1970-luvun Suomessa ihmiset voivat henkisesti paremmin

Kyllähän me pelättiin kylmän sodan aikana, mutta toisaalta mä pelkäsin myös niitä "Jeesus tulee - oletko valmis?" -kylttejä. Ainakin aikuiset olivat läsnä tuolloin ihan eri tavalla kuin nyt. Ja muistan kaiholla meidän korttelin ihania talonmiehiäkin. Olivathan ne ihan saakutin pelottavia, jos oltiin pahan teossa, mutta auttoivat, jos jouduttiin pulaan. Ja kunhan kasvettiin aikuisiksi, niin yhdessä niiden kanssa naurettiin niitä meidän lapsena tehtyjä metkuja. Iso sydän kaikille vanhanajan talkkareille!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsia sai lyödä ja vaimon ottaa väkisin.

Ihanaa aikaa.

Minä olen syntynyt -74, eikä minua koskaan lyöty tai piiskattu vanhempien toimesta, toki joskus uhkailtiin. 80-luvulta muistan yhden luokkatoverin, jota piiskattiin kotona, mutta hän olikin erityisen kuriton tapaus. Mutta yleisesti ottaen lasten kurittaminen kuului mielestäni aiemmille vuosikymmenille, 70-luvulla oli jo vapaampaa.

Oli yleisempää kuin nykyään ja täysin sallittua. Se, että sinua ei lyöty, ei tarkoita mitään. Näistähän kun ei muutenkaan puhuttu.

Varmasti yleisempää, mutta myöskin lapsista kasvoi terveempiä aikuisia. Ei tarvittu mielialalääkkeitä tai huumeita. katsokaa nykymaailmaa varsinkin te vanhemmat, jotka ovat nähneet jotain muutakin. Lapset voi paljon huonommin kuin ennen

mies52v

Kyllä huumeitä käytettiin 70-luvun Suomessakin. Niihin oma pikkuserkkuni sitten kuolikin kasarin puolella.

Niin ja 70-luvulla ekalla luokalla luokassani oli lentokone. Pikkupoika joka häiriköi lentämällä niin, että me kaikki maastouduttiin pulpettien alle. Ala-asteella oli tarkkari - siis erityisluokka. Kyllä niitä pahoinvoivia lapsia oli silliknkin.

Nainen 52v,

70-luvulla oli paljon pahoinvointia, joka painettiin villaisella. Oli juurettomuutta, väkivaltaa ja ihmisiä, joiden perhetausta oli sodan vuoksi rikkinäinen. Vanhemmilla ihmisillä monenkin sodan.

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän me pelättiin kylmän sodan aikana, mutta toisaalta mä pelkäsin myös niitä "Jeesus tulee - oletko valmis?" -kylttejä. Ainakin aikuiset olivat läsnä tuolloin ihan eri tavalla kuin nyt. Ja muistan kaiholla meidän korttelin ihania talonmiehiäkin. Olivathan ne ihan saakutin pelottavia, jos oltiin pahan teossa, mutta auttoivat, jos jouduttiin pulaan. Ja kunhan kasvettiin aikuisiksi, niin yhdessä niiden kanssa naurettiin niitä meidän lapsena tehtyjä metkuja. Iso sydän kaikille vanhanajan talkkareille!

Oli näitä luottoaikuisia, joista tiesi koska ja mistä saa kiinni. Mutta oli niitäkin, joita väisti tai jotka olivat pelkkää pintaa.

Kun lähiöt - tai maalla kerrostalot 2-3 kpl- rakennettiin, parhaiten pärjäsivät alueen alkuperäiset asukkaat. Muilla meni miten meni. Hyvä ja paha oli 50/50.

