Lue keskustelun säännöt.
Jo kolmas suhde päättyi samasta syystä
14.04.2020 |
Tämä oli nyt kolmas kerta, kun sydämeni on särkynyt. Ja syy on ollut joka kerta sama, mutta hieman eri tavoin sanoitettuna/osoitettuna: olen henkilö jonka kanssa on hauskaa sitä The Oikeaa rakkautta odotellessa.
Yritän katsoa peiliin, ja miettiä mikä siinä on. Minun kanssani ollaan kyllä hyvin hanakasti, mutta tehdään myös selväksi että en ole ihminen jonka kanssa voisi kuvitella loppuelämää tai edes tähdätä siihen. Onko olemuksessani jokin vika? (jos nyt mitään merkitsee, normaalipainoinen/hoikka, 32-vuotias, alempi korkeakoulututkinto, vakityö, perusnätti ja perustyylikäs, normaalin sosiaalinen, tupakoimaton jne.) Vai viehätynkö itse jostain tietystä miestyypistä? Kaikki nämä kolme joihin kovasti ihastuin/rakastuin olivat hyvin erilaisia (eikä kukaan heistä ole ollut mitenkään poikkeuksellisen out of my league, jos näin saa sanoa) mutta heitä yhdisti tämä, että kenellekään heistä en koskaan ollut "vakavastiotettava" vaihtoehto. Vaikka yhden kanssa seurustelin 5 vuotta, toisen 3 vuotta ja tämän uusimman tapauksen kanssa tuntosarvet alkoi olla jo pystyssä ja puolen vuoden seurustelun jälkeen selvisi, että hän haluaa vain pitää hauskaa kanssani parempaa odottaessa.
Itkettää, ahdistaa ja surettaa. Toivoisin jotain vertaistukea tai mitä tahansa ulkopuolisen näkökulmaa.
Kommentit (138)
Vierailija kirjoitti:
Mun ulkomaalaiset kaverit ihmettelee suomalaisten tapaa seurustella jossa ei sitouduta. Ulkomailla kihlat tulee yleensä 1-2v seurustelun alusta ja häät sitten viimeistään vuoden kuluessa kihloista. Ei siellä ole mitään forever girl friendejä ja miehiä jotka sanoo että "kahtellaan tässä...".
"ulkomailla" :D
Juu kaikkialla muualla maailmassa ihmiset menee heti kihloihin ja naimisiin, ihan totta. XD
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tasoteoria tarjoaa tähänkin selityksen.
Jos korkeampitasoinen on laiska/kiireinen etsimään omantasoista kumppania, hän pitää "löysässä hirressä" heikompitasoista, kunnes parempi tulee vastaan.
Juuri näin. Mutta jotenkin se on naisten vaikea niellä. Yrittävät selitellä sitä kaikella muulla mahdollisella.
Nuo miehet olivat liian korkeatasoisia sinulle.
Minäkään en ysin miehenä vakavasti kiinnostustu seiskan naisesta parisuhdemielessä, mutta voi hänen kanssaan hetken hauskaa pitää.
Vierailija kirjoitti:
Tasopellet on katkeria sinkkuja, se on varmaa.
"Tasopellellä" oletettavasti tarkoitat niitä naisettomuudesta kärsiviä miehiä, jotka tiedostavat tasopelleilyn teorian. Kun taas ne "paremmat tasopellet" tiedostavat käytännössä samat asiat, mutta saavat naisia eikä niiden tarvitse analysoida tai pohtia näitä asioita ääneen lainkaan.
Saamaton mies on naisten silmissä pahimman laatuinen iljetys ja luuseri.
Aaaargh!! "Perusnätti" nainen iski taas. :D :D :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seurustelin menneisyydessä yhden naisen kanssa muutaman kuukauden.
Yksinkertainen syy sille, minkä takia pistin asian poikki oli se, ettei tämä nainen yksinkertaisesti ollut tarpeeksi älykäs/viisas. Matala koulutusaste ja perustiedossa aika mittavia aukkoja. Valitettavasti kykenemätön sellaiseen älykkääseen keskusteluun, jota itse arvostan yli kaiken.
