Lue keskustelun säännöt.
Mieleennpainuneet tölväykset/möläytykset ystävien suusta
Onko muilla jäänyt möläytykset elämään mielensopukoihin? Ei välttämättä ole loukkaukseksi tarkoitettu, mutta silti hieman kirpaissut. Itseäni on jäänyt mietityttämään ystäväni tokaisu siitä, ettei koskaan voisi työskennellä tai asua kanssani. Olemme olleet joskus samassa työpaikassa n. 1,5 vuotta, joten jäi hieman kaivelemaan, että miksi olin niin kamala työkaveri. Kyllä minä voisin ystäväni ottaa hätätapauksessa kanssani asumaan (olen toisen kaverin yhden kerran ottanutkin), tosin vain väliaikaisesti, koska tarvitsen oman tilani. Muita möläytyksiä?
Kommentit (1150)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pienet tissini ovat aiheuttaneet monissa ihmisissä ihmetystä kautta aikojen. Olen siis aina ollut todella hoikka ja rintani ovat olleet pienet eivätkä tästä tule kasvamaan. Lapsiakaan en halua, eli sekään ei tähän "ongelmaan" auttaisi :)
Kronologisessa järjestyksessä:
- veljeni vaimo (todella töykeä ihminen, nykyään onneksi ex) oli raskaana, jonka myötä oli saanut hieman lisäkiloja ja toki rinnatkin olivat siinä kasvaneet. Huomautti minulle ihan ohimennen, että hankkiutuisit raskaaksi, niin saisit sinäkin tissit.
- ent. poikaystäväni vuosien takaa ihaili kroppaani ja sanoi, että onneksi sulla ei kuitenkaan ole tissejä, muuten olisit "liian kuuma." Kai tuo oli tarkoitettu kehuksi, mutta aika paska fiilis siitä jäi silti.
- toinen entinen poikaystäväni vitsaili, että mennäänkö tuonne hankkimaan sulle tissit (ajoimme plastiikkakirurgin vastaanoton ohi).
- selitin kämppikselleni (nainen) juuri kuinka olin aamulla tokkurassa vaihtanut vaatteita verhot auki. Huoneestani siis hyvät näkymät vastakkaisen talon asukkaille. Kämppis rehahti nauruun ja sanoi, että no onneksi ei ole juuri mitään nähtävää, samalla rintamustani vilkuillen.
- toinen kaverini rupesi illanistujaisissa suureen ääneen selittämään, kuinka miehet tykkäävät rehevistä naisista joilla on kivat tissit. Olimme siis minun asunnollani. "Keskustelu" käytiin niin, että kaveri jauhoi aiheesta ja osoitti kommenttinsa minulle. En muista, mitä kakistelin vastaukseksi, koin tilanteen loukkaavana ja asiattomana. Postasi myös feseen jonkun "hupisivuston" listan, jossa käytiin läpi syitä, miksi miesten mielestä isommat naiset ovat viehättävämpiä. Tägäsi minut tähän jostain syystä. En tiedä, kuinka minun olisi tullut tähän reagoida? Myötäillä, että juu näinhän se on, harmi että minä se vaan olen tällainen lauta luuviulu?
Näitä olisi varmaan enemmänkin, jostain syystä tissini siis ovat monen ihmisen mieltä painaneet (eivät onneksi selkääni, hah hah). Monien vuosien paskaa itsetuntoa nämä kommentoijat edesauttoivat, nyt kolmevitosena ei onneksi enää kiinnosta kommentit olemattomista daisareistani...
Komppaan vähän:
Kehityin hitaasti, menkat alkoi 14v, rinnat kasvoivat myöhään. Pitkään oli A, 18v B.
Tajuan nyt, että ihan kelvolliset nekin olivat mutta nuorena tunsin olevani puutteellinen. Olin hoikkakin. Tai rimppakinttu, miten vaan.Asiaa ei auttanut ns. paras kaverini, joka oli (ja on varmaan yhä) nälvinnän mestari. Kerran hän kertoi, miten hän pyörittelee mielessään jotain repliikkiä ja odottaa sopivaa hetkeä...
Sen jälkeen en koskaan pitänyt hänestä aidosti.
No, tämä kaveri letkautteli mulle rinnoistani monta kertaa. Se sattui.
