Lue keskustelun säännöt.
Koronatilanteessa tajuaa, miten paljon vuoroviikkosysteemi auttaa vanhempia jaksamaan
31.03.2020 |
Pointti ei nyt ole se, että suosittelisin kenellekään eroamista. Mutta kun ero nyt on todellisuutta meillä ja lapset vanhemmillaan vuoroviikoin, niin tässä tajuaa konkreettisesti miten tärkeää ns. oma aika on. Joka toinen viikko ikävöin lapsiani, mutta toisaalta silloin saan hengähtää kotikoulusta ja karanteenirumbasta. Ja taas kun lapset tulevat, jaksan paljon paremmin olla läsnä, auttaa ja touhuta. Sekä minä että lasten isä teemme täyspäiväistä etätyötä, joten työkuormaa voi tasapainottaa lapsiviikkojen ja lapsettomien viikkojen välille. Lapsilla on kaksi paremmin jaksavaa vanhempaa ja kaksi kotia fyysisestikin, joten arkeen ja ympyröihin tulee sitä kautta hieman vaihtelua.
Niin moni ydinperheellinen tuntuu tällä hetkellä repivän hiuksia päästään että koen itseni tässä mielessä etuoikeutetuksi. Tätähän ei tietenkään saisi ääneen sanoa, mutta sanon kuitenkin.
Kommentit (90)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi nyt vaan teille kaikille kommentoijille, mutta jos perheessä ei ole riskiryhmäläisiä ja molemmat vanhemmat käyvät vain kaupassa ja tekevät etänä töitä, niin ei ole millään tavalla perusteltua evätä lapsilta kontakti toiseen vanhempaan pahimmillaan kuukausien ajaksi.
Eri asia jos toinen vanhempi on vaikka sairaanhoitaja ja toinen riskiryhmässä. Mutta omaa järkeä saa ja pitää käyttää. Kuukauden ero vanhemmasta vaikkapa alle kouluikäiselle on todella pitkä aika ja kyllä vaikuttaa vaikkapa 3-vuotiaan suhteeseen siihen vanhempaan.
Jos molemmat vanhemmat ovat sitoutuneet minimoimaan kontaktit, niin molempien vanhempien näkeminen ei ole sen kummempi juttu kuin elää ydinperheessä.
Juurihan oli artikkeli, että tätä koronatilannetta tullaan varmasti käyttämään välineenä vieraannuttaa lapsi.
Se ei tarkoita sitä, että kontakti siihen toiseen vanhempaan on nyt evätty vaikka nyt vältetään niitä fyysisiä tapaamisia. Se lapsen toisen vanhempi ei katoa nyt mihinkään vaikka muutama kuukausi mennään lasten terveys edellä.
Lasten terveyteen sillä ei ole mitään vaikutusta. Mielenterveyteen ainoastaan. Erottaminen väkisin toisesta vanhemmasta ei tuo terveysetuja, vain haittoja. Kaikille.
Ainut poikkeus tietenkin mahdolliset riskiryhmäläisyydet jolloin perheen sisälläkin kontaktit on minimoitava.
Höpö höpö. Kenenkään mielenterveys ei hajoa, jos vain on joku, joka pitää lapsesta huolta. Nykyajan lapset ovat kasvaneet virtuaalimaailmaan. Heille virtuaaliyhteys on normaali tapa ylläpitää kontakteja.
Ongelma tässä taitaa olla vanhempien omia henkilökohtaisia ongelmia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuossa yhtälössä miettisin, että onkohan se työ ihan oikeasti sitä mitä haluan tehdä, jos se imee voimat niin ettei omien lasten kanssa enää jaksa olla.
Kutsumusammattiin pääseminen tai harrastuksesta uran luominen on varmasti monelle unelma, jonka soisi tapahtuvan, mutta työnteko on usein myös ihan käytännöllinen pakko, jotta ylipäänsä saa niille lapsilleen elannon ja asunnon. Suuri osa ei intohimoisesti halua nimenomaan työtään tehdä, mutta se on välttämätön osa elämää.