Hyvää vaimomatskua olisi ollut muuten, todella ihana tapaus. En kuitenkaan nähnyt tämän henkilön kanssa mitään tulevaisuutta, ja päätin tämän kertoa myös hänelle. Tosiasiallista syytä en kuitenkaan kehdannut sanoa. Olisi ollut turhan tylyä.
Ero tuli kyseiselle naiselle aivan täydellisenä yllätyksenä, eikä hän ottanut asiaa kovin hyvin. Sanoi, että itse oli ajatellut asiasta kehkeytyvän jotain vakavaa ja pitkäkestoista.
Koin kuitenkin, että asia on parempi pistää poikki siinä vaiheessa, kun se on kivuttomampaa molempien kannalta. Tiesin kuitenkin oman kantani asiaan, eikä mielipiteeni olisi siitä muuttunut. Ei, vaikka miten olisin yrittänyt elää asian kanssa.
Kuten AP kirjoitti, oli tämä nainen myös mukavaa "hengailuseuraa", mutta en nähnyt yhteistä tulevaisuutta. Heti kun tämä tuli selväksi, pistin asian poikki.
En koe asiassa tehneeni mitenkään väärin. Se, onko mitään yhteistä kemiaa, selviää vain kokeilemalla eli seurustelemalla. Jos olisin jäänyt suhteeseen roikkumaan seksin ja yhdessäolon vuoksi, olisin mielestäni tehnyt paljon kamalamman asian pidemmän päälle.
Sanotaan, että rehellisyys maan perii. En kuitenkaan usko, että eron syytä voin ikinä hänelle rehellisesti kertoa. Vaikka se miten selventäisi tilannetta hänelle, on se mielestäni niin mahdottoman töykeä asia sanoa, etten siihen kykene.
Mielipiteitä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vuodessa muutetaan yhteen, ja parissa naimisiin. Jos tämä on miehelle jotenkin vastenmielistä jo puhetasolla, se mies ei oikeasti ole kiinnostunut, ja siitä parempi heti erota, eikä hukata aikaa
Suhteen mahdollisesta tulevaisuudesta kannattaa toki keskustella jo alkumetreillä, mutta kuullostaapa varsin "järkevältä" moovilta muuttaa yhteen ja mennä naimisiin alkuhuumassa, kun ei toista todellakaan tunne vielä kunnolla :D
Ja koska sen ihmisen tuntee? 10 vuodessa ihminen voi jo muuttuakin.
Mikä järki odottaa että on jo kipinä hävinnyt siinä varmistellessa ja odotellessa? Kyllä ihminen näyttää todellisen karvansa jo vuodessa, ellei havannoitsija ole erityisen lapsellinen ja hyväuskoinen. Hyväuskoista taas pystyy huijari vedättämään vuosikausia.
Onko lopputulos sitten koskaan olla sitoutumatta kehenkään, koska pelottaa niin kamalasti? Hukkaan se elämä menee pelätessäkin.
Olen tämän kertonut täällä ennenkin ja voi olla, että suhtautumiseni on vanhanaikaista, mutta sittenhän on:
Minulle avoliitto ja avioliitto ovat yhtä merkittäviä sitoutumisia. Jos ihmisellä on takanaan enemmän kuin yksi avo- ja/tai avioliitto, en enää usko hänen sitoutuvan seuraavaankaan yhtään sen vakavammin kuin niihin edellisiin. Oman asunnon myynti/vuokraus tai hyvästä vuokrakodista luopuminen, muutto, mahdollinen työpaikan vaihto... puhumattakaan, jos kuviossa on lapsia - en pystyisi ottamaan vakavasti ihmistä, joka on valmis tuollaiseen vuoden tai edes kahden seurustelulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vuodessa muutetaan yhteen, ja parissa naimisiin. Jos tämä on miehelle jotenkin vastenmielistä jo puhetasolla, se mies ei oikeasti ole kiinnostunut, ja siitä parempi heti erota, eikä hukata aikaa
Suhteen mahdollisesta tulevaisuudesta kannattaa toki keskustella jo alkumetreillä, mutta kuullostaapa varsin "järkevältä" moovilta muuttaa yhteen ja mennä naimisiin alkuhuumassa, kun ei toista todellakaan tunne vielä kunnolla :D
Suurin osa tuttavapiirini onnellisista liitoista on suurin piirtein tällä kaavalla, plusmiinusvuosi. Osalla yhteenmuutto ja naimisiinmeno molemmat samaan aikaan.
