Mieleennpainuneet tölväykset/möläytykset ystävien suusta

Meillä oli aivan ihanat häät niitä kehuttiin kovasti . Yhtä paria emme olisi halunneet kutsua mietimme kauan, että kutsummeko no kohteliaisuudesta kutsuttiin kun nuoruudessa olimme paljon yhdessä ja oli kivaa. Tämän rouvan puoliso vain on täysi moukka , joka oli se suurin syy kutsummeko vai emme. No suureksi hämmästykseksi nämä tulivatkin. Rouva tuli sitten vitivalkoisessa mekossa .. no sitten tuli lempikappaleeni ja herra tulikin hakemaan minua tanssiin ( olin menossa hakemaan sulhastani tanssiin) no en kehdannut kieltäytyä . Tämä herra sitten sanoi minulle no on teillä upeat häät, mutta voin kyllä sen verran palauttaa maan pinnalle, että tuo musiikki.. no siihen hämmästyksekseni sain jotain sanottua, että minun mieheni ja minun lempimusiikkiani siihen ei sanonut sitten enää mitään.Olisi pitänyt olla ehkä humppaa . Kaikki meni upeasti mutta olisi pitänyt jättää kutsumatta 🤣. Tälläinen muistui mieleeni. Nuoria olimme ja liian kilttejä. Nykyään lähinnä huvittaa ja kovasti.😅

Hääjutuista tulee mulla mieleeni mieheni kaverin vaimo. Hän oli ottanut viiniä jonkin verran ja sanoi mulle sun hääpuku ei ollut yhtään romanttinen tämä on vaimo on todellinen hiirulainen ja hääpukuni oli todella upea! Silloin nauratti, mutta en enää ole tekemisissä. 

Ystävä kuvaili minua sanoin: "sä et oo sellainen, mitä tyypillisesti ajatellaan kauniina".

Thanks! 

Eron jälkeen muutin uuteen asuntoon ja puolet tavaroista jäi exälle (tai oikeastaan enemmänkin, kun en jaksanut niistä tapella). Uudessa kodissa ei sitten alkuun ollut juuri muita huonekaluja kuin sohva, ruokapöytä, tuolit ja sänky. Kutsuin kavereita viettämään iltaa, kun olin saanut kodin jonkinlaiseen kuntoon ja yrittänyt sisustaa kivaksi. Yksi kavereistani ihmetteli kovaan ääneen, ettei ole koskaan nähnyt aikuisella ihmisellä niin vähän tavaraa. Eikä tarkoittanut tätä siis missään positiivisessa minimalismi -mielessä vaan oli aidosti ihmeissään tilanteestani. Jäi jotenkin v..uttamaan. 

Kun ensimmäinen lapseni oli syntynyt, sanoi likkakaverini "en ole koskaan nähnyt noin rumaa lasta". 

Vierailija kirjoitti:

OT: Lapsettomat/lapsia saaneet: Itselleni tulee mieleen siitä et voi lapsettomassa ymmärtää se, että kuvitellaan ettei toinen pysty ymmärtämään sitä kaikkinielevää, altruistista rakkautta, jonka äitinä kokee. Itse en pystynyt mitenkään kuvittelemaan, millaista äitinä oleminen voisi olla ennen kuin ensimmäisen lapseni sain. Siis tunnemielessä.

Tulin äidiksi 36-vuotiaana, joten olin jo tottunut elämään lapsettomana aikuisena design-kodissani; matkustellen ja ravintoloissa viihtyen. Ennen kuin lapsi

"Ennen kuin lapsi tuli elämäämme, voin sanoa että minulla ei ollut kalpeintakaan aavistusta, miten voi rakastaa. Miehen, lemmikin tai sisaruksen rakastaminen on erilaista." Kuinka yksinkertainen täytyy ihmisen olla kuvitellakseen, että voi tietää, miltä toisen ihmisen tunteet tuntuu?! 