Aika typerää veetuilla siitä, että täysin ainutlaatuisessa poikkeustilanteessa, jollaista ei ole sodan jälkeen nähty, joku ei tahdo jaksaa selviytyä kovien vaatimusten ja velvollisuuksien ristipaineessa, ja sitten nettiviisaana käsketään harkitsemaan joko lasten erottamista pakolla toisesta vanhemmasta tai loepttamaan työnteko.
Mitä idiootteja tänne kertyykään pätemään. Ei minkäänlaista ymmärryskykyä, inhimillisyyttä eikä empatiaa. Hävetkää.
Itsellä tulee kyllä APn tekstistä vain olo ettei jaksa lapsiaan jatkuvasti ja on niin rankkaa olla lasten kanssa ja hän ei tiedä miten ydinperheessä jaksaisi ikinä moista. Sitten puolustelee asiaa piiloutumalla oman ajan taakse kuinka se on niin äärettömän tärkeää. Puhuu lastensakin puolesta noin vain kuinka se on heillekin niin hyvä asia juosta kahden kodin väliä.
Itse olen huomannut että näissä ydinperheissä missä revitään ns. hiuksia päästä on ollut jo ennen koronaa ongelmia eikä osata/viitsitä olla lasten kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi nyt vaan teille kaikille kommentoijille, mutta jos perheessä ei ole riskiryhmäläisiä ja molemmat vanhemmat käyvät vain kaupassa ja tekevät etänä töitä, niin ei ole millään tavalla perusteltua evätä lapsilta kontakti toiseen vanhempaan pahimmillaan kuukausien ajaksi.
Eri asia jos toinen vanhempi on vaikka sairaanhoitaja ja toinen riskiryhmässä. Mutta omaa järkeä saa ja pitää käyttää. Kuukauden ero vanhemmasta vaikkapa alle kouluikäiselle on todella pitkä aika ja kyllä vaikuttaa vaikkapa 3-vuotiaan suhteeseen siihen vanhempaan.
Jos molemmat vanhemmat ovat sitoutuneet minimoimaan kontaktit, niin molempien vanhempien näkeminen ei ole sen kummempi juttu kuin elää ydinperheessä.
Juurihan oli artikkeli, että tätä koronatilannetta tullaan varmasti käyttämään välineenä vieraannuttaa lapsi.
Se ei tarkoita sitä, että kontakti siihen toiseen vanhempaan on nyt evätty vaikka nyt vältetään niitä fyysisiä tapaamisia. Se lapsen toisen vanhempi ei katoa nyt mihinkään vaikka muutama kuukausi mennään lasten terveys edellä.
Lasten terveyteen sillä ei ole mitään vaikutusta. Mielenterveyteen ainoastaan. Erottaminen väkisin toisesta vanhemmasta ei tuo terveysetuja, vain haittoja. Kaikille.
Ainut poikkeus tietenkin mahdolliset riskiryhmäläisyydet jolloin perheen sisälläkin kontaktit on minimoitava.
Höpö höpö. Kenenkään mielenterveys ei hajoa, jos vain on joku, joka pitää lapsesta huolta. Nykyajan lapset ovat kasvaneet virtuaalimaailmaan. Heille virtuaaliyhteys on normaali tapa ylläpitää kontakteja.
Ongelma tässä taitaa olla vanhempien omia henkilökohtaisia ongelmia.
Nythän tässä on juuri se tilanne, että vanhemmaan kuormittuessa liiaksi se huolenpitokin alkaa olla vaarantumassa. Erossaoleminen rakkaista läheisistään on kyllä suurimpia mielenterveysriskejä, ihan tosissaan. Se haittaa lapsen kehitystä ja se on sille erotetulle aikuisellekin kova pala muutenkin ehkä vaikeassa tilanteessa.
Mitään terveysetua pakkoerottamisesta ei edelleenkään saa lapset. On siis järjetöntä tehdä sellaista, mikä jättätä toisen vanhemman kohtuuttomalle kuormitukselle, erottaa lapset toisesta vanhemmastaan pitkäksi aikaa ja jättää toisen vanhemman ulkopuolisuuteen. Ei mitään hyötyjä kenellekään, kaikille paljon haittaa. Mikä tässä on niin vaikeaa ymmärtää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lastenvalvojana huomaa, että vuoroviikkoasuminen mystisesti loppuu siinä kohtaa, kun lapsi saa itse päättää. Lapset eivät halua sitä jatkaa. Kyseessä onkin vanhempien oma itsekkyys, kun halutaan lapsivapaita viikkoja. Lapsella ei ole väliä, omalla "jaksamisella" ja deittielämällä on. Sääliksi käy kyseiset lapset
Ihana sinä. Kiitos tästä kommentista. Putosi kivi sydämeltä. Koska olen ollut aina tätä mieltä, mutta minua on syyllistetty todella törkeästi tästä mielipiteestä, myös "ammattilaisten" puolelta.
