Miten te ihmiset meinaatte pärjätä lomautuksen/työttömyyden kanssa? Laskin että käteen tulisi ainkin 500 € vähemmän.
Ehkä asumistuki kompensoisi muutamalla kympillä mutta kuitenkin. Todella pieni summa! Olen kriittisellä alalla itse töissä joten ei vielä pitkään aikaan tule mitään lomautuspuheita mutta ei sitä koskaan tiedä mitä tulevaisuus tulee olemaan kun kunnat köyhtyy. Vielä on onneksi muutaman kuukauden tilin puskurkin.
Kommentit (135)
Vierailija kirjoitti:
Kiinnnostaisi tietää, miten lomautetut ovat pärjänneet viime viikot? Onko asuntolaina laitettu lyhennysvapaalle ja säästöt otettu käyttöön? Vieläkö joku on saanut päivärahojaan? Katsoin, että YTK:ssä käsitellään parhaillaan 7.4. saapuneita ensihakemuksia ja jono on 27 päivää!
Ei pidä paikkaansa. Sain ytk:sta jo ennen vappua päätöksen huhtikuun puolivälissä jätetystä hakemuksesta. Ei ole lyhennysvapaalla, eikä säästöihin ole koskettu. Elämänhallinta on aina ollut hanskassa, joten ei ole ongelma laskea elintasoa (varsinkin, kun nyt on aikaa kokata kaikki itse). Ne paljon parjatut juurekset ja pavut on ahkerassa käytössä. Elän kuten opetan siis :).
Säästän lounas- ja matkakuluissa niin paljon, että jään plussalle.
Vierailija kirjoitti:
Mihin teillä menee rahaa? Eihän tässä kotona ollessa saa rahaa mihinkään kulumaan. Ruokakauppaan saa 100€ viikossa menemään jos oikein yrittää tuhlata.
Meillä menee härskisti rahaa ruokakauppaan. Parin viime viikon aikana on kolme kertaa käyty Citymarketissa ja keskiostot on ollu 200€. Ja nää kahdelle hengelle. Pienet täydennysostot Alepasta vielä tuohon päälle ja Alkossakin näkyy mies käyneen.
Jotenkin tää korona ja kotona oleminen tekee sen, että tekee mieli syödä hyvin? Ja olihan tässä vappu ja omat 50v-synttärit. Toivottavasti päästäis takaisin arkiruokiin pian. Jääkaapissa ja pakastimessa on kyllä tolkuton määrä lihaa, että ihan samaan tahtiin ei ole ehditty syödä kuin mitä on ostettu.
Huomaamaton kirjoitti:
Huomaako joku oikeasti saako 500 enemmän tai vähemmän kuukaudessa?
Minä.
Saan 360e/kk, että sitten olisin täysin nollilla.
Terveisiä sinne jos et huomaa, oot näköjään voittanu lotossa👍
^käteen siis vuokran jälkeen. Ja sitten vielä laskut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mihin teillä menee rahaa? Eihän tässä kotona ollessa saa rahaa mihinkään kulumaan. Ruokakauppaan saa 100€ viikossa menemään jos oikein yrittää tuhlata.
Meillä menee härskisti rahaa ruokakauppaan. Parin viime viikon aikana on kolme kertaa käyty Citymarketissa ja keskiostot on ollu 200€. Ja nää kahdelle hengelle. Pienet täydennysostot Alepasta vielä tuohon päälle ja Alkossakin näkyy mies käyneen.
Jotenkin tää korona ja kotona oleminen tekee sen, että tekee mieli syödä hyvin? Ja olihan tässä vappu ja omat 50v-synttärit. Toivottavasti päästäis takaisin arkiruokiin pian. Jääkaapissa ja pakastimessa on kyllä tolkuton määrä lihaa, että ihan samaan tahtiin ei ole ehditty syödä kuin mitä on ostettu.
Mitä oikein syötte? Meille, myös kahdelle, tulee ruokalähetys kerran viikossa, aika tasaisesti menee 160 euroa. Mitään muuta ei osteta kuljetusten välissä. Tässä sisällä myös kaikki marketista ostettu tavara kuten pesuaineet, shampoot, vessapaperi jne. Syödään paljon vihanneksia, marjoja, mies myös kalliita rahkoja, eli ei mitenkään köyhistellä ruokia valitessa.
Mä oon saanu tässä koronan aikaan yli 5000 euroa säästöön. Vaikka vaimo ollut lomautettuna 2kk. Eipä tässä kuluja ole kuin ruoka, netflix ja asuntolaina+vastike. Ennen koronaa säästöön ei juuri mitään jäänyt.
Puskuria on vuodeksi, pienet menot, toinen ammatti hyvin työllistävä, ei lainaa, eo enää lapsia.
En ymmärrä mihin te saatte (olette saaneet) tuhlattua rahanne.
Kulut meillä kuukaudessa, 2 hengen talous:
- asunto 500€
- ruoka, juomat + päivittäistavarat 300-400€
Auto on, mutta eipä sillä paljon ole korona-aikana tarvinnut ajella. Viimeksi tankannut maaliskuun alussa, tankissa vielä yli puolet jäljellä. Liikennevakuutuskin on jo maksettu vuodeksi eteenpäin ensi helmikuuhun asti.
Eli yläkanttiin pyöristettynä 500€/kk/lärvi.
Normaalipalkalla jos oltaisiin niin säästöön jäisi tonnitolkulla kuukaudessa. Nyt yrittäjätuloa n. 1000€/kk/lärvi, ja melkein se puolet jää säästöön. koko ajan.
Mulla tuli 3 kk 800 euroa/kk vähemmän käteen kun olin työttömänä. Pärjäsin puskureilla. Pakko olla säästöjä kahden teinin yh:na, nyt pitää taas kerätä uudet tällä määräaikaisuudella.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä mihin te saatte (olette saaneet) tuhlattua rahanne.
Kulut meillä kuukaudessa, 2 hengen talous:
- asunto 500€
- ruoka, juomat + päivittäistavarat 300-400€Auto on, mutta eipä sillä paljon ole korona-aikana tarvinnut ajella. Viimeksi tankannut maaliskuun alussa, tankissa vielä yli puolet jäljellä. Liikennevakuutuskin on jo maksettu vuodeksi eteenpäin ensi helmikuuhun asti.
Eli yläkanttiin pyöristettynä 500€/kk/lärvi.
Normaalipalkalla jos oltaisiin niin säästöön jäisi tonnitolkulla kuukaudessa. Nyt yrittäjätuloa n. 1000€/kk/lärvi, ja melkein se puolet jää säästöön. koko ajan.
Useimmilla asuminen maksaa tuplat teihin verrattuna (vuokra tai laina plus vastike), lisäksi pitää maksaa sähköt, vakuutukset, vesi, puhelinliittymät ja netti joita ilmeisesti teillä ei ole ollenkaan, useimmiten myös terveyskuluja, ja päälle ruokakulut useimmiten on tuplat teihin verrattuna vaikkei hirveästi edes tuhlaisi.
Jos tarkoituksesi ei ollut humblebrag, niin elät todella eristäytynyttä elämää jos et esim ole tietoinen tavallisesta vuokratasosta tai siitä, että yleensä ihmisten pitää maksaa vedestä, sähköstä, netistä...