Lapsuudenystäväni sanoi yhteiselle tutullemme, että 'Muista ettet vie kaikkia miehiä siellä kapakassa, vaan jätä joku tuolle "NN:llekin" (minä).'

Olin menossa paikalliseen kapakkaan tämän tuttavan kanssa ja ystäväni oli kutsunut meidät luokseen drinkille ennen tätä. 

Olin kyllä ihmeissäni tästä kommentista, sillä vaikka tuttumme oli erittäin kaunis, niin en itsekkään ollut mikään hylkiö, vaan minulla oli ihan yhtä paljon vientiä kuin hänellä :-))

Jälkeenpäin tuli mieleen että ehkä tuttumme oli kertonut vähän eri tarinan ystävälleni, joka alkoi sääliä minua ;-)

Kaverini teki hassun virheen eräässä viestissään, huomioonottaen, että hän on juuri sen alan asiantuntija johon helppo virhe liittyi. Kun vitsaillen huomautin tästä, sillä tavalla kuten ystävät toisiaan saattavat kiusoitella, eli hyväntahtoisesti, niin sain vastaukseksi, että "älä sinä työtön ala minua neuvomaan". En ole työtön, vaan vakavasti sairas ja siksi työkyvyttömyyseläkkeellä. Ilmeisesti alhaisen statukseni vuoksi en saa enää edes vitsillä haastaa suurta veronmaksajaa..

Vierailija kirjoitti:

Kaverini teki hassun virheen eräässä viestissään, huomioonottaen, että hän on juuri sen alan asiantuntija johon helppo virhe liittyi. Kun vitsaillen huomautin tästä, sillä tavalla kuten ystävät toisiaan saattavat kiusoitella, eli hyväntahtoisesti, niin sain vastaukseksi, että "älä sinä työtön ala minua neuvomaan". En ole työtön, vaan vakavasti sairas ja siksi työkyvyttömyyseläkkeellä. Ilmeisesti alhaisen statukseni vuoksi en saa enää edes vitsillä haastaa suurta veronmaksajaa..

Ja täydennän, että kaveri siis oikeasti suuttui (naama punottui ja kirosanat lensi kun avautui kohdatessamme tästä rikkeestäni), eikä siis vain kuittaillut vitsillä takaisin. Olin ihan järkyttynyt, että hän piti itseään niin paljon ylhäisempänä ihmisenä että kehtasi tuolla tavalla sanoa.

"Kyllähän sinun kelpaa matkustella kun sulla ei ole lapsia!"

Olen kuullut tämän moneen kertaan ja jopa toistuvasti samalta ystävältä, enkä koskaan osaa oikein muuta kuin hymyillen nostella harteitani. Ihan kuin se olisi minun syy, että hänellä on nuo kiviriipat ja minä olen valinnut toisenlaisen elämän. 

Kuka hänet on ase ohimolla pakottanut tekemään lapsia? :D En se ainakaan minä ollut! :D 

Ja totta, minun on hyvä näin lapsettomana matkustella. Jos sinä et lasten takia pääse reissuun, tai se matkustaminen niiden kanssa on, sanotaan nätisti, vähemmän nautinnollista, niin se on voi voi. :) 

Ystävät jotka ovat sanan säilällä pistelleet kahdenkeskiseen keskusteluun asiaankuuluvia, kriittisiä huomioita, ovat arvokkaita. Tilanteita, joissa ystävä on möläyttänyt jotain "palautteen" muodossa, yhdistää aina tietynlainen jäätyminen. Jälkikäteen vasta ymmärtää mitä edes tapahtui. 

"En voisi ikinä olla sellaisen miehen kanssa. Mutta sä oot just sellainen tyyppi joka päätyy väkivaltaiseen suhteeseen!" Parikymppisinä sinkkuina yhdessä ulkomailla, puheena oli majapaikan keski-ikäisen isäntäparin myrkyllinen avioliitto.

