Lue keskustelun säännöt.
Oliko 1980-luku paratiisi?
Onko totta että 80-luku oli maanpäällinen paratiisi, jossa kaikki oli hyvin ja ihmiset olivat onnellisia ja ystävällisiä toisiaan kohtaan? Ihmiset olivat aidompia, kiusaaminen oli harvinaisempaa ja vähän omituisetkin (esim. asperger) ihmiset otettiin mukaan porukkaan?
Kommentit (1409)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko totta että 80-luku oli maanpäällinen paratiisi, jossa kaikki oli hyvin ja ihmiset olivat onnellisia ja ystävällisiä toisiaan kohtaan? Ihmiset olivat aidompia, kiusaaminen oli harvinaisempaa ja vähän omituisetkin (esim. asperger) ihmiset otettiin mukaan porukkaan?
Vähän omituisempia ei ehkä otettu porukkaan, mutta töihin kelpasivat. Työvoimasta oli niin kova pula.
80-luvun onnellisuus oli ennen muuta taloudellista onnellisuutta. Käytännössä koko vuosikymmen elettiin nousukautta, palkat nousivat hintoja nopeammin, ja töitä siis oli kaikille. Yhteiskunnalla oli varaa järjestää ilmaisia palveluita. Kun itsellä pyyhkii hyvin, ei tunne niin paljon tarvetta mollata muita. Edes varakkaat eivät viitsineet mollata köyhiä kuten nykyään, koska silloin 80-luvulla ne köyhät kelpuutettiin kuitenkin firmoihin työntekijöiksi pyörittämään omistajille voittoa, eli ei tullut tunnetta että niitä pitää elättää. Itse ihmisluonto oli tuolloin ihan yhtä paskamainen kuin nykyisin, mutta kun ei tarvinnut tapella niukkkenevista resursseista, ei tarvinnut paskamaisuuttaan paljastaa.
80-luvulla ei ollut edes kirppareita. Olimme vähemmän varakkaita eli duunareita, eikö koko pikkukaupungissa ollut kirpparin kirpparia. Nyt niitä on useita. Kaikki ostettiin uutena ja monet vaatteet oli made in Finland eli mammat ompelimoissa töissä eikä maailmanmarkkinat olleet vielä avautuneet halpatuonnille.
Niin oli!
https://ihmeituhippi.com/tata-et-valttamatta-tiennyt-aspartaamista/
muistatkos tuota?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaikki oli rumia 80-luvulla. Kellään ei ollut tekotissejä tai hiuslisäkkeitä tai tekoripsiä, paitsi jollain Hollywood-tähdillä. Ihmettelen jatkuvasti, kuinka kauniita nykynuoret on. Kaikilla kalliit merkkivaatteet ja -laukut, ja meikit viimeisen päälle.
1980-luvulla ei ollut pikavippejä! Ostettiin vaatteita jos oli rahaa. Kenelläkään ei ollut laukku-tai kenkäkokoelmia, merkkilaukuista puhumattakaan. Vaatteet olivat kalliimpia ja niitä oli vähemmän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko totta että 80-luku oli maanpäällinen paratiisi, jossa kaikki oli hyvin ja ihmiset olivat onnellisia ja ystävällisiä toisiaan kohtaan? Ihmiset olivat aidompia, kiusaaminen oli harvinaisempaa ja vähän omituisetkin (esim. asperger) ihmiset otettiin mukaan porukkaan?
Vähän omituisempia ei ehkä otettu porukkaan, mutta töihin kelpasivat. Työvoimasta oli niin kova pula.