Oma kotikuntani oli tietyn vallan ja sen kerrosten keskittymä, vaikka siellä olikin aikaansaavia kaikkien kavereita. Ukkojohtoinen kunta ei pysynyt perässä, mitä tulee lasten oikeuksiin ja nopeasti kasvaneeseen väestöön. Tämä näkyi vielä 80-luvulla, kun vanhat isännät olivat jo haudoissaan. Kylät selvisivät ja kehittyivät epätasaisesti, ja keskustassa oli aina ollut omat ongelmansa ja niiden aiheuttajat. Lisää muutti kunnan kämppiin ja ihmiset juorusivat, mutta mihinkään ei puututtu.

Yhdet ja samat naamat vuosikausia päättämässä asioista, viinaan menevä kunnanjohtaja ja koulussa hyvän rehtorin jälkeen etäinen ja herraskainen seuraaja, joka ei yksinkertaisesti ymmärtänyt ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Nykyään tehdään vähemmän itsemurhia kuin 70-luvulla.

Perhesurmat ovat vähentyneet puoleen 60-luvun tasosta.

Liikennekuolemat ovat vähentyneet murto-osaan 70-luvusta vaikka autoja on nykyään moninkertainen määrä.

Myös lasten tapaturmaiset kuolemat ovat vähentyneet murto-osaan.

Nuorten perheiden elintaso on eri galaksista.

Ennenhän kärsimys oli jonkinlainen vaadittu normi, joka piti kamppailla läpi. Sitten ansaitsi lisätilaa ja sisävessan.

Lapset ovat yhteiskunnan jäseniä, eivätkä lymyile jossain "turvassa" ennen kouluikää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsia sai lyödä ja vaimon ottaa väkisin.

Ihanaa aikaa.

Joo, mutta se vaimo voi myös tempaista kaulimella. Ja sen veli saattoi tulla jatkamaan juttua. Minä tempaisin naapurin mölöisännälle ämpärillisen vettä päähän, kun kiusasi mua, kun olin muutaman vuoden ikäinen. Ihmiset ei olleet puolustuskyvyttömiä tai yksin.

Mutta juu, kaikki ei tuolloin ollut paremmin. Aika moni asia silti ei ollut sen huonommin kuin nytkään. Tai oli eritavalla huonommin.

Mutta oleellista oli se, että kaikki näkivät elintason nousevan. Jos ei pienviljelys kannattanut, voit lähteä Ruotsiin. Oli toivoa ja vaihtoehtoja, jos jollain vaikeaa olikin. Etkä ollut kenenkään orja. Elämä oli omissa käsissä.

Toisilla oli ja toisilla ei. Alueelliset erot oli valtavia. Meiltä viljely- Suomesta ei lähdetty Ruotsiin. Oli laitos-ja kuntatyöpaikkoja. Moni mies, kuten isäni, ei halunut kotoaan mihinkään.

Silloin luultiin, että kaikki osaavat aikuisina hoitaa asiat samalla tavalla. Työpaikan ja vakitulojen piti ratkaista kaikki ongelmat, tai mikä kodinkone seuraavaksi ostetaan. Ei ymmärretty, että lapsuuden ongelmat ei vain mene ohi.

Minulla oli neurologisesti poikkeavat vanhemmat, mutta eihän sitä silloin tiedetty. Eivät he pärjänneet siinä rakennemuutoksessa kuin vasta 80-luvulla.

Vierailija kirjoitti:

70-luvulla oli kodittimia metsien miehiä huomattavasti enemmän kuin nykyään. Osa heistä oli miehiä, jotka eivät selvinneet sodan kauhuista.

Asuttiin ahtaasti, oma perheeni ensin alivuokralaisena, sitten 4-henkinen perhe kerrostalokaksiossa. Kaupoissa valikoima oli huomattavasti suppeampia. Ei ollut esim avocadoja, saati herkkujuustoja. Lapset saivat ostaa tupakkaa, ja sitä lähetettiin hakemaan vanhemmille. Lapset saattoivat hakea ryypiskeleviä vanhempia kapakoista kotiin. Alkoholia ei tarjoiltu ilman ruokaa. Ja naiset eivät muuten päässet ilman miesseuraa ravintoloihin.