Itsellä auttoi varmasti se, että olin ehtinyt tapailla useita miehiä ennen ekaa pitkää suhdetta, ei ollut mikään ns. kutina päällä, joka olisi ohittanut omasta lapsesta huolehtimisen tärkeyden.
Jos olet itse sössinyt asiasi niin melko inhottavaa, että haluat toisten komppaavan omia virheitäsi! Sillähän siinä sitten tunnet olevasi parempi ihminen.
Kyllä sössin. Menin yhteen miehen kanssa, joka retkahti alkkikseksi. Ehkä se valtava pettymys toiseen aikuiseen myös vaikutti siihen, ettei ollut kiire löytää pahimmassa tapauksessa toista samanlaista siihen tilalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itsellä tulee kyllä APn tekstistä vain olo ettei jaksa lapsiaan jatkuvasti ja on niin rankkaa olla lasten kanssa ja hän ei tiedä miten ydinperheessä jaksaisi ikinä moista. Sitten puolustelee asiaa piiloutumalla oman ajan taakse kuinka se on niin äärettömän tärkeää. Puhuu lastensakin puolesta noin vain kuinka se on heillekin niin hyvä asia juosta kahden kodin väliä.
Itse olen huomannut että näissä ydinperheissä missä revitään ns. hiuksia päästä on ollut jo ennen koronaa ongelmia eikä osata/viitsitä olla lasten kanssa.
Ap ei mieti pätkääkään leskiä ym.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa yhtälössä miettisin, että onkohan se työ ihan oikeasti sitä mitä haluan tehdä, jos se imee voimat niin ettei omien lasten kanssa enää jaksa olla.
Kutsumusammattiin pääseminen tai harrastuksesta uran luominen on varmasti monelle unelma, jonka soisi tapahtuvan, mutta työnteko on usein myös ihan käytännöllinen pakko, jotta ylipäänsä saa niille lapsilleen elannon ja asunnon. Suuri osa ei intohimoisesti halua nimenomaan työtään tehdä, mutta se on välttämätön osa elämää.
Aika typerää veetuilla siitä, että täysin ainutlaatuisessa poikkeustilanteessa, jollaista ei ole sodan jälkeen nähty, joku ei tahdo jaksaa selviytyä kovien vaatimusten ja velvollisuuksien ristipaineessa, ja sitten nettiviisaana käsketään harkitsemaan joko lasten erottamista pakolla toisesta vanhemmasta tai loepttamaan työnteko.
Mitä idiootteja tänne kertyykään pätemään. Ei minkäänlaista ymmärryskykyä, inhimillisyyttä eikä empatiaa. Hävetkää.
Sori, mutta täällä on ihmisiä, joiden henkilökohtaiset tragediat ovat olleet paljon pahempia kuin pakkokaranteenin noudattaminen koronassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kokee tarvitsevansa "omaa aikaa" niin miksi edes teki lapsia?
Ja mihin sitä "omaa aikaa" tarvitsee niin hirveästi? Töissä saa olla 8-10 h erossa lapsista, riippuen työmatkan pituudesta. Sitten voi mennä vaikka lenkille tai harrastukseen ilman lapsia, vähän tuulettamaan päätään. Joillekin riittää, että käy yksin kaupassa tai röökillä parvekkeella. En ymmärrä näitä "Oman ajan" tarvitsijoita. Miksi olette parisuhteessa tai haluatte perheen? Tai no teini-ikäiset ymmärrän, mutta sitä vanhempia en.
Ja voin kertoa kokemuksesta, että kun tulee ero ja lapset lentävät pesästä, sitä omaa aikaa on enemmän kuin haluaisikaan.
