Lue keskustelun säännöt.
Mieleennpainuneet tölväykset/möläytykset ystävien suusta
Onko muilla jäänyt möläytykset elämään mielensopukoihin? Ei välttämättä ole loukkaukseksi tarkoitettu, mutta silti hieman kirpaissut. Itseäni on jäänyt mietityttämään ystäväni tokaisu siitä, ettei koskaan voisi työskennellä tai asua kanssani. Olemme olleet joskus samassa työpaikassa n. 1,5 vuotta, joten jäi hieman kaivelemaan, että miksi olin niin kamala työkaveri. Kyllä minä voisin ystäväni ottaa hätätapauksessa kanssani asumaan (olen toisen kaverin yhden kerran ottanutkin), tosin vain väliaikaisesti, koska tarvitsen oman tilani. Muita möläytyksiä?
Kommentit (1150)
Meillä oli mieheni kanssa vähän riitaa, kun en halunnut tehdä yhtä juttua, mitä mies olisi halunnut. Noin tunnin päästä tästä, hän lirkutteli, että "minun ihana ja kaunis ja rakas vaimoni..." (tämä tuntui hyvältä), ja jatkoi "...joka aina suostuu kaikkeen mitä minä haluan". Sillä hetkellä tuolta aloitukselta putosi pohja, tuntui että hän tarkoitti koko lauseella ihan päin vastaista, enkä varsinkaan ole ihana, enkä kaunis, enkä rakas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaveri saunassa minulle:
"onpa sulla lörpät häppärit - noin isot - vähän ku dumbon korvat".
Jaa mikäs siinä - mutta tarviiko aina sanoa kaikkea mitä ajattelee ääneen.
Olin varmaan yläasteella, kun kaksi äitini kaveria oli meillä kahvilla. Toinen sanoi minusta, että "Onpa Minnasta tullut pitkä." "On, ja lihava", jatkoi toinen. Olin alipainoinen.
Vierailija kirjoitti:
Kuulin ylioppilasjuhlieni jälkeen, että yhdet naapurit, jotka oli kutsuttu juhliin, olivat sanoneet, että "ei kai me sen juhliin haluta mennä". En olisi ehkä halunnut tietää. En nyt millään muista, että kävikö ne juhlissani, kun siitä on jo niin kauan.
Tuollaisen sanoja on törppö mutta en tiedä onko vielä törpömpi se joka sen sitten juoruaa sille josta on puhuttu.
Se tuntuu tahalliselta ilkeilyltä ( no, riippuu toki tilanteesta mutta esim juuri tuossa sinun tapauksessa esim).
Työpaikan pikkujoulussa vieressä istuva työ’kaveri’ arvosteli ulkonäköäni toisella puolellaan istuvalle. Oli varmaan niin kännissä, että luuli kuiskaavansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tapailin nuorena yhtä miestä muutaman kuukauden ajan, mutta emme olleet lopulta sopivia toisillemme ja päätin tapailun. Kerroin tapailun päättymisestä ystävälleni, joka totesi asiaan että "joo, no ei sulle pysyvää miestä koskaan voisi löytyäkkään".
Nykyisen mieheni kanssa olemme pitäneet yhtä jo viisi vuotta. Kyseinen ex-ystäväni on sen sijaan edelleen huomattavan ylipainoinen, sänkitukkainen ja sinkku.
Vierailija kirjoitti:
Melissa75 kirjoitti:
Eräs työkaveri on mestari piiloveetuilija:
- voi kun voisin olla yhtä rohkea kuin sinä ja olla välittämättä pienestä pyöristymisestä (Kahvihuoneessa otin pullaa)
- onpa hieno mekko - joillekin sopii tosi hyvin väljät vaatteet, joista ei näy muodot.
- sulla on niin kiltti mies - eihän sitä muuta tarvitsekaan - kunhan rakastaa.
