Olen laittanut tekstiviestejä, whatsappeja ja sähköpostejakin ystävilleni, lähisukulaisille ym. Eivät vaan vastaa.

Mun lapsuuden,- nuoruuden ja pitkälle aikuisuuden paras ystävä ei ole kertaakaan kommentoinut koko fb-historian mun postauksiin. Toisille yhteisille meidän ystäville "osaa" kommentoida. Mulla oli kyllä aikoinani ollut oltava aikaa hänen ongelmiensa ja asioiden kuuntelemisille, joka viikonloppu ja useita tunteja ja pitkin arki-iltoja töiden jälkeen. Jokunen vuosi sitten pidettiin vielä yhteyttä puhelimitse. Nekin meni sit siihen että mä otin häneen aina yhteyttä (2 krt vuodessa).

Jos kerran fb on vain verkostoitumista, niin ei varmaan haittaa tota tyyppiä, kun poistan hänet fb-kaverilistoiltani!! Mä en tarttee omaan verkostooni tuollaisia enää!

Eka kommentti meni hyväksyntään. Älkää ihmetelkö jos samantyylisiä kommentteja tulee nyt kaksi peräkkäin.

Kysyttävää? kirjoitti:

Olen johonkin muuhunkin vastaavaan keskusteluun kirjoittanut tästä mutta... Miksette ihmiset voi antaa armoa niille, jotka eivät vastaa? Ihan oikeasti kun aikuiselle ihmiselle riittää muutama hyvä ihmissuhde ja niiden ylläpito ottaa aikansa. Itselläni on kaksi hyvää ystävää ja sisko, maailman paras aviomies, äiti ja samoin äidin sisko, joiden kanssa voin keskustella kaikesta. Näille kuudelle ihmiselle siis jaan elämäni hyvin yksityiskohtaisesti. Seuraavalla tasolla ovat muut lähisukulaiset, kuten oma veli ja aviomiehen veljet, sekä ehkä kaksi kaveria, joiden kanssa voin mielelläni silloin tällöin pohtia elämän kiemuroita. Kolmannella ringillä on reilusti yli kymmenen eri ihmistä, joiden kanssa olen joskus ollut tekemisissä syystä tai toisesta. Näistä löytyy ne kuulumisia kyselevät ja itseensä ottajat, joiden kanssa pitäisi höpöttää parin viikon välein.

Valaiseeko tämä nyt yhtään, minkä takia me "itsekkäät" ihmiset jätämme joskus vastaamatta tai vastailemme lyhyesti? Olen arkipäivisin 8h töissä, jossa jutustelen kollegoiden kanssa. Työmatkojen jälkeen minulla on 5-6 tuntia aikaa olla joko itseni kanssa (oikein hyvä vaihtoehto), olla avioystäväni seurassa läsnä (tässäkään ei puhelinta kaivata), kysellä muiden elämäni ydinihmisten (6kpl) kuulumisia tai jutustella seuraavan tason kavereiden kanssa (6kpl). Onko siis väärin, jos ei aina kerta kaikkiaan huvita avata jonkun lukioaikaisen luokkakaverin tai Tupperwaretutun viestiä? Anteeksi nyt vaan, mutta olen tyytyväinen elämääni, vaikka en olisikaan teihin yhteydessä. Samalla teen myös tietoisen valinnan, etten näistä ihmissuhteista halua myös hyötyä millään tasolla.

Mitä armoa teille pitäisi antaa? Voitko itse ymmärtää, että se vastaamattomuus tuntuu toisesta osapuolesta pahalta, eikä hän todennäköisesti viitsi sitä yksipuolista yhteydenpitoa kovin kauaa pitää yllä. Onko siis sen lopettaminen ja yhteydenpidon loppuminen sitä "armon antamista"?

Sitähän ap tässä haki takaakin, että kannattaako tuota yksipuolista yrittämistä jatkaa - no ei kannata, pääsette tekin raukat, joilla on liikaa ystäviä, keskittymään niihin parempiin ystäviin. Miksi ette sano näille "ylimääräisille" teitä viesteillään häiritseville suoraan että sori mutta ei kiinnosta, parempi lopettaa yhteydenpito? Se olisi suoraselkäistä ja omia sanojasi käyttäen, armollista. Miksi roikotatte näitä teille turhia ihmisiä mukana?

Vierailija kirjoitti:

Eivät halua viestejäsi. Joten lopeta niiden lähettely.

Kyllä. Jos tulee yhteisiä juhlia, niin hän saa olla mun puolesta omassa rauhassaan hänelle sopivammassa ja paremmassa seurassaan ja mun ei todellakaan tarttee mennä hänelle selittämään, miksi poistin hänet fb-kaverilistoiltani!

Näyttää olevan yleistä, täällä tismalleen sama meno!

olen ihmetellyt kun eräs sukulaiseni puoliso ei millään halua pitää yhteyttä aivan kuin olisimme jotain vihamiehiä vaikka en tunne niin, häneltä on ihan turha odottaa yhteydenpitoa, tykkäyksiä somepäivityksiin jne. Tässä hieman alustaa tälle: en päässyt yksiin tiettyihin juhliin joita sukulaisen puoliso järkkäsi, enkä edes voinut tietää niiden olleen maailman tärkeimmät juhlat hänelle. Oikeastaan nyt olen salaa tyytyväinen etten mennyt, sillä hänen käytös on ollut sitä luokkaa ettei ansainnut niin paljoa vieraita joista hän ei edes pidä. Olemme nähneet pari kertaa, sukulainen on täysin sokea ja luulee että tuollainen tympeä ja kylmä käytös on normaalia, sukulaistani kontrolloidaan kaikin tavoin mihin saa mennä, kuka saa tulla kylään jne. En pidä tuosta käytöksestä, mutta en ole sanonut siitä mitään kenellekkään.