80-luvun onnellisuus oli ennen muuta taloudellista onnellisuutta. Käytännössä koko vuosikymmen elettiin nousukautta, palkat nousivat hintoja nopeammin, ja töitä siis oli kaikille. Yhteiskunnalla oli varaa järjestää ilmaisia palveluita. Kun itsellä pyyhkii hyvin, ei tunne niin paljon tarvetta mollata muita. Edes varakkaat eivät viitsineet mollata köyhiä kuten nykyään, koska silloin 80-luvulla ne köyhät kelpuutettiin kuitenkin firmoihin työntekijöiksi pyörittämään omistajille voittoa, eli ei tullut tunnetta että niitä pitää elättää. Itse ihmisluonto oli tuolloin ihan yhtä paskamainen kuin nykyisin, mutta kun ei tarvinnut tapella niukkkenevista resursseista, ei tarvinnut paskamaisuuttaan paljastaa.
80-luvulla ei ollut edes kirppareita. Olimme vähemmän varakkaita eli duunareita, eikö koko pikkukaupungissa ollut kirpparin kirpparia. Nyt niitä on useita. Kaikki ostettiin uutena ja monet vaatteet oli made in Finland eli mammat ompelimoissa töissä eikä maailmanmarkkinat olleet vielä avautuneet halpatuonnille.
Höpsis. 80-luvulla jo kotimainen tekstiiliteolliuus oli henkitoreissaan. Lisäksi oli juppivuosikymmen ja kaikki halusi pukeutua Adidaksen, Lacosten ja muiden kansainvälisten merkkien vaatteisiin. Kädessä tietysti Rolex.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki oli rumia 80-luvulla. Kellään ei ollut tekotissejä tai hiuslisäkkeitä tai tekoripsiä, paitsi jollain Hollywood-tähdillä. Ihmettelen jatkuvasti, kuinka kauniita nykynuoret on. Kaikilla kalliit merkkivaatteet ja -laukut, ja meikit viimeisen päälle.
1980-luvulla ei ollut pikavippejä! Ostettiin vaatteita jos oli rahaa. Kenelläkään ei ollut laukku-tai kenkäkokoelmia, merkkilaukuista puhumattakaan. Vaatteet olivat kalliimpia ja niitä oli vähemmän.
Kyllä oli ja merkkivaatteet ne olla piti. Muuten ihminen ei ollut mitään. Pikavippejä ei ollut mutta luotonanto oli holtitonta ja osaltaan johti pankkikriisiin.
Vierailija kirjoitti:
No ei todellakaan ollut. Siis sehän oli hirveä sääntö- ja kieltoyhteiskunta edelleen. Terassit vasta tulivat, ravintoloissa monissa oli miehillä pikkutakki- ja kravattipakko. Aukioloajat olivat hyvin rajoitetut - se ei ollut kokonaan huono asia kylläkään. Ydinsotaa pelättiin tosissaan ja kaikkialla oli konflikteja, koko Itä-Eurooppa oli suljettu, edes Helsingissä ei ollut turisteja.
Ylättyisitte ankeudesta. Ja väkivaltaa oli, Helsingissä rautatieasemalla oli tosi levotonta, nuorisojoukot tappelivat, kiusasivat, uhkailivat. Kurvi ja Kallio olivat levottomia, Puukkobulevardi - nimi ei ole mikään läppä. Koulussa kiusattiin ja pahoinpideltiin, oli autoritaarisia hirviöopettajia ilman mitään rajjoituksia. Poliisi kohteli nuoria väkivaltaisesti, se oli vain kasvatusta. Pahoinpitelyt eivät olleet rangaistavia mikäli tulkittiin kasvatukseksi.
Itä-Eurooppa ei ollut täysin suljettu! Neuvostoliittoon tehtiin paljon matkoja, Leningradiin, Tallinnaan, Mustanmeren kohteisiin. Neuvostoliitossa ja DDR:ssä oli suomalaisia opiskelijoita, Puolaan ja Unkariin pääsi harjoitteluun, Jugoslaviaan, Romaniaan ja Bulgariaan tehtiin terveysmatkoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
80-luvulla hyviä asioita olivat tekemisen ilmapiiri ja eteenpäinmenemisen tuntu. Asumisen halpuus. Esimerkiksi sukulaisista tosi moni rakensi tai rakennutti ok-talon, ihan tavallisissa ammateissa olivat. Rakennusmääräyksien kiristyminen kallisti rakentamista tosi paljon 90-luvun lopulta alkaen, nyt ei duunariammateissa työskentelevät rakennuta uutta taloa.