- lomamatkastani - kiva että jotkut vielä jaksaa käydä siellä (Bulgaria). Onhan se turistirysä, Mutta paikallisille tärkeä tulonlähde
- - - jne en edes muista kaikkia. Jotenkin sitten aina jatkaa tarinaa ja yrittää lievittää piikkiään...Mulla työpaikalla samanlainen tyyppi, mutta hän on vielä ns tyhjännauraja. Joka lauseen perään sellainen ihmeellinen nauru - myös vakavien ja neutraalien juttujen perään. Lisäksi mielistelee kaikkia miehiä ja ylempiä pomoja sellaisella lässytyksellä ja nauramalla kaikille heidän jutuilleen.
Raskas työkaveri
Mullekin on tullut työkaveriksi tuollainen hohottelija. Joka asian perään hoh-hoh-hoo. Voi toki välillä vitsailla, mutta joistain asioista pitäisi osata puhua asiallisesti. Pitää aina vähän skarpata että onko tässä nyt vitsi menossa vai ihan työasia, joka pitäisi hoitaa. Olen itse lopettanut vitsailun täysin tuon kanssa, en vaan jaksa. Huumorintajuuni iskee enemmän sellainen salahauskuus, ettei tarvitse hohottamalla osoittaa että nyt lipsahti suusta jotain vitsikästä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
lapsi on lahja! kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystäväni, jolla on yjksi lapsi ja joka tiesi minulla olleen keskenmenon:
"Sä et vaan voi tietää, kun sulla ei oo lapsia".
Kamalaa.
Niin on, kun taustat tietää. Normaalisti ihan totta kylläkin.
Tämä: "Lapsettomat ei ymmärrä"-asenne on valitettavan yleinen.
Olen lapseton, mutta työskennellyt kasvatusalalla 15 vuotta. Ja olen ollut lapsi itsekin.
Jos jotain, koen kenttäetuna ettei _joka_asia mene henkilökohtaiseksi tai tunteen kautta. Työstäni saan jatkuvasti kiitosta, ylennyksiä on tullut, vanhemmat arvostavat työni jälkeä ja lapset roikkuu lahkeessa ja kertovat tykkäävänsä. Koen täten jotain lapsista ymmärtäväni.
Ei pidä aina yleistää...Sori nyt vaan mutta lapseton ei ymmärrä vanhemmuudesta mitään. Sen kyllä aina puheista huomaakin. Ja miten voisikaan ymmärtää. Se on jotain aivan täysin muuta kuin työ.
T. Itsekin kasvatusalalla
Ainakin sen ymmärtää helposti, että monet lapsia hankkineet katuvat äärettömästi tekoaan. Siitä pinteestä kun ei mitenkään pääse eroon, ja elämä on sitten mitä se on - ainakin sellaiset valittavat aivan hirveästi arjestaan. Jos ei kaduttaisi, niin ei kai olisi tarvetta valittaakaan jatkuvasti.
Siis häh? Millaisia kavereita sinulla on? Olen kahden lapsen isä, mutta en siis tunne ketään, joka olisi katunut lapsiaan! Sellainen tuntuu kyllä uskomattomalta asenteelta. Jollain on saattanut tulla ns. vahinkolapsi, mutta jälkikäteen sekään ei ole kaduttanut. Päinvastoin. Mutta aivan hämmästyttävä asenne on, jos "katuu äärettömästi". Onko näin pinnallisia idiootteja ihan oikeasti olemassa?[/
Luulen, että tuo on vain tämän kirjoittajan oma käsitys ja oletus. Tiedä sitten miksi haluaa ajatella niin.
Se, että kertoo olleensa väsynyt ja pienen/pienten lasten vanhempi tai valittelee kuinka on rankkaa EI tarkoita sitä, että lastaan katuu tmv.
En ymmärrä miten ilkeämielinen pitää olla, että asian noin kääntää?
Olen samaa mieltä kuin sinä ja lähipiirin lapset vanhemmilleen kultaakin arvokkaampia, kuten itsellenikin omani.
On ollut rankkaa mm.lapsen sairauden kanssa, mutta en hänestä luopuisi koskaan tai kadu.
Ihan voisi pienemmässä mittakaavassa sanoa, että kaikki ketkä arvostelee jaksamistaan tm. töissä, opiskeluissa tai puolisoaan sekä mahdollisesti sukulaisia ja ystäviä niin katuvat kovin kun ovat edes koskaan tutustuneet tai sellaiseen työhön/tilanteeseen ”joutunut”.