Sen sijaan olen yrittänyt olla kannustava, laittanut tykkäyksiä ko.kylmän henkilön päivityksiin. No mitä olen saanut palkaksi? olen vaan se turha p*ska sukulainen jota ei kutsuta mihinkään, ko.ihminen kutsuu mieluummin kaikki puolivieraat ystävänsä tai sellaiset "bile"ystävät mutta ei mielellään muita ja hänellä sellainen pakkopulla-olotila jos muitakin tulee..  Taidan jatkossa jättää muutkin juhlat välistä kun olen niin hirveä, jolle en tiedä syytä kun emme ole koskaan tapelleet tai riidelleet. Kun tuota sukulaisen puolisoa näin hän oli ensin iloinen ja toisella kertaa kamalan pettynyt ja väsynyt joten tunsin olevani tiellä. Sitten kun puolivieraat tai puolitutut ihmiset laittavat hänelle tykkäyksiä ja viestejä, niin hän on aivan onnessaan mutta kohtelu ei ole samaa jos hänen puolison sukulaiset on hänelle ystävällisiä, siitä hän ei pidä ja kokee jotenkin uhaksi. Jos puolitutut antoivat hänelle kirppikseltä/käytettynä hankittuja lahjoja niin tuo puoliso on aivan onnessaan, jos minä menen lelukauppaan ja annan hänelle 50e uuden lelun se on ihan sama ja kuvata pitää vain ne ystävien tuomat käytetyt lahjat. Sukulaiset eivät ole yrittäneet viedä häneltä puolisoa emmekä edes vietä mitään yhteistä aikaa ikinä, sellainen ei olisi tuolle puolisolle mahdollista hän ei anna lupaa mihinkään emme näe ikinä sukulaistani.

Olenkin suunnitellut että muuttaisin todella kauas, niin kylässä käyminen saisikin hankaloitua sitten kun emme ole tervetulleita. Ensin odottelin turhaa puolivuotta, mutta mitäs tämmöstä turhaa mihinkään kutsumaan hänen asenne on se että olkoon yksin olevat sukulaiset yksin. Puoliso keksi vielä järkätä yksienkin juhlien tilalle kaikkea muuta, ettei vaan tarvinnut kutsua puolisonsa sukulaisia juhliin. Tilanne on harmi lähinnä sukulaisen ja lasten kannalta, he ovat mukavia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos he eivät edes vastaa sun viesteihin, niin tottakai lopetat häiriköinnin. Jos vastaavat kuitenkin, niin menisin case-by-case - yksipuolinen yhteydenpito isoäitiin joka kuitenkin ilahtuu viestistä on eri asia kuin oma ikätoveri, joka vastaa yksisanaisesti päivän viiveellä. Ei kannata roikkua ihmisissä jotka eivät ole kiinnostuneita sinusta.

Sana "häiriköinti" kuulostaa tässä kyllä vähän yliampuvalta. Ihan samanlaista viestittely oli meillä vuosia sitten, tosin ne ystävät ja lähisukulaiset oli "häiriköivät" vastavuoroisesti silloin. Mutta, niin, asia ymmärretty ja lopetan kyllä. ap

Jos ihminen ei vastaa mitään viesteihin, hän ei halua viestejä. Viestiminen jollekin joka ei halua viestejä, on häiriköintiä. Ei kannata piinata itseään (tai heitä) yhtään enempää tällaisten ihmisten kanssa. Et kuulosta saavan noista ihmisistä kuin pahan mielen.

Kyllä kyllä, mutta ihmettelen että aiemmin samanlainen viestittely ei ole ollut "häiriköintiä". Siinä on ollut kumpikin osapuoli mukana, ihan samanlaisissa jutuissa ja keskusteluissa. Missä vaihessa viestit muuttuu sitten niinko ööö häiriköinniksi? Kun toinen tuosta vaan yhtäkkisesti päättää että enpä enää vastaa ja haluaa kadota toisen elämästä, silloinko? Mä olen tippunut kärryiltä ja pahasti. ap

Silloin kun Whatsapp tuli yleiseksi. Ennen ihmiset laittoi tekstiviestejä vain silloin kun oli oikeasti asiaa. Nyt kun viestejä voi laittaa ilmaiseksi, niin jutut on pääasiassa turhaa liirumlaarumia ja jos kuuluu useampaan ryhmään, niin ei sitä edes jaksa katsoa kuka on kaivannut. Viestit ei enää merkitse mitään, koska niitä tulee monilta ja paljon.

Tämä on totta, eli kun viestejä tulee liikaa ja niiden viestinä on vain jotain "moi, miten menee?" tyyppistä, niin aika harvoin minulla on aikaa vastata siihen mitään, ei ainakaan heti. Jos taas joku oikeasti itselle tärkeä laittaa viestin, jossa kertoo omista kuulumisistaan, kyselee minun/perheeni kuulumisia ja muuta mukavaa, niin saatan vastata nopeastikin. Tai jos en heti pääse vastaamaan (koska minulla on muitakin elämää), niin vastaan, kun on hyvä aika. Joskus se aika saattaa olla vasta illalla tai joskus seuraavana arkipäivänä tai ihan miten vain. Viestissä pitää kuitenkin silloin olla jotakin, josta ottaa kiinni ja mistä voi kiinnostua. Jos vaikka serkkuni laittaa juuri tällaisen moimitäkuuluu - viestin, niin en välttämättä muista sitä enää lukemisen jälkeen ollenkaan.

Ystävilleni ja perheenjäsenille vastaan kun ehdin ja jos en ehdi ja kysymys oli tärkeä, niin he kyllä soittavat tai laittavat uudestaan viestiä.

Tosi kuitenkin on, että töissä ollessani en ehdi vastata viesteihin, kotiin tullessa perheeni on tärkeämpi kuin jotkut liirumlaarum -viestit ja myös vapaa-aikani saattaa olla sen verran kiireistä, että epämääräiset viestittelyt eivät muistu mieleen. Illalla sitä on jo väsynyt ja kiinnostus alkaa vastaamaan on miinuksella, varsinkaan jos viestittelystä ei tule mitään ihmeellisempää hyvää fiilistä, vaan lähinnä ne ovat minulle se ja sama -osastoa.

Tulipa surullinen olo tästä viestistä. Tunnistin olevani vain tällainen liirumlaarum-henkilö monelle.. Eikö olisi parempi vaikka lopettaa kaveruus fb:ssä ja poistaa nro puhelimesta yms., jos ei tuon vertaa kiinnosta toinen ihminen ja hänen tunteensa?