Ja minkä ikäisiä he ovat nyt?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tasoteoria tarjoaa tähänkin selityksen.
Jos korkeampitasoinen on laiska/kiireinen etsimään omantasoista kumppania, hän pitää "löysässä hirressä" heikompitasoista, kunnes parempi tulee vastaan.
Juuri näin. Mutta jotenkin se on naisten vaikea niellä. Yrittävät selitellä sitä kaikella muulla mahdollisella.
Elämäni parisuhteisiin mahtuu muutama useamman kuukauden-parin vuoden suhde. Joskus minä olen ollut se, joka on huomannut, ettei tämä ole suhde, johon haluan sitoutua loppuelämäkseni. Joskus se on ollut mies. En osaa sanoa, kumpia on ollut enemmän ja välillä olemme molemmat vain todenneet, että antaa olla (3,5 vuoden suhde ennen nykyistä avoliittoani). Minulle seurustelu = sitä, että vietetään aikaa yhdessä ja selvitetään sillä tavalla, onko tämä se ihminen, jonka kanssa haluan olla loppuelämäni. Ei mitään löysässä hirressä pitämistä, valtapeliä, markkina-arvoja tms.
Ylipäänsä kannattaisi puhua aiheesta vasta, kun siitä on omakohtaista kokemusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
WS kirjoitti:
Seurustelin menneisyydessä yhden naisen kanssa muutaman kuukauden.
Yksinkertainen syy sille, minkä takia pistin asian poikki oli se, ettei tämä nainen yksinkertaisesti ollut tarpeeksi älykäs/viisas. Matala koulutusaste ja perustiedossa aika mittavia aukkoja. Valitettavasti kykenemätön sellaiseen älykkääseen keskusteluun, jota itse arvostan yli kaiken.
Hyvää vaimomatskua olisi ollut muuten, todella ihana tapaus. En kuitenkaan nähnyt tämän henkilön kanssa mitään tulevaisuutta, ja päätin tämän kertoa myös hänelle. Tosiasiallista syytä en kuitenkaan kehdannut sanoa. Olisi ollut turhan tylyä.
Ero tuli kyseiselle naiselle aivan täydellisenä yllätyksenä, eikä hän ottanut asiaa kovin hyvin. Sanoi, että itse oli ajatellut asiasta kehkeytyvän jotain vakavaa ja pitkäkestoista.
Koin kuitenkin, että asia on parempi pistää poikki siinä vaiheessa, kun se on kivuttomampaa molempien kannalta. Tiesin kuitenkin oman kantani asiaan, eikä mielipiteeni olisi siitä muuttunut. Ei, vaikka miten olisin yrittänyt elää asian kanssa.
Kuten AP kirjoitti, oli tämä nainen myös mukavaa "hengailuseuraa", mutta en nähnyt yhteistä tulevaisuutta. Heti kun tämä tuli selväksi, pistin asian poikki.
En koe asiassa tehneeni mitenkään väärin. Se, onko mitään yhteistä kemiaa, selviää vain kokeilemalla eli seurustelemalla. Jos olisin jäänyt suhteeseen roikkumaan seksin ja yhdessäolon vuoksi, olisin mielestäni tehnyt paljon kamalamman asian pidemmän päälle.