Töitä sai kävelemällä sisään. Myös työtahti oli usein leppoisampi.
Huonoja puolia: ruuan hinta ja yksipuolisuus, vähän viihdettä, erilaisuuden heikko sietäminen, NL rajan takana, koulukiusaaminen, väkivalta, kolarit, jatkuva tupakoiminen joka paikassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hiustyylit oli luonnollisia, useimmat ei selvästikään värjänneet hiuksiaan, joten hiukset näytti eläviltä
Täh?
Kasarilla kaikilla naisilla oli permis. Miehilläkin aika monella oli kihara takatukka. Sitten oli vielä punkkarit hiuslakalla pystyynnostettuine irokeeseineen, ja viimeiset diinarit hiusvoidekiehkuroineen. Ehkä ei värjäys ollut niin muotia, mutta muotoilutuotteet - niitä kului tonnikaupalla!
Itsehän olin "kapinallinen" ja kasvatin pitkän suoran tukan, sellaisen kuin nykyään on kaikilla teinitytöillä. Ei sellaista ollut kasarilla kenelläkään muulla.
Vähän off topic, mutta kyllä niitä permanentteja tehdään nykyäänkin koko ajan. Ei permiksen ottaminen tarkoita, että tukka pitää jättää käkkärälle. Permiksen jälkeen tukan voi vaikka föönata sileäpintaiseksi jos haluaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki oli rumia 80-luvulla. Kellään ei ollut tekotissejä tai hiuslisäkkeitä tai tekoripsiä, paitsi jollain Hollywood-tähdillä. Ihmettelen jatkuvasti, kuinka kauniita nykynuoret on. Kaikilla kalliit merkkivaatteet ja -laukut, ja meikit viimeisen päälle.
1980-luvulla ei ollut pikavippejä! Ostettiin vaatteita jos oli rahaa. Kenelläkään ei ollut laukku-tai kenkäkokoelmia, merkkilaukuista puhumattakaan. Vaatteet olivat kalliimpia ja niitä oli vähemmän.
Kyllä oli ja merkkivaatteet ne olla piti. Muuten ihminen ei ollut mitään. Pikavippejä ei ollut mutta luotonanto oli holtitonta ja osaltaan johti pankkikriisiin.
Ehkä Helsingissä oli näin, muttei pienemmillä paikkakunnilla! Joillakin oli merkkivaatteita, muttei läheskään kaikilla! Vuosikymmenen lopussa rahankäyttö oli joillakin holtitonta, kun luottokorttia vinguteltiin. Nuori naisihminen sai Helsingistä helposti asunnon karvavisalla.
Silloin sai lapsillekin suunnatuissa lehdissä vapaasti sanoa kirjeenvaihtopalstalla että läskit älkööt vaivautuko.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Silloin sai lapsillekin suunnatuissa lehdissä vapaasti sanoa kirjeenvaihtopalstalla että läskit älkööt vaivautuko.
Ei rillipäät!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Silloin sai lapsillekin suunnatuissa lehdissä vapaasti sanoa kirjeenvaihtopalstalla että läskit älkööt vaivautuko.
Ei rillipäät!
Tarkoitin siis rillipäät! 'Läskit ja rillipäät älkööt vaivautuko'! 'Kuva olis kiva', luki myös usein näissä ilmoituksissa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan paskaa se oli. Ysäri oli ihanaa.