Enää ei olla tekemisissä, vuosien varrella on jäänyt mieleen hänen suustaan myös seuraavat helmet:

"Oot sellanen josta voi tulla alkoholisti!" (ei ole ongelmaa päihteiden kanssa) 

"Sulla on muuten paljon samoja vikoja kun äidilläs."  (olimme kieli poskessa tuskailleet molempia yhdistäviä hankalia äitisuhteita)

Kun kerroin läheiselle ystävälle ensimmäisen kerran koulukiusaamistaustastani, hän kommentoi muka ymmärtäväisellä sävyllä: "Siihen oli varmaan joku syy."

"Turpa kiinni!!"  Ystävä karjaisi suoraan päin naamaa kotonani hänelle pidetyissä juhlissa. Vieraina pääasiassa hänen ystäviään joiden ilmeet ja totaalinen tunnelman jäätyminen on varmasti piirtynyt mieleen heillekin. Ystävän kumppani yritti kankeasti paikkailla, säälitti.

"Mä katoin et vittu sä oot lihonut" 

"Se pyysi sun numeroa mut sanoin sille et ei kannata yrittää kun oot vähän "muuttunut" nykyään"

Möläytyksistä kuuluisa, edelleen hyvä ystäväni joskus lukiossa. Olin palannut vaihdosta +8kg.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija wrote:

Mä itse kerran totesin yhdelle työkaverilleni ihan silleen hyvällä, että oletpas sinä hoikistunut kovasti! Hän meni jotenkin vaisuksi ja noloksi ja selitteli jotain, että varmaan koiralenkkien takia.

Oli hommannut koiran jokin aika sitten ja ilmeisesti sen myötä siis liikkunut enemmän ja laihtunut.

Hän loukkaantui kommentistani, vaikken tosiaankaan tarkoittanut mitään pahaa. Ei hän aiemminkaan lihava ollut, mutta näytti kieltämättä paremmalta kun oli laihtunut.

Toisten ihmisten lihomiset ja laihtumiset eivät ole asioita, joista kommentoidaan heille päin naamaa. Saati sitten, että niitä arvostellaan ulkonäön parantumisena tai huonontumisena. Tämä pitäisi olla jokaiselle ihan selvää. 

Mun mielestä taas ystävän pitää sanoa noista. Jos sun ystävällä lähtee dokaaminen käsistä niin kehotatko häntä vaan jatkamaan dokaamista? Tuskin. Sama asia jos ystävä lihoo, niin pitää siitä sanoa. Kyllä se sen itse tietää joo, mut niin tietää sekin jolla dokaaminen lähtenyt. Normaalille ihmiselle sen toimii motivaattorina alkaa laihduttamaan ja parantamaan henkistä ja fyysistä hyvinvointia, mikä todellakin kuuluu oikealle ystävälle. Jos taas tämä on heikkoluonteinen uhritutuja niin se on voi voi sitten. 



Ja laihtumisesta pitää varsinkin sanoa, sillä se kohottaa itseluottamusta kun muut huomaa töiden tuloksen. Kyllä salilla treenaavat tykkäävät kuulla kehityksestä, sillä tekevät sen eteen kovasti töitä. Ja faktahan se on, että laihtuminen kohentaa ulkonäköä merkittävästi.

Tapasin vuosien vuosien jälkeen lapsuuden/nuoruuden ekan tyttöystäväni sattumalta eräällä luennolla. Seurustelimme varhaisteneinä 13 vuotiaina jokusen kesäkuukauden. Nyt olimme keski-ikää lähestyviä. Luennon jälkeen lähestyin häntä -näin ettei hän ihan heti tunnistanutmutta sitten vaihdettiin kuulumiset. Meistä tuli FB -kavereita ei sen kummempaa. Joitakin viestejä vaihdettuamme hän kirjoitti: Mä tiedän mitä sä yrität mut ei tuu onnistumaanmä oon naimisissa ja äititurha luulo. Olin että mitä helv? Itsekin naimisissa ja tuollaisia ajatuksia ei todellakaan ollutEn vastannut mitään vaan lopetin FB -kaveruuden siihen. Hänellä ei ollut kaikki ihan kohdallaan. 