Ohis...miksi? Eihän fb-kaveruus ole mitään sydänystävyyttä. Se on vapaa-ajan verkostoitumista. Just eilen hyväksyin fb-kaverikseni brittiläisen naisen, joka on yhden fb-kaverini kaveri. Ei mitään tietoa ko henkilöstä eikä edes siitä, miksi laittoi mulle kaveripyynnön. Mutta ei mulla ollut mitään syytä kieltäytyä hänen kaveripyynnöstään. Noin puolet mun fb-kavereistani on sellaisia, joita en ole ikinä edes tavannut. 

Ymmärrän, mutta oletko ajatellut, että miksi sitten koet tarpeelliseksi verkostoitua näiden ihmisten kanssa, jos et edes halua kirjoitella heidän kanssaan?

Koska useimmilla heistä on hauskoja tai mielenkiintoisia juttuja. Lisäksi jotkut ovat linkanneet hyvinkin hyödyllisiä juttuja omalle seinälleen. Mä linkkaan myös ja esim pari koditonta koiraa on saanut uuden kodin Facebookin kautta ja yhdelle fb-kaverilleni, jota en ole koskaan tavannut, vinkkasin eräästä työpaikasta ja hän sai sen paikan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysyttävää? kirjoitti:

Olen johonkin muuhunkin vastaavaan keskusteluun kirjoittanut tästä mutta... Miksette ihmiset voi antaa armoa niille, jotka eivät vastaa? Ihan oikeasti kun aikuiselle ihmiselle riittää muutama hyvä ihmissuhde ja niiden ylläpito ottaa aikansa. Itselläni on kaksi hyvää ystävää ja sisko, maailman paras aviomies, äiti ja samoin äidin sisko, joiden kanssa voin keskustella kaikesta. Näille kuudelle ihmiselle siis jaan elämäni hyvin yksityiskohtaisesti. Seuraavalla tasolla ovat muut lähisukulaiset, kuten oma veli ja aviomiehen veljet, sekä ehkä kaksi kaveria, joiden kanssa voin mielelläni silloin tällöin pohtia elämän kiemuroita. Kolmannella ringillä on reilusti yli kymmenen eri ihmistä, joiden kanssa olen joskus ollut tekemisissä syystä tai toisesta. Näistä löytyy ne kuulumisia kyselevät ja itseensä ottajat, joiden kanssa pitäisi höpöttää parin viikon välein.

Valaiseeko tämä nyt yhtään, minkä takia me "itsekkäät" ihmiset jätämme joskus vastaamatta tai vastailemme lyhyesti? Olen arkipäivisin 8h töissä, jossa jutustelen kollegoiden kanssa. Työmatkojen jälkeen minulla on 5-6 tuntia aikaa olla joko itseni kanssa (oikein hyvä vaihtoehto), olla avioystäväni seurassa läsnä (tässäkään ei puhelinta kaivata), kysellä muiden elämäni ydinihmisten (6kpl) kuulumisia tai jutustella seuraavan tason kavereiden kanssa (6kpl). Onko siis väärin, jos ei aina kerta kaikkiaan huvita avata jonkun lukioaikaisen luokkakaverin tai Tupperwaretutun viestiä? Anteeksi nyt vaan, mutta olen tyytyväinen elämääni, vaikka en olisikaan teihin yhteydessä. Samalla teen myös tietoisen valinnan, etten näistä ihmissuhteista halua myös hyötyä millään tasolla.

Miksi et sitten suoraan ilmaise tätä kys. ihmisille, jotta eivät turhaan yritä lähestyä sinua? Vai pidätkö varalla, jos joskus olisitkin kaveria vailla ja jollekin merkitsevälle ”tasolle” tulisi tilaa?

Ehen, kyllä he siellä olisivat jo, jos synkkaisi sen verran paremmin. En vaan ymmärrä, miksi tästä täytyy tehdä niin suuri show. Jos nyt sattuu aikaa ja jaksamista olemaan, niin vaihdan useammankin sanan. Oma maailmani ei kuitenkaan romahda, jos minun viestiini ei vastata. Herää kyllä kysymys, millaisella pohjalla näiden ihmisten itsetunto on. Jos tuntuu, ettei kukaan vastaa, niin keksikää jotain mukavaa tekemistä ihan yksin. Heikolla pohjalla on elämänlaatu, jos se on kiinni muiden ihmisten tekemisistä. Opetelkaa olemaan omien ajatusten kanssa niin rauhoittuu tuo kiihkososiaalisuuskin.

Oletpa ilkeä (jotenkin muutes kumma, että niillä ilkeimmillä tuntuu aina olevan laajimmat ystäväpiirit...). Yritä ymmärtää että siinä missä sulla on vaikka 10 läheistä ystävää ja 30 näitä ärsyttäviä puolituttuja jotka kehtaavat viestiä sinulle päivittäin, voi toisella olla kolme tuttua joille hän laittaa viestiä kerran kuussa. Todella inhottavaa haukkua sitä toista, kun hänen sinulle laittamansa viesti voi olla ainoa yritys sosialisoida koko viikkona tai vaikka koko vuonna.

Aina sanotaan että yksinäisen pitää yrittää olla aktiivinen, mutta sitten kun yrittää, niin tuhahdellaan halveksuvasti miten se on säälittävää.

Mä aion poistaa kaikki turhat kaverit pois mun facebookista, samoin puhelimesta turhien yhteystiedot. Eli yksisuuntaiset.

Kaikki, jotka siellä fb:ssä nyt on tunnen heidät hyvin, ei ole ketään kaverin-kaverin-kaverin-kaveria.