"En ymmärrä" onkin yleensä se, mihin kaikki kiteytyy teissä besserwissereissä. Ette ymmärrä, että kaikilla ei elämä ja elämäntilanne ole niin leppoisa, että pääsee 10 tunniksi johonkin mukavaan rauhalliseen työhön lepäilemään, sitten voi vielä muutaman tunnin harrastella jossain jättekivassa puuhassa. Puoli vuorokautta itsenäistä omaa elämää. Kai siinä jaksaa istahtaa valmiiseen pöytään syömään ja mennä Tempur-patjalle virkistäville kahdeksan tunnin yöunille heti kakomillakylvyn jälkeen rakasteltuaan kiihkeän hellästi ihanaa puolisoa.
Sinä, joka et ymmärrä, miksi tuo ei ole kaikille riittävää, niin et vaan ymmärrä, että hyvin harvalla lapsiperhearki on tuollaista. Jos toisella puoliskolla onkin, niin se toinen sitten raataa sen 12-14 tuntia yksin niska limassa kotitöitä ja lasten kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi nyt vaan teille kaikille kommentoijille, mutta jos perheessä ei ole riskiryhmäläisiä ja molemmat vanhemmat käyvät vain kaupassa ja tekevät etänä töitä, niin ei ole millään tavalla perusteltua evätä lapsilta kontakti toiseen vanhempaan pahimmillaan kuukausien ajaksi.
Eri asia jos toinen vanhempi on vaikka sairaanhoitaja ja toinen riskiryhmässä. Mutta omaa järkeä saa ja pitää käyttää. Kuukauden ero vanhemmasta vaikkapa alle kouluikäiselle on todella pitkä aika ja kyllä vaikuttaa vaikkapa 3-vuotiaan suhteeseen siihen vanhempaan.
Jos molemmat vanhemmat ovat sitoutuneet minimoimaan kontaktit, niin molempien vanhempien näkeminen ei ole sen kummempi juttu kuin elää ydinperheessä.
Juurihan oli artikkeli, että tätä koronatilannetta tullaan varmasti käyttämään välineenä vieraannuttaa lapsi.
Se ei tarkoita sitä, että kontakti siihen toiseen vanhempaan on nyt evätty vaikka nyt vältetään niitä fyysisiä tapaamisia. Se lapsen toisen vanhempi ei katoa nyt mihinkään vaikka muutama kuukausi mennään lasten terveys edellä.
Lasten terveyteen sillä ei ole mitään vaikutusta. Mielenterveyteen ainoastaan. Erottaminen väkisin toisesta vanhemmasta ei tuo terveysetuja, vain haittoja. Kaikille.
Ainut poikkeus tietenkin mahdolliset riskiryhmäläisyydet jolloin perheen sisälläkin kontaktit on minimoitava.
Höpö höpö. Kenenkään mielenterveys ei hajoa, jos vain on joku, joka pitää lapsesta huolta. Nykyajan lapset ovat kasvaneet virtuaalimaailmaan. Heille virtuaaliyhteys on normaali tapa ylläpitää kontakteja.
Ongelma tässä taitaa olla vanhempien omia henkilökohtaisia ongelmia.
Nythän tässä on juuri se tilanne, että vanhemmaan kuormittuessa liiaksi se huolenpitokin alkaa olla vaarantumassa. Erossaoleminen rakkaista läheisistään on kyllä suurimpia mielenterveysriskejä, ihan tosissaan. Se haittaa lapsen kehitystä ja se on sille erotetulle aikuisellekin kova pala muutenkin ehkä vaikeassa tilanteessa.
Mitään terveysetua pakkoerottamisesta ei edelleenkään saa lapset. On siis järjetöntä tehdä sellaista, mikä jättätä toisen vanhemman kohtuuttomalle kuormitukselle, erottaa lapset toisesta vanhemmastaan pitkäksi aikaa ja jättää toisen vanhemman ulkopuolisuuteen. Ei mitään hyötyjä kenellekään, kaikille paljon haittaa. Mikä tässä on niin vaikeaa ymmärtää?
Ehkä puhut poikkeustapauksista. Suurimmalle osalle - ainakin sinulle ja sinun lapsillesi, koska niin järkeviä puhut - ei poikkeustilalla ole merkittävää merkitystä eikä seurausta. Ongelmaiset perheet ovat asia erikseen.
