1970-luvun Suomessa ihmiset voivat henkisesti paremmin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

70-luvulla ihmiset oli terveitä ja solakoita.

Harvoin näki jonkun lihavan läskin.

Silloinen läski oli nykyinen normaali tai ehkä hieman tukeva.

Tuo taitaakin olla ainoa asia, joka 1970- luvulla oli paremmin. Ehkä myös se, että oltiin vähempään tyytyväisiä.

Höpönlöpön tämä asia. Nuoret toki olivat lähes kaikki solakoita ihan sen vuoksi, että ruoka ei ollut mitenkään erityisen hyvää (perunaa ja ruskeaa kastiketta), joten sitä ei ahmittu ja herkkuja ei juuri lapsille ja nuorille ostettu.

Naimisiin mentyä sitten etenkin rouvat tapasivat lihoa oitis päästesssään itse ruokakaapin hallitsijoiksi. Sen aikainen viiskymppinen oli poikkeuksetta läski nykymittarein mitattuna - silloin normaali, eli tämä asia on kyllä ihan päinvastoin. Silloin oli normaalia olla eripainoinen 30-kymppisenä kuin 20-kymppisenä ja ja niin edelleen. Eli ihan normia vetää n 10 kg per vuosikymmen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

70-luvulla ihmiset oli terveitä ja solakoita.

Harvoin näki jonkun lihavan läskin.

Silloinen läski oli nykyinen normaali tai ehkä hieman tukeva.

Tuo taitaakin olla ainoa asia, joka 1970- luvulla oli paremmin. Ehkä myös se, että oltiin vähempään tyytyväisiä.

Höpönlöpön tämä asia. Nuoret toki olivat lähes kaikki solakoita ihan sen vuoksi, että ruoka ei ollut mitenkään erityisen hyvää (perunaa ja ruskeaa kastiketta), joten sitä ei ahmittu ja herkkuja ei juuri lapsille ja nuorille ostettu.

Naimisiin mentyä sitten etenkin rouvat tapasivat lihoa oitis päästesssään itse ruokakaapin hallitsijoiksi. Sen aikainen viiskymppinen oli poikkeuksetta läski nykymittarein mitattuna - silloin normaali, eli tämä asia on kyllä ihan päinvastoin. Silloin oli normaalia olla eripainoinen 30-kymppisenä kuin 20-kymppisenä ja ja niin edelleen. Eli ihan normia vetää n 10 kg per vuosikymmen.

Ja lisään vielä: nuoret olivat solakoita senkin vuoksi, että liikkumismuoto oli yleisesti jalat tai pyörä. Ei kuskattu minnekään, ei ollut mopoja kuin todella harvoilla pojilla, tytöille ne ei ollenkaan kuuluneet. Autokyytejä sai kerran vuodessa jonnekin hyvin harvinaiseen juttuun.

Jotenkin hauska tämä käsitys, että mt-ongelmia muka ei ollut. Tuohon aikaanhan niitä kylähulluja vasta pyöri joka kylässä ja lähiössä, kuka milläkin tavalla omituinen tai kajahtanut. Naureskellen niihin suhtauduttiin, kuka käveli pakkasessa paljain jaloin ja kuka heilutti kikulia, ne nyt on semmoisia.

"Oikeisiin" mt-ongelmiin, kuten masennus, psykoosi, tms. suhtauduttiinkin sitten äärimmäisen ankarasti. Ikuinen leima, jos olit joutunut edes arvioitavaksi tai sinulla saatettiin edes epäillä olevan jotain vikaa päässä. 

Tavallaan se oli hyvä, että näiden asioiden katsottiin olevan sitten myös "oikeiden asiantuntijoiden" arvioitavissa ja hoidettavissa, eli kuka tahansa 26 v arvauskeskuslääkäri ei saanut tuosta vain heittää masarireseptillä.

Nykyään "kaikkien" pitäisi olla sosiaalisia ja tasapainoisia hyviä tyyppejä.

Mielenterveysongelmia on ollut aina, mutta aiemmin ei ehkä ollut yhtä tarkkaa sosiaalista normia sille, millainen käytös on hyväksyttävää. Siinä on puolensa ja puolensa.

70-luvulla oli erittäin tarkat normit sille millainen käytös oli hyväksyttävää. Vähänkään poikkeava ei saanut olla etteivät naapurit puhuisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Antti Jalavan Asfalttikukka, Matti Pulkkisen Ja pesäpuu itki, Alpo Ruuthin tuotanto.

Hectorin Nostalgia ja Lumi teki enkelin eteiseen.

Lähiöt, juurettomuus, maaltapako, siirtolaisuus Ruotsiin. Juna kuljetti hiljaista miestä.

Onkohan ap ollut 70-luvulla ollenkaan?

En ole ap, mutta nuo edellämainitut ongelmat taisivat olla kyllä enemmän 60-luvun juttuja, joita sitten alettiin käsitellä taiteissa kriittisesti vasta 70-luvulla. (Esimerkiksi siirtolaisuus Ruotsiin oli suurimmillaan 60-luvulla.) Monestihan se menee niin, että traumaattisempia aiheita voidaan purkaa vasta sitten, kun on saatu niihin vähän ajallista etäisyyttä.

Kyllä niitä oli 70-luvullakin. Etenkin maalta kaupunkiin muutto. Vuosikymmenen alku oli myös edistyksen aikaa, mutta öljykriisi ja suomettuminen hidasti kehitystä. Ilmapiiri happani ja saostui, siitä puhutaan sen ajan lehdissäkin.

Kauko Röyhkä kirjoitti, miten Suomessa jumahdettiin pitkäksi aikaa vuoteen 1976.

Röyhkän tapaiset "kapinalliset" ovat todella huonoja antamaan arvioita koko yhteiskunnasta, he kun lähtökohtaisesti ovat omasta mielestään muiden yläpuolella. 70-luku oli ehkä jonkinlaista pysähtyneisyyden aikaa Suomessakin, mutta se merkitsi myös turvallista, mukavaa, inhimillistä, kotoisaa ja rentoa elämää monille. En toki väitä, että kaikille.