En sitten enää minäkään enää satu koskaan näkemään lapsuuden ystäväni päivityksiä fb.ssa. Eihän hänkään "ole sattunut näkemään" KOSKAAN minun päivtyksiäni, ei ole koskaan kommentoinut eikä tykkäillyt. Aikani jaksoin joka kerta tykätä hänen postauksistaan, nyt on takana ne ajat.

kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Viera noilija kirjoitti:

Kysyttävää? kirjoitti:

Olen johonkin muuhunkin vastaavaan keskusteluun kirjoittanut tästä mutta... Miksette ihmiset voi antaa armoa niille, jotka eivät vastaa? Ihan oikeasti kun aikuiselle ihmiselle riittää muutama hyvä ihmissuhde ja niiden ylläpito ottaa aikansa. Itselläni on kaksi hyvää ystävää ja sisko, maailman paras aviomies, äiti ja samoin äidin sisko, joiden kanssa voin keskustella kaikesta. Näille kuudelle ihmiselle siis jaan elämäni hyvin yksityiskohtaisesti. Seuraavalla tasolla ovat muut lähisukulaiset, kuten oma veli ja aviomiehen veljet, sekä ehkä kaksi kaveria, joiden kanssa voin mielelläni silloin tällöin pohtia elämän kiemuroita. Kolmannella ringillä on reilusti yli kymmenen eri ihmistä, joiden kanssa olen joskus ollut tekemisissä syystä tai toisesta. Näistä löytyy ne kuulumisia kyselevät ja itseensä ottajat, joiden kanssa pitäisi höpöttää parin viikon välein.

Valaiseeko tämä nyt yhtään, minkä takia me "itsekkäät" ihmiset jätämme joskus vastaamatta tai vastailemme lyhyesti? Olen arkipäivisin 8h töissä, jossa jutustelen kollegoiden kanssa. Työmatkojen jälkeen minulla on 5-6 tuntia aikaa olla joko itseni kanssa (oikein hyvä vaihtoehto), olla avioystäväni seurassa läsnä (tässäkään ei puhelinta kaivata), kysellä muiden elämäni ydinihmisten (6kpl) kuulumisia tai jutustella seuraavan tason kavereiden kanssa (6kpl). Onko siis väärin, jos ei aina kerta kaikkiaan huvita avata jonkun lukioaikaisen luokkakaverin tai Tupperwaretutun viestiä? Anteeksi nyt vaan, mutta olen tyytyväinen elämääni, vaikka en olisikaan teihin yhteydessä. Samalla teen myös tietoisen valinnan, etten näistä ihmissuhteista halua myös hyötyä millään tasolla.

Miksi et sitten suoraan ilmaise tätä kys. ihmisille, jotta eivät turhaan yritä lähestyä sinua? Vai pidätkö varalla, jos joskus olisitkin kaveria vailla ja jollekin merkitsevälle ”tasolle” tulisi tilaa?

Ehen, kyllä he siellä olisivat jo, jos synkkaisi sen verran paremmin. En vaan ymmärrä, miksi tästä täytyy tehdä niin suuri show. Jos nyt sattuu aikaa ja jaksamista olemaan, niin vaihdan useammankin sanan. Oma maailmani ei kuitenkaan romahda, jos minun viestiini ei vastata. Herää kyllä kysymys, millaisella pohjalla näiden ihmisten itsetunto on. Jos tuntuu, ettei kukaan vastaa, niin keksikää jotain mukavaa tekemistä ihan yksin. Heikolla pohjalla on elämänlaatu, jos se on kiinni muiden ihmisten tekemisistä. Opetelkaa olemaan omien ajatusten kanssa niin rauhoittuu tuo kiihkososiaalisuuskin.

Oletpa ilkeä (jotenkin muutes kumma, että niillä ilkeimmillä tuntuu aina olevan laajimmat ystäväpiirit...). Yritä ymmärtää että siinä missä sulla on vaikka 10 läheistä ystävää ja 30 näitä ärsyttäviä puolituttuja jotka kehtaavat viestiä sinulle päivittäin, voi toisella olla kolme tuttua joille hän laittaa viestiä kerran kuussa. Todella inhottavaa haukkua sitä toista, kun hänen sinulle laittamansa viesti voi olla ainoa yritys sosialisoida koko viikkona tai vaikka koko vuonna.

Aina sanotaan että yksinäisen pitää yrittää olla aktiivinen, mutta sitten kun yrittää, niin tuhahdellaan halveksuvasti miten se on säälittävää.

No, tuossakin on pointtinsa. En kuitenkaan suoriltani myönnä olevani ilkeä. Miten perustelet sen, että kaltaiseni ihmisen, jolla on ihmissuhteet kunnossa, tehtävä on kannatella vielä kolmea neljää yksinäisempää? Kysymyshän on toki eettinen ja moraalinen. Joka tapauksessa näin koen myös tekeväni, sillä todellakin myös joskus vastaan ja juttelen, enkä aina ingnooraa. Ei ole vain enempää jaksamista eikä haluakaan hankkia sädekehää pään päälle juttelemalla vaan säälistä. Onko sosiaalisen suhteen ylläpito säälistä oikein? Minusta ilkeämpää olisi silti todeta päin naamaa, että älä ikinä laita viestiä, kun et ole minun suosikki-ihminen. On nimittäin myös ihan virkistävää tavata Tupperwaretuttuja kerran vuodessa, mutta voisiko se riittää jollekulle?

Ymmärrän niitä ihmisiä jotka ilmoittavat vaikka 3-14 päivää viestin saamisen jälkeen että sori ei ollut aikaa vastata, en ole teini ja en suutu sellaisesta jos edes vaivaudutaan jotain vastaamaan. Mutta se pistää kyllä ärsyttämään jos näkyy että viesti on käyty lukemassa, mutta ei haluta silti vastata eihän se veisi kuin minuutin tai pari eikä sekunnissa tarvitse vastata mutta joskus. Minulla on tästä todella paljon kokemusta sukulaisten ja myös koulututtujen yms. osalta. Olen päätynyt siihen ratkaisuun että facebookiin en enää edes halua kuulua, se on teennäinen sivu jossa halutaan vain kuville kehuja ja viestit koetaan usein jotenkin turhaksi ajanhukaksi. Näkemättä kasvotusten ihmistä ei voi täysin tietää mitä mieltä se toinen on etteikö ole ollut oikeasti aikaa viestiin vastaamiseen, vai eikö vain halua, mutta kenenkään elämään ei voi väkisin tuppautua mukaan. 

