiheuttaneet. Itse kasvoin epävakaan äidin kanssa, ja ikuinen tunne on oli surkeus siitä kuinka huono ja paha ihminen olinkaan, kun en saanut pidettyä äitiäni onnellisena. Epävakaan ja narsistisen käytöksen välillä on hiuksen hieno ero, joka tulee eniten esiin käytöksen motiiveissa.
Narsisti on usein mr. Nice Guy. Ulkokuori ja ensivaikutelma on tärkeää narsistille. Narsisti näyttäytyy yhteiskunnan tukipylväänä, auttavaisena, sosiaalisena, lainkuuliaisena, ystävällisenä ja aina muille hyvää tarkoittavana kansalaisena. Hän on ystävistä parhain, uutterin työntekijä, rakastava lapsi vanhemmilleen.
Jos muusta on epäilyä tai näyttöä, vastapuoli on sotajalalla häntä vastaan, ei arvosta hänen ponnistuksiaan,
on pahansuopa, kateellinen ja ilkeä.
Riidassa jos annat hänelle aiheellista palautetta tai kritiikkiä hänen puheistaan tai toiminnastaan, hän näyttää todellisen karvansa. Olet kohtuuton, et arvosta häntä lainkaan, olet päästäsi vialla, olet kuvitellut kaiken, pilaat tunnelman. Jos kiihdyt riidassa, se on osoitus epävakaasta tunne-elämästäsi, jopa alkavasta mielisairaudestasi. Vaatimuksesi ovat aina täysin kohtuuttomia, ja reaktiosi aina ylimitoittuja hänen toimintaansa nähden.
Narsisti on itse uhri. Häntä ei ymmärrettä eikä arvosteta. Hän antaa niin paljon rakkautta toiselle, ja palkkana on pelkkää pahansuopaisuutta.
Lopputulos on aina sama: sinä olet väärässä, narsisti on oikeassa. Vaikka riidan syynä olisi narsistin uskottomuus, lopulta sinä pyydät anteeksi, että olet rakkaudettomuudellasi ajanut hänet uskottomuuteen.
Epäilet omaa mielenterveyttäsi kaiken aikaa, ja tottahan se onkin, mielesi on särjetty narsistin toimesta.
Yhtenä suurena erona epävakaan ja narsistin suhteen näin kyökkipsykologina sanoisin, että narsisti ei loukkaannu. Epävakaa sen sijaan loukkaantuu ja hautoo loukkauksia hautaan saakka, katkeroituu niistä. Narsisti kyllä esittää loukkaantuvansa kaikista "kohtuuttomista" syytöksistä, mutta jos joku oikeasti kokisi itsensä niin loukatuksi kuin narsisti esittää, ei näitä loukkauksia unohtaisi niin helposti ja jatkaisi elämää tyytyväisenä loukkaajan kanssa hamaan tulevaisuuteen. Itsestä tuntuu että kaikki liukuu narsistin ihoa myöten pois, kuin tyyppi olisi teflonia, ja hän vain esittää että sanotuilla asioilla on jokin vaikutus omien tarkoitusperiensä läpi saamiseksi. Kaikki arvostelu ja syytökset on niiiiin mukava kääntää toista vastaan kun niihin reagoi sopivalla tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Narsisti on usein mr. Nice Guy. Ulkokuori ja ensivaikutelma on tärkeää narsistille. Narsisti näyttäytyy yhteiskunnan tukipylväänä, auttavaisena, sosiaalisena, lainkuuliaisena, ystävällisenä ja aina muille hyvää tarkoittavana kansalaisena. Hän on ystävistä parhain, uutterin työntekijä, rakastava lapsi vanhemmilleen.
Jos muusta on epäilyä tai näyttöä, vastapuoli on sotajalalla häntä vastaan, ei arvosta hänen ponnistuksiaan,
on pahansuopa, kateellinen ja ilkeä.
Riidassa jos annat hänelle aiheellista palautetta tai kritiikkiä hänen puheistaan tai toiminnastaan, hän näyttää todellisen karvansa. Olet kohtuuton, et arvosta häntä lainkaan, olet päästäsi vialla, olet kuvitellut kaiken, pilaat tunnelman. Jos kiihdyt riidassa, se on osoitus epävakaasta tunne-elämästäsi, jopa alkavasta mielisairaudestasi. Vaatimuksesi ovat aina täysin kohtuuttomia, ja reaktiosi aina ylimitoittuja hänen toimintaansa nähden.