Riuskat naisporukat pärjäsivät, päiväkoteihin alkoi tulla miehiä töihin, ja lasten nykyaikaiseen kasvatukseen alettiin julkaista kirjoja. (Vielä 60-luvullahan kunnon isän oletettiin ratkaisevan lapsia vähintään mäkätyksellä, kun tuli illalla kotiin jossa perhe oli kynnyksellä vastassa.)

Tämä ei kuitenkaan koskenut kaikkia. Pelkkä lasten hoidon järjestäminen oli tehty mahdollisimman vaikeaksi. Vuorotyöläisiä ja varattomia kotiäitejä haukuttiin. Köyhälle perheelle ei välttämättä kukaan kertonut, mikä heille kuuluisi. Naisten mt-ongelmat ja perheenisien juoppous olivat tabuja.

Elintason nousu toi myös entiset parempien ihmisten tavat, eli lasten tapakasvatus oli hunningolla. Vain köyhä oli nöyrä.

Monilla ihan ok ihmisillä oli myös uskomattoman hirveitä lapsia, jotka sekoilivat vanhempien selän takana, tai sitten koko perhe oli törkeä. Kerrostaloissa vanhemmat istuivat sisällä ja lapset leikki keskenään, heti kun olivat riittävän vanhoja.

Olen törmännyt tilanteeseen, jossa kuulija ei ollut uskoa korviaan, kun kerroin etten itse ollut päiväkerhossa kun en ollut tarhassakaan. Mutta niinhän se oli puolella ikäisistäni lapsista. Melko hölmö tv-ohjelma Noppa luotiin juuri esikoulun korvikkeeksi, kun ei tiedetty mitä ja missä puolet sen ikäisistä lapsista tekee.

Vierailija kirjoitti:

70-luvulla ihmiset oli terveitä ja solakoita.

Harvoin näki jonkun lihavan läskin.

Fillarilla mentiin paljon pitkiäkin matkoja, kauppaan yms. Hiihdettiin ja luisteltiin. Ihmisillä oli syvällisiä mielipiteitä ja kannanottoja. Jos joku olisi heiluttanut hanuriaan nelinkontin (nyk. twerkkaus) keskellä lattiaa vähissä vaatteissa, olisi oitis viety pillit päällä lähimpään piirimielisairaalaan hiukan lepäämään. Ihmisillä oli itsenäisiä ongelmanratkaisutaitoja. Lapset kasvatettiin ilman piia-penttaloita - kotona oli auktoriteetti. Uudisavuttomia oli vähän. Solakkuus johtui paitsi arkiliikunnasta, myös siitä, että kaupoissa ei ollut saatavilla tai edes huikeimmissa unelmissa sellaisia kaloripommeja ja turhakemässyjä mitä nykyisin. Työ oli enemmän fyysistä myös jopa pankeissa ja toimistoissa; siirtymisiä, nostelua, lähetin hommia. Ihmisillä oli vapaa-ajan harrastuksina liikuntaa, retkeilyä, mökkeilyä, karavaanailua, leirintää ja telttailua jne. lapsia kuului paikallisiin ja kunnallisiin urheilu- ja harrasteseuroihin. Eli yhteiskuntarakenne oli toisenlainen, raskaampi, mutta terveempi. Elämän mieli ja asenne oli enemmän eteenpäin pyrkivä ja tavoitteellinen, kun taas nykyisin se on lähinnä paikallaan polkeva ja ongelmakeskeinen. En koe nykyhetkeä mitenkään edistyksellisenä, paremminkin on mennyt. Onko nyt ika pysähtyä, katsoa taaksepäin ja navigoida uudestaan mielekkäämmän ja sisällöllisesti rikkamman elämän väylän löytämiseksi?

Jos kävi töissä, sai vapaa-ajallaan rauhassa ryypätä ja tuhota terveytensä.