Myöhemmin rintani kasvoivat, mutta vielä häideni alla, jolloin kuppikokoni oli C, hän letkautti pienistä rinnoista, ja kun annoin sen mennä toisesta korvasta ulos noteeraamatta, hän sanoi saman uudelleen.Mikä voi olla täysheterolla naisella yllykkeenä kytätä kaverinsa rintoja, ja heitellä niistä pisteliäästi?
Hänelle itselleen kasvoi rinnat jo nuorena.Viimeksi kun näin hänet huomasin niiden venähtäneen roikkuviksi spanielinkorviksi.
Mulla sen sijaan on kiinteät D:t. Vihdoin.
Itsetuntoni ja sanavalmiutenikin on kehittynyt, joten olisin osannut letkauttaa vihdoin takaisin. Mutta enpä viitsinyt.
Ihmettelin vain miten olin pitänyt kyseisestä ihmisestä niin paljon, enkä ollut tajunnut että hän on oikeasti ilkeä.
Tuo rinta juttu on muuten jännä. Törmäsin samaan kun aikuisiällä aloin kaveerata yhden töistä tutun naisen kanssa. Nähtiin silloin tällöin ja hän kerran halusi välttämättä kokeilla vaatteita joita olin laittamassa pois. No eihän ne hänelle sopineet kun hänen keskivartalo oli mallia tynnyri ja minun tiimalasi. Toki hänellä oli ehkä yhden kuppikoon isommat rinnat, mutta veikkaan että siinäkin se ympärys oli vain hänellä isompi ja sen takia vaatteet ei sopineet. Tottakai hän kommentoi, että kun olen tämmöinen lauta, niin eihän hänen rinnat sovi vaatteisiini. Muitakin tölväisyjä tuli ajan mittaan ja jäädyttelin välejä häneen pikkuhiljaa. Pitkän ajan päästä hän otti yhteyttä ja olisi halunnut nähdä. Sanoin suoraan etten pitänyt hänen vittuilustaan ja parempi ettei yritetä kaveruutta enää. Oli aivan ihmeissään tästä. Hohhoijaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies porukoissa on aika tavallista vitsailla niille jotka ovat lihoneet nuoruusvuosista.
Se saattaa vaan mennä kännisten äijien kesken joskus aika rasittavaksi ja vittuiluksi.
Itse lihosin 5 vuotta sitten eron jälkeen ja terveysongelmien jälkeen. Työn ja yh-isän arki oli rankkaa. Lopetin urheilun ja söin monta vuotta iltaisin lapsien mentyä nukkumaan. Tuli kahdessa vuodessa 25 kiloa lisää.
Tavatiin sitten vanhalla kaveriporukalla illanvieton merkeissä (sauna, illallinen ja yökerhoon). Varsinkin 2 vanhoista kavereistani (joista toinen oli nuorena lihava ja toinen pälvikalju) vitsailivat pitkin iltaa minun ja toisen lihavan miehen kustannuksella tyyliin "mistä me löydetään sulle uusi nainen jolla on isommat tissit kuin sulla" jne.
Lopulta sanoin toiselle heti takaisin "eikö sun kannata leikata koko kalju, et sä o nistu tota sun keskikaljua peittämään noilla ohimolla olevilla liehuilla - näytät ihan Krusty the Clownilta". Meni hiljaiseksi - muut jätkät pidätteli naurua.
Kun toinen taas huomautteli painostani jotenkin liittyen naisiin yökerhossa, totesin, että paraskin puhuja, tiesitkö että sun ei tarvi mennä naimisiin kaikkien naisten kanssa, jolta saat p..lua.
(ollut naimisissa 3 kertaa).
Väheni painosta vittuili kummasti tuon jälkeen.
Ollaan 45-50 vuotiaita miehiä ja jokaisella on omat juttunsa.
Tehtiin muuttosiivousta ja anoppi halusi ehdottomasti tulla auttamaan. Istuin lattialla ja putsailin lattialistan päältä seinästä jotain tahraa, anoppi sitten kajautti tullessaan, että hän tuli siivoamaan ja onhan täällä jo yks iso roska lattialla. Ei siis ystävien suusta, mutta anopin. No, lopussa kiitos seisoo, kuten vanha kansa sanoo.