Nuoriso ei tiedä eikä muista. ”Rillipäät älkööt vaivautuko”
Suomessa ei ikinä ole ollut yhtä pinnallista vuodikymmentä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko totta että 80-luku oli maanpäällinen paratiisi, jossa kaikki oli hyvin ja ihmiset olivat onnellisia ja ystävällisiä toisiaan kohtaan? Ihmiset olivat aidompia, kiusaaminen oli harvinaisempaa ja vähän omituisetkin (esim. asperger) ihmiset otettiin mukaan porukkaan?
Vähän omituisempia ei ehkä otettu porukkaan, mutta töihin kelpasivat. Työvoimasta oli niin kova pula.
80-luvun onnellisuus oli ennen muuta taloudellista onnellisuutta. Käytännössä koko vuosikymmen elettiin nousukautta, palkat nousivat hintoja nopeammin, ja töitä siis oli kaikille. Yhteiskunnalla oli varaa järjestää ilmaisia palveluita. Kun itsellä pyyhkii hyvin, ei tunne niin paljon tarvetta mollata muita. Edes varakkaat eivät viitsineet mollata köyhiä kuten nykyään, koska silloin 80-luvulla ne köyhät kelpuutettiin kuitenkin firmoihin työntekijöiksi pyörittämään omistajille voittoa, eli ei tullut tunnetta että niitä pitää elättää. Itse ihmisluonto oli tuolloin ihan yhtä paskamainen kuin nykyisin, mutta kun ei tarvinnut tapella niukkkenevista resursseista, ei tarvinnut paskamaisuuttaan paljastaa.
80-luvulla ei ollut edes kirppareita. Olimme vähemmän varakkaita eli duunareita, eikö koko pikkukaupungissa ollut kirpparin kirpparia. Nyt niitä on useita. Kaikki ostettiin uutena ja monet vaatteet oli made in Finland eli mammat ompelimoissa töissä eikä maailmanmarkkinat olleet vielä avautuneet halpatuonnille.
Pelastusarmeija piti kirpputoreja ja niistä hakivat vaatteita spurgut.
Toki joskus muutkin vähempivaraiset.
Hienoa aikaa. 14 vuuotiaat sai tupakkaa ja kaljaa kaupasta. Turpaan sai lyödä ilman rangaistusta ja tyttöjä sai kähmiä ilman feminististä öyhötystä. Homot ja vihreät olivat kaapissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko totta että 80-luku oli maanpäällinen paratiisi, jossa kaikki oli hyvin ja ihmiset olivat onnellisia ja ystävällisiä toisiaan kohtaan? Ihmiset olivat aidompia, kiusaaminen oli harvinaisempaa ja vähän omituisetkin (esim. asperger) ihmiset otettiin mukaan porukkaan?
Vähän omituisempia ei ehkä otettu porukkaan, mutta töihin kelpasivat. Työvoimasta oli niin kova pula.
80-luvun onnellisuus oli ennen muuta taloudellista onnellisuutta. Käytännössä koko vuosikymmen elettiin nousukautta, palkat nousivat hintoja nopeammin, ja töitä siis oli kaikille. Yhteiskunnalla oli varaa järjestää ilmaisia palveluita. Kun itsellä pyyhkii hyvin, ei tunne niin paljon tarvetta mollata muita. Edes varakkaat eivät viitsineet mollata köyhiä kuten nykyään, koska silloin 80-luvulla ne köyhät kelpuutettiin kuitenkin firmoihin työntekijöiksi pyörittämään omistajille voittoa, eli ei tullut tunnetta että niitä pitää elättää. Itse ihmisluonto oli tuolloin ihan yhtä paskamainen kuin nykyisin, mutta kun ei tarvinnut tapella niukkkenevista resursseista, ei tarvinnut paskamaisuuttaan paljastaa.
80-luvulla ei ollut edes kirppareita. Olimme vähemmän varakkaita eli duunareita, eikö koko pikkukaupungissa ollut kirpparin kirpparia. Nyt niitä on useita. Kaikki ostettiin uutena ja monet vaatteet oli made in Finland eli mammat ompelimoissa töissä eikä maailmanmarkkinat olleet vielä avautuneet halpatuonnille.