Tai sitten vain kannatat Ruotsin strategiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa yhtälössä miettisin, että onkohan se työ ihan oikeasti sitä mitä haluan tehdä, jos se imee voimat niin ettei omien lasten kanssa enää jaksa olla.
Kutsumusammattiin pääseminen tai harrastuksesta uran luominen on varmasti monelle unelma, jonka soisi tapahtuvan, mutta työnteko on usein myös ihan käytännöllinen pakko, jotta ylipäänsä saa niille lapsilleen elannon ja asunnon. Suuri osa ei intohimoisesti halua nimenomaan työtään tehdä, mutta se on välttämätön osa elämää.
Aika typerää veetuilla siitä, että täysin ainutlaatuisessa poikkeustilanteessa, jollaista ei ole sodan jälkeen nähty, joku ei tahdo jaksaa selviytyä kovien vaatimusten ja velvollisuuksien ristipaineessa, ja sitten nettiviisaana käsketään harkitsemaan joko lasten erottamista pakolla toisesta vanhemmasta tai loepttamaan työnteko.
Mitä idiootteja tänne kertyykään pätemään. Ei minkäänlaista ymmärryskykyä, inhimillisyyttä eikä empatiaa. Hävetkää.
Sori, mutta täällä on ihmisiä, joiden henkilökohtaiset tragediat ovat olleet paljon pahempia kuin pakkokaranteenin noudattaminen koronassa.
Sitä ei epäile kukaan. Miten se liittyy asiaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa yhtälössä miettisin, että onkohan se työ ihan oikeasti sitä mitä haluan tehdä, jos se imee voimat niin ettei omien lasten kanssa enää jaksa olla.
Kutsumusammattiin pääseminen tai harrastuksesta uran luominen on varmasti monelle unelma, jonka soisi tapahtuvan, mutta työnteko on usein myös ihan käytännöllinen pakko, jotta ylipäänsä saa niille lapsilleen elannon ja asunnon. Suuri osa ei intohimoisesti halua nimenomaan työtään tehdä, mutta se on välttämätön osa elämää.
Aika typerää veetuilla siitä, että täysin ainutlaatuisessa poikkeustilanteessa, jollaista ei ole sodan jälkeen nähty, joku ei tahdo jaksaa selviytyä kovien vaatimusten ja velvollisuuksien ristipaineessa, ja sitten nettiviisaana käsketään harkitsemaan joko lasten erottamista pakolla toisesta vanhemmasta tai loepttamaan työnteko.
Mitä idiootteja tänne kertyykään pätemään. Ei minkäänlaista ymmärryskykyä, inhimillisyyttä eikä empatiaa. Hävetkää.
Tämä oli varmaan mun onni, että olin unelma-ammatissani jäädessäni yh:ooksi. Töissä oli kivaa ja kotona oli kivaa. Jaksoin vaikka oli välillä rankkaakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi nyt vaan teille kaikille kommentoijille, mutta jos perheessä ei ole riskiryhmäläisiä ja molemmat vanhemmat käyvät vain kaupassa ja tekevät etänä töitä, niin ei ole millään tavalla perusteltua evätä lapsilta kontakti toiseen vanhempaan pahimmillaan kuukausien ajaksi.
Eri asia jos toinen vanhempi on vaikka sairaanhoitaja ja toinen riskiryhmässä. Mutta omaa järkeä saa ja pitää käyttää. Kuukauden ero vanhemmasta vaikkapa alle kouluikäiselle on todella pitkä aika ja kyllä vaikuttaa vaikkapa 3-vuotiaan suhteeseen siihen vanhempaan.
Jos molemmat vanhemmat ovat sitoutuneet minimoimaan kontaktit, niin molempien vanhempien näkeminen ei ole sen kummempi juttu kuin elää ydinperheessä.
Juurihan oli artikkeli, että tätä koronatilannetta tullaan varmasti käyttämään välineenä vieraannuttaa lapsi.
Se ei tarkoita sitä, että kontakti siihen toiseen vanhempaan on nyt evätty vaikka nyt vältetään niitä fyysisiä tapaamisia. Se lapsen toisen vanhempi ei katoa nyt mihinkään vaikka muutama kuukausi mennään lasten terveys edellä.