Vierailija kirjoitti:

En muista olenko jo nämä ikuisesti mieleenpainuneet asiat kirjoittanut, mutta:

Mieheni teki itsarin (lapset alle 3, 2 kpl), eräs miespuolinen lohdutti samana iltapäivänä sanoen että kyllä sä uuden miehen löydät.

Kaveri jolle soitin tämän asian sanoi: no ei sitten muuta keksinyt.

Eivät lähde mielestä. Vääriä kavereita.

Se mies saattoi yrittää tosissaan lohduttaa. Olisin itsekin voinut sanoa, koska olisin ajatellut, että leski ehkä eniten tätä pelkää. Ja samalla kehu, että taso riittää, vaikka lapsia on.

 

 

 

 

 

Minulla on lapsuudesta asti ollut "ystävä", tai niin ainakin luulin. Olen esim. hänen esikoisensa kummi. Kerran kävin hänen luonaan alkuvuodesta, jolloin hän kertoi miehensä kanssa järjestäneen uuden vuoden juhlat. Kertoi, että he olivat kutsuneet sinne kaikki parhaat ystävänsä ja katsoi minua hyvin ilkikurisesti. Eipähän siihen oikein voinut mitään kommentoida, mutta aika ikävä olo tuli.

Olin aikoinaan pienipalkkaisessa työssä, josta kuitenkin tykkäsin kovasti. Kaveri tuli käymään ja huomasi, että minulle tulee paikallinen, paperinen sanomalehti. Hän ihmetteli, että miten sinulle köyhälle tulee sanomalehti?

lapsuudenystäväni äiti katseli valokuvaani. Loihe lausumaan: on se kumma miten rumistakin tulee kauniita kuvia!

No, tämä oli sama täti joka taidemuseossa katseli taulua "Stilleben" ja totesi: ei nuo minusta enää ole elossa!

Välkky siis.

"Sun kanssasi on mukavampaa kännissä on selvänä et puhu mitään".

Olen alkoholisti.

Olin kuitenkin ollut (taas kerran) raittiina muutamia viikkoja, kun sain kutsun ystäväni synttärijuhliin. Puolet vieraista oli minulle täysin tuntemattomia päivänsankarin sukulaisia. Vieraat istuivat suuren pöydän ääressä, joka oli täynnä tarjottavia. Vähän ujona esittelin siinä itseni kaikille. Päivänsankari kailotti suureen ääneen: "Tule sinä tähän boolimaljan viereen istumaan, niin voit kauhoa siitä suoraan vaikka kauhalla suuhun!"  

Kai se oli olevinaan huumoria (?) mutta mua ei kyllä ilahduttanut yhtään tuollainen julkinen nolaaminen vieraiden ihmisten edessä. 

"Tiedätkö mitä 50 vuotta sitten tommosille elinkelvottomille ois tehty,heitetty kaivoon" ja paskainen röhänauru päälle. Kaverin isä minulle,12vuotiaalle jolla oli juuri todettu reuma ja ennestään oli jo migreeni sekä useita ruoka-aine allergioita. Täyty myöntää että olin vahingoniloinen,kun äijä sai pari vuotta myöhemmin sydärin ja raivosi kun vaimo lääkärin määräyksestä syötti pelkkää salaattia eikä tupakkaakaan saanut enää polttaa

"Näytät Anita Hirvosen ja Freddy Krugerin risteytykseltä",luokkakaveri kun minä tuolloin pahasta aknesta kärsinyt ysiluokkainen tulin luokkaan uudessa tukassani joka oli kirkkaapunainen permis

"Pilaat meidän kaikkkien reissun,se on niin alussa  että ties vaikka menee kesken!" kaveri risteilyllä kun olin viikkoa aiemmin tehnyt positiivisen raskaustestin enkä suostunut juomaan alkoholia