Narsisti on itse uhri. Häntä ei ymmärrettä eikä arvosteta. Hän antaa niin paljon rakkautta toiselle, ja palkkana on pelkkää pahansuopaisuutta.
Lopputulos on aina sama: sinä olet väärässä, narsisti on oikeassa. Vaikka riidan syynä olisi narsistin uskottomuus, lopulta sinä pyydät anteeksi, että olet rakkaudettomuudellasi ajanut hänet uskottomuuteen.
Epäilet omaa mielenterveyttäsi kaiken aikaa, ja tottahan se onkin, mielesi on särjetty narsistin toimesta.
Juuri tästä kirjoitin tuossa ylempänä, kuinka sitä alkaa (perusteetta) epäillä omaakin mielenterveyttä, kun siitä tarpeeksi usein saa kuulla. "Vian ei tarvitse olla suuri kun se on päässä" ja "muutkin ovat huomanneet ettet ole ihan terve" olivat usein kuultuja kommentteja exän suusta. Hyi hitto miten elävä muistikuva tuli...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Numero 13: Meillä myös käydään loputtomasti keskusteluja siitä, miten voi ja ei voi käyttäytyä. Hän ei vain koe tekevänsä mitään väärää, vaikka jäisi valheesta kiinni. Ei tule yhtään vastaan, ei pyri sopuun niin kuin ihmiset tavallisesti. Hänelle on vain tärkeää olla oikeassa.
Anteeksi pyytäminen on hänelle aivan mahdotonta. Esimerkiksi lupausten pettäminen on hänelle aivan tavallista, mutta siinä ei ole anteeksipyydettävää, koska joku asia on ollut syynä siihen, ettei hän ole voinutkaan toteuttaa lupaustaan. Jos olemme sopineet jonkin menon, mutta hän ei tulekaan paikalle, syynä voi olla joku muu tärkeämpi asia, joka piti tehdä, tai vaikka krapula, minkö vuoksi ei päässytkään hereille. Sama asia valehtelussa: hänellä on ollut joku syy valehdella, eikä se silloin ole valehtelemista.
Jos yritän pitää puoliani näissä asioissa, saatan lopulta saada yliolkaisen, vihaisen, itseensä kääntyneen anteeksipyynnön, että lopettaisin: "Anteeksi kaikki, olen aina väärässä, sinä olet aina oikeassa, anteeksi kaikesta".
Tuollainen käytös on järkyttävää :(
En pysty ymmärtämään (miksi minun edes pitäisi ymmärtää? kos ka olen kiltti ja haluan ajatella ihmisistä hyvää, koen alemmuutta ja en osaa arvostaa itseäni)
Hakkaan päätäni loputtomaan seinään, kun yritän puhua hänelle: hän syyttää minua, että haukun häntä? Sanon: en hauku, puhun käytöksestäsi, joka ei tunnu kivalle.
Hän vastaa: yrität muuttaa minua! Ajattele järjellä, älä tunteella, olet yliherkkä!
Huoh... Eikö tuollaiset ihmiset todellakaan NÄE käytöksessään mitään vikaa? Onko heillä halujakaan ottaa toinen huomioon vai onko kyse AINA heidän tarpeistaan?
olen jo aivan sekaisin!!!
🤕
Epävakaa persoonallisuushäiriö. Miehillä siihen liittyy myös narsistisia ja epäsosiaalisia piirteitä. Olen tuollaisen kanssa, tosin suhde ilmeisesti nyt loppunut. (Sanon ilmeisesti, koska muuttaa mielensä asiasta jatkuvasti)
Tämä minun on myös sairaalloisen mustasukkainen ja vainoharhainen, mutta häpeää näitä ja onnistui pitkään pitämään salassa.
Äärimmäisen ihana ja persoonallinen tyyppi - siis silloin kun on järjissään. Veikkaan, että suurimmassa osassa "narsistitarinoista" on oikeesti epävakaista miehistä kyse.
Alue: Aihe vapaa
He eivät todellakaan näe käytöksessään vikaa, ja kyse on aina heidän tarpeistaan. Simple as that. Joko jaksat sitä, että sinulla ja sinun tarpeillasi ei ole merkitystä, tai lähdet suhteesta.