Viinan osuutta läheisten mt-ongelmiin ei käsitetty.

Antti Jalavan Asfalttikukka, Matti Pulkkisen Ja pesäpuu itki, Alpo Ruuthin tuotanto.

Hectorin Nostalgia ja Lumi teki enkelin eteiseen.

Lähiöt, juurettomuus, maaltapako, siirtolaisuus Ruotsiin. Juna kuljetti hiljaista miestä.

Onkohan ap ollut 70-luvulla ollenkaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

70-luvulla ihmiset oli terveitä ja solakoita.

Harvoin näki jonkun lihavan läskin.

Fillarilla mentiin paljon pitkiäkin matkoja, kauppaan yms. Hiihdettiin ja luisteltiin. Ihmisillä oli syvällisiä mielipiteitä ja kannanottoja. Jos joku olisi heiluttanut hanuriaan nelinkontin (nyk. twerkkaus) keskellä lattiaa vähissä vaatteissa, olisi oitis viety pillit päällä lähimpään piirimielisairaalaan hiukan lepäämään. Ihmisillä oli itsenäisiä ongelmanratkaisutaitoja. Lapset kasvatettiin ilman piia-penttaloita - kotona oli auktoriteetti. Uudisavuttomia oli vähän. Solakkuus johtui paitsi arkiliikunnasta, myös siitä, että kaupoissa ei ollut saatavilla tai edes huikeimmissa unelmissa sellaisia kaloripommeja ja turhakemässyjä mitä nykyisin. Työ oli enemmän fyysistä myös jopa pankeissa ja toimistoissa; siirtymisiä, nostelua, lähetin hommia. Ihmisillä oli vapaa-ajan harrastuksina liikuntaa, retkeilyä, mökkeilyä, karavaanailua, leirintää ja telttailua jne. lapsia kuului paikallisiin ja kunnallisiin urheilu- ja harrasteseuroihin. Eli yhteiskuntarakenne oli toisenlainen, raskaampi, mutta terveempi. Elämän mieli ja asenne oli enemmän eteenpäin pyrkivä ja tavoitteellinen, kun taas nykyisin se on lähinnä paikallaan polkeva ja ongelmakeskeinen. En koe nykyhetkeä mitenkään edistyksellisenä, paremminkin on mennyt. Onko nyt ika pysähtyä, katsoa taaksepäin ja navigoida uudestaan mielekkäämmän ja sisällöllisesti rikkamman elämän väylän löytämiseksi?

Silloin kasvoi nimenomaan ratkaisukeskeisiä ihmisiä, joiden henkinen,keskusteleva puoli jäi torsoksi. Oli myös materialismia, jolla peitettiin nämä reiät. Mistä jupit olisivat muuten tulleet?

Nykyään lässytetään liikaa, mutta oli silloinkin trendikästä päläpälää. Ja ongelmat sovittiin piiloon. Sanoisin, että ihmiseen luotettiin liikaa, apu oli riittämätöntä.

Onneksi toisenlaisestakin on muistoja. Hieno lastenkulttuuri, välittäviä vanhuksia, kaverin viisas äiti. Folklore ja takaisin luontoon-henki.

Vierailija kirjoitti:

Jos kävi töissä, sai vapaa-ajallaan rauhassa ryypätä ja tuhota terveytensä.

Viinan osuutta läheisten mt-ongelmiin ei käsitetty.

Onnistuuhan tuo nykyisinkin: meillä on "ikään-kuin -malli" puuttua ja hoitaa, mutta kun kunnassa rahat loppuvat tai KELAN maksusitoumus päättyy (jos sellainen edes myönnetään) hoito ja huolenpito loppuu siihen. Asiat ovat paperilla hyvin, mutta käytäntö on jotain ihan muuta - monessa muussakin asiassa. Tulee mieleeni H.C Andersenin satu keisarin uudet vaatteet, vaatii hieman tilannetulkintaa, mutta kannattaa lukea, jos jaksaa...