Miks sä oot niin hiljaa? Mikset sä koskaan puhu mitään?
Ostin uuden laukun, johon olin oikein tyytyväinen. Duunikaveri huomasi asian ja innoissani kerroin, kuinka olin saanut sen vieläpä alehintaan.
Duunikaveri tuhahtaa, minä kait ostan aina just semmosen josta tykkään.
😕?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käsi komeassa kantotelineessa sormia myöten kolmen kuukauden ajan. Joka ikinen kerta vähälahjaiseksi luokittelemani naapuri kysyi noin kerran viikossa kohdatessamme: "Oletko käynyt missään töissä ?".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikenlaisia kommentteja tullut seurustelemattomuudesta ja neitsyydestäni.
En kuulemma ole aikuinen.
Kuinka omen jo kolmekymppinen ja pitäisi kuulemma jonkun antaa jo poksauttaa immenkalvo😣Ihan sama juttu täällä!
Vaikka miten kovasti mietin, ei tule nelikymmenvuotisen elämäni ajalta mieleen yhtään tilannetta jossa minun olisi tarvinnut kertoa seksiasioistani, tai asiattomuuksistani kellekään.
Pari kertaa on udeltu ihan kuin ne asiat muille kuuluisivat sitä, kun ollaan oltu naimisissa jo liki 50vuotta, että vieläkö te kihikihi. ??🙊
Tosi noloa niitten kysyjien puolesta, kun mieli tekisi tokaista, ettei ne asiat kyllä kuulu muille.
Oikein pelottaa olla sellaisten tyyppien kanssa iltaa istumassa tai ihan vaan syömässä jossain.
Nykyään tuntuu olevan noloa olla tyytyväisinä aviossa, vaikkei enää harrastettaisi seksiä, vaan menepä sekin tunnustamaan sitä kysytään taatusti toistekin, että saadaan yhdessä tirskua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse möläytin (jota häpeän vielä näin 20 v jälkeenkin) kaverilleni, että miten aikoo pystyä vaakamamboilemaan poitsukamunsa kanssa, koska on niin leveät reidet, että miten mies mahtuu niiden väliin. Ystäväni oli/on superlihava. ☹️🤭🙄
Entinen tuttavani sanoi minulle viettäessämme etkoja luonani, että jos hän asuisi tällaisessa talossa, hän pitäisi sen tiptop. Olin ihan, että oon just siivonnu täällä.... 😨 Sitten kävin myöhemmin hänen luonaan. Eipä ollut kummoista, ei edes se siisteys, kyseisenä kekkeri-iltana😳
No mutta hänhän ei asunutkaan sellaisessa talossa kuin sinä, joten siksi asuntonsa ei ollut puts-plank.
'Sinustakin tuli sitten vanhapiika'. Entäs sitten?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuntuu, että eräs ystäväni oli vakavasti häiriintynyt mieleltään. Hän oli ihan ok tyyppi ja puhelias ja touhukas ym. Mutta hän puhutteli minua aluksi väärällä nimellä. Olin jo naimisissa, kun tutustuin tähän rouvaan ja sanoin, etten ollut vaihtanut sukunimeä. Ei ole enää 2000-luvulla mitenkään poikkeavaa. Asia tuli harvemmin esille, mutta joskus kun esittelin itseni jollekin ystävän kuullen, niin näin hänen nyrpistelevän. Vaikka tulimme muuten toimeen ja pidin hänestä, niin viimeinen pisara oli se, että ystävä oli vaihtanut puhelinta ja pyysi minua tallentamaan numeroni siihen luuriin ja kun kirjoitin nimeni sinne, niin alkoi kinastella, että sinne pitää kirjottaa niinku hän puhuttelee mua. Samalla selvisi, että ystävä oli yrittänyt saada numeroani numerotiedustelusta ja koska antoi väärän nimen, niin sai väärän numeron. Siitä sitte haukkui mua. Olipa lähettänyt joulukortinkin joskus ja se kulkeentui minulle paljon myöhemmin. Välit viileni, kun koin että meni liian pitkälle.