Lasten terveyteen sillä ei ole mitään vaikutusta. Mielenterveyteen ainoastaan. Erottaminen väkisin toisesta vanhemmasta ei tuo terveysetuja, vain haittoja. Kaikille.
Ainut poikkeus tietenkin mahdolliset riskiryhmäläisyydet jolloin perheen sisälläkin kontaktit on minimoitava.
Ei tässä ole ketään toisista väkisin erotettu :D Lapset ymmärtää kyllä nyt miksi näin tehdään ja he on sopeutuneet hyvin siihen, että nyt luetaan niitä läksyjä, pelataa monopolia, jne etäyhteyden avulla. Heitä on myös kuunneltu ja tämä yhdessä puhuttu läpi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa yhtälössä miettisin, että onkohan se työ ihan oikeasti sitä mitä haluan tehdä, jos se imee voimat niin ettei omien lasten kanssa enää jaksa olla.
Kutsumusammattiin pääseminen tai harrastuksesta uran luominen on varmasti monelle unelma, jonka soisi tapahtuvan, mutta työnteko on usein myös ihan käytännöllinen pakko, jotta ylipäänsä saa niille lapsilleen elannon ja asunnon. Suuri osa ei intohimoisesti halua nimenomaan työtään tehdä, mutta se on välttämätön osa elämää.
Aika typerää veetuilla siitä, että täysin ainutlaatuisessa poikkeustilanteessa, jollaista ei ole sodan jälkeen nähty, joku ei tahdo jaksaa selviytyä kovien vaatimusten ja velvollisuuksien ristipaineessa, ja sitten nettiviisaana käsketään harkitsemaan joko lasten erottamista pakolla toisesta vanhemmasta tai loepttamaan työnteko.
Mitä idiootteja tänne kertyykään pätemään. Ei minkäänlaista ymmärryskykyä, inhimillisyyttä eikä empatiaa. Hävetkää.
Sori, mutta täällä on ihmisiä, joiden henkilökohtaiset tragediat ovat olleet paljon pahempia kuin pakkokaranteenin noudattaminen koronassa.
Sitä ei epäile kukaan. Miten se liittyy asiaan?
Siten että veetuttaa, kun ihmiset valittaa pienestä. Minua onneksi vaan veetuttaa, mutta minullakin on esim. pari kaveria, jotka ovat käyneet lapsettomuushoidoissa. He olisivat kilahtaneet pahasti muutamasta ruikuttavasta kommentista täällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi nyt vaan teille kaikille kommentoijille, mutta jos perheessä ei ole riskiryhmäläisiä ja molemmat vanhemmat käyvät vain kaupassa ja tekevät etänä töitä, niin ei ole millään tavalla perusteltua evätä lapsilta kontakti toiseen vanhempaan pahimmillaan kuukausien ajaksi.
Eri asia jos toinen vanhempi on vaikka sairaanhoitaja ja toinen riskiryhmässä. Mutta omaa järkeä saa ja pitää käyttää. Kuukauden ero vanhemmasta vaikkapa alle kouluikäiselle on todella pitkä aika ja kyllä vaikuttaa vaikkapa 3-vuotiaan suhteeseen siihen vanhempaan.
Jos molemmat vanhemmat ovat sitoutuneet minimoimaan kontaktit, niin molempien vanhempien näkeminen ei ole sen kummempi juttu kuin elää ydinperheessä.
Juurihan oli artikkeli, että tätä koronatilannetta tullaan varmasti käyttämään välineenä vieraannuttaa lapsi.
Se ei tarkoita sitä, että kontakti siihen toiseen vanhempaan on nyt evätty vaikka nyt vältetään niitä fyysisiä tapaamisia. Se lapsen toisen vanhempi ei katoa nyt mihinkään vaikka muutama kuukausi mennään lasten terveys edellä.
Lasten terveyteen sillä ei ole mitään vaikutusta. Mielenterveyteen ainoastaan. Erottaminen väkisin toisesta vanhemmasta ei tuo terveysetuja, vain haittoja. Kaikille.
Ainut poikkeus tietenkin mahdolliset riskiryhmäläisyydet jolloin perheen sisälläkin kontaktit on minimoitava.