Höpsis. 80-luvulla jo kotimainen tekstiiliteolliuus oli henkitoreissaan. Lisäksi oli juppivuosikymmen ja kaikki halusi pukeutua Adidaksen, Lacosten ja muiden kansainvälisten merkkien vaatteisiin. Kädessä tietysti Rolex.
Juppivuosikymnenellä pukeuduttiin myös torstaihin, Pirettaan, Rukkaan, Turoon, Luhtaan, Haltiin, Beaversin farkkuihin, Marja Kurjen huiveihin, Nanson yöpaitpihin... En muista yhtään Rolexia nähneeni.
Assburger kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko totta että 80-luku oli maanpäällinen paratiisi, jossa kaikki oli hyvin ja ihmiset olivat onnellisia ja ystävällisiä toisiaan kohtaan? Ihmiset olivat aidompia, kiusaaminen oli harvinaisempaa ja vähän omituisetkin (esim. asperger) ihmiset otettiin mukaan porukkaan?
Vähän omituisempia ei ehkä otettu porukkaan, mutta töihin kelpasivat. Työvoimasta oli niin kova pula.
80-luvun onnellisuus oli ennen muuta taloudellista onnellisuutta. Käytännössä koko vuosikymmen elettiin nousukautta, palkat nousivat hintoja nopeammin, ja töitä siis oli kaikille. Yhteiskunnalla oli varaa järjestää ilmaisia palveluita. Kun itsellä pyyhkii hyvin, ei tunne niin paljon tarvetta mollata muita. Edes varakkaat eivät viitsineet mollata köyhiä kuten nykyään, koska silloin 80-luvulla ne köyhät kelpuutettiin kuitenkin firmoihin työntekijöiksi pyörittämään omistajille voittoa, eli ei tullut tunnetta että niitä pitää elättää. Itse ihmisluonto oli tuolloin ihan yhtä paskamainen kuin nykyisin, mutta kun ei tarvinnut tapella niukkkenevista resursseista, ei tarvinnut paskamaisuuttaan paljastaa.
80-luvulla ei ollut edes kirppareita. Olimme vähemmän varakkaita eli duunareita, eikö koko pikkukaupungissa ollut kirpparin kirpparia. Nyt niitä on useita. Kaikki ostettiin uutena ja monet vaatteet oli made in Finland eli mammat ompelimoissa töissä eikä maailmanmarkkinat olleet vielä avautuneet halpatuonnille.
Pelastusarmeija piti kirpputoreja ja niistä hakivat vaatteita spurgut.
Toki joskus muutkin vähempivaraiset.
Joo, Pelastusarmeijan kirppis on ainoa, jonka muistan 80-luvulta.
Kauheita liikenneonnettomuuksia sattui. Turvavöitä ei juuri käytetty.
Itselleni 80-luku oli onnellista aikaa, koska olin silloin lapsi ja elin turvattua elämää.
Jälkikäteen olen kuitenkin kuullut, että se oli monelle myös ahdistavaa aikaa: silloin vielä pelättiin suurvaltojen välistä ydinsotaa. Neuvostoliitossa vallitsevat erittäin vakavat ympäristöongelmat tulivat ilmi, ja ympäristön saastumiseen alettiin herätä muutenkin. Tapahtui Tsernobylin onnettomuus, jonka seurauksia pelättiin Suomessakin. AIDS aiheutti pelkoa ja kauhua niissäkin, joilla ei ollut taudin suhteen mitään todellista riskiä. Jne.
80-luvulla ei ollut edes kirppareita. Olimme vähemmän varakkaita eli duunareita, eikö koko pikkukaupungissa ollut kirpparin kirpparia. Nyt niitä on useita. Kaikki ostettiin uutena ja monet vaatteet oli made in Finland eli mammat ompelimoissa töissä eikä maailmanmarkkinat olleet vielä avautuneet halpatuonnille.