Kyllä voi outo asia ihmistä hiertää. 😄
Minullakin on tuttava, joka on joutunut vastaavan käytöksen kohteeksi. Saa jatkuvasti joulu-, ym. kortteja tahallaan väärällä sukunimellä, hänestä puhutaan hänen itsensä kuullen "Virtasen Maijana", vaikka hänen sukunimensä on "Mäkinen", häneltä tivataan sitä, että eikö ole vieläkään uutta nimmaria saanut opeteltua jne. Pahin ja sitkein kiusankappale on itse asiassa nainen, en ole varma, onko naimisissa vai ei. Joskus tuntuu, että joitain naisia ärsyttää suunnattomasti se, että nykyään naisen ei ole pakko vaihtaa sukunimeään avioituessaan ja haluavat kostaa naisille, jotka sen oman nimensä ovat pitäneet.
'Oletko enää naimisissa, kun sinulla ja miehelläsi on eti nimi?'
Sukunimihulluutta on monenlaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Varmaan ne möläytykset olen päästellyt minä. Jotenkin tuntuu että usein tulee ensimmäisenä mieleen juuri se asia jota ei kannata sanoa. Ja ennenkuin ehdin tajuta, olenkin jo sanonut sen. Suussani tuntuu olevan sammakoilla pysyvä asuinsija. Yhden kouluaikaisen ystävän, poikani kummin, olen tämän seurauksena menettänyt. Pyysin anteeksi mutta ei auttanut. Muut ystäväni ovat ihmeen ymmärtäväisiä ja anteeksiantavaisia ❤️ En siis sano varsinaisesti mitään ilkeää, mutta tilanteeseen sopimatonta ja suoraa. Pahaa en tosiaankaan tarkoita.
Mulla on kans tätä samaa. Nyt olen oppinut varovaisemmaksi. Usein jälkeenpäin kiittelen itseäni, että pidin suuni kiinni, koska ymmärrän silloin, miten tyhmä ja loukkaava kommenttini olisi voinut toisesta olla. En tiedä, johtuuko tämä siitä, että kasvoin Oulussa ja siellä vielä sellaisissa piireissä, joissa vittuilu oli normaali tapa keskustella. Haluaisin olla ystävällinen ja suurimmaksi osaksi siinä ehkä onnistunkin, lähinnä olemalla hiljaa, mutta välillä se pohjalainen piilovittuilija pyrkii väkisin ulos. Tätä tapahtuu erityisesti silloin, kun yritän olla mahdollisimman tuttavallinen ja rento tai hauska. Koska en osaa, olen kehittänyt reaktionmuodostuksena paskan jäykän persoonan, joka ei osaa sanoa yhtään mitään sosiaalisissa tilanteissa. Hankalaa.
'Hommaa vakituinen virka niin saat parempaa eläkettä', kerroin, että olen menossa kioskille, tarkoituksenani oli ostaa Hesarin sunnuntainumero, 'suklaatako olet menossa ostamaan', 'Kannattaa vähän katsoa, mihin ne vähät rahansa hassaa'. Suku on pahin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan ne möläytykset olen päästellyt minä. Jotenkin tuntuu että usein tulee ensimmäisenä mieleen juuri se asia jota ei kannata sanoa. Ja ennenkuin ehdin tajuta, olenkin jo sanonut sen. Suussani tuntuu olevan sammakoilla pysyvä asuinsija. Yhden kouluaikaisen ystävän, poikani kummin, olen tämän seurauksena menettänyt. Pyysin anteeksi mutta ei auttanut. Muut ystäväni ovat ihmeen ymmärtäväisiä ja anteeksiantavaisia ❤️ En siis sano varsinaisesti mitään ilkeää, mutta tilanteeseen sopimatonta ja suoraa. Pahaa en tosiaankaan tarkoita.
Mulla on kans tätä samaa. Nyt olen oppinut varovaisemmaksi. Usein jälkeenpäin kiittelen itseäni, että pidin suuni kiinni, koska ymmärrän silloin, miten tyhmä ja loukkaava kommenttini olisi voinut toisesta olla. En tiedä, johtuuko tämä siitä, että kasvoin Oulussa ja siellä vielä sellaisissa piireissä, joissa vittuilu oli normaali tapa keskustella. Haluaisin olla ystävällinen ja suurimmaksi osaksi siinä ehkä onnistunkin, lähinnä olemalla hiljaa, mutta välillä se pohjalainen piilovittuilija pyrkii väkisin ulos. Tätä tapahtuu erityisesti silloin, kun yritän olla mahdollisimman tuttavallinen ja rento tai hauska. Koska en osaa, olen kehittänyt reaktionmuodostuksena paskan jäykän persoonan, joka ei osaa sanoa yhtään mitään sosiaalisissa tilanteissa. Hankalaa.