Vierailija kirjoitti:

kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Viera noilija kirjoitti:

Kysyttävää? kirjoitti:

Olen johonkin muuhunkin vastaavaan keskusteluun kirjoittanut tästä mutta... Miksette ihmiset voi antaa armoa niille, jotka eivät vastaa? Ihan oikeasti kun aikuiselle ihmiselle riittää muutama hyvä ihmissuhde ja niiden ylläpito ottaa aikansa. Itselläni on kaksi hyvää ystävää ja sisko, maailman paras aviomies, äiti ja samoin äidin sisko, joiden kanssa voin keskustella kaikesta. Näille kuudelle ihmiselle siis jaan elämäni hyvin yksityiskohtaisesti. Seuraavalla tasolla ovat muut lähisukulaiset, kuten oma veli ja aviomiehen veljet, sekä ehkä kaksi kaveria, joiden kanssa voin mielelläni silloin tällöin pohtia elämän kiemuroita. Kolmannella ringillä on reilusti yli kymmenen eri ihmistä, joiden kanssa olen joskus ollut tekemisissä syystä tai toisesta. Näistä löytyy ne kuulumisia kyselevät ja itseensä ottajat, joiden kanssa pitäisi höpöttää parin viikon välein.

Valaiseeko tämä nyt yhtään, minkä takia me "itsekkäät" ihmiset jätämme joskus vastaamatta tai vastailemme lyhyesti? Olen arkipäivisin 8h töissä, jossa jutustelen kollegoiden kanssa. Työmatkojen jälkeen minulla on 5-6 tuntia aikaa olla joko itseni kanssa (oikein hyvä vaihtoehto), olla avioystäväni seurassa läsnä (tässäkään ei puhelinta kaivata), kysellä muiden elämäni ydinihmisten (6kpl) kuulumisia tai jutustella seuraavan tason kavereiden kanssa (6kpl). Onko siis väärin, jos ei aina kerta kaikkiaan huvita avata jonkun lukioaikaisen luokkakaverin tai Tupperwaretutun viestiä? Anteeksi nyt vaan, mutta olen tyytyväinen elämääni, vaikka en olisikaan teihin yhteydessä. Samalla teen myös tietoisen valinnan, etten näistä ihmissuhteista halua myös hyötyä millään tasolla.

Miksi et sitten suoraan ilmaise tätä kys. ihmisille, jotta eivät turhaan yritä lähestyä sinua? Vai pidätkö varalla, jos joskus olisitkin kaveria vailla ja jollekin merkitsevälle ”tasolle” tulisi tilaa?

Ehen, kyllä he siellä olisivat jo, jos synkkaisi sen verran paremmin. En vaan ymmärrä, miksi tästä täytyy tehdä niin suuri show. Jos nyt sattuu aikaa ja jaksamista olemaan, niin vaihdan useammankin sanan. Oma maailmani ei kuitenkaan romahda, jos minun viestiini ei vastata. Herää kyllä kysymys, millaisella pohjalla näiden ihmisten itsetunto on. Jos tuntuu, ettei kukaan vastaa, niin keksikää jotain mukavaa tekemistä ihan yksin. Heikolla pohjalla on elämänlaatu, jos se on kiinni muiden ihmisten tekemisistä. Opetelkaa olemaan omien ajatusten kanssa niin rauhoittuu tuo kiihkososiaalisuuskin.

Oletpa ilkeä (jotenkin muutes kumma, että niillä ilkeimmillä tuntuu aina olevan laajimmat ystäväpiirit...). Yritä ymmärtää että siinä missä sulla on vaikka 10 läheistä ystävää ja 30 näitä ärsyttäviä puolituttuja jotka kehtaavat viestiä sinulle päivittäin, voi toisella olla kolme tuttua joille hän laittaa viestiä kerran kuussa. Todella inhottavaa haukkua sitä toista, kun hänen sinulle laittamansa viesti voi olla ainoa yritys sosialisoida koko viikkona tai vaikka koko vuonna.

Aina sanotaan että yksinäisen pitää yrittää olla aktiivinen, mutta sitten kun yrittää, niin tuhahdellaan halveksuvasti miten se on säälittävää.

No, tuossakin on pointtinsa. En kuitenkaan suoriltani myönnä olevani ilkeä. Miten perustelet sen, että kaltaiseni ihmisen, jolla on ihmissuhteet kunnossa, tehtävä on kannatella vielä kolmea neljää yksinäisempää? Kysymyshän on toki eettinen ja moraalinen. Joka tapauksessa näin koen myös tekeväni, sillä todellakin myös joskus vastaan ja juttelen, enkä aina ingnooraa. Ei ole vain enempää jaksamista eikä haluakaan hankkia sädekehää pään päälle juttelemalla vaan säälistä. Onko sosiaalisen suhteen ylläpito säälistä oikein? Minusta ilkeämpää olisi silti todeta päin naamaa, että älä ikinä laita viestiä, kun et ole minun suosikki-ihminen. On nimittäin myös ihan virkistävää tavata Tupperwaretuttuja kerran vuodessa, mutta voisiko se riittää jollekulle?

Kyllä, olet ilkeä. Mietipä itsekin - nimenomaan roikotat näitä ihmisiä perässä, jotta saat heistä seuraa sen muutaman kerran vuodessa kun SINULLE sopii. Muun aikaa heistä on sinulle vain häiriötä. Vastaat ja juttelet sen verran, että he säilyvät reservissä. Kaikki vuorovaikutus on siis täysin sinun tarpeistasi lähtevää. Tämä on sitä itsekästä ja ilkeää käytöstä.

Jos olisi reilu ja empaattinen, kertoisit näille ihmisille että "sori, mulla on todella kiireistä ja jo nyt liikaa sosiaalista kanssakäymistä. Näen sua mielellään Tupperwarekutsuilla jos satutaan sinne yhtä aikaa, mut ikävä kyllä muuten mulla ei riitä aika tai jaksaminen viestitellä. Toivottavasti ymmärrät, mukavaa kesää". Näin toimisi reilu tyyppi, joka haluaa minimoida toiselle aiheutuvan mielipahan.

Mä poistuin facebookista jo useampi vuos sit! Kyllästytti vaan katella kaikenmaailman päivityksiä tutuilta tai puolitutuilta, (ja mainoksia!) kenen kanssa ei tosiasiassa koskaan vietetty vapaa-aikaa yhdessä. Joku muutama prosentti oli niistä kavereita, joita näen edelleen vapaalla. Suosittelen. Ei ole tullut ikävä fb:hen.

