Mistä tiesitte että teidän perheenne lapsilukumäärä on täynnä?

Rahasta ja toimeentulosta tietenkin. Mistä muusta muka?

Vierailija kirjoitti:

Rahasta ja toimeentulosta tietenkin. Mistä muusta muka?

Ihmisen omasta tahdosta.

Siinä vaiheessa kun oma kuopus oli noin 2v ja kavereille syntyi vauvoja, mut oma ajatus ei ollut enää ”awww, ihania pieniä vauvoja” vaan ”huh, ei enää ikinä tuota rallia meille” !

Oikeastaan ehkä isoin miksi haluaisimme toisen lapsen on se ensimmäinen lapsi. Minulla ja miehellä on kummallakin sisaruksia joiden kanssa olemme aina olleet todella läheisiä. Jollakin tapaa tuntuisi julmalta riistää se tietoisesti omalta lapselta.

Me aiemmin oltiin aina miehen kanssa puhuttu että kaksi lasta on meille sopiva määrä. Nyt meillä on 3-vuotias lapsi ja kovasti tuntuu että tämä riittää.

Yhden lapsen kanssa pystymme elämään tiettyä elämäntyyliä. Jos tulisi toinen lapsi, asunto ja auto menisivät suoraan vaihtoon. Meillä ei olisi varaa asua enää tällä alueella.

Voimat ja raha eivät riittäneet kolmanteen. Nyt ollaan maksettu kahden opiskeluja ja huomattiin, että oli varmasti oikea ratkaisu. Halutaan hyvä koulutus molemmille. Joku päivä vielä saan koko palkan itselleni, en voi uskoa.

Vierailija kirjoitti:

Voimat ja raha eivät riittäneet kolmanteen. Nyt ollaan maksettu kahden opiskeluja ja huomattiin, että oli varmasti oikea ratkaisu. Halutaan hyvä koulutus molemmille. Joku päivä vielä saan koko palkan itselleni, en voi uskoa.

En ymmärrä miten tietyt väestöryhmät voivat järjestään hankkia suurperheen...

Siitä, kun oli kulunut jo yli kolme vuotta viimeisen lapsen saamisesta. Taivaan Isä antaa lahjojaan juuri sen verran kuin parhaaksi näkee. Kiitollinen olen jokaisesta lapsesta, joita tähän perheeseen suotiin 12.

Siitä, kun kohtuni poistettiin pian esikoisen jälkeen. Olen niin onnellinen, että sain edes yhden.

Kolme lasta, neljännen olisin halunnut, eikä mieskään ollut vastaan. "Onneksi " kuopus oli niin allerginen jo vauvasta lähtien, että ne haaveet karisivat siinä, ei vaan ollut enää jaksamista. Näinkin tyytyväinen, ja allergiatkin ovat helpottaneet iän myötä.

Saimme aikoinaan kaksi lasta melko pienellä ikäerolla ja minä haaveilin kolmannestakin. Ensin luonto päätti toisin: uusi raskaus ei alkanutkaan ihan niin helposti kuin aiemmat. Sitten alkoi esikoisen kehityksessä ilmetä huomattavaa viivettä ja nuoremmalle putkahti monimutkaiset ruoka-aineallergiat. Mietimme puolison kanssa hetken voimavarojamme ja tulimme lopputulokseen, että kaksi lasta riittää meille.  

5h +k -asuntoja on aika tällä alueella aika harvassa enkä edes halunnut ottaa niin suurta asuntolainaa, että olisi voinut tehdä kolmannen lapsen. 

Siitä kun toisen lapsen jälkeen sairastuin synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Hvä että selvisin hengissä...

Siitä kun huomasin yhtäkkiä että minulla olikin taas omaa aikaa, ja olinkin taas kiinnostunut asioista, kuten kirjoista jne. Ei kiitos enää siitä kohtaa paluuta takaisin 24/7 rumbaan. Sen sijaan päätin jatkaa opintojani pidemmälle.