Sanotaan, että rehellisyys maan perii. En kuitenkaan usko, että eron syytä voin ikinä hänelle rehellisesti kertoa. Vaikka se miten selventäisi tilannetta hänelle, on se mielestäni niin mahdottoman töykeä asia sanoa, etten siihen kykene.
Mielipiteitä?
Juuri tuosta itsekin puhun: Se, onko mitään yhteistä (kemiaa/loppuelämän tulevaisuutta) selviää vain ja ainoastaan kokeilemalla eli tapailemalla, seurustelemalla tai millä nimellä itse kukin sitä kutsuu.
Vierailija kirjoitti:
Nuo miehet olivat liian korkeatasoisia sinulle.
Minäkään en ysin miehenä vakavasti kiinnostustu seiskan naisesta parisuhdemielessä, mutta voi hänen kanssaan hetken hauskaa pitää.
Hetki = viisi vuotta? 🤔 I have news for you, sinä et ole ysin miestä nähnytkään, jos kestää noin kauan löytää seiskaa parempi nainen joka kelpuuttaa sinut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun Ooulkomaalaiset kaverit ihmettelee suomalaisten tapaa seurustella jossa ei sitouduta. Ulkomailla kihlat tulee yleensä 1-2v seurustelun alusta ja häät sitten viimeistään vuoden kuluessa kihloista. Ei siellä ole mitään forever girl friendejä ja miehiä jotka sanoo että "kahtellaan tässä...".
"ulkomailla" :D
Juu kaikkialla muualla maailmassa ihmiset menee heti kihloihin ja naimisiin, ihan totta. XD
Esim. Arabimaissa mennään nopeasti seurustelukumppanin kanssa naimisiin. Suomessakin uskispiireissä sama juttu. Yhteisö ei katso hyvällä aviottomia pariskuntia
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vuodessa muutetaan yhteen, ja parissa naimisiin. Jos tämä on miehelle jotenkin vastenmielistä jo puhetasolla, se mies ei oikeasti ole kiinnostunut, ja siitä parempi heti erota, eikä hukata aikaa
Suhteen mahdollisesta tulevaisuudesta kannattaa toki keskustella jo alkumetreillä, mutta kuullostaapa varsin "järkevältä" moovilta muuttaa yhteen ja mennä naimisiin alkuhuumassa, kun ei toista todellakaan tunne vielä kunnolla :D
Ja koska sen ihmisen tuntee? 10 vuodessa ihminen voi jo muuttuakin.
Mikä järki odottaa että on jo kipinä hävinnyt siinä varmistellessa ja odotellessa? Kyllä ihminen näyttää todellisen karvansa jo vuodessa, ellei havannoitsija ole erityisen lapsellinen ja hyväuskoinen. Hyväuskoista taas pystyy huijari vedättämään vuosikausia.
Onko lopputulos sitten koskaan olla sitoutumatta kehenkään, koska pelottaa niin kamalasti? Hukkaan se elämä menee pelätessäkin.
Olen tämän kertonut täällä ennenkin ja voi olla, että suhtautumiseni on vanhanaikaista, mutta sittenhän on:
Minulle avoliitto ja avioliitto ovat yhtä merkittäviä sitoutumisia. Jos ihmisellä on takanaan enemmän kuin yksi avo- ja/tai avioliitto, en enää usko hänen sitoutuvan seuraavaankaan yhtään sen vakavammin kuin niihin edellisiin. Oman asunnon myynti/vuokraus tai hyvästä vuokrakodista luopuminen, muutto, mahdollinen työpaikan vaihto... puhumattakaan, jos kuviossa on lapsia - en pystyisi ottamaan vakavasti ihmistä, joka on valmis tuollaiseen vuoden tai edes kahden seurustelulla.
Tietyssä iässä on vähän pakko alkaa uskaltamaan jos mielii perheen perustaa. Me tavattiin reilu kolmekymppisenä, muutettiin vuoden kohdalla yhteen, vuoden päästä siitä naimisiin ja häämatkan jälkeen ehkäisy pois. Kuopus syntyi kun olin 40. Tietysti olisin mieluummin seurustellut ensin 10 vuotta, mutta lapsettomuus oli hinta jota en ollut valmis maksamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Älä nosta miestä jalustalle. Ikinä. Se kiipeää sieltä sun niskaan ja pysyttelee siellä.