Ja suosittelen myös ettet enää laita viestejä ihmisille jotka ei sua ns. kaipaa. Mäkin olin se joka silloin tällöin parin vuoden ajan jaksoin olla aloitteen tekijä kahvilla käyntiin  ym. kuulumisten vaihtoon tai koitin ystävystyä joidenkin työkavereiden kanssa, kenen kanssa tuntu olevan helppo jutella.

Ei sitä vaan jaksa kun ei toiset tule vastaan tai niitä ei kiinnosta. Sen että joku ehkä kerran tai pari lähti käymään jossain ja se oli sit siinä. Tai sit niitä jo sovittuja tapaamisia siirrettiin/peruttiin, milloin mihinkin vedoten. Yhtäkin vanhaa työkaveria taisin nähdä vajaa pari vuotta sitten viimeksi ihan oikeasti kahvittelun merkeissä. Vuos takaperin kerran vielä koitin kepillä jäätä ja sovittiin treffit, kunnes hän perui ne. Eikä ehdotellut myöhemmin uutta päivää. :/ No yllättäen käydäänkin samalla salilla ja oisko tossa puolisen vuotta sitten kun juteltiin pikasesti siellä ja sama nainen sano että vois nähdä tai käydä kahvilla joskus! Tuli itelle niin vaivaantunu olo et mitä tohon nyt sanois, ja muutenkin niin vaivaantunu olo kun tuntuu että eihän me varmaan olla ystäviä jos et haluu viettää aikaa mun kanssa. Että miten päin tähän pitäis suhtautua. No totesin että "Joo, ilmoittele sitten kun SULLE käy!" No eipä tullu viestin viestiä. En tajua. Itse en tarkotuksellakaan alottanut edes kysymään näkemistä vaan puhuin niitä näitä koska ajattelin ettei se halua nähä. Nyt vieläkin välillä törmätään salilla, niin en oikeasti tiedä miten pitäisi olla. Joskus olen kun en huomaisikaan, mutta välillä melkein törmätään oven välistä niin viimeks tervehdin. Ei meillä mitään eripuraa ole, mutta ihmeellista toi että ei nyt tarvi esittää kivaa ja kysyä näkemään jos ei oo aikomustakaan toteuttaa sitä. En tiedä pitäisikö huvikseen joskus jos törmätään niin alkaa juttelemaan ja kysellä kuulumisia.

Yök, narsistista toimintaa joiltain ylisosiaalisilta tyypeiltä. Roikottavat mukana tuttuja niin että joskus vastaavat ja joskus eivät. Olisi reilua ilmaista suoraan että tilaa ei nyt lähipiirin lisäksi kellekään muulle.

Normaali ihminen ymmärtää, että voi itsekin poistaa jonkun FB-kaverinsa, jos tämän toiminta ei vastaa omia vaatimuksia/odotuksia. Hyvä vinkki on, että  mitä enemmän jollain on FB-kavereita, sitä todennäköisemmin hän ei kysele kaikkien kuulumisia tai vastaile kaikille nopeasti. 

[/quote]

Mä ymmärrän ton tupperware-tutunpointin, mutta entä kun kyseessä on kuitenkin bestis 20vuoden ajalta? Toinen vaan yhtäkkisesti jättää vastaamatta, jättää kaiken kuin seinään. Jää paljon kysymyksiä.[/quote]

Onko elämässäsi jokin muuttunut olennaisesti? Yleensä, jos pitkäaikainen ystävyys päättyy yhtäkkiä, toinen on mennyt naimisiin tai saanut lapsen ja muuttunut kuin eri ihmiseksi sen jälkeen. Jos vanhaa ystävää ei enää tunnista omaksi itsekseen, niin ystävyys saattaa päättyä.

Puhun nyt suoraan.

Mulle tulee näistä sosiaalisista jotka viestittää toiselle viestikäytöksellään että ei kiinnosta, että he ovat vähän m**kkuja. Suomessa ollaan tylyjä. Kiva sosiaalinen ihminen ei perustaisi noin pahaa kuppikuntaa, suhtautuisi lempeällä empatialla muihin, ei kaveeraisi säälistä huom!, vaan ei laittaisi noita ulkokultaisia "hei ihana nähdä, mennään joskus kahville!" Juttuja sellaiselle jota ei aio nähdä. Osaa rajoittaa sen lähipiirin niihin vain lähimmäisiin aidosti loukkaamatta ketään. Ettei kukaan vaan luule että on heidän kaveri vaikkei ole. Ehkäpä se onkin siis ne vähemmän sosiaaliset, jotka on kivoja tyyppejä, kun tarkemmin ajattelee. Sosiaaliset vaan verkostoituu mutta kohtelee kurjasti jos jostain ei ole enää hyötyä/on tiellä

Vierailija kirjoitti:

Mä ymmärrän ton tupperware-tutunpointin, mutta entä kun kyseessä on kuitenkin bestis 20vuoden ajalta? Toinen vaan yhtäkkisesti jättää vastaamatta, jättää kaiken kuin seinään. Jää paljon kysymyksiä.

Onko elämässäsi jokin muuttunut olennaisesti? Yleensä, jos pitkäaikainen ystävyys päättyy yhtäkkiä, toinen on mennyt naimisiin tai saanut lapsen ja muuttunut kuin eri ihmiseksi sen jälkeen. Jos vanhaa ystävää ei enää tunnista omaksi itsekseen, niin ystävyys saattaa päättyä.

Mun ystävä on saanut lapsia ja mun lapset on kasvaneet jo teineiksi. MUTTA. Silloin kun minulla oli aivan järkyttävä kiire ja pahimmat ruuhkavuodet, niin silti mä "kerkesin" olla sen ystäväni kanssa ja tukena, joka viikko useita tunteja. Ei toimikaan nyt toisinpäin. Nyt hänellä on se kiire, niin ei tietenkään ole aikaa laittaa edes kaksi kertaa vuoteen oma-aloitteisesti viestiä minulle. Minusta tämä on jo itsekkyyttä! En kaipaa enää tuollaista "ystävää" elämääni, vaikka miten ollaanki oltu kuin paita ja peppu joskus.