Höpö höpö. Kenenkään mielenterveys ei hajoa, jos vain on joku, joka pitää lapsesta huolta. Nykyajan lapset ovat kasvaneet virtuaalimaailmaan. Heille virtuaaliyhteys on normaali tapa ylläpitää kontakteja.
Ongelma tässä taitaa olla vanhempien omia henkilökohtaisia ongelmia.
Nythän tässä on juuri se tilanne, että vanhemmaan kuormittuessa liiaksi se huolenpitokin alkaa olla vaarantumassa. Erossaoleminen rakkaista läheisistään on kyllä suurimpia mielenterveysriskejä, ihan tosissaan. Se haittaa lapsen kehitystä ja se on sille erotetulle aikuisellekin kova pala muutenkin ehkä vaikeassa tilanteessa.
Mitään terveysetua pakkoerottamisesta ei edelleenkään saa lapset. On siis järjetöntä tehdä sellaista, mikä jättätä toisen vanhemman kohtuuttomalle kuormitukselle, erottaa lapset toisesta vanhemmastaan pitkäksi aikaa ja jättää toisen vanhemman ulkopuolisuuteen. Ei mitään hyötyjä kenellekään, kaikille paljon haittaa. Mikä tässä on niin vaikeaa ymmärtää?
Ehkä puhut poikkeustapauksista. Suurimmalle osalle - ainakin sinulle ja sinun lapsillesi, koska niin järkeviä puhut - ei poikkeustilalla ole merkittävää merkitystä eikä seurausta. Ongelmaiset perheet ovat asia erikseen.
Tai sitten vain kannatat Ruotsin strategiaa.
Strategiat eivät liity asiaan. On täysin epäoleellista, jos tauti tulee perheeseen, kuten se väkisin tulee suurimpaan osaan lapsiperheistä, sairastetaanko yhden perheen sisällä tauti kaikki suunnilleen samassa vaiheessa vai niin, että muut sairastavat ja joku etävanhempi siltä erää välttää ja sairastaa sitten kuukauden päästä. Se ei lisää epidemian kuormitusta kansanterveydelle millään lailla, ei enempää kuin yhdessä asuvan ydinperheenkään tapauksessa käy. Oleellisia ovat perheen ulkopuoliset kontaktit, ei perheen sisäiset. Missään ei käsketä hajottamaan perheitä ja lapsi-vanhempi -suhteita epidemian torjumiseksi, minkään strategian alla. Ei missään. Päin vastoin. Kun muut kontaktit katkeavat, läheisimmistä tulee pitää erityistä huolta ja olla läsnä. Lapsetkin tarvitsevat vanhempiaan, muuhunkin kuin etäopiskelun tehtäväntarkastajiksi ja kotitalouspalveluntuottajiksi.
Jos on astma, niin kannattaako etävanhemnuudesta hetkeksi joustaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa yhtälössä miettisin, että onkohan se työ ihan oikeasti sitä mitä haluan tehdä, jos se imee voimat niin ettei omien lasten kanssa enää jaksa olla.
Kutsumusammattiin pääseminen tai harrastuksesta uran luominen on varmasti monelle unelma, jonka soisi tapahtuvan, mutta työnteko on usein myös ihan käytännöllinen pakko, jotta ylipäänsä saa niille lapsilleen elannon ja asunnon. Suuri osa ei intohimoisesti halua nimenomaan työtään tehdä, mutta se on välttämätön osa elämää.
Aika typerää veetuilla siitä, että täysin ainutlaatuisessa poikkeustilanteessa, jollaista ei ole sodan jälkeen nähty, joku ei tahdo jaksaa selviytyä kovien vaatimusten ja velvollisuuksien ristipaineessa, ja sitten nettiviisaana käsketään harkitsemaan joko lasten erottamista pakolla toisesta vanhemmasta tai loepttamaan työnteko.
Mitä idiootteja tänne kertyykään pätemään. Ei minkäänlaista ymmärryskykyä, inhimillisyyttä eikä empatiaa. Hävetkää.
Sori, mutta täällä on ihmisiä, joiden henkilökohtaiset tragediat ovat olleet paljon pahempia kuin pakkokaranteenin noudattaminen koronassa.
Sitä ei epäile kukaan. Miten se liittyy asiaan?