Et osaa lukea? Kirjoitin: "asunto 500€", en että vuokra 500€. Eli sisältää mainitsemasi vedet, sähkön jne.
Netti on puhelimesta, tosiaankin se jäi pois listasta. Eli lisätään se 20€/kk.
Mitä terveyskuluja pitäisi olla? Terveystarkastuksessa voin käydä muutaman vuoden välein.
Vakuutuksia ei ole muita kuin mainitsemani auton liikennevakuutus, alle 200€/vuosi. Kuten mainitsin, se oli jo sisällytetty tuohon 500€/kk kokonaisbudjettiin.
Miksi elämme todella eristyksissa? Etätöitä toki tehdään kotona, mutta se ei liity koronaan, vaan teemme niin muutenkin. Ihan normaalia elämää muuten eletään.
Jos kiukuttaa tuo halvalta kuulostava asunto, niin olisiko niin että kyseessä on oma valinta? Ihan vapaasti mekin olisi saatu vuokrata 1500€/kk maksava kämppä, mutta eipä niin tehty.

"Asunto" on eri asia kuin "asuminen". Onko suomi äidinkielesi jos et tästä ole tietoinen? Asumisen kuluihin useimmilla kuuluu myös kotivakuutus.
Ilmeisesti teillä on jo maksettu omistusasunto (ei tyypillistä työikäisillä) tai noin 300 euron vuokra (ei todellakaan tyypillistä missään päin Suomea), joten olet todellakin tietämätön ns tyypillisestä normaalielämästä. Suosittelen tutustumaan esim vuokraoven tarjontaan, että vähän selkeää mikä on tyypillinen vuokrataso kaupungeissa. Ja etuoveen jotta ymmärrät tyypillisen asuntojen hinnan yhtäläisesti. Eri operaattoreilta löytyy tietoa puhelin- ja nettiliittymien hinnoista.
Ehkä näiden jälkeen alkaa selkeytyä miksi 500e asumiskulut ja lähes nollan muut kulut eivät useimmille edes ole saavutettavissa, saatika tyypillisiä.

Lässyn lässyn.
Olen kyllä erittäin tietoinen hintatasoista sekä Suomessa että täällä missä asumme, eli Euroopan maan pääkaupungissa. Vuokra 400€ + muut kulut = n. 500€, kesällä vähän alle, talvella vähän yli.
Kuten sanoin, monet kulut ovat ihan omien valintojen seurauksia. Esimerkkinä nuo kotivakuutukset: kuka on pakottanut ostamaan asunnon täyteen kallista p*skaa, ja sitten päälle itkemään kun joutuu sen vuoksi vielä ottamaan kalliin kotivakuutuksen? Meillä ei turhia tavaroita = ei tarvetta vakuutukselle. Asunnon omistajalla tietysti on vakuutus asunnon vesivahinkoja, tulipaloja ym. varten.
Miksi pitäisi tutustua nykyistä enemmän liittymien hintoihin? Kuten sanoin, meillä 4G-netti puhelimesta 20€/kk, ja hyvin pärjää sillä. Kaikki "tv"-ohjelmat katsotaan netistä.
Joten menepä muualle itkemään ja ota vastuu omista valinnoistasi.
Aloin myymään itseäni kolme viikkoa sitten lisätienestien saamiseksi. Kauppa käy hyvin ja visa vinkuu.