Vierailija kirjoitti:

Puhun nyt suoraan.

Mulle tulee näistä sosiaalisista jotka viestittää toiselle viestikäytöksellään että ei kiinnosta, että he ovat vähän m**kkuja. Suomessa ollaan tylyjä. Kiva sosiaalinen ihminen ei perustaisi noin pahaa kuppikuntaa, suhtautuisi lempeällä empatialla muihin, ei kaveeraisi säälistä huom!, vaan ei laittaisi noita ulkokultaisia "hei ihana nähdä, mennään joskus kahville!" Juttuja sellaiselle jota ei aio nähdä. Osaa rajoittaa sen lähipiirin niihin vain lähimmäisiin aidosti loukkaamatta ketään. Ettei kukaan vaan luule että on heidän kaveri vaikkei ole. Ehkäpä se onkin siis ne vähemmän sosiaaliset, jotka on kivoja tyyppejä, kun tarkemmin ajattelee. Sosiaaliset vaan verkostoituu mutta kohtelee kurjasti jos jostain ei ole enää hyötyä/on tiellä

Niin, tuossa on kyllä itua. Ehkä olen ekstrovertti pintaliitäjä, joka voi jutustella vähän kaikkien kanssa, mutta pitää vaan omaan porukkaansa tiiviisti yhteyttä. Aiemmissa kommenteissa oli hyvin perusteltuja väitteitä, miksi se on ilkeää. Aloin kuitenkin miettimään, miksi minusta olisi ilkeämpää rajata ihmisiä ulkopuolelle toteamalla heille, että älkää laittako viestiä, moikataan vaan kaupassa. Väitänkin että kyse on nimenomaan äärimmäisen ekstrovertin ja introvertin välisestä näkemyserosta.

Introvertille ihmissuhteen solmiminen saattaa vaatia ponnistelua. Sen vuoksi hän kokee, että muodostuneista suhteista täytyy pitää kynsin hampain kiinni ja loukkaantuu, mikäli hän ei saa vastapuolelta samaa huomiota. En siis voi varmaksi tietää, kun itse koen olevani ekstrovertti. Minulle ja kaltaisilleni ystäville ja kavereille (joita on piiriin kertynyt), tuntuu olevan itsestäänselvyys, että on ihmisiä, joiden kanssa rupatellaan ja vedetään small talkit, mutta se ei välttämättä tarkoita syvempää. Ikään kuin flirttailua baaritiskillä: molemmat tietää, ettei tämä mihinkään johda meidän kohdalla. Sen vuoksi ahdistun niiden ihmisten kohdalla, jotka varmaankin ajattelevat asiasta eri tavalla (heitä täälläkin näyttää olevan). Heitä saatan vältellä enemmän, kun koen etten pysty vastaamaan heidän vaatimuksiinsa sosiaalisissa suhteissa. En kuitenkaan ole ymmärtänyt, että heille täytyisi sanoa tämä asia päin naamaa. Oman ajattelumallini mukaan se olisi ikävää, kun mielestäni on normaalia olla mukava tyyppi kaikille. Aina ei vaan jaksa ja silloin on parempi olla hiljaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos he eivät edes vastaa sun viesteihin, niin tottakai lopetat häiriköinnin. Jos vastaavat kuitenkin, niin menisin case-by-case - yksipuolinen yhteydenpito isoäitiin joka kuitenkin ilahtuu viestistä on eri asia kuin oma ikätoveri, joka vastaa yksisanaisesti päivän viiveellä. Ei kannata roikkua ihmisissä jotka eivät ole kiinnostuneita sinusta.

Sana "häiriköinti" kuulostaa tässä kyllä vähän yliampuvalta. Ihan samanlaista viestittely oli meillä vuosia sitten, tosin ne ystävät ja lähisukulaiset oli "häiriköivät" vastavuoroisesti silloin. Mutta, niin, asia ymmärretty ja lopetan kyllä. ap

Jos ihminen ei vastaa mitään viesteihin, hän ei halua viestejä. Viestiminen jollekin joka ei halua viestejä, on häiriköintiä. Ei kannata piinata itseään (tai heitä) yhtään enempää tällaisten ihmisten kanssa. Et kuulosta saavan noista ihmisistä kuin pahan mielen.

Kyllä kyllä, mutta ihmettelen että aiemmin samanlainen viestittely ei ole ollut "häiriköintiä". Siinä on ollut kumpikin osapuoli mukana, ihan samanlaisissa jutuissa ja keskusteluissa. Missä vaihessa viestit muuttuu sitten niinko ööö häiriköinniksi? Kun toinen tuosta vaan yhtäkkisesti päättää että enpä enää vastaa ja haluaa kadota toisen elämästä, silloinko? Mä olen tippunut kärryiltä ja pahasti. ap

Silloin kun Whatsapp tuli yleiseksi. Ennen ihmiset laittoi tekstiviestejä vain silloin kun oli oikeasti asiaa. Nyt kun viestejä voi laittaa ilmaiseksi, niin jutut on pääasiassa turhaa liirumlaarumia ja jos kuuluu useampaan ryhmään, niin ei sitä edes jaksa katsoa kuka on kaivannut. Viestit ei enää merkitse mitään, koska niitä tulee monilta ja paljon.

Eli ne joille et vastaa, ovat "liirum laarumia" ja prioriteettilistasi häntäpäässä. Jos joku ajattelee näin minusta, niin eipä tuollaiselle enää tarvitse viestejä laittaakaan. Tämä vahvistanee ap:n epäilyt, ettei nuo vastaamattomat vaan välitä kun heillä on niitä "oikeitakin" ystäviä.

Missä kohtaa sanoin, etten vastaa? Joo en välttämättä vastaa heti, koska kokemuksesta tiedän, ettei siellä yleensä ole mitään kovin kummosta. Jos jollakin on minulle on oikeasti tärkeää asiaa niin soittakoot. Sä et selvästikään ymmärrä miten paljon on ihmisiä, jotka laittaa ihan turhia viestejä ja odottavat, että vastaanottaja on koko ajan läsnä ja on aktiivinen. Mulla on esimerkiksi perhettä/sukua ja meillä on whatsapp-ryhmä. Siellä käy keskustelu lähes koko ajan kaikesta jonniinjoutavasta hölynpölystä.