Eli ei saisi milloinkaan sanoa mitään arjen hankalista asioista tai katuu valtavasti. Tällä logiikalla ei pitkälle pötkitä.
Vierailija kirjoitti:
Kerroin kaverille isäni sairastavan haimasyöpää, johon siis tyyliin 99% sairastuneista kuolee ja kuinka olen siitä nyt kovin surullinen. Hän tokaisi takaisin, että "minunkin isälläni on maksakirroosi - nyyh". Kaverin isä oli täysin alkoholisti ollut jo viimeiset 40 vuotta eikä diagnoosi päivittäistä juomatahtia hidastanut, vaikka siitä johtui. Kirpaisi siksi, että ihan kuin sairaudet olisivat hänen mielestään täysin verrattavissa toisiinsa, vaikka toki tietynlainen samanlainen alakulo ja huoli isästään kummallakin oli.
Mielestäni sinä täsdä suhtaudut tois vähättelevästi hänen suurunsa siitä että isänsä on alkoholisti joka kuolee sairauteensa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerroin kaverille isäni sairastavan haimasyöpää, johon siis tyyliin 99% sairastuneista kuolee ja kuinka olen siitä nyt kovin surullinen. Hän tokaisi takaisin, että "minunkin isälläni on maksakirroosi - nyyh". Kaverin isä oli täysin alkoholisti ollut jo viimeiset 40 vuotta eikä diagnoosi päivittäistä juomatahtia hidastanut, vaikka siitä johtui. Kirpaisi siksi, että ihan kuin sairaudet olisivat hänen mielestään täysin verrattavissa toisiinsa, vaikka toki tietynlainen samanlainen alakulo ja huoli isästään kummallakin oli.
Mielestäni sinä täsdä suhtaudut tois vähättelevästi hänen suurunsa siitä että isänsä on alkoholisti joka kuolee sairauteensa.
Minähän kirjoitin, että toki samanlainen alakulo ja huoli kummallakin omasta isästään oli - surua en missään nimessä vähätellyt, mutta mielestäni sairaudet ei oikein ole ns. verrattavissa toisiinsa. Toinen on tavallaan itse hankittu omilla teoilla ja varsinkin omilla teoilla ylläpitäen, toinen ei niinkään kuin huono arpa lotossa. Molempien isät jo kuolleet, mutta molemmat kyllä toisiaan niinä hetkinä tuki ilman minkäänlaista katkeruutta tai kaunaa ja yhtä lailla itkien, koska tiesi miltä toisesta tuntui.
Vierailija kirjoitti:
Tapailin nuorena yhtä miestä muutaman kuukauden ajan, mutta emme olleet lopulta sopivia toisillemme ja päätin tapailun. Kerroin tapailun päättymisestä ystävälleni, joka totesi asiaan että "joo, no ei sulle pysyvää miestä koskaan voisi löytyäkkään".
Nykyisen mieheni kanssa olemme pitäneet yhtä jo viisi vuotta. Kyseinen ex-ystäväni on sen sijaan edelleen huomattavan ylipainoinen, sänkitukkainen ja sinkku.
sänkitukkainen ja sinkku. Siviilisäätynä sinkku voi olla seurustelusuhteessa/avoliitossa. Et tajuu et sänkitukkainen yleensä on lepakko. En mäkään kaikkia seurustelusuhteitani tiedota ex-ystävlle, jos kenellekkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Sulla on ollut aikaa tehdä gradu vaikka kuinka paljon!" on ystävättäreni täysin empatiakyvytön ja elämää ymmärtämätön tokaisu (hän on ainut lapsi).
Vierailija kirjoitti:
Olin varmaan yläasteella, kun kaksi äitini kaveria oli meillä kahvilla. Toinen sanoi minusta, että "Onpa Minnasta tullut pitkä." "On, ja lihava", jatkoi toinen. Olin alipainoinen.
Kai äitisi sanoi jotain niille?! Järkyttävää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Sulla on ollut aikaa tehdä gradu vaikka kuinka paljon!" on ystävättäreni täysin empatiakyvytön ja elämää ymmärtämätön tokaisu (hän on ainut lapsi).