Aiemmin olisin halunnut vielä kolmannen lapsen, mutta mies ei silloin halunnut. Olen nyt erittäin tyytyväinen näin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muutama kuukausi sitten syntyi meille neljäs pienokainen, olin aika varma raskausaikana että tämä olisi se viimeinen.... Mutta nyt ollaan kyllä jo oikeastaan päätetty miehen kanssa että tehdään vielä yksi kohtalaisen pienellä ikäerolla tähän meidän nuorimmaiseen. Se saa luvan sitten riittää vaikka minulla varmaan ikuinen vauvakuume tulee olemaan kuitenkin. Tämän rajan sanelee omat voimavarat, sekä taloudellinen tilanteemme. Kotimme ja automme eivät myöskään enempää väkeä niele. Olen myös aikoja sitten päättänyt että lapsia ei tule enää 35 ikävuoden jälkeen minulle ja tämäkin raja tulee parissa vuodessa täyteen.

Vau... kiva että jotkut voi vaan päättää tehdä lapsia ja niitä putkahtelee tuosta vaan. Muistattehan puhua tuosta aiheesta varovasti: Joka viides pariskunta Suomessa kohtaa lapsettomuutta jossain vaiheessa, ja on myös paljon tahattomasti lapsettomia, jotka eivät ole parisuhteessa tai on muuten vain sellainen tilanne, ettei niitä noin vain tulekaan.

No olen kyllä kiitollinen että meillä lapset nyt on vaan tulleet lähestulkoon kertayrittämällä kaikki, toki varmaa se ei ole viidennen kohdalla siltikään mutta onhan tässä aikaa yrittää se lähes pari vuotta ja jos ei meille viidettä suodakaan niin tyydytään sitten siihen... Mutta ihan nuo mainitsemasi ongelmat mielessä me aloitettiinkin tämä lapsenteko kun olin 23-vuotias, ihan sen takia että jos kaikki ei sujukaan ihan suunnitellusti niin on runsaasti aikaa tehdä niitä lapsia vaikka hoitojen avulla. Haluttiin kuitenkin monta lasta mielellään. Valitettavasti kaikilla ei onnistu edes nuorena, vaikka kumppani olisikin, mutta meillä kävi onneksi näin. Toki monelle hankala asia tuo lapsettomuus mutta tarvitseeko tuosta minun kommentista nyt väkisin vääntää jotain mitä siinä ei lue. En irvaile lapsettomuudesta kärsiville, kirjoitin vain omasta tilanteesta ja se nyt vaan sattuu olemaan tällainen.

En pidä erityisemmin lapsista enkä ole koskaan tuntenut vauvakuumetta, joten oli helppo jäädä kolmeen. Tähän meidän resurssit riittivät mainiosti eikä elintasosta tarvinnut tinkiä.

Miehen kanssa meni todella hyvin yhteen toiveet. Kun esikoinen oli vuoden ikäinen, mies totesi että eiköhän vielä toinen, ja minä sanoin joo. Samoin molemmille oli selvää, että kolmas lapsi laittaisi meidät henkisesti liian koville, vaikka talous kestäisi.

Piti tehdä vain yksi, mutta kun se oli niin kiva, niin puoliso sanoi, että eiköhän tehdä vielä toinenkin. Sitten tuli masennus, ja lisääntyminen loppui siihen.

Lapsen isä ei halunnut enää asua meidän kanssa ja muutti pois. Minä olisin halunnut vaikka kymmenen lasta mutta en halua sellasta ”mun ja sun ja yhteiset lapset” -elämää. Eikä tässä ole tullut edes vastaan sellaista miestä jonka kanssa olisin halunnut lapsia. Nyt ikää on jo sen verran että senkin puolesta mun lapsiluku jäi yhteen

Kun toisella lapsista paljastui useampi geneettinen sairaus.