Tee selväksi alussa millaista kohtelua haluat ja mitä kaipaat tulevaisuudelta, ja pidä myös kiinni toiveistasi. Älä ryhdy kenenkään forever girlfriendiksi - jos haluat sitoutumista ja olette aikuisia, voit ihan hyvin olettaa että kihlautuminen tulee osaksi suurin piirtein vuoden aikana ekslusiivisesta seurustelusta. Jos mies ei tee näitä liikkeitä, jätä hänet. Jos mies ihan oikeasti haluaa naisen, kyllä se tekee sen mitä tarvitsee jotta saa naisen pidettyä. Jos ei tee, niin et sinä sellaista miestä tarvitse joka ottaa vain kirsikat kakun päältä, ethän?
Älä takerru ja sitoudu mieheen liiaksi seurusteluvaiheessa, näin sinun on helpompi jatkaa muiden tapailua jos homma menee nopeasti mönkään. Voit antautua miehelle sitten kun sinulla on sormes sormessa ja avioliitto on sidottu. Ja älä, luoja varjelkoon, muuta miehen kanssa avoliittoon ennenkuin hääpäivää ollaan sopimassa jo. Avoliitossa mies voittaa aina, koska sille on tarjolla säännöllistä seksiä, puhdas koti ja nainen joka tekee vaimojuttuja, mutta naiselle se on puhdasta häviötä. Nainen sitoutuu mutta ei saa mitään sitoutumisen etuja, paitsi ehkä halvemman asumisen.
Nämä ovat aika tiukkoja rajoja, mutta jos et oikeasti halua enää samaan loukkuun missä olet ollut aiemmin, suosittelen ainakin jonkilaisten rajojen asettamista.
Ai kamala kun alkoi naurattaa nää vaimojutut. :D Miehen koti meni ihan sekaisin kun muutettiin avoliittoon. Toin nimittäin mukanani kolme karvaavaa eläintä ja oon miestä sotkuisempi itsekin. Ja lisäksi se, joka haluaa enempi seksiä.
Oi ihana 50-luku!
Vierailija kirjoitti:
On kahdenlaisia ihmisiä: ne jotka ovat löytäneet sen oman oikean puolisonsa, ja ne jotka eivät.
Ne jotka eivät ole, pelkäävät tulevansa petetyiksi eivätkä uskalla edetä suhteessa, koska pohjimmiltaan tietävät, että eroon se tulee päättymään. Ja ovat oikeassa, ero tulee, vaikka testailtaisiin ja epäröitäisiin 6 vuotta.
Ne jotka ovat löytäneet sen oikeasti sopivan ja hyvän, eivät yhtään pelkää muuttaa vuodessa yhteen ja kahdessa naimisiin. He tietävät, että tässä on se oikea ihminen, jota ei testailla eikä todellakaan oteta sitä riskiä, että menettää sen toisen. Ja ovat oikeassa, lopputulos on onnellinen liitto, joka päättyy vasta kuolemaan.
Olen ollut nuo molemmat. Jos suhde toimii, sen oikeasti tietää parissa kuukaudessa.
On myös suhteita joissa tiedetään ja silti se ei kestä.
Mulla kokemusta tästä ja nykyään suhtaudun kriittisesti myös omaan varmuuteeni.
Te jotka haluatte parisuhteen: pillunvonkaajille voi sanoa, että « katotaan»
Ota vaan vastaan Jeesus,elämämme vapahtaja.
Tasoteoria tarjoaa tähänkin selityksen.
Jos korkeampitasoinen on laiska/kiireinen etsimään omantasoista kumppania, hän pitää "löysässä hirressä" heikompitasoista, kunnes parempi tulee vastaan.