Vierailija kirjoitti:

Antti Jalavan Asfalttikukka, Matti Pulkkisen Ja pesäpuu itki, Alpo Ruuthin tuotanto.

Hectorin Nostalgia ja Lumi teki enkelin eteiseen.

Lähiöt, juurettomuus, maaltapako, siirtolaisuus Ruotsiin. Juna kuljetti hiljaista miestä.

Onkohan ap ollut 70-luvulla ollenkaan?

En ole ap, mutta nuo edellämainitut ongelmat taisivat olla kyllä enemmän 60-luvun juttuja, joita sitten alettiin käsitellä taiteissa kriittisesti vasta 70-luvulla. (Esimerkiksi siirtolaisuus Ruotsiin oli suurimmillaan 60-luvulla.) Monestihan se menee niin, että traumaattisempia aiheita voidaan purkaa vasta sitten, kun on saatu niihin vähän ajallista etäisyyttä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin alle kouluikäinen 70-luvulla. Muistan sen ydinsodan ja maailmanlopun pelon joka tihkui kaikkialta. En uskonut eläväni aikuiseksi asti, koska pian USA ja Neuvostoliitto tuhoavat kaiken elollisen atomipommilla.

Oliko se nin ihanaa aikaa?

Voihan se nytkin tapahtua. Napinpainajia vain on enemmän kuin ennen.

Et taida muistaa kylmän sodan aikaa? Onhan ydinaseita nykyäänkin olemassa mutta eivät nykyihmiset elä samanlaisessa maailamanlopun pelossa kuin silloin.

Tietysti nyt on uhkana ilmastonmuutos, ja sen aiheuttama ahdistus.  mutta ei nykylapsi samalla tavalla usko ensi yönä kuolevansa kuin silloin. Tuhon perspektiivi on nyt kuitenkin kymmenissä vuosissa. Näköalattomampaa oli olla lapsi 70-luvulla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsia sai lyödä ja vaimon ottaa väkisin.

Ihanaa aikaa.

Jees ja eroon piti olla syy ja todisteet/todistaja että ne syyt pitää paikkansa. Lapsia kuoli tapaturmaisesti monin kertainen määrä. Liikenteessä kuoli satoja ihmisiä vuodessa. Avoliittoa paheksuttiin. Homous oli rikos.

Homous laillistettiin 1971. Sen jälkeen se oli sairaus.

Ja ennen vuotta 1971 homous oli Suomessa rikos. Vuodesta 1894 alkaen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin alle kouluikäinen 70-luvulla. Muistan sen ydinsodan ja maailmanlopun pelon joka tihkui kaikkialta. En uskonut eläväni aikuiseksi asti, koska pian USA ja Neuvostoliitto tuhoavat kaiken elollisen atomipommilla.

Oliko se nin ihanaa aikaa?

Voihan se nytkin tapahtua. Napinpainajia vain on enemmän kuin ennen.

Et taida muistaa kylmän sodan aikaa? Onhan ydinaseita nykyäänkin olemassa mutta eivät nykyihmiset elä samanlaisessa maailamanlopun pelossa kuin silloin.

Tietysti nyt on uhkana ilmastonmuutos, ja sen aiheuttama ahdistus.  mutta ei nykylapsi samalla tavalla usko ensi yönä kuolevansa kuin silloin. Tuhon perspektiivi on nyt kuitenkin kymmenissä vuosissa. Näköalattomampaa oli olla lapsi 70-luvulla.

Sukupuutto ja maailman likaisuus, lyijybensa ja öljytuhot.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Antti Jalavan Asfalttikukka, Matti Pulkkisen Ja pesäpuu itki, Alpo Ruuthin tuotanto.

Hectorin Nostalgia ja Lumi teki enkelin eteiseen.