Ei ainoat lapset automaationa ole empatiakyvyttömiä ja esim. ahneita, kuten usein kuulee. Päin vastoin eivät ole joutuneet verissä päin tappelemaan saadakseen osuutensa, joten osaavat ihan normaalisti jakaa asioita. Ihme klishee taas kevyesti heittona!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin varmaan yläasteella, kun kaksi äitini kaveria oli meillä kahvilla. Toinen sanoi minusta, että "Onpa Minnasta tullut pitkä." "On, ja lihava", jatkoi toinen. Olin alipainoinen.
Kai äitisi sanoi jotain niille?! Järkyttävää.
Ei se niille sanonut, mutta mulle sanoi myöhemmin siitä toisesta, että se aina sanoo meitä sisaruksia lihaviksi, vaikka oltiin hoikkia, ja vaikka se itse ja oma lapsenlapsi oli lihavia, niin niiden painosta ei puhunut koskaan mitään. Eikä äitikään niille koskaan puhunut painosta mitään.
Kehitysvammaisesta lapsestani: "hyi". Että voi olla kolmikirjaimisessa sanassa niinkin paljon voimaa. Aloin itkemään, koska lapsella oli rankat hoidot päällä enkä ollut vieläkään asian kanssa ihan sinut. No, onneksi ei ollut kovin läheinen ystävä, mutta ainoa sellainen.
Vierailija kirjoitti:
Kehitysvammaisesta lapsestani: "hyi". Että voi olla kolmikirjaimisessa sanassa niinkin paljon voimaa. Aloin itkemään, koska lapsella oli rankat hoidot päällä enkä ollut vieläkään asian kanssa ihan sinut. No, onneksi ei ollut kovin läheinen ystävä, mutta ainoa sellainen.
No jo oli tökerö ihminen. Onneksi heitit moisen ääliön oitis ulos elämästäsi.
Entinen työkaveri ruokiksella nälvi usein ulkonäköäni.
Tietäen minunkin käyneen työterveysvuositarkastuksessa uteli kaikenlaista no en vastannut.
Lopulta halusi tietää, että sanoiko se lääkäri mitään tuosta sun painostasi?
Ennenkuin huomasinkaan olin esittänyt vastakysymyksen.
Entä sanoiko mitään tuosta sun tyhmyydestäsi?
Kysymykset loppuivat ja alkoi mökötys.
Noh.. tää on aika uus mutta..
Aloitettiin yhtäaikaa koulunkäynti kaverin kanssa tällä viikolla, eri kouluissa tosin ja eri alat. Puhuttiin siitä puhelimessa yks päivä ja sovittiin että jutellaan uudestaan kun koulut on alkanut ja että saatiinko rahoitusta opinnoille jne.
Noh kerroin että mulla oli rankka päivä, voitasko soittaa. Hänellä oli tehtäviä (on tosi tarkka koulunkäynnistä). Kysyin no entä sitten myöhemmin ja lopulta kysyin että ees 10min jos puhuttais?
Vastasi siihen, että "Jutellaan sitten kun on jotain uutta kerrottavaa."
Mulla oli siis sukulainen joutunut teholle ym ja rankka aloitus.. ett olisin kerrankin ollut valmis juttelemaan jonkun kanssa.. laitoin sit viestiä näistä asioista. Ei soittanut, viestitteli kyllä.
En häntä syyllistä mut joskus möläyttelee/töksäyttelee. Hyvissä välissä ollaan eli ei siitäkään kyse, haluaa vain tehdä tehtävät oikein jne. Sillai ymmärrän kyllä ja kunnioitan sitä että panostaa kouluun, mutta silti... olin sanonut että rankka päivä. ☹
Itse olen häntä kuunnellut kun on ollut hänellä rankkaa.
Allekirjoitan. Lyhyt mies on vikkelämpi käänteissään, usein myös tosi vahva. Lisäksi siitä on sängyssä vain etua kun pituudet ovat melkein samat, homma toimii. Tätä ei tiedäkään sellainen nainen joka etsii pitkää miestä näyttääkseen itse lyhyemmältä ja pienemmältä. :)