Joidenkin oululaisten on vaikeaa hyväksyä sitä, että joku on iloinen ja positiivinen, eikä kulje naama norsunveellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän, että sinulla on rankkaa.
Ystäväni sanoi tämän tarkoittaen vauva-arkeani. Ei vain tajunnut, että ainoastaan hän näki tilanteeni rankkana, en minä itse. En edes valittanut mistään.Olen kokenut samantapaista kun lapseni olivat pieniä. Itselleni lapsiperhearki ei ollut rankkaa ja lasten ikäerot olivat kohtuulliset, joten ei ollut tyyliin kahta melkein vauvaa samaana aikaan. Olin organisaatiokykyinen ja suunnittelin arkeni siten, että asiat toimivat sekä nautin tuosta ainutkertaisesta ajasta.
Myöhemmin työelämässä saatoin todeta, että juuri vuodet lasten kanssa kotona olivat olleet sitä parasta koulutusta työyhteisössä ja tiimeissä toimimiseen ja vastuun ottamiseen.
"On sulla rankkaa" - määrittelyt ärsyttivät, kun ei kerran ollut.
Minäpä yritän avata. Meitä on sellaisia, jotka eivät ikinä ole halunneet lapsia. Meistä lapset ovat tylsiä ja vauvanhoito asia, josta näkee painajaisia, kirjaimellisesti.
Yleensä ystävät tietävät, että juttu on näin.
Meitä jännittää aika lailla, kun läheinen ystävä alkaa odottaa. Surullistakin se saattaa olla. Monet näet katoavat äitiyteensä, ja se on hyvästit monelle asialle mitä on yhdessä tehty.Meidän on aidosti vaikea keksiä ihastelevia kommentteja. Emme halua kuolaavaa kiemurtelevaa vauvaa syliin. Sehän voi myös pudota. Emme pidä siitä että kolmivuotias kiljuu korvaan, heittelee tavaroitamme ja sotkee kotiamme.
Sori, mutta niissä oloissa "Sulla on varmaan tosi rankkaa" on ystävällinen kommentti täydestä sydämestä. Myrtyneemmät kommentit niellään, koska toivotaan että ystävyys kestäisi erilaiset elämät.
Miksi siitä pitää sanoa mitään? Sehän on vain sinun tunteesi tai mielipiteesi ei välttämättä ystäväsi. Kyllä minä ymmärrän, että sinä näet sen rankkana asiana. En ymmärrä miksi se pitää sanoa ääneen varsinkin, jos ystävä ei puhu sellaisesta mitään. Eri asia, jos ystäväsi itse sanoo jotakin siihen liittyvää.
Minulle on sanottu noin ja oma reaktioni oli aika hölmistynyt. Vauva oli yli puolivuotias ja siihen asti helppo tapaus. Se aika oli itselleni todella mukavaa aikaa, vaikka joskus väsyttikin enkä aina huvittanut lähteä ulos "omiin" menoihin. Tavallaan kaikki vauvaan ja siihen hetkiseen elämäntilanteeseen liittymätön oli rankkaa.
Nautin kotona olosta ja tämän joku näkee pahimpana painajaisena. Minulle se oli lomaa kamalasta työpaikasta ja pakollisista sosiaalisista menoista. Kaikki tietenkin suhtautuvat asioihin oman persoonansa mukaan.
Mutta ei se koko tilanne ole rankkaa, vaikka nekin hetket kuuluvat siihen vaiheeseen. Ei vauvan hoitaminen tai vauva aiheuttanut minulle sellaista ajatusta, että "voi kun tämä on rankkaa". Kaverille se sitten aiheutti. En oikein osannut vastata hänelle muuta, kuin että tämä on minun normaalia elämää, ei sen kummempaa. Tämä sanoja haaveili itsekin lapsesta tulevaisuudessa, mutta sillä hetkellä ei olisi ilmeisesti samanlaiseen tilanteeseen halunnut tai pystynyt.