Siten että veetuttaa, kun ihmiset valittaa pienestä. Minua onneksi vaan veetuttaa, mutta minullakin on esim. pari kaveria, jotka ovat käyneet lapsettomuushoidoissa. He olisivat kilahtaneet pahasti muutamasta ruikuttavasta kommentista täällä.
Minä en ole valittanut pienistä. Joten miten se liittyy kirjoittamaani?
Ihmisillä on monenmoisia ongelmia. Lapsettomuus on jollekin ongelma. Toiselle ei, mutta hänelle jaksaminen voi olla. Taustalla voi olal mielenterveysongelmia, jotka ovat varmasti yleisempiä kuin lapsettomuus. Kenenkään ongelmat eiovät ole toista tärkeämpiä eikä niitä voi verrata, jokainen kamppailee omiaan vastaan. Jaksamisen loppumista ei pidä vähätellä, se on idiotismia. Yhtä lailla lapsettomuutta voisi nälviä mitättömäksi ongelmaksi sellainen, joka harkitsee, ajaako perheensä sillanpilariin jo tänään.
Tiedättekö muuten, että nykylapset kiusaavat toisia lapsia siitä, jos näillä on aivan ihanat ja välittävät vanhemmat? Se saa joissain lapsissa aikaan jotain aivan silmitöntä kateutta. En muista samanlaista ilmiötä omasta lapsuudestani 70-luvulta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kokee tarvitsevansa "omaa aikaa" niin miksi edes teki lapsia?
Ja mihin sitä "omaa aikaa" tarvitsee niin hirveästi? Töissä saa olla 8-10 h erossa lapsista, riippuen työmatkan pituudesta. Sitten voi mennä vaikka lenkille tai harrastukseen ilman lapsia, vähän tuulettamaan päätään. Joillekin riittää, että käy yksin kaupassa tai röökillä parvekkeella. En ymmärrä näitä "Oman ajan" tarvitsijoita. Miksi olette parisuhteessa tai haluatte perheen? Tai no teini-ikäiset ymmärrän, mutta sitä vanhempia en.
Ja voin kertoa kokemuksesta, että kun tulee ero ja lapset lentävät pesästä, sitä omaa aikaa on enemmän kuin haluaisikaan.
"En ymmärrä" onkin yleensä se, mihin kaikki kiteytyy teissä besserwissereissä. Ette ymmärrä, että kaikilla ei elämä ja elämäntilanne ole niin leppoisa, että pääsee 10 tunniksi johonkin mukavaan rauhalliseen työhön lepäilemään, sitten voi vielä muutaman tunnin harrastella jossain jättekivassa puuhassa. Puoli vuorokautta itsenäistä omaa elämää. Kai siinä jaksaa istahtaa valmiiseen pöytään syömään ja mennä Tempur-patjalle virkistäville kahdeksan tunnin yöunille heti kakomillakylvyn jälkeen rakasteltuaan kiihkeän hellästi ihanaa puolisoa.
Sinä, joka et ymmärrä, miksi tuo ei ole kaikille riittävää, niin et vaan ymmärrä, että hyvin harvalla lapsiperhearki on tuollaista. Jos toisella puoliskolla onkin, niin se toinen sitten raataa sen 12-14 tuntia yksin niska limassa kotitöitä ja lasten kanssa.
Suomessa saa lapset päivähoitoon. Ei tarvitse hoitaa 14 tuntia yksin kotitöitä ja lapsia.
Voi että te jotkut jaksatte hyödyntää kaikki mahdollisuudet parjata eroperheitä.
Uskomatonta.
Ja mihin sitä "omaa aikaa" tarvitsee niin hirveästi? Töissä saa olla 8-10 h erossa lapsista, riippuen työmatkan pituudesta. Sitten voi mennä vaikka lenkille tai harrastukseen ilman lapsia, vähän tuulettamaan päätään. Joillekin riittää, että käy yksin kaupassa tai röökillä parvekkeella. En ymmärrä näitä "Oman ajan" tarvitsijoita. Miksi olette parisuhteessa tai haluatte perheen? Tai no teini-ikäiset ymmärrän, mutta sitä vanhempia en.
Ja voin kertoa kokemuksesta, että kun tulee ero ja lapset lentävät pesästä, sitä omaa aikaa on enemmän kuin haluaisikaan.