Joo on tosi mielenkiintoista, jos sukulainen on pilkkonut koko päivän puita ja nyt avasi kaljan sen kunniaksi (tölkistä kuva) ja tähän sitten odottaa puolelta sukua jotain reaktiota ja tadaa puolet alkoholistisuvusta laittaa kuvaa omista juomista ja siinä sitä ryhmässä viestitellään ja kukin ryyppää samalla omissa oloissaan samalla kuitenkin "sosialisoiden" ryhmässä muiden kanssa. Viikonloput pahimpia, mutta nyt monella lomautukset niin ryhmä on hyvin aktiivinen. Tämä nyt oli karkea esimerkki mitä se whatsappin yleistyminen teki. Ei tekstiviestien aikaan ollut tuollaista.

Kavereiden kanssa on myös ryhmä. Sinnekin tulee hirveästi kaikkea ns "turhaa". Puhumattakaan sitten ihan kahdenkeskisistä keskusteluista. Yksi kaveri saattaa laittaa kuvan aamukahvistaan ja tähän sitten odottaa jotain reaktiota, yleensä laitan kuvan omasta aamukahvista. Yhdellä kaverilla on koira ja tykkää laitella kavereille kuvia kuinka taas kävi koiransa kanssa piitkällä lenkillä ja tähän sitten pitää reagoida, koska muuten luulee kavereiden olevan vihaisia. Kyllä valtaosa viesteistä ainakin mun perheen/suvun/kaverieden kanssa on turhaa hölynpölyä. Voisi sanoa, että somehu*raaminen on siirtynyt wappiin. Odotan kauhulla sitä päivää, kun tykkäysominaisuus tulee whatsappiin. 

Ei mulle tartteisi viestejä laittaa ollenkaan. Ottaisin mieluummin puhelun sieluttoman viestin sijaan.

Ihan hirveän ilkeä ajatusmaailma. Kaverien keskeisissä keskusteluissa on tottakai välillä itselle "turhaa" tavaraa, mutta mitäpä tuosta. Kahdenkeskeisissä keskusteluissa tykkään vastaanottaa ja lähettää vaikkapa kuvia niistä aamukahveista, ja niin tykkää moni muukin. Siinä ei ole pointtina se että pitäisi kiljua riemusta siitä aamukahvista, vaan se että kaverille tuli mieleen "hei vitsi onpas kivan näköinen kahvi ja aamupala, voisin näyttää tän Tiinalle". Jos eka ajatus on se että voi v*ttu taas se Jaana-Pirjo laittaa jotain turhia kuvia, kannattaa miettiä miksi edes lasket nuo henkilöt kavereiksi. No, ei tarvitse ihmetellä jos ne kaverit kaikkoaa ympäriltä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puhun nyt suoraan.

Mulle tulee näistä sosiaalisista jotka viestittää toiselle viestikäytöksellään että ei kiinnosta, että he ovat vähän m**kkuja. Suomessa ollaan tylyjä. Kiva sosiaalinen ihminen ei perustaisi noin pahaa kuppikuntaa, suhtautuisi lempeällä empatialla muihin, ei kaveeraisi säälistä huom!, vaan ei laittaisi noita ulkokultaisia "hei ihana nähdä, mennään joskus kahville!" Juttuja sellaiselle jota ei aio nähdä. Osaa rajoittaa sen lähipiirin niihin vain lähimmäisiin aidosti loukkaamatta ketään. Ettei kukaan vaan luule että on heidän kaveri vaikkei ole. Ehkäpä se onkin siis ne vähemmän sosiaaliset, jotka on kivoja tyyppejä, kun tarkemmin ajattelee. Sosiaaliset vaan verkostoituu mutta kohtelee kurjasti jos jostain ei ole enää hyötyä/on tiellä

Niin, tuossa on kyllä itua. Ehkä olen ekstrovertti pintaliitäjä, joka voi jutustella vähän kaikkien kanssa, mutta pitää vaan omaan porukkaansa tiiviisti yhteyttä. Aiemmissa kommenteissa oli hyvin perusteltuja väitteitä, miksi se on ilkeää. Aloin kuitenkin miettimään, miksi minusta olisi ilkeämpää rajata ihmisiä ulkopuolelle toteamalla heille, että älkää laittako viestiä, moikataan vaan kaupassa. Väitänkin että kyse on nimenomaan äärimmäisen ekstrovertin ja introvertin välisestä näkemyserosta.

Introvertille ihmissuhteen solmiminen saattaa vaatia ponnistelua. Sen vuoksi hän kokee, että muodostuneista suhteista täytyy pitää kynsin hampain kiinni ja loukkaantuu, mikäli hän ei saa vastapuolelta samaa huomiota. En siis voi varmaksi tietää, kun itse koen olevani ekstrovertti. Minulle ja kaltaisilleni ystäville ja kavereille (joita on piiriin kertynyt), tuntuu olevan itsestäänselvyys, että on ihmisiä, joiden kanssa rupatellaan ja vedetään small talkit, mutta se ei välttämättä tarkoita syvempää. Ikään kuin flirttailua baaritiskillä: molemmat tietää, ettei tämä mihinkään johda meidän kohdalla. Sen vuoksi ahdistun niiden ihmisten kohdalla, jotka varmaankin ajattelevat asiasta eri tavalla (heitä täälläkin näyttää olevan). Heitä saatan vältellä enemmän, kun koen etten pysty vastaamaan heidän vaatimuksiinsa sosiaalisissa suhteissa. En kuitenkaan ole ymmärtänyt, että heille täytyisi sanoa tämä asia päin naamaa. Oman ajattelumallini mukaan se olisi ikävää, kun mielestäni on normaalia olla mukava tyyppi kaikille. Aina ei vaan jaksa ja silloin on parempi olla hiljaa.

Mistä päättelet toisen osapuolen tietävän etukäteen ettei flirttailu baaritiskillä johda mihinkään? Moni löytää kuitenkin tällaisten kohtaamisten kautta jopa elämänkumppanin itselleen.