Sain myöhäisen keskenmenon ja (ex-)ystävä kuittasi asian iloisellä äänellä "no senkus yritätte vaan uudestaan".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Synnytin kiireellisellä sektiolla ja kaveri olis siitä parin viikon sisään oli meillä käymässä katsomassa vauvaa. Tietysti oli puklurättiä ja tuttipulloa, juomalasia tms. vähän levällään olohuoneen sohvalla ja pöydällä silloin. Kommentoi joskus myöhemmin, että teillä oli kyllä tosi sotkuista silloin kun kävin katsomassa vauvaa. Vastasin ettei ollut sotkuista, vaan hieman sekaista olohuoneessa mikä on ihan oletettavaa vastasyntyneen kanssa, ja että tiedät sitten itse kun saat omasi.
Mulle on käynyt kans näin. Ainut, et kaveri kommentoi jo kylässä ollessaan "teillä ei oo enää siistiä ja paikat tip top, kun vauva tuli taloon"
Voi herranjestas!
Eihän teille uskalla kukaan sanoa mitään.Mun kaverilla oli harmonisen kaunis ja siisti koti. Pitsiliinoja, tuikkuja, tauluja, koriste-esineitä. Kun ensimmäinen lapsi syntyi, koristeet olivat tiessään. Se oli hyrskyn myrskyn ja haistahti kakalle ja tiskeille.
- Täällä on nykyään tämmöstä, sanoi kaverini pyöritellen silmiään. - Joo, huomaan, sanoin. Purskahdimme molemmat nauruun.Onneksi joillain on huumorintajua ja kykyä itseironiaan.
Ymmärrät varmaan, että onhan se hieman moukkamaista kommentoida toisen kotia tuolla tavalla yllättäen. Itselleni ei tulisi mieleenkään. Toisaalta en loukkaantuisi tuollaisesta, koska tottahan se on. Mutta voisin vähän ihmetellä sanojan suorasanaisuutta. Ihan kuin sillä olisi muille merkitystä, miltä meillä näyttää.
Sinun tapauksessa kaverisi otti asian esille, joten hieman eri juttu.
Varsinkin tuo ensimmäinen tapaus on kummallinen, jos ajan päästä pitää ihmetellä ja kommentoida. Sotkuisuus kuuluu asiaan, luulisi kaikkien sen ymmärtävän. Miksi turhaan kommentoida?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pienet tissini ovat aiheuttaneet monissa ihmisissä ihmetystä kautta aikojen. Olen siis aina ollut todella hoikka ja rintani ovat olleet pienet eivätkä tästä tule kasvamaan. Lapsiakaan en halua, eli sekään ei tähän "ongelmaan" auttaisi :)
Kronologisessa järjestyksessä:
- veljeni vaimo (todella töykeä ihminen, nykyään onneksi ex) oli raskaana, jonka myötä oli saanut hieman lisäkiloja ja toki rinnatkin olivat siinä kasvaneet. Huomautti minulle ihan ohimennen, että hankkiutuisit raskaaksi, niin saisit sinäkin tissit.
- ent. poikaystäväni vuosien takaa ihaili kroppaani ja sanoi, että onneksi sulla ei kuitenkaan ole tissejä, muuten olisit "liian kuuma." Kai tuo oli tarkoitettu kehuksi, mutta aika paska fiilis siitä jäi silti.
- toinen entinen poikaystäväni vitsaili, että mennäänkö tuonne hankkimaan sulle tissit (ajoimme plastiikkakirurgin vastaanoton ohi).
- selitin kämppikselleni (nainen) juuri kuinka olin aamulla tokkurassa vaihtanut vaatteita verhot auki. Huoneestani siis hyvät näkymät vastakkaisen talon asukkaille. Kämppis rehahti nauruun ja sanoi, että no onneksi ei ole juuri mitään nähtävää, samalla rintamustani vilkuillen.