Lähiöt, juurettomuus, maaltapako, siirtolaisuus Ruotsiin. Juna kuljetti hiljaista miestä.

Onkohan ap ollut 70-luvulla ollenkaan?

En ole ap, mutta nuo edellämainitut ongelmat taisivat olla kyllä enemmän 60-luvun juttuja, joita sitten alettiin käsitellä taiteissa kriittisesti vasta 70-luvulla. (Esimerkiksi siirtolaisuus Ruotsiin oli suurimmillaan 60-luvulla.) Monestihan se menee niin, että traumaattisempia aiheita voidaan purkaa vasta sitten, kun on saatu niihin vähän ajallista etäisyyttä.

Kyllä niitä oli 70-luvullakin. Etenkin maalta kaupunkiin muutto. Vuosikymmenen alku oli myös edistyksen aikaa, mutta öljykriisi ja suomettuminen hidasti kehitystä. Ilmapiiri happani ja saostui, siitä puhutaan sen ajan lehdissäkin.

Kauko Röyhkä kirjoitti, miten Suomessa jumahdettiin pitkäksi aikaa vuoteen 1976.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

70-luvulla ihmiset oli terveitä ja solakoita.

Harvoin näki jonkun lihavan läskin.

Fillarilla mentiin paljon pitkiäkin matkoja, kauppaan yms. Hiihdettiin ja luisteltiin. Ihmisillä oli syvällisiä mielipiteitä ja kannanottoja. Jos joku olisi heiluttanut hanuriaan nelinkontin (nyk. twerkkaus) keskellä lattiaa vähissä vaatteissa, olisi oitis viety pillit päällä lähimpään piirimielisairaalaan hiukan lepäämään. Ihmisillä oli itsenäisiä ongelmanratkaisutaitoja. Lapset kasvatettiin ilman piia-penttaloita - kotona oli auktoriteetti. Uudisavuttomia oli vähän. Solakkuus johtui paitsi arkiliikunnasta, myös siitä, että kaupoissa ei ollut saatavilla tai edes huikeimmissa unelmissa sellaisia kaloripommeja ja turhakemässyjä mitä nykyisin. Työ oli enemmän fyysistä myös jopa pankeissa ja toimistoissa; siirtymisiä, nostelua, lähetin hommia. Ihmisillä oli vapaa-ajan harrastuksina liikuntaa, retkeilyä, mökkeilyä, karavaanailua, leirintää ja telttailua jne. lapsia kuului paikallisiin ja kunnallisiin urheilu- ja harrasteseuroihin. Eli yhteiskuntarakenne oli toisenlainen, raskaampi, mutta terveempi. Elämän mieli ja asenne oli enemmän eteenpäin pyrkivä ja tavoitteellinen, kun taas nykyisin se on lähinnä paikallaan polkeva ja ongelmakeskeinen. En koe nykyhetkeä mitenkään edistyksellisenä, paremminkin on mennyt. Onko nyt ika pysähtyä, katsoa taaksepäin ja navigoida uudestaan mielekkäämmän ja sisällöllisesti rikkamman elämän väylän löytämiseksi?

Olihan noita uusavuttomia. Oli vähän kuin elintason merkki, ettei tehnyt itse mitään. Ostettiin ja heitettiin pois.

Ei tietenkään kaikki, mutta tylsimmissä betonigetoissa ei ollut muuta ajanvietettä.

Se katsottiin hyvinvoinniksi.

Yksi syy onnellisuuden tunteeseen aikaisemmin ja eritoten 80-luvulla oli se, että asiat menivät koko ajan parempaan suuntaan. Vieläpä huomattavaa vauhtia.

Totta ap. Nykyään nuoret naiset ovat ulkonäkönsä vankeja. Ei ole tasa-arvoa. Miehet pitävät pintansa. Nainen on oppineenakin lähes aina halpa kinkku, joka ei pärjää rasvoittuneen keski-ikäisen miehen rinnalla.