- toinen kaverini rupesi illanistujaisissa suureen ääneen selittämään, kuinka miehet tykkäävät rehevistä naisista joilla on kivat tissit. Olimme siis minun asunnollani. "Keskustelu" käytiin niin, että kaveri jauhoi aiheesta ja osoitti kommenttinsa minulle. En muista, mitä kakistelin vastaukseksi, koin tilanteen loukkaavana ja asiattomana. Postasi myös feseen jonkun "hupisivuston" listan, jossa käytiin läpi syitä, miksi miesten mielestä isommat naiset ovat viehättävämpiä. Tägäsi minut tähän jostain syystä. En tiedä, kuinka minun olisi tullut tähän reagoida? Myötäillä, että juu näinhän se on, harmi että minä se vaan olen tällainen lauta luuviulu?
Näitä olisi varmaan enemmänkin, jostain syystä tissini siis ovat monen ihmisen mieltä painaneet (eivät onneksi selkääni, hah hah). Monien vuosien paskaa itsetuntoa nämä kommentoijat edesauttoivat, nyt kolmevitosena ei onneksi enää kiinnosta kommentit olemattomista daisareistani...
Komppaan vähän:
Kehityin hitaasti, menkat alkoi 14v, rinnat kasvoivat myöhään. Pitkään oli A, 18v B.
Tajuan nyt, että ihan kelvolliset nekin olivat mutta nuorena tunsin olevani puutteellinen. Olin hoikkakin. Tai rimppakinttu, miten vaan.Asiaa ei auttanut ns. paras kaverini, joka oli (ja on varmaan yhä) nälvinnän mestari. Kerran hän kertoi, miten hän pyörittelee mielessään jotain repliikkiä ja odottaa sopivaa hetkeä...
Sen jälkeen en koskaan pitänyt hänestä aidosti.
No, tämä kaveri letkautteli mulle rinnoistani monta kertaa. Se sattui.
Myöhemmin rintani kasvoivat, mutta vielä häideni alla, jolloin kuppikokoni oli C, hän letkautti pienistä rinnoista, ja kun annoin sen mennä toisesta korvasta ulos noteeraamatta, hän sanoi saman uudelleen.Mikä voi olla täysheterolla naisella yllykkeenä kytätä kaverinsa rintoja, ja heitellä niistä pisteliäästi?
Hänelle itselleen kasvoi rinnat jo nuorena.Viimeksi kun näin hänet huomasin niiden venähtäneen roikkuviksi spanielinkorviksi.
Mulla sen sijaan on kiinteät D:t. Vihdoin.
Itsetuntoni ja sanavalmiutenikin on kehittynyt, joten olisin osannut letkauttaa vihdoin takaisin. Mutta enpä viitsinyt.
Ihmettelin vain miten olin pitänyt kyseisestä ihmisestä niin paljon, enkä ollut tajunnut että hän on oikeasti ilkeä.Tuo rinta juttu on muuten jännä. Törmäsin samaan kun aikuisiällä aloin kaveerata yhden töistä tutun naisen kanssa. Nähtiin silloin tällöin ja hän kerran halusi välttämättä kokeilla vaatteita joita olin laittamassa pois. No eihän ne hänelle sopineet kun hänen keskivartalo oli mallia tynnyri ja minun tiimalasi. Toki hänellä oli ehkä yhden kuppikoon isommat rinnat, mutta veikkaan että siinäkin se ympärys oli vain hänellä isompi ja sen takia vaatteet ei sopineet. Tottakai hän kommentoi, että kun olen tämmöinen lauta, niin eihän hänen rinnat sovi vaatteisiini. Muitakin tölväisyjä tuli ajan mittaan ja jäädyttelin välejä häneen pikkuhiljaa. Pitkän ajan päästä hän otti yhteyttä ja olisi halunnut nähdä. Sanoin suoraan etten pitänyt hänen vittuilustaan ja parempi ettei yritetä kaveruutta enää. Oli aivan ihmeissään tästä. Hohhoijaa.
No niinpä niin.
Laitetaan nyt vielä sekin, että tässä vuosien varrella muodonmuutosta kokiessani olen ihmeekseni todennut, että miehet sekoavat kaikenkokoisista rinnoista. Että siinä suhteessa ei huolta.
Ainakin 3 eri seikkaa kehoni eri osista eri kerroilla, itselleni arkoja negatiivisia asioita.
Ihmisillä on taipumus arvostella toista itse en koskaan kohtaisi mainita ystävän huonoja puolia.
Siihen loppuikin sitten se "ystävyys"